Hpv - Kondylooma

  • Viestiketjun aloittaja Aina tautinen?
  • Ensimmäinen viesti
hoidetaan
Yleensä papa-kokeen jälkeen saa suosituksen seuraavasta kerrasta. Toistaiseksi sinun kannattaa käydä papassa vuoden välein.

Emättimessä ja kohdunsuulla olevia muutoksia hoidetaan laserilla.
Yleensä pyritään seuraamaan tilannnetta, ettei tehtäisi turhia hoitoja. On parempi, että elimistö itse torjuu viruksen luokassa 2 kuin että aletaan operoimaan.
 
Paniikkia pukkaa
Huomasin vähän yli vuosi sitten sisäisten häpyhuulien reunoilla kaksi pikkuista pattia. Olivat alle nuppineulan pään kokoisia, väriltään häpyhuulten normaalin ihon värisiä, vähän ehkä vaaleampia. Kummatkin samassa kohtaa, mutta eri puolilla. Hankala selittää :D Mutta näyttivät siltä samalta röpelöltä miltä emättimen aukko muutenkin näyttää. Kävin gynen tarkastuksessa eikä hän maininnut niistä mitään, joten ajattelin olevan ihan normijuttu, kun minulla on aiemminkin (jo ennen seksielämän aloittamista tullut) ollut häpyhuulten - tosin ulkoisten - sisällä pieni finnin näköinen patti, joka jumitti siinä jopa pari vuotta. Toissaviikonloppuna seksin jälkeen emättimen sueutue kirveli aika paljon limakalvojen kuivumisen takia ja huomasin, että nämä kaksi pattia olivat myös ärtyneet. Tätä on tapahtunut aiemminkin, joten en huolestunut, koska syömäni lääkekuuri kuivattaa aika pahasti limakalvoja ja ärtyminen ei ollut mikään yllätys.

No, eipä siinä mitään... Tänään sitten kuitenkin huomasin, että se toisella reunalla oleva patti oli muutanut muotoaan ihan oudoksi. Se ei ollut kasvanut tai levinnyt minnekään, mutta ikäänkuin haljennut ja jakaantunut kahteen osaan. Ei ole arka tai kirvele. Tietty se sama vuoden takainen kondyloomapaniikki iski sitten taas. Mikä neuvoksi? Olen syönyt e-pillereitä lähes non-stoppina neljän vuoden ajan huonoon ihoon, eikö se vaikuta jotenkin kondyloomariskin kasvamiseen vai muistelenko vain? En ymmärrä mistä olisin tuon edes voinut saada, koska käytän lähes aina kondomia ja ilman olen ollut vain vakituisten poikaystävien kanssa, jotka hekin olivat aika huolellisia kondomin käytön suhteen.

Lääkärille pitäisi varmaan aika varata. Ainoa ongelma on, että luin jostain kondylooman olevan sairaus jonka hoidosta ei kai saa korvauksia vaan se pitää rahoittaa itse. Vaan mikäs neuvoksi kun on työtön joka yrittää parhaillaan päntätä kesän pääsykokeisiin :/ Vanhemmatkin ovat sen verran vanhanaikaisia ettei tule kuuloonkaan että heille voi kertoa. Paljonko lääkärissä käyminen maksaa ja miten tuo käytäntö edes toimii? Saako sieltä jonkun laskun postissa kotiin vai miten? En ole julkisen puolella käynyt kertaakaan täysi-ikäistymisen jälkeen niin en tiedä miten nämä käytännön asiat hoituvat.

Hävettää ja pelottaa ihan hirveästi jos sen tartunnan olen saanut. Aina kuitenkin olen yrittänyt varovainen olla :/ En tosiaankaan kaipaisi tällaista stressiä tämän hirveän pääsykoeurakan lisäksi.
 
007vieras
minulla on ollut hirveää tuskaa sen jälkeen kun sain tietää sairastavani kondyloomaa ja ennen sitä pelko että olenko tartunnan saanut. mitenkä sellaisen kanssa voisi olla vaan "okei, samalla tavalla mennään ja eletään kuin aikaisemminkin". ehkä se sitten riippuu myös ihmisestä, minä en tuohon "normaaliin" enää pysty.. vanhemmille ei voi kertoa, kavereille ei voi kertoa.. ja tämä nykyaika, ei saa edes lääkäri aikaa että voisi asiasta tietää enemmän ja joku ammatti ihminen voisi asiassa olla tukena. mielestäni ei ole ok 18v tytön yksin asiaa pohtia päivittäin, saati sitten nuoremman, tai kenenkään! opiskelijana ei ole rahaa ostaa edes hoitoon lääkkeitä. onko kenelläkään muuten tietoa näistä hoitojen hinnoista? ja onko kellään kokemusta miten ihmiset ovat ottaneet sen kun olette kondyloomasta kertonneet?
 
007 vieraalle
Seurannan saa opiskelijaterveydenhuollossa tai terveyskeskuksessa ilmaiseksi. Yleensä seuranta riittää ja elimistö hoitaa itse itsensä.

Terveyskeskuksessa on pieni vuosimaksu.

Jos tarvitaan tutkimuksia poliklinikalla, niin jokainen käynti maksaa noin 25 euroa (en jaksa tarkistaa tarkkaa summaa). Kondyloman hoidot onnistuvat poliklinikalla yleensä. Jos tauti sitten on päässyt vakavaksi ( ei voi olla 18-vuotiaalla), niin hoidot ovat sitten suurempia ja maksavat enemmän.

Jos hoitoja koetetaan immuunivastetta lisäävillä lääkkeillä, niin ne ovat kalliita, mutta lääkärin pitää kertoa hinta ja sen lääkkeen tärkeydestä voidaan keskustellam jos lääkäri aikoo antaa reseptin.

Olen kertonut vain seksikumppaneille. 20 vuotta sitten oli tuntematon sairaus. Viimeksi seitsemän vuotta sitten kumppani kysyi muutaman kysymyksen. Vakiintuneessa suhteessa voi olla ilman kumia, mites niitä lapsia muuten saataisiin.
 
(((vieras)))
Mulla näytti papa-2,mutta johtui emätimen tulehduksesta,johon sain rasvan,joka poisti bakteerin aiheuttaman tulehduksen,ja lääkäri sanoi ettei kohdussa tai emätimessä olekondyloomaa,mutta peräaukon ympärillä on syylämäisiä näppyjä..ja sain lääkkeen niihin..eli papa voi olla puhdas,mutta se voi olla esim.peräaukon ympärillä,eikä se näy siis papassa..toivott.näpyt lähtee..ja tartunnan olen saanut muualta kuin kumppaniltani..lääkärin mukaan saunanlauteiltakin voi saada tartunnan :(
 
Harmittaa maan pirusti.
Joo on sattunut oikein mukava juttu, kun suostunut ilman kondomia erilaisiin seksisuhteisiin. Anyway, mitäs tehdään siinä tapauksessa kun nämä penslauslitkut ei auta? Laser, seuraako laserista kenties, että tunto lähtee kyseiseltä alueelta, eikai? =D
Ja tosissaan, ne kondomit ois ollu hiukan halvempia kun tää kauhee stressi ja lääkärikäynnit yksityisellä...
 
Tree
Monessa kunnassa on nuorille ilmainen ehkäisyneuvola, missä ei tartte maksaa edes terveyskeskusmaksua. Soita terveyskeskukseen ja kysy! Itselläni otettiin eka papa kun olin 17v ja syönyt pillereitä 3 tai 6kk. Siinä sitten näkyi muutoksia ja silloin (20v sitten) ei jääty odottelemaan niiden itsestään paranemista vaan sain lähetteen sairaalan poliklinikalle. Kävin siellä kerran laser-hoidossa, maksu oli noin 22e nykyrahassa. Se oli sillä hoidettu! Poikaystäväni kävi terveyskeskuksessa, sai sitä litkua, mitä levitteli penikseen 1-2 vkoa ja se oli sillä hoidettu. Tämän jälkeen tauti ei koskaan uusinut kummallakaan meistä ja kun lääkäri sanoi minulle, että kun papa on pysynyt puhtaana 7v, voidaan uskoa, että virus on poistunut elimistöstäni. Tämän jälkeen olen vaihtanut kumppania (useampaan otteeseen), enkä ole koskaan kenellekään kondyloomastani kertonut, koska MINULLA EI OLE SITÄ enää, vaikka joskus on ollut. Enkä ole sitä kehenkään koskaan tartuttanut. Kondylooma on sukupuolitaudeista helpoin!
 
syöpä
Minulla 14 vuotta sitten saatu kondylooma oli muuttumassa syöväksi. Siis joku kasvain munasarjassa ja papillomavirus muhimassa. Ei varsinainen syöpä, mutta pelko sen muuttumisesta siksi. Munasarja poistettiin.
 
tota noin
Heip! Miten on jos kummallikin on ollut kondylooma ja mieheltä se on hoidettu pois eikä mitään näkyvää jäljellä ja minulta myös mutta joudun ramppaamaan puolen vuoden välein papassa kuitenkin kun on ollu jotai muutoksia kohdussa. Niin pitäiskö koko ajan käyttää kondomia vai voiko se ees asiaa enää pahentaa jos ei käytä?
 
rokotetieto ristiriitaista
"Ei voi. Kondylooma leviää suojaamattomassa yhdynnässä."

Itselläni on toisenlaista tietoa. Papilloomavirukset leviävät myös käsien ja syljen välityksellä.
Olenkin ihmetellyt miksi rokote annetaan vasta teini-iässä, kun jo vastasyntyneiltä vauvoilta löytyy HPV-tartuntoja. Tietääkseni virus saattaa tarttua jo raskausaikana äidin verenkierrosta. Tässä on tutkimustietoa aiheesta:

Linkeistä poimittua:

"Suurin riski HPV-tartuntaan oli lapsilla, joiden vanhemmilla oli suun krooninen HPV-infektio. Heitä oli tutkimusvanhemmista 7 prosenttia. Lisäksi äidin käsien syylät lisäsivät tartunnan vaaraa, ja merkitystä oli myös äidin sukuelinten HPV-infektiolla. "

"Yllättävää Rintalan mukaan oli se, että vuoden iässä jo kolmanneksella tutkituista vauvoista oli veressään omia HPV-vasta-aineita. Näiden vasta-aineiden esiintymien edellyttää Rintalan mukaan altistumista melko suurelle määrälle viruksia."

Linkki:
http://www.terveysportti.fi/terveysportti/ekirjat.Naytaartikkeli?p_artikkeli=shl00076

"Johtopäätökset
Tutkimuslöydös on uusi eikä sen merkitystä vielä tiedetä. Mahdollisesti lapsen omat HPV-vasta-aineet suojaavat lasta myöhemmiltä infektioilta. Tulokset osoittavat, että HPV-infektio pikkulapsilla on selkeästi yleisempi kuin on oletettu ja ensitartunnat tapahtuvat huomattavasti nuoremmalla iällä kuin on uskottu. Tulos on merkittävä mm. arvioitaessa, minkä ikäisenä henkilö tulisi rokottaa HPV-infektion ehkäisemiseksi."

Tutkimus on tehty vuonna 2006, joten on outoa, että sen tuloksia ei ole huomioitu päätettäessä, minkä ikäiset pitäisi rokottaa ja onko rokotteesta ylipäätään hyötyä.





 
tutustu tarkemmin
hp-viruksia on useita eri lajeja. Se, joka aiheuttaa syyliä esimerkiksi käsissä on ihan eri virus kuin se, joka toimii kohdunkaulan syövän esiasteena. Leviämistapakin on näillä viruksilla eri, vaikka ovat hp-ryhmään luokiteltuja.

Rokotteella pyritään estämään niiden virusten leviämistä, jotka toimivan kohdunkaulan syövän esiasteena tai siittimessä syöpää aiheuttavina.

Sukuelimissäkin on kaksi päätyyppiä. Toinen on kukkakaalimaisia muodostelmia aiheuttava hp-virus, joka on ikävän näköinen mutta ei aiheuta syöpää. Sen sijaan litteä ja paljain silmin näkymätön hp-virus on se, jota metsästetään papa-seulonnoissa. Sitä on tarkkaan seurattava ja hoidettava.

Oikea ikä rokotteelle on siis ennen sukupuolielämän aloittamista. Vielä ei ole edes tiedossa se, miten rokote pitäisi tehostaa. Tuloksia saamme ehkä kymmenen vuoden kuluttua.
 
rokotteista ristiriitaista tietoa
Et tainnut itse lukea kovin tarkasti linkittämääni artikkelia. Siinähän sanottiin että:

" Seurannan eri vaiheissa äitien, isien ja lasten HPV-testaustulos oli positiivinen 7-34 %:ssa suun limakalvonäytteistä ja 4-25 %:ssa sukuelinten alueelta otetuista näytteistä. Täten HPV:n esiintyminen oli yhtä yleistä sekä suun että sukuelinten limakalvoilla. HPV:tä todettiin 10-15 %:lla vastasyntyneistä, ja puolen vuoden ikäisillä lapsilla sen esiintyminen oli yleisintä."

Tutkituilta löydettiin siis useampia tyyppejä HPV-virusta.

Tässä toinen artikkeli, joka todistaa samaa:
http://www.pulssi.fi/fin/artikkelit/sukupuolitaudit/suoja_kohdunkaulasyopaa_vastaan/

Lainaus tuosta linkistä:

Tartuntareitit

HPV-infektio ei ole ainoastaan seksitauti, vaan se voi tarttua lapseen äidistä raskauden tai synnytyksen aikana. Tiedetään myös, että perheen sisällä HPV voi tarttua syljen ja käsien välityksellä muihin perheenjäseniin.


Tiedän itse tapauksia, joissa neitsyt on mennyt lääkäriin ja saanut kuulla olevansa HPV-viruksen kantaja. On väärin syyllistää ihmisiä suojaamattomasta seksistä, jos todellisuudessa ei ole koskaan edes seurustellut ja silti löytyy tämä virus. Onko kellekään tällä palstalla käynyt näin?
 
rokotteista ristiriitaista tietoa
puullapalloon:Tietääkö kukaan mitä tapahtuisi jos rokottettaisiin tautia vastaan joka on jo ollut? Kondyloomarokotusta valmistavan laaketehtaan mukaan rokotus kondyloomaa(siis juuri niita viruksia joita varten rokote on, niita on 4) silla hetkella sairastavalle aiheuttaa 45% todennakoisyyden kohdunkaulansyovalle.

Tämä minuakin asiassa on huolettanut. Siksi olisi järkevää ainakin testata, onko henkilöllä HPV-virusta jo ennestään, ennenkuin rokote annetaan. Olisiko sinulla antaa lähdettä tuohon lääketehtaan tietoon?
 
rokotteista ristiriitaista tietoa
Lisään vielä:

a) Mistä voidaan tietää, onko rokote tehokas, jos rokotettavia ei testata etukäteen ? Heillähän voi olla jo entuudestaan HPV-virus/viruksia, niitä kun voi periaatteessa olla kenellä tahansa, koska taudin tartutatapoja on useita. Jos rokotettu ei sairastu HPV-infektioon, se ei sinällään todista vielä mitään itse rokotteesta, koska taudista voi parantua spontaanisti, ennen kuin se näkyy PAPA-kokeessa. Pitäisi tietää, mikä oli lähtötilanne.

Miksei tätä seikkaa ja linkittämiäni yliopistotasoisia tutkimuksia ole huomioitu rokotetutkimuksessa? Vai onko sittenkin? Onko tämä se syy ( HPV -virus tarttuukin paljon aikaisemmin kuin on tiedetty) miksi Kansanterveyslaitos * vitkuttelee päätöstään, kun ei ole vielä ottanut HPV-rokotetta nuorille kansalliseen rokoteohjelmaan?

b) Aiheuttaako HPV-rokote lisäriskin viruksen/virusten kantajille? Jos oikeasti lääketehtaankin mukaan aiheuttaa ( linkki?), eikö olisi ehdottoman tärkeää selvittää aina, onko rokotteen hakijalla tartuntaa/tartuntoja?

c) Jos laajoilla tutkimuksilla kävisi ilmi, että kymmenettuhannet vastasyntyneet kantavat virusta, että sen periminen on yleisempää kuin on luultu, vesittäisikö tämä pohjan pois nuorten rokotushankkeelta?

d) Tuossa tutkimuksessa oli yli 300 perhettä, HPV:n esiintyvyys isillä, äideillä ja lapsilla vaihteli, keskimääräinen esiintyvyys taisi olla jotain about 10 prosenttia. Mitä tämä merkitsisi väestöön suhteutettuna?

MInusta tämä rokote olisi kyllä hyvin tarpeellinen ja tervetullut, mutta en voisi puoltaa yleistä HPV-rokottamista, ennekuin näihin kysymyksiin osataan vastata.

* nykyinen Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos



 
kondy
Onko jollain kokemusta laser-hoidosta? Minkälainen toimenpide? Netistä jotain olen lukenut, mutta olisi mukava kuulla jonkun omia kokemuksia tästä. Ja kuinka paljon suurinpiirtein mahtaa maksaa? Itse olen nyt käynyt papan ja kolposkopian yksityisellä gynellä ja aika kallista tietysti, mutta oma valinta.
 
saman läpikäynyt
Olin laserissa 2 kk sitten. Minulla oli sormenpään kokoinen alue kondyloomaa. Ei tuntunut ollenkaan, koska puudutettiin. Vuotoa ei tullut ollenkaan hoidon jälkeen, joten pääsin helpolla. Olen todella helpottunut, kun hoito on tehty. Se voi tulla uudelleen itsestään eri kohtaan, silloin on taas samanlainen hoito. Lääkärin tutkimukset kai loppuivat tähän, hoitajan ottama papakoe on 3 kk laserista.
 
syöpä
Minun kondyloomani silloin 14 vuotta sitten oli näkyvä kukkakaalimainen ja se hoidettiin pois. Silti oli muhimassa syöpää aiheuttava papillooomavirus. Joko se kuitenkin tuli siitä näkyvästä kondyloomasta tai sitten olin sen kantaja ja aiemmin.

Ja kukaan ei koskaan sanonut, että jäisin viruksen kantajaksi!
 
hämsi
minulla todettiin kondyloma puoli vuotta sitten, siis tulen koko loppuikäni elämään sen kanssa?!?
en oo saanu tarpeeks tietoa kondysta, eli en tiedä mitään tästä taudista.. voiko joku vähän valaista mua?
kakki sanovat että ne ovat kukkakaalin näköisiä syyliä, mutta nuo mun näyttää ihan tavallisislta näpyiltä...
eniten mikä tässä askarruttaa, voinko harrastaa suuseksiä ?
 
sipe007
Sain kuukausi sitten tietää omistavani kondylooman, viimeaikoina on ollut ihan järkyttävää kutinaa ja alapääni iho on niin ohentunut että se on ihan rikki. Olen yrittänyt parhaani mukaan olla raapimatta. Alapään siistiminen on hetkeksi auttanut kutinaan, mutta odottakaapas kun karvat alkavat taas kasvaa mikä kutina siitä syntyykään. Olisko kellään mitään hyvää vinkkiä miten saisin ihoni taas kuntoon? Olen käyttänyt Ceridal intime -öljyä mitä terkkarini suositteli minulle, samoin olen kokeillut Bepanthen -voidetta, mutta ihoni "tarttuu" ikävästi kiinni alushousuihini :( Se on erittäin häiritsevää ja kärsin siitä.
 
n1116
Huomasin vähän aikaan sitten finnin välilhassa ja muutama päivä sitten lisää peräaukon suulla. Myös emättimessä näyttäisi olevan jotain outoa röpelöä. Taudinmääritys on aika helppo tehdä netissä. Epäilen vahvasti kondyloomaa ja aika gynelle on ensi viikolla. Taustalla päättynyt suhde, jossa testeissä oli käyty, mutta eihän tää näy niissä..

Tämä häpeä! Itsesyytöksiä on valtavasti. Tuntuu, että koko loppuelämä on pilalla. Ahdistusta ja unettomuutta kamalasti. Tykkääkö kukaan enää musta koskaan, koska mulla on tällainen leima. Tosi hyvä hetki, ihana mies juuri tavattu ja varmaan kohta joudutaan sanomaan bye-bye, kuka haluaisi seurustella sukupuolitautisen ihmisen kanssa. En minä ainakaan.

Muka jopa 80% naisista kantaa tätä jossain vaiheessa elimistössään, mutta mitä se oikeasti tarkoittaa? En ymmärrä, eihän se ole varsinainen kondylooma. Kuitenkin papalla seulotaan niin monia. Ja kai noi näkyvät näppylät ja röpelöt on harvinaisia. Eihän ne kai lähde itsestään pois? Moraalinen ahdistus , yksinäisyys ja se, että virus jää elimistöön, pelottaa. Itku.
 
yksirouva
Sen perusteella mitä nyt olen kondyloomasta lukenut, olen päättänyt että tämähän ei minun elämääni pilaa. Kondylooma luetaan sukupuolitauteihin sen takia että se yleisimmin tarttuu seksin välityksellä, mutta voi tulla myös muualta. Käytännössähän sen voi saada mistä vaan, eikä siltä juuri voi edes välttyä. 80% ihmisistä kantaa sitä, mutta tottakai he paheksuvat niitä joilla se on todettu, koska heillä ei ole tarpeeksi tietoa asiasta. Seksitauti, mikäs sen kamalampaa? Silti kahdeksan kymmenestä kantaa virusta itsessään, mutta ei tiedä asiasta, koska jos virus ei ole aktiivinen se ei edes näy testeissä. Turha leuhkia puhtailla testituloksilla, ei se ole tae yhtään mistään. Eikä kondylooma ole ainoa virus joita ihmisillä tietämättään on. Itse sairastin raskausaikana vyöruusun jälkitautina vesirokosta 20v aikaisemmin. En voinut millään tietää, että virus oli yhä minussa, eikä se tietenkään mitenkään minua edes vaivannut ennen vyöruusun puhkeamista. Kondylooma on kondylooma, oli se aktiivinen eli ei. Yleensä syylät paranevat itsestään, ainakin pienemmät ja hyvänlaatuiset. Penslausta, laseria jne käytetään isompiin ja näkyviin syyliin. Vaarallinen muoto on litteä, mikä ei näy paljain silmin ja minkä takia papa-testejä tehdään. Litteä kondylooma on käsittääkseni se joka yleisimmin saattaa altistaa syövälle. Kuitenkin suurin osa kondyloomamuodoista on suht vaarattomia ja helppoja. Onhan ihmisillä käsissä ja jaloissakin syyliä, eikä niiden takia menetetä yöunia. Sama hpv-virus nekin kuitenkin aiheuttaa, eri muoto vain. Yleensä virus häviää elimistöstä vuosien saatossa, mutta jotkut jäävät kantajaksi. Saattaa aktivoitua uudestaan vuosikymmenienkin päästä. Samalle muodolle kuitenkin tulee yleensä immuuniksi. Eri tyyppejä on kuitenkin sata, ja jonkun niistä voi saada uudestaankin. Turha syyllistää ihmisiä joilla on näkyvä kondylooma. Suurimmalla osalla meistä se on joka tapauksessa. Tartuttaa voi myös ei-aktiivisen kondylooman kantaja. Kaikki syyllisyys ja syyllistys johtuu taaskin vain tiedon puutteesta. Naisilla kondylooma tulee aktiiviseksi helpommin kuin miehillä, ja heillä siitä voi olla enemmän haittaa. Mielestäni on kuitenkin järjetöntä alkaa pelkäämään hillittömästi tartunnan saamista, ei siltä oikeastaan voi juuri edes välttyä. Kondomi ei takaa mitään, ei edes selibaatti. Ei kai kukaan kotiansakaan voi linnoittautua sen takia, ettei vain saisi muilta ihmisiltä mitään viruksia tai pöpöjä. Järki käteen, naiset. Loppujen lopuksi ei ole edes suurta merkitystä sillä, kertooko seksikumppaneille asiasta, koska kaikkien seksiä harrastavien pitäisi tiedostaa että taudin voi saada ehkäisystä huolimatta. Ja todellakin, vaikka ei edes seksiä harrastaisi. Muistetaan vain terveet elämäntavat niin saadaan mahdollisimman pian pöpöt nujerrettua itsestämme ilman suuria vaivoja. Tsemppiä kaikille joilla "tauti" on todettu :)
 
Hännäh
Minulla todettiin HPV apaut kuukausi sitten ja säikähdin todella pahanpäiväisesti! Pelkäsin suunnilleen jo kuolemaa lääkärin puhelun jälkeen. HPV paranee yleensä itsestään (n. 1½v max.), mutta jos kolmessa peräkkäisessä papa-näytteessä (kontrolli siis 6-12kk välein) ovat solumuutokset pysyneet samanlaisina, mennään toimenpiteeseen, jossa muutokset joko laaseroidaan tai hoidetaan muulla keinolla pois, jonka jälkeen taas kontrolloidaan! Syöpää ei missään nimessä tarvitse pelätä, koska jos käyt asianmukaisesti kontrolleissa, se ei sinulle ehdi kehittymään, so relax! näkyviin syyliin on olemassa lääkkeitä, mutta itselläni ei onneksi sellaisia ole vielä näkynyt eikä toivottavasti tulekaan.
 

Yhteistyössä