~~ HUHTIKUUN HELMET 2012 *syyskuussa* ~~

Heips taas!lohdullista on toki tieto siitä, ettei se automaattisesti tarkoita että lapsella olisi kehitysvamma, vaikka riski onkin kohonnut. Meillä tuo riskiluku on 1/65, eli saatetaan hyvinkin selvitä säikähdyksellä. Meille on kans ollut alusta asti selvää, että jos aikaisessa vaiheessa todetaan kehitysvamma, niin keskeytämme raskauden, en osaa edes ajatella muuta vaihtoehtoa. Vaikka en sitä epäilekään, etteikö oma lapsi olisi siitäkin huolimatta maailman rakkain, silti ajatus tuntuu liian pelottavalta. Ja nostan minäkin hattua erityislasten vanhemmille, se on varmasti kasvattava ja maailmaa avartava kokemus. Jännää, että mä oon just tässä odotuksessa ensimmäistä kertaa miettinyt näitä asioita, ja jotenkin on ollut pelko siitä, että mitä jos kaikki ei olekaan hyvin, ja voisiko sitä oikeasti saada vielä kolmannen terveen lapsukaisen. Jotenkaan en siis yllättynyt kun sairaalasta soittivat, on vaan ollut niin sellanen kummallinen tunne..aikaisemmista odotuksista en oo osannut olla lainkaan huolissani, niskapoimu-ultrassa en edes kysynyt sitä poimun paksuutta tms. kun se tuntui niin kaukaiselta asialta. Tässä mielessä myös tieto tuo lisää tuskaa. Yritän löytää jostain sen ketjun, missä on muita "seulassa kiinni jääneitä."Kiitos kaikille tsempistä, sitä tarvitaan:)
 
Mansikkasuu Ite oon ajatellu myös, että voinko saada kolmanene terveen lapsen, ilman välissä olevia km tai mitään...Pelottaa nyt toi nt-ultra, kun sitä ei edellisissä raskauksissa edes sillee ajatellu ollenkaa..mutta nyt ku on kokemusta näistä nii enemmän pelkää, mitä enemmän ajattelee.
Toivon sydämmeni kyllyydestä, että teille tulee terve pieni vauva:heart:
Jouskari Ihanaa, liikkeitä :D Odotan itekki että alkaa tunteen:heart:

vauvis rv 11+5
 
Heippa!

Ihan ensiksi mansikkasuulle kovasti voimia odotteluun! Tiedän pari kenellä on seula hälyttänyt aika samoilla riskilukemilla ja loppujenlopuksi on vaan olleet vääriä hälytyksiä, kuten suurin osa noista on. Voin vaan kuvitella sen odottamisen tuskan, että saa tulokset, mutta uskon ja toivon että kaikki on hyvin :)

Liikkeet: Mulle sanoi kätilö tänään (11+6), että ei ole vielä mitenkään mahdollista tuntea liikkeitä kun kysyin. Mutta eikös jollekin ihan lääkäri sanonut, että vois periaatteessa tuntea jo joltain kymppiviikolta asti?

(.): Täällä käyty siis tänään np-ultrassa ja kaikki oli oikein hyvin :heart: Oli kaksi päivää pienempi mitä laskettuaika, jonka osasin odottaa koska mun mielestä oikeen laskettuaika (oviksesta) ois just se pari päivää myöhempi :) Kovasti vilkas ja eläväinen pieni oli masussa. Niskaturvotusta oli 1.0mm. Mulla ultrattiin eka alakautta, sitten vatsan päältä :)

Ja mullahan tää raskaus oli tosiaan alkuraskauden ultran mukaan alkanut kaksosraskautena, mutta jo sillon ultrassa huomattiin ettei toinen ollut lähtenyt siitä kehittymään ja kuihtuisi pois. Kaksonen olikin hävinnyt nyt kokonaan, siitä ei ollut enää jälkeäkään np-ultrassa. Mielelläni vauvahaaveita kuulen sitten sultakin, miten sun kaksosen oli käynyt np-ultrassa, vieläkö häntä näkyi?
 
Viimeksi muokattu:
mymosa
Mä oon tänään miettinyt, että mihin hittoon sitä on taas ihtensä laittanut.. kuopus ois kuitenkin jo 5v kun tämä murunen syntyy ja kaikki ois niin helppoa.. Silti on pitänyt haluta aloittaa kaikki taas aivan alusta.

Pelottaa, vaikka kaikki on vasta niin alussa.
 
ceali Onnea hyvistä kuulumisista, ja mä kertoilen sit omat kuulumiset perjantaina. Mullekki kätilö sanoi joka teki varhaisultran, että se toinen kuihtuis vaan pois...katotaa mitä näkyy sit perjantaina :)
Suzanna Tervetuloa:wave:
mymosa Ainahan sitä ajattelee, mutta tuskin ajattelet enää sen jälkeen ku vauva syntyy ja saat sen syliin. Kerran me täällä eletään, joten eikös se kannata tehdä kaikki mahdollinen mitä haluaa, kuitenkaan toi vauva-aika on äärettömän lyhyt, ja joku päivä huomaat että sun huhtivauva on jo 5v.:heart:
 
mansikkasuulle voimia ja mielenrauhaa lähettelen. Ystävälläni oli sama tilanne reilu vuosi sitten ja nyt on terhakkaat kaksoset joissa ei mitään "vikaa".


Ultra takana ja voi ei sitä tunteiden määrää:heart: :) oli tosi ihana nähdä pikkuisen sormet ja varpaat ja kaikki. Liikkui niin kovasti ettei meinattu saada niskasta kuvaa ollenkaan :) kaksi kertaa sisältä ja kaksi kertaa mahan päältä ja sitten vasta onnistui. Mulle ei kerrottu turvotuksen määrää vaan kätilö vain sanoi että sitä on aina vähän ja niin nytkin muttei siis mitään hälyttävää. Ja kaikki muutkin osaset oli missä pitikin ja niitä oli tarpeeksi. Verikoe oli sitten kanssa kun halusin mennä. Äsken alkoi sattumaan mahaan tosi paljon, ihan pelottavan paljon :( toivottavasti menee pian ohi, en kestä jos nyt sattuu jotain ikävää ihanan päivän päätteeksi..


vauvis vielä kerran pyydän että viitsisitkö vaihtaa mut 4.4 päivälle kun laskettuaika asettui nyt lopullisesti siihen? ja jos sen tuukka nimen kans vois poistaa kun ei jääny puheeseen enää.Ja mulla on vahva poikaolo. Kiitos ja nyt en enää vaivaa sua :)
 
Viimeksi muokattu:
Juuri kun pääsi eroon pahoinvoinnista, niin eiköhän tilalle tullu ihan hillitön närästys- kamalat polttelut, ettei pysty liikkumaan ja oksettaa :x huomenna on pakko hakea jotain lääkitystä ja pitäs välttää niitä rasvasia ruokia- varsinkin iltaisin :D Närästyksen tarjosi: Hesburger.
 
NelliKaramelli: Hali ja jaksamisia. Kai se yksi hyvä vanhempi on parempi kuin kaksi huonoa. Ihmisten, joilla on ollu ns. normaali ydinperhe-elämä, on vaikea tajuta muita muotoja olla ja elää. Onhan se tietty mahtavaa, jos on kaksi ihmistä tukemassa toisiaan raskauden ajan, mutta jos asiat eivät menekään odotetulla tavalla, parempihan sen lapsen on elää tasaista elämää yhden vanhemman kanssa kuin tulla huonon suhteen keskelle. :hug:

Liikunta: Vähän vähille jäänyt viime viikkoina, ollut veto poissa. Parilla tanssitunnilla ja parissa jumpassa kuitenkin koittanu käydä. Äkillisiä repimisiä ja pitkäkestoista korkeatehoista koitan välttää, mieluummin ottaa aina välillä kesken jumpan löysemmin hetken, niin voi nostaa tehoa taas sen jälkeen. Hyötyliikuntaa on onneksi paljon, matkat menee pyörällä tai kävellen, kun ei autoakaan ole. :D

Sokerirasitukseen joudun myös minä. BMI ennen raskautta oli just siinä rajoilla ja niin on ikäki, joten rasitukseen menen. Ei sillä, hyvähän sekin on tsekata.

Mammavaatteita: Omista kirjanmerkeistä löytyy seuraavia kauppoja, osa nimenomaan äitiysvaatekauppoja ja osa sekalaisempia.
nelly.com ja ellos.fi
Babystyle
Bebelane
Belua
MamaMia
MissyMom
Pepino
PrettyMom

(.) Tänään oli lääkärineuvola ja np-ultra. Lääkärissä ei mitään ihmeellistä, nopea sisätutkimus. Ultrassa meniki aikaa yli puol tuntia, saatiin kauhea kasa kuvia ja ihailla sitä räpiköintiä näytöltä. Niskapoimu ok, sydänäänet selvät, liikku paljon. Jotenkin jännä tunne tuli. Siellä on ihan oikeesti joku elävä olio mun sisällä!!! Miehelleki nyt varmaan paremmin raskaus konkretisoitu, kun näki sitä räpiköintiä.

felina + pikkupulla 11+5
 
jassåå: Mä oon huomannu et Hesen ranskalaiset närästää mulla nyt!

felina: Mulla oli eilen ihan sama tunne, et mieletöntä: mun sisällä on tollanen räpiköivä elävä ihminen, wou! Ei vaan voi uskoa :D

Eilen kättärillä kattelin odotusaulassa ihmisiä ja mietin et "hmm, oiskohan toi Samirja, entäs oisko toi NelliKaramelli", kun tiesin et ootte siel samana päivänä :D Oliks teillä muuten ajat myöhässä? Mulla oli 15min.

Ja tänään poksuu legendaarinen 12! :heart:

Ceali 12+0!
 
Viimeksi muokattu:
Mä kävin vasta ekassa neuvolassa - ja te muut ootte jo käynyt np ultrassakin. Ja teillä poksuu jo 12+0 ja mä täällä vasta 8+6.. Mulla np ultraankin melkeen kuukausi vielä :(

No täällä jännitellään ja odotetaan :)
 
Riskiluvuista satunnaisena taustailijana kerron oman kommenttini. Keväällä meille tuli seulasta riskiluvuksi 1/70, nt oli tuolloin 2,0 mm. Ikää oli itselläni 30 v ja geneettistä riskiä ei kromosomivioille ole. Eli valitettavasti huonojakin uutisia noista seulonnoista voi saada... Meillä ei siis ollut onnea mukana sillä(kään) kertaa ja päädyimme geneettiseen keskeytykseen (taustalla myös esikoisen selittämätön kohtukätkytkuolema rv 37 reilu vuosi sitten). Nyt menossa rv 10+4, viikon päästä olisi nt-ultra. Jospa sen jälkeen uskaltaisi ajatella edes hetken sitä mahdollisuutta, että vauva voisi tähänkin perheeseen tulla ihan kotiin asti...

Sedna
 
Onnea kaikille ultrasta hyviä uutisia saaneille! :heart:
Mansikkasuulle voima :hug: Toivottavasti kaikki olisi kumminkin hyvin.. :)

Täällä ois kohta neukkuun meno, jännittää ihan mahoton -eniten se paino..
Närästys: tuttu täälläkin, tosin en ole keksiny vielä mikä sitä aiheuttaa.. Samarin on paras ystäväni :)
Liikunta: Aivan liian vähän!! Ei ole jaksanu ja nykyään tuntuu ettei vaan viitti liikkua.. töiden ohessa tuntuukin lähes mahottomuudelta, mut tänäänki olis vp enkä jaksanu ku käyä koiran kans puoli tuntia talsimassa tuola. No tyhjää parempi.. Painoa tullu järkyttävät 5kg 1½kk aikana!!! :x :ashamed:

ON: jostain syystä tänään olen meinannut ykätä jo monta kertaa.. :( Yöks.. Huomenna poksahtais jo kaksinumeroisille viikoille :) <3 loppujen lopuks aika menee tosi nopeesti.. :)

Tervetuloa uudet!! =) :wave:


L & P 9+6
 
Mymosa ihan on munkin mietteitä noi sun ajatukset siitä et pitää taas alottaa kaikki yörääkkymiset alusta ja taas luovuttava omasta ihanasta ajasta mitä nykyisin saa. En tiedä miten hermo kestää mut kai se siitä. Mä toden näköisesti olen vielä ns. yh kun mies lähtee rauhanturvaajaksi jos vaan pääsee (tai kyl se pääseekin)..

Sedna voi kun teillä menisi kaikki nyt hyvin. Todella vilpittömästi sitä toivon!

(.) Aika metelee. Koitan saada ostettua doplerin käytettynä netistä kun ei viitsi maksaa uudesta muutaman käyttöviikon vuoksi. Kun liikkeet alkaa tuntua niin itselläkin alkaa helpottaan tämä epävarmuus vaikk monta todistetta elävästä pikkuisesta on jo saatu. Aamupahoinvointikin taas ollut parina päivänä aika kovaa et kyl siellä vielä jotain on.

Champion ja Martta 11+6
 
Sedna toivotaan että saisitte jo auvan ihan kotiin asti :hug: :flower:

mymosa: kyllä minullakin on ollut välillä nuita tuntemuksia, minullakin kuopus täyttää just 5 niihin aikoihin kun tämän vauvan on määrä syntyä.. Mutta kyllä se vaan mieleen tulee sitten kuitenkin se ihana aika kun sen oman saa syliin, niin eihän siitä sit luovu mistään hinnasta ja eletään sitten taas sen mukaan mitä on :) Tsemppiä ja jaksamista sinulle :hug:

Olki kyllä se teidänkin vuoro tulee sinne ultraan :) Tiedän myös tunteen loppukuun vauva on meillä esikoinen (ja vielä 6 päivää meni yli lasketun ajan) ja muut oli jo ties kuin monella viikolla.. Kuopuskin oli "jo" 11 päivä laskettuaika, eipä tuo syntynyt kun vasta 23:s päivä, että sai sitäkin sitten odotella.. Ja olen lähes sata varma että tämäkin syntyy lähemmäs 2 viikkoo yliajan. Mutta koitan nyt suhtautua siihen ajatukseen niin jos se ei olis sit loppuajasta niin tuskastuttavaa se odottaminen :)

Nyt ruokaa lapsille :)

rv 11+2 :heart:
 
No niin... Eilen ekassa neuvolassa käyty. Aloitettiin koko homma ultralla, niin nähtiin onko tuola oikeesti jotain. eka täti yritti mahanpäältä ja onnistuikin löytämään että kyllä sielä joku asuu. sykettä ei kuitenkaan saanu näkyviin, niin tutkittiin sitte alakauttaki. löytyihän se syke sieltä. olin oikeesti jo ihan paniikissa, että nytkö se on eloton. mutta ei onneksi. sielä se oli ja liikkui. =)
Täti suhtautui myös ihan hyvin tähän mun painoon. Puhuttiin asiasta, mutta ei mitenkään kiukkuseen sävyyn. ja oikeestaan ite otin puheeksi koko jutun. sit mua jo huvitti kun huomasin että sielä on puntaris max 400kg, että on mulla siihen kuitenki vielä matkaa, että ehkä se puntari mut punnittee ja kestää mut! :LOL:

täällä myös on ristiriitaisia tunteita, että onko täs jotain järkeä.. nyt kuitenki jo pääsee suht helpolla kun nuorin 1,7v ja menee niin hyvin muiden mukana. mutta sitte oon kyllä ajatellu sitäki, että jos täs menee välis vielä kauemmin aikaa, niin sitte se ainaki kauhistuttaa. ja kai tää kuuluu asiaan ja uskon kans että unohtuu kun vauva vaan syntyy. ja mun elämän haave on ollu et 4 lasta ja lapset on tehty ku oon 30. nyt mä just ehdin siihen. tasan kuukausi lasketusta ajasta mun synttäreihin kun 30v täytän. Hyvin ajoitettu siis. :whistle:
 
Mansikksuu Voimia sinulle. Vaikka on turhaa ja joutavaa sanoa mutta yritä olla murehtimatta etukäteen. Murehtii sitten jos tulee huonompia uutisia :)

Tervetuloa uusille! Ihana saada ketju täyteen odottajia.

Huomenna olis sitten ultra. Jännää! En oo yhtään miettiny miten edetään jos tulee huonoja uutisia. Uskalla edes vielä miettiä.
Meillä kaiketi on ultra vain mahan päältä kun pyydetty menemään rakko täynnä sinne. Vaik aamusin kun on rakko täynnä, niin kohdun erottaa ihan selvästi, niin voi olla aika helppo ultrata. Muutoin ei kyllä edellenkää oo maha kasvanu. Ehtiihän se. Tuossa kattelinki esikoisen raskausaikaa, niin vk 16 mahalleen erottu kohtu ja vasta lähempänä viikkoa 20 myös seisaalteen.

Meilläki esikoinen ehtii täyttää 5-vuotta. Itellä ei oo tuntunu, ett luopuisin jstain. Päinvastoin, odotus on positiivista. Esikoisesta välillä oli "hämäriä" ajatuksia ja tuntu, ett mukamas menetän jotain. Tiedä sit mistä nuo juons juurensa (olin kyllä melko nuori osotusaikana), mutta onnellinen oon joka tapauksessa ollu :)

Jännittää, kun nyt näyttäisi siltä että aletan rakentamaan omakotitaloa keväällä. Jei!

Nyt varmaan mentävä lepäämään, kun meinaa olla kuumeinen olo :(.

Tuun huomenna kertomaan u-kuulumiset, kun ainakin itse on niitä mukava lukea :)

Marimi ja masu 12+2
 
Pakko tulla panikoimaan hieman huomista np-ultraa...Siis mua jännittää niiiiiiiiiiin paljon että onko kaikki kunnossa. Oon nyt jostain syystä alkanut valmistelemaan itseäni pahimpaan, en tiedä miksi...
Mutta huomenna ollaan viisaampia :)

Ihan täysin omaa napaa nyt kun en muuta pysty miettimään. Oikein vatsanpohjasta ottaa kun jännittää niin...
 

Yhteistyössä