~~ HUHTIKUUN HELMET 2012 *syyskuussa* ~~

Mut voi poistaa tästä pinosta.

Kävin äsken neuvolan ultrassa eikä sieltä löytynyt mitään. Kotimatkalla hain vielä raskaustestin kaupasta ja sekin näytti jo negaa. Ilmeisesti se parin viikon takainen vuoto (rv6) olikin keskenmeno. On nyt kuitenkin ihan positiivinen olo, kun oli tiedossa ettei kaikki taida olla ihan hyvin. Onneksi toi esikoinen on kuitenkin olemassa, sekin varmaan helpottaa oloa. :heart:

Paljon tsemppiä teidän muiden odotukseen :)
 
Osanotot hoya bella! Toivottavasti kenenkään ei tarvitse enää poistua huhtimammojen joukosta. Mymosaa minäkin kaipailen ja toivottavasti Pomppulilla kaikki kunnossa!

Mahavakuutusta ei meillä ole tarkoitusta ottaa. Esikoisesta ei myöskään ollut. Syntymän jälkeen otettiin lapsen sairaskuluvakuutus, mutta senkin lopetin viime talvena , kun tyttö täytti 2-vuotta. Ajattelin, että kyllä tuohon mennessä olisi korvatulehduskierteet, allergiat jne iskenyt. Tähän mennessä ollut kuitenkin terve normi pikkuflunnisa lukuunottamatta, joten siinä mielessä tuntui turhalta maksaa reilu 200 euroa vuodessa vakuutuksessa. Laskin, että vuosimaksun hinnalla saa käytyä 3-4 kertaa yksityisellä, jos tarvetta on.

Mahdolliseen tapaamiseen osallistun mielelläni mukaan!

Sitten tyhmä kysymys doplereista... Mistä olette sellaisen hankkineet? Saako ihan apteekista ja paljon maksaa? Esikon odotuksen kohdalla ei tullut hankittua, vaikka mielessä oli. Nyt voisi ehkä hankkia...

Ruohotar 7+6
 
Täälä vihdoin käyty ultrassa,ja kaikki oli hyvin :heart: Sain vain juuri sen lääkärin jota en todellakaan olisi halunnut. Mittasi vauvan väärin...eikö se CLR mitta oteta pää ja jalat mitta?? eli ultrakuvassa piste tulee pään alkuun ja jalkojen loppuun? meillä piste alkoi kaulasta ja loppui jalkojen päähän. Ja mitaksi tuli vain 8.27mm. ja nyt rv 7+4. Tyhmää...Aijaa.com - 8699125.jpg Voisko joku kommentoida tuota minun kuvaa. Vai olenko väärässä että on mitattu väärin?
 
Ultrasta löytyi meidän pieni ja vastasi viikkoja 10+1 ja kova oli liikkumaan=)

Kohtuontelon alaosassa oli pieni nestetilkka, josta voi vieläkin vuotaa ja silloin pitää ottaa ihan rauhallisesti, muuten saa olla normaalisti. Syytä ei osannut nesteelle sanoa, sanoi, että ihme olisi jossei näissä raskauksissa välillä jotain olisi. Niskaturvotus ok, vaikka vasta tästä etipäin näistä päivistä asti sitä voi vasta alkaa mittaamaankin. Huomion teki sikiön keskivartaloon, jossa ilmeisesti navan kohdalla joku pieni kupla...sanoi, että ei huolta, mutta otti kuvat ja kirjoitti tekstin annettavaksi nt-ultaajalla, että voivat sillon tsekata. Tosi ammattitaitoinen lääkäri, selitti monet asiat, mihin kuopusta odottaessa en saanut vastausta. Lisäksi sain jonkun emätinkuurin, kun valkkari runsasta, sano että varmuuden vuoksi hyvä tasapainottaa flooraa.

Kävin heti popilla ostaas pienet valkoiset pöksyt ja tyttömäiset sukat, eli tyttöolo taitaa täällä olla=)


Osanotot hoya bella! Niin toivon, että ketään ei enää joutuisi kokemaan menetystä, eikä edes pelkoa siitä. On niin raastavaa.

Lääkäri sanoikin, että kunpa alkaisit pian tunteen potkut, niin voi olla rauhallisemmin. Jotenkin olio niin ymmärtäiväinen tähän huolen määrään.

Nyt en voi sanoa kuin että kiitos teille paljon tsempistä ja onneksi oli nyt iloisia uutisia. Leppoista vkl kaikille!

Pomppuli ja muru 10+0
 
bluebaby katoinkohan oikein, musta näyttää et pää on alhaalla ja jalat ylhäällä??sit ois ihan oikein mitattu, eli pää-peppu mitta. Ja toi mitta kuulostaa mun mielestä ihan hyvältä. Vau.fi mukaan pitäis olla 9-14mm enkä usko et noin pieniä saa ihan tarkkaan mitattuakaan.
 
mymosa
Täällä ollaan niin kovin viime päivinä halailtu lavuaaria, väsynyt olo muutenkin. On maattu tiputuksessa migreenin takia..

Maanantaina ultra, jos siellä vielä on pieni jaksanut elämässä olla kii, niin luultavasti tulen siirtymään kuitenkin toukokuulle pienen koon takia. Sen näkee sitten.
 
fanttomi: Juu minä en oikein osaa katsoa noita kuvia,luulin että tuo pallo tuolla ylhäällä olis pää?? Voi olla sitten että ei ole. Mutta kun googlettaa noita ultrakuvia niin niissä on tuo mittaus jotenkin erinlainen. Ainakin rastit on ihan molemmissa päissä vauvaa?
 
Hei taas,

Isot pahoittelut kaikille huonoja uutisia kohdanneille :( ja onnea sitten uuteen yritykseen!

Täällä ollut sen verran huono-olo kokoajan ettei taas ole tullut kirjoiteltua. Kauhean moni käynyt jo ultrassa useampaankin kertaan, mulla olisi ensimmäinen ultra 28.9. kättärillä ja jos laskin oikein niin silloin ois rv 11+3. Aikasta paljon jännittää, kun sinne asti joutuu odottelemaan epätietoisena siitä miten pieni voi. Onneksi ei ole ollut vuotoja ja raskausoireetkin alun jälkeen aika selkeitä, niin hieman vähentää huolta.

Tapaaminen olisi ihan hauska kun itselläkään ei kauhean montaa kaveria ole jolla vauva-asiat olisi ajankohtaisia. Ja kun ensimmäistä odotan niin ihan pihalla olen kaikesta :)

--
Cerine ja pikkuinen rv 9+5
 
Minä luin että pitäisi olla jo ainakin 9mm rv8? kun maanantaina vaihtuu jo rv9. Mistä te näette mikä mitta on hyvä milläkin viikolla?:) Tämä lääkäri oli kyllä osaston ylilääkäri...että luulis osaavansa hommat.
 
aini tosta np-ultrasta piti kommentoida et täällä se tehään VAIN 12+0 - 12+6 välissä. Ja jos veriseulaan osallistuu ni se on 10+0 - 10+6.

ja me kyllä osallistutaan taas veriseulaan.

mulla on oireet helpottanu, pahoinvointia ei juurikaan enää oo ja se on ollu ainoo oire. vähän on jo sellanen olo et onkohan tuolla enää ketään ku ei tunnu missään. maanantaina eka neuvola mut tuskimpa siel sydänääniä kuunnellaan tai tuskimpa edes kuuluis, ite yritin dopplerilla kuunnella mut ei kuulunu. esikoisesta kuulu muistaakseni joskus 9+ tai 10+.

fanttomi & 8+
 
bluebaby ainaki vau.fi sivuilla tai sit tekay.fi. tiedän monia joilla alki on ollu pienempi varhaisultrassa ja sit np:ssä taas vastaavasti isompi ku mitä "pitäis" olla. Esikoinen oli varhaisultrassa isompi ja np:ssä pienempi, rakenneultrassa pienempi ja syntyessään iso =D
 
tekaylla kävin katsomassa niin rv8 oli selvästi alle ala-rajan...jos on vaan 8.27mm pitkä. Mutta niin sydän kuitenkin sykki ja lääkärin mielestä kaikki oli ok. Tuossa kuvassa kyllä lukee että 6w5d sitten +-4d eli voi olla neljän päivän heitto suuntaan tai toiseen on mahdollinen.
 
Np-ultra meni hyvin, ja vauva oli kasvanu paljon! Ainoa asia mikä vähän jäi harmittamaan, että joudun käymään muutamassa ylimääräisessä ultrassa, koska esikoinen oli syntyessään niin pieni (rv42, ja painoa oli 2,8kg). Ultrassa arvelivat, että tämäkin vauva jää suht pieneksi ja haluavat tarkkailla ja hieman selvittää mistä tuo mahdollisesti johtuu...

rv11+3
 
Viimeksi muokattu:
Hei kaikki!
Täälläkin tänään eka neuvola takana! Isäntä pääsi onneksi mukaan,niinkuin th jo puhelimessa sanoi että isän tarttis sit kans olla ainaki ekassa neuvolassa mukana. Siellä sitten punnittiin paino, mitattiin hemoglobiini ja verenpaine sekä minulta että mieheltäni. Mies hieman verran paljon yllättyi ku häneltäki alettiin ottaa verta ja pyydettiin vaa-alle. :D
Sen verran muuttui että rv on kuulemma tänään 9, vaikka luulin että tänään on vasta 8+6. En tiedä miten olen taas saanut kuviteltua sen väärin,mutta ei sen niin väliä, ennemmin päivän edellä kuin päivän myöhässä... :D
LA olis nyt sit kuulemma ilmeisesti 20.4. eikä se 22.4. niinkuin itse jostain laskurista katsoin..
Ultra tuli myöskin varattua ja se on nyt sitten 3.10. eli rv 11+3. Sitä odotellessa! :heart:
Ainiin ja sokerirasitukseen joudun minäkin... :( Vaikka toisaalta kyllä mä sen jo etukäteen aavistinkin.

:heart:9+0:heart:
 
Minä vielä tästä ultrasta...:ashamed: Katsoin kotona vanhaa ultrakuvaa joka meni siis kesken siinä oli: 6.5mm pituus ja vastasi viikkoja 6+4. Ja nyt tämä uusi: 8.27mm ja vastasi viikkoja 6+5??? siis häh vaan päivän ero ja pituus ero kuitenkin melko "iso" Antaakohan eri ultrat sitten nuo päivät sinne erillailla...?
 
Anteeksi omanapaisuuteni:
Oli pakko tulla tilittämään tänne... Neuvolatäti sanoi että Tyks seuraa tätä raskautta tosi tiiviisti ja laittoikin lähetteen sinne heti kun neuvolakortti oli kirjoitettu. (Johtuu siis siitä että viime jouluna meidän tytär syntyi kuolleena rv38+1). Noh, tänään sitten tuli kutsu ensimmäiseen käyntiin Tyksiin ja se on 17.01.2012! Olin että mitä ihmettä. Luulin että rakenneultran jälkeen olisi ollut ensimmäinen käynti. Noh, kaipa ne tietää mitä tekee. Luultavasti loppuajasta musta tulee sinne vakituinen riesa... :lol:

Aurinkoista viikonloppua kaikille!

M1n1 ja Toivo 9+5
 
Bluebaby: tossa liberon odotuskirjassa jonka saa neuvolasta on rv 7 kohdalla mittana 4-8 mm eli mun mielestä tossa on KOKO pituus, vasta vkolla 10 on mainittu pää-perä mitta. rv 8 pituus kerrotaan olevan 9-14mm.
meillä on CRL mitta 8+1 viikolla ollut 16mm. Paitsi että nyt kun katoin niin tuossa meille tulostetussa lapussa lukee että pää-perämitta.

M1n1: Meillä edellinen raskaus päätyi viikolla 21+6 ja ens viikolla meen toiselle äitipolikäynnille, mutta mulla on lisäksi tietysti noita perussairauksia jotka vaikuttaa noihin käynteihin.

Liikeistä: Mä olen sanonut nyt tän viikkoa et oo varmasti hullu, mut tunnen jo jotain pientä liikehdintää tuolla. Mulla on jo seittemäs raskaus vaikka eläviä lapsia on vasta kolme. Kaks keskenmenoa rv 8 aikoinaan ollut.

Syökö joku muukin aspiriinia/ disperiiniä raskausaikana ehkäsemään tukoksia? Jos niin kauanko sitä pitää syödä, sillä muissa raskauksissa en ole syönyt sitä.
 
Just oli uusimmas Vauvalehes juttua et joku pariskunta oli päässy semmoseen tutkimukseen mukaan missä kokeiltiin auttaako aspiriini ehkäsemään keskenmenoja. Eli kyllä sitä on sit ihan taidettu tutkia..ja joilleki siitä oli apua, kaikille se ei toimi. Mutta tällä parilla oli just ollu monta keskenmenoo ja sit pääsivät koekaniineiks ja lopulta saivat vauvansa =)
 

Yhteistyössä