Huhtikuun 2013 helmet *elokuussa*

:hug: lämmin halaus teille, joilla huonoja uutisia. Voimia!!!!!

Itsellä mennyt koko viikonloppu peläten millon vuoto alkaa. Olin vielä remonttihommissa ja kun kantelin painavia lautoja ym, niin alkoi mahaan koskemaan, ihan kuin menkka kipuja. Tuntuikin että jotain valahti pikkareihin, mutta olikin valkovuotoa. Kipu asettui kyllä, kun pääsi kotiin lepäämään.
Tänään siis lääkäri ja toivottavasti otattaa tänään uuden verikokeen. Pakko saada tietää mitä arvolle on tapahtunut.
OIREISTA: Väsy, etova olo, mutta ei kuitenkaan (vielä) oksettava, pissattaa jatkuvasti, lisääntynyt valkovuoto (?)(siis en edes muista onko toi raskauden oire :D ) Rinnat SAIRAAN kipeet, oikein kävellessäkin sattuu, jos ei ole liiviä.

Mites te muut, poltatteko tupakkaa? Minä poltan ja tunnen siitä huonoa omaatuntoa joka kertan kun menen tupakalle. Yleensä olen aina lopettanut kun olen saanut tietää olevani raskaana. NYt jotenkin en vaan usko tähän raskauteen (en ehkä uskalla uskoa) ja en ole voinut lopettaa. Tosin tupakka ei maistu enää niin hyvältä. Ja juuri eilen huomasin että paljon vähemmän tulee nyt poltettua. Ei siksi että ajattelisin vielä raskautta, vaan kun ei maistu niin hyvin niin ei tule mentyä enää tupalla, paitsi aina kahvin jälkeen.

Minun tekis niin mieli kertoa esikoiselleni tästä, vaan en vielä halua, jos raskaus ei etenekkään. Esikoinen on 19-v, eikä asu enää kotona, mutta tykkää pienemmistä sisaruksistaan ja useasti ottaa heitä hoitoonsa luokseen. On varmaan haltioissaan taas uudesta vauvasta.

Semppiä kaikille! Katsotaan jatkanko minä täällä tämän päivän jälkeen....pitäkää peukkuja

P.S tajusin että minulla lääkäri vasta iltapäivällä eli en varmaan ennätä edes saamaan verikoe vastausta tänään, jos lääkäri nyt edes otattaa sitä uudestaan.
Pitäisiköhän käydä ostamassa vielä yksi testi ja katsoa tuleeko yhtään vahvempi viiva. Oliko niin että se HCG tuplaantuu joka toinen päivä?
 
Viimeksi muokattu:
moikka

Kirjoitin aluksi nimimerkillä "alussa" koska en tahtonut kenenkään tunnistavan kuka olen mutta jatkan nyt tällä oikealla nikillä.

Eli tämä on nyt 4 raskaus ja 5 lapsi tai 5 ja 6. mahan koon mukaan olen ajatellut että mahassa voisi olla enemmän kuin vain yksi.

Tänään menen ekaan neuvolaan ja toivon pääseväni pikaisesti ultraan selveentääkseni kuinka pitkällä tämä on ja montako vauvoja on vai onko mitään...

Sitä miksi epäilen kenenkään olemassa oloa on se että tavallisuudesta poiketen ei ole minkäänlaisia raskaus oireita joka taas tuntuu hurjan pelottavalta toisaalta maha on kasvanut joka taas puhuisi elämän olemassa olosta...

Elikkä lisäiskö joku listaan pikinen/32/5/OAS tai OYS LA 5.4.2013
Niin ja asiasta toiseen raahen sairaalassa ei enään synnytetä.....

Semmoisessa utelijaisuus heräsi monellako on kaksoset ku jotenkin ymmärsin että varmaan aikasta monella?

Huonoja uutisia saaneille voimia paljon.

Tupakoinnista mä täällä tupruttelen vielä kylläkin alle 5 päivässä tapa se on sekin aamukahvin jälkeen että mahapelaa ja illalla ku saan lapset nukkumaan käyn hermosauhut kiskasemassa. Olin 3 päivää polttamatta mähän löi ihan jumiin ja yö unet meni joten nyt on tavoitteena vähentää hissukseen tuota tupakointia kokonaan..

jeps mutta ei ku koti hommiin

Pikinen 8+3
 
  • Tykkää
Reactions: suski90
Päivittelin taas listaa :wave:

tupakan heitin menemään =) Just äsken fb:n puolella kehuin ku kahvi maistuu vieläki niin nyt tekee tosi tiukkaa juoda tätä :x Perse, miten mä nyt pysyn hereillä.
Tänään on kyllä niin kiva ilma että pakko lähtee lasten kans ulos :)

Suski ja :heart: 7+0
 
Heippa Kaikille!!

En ookkaan muutamaan päivään käynty kuulumisia päivittelemässä, kun saatiin aika järkyttäviä uutusia lauantaina aamusta..

Miehen siskon poika (jota olimme kovasti sylikummiksi kaavailleet tälle tulokkaalle) kuoli yllättäen liikenneonnettomuuden seurauksena pe-la välisenä yönä. Mies on varsinkin ihan hajalla tämän seurauksena ja itsellekkin tuo poika oli miehen sukulaisista kaikista läheisin. Ja ikääkin toisella vasta 20.v. Intti olisi loppunut vuoden vaihteessa ja koko elämä hällä vielä edessä:'(

Raskaus siis ollut aika taka-alalla viime päivät. Pahoinvointiakaan ei juurikaan enää ole ja siksipä pelko keskenmenosta on myös kova. Onneksi ultraan enää 2vko, niin sitten ollaan viisaampia.

Tupakoinnin lopetin lopullisesti syksyllä 2010. Ihan muutaman hassun kerran olen sen jälkeen sortunut (nämäkin lähinnä viihteellä ollessa). Esikon ja kuopuksen raskaus ja imetys ajat olen myös molemmat ollut polttamatta. Mulle tupakoinnin lopettaminen on aina ollut todella helppoa, kun plussan olen testiin saanut.

Paljon halauksia ja lämpöisiä ajatuksia myös emppuli ja USL:hug:

-Nelly ja salarakas 9+6-
 
Miten kummassa te olette selvinneet OIKEIN voimakkaasta pahoinvoinnista??? Tää on mulle aivan uutta, sillä esikoisesta oli vain pientä oksennusoloa aamuisin hetken. Nyt muhun ihan jopa sattuu ja lähes koko ajan! En oikeastaan saisi syödä mitään, sillä syömisen jälkeen pahoinvointi pahenee pariksi tunniksi, sitten helpottaa hetkeksi (n. 15min), jonka jälkeen iskee taas järkyttävä nälkä ja paha olo palaa, kunnes taas syön ja sitten on jälleen helvetti irti! Eli mukavassa kierteessä ollaan... :stick:

Tupakoinnin lopetin kun aloimme esikoista suunnittelemaan. Tässä välissä olen ollut ns. huvipolttaja, eli silloin tällöin yhden olen saattanut kiskaista, juhliessani sitten hieman enemmän. Nyt päätin taas olla kokonaan ilman. Oletteko te, jotka haluatte lopettaa, mutta on todella vaikeaa, kokeilleet sähkötupakoita? Olen kuullut noista paljon hyvää.

Sipulisankari & Narsku 6+2
 
Heippa pitkästä aikaa!

Ja ihan ensiksi iso ja lämmin :hug: niille, jotka kohdanneet huonoja uutisia.

Mulla siis ollut toista viikkoa taukoa koneella roikkumisesta ihan tän järkyttävän pahoinvoinnin ja väsymyksen vuoksi. Illalla kun muksut saa nukkumaan, tulee kyllä itekkin painuttua höyhensaarille...Ja siis kuvotusta 24/7 ja pientä kuivumaakin neuvolassa epäilivät superkorkean hempan vuoksi. Tässä yrjötyksessä ei ole mitään logiikkaa :headwall: Jos joku syötävä menee alas (ja pysyy alhaalla!), voi se huomenna inhottaa :$ On kyllä tullut ihan muutamat itkut väännettyä, kun olo on niin kamala ja 2 lasta pitäis hoitaa kodin ja elukoitten lisäksi...Ehkäpä se tästä!

Ens viikolla eka lääkäri ja ultraavat samalla!!! Jee :) Voisin ehkä sitten sinne fb-ryhmään minäkin liittyä, kun saan varmuuden että kaikki on ok. Helpottaa muutenkin tätä pakin piilottelua, kun voi sitten ihan jo lähimmille kavereille kertoa uutiset. Muutamat mamma-housut jo käytössäkin kun tavalliset farkut tuntuvat aika epämukavilta jos nyt sattuvat edes kiinni menemään :whistle:

No mutta, koitan selata noita edellisiä sivuja läpi ja kirjotella hiukka useammin!

MM ja kolmas murunen 8+6
 
Lääkrissä käyty, samoin labrassa. Otettiin uusi raskaustesti, tulehdusarvot ja pissakoe. En ole saanut vielä vastauksia. Torstaille sain ultran. Jännittää näkyykö siellä mitään. Lääkäri sanoi että kun HCG arvo yli 25 niin katsotaan raskauden alkaneeksi. Voi olla että laskettuaika muuttuu toukokuun alkuun eli että viime viikolla raskaus oli vaan niin alussa että siksi arvo matala. Kuitenkin näitä raskausoireita, eikä vuotoa ole ollut, niin lääkärin mielestä jonkinlainen raskaus nyt etenee. No soittelen illalla päivystykseen vastauksista. Millä viikoilla te olette ultrassa käyneet ja mitä on näkynyt?
 
mamuska: minä menen huomenna ultraan... viikoilla 7+6. Ja pelkään tietty, ettei taaskaan näy mitään, tai kehitys pysähtynyt, tai rypäleraskaus, tai kohdunulkoinen tai tai tai.. Sairasta pelätä aina vaan. Mutta saanpahan ainakin varmuuden suuntaan tai toiseen. Tosin huonoa oloa on, samoin kuin jomotusta alavatsalla, että onko sitten taas hyvä vai huono merkki...

Ai niin! Iloisempana "järkytyksenä" olisi tietysti kaksoset, mutta kovin toivon, että kunpa siellä edes yksi pieni olisi... Vatsa on ihan järkyn iso, mutta johtunee siitä, että olen syönyt mitä alas olen saanut... Hyi hyi.
 
Viimeksi muokattu:
Meillä oli tänään kyläily päivä lasten kanssa ja nyt odotellaan vielä vieraita kotiin. Olipa mukava käydä parantamassa maailmaa ystävien kanssa :)

Aamulla soitin neuvolaankin ja sanoin etten ole oikein varma millä viikoilla mennään niin terkkari antoi ajan alkuraskaudenultraan joka on ens viikon perjantaina. Melkein kaksi pitkää viikkoa odotettavana. Samalla antoi vielä ekan neuvola käynti ajan ja lääkärineuvolaankin ajan. Kovasti terkkkari kyseli että millä mielellä ollaan kun nuorin tosiaan vain puol vuotta, mutta onnitteli kovasti kun sanoin että ihan harkkittu juttu tää on.;)

Oireita ei kyllä ole vieläkään, se vähän rassaa, mutta onneksi täällä on muitakin joilla ei ole oireita.

Nyt vähän siivoamaan ennen vieraiden tuloa.
 
Havaitsin pientä ällötystä, kun laitoin tossa iltaruokaa. Väsymys on kyllä viime viikosta helpottanut. Tissit on myös hieman arat.

Sydänäänet on aikaisemmissa raskauksissa kuulunut viikolla 9+. Aiemmin ei tosin kuunneltukaan.

Tupakanpolton lopetin kokonaan pari vuotta sitten. Aikaisemminkin olin satunnainen
polttaja. Tsemppiä lopetukseen kaikille jotka sen kanssa taistelee.

alanna 5+4
 
Halauksia kaikille huonoja uutisia saaneille! (hali)

Voimakkaasta oksetuksesta kyseltiin. Mulla oli esikoisesta vielä pahempaa kuin nyt mulla oli muutama "turvaruoka" joiden voimalla elin viikolle 12. Söin pelkästään puuroa, pilttiä ja perunamuusia. Joskus muusiin pystyi lisäämään muutaman kalkkunaviipaleen. Kaiken muun ruuan oksensin. Lopullisesti oksentaminen loppui rv20. Ehkä tuossa on yksi syy, miksi en halunnut heti toista lasta. Olihan se kamalaa aikaa. Nytkin on oksetus ollut jokapäiväistä, mutta en ole joka päivä oksentanut. Elämänhalu ollut aika pohjalukemissa viime viikot, mutta ihan kuin olisi nyt ollut kaksi vähän helpompaa päivää. Olen jopa hymyillyt! Keksin myös uuden turvaruuan: pinaattikeitto! Ei okseta yhtään :) Turvajuoma on B-vitamiiniporejuoma, mutta sitä ei voi kiskoa joka välissä... Ai niin, pakastetut viinirypäleet kuuluu myös turvalistalle. Pelasti mun perjantai- illan ku vaan itketti ku niin oksetti.

Moika ja Möntti 9+4
 
Heippa kaikki huhtikuiset=)! Mahtuisiko vielä mukaan?:wave:
Tiedot olis 34 vuotta/4.lapsi, t-05,p-07,t-10. laskettu 24.4.2013

Paljon olette varmaan ehtineet jo jutella kaikesta:).
Tuntuu jotenkin hurjan pitkältä erolta kun jotkut huhtikuiset jo ultrataan ja mulla vasta äskettäin plussa pärähtänyt testiin.

Oireita mulla on väsymys ja sitä kautta huonotuulisuus. Levottomuus ja turvotus alkoi pikimmiten plussan jälkeen. Himona tomaatit, appelsiinimehu ja terveellinen ruoka. Ehkäpä makea hiukan enemmän houkuttaa.

Päälimmäisenä ajatuksena tällä hetkellä on se miten läheiset suhtautuu uutiseen, ei oikein tee mieli kertoa monellekaan:ashamed:. Jo kolmannesta tulin vähän kylmää palautetta.

Pelkona sektio joka väistämättä on edessä neljättä kertaa:O. Onko täällä muita joilla useampi sektio alla?
 
Iltaa! Ja voimia kaikille huonoja uutisia saaneille, haleja!

Olo on ihan ok, ei pahempaa kuvotusta tänään. Tosin töissä oli niin kiire, ettei oloja paljoa ehtinyt kytätä. Olen myös oppinut syömään suhteellisen tasaisin väliajoin. Säännöllinen ulkoilu helpottaa myös oloa.

Loppuviikosta varaan neuvola-ajan, silloin ehkä konkretisoituu tämä odotus. Vatsan muukalainen tuntuu vielä niin oudolta... mutta ehtiihän tässä tutustua seuraavien viikojen aikana...

Uusille tervetuloa! Pysytään paksuna!
 
Pikinen, meidän neuvolassa kuunnellaan sydänäänet vasta joskus rv 12 jälkeen. Sitä ennen ei suostuta kuuntelemaan, koska ei välttämättä kuulu.

Unikettu, mulla oli ihan samat fiilikset tosta vauvauutisen kertomisesta, kun sulla. Onneksi turhaan, koska tähän mennessä kaikki ovat olleet vaan ilosia meidän puolesta. Pelkäsin, että meidät haukutaan maanrakoon, kun 4. lasta haalitaan.

Kaksosepäilyä on täällä liikkeellä. Jännä nähdä tuleeko oikeesti yhtään kaksosia tähän pinoon. Mä toivon, että mä en ole se jolle tulee. Vähän tosin jännittää, kun olen kertonut ihmisille, että mulla on nyt pahoinvointia ja muissa raskauksissa ei ole ollut. Kaikki ovat alkaneet kyselemään, onko meillä kaksosia suvussa. :O

Pahoinvointia on siis ilmassa ja tällasta samanlaista ei ole mun kolmessa aikaisemmassa raskaudessa ollut. Väsymys on kans jotain ihan sanoin kuvailematonta. Mä voisin nukkua ja nukkua ja vielä sen päälle nukkua ja silti väsyttää. Pojasta tosin olin huonovointisempi ja väsyneempi, kun tytöistä. Jospa se olis tosiaa poika tulossa. Vaikka eihän näistä oikeesti tiedä. Raskaudet vaan voi olla niin erilaisia.

Keskiviikkona olis se mun kauan odottamani neuvola. Eihän siellä neuvolassa tosin paljon mitään tehdä, mutta ajattelin yrittää saada sitä ultra-aikaa aika piakkoin, jotta sais tietää tarkat viikot ja sen kuinka monta tyyppiä tuolla mahassa nyt onkaan. Toivottavasti olisi ainakin nyt se yksi. :heart:
 
Moi, änkeisin kans vielä mukaan, testi tehty jo kuun alussa
mut lähettiin heti reissuun rapakon taa miehen sukulaisiin niin en
oo ehtiny kirjottaa, kiva et löysin tän ketjun! Aikasemmin kirjotellu
helistimessä mut se muuttunu kun siel tietomurto ja sivusto oli
kii pitkän aikaa. Mul LA 2.4 vikojen menkkojen mukaan, synnäri
Kos. Aiksemmat poika 06/08, tyttö 02/11 eli kolmas tulossa
ja aika ylläri oli! Pääsiäisyllätys :) mietitty kolmatta myöhemmin
Mut kävikin näin, hetki menny asiaa sulatellessa ja ekaa ultraa
Ootellessa, pitäs varata kuopukselle 1,5v neuvola ja samaan
Syssyyn itelle ku vkoja kuitenkin jo 9 ja suomes takas to:na.
Vointi ollu tosi etova pitkin päivää, pieni pelko kaksosista myös, tosin ite olen kaksonen
Mut siskola 7v kaksoset eli huonol tuuril voi olla.. Mietityttää
Kans lähipiirille kertominen, vannonu et nää on täs eli yllärinä
tulee muillekin. Oksentanu ja ripuloinukin kahteen otteeseen
tahtoo jo omaan kotiin.
 
  • Tykkää
Reactions: suski90
Helmikuisista tulin kysymään joskos jota kuta kiinnostaa Gendermaker-testi? Se on pissitesti, jolla voi selvittää sukupuolen rv 6 jälkeen. Tulos on 80-90% oikea labratestejen mukaan eli soveltuu leikkimieliseksi testiksi. Tilasin kimppatilauksen muutamien kanssa, mutta yksi jätti testinsä maksamatta eli tarjolla olisi 22€ hintaan sis. pk (maksaa Raskauskeijussa 50€).

Jos kiinnostaa laita yksityisviestiä, niin sovitaan jatkosta.
 
Sanohan ne mullakine neuvolassa että ei saa hermostua jos ei sydän ääniä kuulu joo mutta tietäähän tuon kuinka käy ku muutenki outo raskaus ilman oireita ei mitään pahoinvointia eikä muuta niin hermothan tässä meinaa mennä.

muille kertomisesta Mitään hyvää en ole kuullut keltään kelle olen raskaudestani kertonut ja vielä on pahin isosisko jäljellä...

Jospas tuo tästä mä alan lähteen töihin
 
nelly83 Voi kamala, otan osaa suruunne :'( :hug:
Onnea ekasta kympistä!

Tupakoinnista mä lopetin säännöllisen polttelun n. puoli vuotta ennen kuin rupesin esikoista odottamaan, imetyksen loputtua tupruttelin välillä, mutta en aloittanut säännöllisesti uudelleen. Nyt taas tokan raskauden ja imetyksen loputtua poltin ihan muutaman kerran, ns. seuratupakan. Onneksi en oo enää jäänyt uudestaan koukkuun, ja nyt tämän raskauden ja imetyksen jälkeen sitten yritän, etten enää polta yhtäkään, eipä siinä järkeä ole. Itse en pystyisi plussatestin jälkeen yhtäkää tuppakkaa polttamaan.

Eilen oli eka neuvola. Perusjutut käytiin läpi, kirjasi tietoja, kyseli ja juteltiin. Oikein mukava käynti oli, ja mukana neuvolatäti :) Viimeraskauden aikainen kätilö oli jäänyt eläkkeelle, ja tämä uusi vaikutti mukavemmalta. Juteltiin edellisistä synnytyksistä, ja koska mulle on jäänyt synnytyspelko, niin pääsen pelkopolille tai kummikätilön kanssa juttelemaan, tosi kiva juttu kyllä. Lisäksi pääsen taas synnytystapa-arvioon, kun mun synnytykset ei oo menneet "oppikirjan mukaan"..
Verenpaine oli oikein hyvä, 105/71 ja hb oli jo päässyt turhan matalaks, 107. Täytyy aloitella raudan napsiminen, sain sieltä pari levyllistä Retaferia. Tällä viikolla varailen aikaa ultraan ja se menee sitten viikolle 12+. Seuraava neuvola lokakuun alussa, ja sehän on sitten lääkärineuvola.. Sydänääniä ei kuunneltu, meinasin pyytää mutta en sit viittinyt..

mmiilia ja napu 8+2<3 (neuvolan mukaan)
 
Ai kamala, että minua meinaa huimata ja pyörryttää. Tämä on kyllä melkoista haipakkaa: välillä olen auttamassa miehen työhommissa ja sitten yritän kotona pakkailla. Meillä on viikonloppuna muutto ja minun harteille on täysin jäänyt pakkaaminen. Mies tekee töitä ympäripyöreetä, ei jouda auttamaan. Yrittää kuitenkin itse muuttoon ennättää, kuulemma :D No onneksi on muuttoapua hommannut ja sanoi että pakkaus puuhiin järjestää myös jonkun kaveriksi. Mutta haluan sen tehdä itse. Kaverini oli kyllä auttamassa kun pakattiin astioita, mutta vaatteet ja kaikki noi paperit (joita on miljoona) haluan itse käydä läpi. Mutta etova olo jatkuu ja tänään muutaman kerran on tuntunut että pyörryn. Sitten vaan lepäämään ja jalat taivasta kohti. Pissalla saa rampata myös jatkuvasti.
 

Yhteistyössä