~~ HUHTIKUUN HELMET 2012 *syyskuussa* ~~

Heipä taas,

tänään kävin ekassa neuvolassa ja kauhea määrä infoa ja lappusia sieltä mukaan ja iso kasa ohjeita siitä miten liikun liian vähän, syön väärin ja vääriin aikoihin jne. Muuten oli neuvolatäti ihan mukava.

Nyt on alkanut olla oireitakin ja ihan naurattaa miten valitin miehelle kun ei ollut aiemmin huono-olo. Nyt on ollut jo usean päivän. Kokoajan sekä nälkä että huono-olo, joten mitään ei saa syötyä vaikka kokoajan haluaisi.

Äitiyspakkauksen ajattelin kyllä ottaa, kun nappula on ensimmäinen ja ei oo kauheesti tuttuja/sukulaisia joilta saisi mitään niin kaikki pitää hankkia itse. Väreillä nyt ei niin väliä kun ei ne ainoiksi vaatteiksi jää kuitenkaan.

Kertomisesta, ei olla vielä kellekään muulle kerrottu kun mun yhdelle kaverille, kun mies haluaa odottaa sinne viikolle 12 ettei ois keskenmenoriski enää niin iso.

Parisuhteesta, en tiedä oonko uuden vai vanhan aikainen. Nykyisen miehen kanssa ollaan oltu yhdessä nyt viisi ja puoli vuotta ja ensimmäinen lapsi molemmille tulossa. Mulla on takana yksi neljän vuoden suhde, josta vuosi naimisissa ja yksi monista, monista syistä joiden takia tuo päätyi eroon oli, että mies pikkuisen naimisiin menon jälkeen totesi ettei haluakaan lapsia (ja oli siinä ilmeisen tosissaan koska vajaa vuosi eron jälkeen kävi ulkomailta hakemassa sterilisaation kun ei sitä olisi vielä moneen vuoteen suomessa saanut).

Oiskohan siinä ollut kaikki tällä kertaa. Palailen sohvalle voimaan huonosti ja katsomaan telkkaria. Ainiin, toivotaan molemmat miehen kanssa tyttöä, kun tytön nimiä on jo monta jotka kelpaisivat mutta pojalle ei keksitä mitään, joka kelpais molemmille. Joten meidän tuurilla tulee poika :)

Cerine ja rv 7+5
 
Koska alkuraskauden ultrassa näkyis jotain? Edellisessä raskaudessa taisin käydä yksityisellä joskus viikolla 11 ultrassa. Meinaan kun on ollut eilen ja tänään enemmän ja vähemmän punaista vuotoa ja nyt tuli huoli keskenmenosta. Oli kyllä mulla esikoisenkin kanssa reilusti vuotoa mutta se oli erilaista. Viikkoja vasta 6+0.

Kestovaippoja hommasin esikoiselle vinon pinon. Mutta meidän elämä on ollut sen verran menokasta ettei ole vielä muistanut/jaksanut niihin perehtyä :ashamed: joten toivoisin kovasti että jos en keskenmenoa saa niin vois alkaa kestottamaan molempia lapsia. Sen verran kauhistuttaa tuo jätevuori mikä noista kertisvaipoista tulee ja meneehän niihin rahaakin.

Millä viikoilla repäisykivut alkavat? Kun muistelisin esikoisista niitä olevan jo reilusti tässä vaiheessa joten sekin huolettaa kun niitä ei nyt ole.
 
Ekassa neuvolassa täyteltiin vaan lappusia ja sain ohjeita ruokavalioon ja liikuntaan. Seuraava neuvolakäynti onkin sitten vasta joskus rv20..

Sandemar me on miehen kanssa pitkään oltu yhdessä ja lapset tehty :)
Kestovaipat: en ole asiaa edes ajatellu, varmaan ihan kertiksiä taas käytetään.
Äitiyspakkaus: otan ehdottomasti, meillä ei ole enää tallella mitään vauvantarvikkeita tai vaatteita. Koko paketti sisältöineen kelpaa hyvin :)
 
Tsemppiä Pupalle, Mistelille ja hoya bellalle! Toivon kovasti, että vuodot loppuvat pian ja osoittautuvat harmittomiksi. Ikävää Puppa, että joudut odottamaan sitä aikaa näin pitkään.

Onnea ultratuille! :flower: Ja hyvää viikonloppua kaikille!
 
Sandemar meille tulee kans yhteistä taivalta kohta kymmenen vuotta ja samaisen miehen kanssa nuo aiemmat muksut on. Enkä ole ajatellut poiskaan vaihta kun vieläkin vatsaa kutittaa kun ajattelenkin miestä, niin ihana se toisinaan on :) :heart:

Cerine olis tullut meillekin ero jos olisi mies piuhat poikki vetänyt ennen lapsien tuloa. Sen verran paljon mä niitä halusin kuitenkin. Sovittu on et kun kolmas on maailmassa turvallisesti niin sit mies menee vetään piuhat poikki. Mä ehkä haluisin yhden vielä mut mies ei ja tää kolmaskin oli miehelle jo iso kompromissi joten meille ei sit enää tämän jälkeen vauvoja tule.

Hoya bella voishan siellä ultrassa nytkin jo jotain näkyä ja ainakin ehkä näkisi mistä vuoto tulee.

Onpas ärsyttävä tää tekstikenttä kun se tallentaa tätä tekstiä ja sit se heittää mut ainakin aina tonne puoleen väliin tekstiä..
 
parisuhteista :) toinen tulossa ja ihan ehjä perhe siis molemmilla sama iskä :) aikaisemmin on ollut pitkiä 5 ja 2 vuotta suhteita, joista jäljellä erittäin hyvät ystävät!! erosin koska en vaan tuntenut sitä "oikeaksi". enkä silloin edennyt edes kihloihin asti ym. odotin sitä jotain :)
 
Sandemar Kuinkas kauan sä olet oman kultasi kanssa sitten taapertanut?

Oma parisuhde On alkanut vuonna 1998; yhteenmuutettiin vuonna 2003, kihloihin mentiin -03, luotiin uriamme useita vuosia, muutettiin synnynpaikallemme takaisin -09, esikoinen syntyi 2010, ja ristiäisiä + häitä vietettiin 2010.
Eli aika pitkän matkan pariskunta on täälläkin. Myrskynnytkin on, mutta oon huomannut ettei meitä mikään muu tule erottamaan kuin kuolema :heart:
On se oma kulta vaan niin ihana, vaikka osaakin olla toisinaan niin rasittava, mutta sama se on omalla kohdallani.

Me käytiin tänään tutustumassa esikoisen pph paikkaan, menee ihan tutulle hoitoon, mutta harmittaa vietävästi töihin meno 6kk... en siis olisi mennyt, jos olisin edes hitusen uskonut että tärppää heti :(
No, pääsenhän mä pois töistä jos tilanne käy ihan sietämättömäksi.
Tavallaan kiva mennä vähäksi aikaan töihin, niin ei ihan pääse ruostumaan ammattitaito :)

Mulla on semmoinen 89% poikaolo.

Tanya & Taavi 6+5
 
Hui kauhea kun tänne on tullut tekstiä :D Kesti koko illan lukea teidän kuulumisia...

Iso hali ikäviä kokeneille :hug:

Mulla on eka neuvola ens viikolla ja pikkasen jännittää... Menin tilaamaan dopplerin, mutta vielä en ainakaan onnistunut saamaan sydänääniä kuuluville.

Täällä oli jossain vaiheessa puhetta haluista. Mulla ei ainakaan ole halut vähentyneet :LOL: Ja onneks mieskään ei ole suuremmin kakistellut kun mä kimppuun olen hyökännyt. Ja ainakin hän on ihan innoissaan mun "kuumista hinkeistä", niin kuin hän itse utareitani kutsuu..

Etova olo on liki koko ajan. Mutta onneks silleen vielä suht siedettävää. Väsymys ja turvotus ehkä hiukan helpottaneet :)

Mulla ei nyt oikein ajatus juokse että saisin kiinni asioista mitä täällä on rupateltu, mutta ainaskin tuon äitiyspakkauksen ajattelin ottaa. Mä ihan tykkäsin sen väreistä. Sukulaisille ollaan jo kerrottu ja parille lähimmälle kaverille. Niin ja mun pomolle.

~Pumpsi & Taavi 7+2~
 
mymosa
Mä en tiiä pitkistä suhteista mitään. Lasten isän kanssa alettiin seukata huhtikuussa 2003 ja kihlat kesäkuussa 2003. Esikoinen sai alkunsa elokuussa 2003. Erottiin ekan kerran 2005 syksyllä ja palattiin yhteen keväällä 2006, pari kuukautta yhdessä ja kuopus sai alkunsa. Ja erottiin samantien melkein syksyllä 2006. Ja se on tähän mennessä mun pisin suhde :D
Eron jälkeen olin 2v sinkkuna ja sitten oli vajaan 1v suhde, 9kk sinkkuna ja sitten tuo nykyinen löysi mut suomi24:ltä :) Ja talvella tulee 2v täyteen.

Sitä ennen on ollut satunnaisia suhteita ja pikkujuttuja, on pitänyt saada elää villinä ja vapaana nuoruus. Esikoista kun aloin odottaa niin oikeestaan vasta rauhotuin.

Nyt on sellanen hyvä olla ja se on kyllä kovin totta, että kun on sen oikean löytänyt niin ei oo kiire mihinkään ja siinä rinnalla on hyvä olla.
 
Huh, kylläpäs oli tullut paljon tekstiä taas pienen ajan sisällä. Itse pyrin näitä kyllä lukemaan,vaikka en hirmu aktiivisesti kirjoittelekkaan :) Sandemar me ollaan oltu jo kohta 10 vuotta yhdessä, joista kaksi naimisissa. Olin 16 ja isäntä 19, ku alotettiin seurustelu.

Mutta sitähän minun piti tänne tulla hehkuttamaan, ku minulla on niin ihana mies! Päivällä ilmoitin, että kunhan mies tulee töistä, käyn hakemassa itselleni kebabbia, mitä teki tänään ihan julmetusti mieli. Niin ja kebabin kanssa tietenkin piimää :D Noh, odottelin miestä kotiin ja sitten soikin puhelin, että otatkos sinä sitä kebabbia vai pitsaa? Voi ihana, siellä se oli hakemassa mulle ruokaa, mitä se tekee TOSI harvoin! Meillä kun syödään yleensä vain kotiruokaa ja mies ny muutenki boikotoi kaikkia pikaruokaloita. Mutta sainpa napani täyteen kebabbia tänään :D Viime raskauden aikaan himoitsin ihan hulluna alatoopia (siis lihahyytelöä) ruisleivällä ja juomaksi piimää. Vielä ei mitään suurempia mielitekoja ole tullut.

Ja jos ketä vielä oksuttaa väärään aikaan väärässä paikassa, kuten hampaita pestessä, niin opinpa erään asian vuosia sitten tulleesta C.S.I jaksosta: Hymyily estää oksennusrefleksiä. Ja toimii ainaki mulla ja sillä rikospaikkatutkijalla siinä jaksossa :D

(.) tässä mennään 7+1 ja eka neukkula käynti vasta puolentoista viikon päästä... Kai se on haettava miehen siskolta tuo doppleri takas ja alettava ite kuuntelee :heart:-ääniä.

nokikana ja papu 7+1
 
Pitäisikö se itselläkin jotain pitkästä aikaa rustailla, viimeaikoiina tullut vain luettua teidän kirjoituksia kun pahoinvoinnin kanssa ei jaksa kauheammin koneella istua..

Aivan ensimmäisenä tsemppiä vuodon kanssa jännittäville ja pahoittelut niille joilla odotus ei mennytkään niin kuin piti :hug:

Parisuhteesta ollaan miehen kanssa yksissä oltu nyt reilu viisi vuotta ja pari viikkoa sitten juhlittiin häitä :heart: Aina ei ole suhde ollut ruusuilla tanssimista, mutta koen että parempaa miestä en voisi löytää!

Äityispakkaus
otetaan ehdottomasti kun ensimmäinen muksu tulossa. Saa kaikkea tarpeellista ja vaatteetkin oli ihan kivoja omaan silmään :)

Kestovaippoja
ois kans tarkoitus kokeilla. Tosin myös kertsejä varmasti tulee käytettyä etenkin kun ollaan pois kotoa käymässä ja alkuun ehkä muutenkin kunnes meille sopivat kestot löytyy. En ajatellu ottaa asiasta stressiä, vaan mennään niin kuin meille parhaiten sopii!

Kertomisesta me kerrottiin kummankin vanhemmille kun viikkoja oli noin 7+5 kasassa. Käytiin tosin varhaisultrassa varmistamassa että masussa on salamatkustaja ennen kertomista ja kun ultraajan mukaan kaikki oli juuri niinkuin pitääkin ei maltettu odottaa.

Mitenkäs se keskenmenoriski muuten pienenee jos ultrassa kaikki on ok eikä siinä näy mitään keskenmenoon viittaavia merkkejä? Kun välillä kaduttaa noin aikaisin kertominen, mutta toisaalta ymmärsin jostain että riski on samaa luokkaa kun sitten viikon 12 jälkeenkin kun ultra on ok..

Nokikana täytyypä testata tuota hymyilemistä :D

Pahoinvointi jyllää :x Mulla siis oksettaa melkeempä koko ajan jos edellisestä syömisestä on liikaa aikaa ja kun maha on tyhjä tulee yrjö kylään.. Ei tää nyt vissiin mitään pahaa raskauspahoinvointia kumminkaan ole kun pelkällä syömisellä saa helpottamaan, mutta kyllä tääkin syö voimia|O Koko ajan saa miettiä vaan syömistä ja tuskailla sen kanssa mitä saa helposti syötyä. Banaania on tullut syötyä ihan urakalla, mutta nyt sekin alkaa jostain syystä tökkimään. Pitäis vissiin koittaa siirtää banskut jääkaappiin että oisivat kylmiä.

Pitäis alkaa perjantai illan kunniaksi kokkaamaan tortilloja. Vielä tovi sitten kovasti niitä haluttikin, vaan kun maha taas pääsi liiaksi tyhjenemään meinaa ällöttää ajatuskin.. No jos ei tänään maistu niin huomenna sitten :)
 
parisuhteesta
Meillä kaikki vieraammat aina miettii, että eka lapsi on pelkästään jommankumman kun on niin "paljon" muita vanhempi. Mutta kyllä nuo kaikki kolme on ihan yhteisiä.
Miehen kans ollaan tavattu -99, ja oltiin ihan huippu hyviä kavereita vuoteen -00, kunnes sitten myönnettii että välillä on jotain muutakin ja alettiin seurustelemaan. :) (kukaan ei usko, ei sillon eikä vieläkään, että me ihan oikeesti oltiin VAAN kavereita tuo vuosi) kihloihin mentiin -01 ja ykkönen syntyi -03. Kakkonen sai alkunsa ja syntyi vasta -08 (aikalailla tasan 2v sitä yritettiin, toki vaan ihan luomuna, ei mitään hoitoja tms) -10 syntyi sitten tuo kolmonen ja sen ristiäisen yhteydessä yllätettiin suku ja mentiin naimisiin samalla. Miehen suvulle on ollu aina niin kova paikka ku ollaan oltu niin kauan kihloissa muttei oltu naimisissa. sitten kun vielä lapsiakin tuli, eikä naimisissa vieläkään.. :eek: ja itseasiassa tuon takia on naimisiinmenoa pitkitettykin, koska on ollu niin ärsyttävää se jankutus ja hokeminen että pitää mennä jne... esikoisen aikaan oli jo puhe että ristiäisten yhteydessä olis vihkaastu samalla, mutta ihan periaatteesta ja sen suvun kiusaksi jätettiin sitten väliin ku kaikki vaan jankutti siitä. No, ei tää homma menny vieläkään niiden mieleen. Mies nimittäin otti ja vaihtoi sukunimen mun sukunimeen. tais olla sen vanhemmille ja muullekin suvulle aika kova paikka. :kieh: mutta tää on ollu meidän päätös jo ajatsitten. Minä oon ilmottanu jo joskus ennen tuota miestä edes tunties, että jos meen naimisiin niin nimeä en vaihda. ja meidän kaikille lapsillekin on annettu mun sukunimi, joten tuo oli ihan luonteva päätös niin nyt n menty 1,5v koko perhe samalla nimellä.
(tulipas turhanpäiväistä tekstiä paljo)

mieliteoista
mulla on ainoastaan kakkosen eli pojan odotukses ollu mielitekoja ja ne oli makaronit. mähän olisin voinu syödä pelkkiä makaroneja ketsupilla ja valkopippurilla vaikka aina. ja paljon niitä menikin.
nyt tässä on taas.. mutta mieliteko vaihtuu kokoajan.muutamana päivänä teki ihan sikana mieli pepperonia. käskin miehen lähteä grillille sitävarten että san sen ruuan mukana (kebab ja ranskalaiset) pepperonin. ja se meni, mutta tuli takas ruoan kans ILMAN SITÄ PEPPERONIA!!! ei kuulemma kuulunu sen grillin valikoimiin! :O No, piti sitte ostaa kaupasta sellanen purkki kaappiin, niin saa sieltä ihan kotiruoan kans syödä ku mieli tekee..
Tänään alkas heti aamusta tehdä mieli yli paljo niitä perus tavallisia sileitä sipsejä. Miehelle pistin töihin viestin et tuo tullessaa, ku kaupas kävi muutenki maitoa hakees. Pikkuusen ihmetteli, nimittäin normaalisti mä inhoon niitä. aina oon kieltäny ostamasta niitä sileitä! näin se mieli muuttuu.. ;)

Tänään kerroin yhdelle kaverille tulokkaasta ja se ei meinannu housuussaan pysyä. niin onnes oli ja rupes kauppaamaan vauvakamojaan. :LOL:
 
perjantaita:)
pätkiikö muilla muisti? täällä pätkii ja pahasti:LOL:

Äitiyspakkaus en tiedä ottaisko vai jättäiskö ottamatta, noita makuupusseja on kertynyt ja vaatteitakin löytyy..katsotaan..

Perhesuhteet meillä myös uusperhekuvio. yhtä on pidetty nyt viitisen vuotta ja naimisissa ollaan.

Kestovaipat olen ollut osakestoilija kahden nuorimmaisen kohdalla ja näin myös tulevan vauvan kohdalla, esikoistani kun odotin en mitään kestoista edes tiennyt siitänyt 9v aikaa..

kertomisesta vielä on kertomatta, ainoastaan lähimmille ystävilleni olen paljastanut, ja satunnaisesti jos on ollut ns. pakkotilanteita harrastuksissa ym.

toivotan voimia surunkohdanneille ja vuodoista kärsiville :hug:

kaikille vaivoista huolimatta ihanaa masunkasvatus aikaa ja pikkuisille tarrasukkia<3

mukavaa viikonloppua:wave:

-ilo ja pötsi:popcorn: rv5+6
 
Vauvis :'( Ihan kauheaa!!

TYKS:an palo: Heh, siis ei kiva uutinen mutta synnäri on ihan eri talossa. TYKS:ssa on 3 eri sairalaa, palo oli A-talossa ja synnäri on U-talossa. Sitten on vielä uusi T-talo. Inhottava juttu kyllä muuten. Me asutaan nyt tässä ihan TYKS:an lähellä ja silti en oo kuullu mitään piipaa-autoja aamulla. Ihmettelin kun miehen äiti tuli aamulla ja sanoi että A-sairaalassa on tulipalo.

Mun jokailtainen iltapala alkaa olla kurkku ja taco-dippi :D NAM! Muuten ei oikein mikään maistu vaikka pahaolo on poissa. Viinirypäleet ja kurkku dipillä maistuu kyllä!

Parisuhde: Me ollaan oltu miehen kanssa yhdessä kohta 9 vuotta, josta 2 vuotta naimisissa. Esikoinen on nyt 1v8kk. Ekasta tapaamisesta asti ollaan oltu ihan paita ja peppu ja kyllähän tuota vieläkin kovasti rakastan. On meillä toki aika pahojakin kriisejä ollut, mutta en silti häntä ikinä toiseen vaihtais :heart:

-Linn ja Salamatkustaja 9+5 (Neuvolan mukaan jo 10+1, mutta uskon siihen varhaisultraan, tosin äippäloma alkaa nyt sen vuoksi aikaisemmin :LOL: )
 
Jestas muijat!
Oottepas olleet ahkeria..:D

Sandemar : Me ollaan oltu yhdessä vuodesta 1992=)
Eli reippaat 19 vuotta.Myrskyt ja tasaiset ajat menneet jatulleet.Muksut on hankittu yhdessä.

Tietty turvallisuus on taattua.Keskimmäisellä lapsista ,todettiin tuo Toureten syndrooma+pakko-oireinen häiriö.Reilu vuosi sitten.
Nyt vanhin järjesti pommin vanhemmille tänään muissa merkeissä..Kiitän ja arvostan sitä,että yhdessä koitetaan asioista selvitä.

No tämä tästä aiheesta.

kotidoppler: Tuli postissa tänään.:heart:
Sellainen,missä näyttö sykkeelle.
Äippäfarkkuja ja hame tulivat myöskin.
Housut kiristää ihan sikana.
Pahoivointi on mulla täysin samanlaista kuin tyttösestä.Painottuu iltapäivään ja iltaan.Selkeästi lisääntynyt muuten.
Kaupassa ihmiset haisivat pahalta:cool:

Mä en ole sinne toiselle kerholle vielä saanut aikaiseksi piipahtaa..:ashamed:
Aikomus kyllä.

Anteeksi omanapaisuuteni jälleen..
Luin kyllä ,mitä teille kuuluu :heart:

Nopeasti aika menee.Toiset paukahtaa kymmenille .Ihanaa.

Jos söisi taas jotain sitten nukkumaan.

luosto rv 6+
 
Parisuhteesta Me ollaan miehen kans oltu yhessä 9 vuotta. 4v kihloissa ja joku aika sitte mentiin naimisiin. Yks yhteinen lapsi siis. Hän täytti äskettäin 2 vuotta.

Oma olo: Tuntuu siltä että ehkä tässä ollaan kuitenki raskaana. Viimein ilmaantunu jotain oireita. Ällöttävää oloa on esiintyny aamulla ja illalla, turvottaa, kaikkea raikasta syötävää tekee mieli. Ja ensimmäinen päivä raskaustestin tekemisen jälkeen ku verta ei ole vuotanu lainkaan! Se on jo juhlimisen arvonen asia!

puppa ja viikot tasan 6 *poks*
 
  • Tykkää
Reactions: luosto
mymosa
Mä tuos olen miehelle koettanu vihjata, et nytku vauva jos tulee ni voitas kihloihi mennä. Naimisiin mies ei mee, ku vasta 1v sit loppu vasta edellisen eron harkinta aika. Mut ei naimisiin tartteis mennäkkää, joskus vuosien päästä ehkä. Kihlat ja vuoden- parin sisäl jos löytys oma koti ja yhteen muutto.
 
Huomenia...

Pahoinvointi oli jo muka loppuvinaan mutta eilinen oli taas ihan kamala.
Meillä olis ens viikonloppuna rapujuhlat ja tällä hetkellä en voi edes kuvitella syöväni jotain haisevia rapuja ja vielä illalla jolloin olo on kaikkista kauheimmillaan..
Hallaheito useammalta lääkäriltä olen kuullut, että nykytutkimusten mukaan kun viikkoja vastaava alkio ja syke on nähty, putoaa keskenmenoprosentti alle 5%. Tuo 12 viikkoa 10-15% on sinänäsä hieman vanha käsitys koska ennen tuulimunat yms kkm huomattiin np ultrassa kun varhaisultria ei niin ahkerasti tehty. Eli siis tietty riski on sinne vikolle 12 asti mutta nyt jo pienempi.

parisuhteesta ollaan miehen kanssa oltu pari vuotta naimisissa ja yhdessa sit joku 6 vuotta. Yks pidempi parisuhde oli ennen tätä nykyistä. Lapsettomuus on lähentänyt meitä yhä enemmän. Rakastan miestäni aivan valtavasti.

Äitiyspakkaus koska kyse esikoisesta otetaan ihan varmasti!

Kestovaipat olen ajatellut että sellainen osakestoilu voisi olla hyvä.

kertomisesta osa tietää kavereista, töissä vain kaks työkaveria ja esimies. Yritän nyt malttaa olla kertomatta. Meillä tosin tulossa nyt joka viikonloppu jotain juhlaa ja vielä suht samalla kaveriporukalla että ei taida joka kerralla antibiottiselitys toimia. Muutenkin olen hoikka ja tällähetkellä maha on iltaisin jo melko näkyvä, joten en tiedä mihin säkkiin pukeudun.

kotidoppler oon vielä vähän kahden vaiheilla sen kanssa. Toisaalta haluaisin hankkia, mut mitä jos en sit löydäkään niitä ääniä. Luulen et siitä hermostuisin vielä enemmän. Maanantaina on eka neuvola ja jos täti lupaa että saa käydä milloin vain kuuntelemassa sydänääniä kun siltä tuntuu, niin sit taidan jättää dopplerin hankkimatta.

niin ja sit vielä

mieliteoista näkkileipä, oivariinilla ja juustolla. Oon kova syömään karkkia mut nyt raskauden aikana on karkit jääneet ihan totaalisesti. Ällöttää koko ajatus.

makeutetuista juomista käyttääkö kukaan? esim limsat mehut? onks niistä mahdollisesti jotain suosituksia

Anazu ja Dapsu 7+5
 
Viimeksi muokattu:
mymosa
Mä oon tykästynyt vissyyn, oikeestaan ei oo tehnyt ollenkaan mieli limsaa tms.. jos tekis niin en ainakaan jois mitään kevyt versioita, jotka on makeutettu. Samoin mehuissa suosin täysmehuja.

Mielitekoja ei oo, olo alkaa olla muutenkin aika samalaista kun esikkoa ootellessa.
 
Huh, eka aamu kun piti halata pönttöä.. Lapset nauroi vieressä ja kyseli et ykäänkö mä ihan oikeasti ja kun sopersin väliin et ei kun ihan muuten vaan siinä pöntön kanssa juttelen niin niillä ainakin oli hauskaa :LOL:

Makeutetut juomat aspartaami ja sukraloosi on ainakin kohtuullisesti käytettynä sallittuja. Juon jonkun verran zero colaa mut ehkä puolikkaan pullon viikossa kun en tykkää niin kauheesti limsoista ja mehuista juon vain tuoremehuja.

Mieliteot suolainen, rasvainen, epäterveellinen. Kaikki tollanen menee. Tosin aamuisin parhaiten juusto ruisleipä jossa on suolakurkkua päällä. Ja piimä on hyvää. Karkkikin menee mut ei mun superpaljoa sitä tee mieli.

Paino on noussut 5kg!!!! Eli kyllä tämä poika on! Tytöstä paino laski vähän koska mieliteot oli ihan erilaiset ja nyt mennään pojan odotuskaavalla ja himotkin ihan samanlaiset. Voi hittolainen kun tää huono olo loppuu niin alkaa kyl sellainen ruokaremontti ettei paino nousis enää. En halua painaa raskauden lopussa taas sataa kiloa :ashamed:

(.) ykää lukuun ottamatta yvä olo. Töihin pitää kohta lähteä, plaah..

Champpis ja Martta 9+3
 
Limut ja mehut: Juon jonkun verran. Lähinnä appelsiinimehua ja CocaColaa..

Mieliteot: Sama kuin Championilla, suolainen, rasvainen ja epäterveellinen. Etenkin aromisuola kaikkeen lisättynä maistuu :D Champion, mulla alkaa kans tulla vähän poikaolo. Tytöstä kans mulla eka paino laski, mut nyt mennään ryminällä ylöspäin. Lisäks mulla tytöstä maistui salaatit ja hedelmät ja nyt tosiaan vähä erisuuntaiset eväät :D

...Ainoa vaan että tytölle olis nimi valmiina ja pojalle ei :D No saas nähdä nyt mitä sieltä tulee :)

Ja toi syyskuisten enkelivauva-juttu oli niin surullinen. Ei voi kuvitellekaan miltä siitä äidistä tuntuu :(

Ceali&Lilleri 9+4
 

Yhteistyössä