Huhtikuun Hurmurit 2013 *Maaliskuussa*

Pikakuulumiset naikkarilta synnytystapa-arviosta.

Vauvan painoarvio 2900g (hieman keskimääräistä pienempi), lapsivettä normaalisti, istukan virtaukset hyvät, raivotarjonnassa. Nähtiin ultralla kasvot aika hyvin :heart: Siellä toinen availi suutaan.

Kohdunkaulaa ei ollut enää jäljellä ja kohdunsuu oli 3cm auki! Iiks :D En tiedä kuinka nopeaa toimintaa tuo meinaa, vai meinaako vielä pitkään aikaan mitään toimintaa. Vauva ei ollut kuitenkaan vielä kiinnittynyt.

Synnytystavaksi lääkäri suositteli alatiesynnytystä, koska esikoisella ainut syy sektioon oli otsatarjonta.

Naikkarin remontin alkaminen on tämän lääkärin mukaan siirtynyt toukokuun alkuun, joten remontti ei ainakaan nyt sitten ilmeisesti ole meille huhtikuisille este päästä sinne synnyttämään :)

Ensin meinasi tulla epämiellyttävä olo, kun mieslääkäri kutsui sisään tutkimushuoneeseen. Vähän aikaa teki mieli juosta karkuun :kieh: Asiallinen ja miellyttävä kuitenkin oli. Ja oma mies pääsi esikoisen kanssa myös mukaan :heart: Myös naishoitaja oli huoneessa paikalla.

Alkoi kyllä jänskättää tuo kohdunkaulan ja -suun tilanne :D Jos vauva päättää ykskaks laskeutua ja kiinnittyä, niin ei välttämättä kauaa mene kun ollaan sitten synnyttämässä :)
Vaikka eihän noista tiedä.

Saatiin vielä toinenkin aika kahden viikon päähän, missä tarkistetaan tilanne. Sen vuoksi, että vauvelin mahan ympärys oli hieman suurempi suhteessa muihin mittoihin.

Viikonloppua kaikille!

Viljavainio ja Pikkumuru 36+4
 
Viimeksi muokattu:
heipsan!

Viljavainio: sullahan on hyvinkin kehittynyt tuo alakerran tilanne!! :O :D Onneksi viikotkin ovat jo hyvät! voi hyvinkin tarkoittaa sitä, että vauva tulee kyllä maaliskuun puolella! Onko sulla koska viimeksi tehty sisätutkimus, ja mikä tilanne oli silloin? Eli kuinka nopeaa tämä kehitys on ollut? Itse siis lähinnä toivoisin moista tilannetta, koska käynnistykseen todennäköisesti joudun, ja jos tilanne olis omasta takaa noin hyvä niin käynnistyskin varmaan menis ihan hyvin...

sairaalakassista on ollu puhetta. Itse en tarvinnut viimeksi kun jotain luettavaa (kirja, lehtiä tms.), vähän jotain syötävää, hygieniakamppeet, imetysliivit ja -suojia ja vaatteet sekä itselle että vauvalle. Niin ja tietty kännykkä ja kamera! :D

Onpa kiva kun ketju vähän aktivoituu..tietty kun H-hetket lähestyvät, niin on aika luonnollistakin. Ja vaikka kukaan ei muuten haluis juoruta tästä jo syntyneestä huhtikuisesta, niin mua kiinnostaisi sen verran, että millähän viikoilla hän mahtoi syntyä...? :p

ON: ensi viikolla taas vauvan kokoarvio, kiinnostaisi myös saada tietää ihan varmuudella tuosta käynnistyksestä, mutta en tiedä koska siitä virallisesti päätetään. Vauva möyrii hyvin aktiivisesti, hänelle kiitos siitä!!! :heart: Välillä on aika jänteviäkin liikkeitä, ei enää mitään ihanaa kuplintaa, vaan tekee jo aika häijyäkin. Mutta siltikään en valita! ;) Kiinnostus häntä kohtaan kasvaa päivä päivältä...millainen perheenlisä sieltä sitten mahtaakaan tulla? :heart: Ja jo kovasti pohdiskelen jotakin ihanaa tapaa/viestiä miten ilmoittaa uudesta tulokkaasta muulle suvulle...olis kiva jos olis joku erilainen juttu... =) Miten olette aiemmista vauvoista ilmoitelleet suvulle, onko ollut jotain persoonallisia tapoja/viestejä?

33 + risat :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Ultrassa kayty ja painoarvio oli 2.4 kg. Kaikki oli hyvin. Sisatutkimus tehdaan parin viikon paasta. Onko muilla ollut painoarviota 34 viikolla? Eikos ultralla tehty painoarvio ole tarkka? Varmistin viela etta tytto tulossa ja naytti sitten tyton varkin ja vertasi etta kyllahan taalla selva tytto on etta vahan kuin hampurilainen...olipa vertaus.

mindi16 34+0
 
  • Tykkää
Reactions: Natte
Tervehdys ja hyvää naistenpäivän iltaa! Taas on turhan pitkään vierähtänyt ilman kirjoitteluita vaikka useamman kerran viikossa käynkin lueskelemassa. Hurjaa ajatella, että ekat huhtikuiset on todennäköisesti ihan nurkan takana!!

Täällä on toivuttu vatsataudista, josta koko perhe sai osansa... Ja tuli kyllä viikonloppu niin tarpeeseen! Liitoskipuja, väsymystä, nukkumisvaikeuksia, valivali. Mutta ei olis enää kun pari viikkoa töitä ja sit alkais äippäloma! Tuuraajan kouluttamiseen ei tahdo riittää virtaa eikä keskittymiskykyä ja pakko myöntää että alkaa jo väsyttää koko homma...

Valmistelut on vielä ihan vaiheessa, vihreänä lueskelen kuinka monella on jo vaatteet silitettynä vauvaa odottamassa ja sairaalakassi pakattuna. Ite kun joutais/jaksais ensin selvittää mitä puuttuu ja sitten alkaa niitä vielä hommailemaankin. Pinnasängylle ja hoitopöydälle pitäis tehdä tilaa meidän makkariin pakkaamalla kirjahyllyt pakettiin. Luottavaisesti ajattelen, että ehdin moisia puuhailla sitten kun äitiysloma alkaa, eli toivoa sopii että ainakin pari viikkoa saisi puuhastella ennen kuin typy tulee mualimaan :)

Ensi keskiviikkona on ultra, lähinnä kokoarviota menen kuulemaan ja muutenkin toivottavasti saamaan vahvistuksen että kaikki on hyvin. Neuvolantäti joku aika sitten kommentoi, että lapsivettä on tosi paljon mikä on pelkästään hyvä asia hänen mukaansa. Asiaa illan googlailtuani (ei aina niin järkevää...) iski huoli kun ei se vissiiin aina pelkästään positiivinen juttu olekaan. Eli silläkin varasin ajan ultraan. Typy on ollut pari viimeistä neuvolakäyntiä pää alaspäin raivotarjonnassa, mutta ei vielä kiinnittynyt. Toivottavasti ei enää ala kääntyilemään... Melkoinen möngerrys käy mahassa ja kuten amantekin mainitsi, tuntuu meno välillä aika häijyltäkin.

Nimeä ei olla vielä päätetty ja kummeistakin on vasta yksi selvillä mutta onhan tässä vielä aikaa.

Ja kuten olen aiemminkin todennut, on tosi mukava lueskella muiden kanssasisarien kuulumisia ja yritän nyt ryhdistäytyä kirjoittelemaan itsekin. Kynnyskin siihen on pienempi kun kirjoittelee useammin eikä tarvitse yrittää muistella mihin kaikkeen oli ajatellut kommentoida mutta ei muista sitten enää kun alkaa kirjoittamaan.

Mukavaa viikonloppua kaikille!
 
Iltaa :)
Eilen poksahti täyteen 37 viikkoa,supisteluja tulee ja alakerran pistoksia ,Auts .Sitten jotain ihmeellistä tämä vireystila olen siivoillut,sulattanut ja pessyt pakasteen,käyny elokuvissa miehen kanssa,istunu iltaa Ystäväni kanssa ja parantanut maailmaa ja silti verenpaineetki hyvät...Onko tämä nyt sitä loppusilausta siihen pesänrakennukseen,muistasin että vähän ennen tytön syntymää vaihdoin matot ja siirtelin huonekaluja

Cup cakesta kyselin nuorisolta kuulema ainakin parhaat kuorrutusohjeet löytyy valion sivuilta.

Maanantaina ois neuvola ja keskiviikkona äitiyspoli ja kohta sit 38 viikkoa täynnä...Mies kyllä ehotteli jo että jos synnyttäisit vloppuna sais pitää talviloman päälle isyysloman :D aikoo pitää viikon kun kotiudumme ja loput myöhemmin,miten muilla suunnitelmissa? Ehotin että josko otettais se kolmen S:n systeemi käyttöön kun siivouksen olen jo tehny :D
Aika jännä että yksi hurmuri jo nähny päivän valon ois kiva kuulla kuulumisia :)
Mukavaa viikonloppua kaikille ja Hyvää naistenpäivää :)
Ylläri iltatähti 37+1
 
Viimeksi muokattu:
hei vaan ja hyvää v-loppua kaikille!!!
mun on nyt tehtävä poikkeus ja kirjotettava lukematta juurikaan kuulumisia koska muuten en varmasti ehdi kirjottaa mitään ennen kesää... tuo lukeminen vie niin paljon aikaa kun ei taas kolmeen viikkoon ehtiny koneelle päinkään...
eli tulossa pelkästään omaa napaa... sori

eli kun täällä toivuttiin vihdoin flunssasta koko perhe, paitsi itsellä edelleen kurkku kipeänä... flunssat kesti meillä parisen viikkoa, sitkeä pirulainen oli:stick:... niin meillä puhkesi vatsatauti, ihan molemmista päistä ihan koko perheellä... peräkkäisinä päivinä alkoi, minä ja mies päästiin helpolla kun vain pari päivää kesti, mutta pikkuinen joka täyttää aprillipäivänä vuoden, kärsi ripulista viikon päivät ja ilmavaivoista vielä puolisen viikkoa päälle... nyt ollaan toivuttu siitäkin vasta tällä viikolla, ja miehen poika tuli nyt viikonlopuksi, niin hei, hän on oksentanu pitkin päivää... nyt alkaa jo helpottaa... että sellasta...

neuvolassa kaikki on ollu hyvin, nyt alan käymään viikon välein, mut eri neuvolassa koska oma terkkani on pidemmällä sairaslomalla ja joudun käymään ihan oudolla terkalla, ei kiva... tiistaina kun kävin ekan kerran tällä uudella terkalla, hän kyseli miten esikoisen imetys oli sujunut, kun kerroin että ei sujunut kun maitoa ei herunu mun rinnoista vaikka kuukauden päivät itkien yritin päivin öin ja että pojalla oli vielä kireä kielijänne, niin tämä terkka totesi vaan että "kyllä jokaiselta naiselta maitoa tulee"... johon meinasin kyllä sanoa että jos et puuttuisi tähän enempää että olen jo paljo puinut asiaa oman terkan kanssa, eikä se ole vieläkään helppoa puhua asiasta, niin paljon halusin imettää:'( koin silloin olevani huono äiti, vaan en enää, meidän poika on niin iloinen ja hymyilevä että ei oo paikkaa missä käydään ettei joku mainitse kuinka hymyilevä poika on, ja neuvolassa on vain kehuttu poikaa... että hyviä lapsia tulee vaikkei pysty imettämään :) että sellasta. mutta katotaan miten neuvola sujuu ens viikolla...

ja sitten vielä tähän hätään harras toiveenikin toteutui:) saatiin kämppä myytyä ja ens viikolla selviää että saadaanko se talo mistä on haaveiltu... jännittää jo ihan vietävästi :D eli oon ihan täysillä jo pakkaillu kamoja mitä ei tarvita ja tekis mieli mutki kamat pistää jo pakettiin... eli tarvis muuttaa ja synnyttää samaan aikaan ja vielä hoitaa nuo pojan 1v syndetki :LOL: tästä tulee hauska loppuraskaus:LOL: tän kämpän pitäis olla tyhjä 11.4. ja laskettu aika on 7.4. mutta asioilla on tapana järjestyä, ollaan positiivisia kun kevätkin saapuu kauniine ilmoineen:cool:

mutta siinä taisi olla nuo omat tärkeimmät häppeningit:)
yritän edelleen pikkuhiljaa lukea noita juttuja mitä en nyt oo ehtiny lukeen, ja yritän nyt kirjotella tänneki kun sairastelut toivottavasti on sairasteltu.

nyt meen hakeen pikkumiehen kylvystä miehen hoivista ja aletaan iltahommiin:heart:

jaksamista kaikille meille mammoille:hug:

suska ja paukku 35+6
 
  • Tykkää
Reactions: Ylläri iltatähti
Ei ole hirveesti jaksanut käydä lukemassa, mutta jos koittais parantaa tapansa.

Torstaina mentiin äkkiseltään naimisiin.
Perjantaina kävin Kättärillä äitipolilla kun pissassa proteiinit yhellä plussalla, ottivat verenpaineen ja virtsan. Heikko plussa oli, pojulla painoarvio 2500g, ja oli rt:ssä kaikki hyvin. Neuvolassa juostaan useammin ja tarvittaessa yhteys äitipolille.

martsu ja toukka rv 33+1
 
Moi huhtikuiset. Täällä on kohta LA saavutettu, jonka kanssa minä onnittelen teitä. Mulla sattui keskenmeno silloin alussa, jos joku muistaa. Olisin ollu kans huhtikuun mamma. Olen lukennu kaikki teien kirjoitukset ja ollu mukana tossa sivussa.
Halusin vaan tulla kertomaan et täällä tullaan perässä.
LA 28.9 ja tänään 11+0. kyllä surun jälkeen seuraa onni...
Kevyitä synnytyksiä teille!!
Anna ja pupu
 
martsu76 Paljon onnea rouvan-tittelistä!! Kosiko mies extempore vai oli yhteinen päätös?

Eilen oli neuvola, eipä siel mitään kummempiä, kaikki ok. Hb oli noussut 112 kun viimeks vaan 101, oisko nokkoset tehneet ihmeitä vai raudan tupla-annoksen syöminen?! Ei oo laskeutunut, sf-mitta nyt keskikäyrällä kun jossain vaiheessa oli alakäyrän alapuolella. Seuraavan nvola reilun viikon päästä jollon 38+5, kyl tää laskettuun aikaan varmasti menee ainakin lähelle!

Viljavainio sulla kypsä tilanne tosiaan alakerrassa, tosin voi vielä mennä joku viikko, mut aina eteenpäin että jo noinkin auki paikat. Siskolla oli kaksosilta jo rv 30 jälkeen jonkun sentin auki ja meni sit kuitenkin 38+ ennen kun syntyivät.

Sairaalakassiin en muista onko joku maininut mut vauvalle tumput/pikkusukat käsiin, meillä esikoinen ainakin kun synty omas sellaset kissankynnet et heti oli naama naarmuilla. Name it-liikkeessä oli ainakin myynnissä useamman tumpun pakkaus, meil edellisten jäljiltä ainakin kolmet.

Meillä mies pitää 3vkoa isyyslomaa, viikon talviloma jo pidetty tammikuussa.

suska84 Onnea kodin myymisestä ja tsempit tulevaan muuttoon. Moni tuttu nyt viime kuukausina muuttanut ja yks hyvä mamma kamu muuttaa kesäkuussa täältä vantaalta järvenpäähän mikä harmittaa jo nyt, meil samanikäset lapset ja esikoiset samassa kerhossa ma,ke,pe paljon oltu tekemisessä. Itelläkin ois muuttokuumetta mut ei talous anna täl hetkel kyl periksi, me mahdutaan ainakin vuos eteenpäin kyl näihinkin neliöihin. Säilytystilanpuute vaan alkaa tulla vastaan.. vauva sai jopa yhden hyllyn vaatteilleen.. täytyy yrittää raivata lisätilaa jotenkin, alakerran varasto pursuaa tavaraa, vaik oon myynyt/antanu eteenpäin pojan vaatteita.

huuh, on kyl pinkee olo jo ja supistelut+häpyluu kipuilut jatkuu, kävely kyl aika vaappumista ja liukasta on! Talvitakki menee just ja just kiinni.. puuh!

Jumbotreffit Huomen minä ja toiveena kauniina treffataan klo 16 jumbossa coffee housen edessä, jos joku haluaa mukaan tulla!

Maanantaina kehdon haku kaverilta ja joku päivä viikolla turvakaukalo, ja se sairaalakassin pakkaus kyl pitää alottaa kans jossain vaiheessa, ettei tarvii suppareiden välissä alkaa pakkaileen...

Nimipähkäilyä eilen ja ehkä jonkinlaiseen ollaan päädytty, katotaan sit näyttääkö tytsy siltä :)

Manzana81

 
Sunnuntai aamua kanssamasuilijat!:)

Täällä saavutettiin perjantaina rv 36+0! En ehtiny poksumaan, aamupäivä meni äippäpolilla jossa tuntui olevan ruuhkaista ja ajat myöhässä, ja sit lähdettiinkin iltapäivästä minilomalle parinsadan kilometrin päähän hiihtokeskukseen. Toivottavasti huominen kotimatka sujuu yhtä hyvällä voinnilla kuin tulomatkakin.

Äitipolilta kokoarviosta kuulumisia: Painoarvio 2400g (rv 36+0), virtaukset hyvät, lapsivettä "ruhtinaallisesti", raivotarjonassa yhä edelleen, virkeä sikiö. Pieneltähän tuo painoarvio kuulostaa, mutta kaikki tosiaan kuitenkin masussa hyvin:heart:. Esikoinen painoi syntyessään 3275g rv 39+6, ja arvion mukaan tämä tulokas painaisi tällä kasvutahdilla laskettuna päivänä 3,2-3,4kg eli ihan samaa luokkaa. Äitipolilla tuntui tosiaan olevan kiireistä, sisätutkimusta ei tehty eikä muitakaan mittauksia.

Viljavainio onpas tosiaan paikat sulla jo hyvin kypsyny, niin se vaan synnytys lähestyy.

Ylläri iltatähti Mulla on ollu ihan samanlainen vireyspiikki kuin sullaki! Viimeviikolla siivosin minäkin keittiön kaapistot ja jääkaapin sekä pakastimen.:D Meillä mies pitää koko 3 viikkoa isyyslomaa heti vauvan syntymän jälkeen. Mies kulkee reissutöissä ja saa näillänäkymin olla kotona 5 viikkoa vauvan synnyttyä.:)

Suska hienoa että saitte kämpän myytyä! Toivottavasti pääsette pian uutta kotia laittamaan!:)

Martsu onnea naimisiinmenosta!:flower:

Anna333 onnea raskaudesta! Syksyllä teilläkin sitten nyytti sylissä!:)

Oma vointi on ollu viimeaikoina yllättävän hyvä. Tosin eilinen reissu pulkkamäkeen laukaisi illaksi järkyttävät liitoskivut.: / Muuten olo energinen ja reipas, yritän nauttia näistä viimeisistä viikoista tän mahan kans:heart: Vähän alkaa jo tuleva synnytys jännittää.

Nellu ja masuasukki 36+2
 
  • Tykkää
Reactions: Ylläri iltatähti
taas poksumassa! 33+0, jee!

Manzana kiitos vinkistä! kannattaisko niiden tummpujen olla sitten jotain puuvillaa tms, taitaa olla ne äitiyspakkauksen tumput vähän turhan paksut sisälle? täytyypä käydä katsomassa tarjontaa :)

martsu onnea vaan täältäkin tuoreelle rouvalle! :)

suska tsempit muuttoon, muuttaminen on niin ärsyttävää puuhaa, tai lähinnä se pakkaaminen ja purkaminen kun purkuvaiheessa löytyy aina edelleen sitä pois heitettävää.. ja nyt sulla vielä varmaan synnytyskin sitten tuo oman jännitysmomentin noihin hommiin :) toivotaan että löydätte pian uuden kodin ettei hirmunen kiirus tule :)

maitoa mulla ei vieläkään tihku samanlailla kun esikoiselta tähän aikaan, tai siis tähän aikaanhan sitä tuli jo ihan kivasti ja sitä pienelle lypsin.. mutta siis kun mulla alkoi valua jo joskus 30 rv kieppeillä niin että jouduin käyttämään liivinsuojuksia, ja nyt oon ihan sillon tällön huomannu paidassa pienen läntin jos ei oo liivejä ollu, yleensä yön jälkeen. outoa, varmaan kai tää sitten tarkottaa sitä ettei hippu ole tulossa vielä vähään aikaan, ja hyvä niin :)

mä tein esikoisen synttäreille viime keväänä cupcakeja, sellasia mini versioita, sitruunaisia. en vaan yhtään muista mistä otin kuorrutteen ohjeen, mutta hyviä ne kyllä oli - jotenkin tosi raikkaita vaikkakin hirrrrven makeita, ja siksi olikin hyvä että ne oli minikokoisia :) jos joku haluaa niin voin sen ohjeen tännekin laittaa :)

mä kauhulla ootan että millon meillä alkaa yrjö lentää, jotenkin ollu niin outoa ettei ole kukaan meistä saanut sitä tautia, vaikka se niin monessa jyllää. ei ees mitenkään erityisesti syödä mitään activiaa tai gefilustuotteita antamaan vastustuskykyä.. nyt jos alottaisin niin varmaan ois ens viikolla jo meillä oksutauti.. huh, se on kyllä kamala tauti, varsinkin jos ite sairastuu samaan aikaan kun pitäis lasta hoitaa.. huh.. no, onneks mulla on pöpöjä pelkäämätön anoppi joka kyllä tulee sitten apuun jos miehen kanssa joudutaan taudin kouriin :)

amante mä olen vissiin jo joskus kysynytkin että miksi sulla käynnistellään ennen LA:a? en vaan muista oletko vastannut tai sitten oon unohtanu mitä oot vastannu.. itsehän myös toivon että jos en saa sektiota niin että käynnistettäisiin, kun en mä näiden mun kammojeni kanssa haluais että menee esim. pari viikkoa yli..

eilen tosiaan oli ne mun serkun häät. mukavat kekkerit kyllä, ja mäkin jaksoin olla puoleen yöhön saakka, oikeestaan mä olin jo 23 aikaan lähdössä, mutta lupasin hääparille kyydin hotelliin ja tokihan siinä tovi vierähtää kun he tekevät lähtöä :) oli sitten vasta 00.28 kotipihalla. (matka hääpaikalta melle on n. 10 km ja hotellikin siinä välillä). sitten yritin saada autoa talliin kun täällä tosiaan on ihan tappopakkaset, noh, siinä hetken aikaa sitä hieroin sinne mutta ei menny ei. pelkään että ajan tallin karmeihin ja en uskalla ottaa riittävästi vauhtia, jolloin titetenkin meidän kitkarenkaat sutii vaan tyhjää kun on lumen alla jäätä.. ajattelin että ihan sama, olkoot ulkona. :D
tyttö meni anopille yökylään heti häävalssin jälkeen, ja nyt mietin että mihin aikaan sen sieltä noutaisin pois, jos menen jo nyt niin tyttö väittää ettei oo ollu tarpeeksi pitkään ( kun yötähän ei lasketa kun sillon nukutaan ;) ) eli taidan hakea päikkäreiden jälkeen :) hassua miten sitä onkaan niin toimeton kotona kun ei neiti ole täällä, nytkin olisin voinu nukkua pitkään, mutta 9 aikaan nousin ja mihinkään en osaa tarttua vaikka kotitöitä ois kyllä vaikka miten paljon, mm. verhon vaihtoa :D

huomenna neuvolaan, keskiviikkona tytön hoidon lopetus/ 4v. keskustelu ja torstaina diabeteslääkäri, toimintaa siis on koko viikolle :) sitten viikonloppuna oiskin miehen kanssa 8v. vuosipäivä, oon vähän vihjaillu että ois kiva päästä elokuviin, mutta katotaan miten käy :)

hmm, jos sitä vaikka aamuteet hörppäis tähän väliin :)

m-m & hippu 33+0!!
 
Sunnuntaita kaikille! :wave:

Viljavainiolla onkin hyvä tilanne jo alakerrassa. Voipi enteillä nopsaa avautumista. Mulla on vaan vähän pehmentynyt kohdunsuu. Siinä kaikki. Ja tosiaan sama tilanne oli viikon 26 lääkärineuvolassa. :whistle:

Amante me on aikasemmin ilmoitettu ihan perinteisesti tekstarilla sukulaisille ja kavereille syntyneestä vauvasta. Ihan vaan syntymäaika, sukupuoli ja mitat on ilmoitettu. Olis kyl kiva keksiä joku hauska erilainen tapa. Vois vaikka vaan laittaa kuvaviestinä kuvan uudesta tulokkaasta. =)

Ylläri olikos sulla käynnistys sovittu viikolle 38 vai muistanko ihan väärin? :confused:

Suska onnea asunnon myynnin johdosta ja tsemppiä pakkailuihin. Toivottavasti saatte sen unelmoimanne kodin. Tökerösti neuvolassa sanottu sulle tosta imetyksestä. Ei ole ihan tehtäviensä tasalla tollanen neuvolantäti.

Martsulle onnea rouvautumisen johdosta! :flower:

Annalle paljon onnea odotukseen! Kiva, kun kävit moikkaamassa. =)

Manzana harmi, kun en päässyt teitä moikkaamaan Jumboon. : /

Nellulle mukavaa minilomaa!

Mansikka-maija ei mulla ole ikinä valumalla maito valunut ennen synnytystä. Nyt tulee vaan puristettaessa tippa rinnan päähän, mutta muuten ei valu.

Vauvan raapimisenestotumppuja en ole ikinä saanut pysymään vauvan käsissä. Siksi olen vastasyntyneellä suosinut niitä bodyja, joissa saa hihat käännettyä tumpuiksi.

Nimi on meillä nyt sit alustavasti päätetty. Mies taipui siihen mun suosikkiin. :D Varma päätös nimestä tehdään toki vasta sitten, kun on nähty vauva.

Oma napa on tosi kärttyinen. Hermostun tosi pienistä. Lapset saa kyllä kuulla kunniansa. Ei yhtään jaksa sellasta kinastelua ja monta kertaa asioista sanomista. Tää ärtyneisyys mulla on ennenkin kuulunut loppuraskauteen. Muuten ei ihmeempiä. Vauva on liikkunut ihan hyvin ja välillä möyryää niin, että kipeetä tekee. Vessassa saa ravata aikasempaa useammin. Sais vaan tää talvi jo loppua. Mä en jaksa ollenkaa käydä lenkillä, kun en jaksa vääntää lasten ulkoilujen lisäksi vielä yhtä ylimääräistä kertaa noita vatsasta puristavia talvivaatteita päälleni. :kieh:

Huomenna poksuukin rv 35 ja sit on viikko synnytystapa-arvioon, jota en malttais odottaa.

Natte ja Tinja 34+6
 
Heippa! Ei täällä sitten päästykään vielä synnärille, lääkäri totesi virtausten tasaantuneen ja passitti meidät kotiin. Saatiin kuitenkin vielä yks kontrolliaika vajaan kahden viikon päähän, 22.3 :)

Sairaalakassin mä oon pakannut jo aikapäiviä sitten. Keskiviikkoiltana, ennen sitä ''ehkä-h-hetkeä'', tuli vielä lisäiltyä sinne jotain satunnaisia, kuten esimerkiksi vauvakirjan, johon voin sitten tylsyyden yllättäessä kirjailla tapahtumia. Siellä olis nyt mun ja vauvan kotiutumisvaatteet, mun hygieniatarvikkeet, terveyssiteitä ja vauvakirja. Eväitä mä en vielä oo viitsinyt sinne laittaa, niillä ei mikään kiire ole, kun tuo poikaystäväkin voi sitten käydä hakemassa jos tulee jollekin tarve. Imetysliivit pitäis jostain hankkia, mutta en ole viitsinyt ostaa, koska jos nää tissit turpoaakin sitten niin massiivisiksi, ettei ne liivit mahtuiskaan... Vaikeeta :D
 
  • Tykkää
Reactions: Toiveena kauniina
Iltaa :)
Natte ei ole käynnistystä sovittu vielä ainakaan jossain vaiheessa toinen lääkäri kyllä sanoi että jos virtaukset huononee niin viimeistään viikolla 38 käynnistys,äippäpoli on sovittu 37+6.Synnärilaukku on pakattuna ollu joka kerta mukana sen jälkeen kun meinasin 35 viikolla jäähä sisälle.Eilen illalla ja alkuyöstä oli kyl niin kovia supisteluja että aattelin että nyt menhään mutta niin ne loppu sitten.Lääkäri viimeksi kyseli että kun tyttö syntynyt 38+4 viikolla että käynnistettiinkö vai alkoko itestään ja kun sanoin että itestään tuumas että hyvä :) Ilmeisesti ajatteli kuiten että verenpaineen takia ois hyvä tulla ajoissa.Nythän kyllä virtaukset ollu paremmat ja verenpainekin aisoissa ja lääkäri sano että minun lääkeannos aika pieni mikä hyvä asia koska jos annosta joudutaan nostaan niin virtauksia seurattava.
Nellu Sielä äippäpolilla tosiaan ollu ruuhkaa mie käyny sielä nyt pariaki kertaa viikosssa ja odotushuone täynnä porukkaa.Meän vauvan painoarvio oli viikolla 36 2300 g :) Ultrasiko sinut lääkäri vai kätilö? Minuthan rakenneultrasta lähtien ultranu lääkäri kun ikää yli 40 v.
Martsu onnittelut naimisiin menosta :)
Mukava kuulla että muutki tuskailevat toppavaatteitten kanssa mie lähin tänään ulos toppahousut jotka meni eilen kiini ei mennytkään tänään :O Ilmeisesti vauva laskenu alemmas ja peppu oli just sillä kohtaa mies naureskeli ku tein kuminauhavirityksiä ja minua ei nauratanu yhtään...
Ylläri iltatähti 37+3
 
Imetysliiveistä mul yhdet bravadon silk liivit bebesistä, hintavat mut
tosi hyvät ja joustaa eli uskaltaa ostaa ennen synnytystä, sit on parit halvemmat
lindex/h&m mut noi ei kyl tue mitenkään hyvin jos vähänkin isommat rinnat.

Natte Vauvan tumpuista, meil kans ei oo oikein pysyny, mut fiksailin
ompelukoneella ranteen kohdalta pienemmäks et pysyy. Esikoisella jo syntyessä
iso käsi et pysy ihan hyvin. Kuopuksel tuppas tippumaan.

toiveen kans kahvittelu sujui mukavasti vaik liian nopsaan :) Kiva että jaksoit
tulla järvenpäästä asti mua treffaan kun porukka kutistui meihin kahteen. Laatu korvas
määrän :) Kiva kunn nimimerkki sai kasvot!

Natte Mul ihan samat fiilikset, menee hermot 4,5v ja 2v kans, tuli tarpeen toi kahvittelu, sai hetken omaa aikaa, vaik mies viel lähtiessä yritti et ota jompikumpi mukaan, ihan kun en ois tarpeeks noita hoitanu kun ukko iltavuorossa ja koko viikon yksin noita paimentanu. Ulkona ärsyttävän liukasta ja joo sama tunne takin pukemisessa, menee viel takki just kiinni mut ahistaa.

Vointeja kaikille, loppusuoralla ollaan!

-Manzana 37+4
 
  • Tykkää
Reactions: Toiveena kauniina
Ristiäisistä.. vielä arvotaan, että pidetäänkö kotona vai jossain seurakunnan tilassa. Kotona ois jotenkin kätevämpää vauvan kanssa. Sen verran tylsä/laista olen, että taidan valmiina tilata pienet tarjottavat, kun vieraita ei kuitenkaan ole niin paljoa, että tulis liian suolanen hinta.. ajattelen vaan niin, etten siinä kohtaa ehkä jaksa ressata ruokajutuista niin onpahan sitten helppoa jos valmiina on. Vaikka eihän sitä tiedä jos sitten innostuu.

Viljavainio kuulostat kyllä jo ihan valmiilta tapaukselta :) niin ja tuosta mieslääkäristä... en tiedä olenko jotenkin estoinen vai mikä, mutta ajatuksen tasolla, mieslääkäri vastaanottamassa vauvelia tai muuten, edes ammattilisessa mielessä ronkkimassa alakertaa, on jotain ihan nounou.. ehh, varmaan pyörähtäisin kannoilla ja pahoittelisin äkillistä ripulia jos jossain tarkastuksessa ois partasuti ovella kutsumassa nimellä ovelta :LOL: noo kai sitä vaan pitäis taipua.. ja ehkä sitten synnytyshetkellä se ihan se ja sama kuka vauvan ulos kiskoo...

Suska toivottavasti saatte haluamanne asunnon!! Olipas sun uuden terkan kommetti aika tollo...

Martsu paljon onnea!!!

Anna ihania uutisia!!! :)

Iniss no, saapahan vauveli vielä hetken keräillä pulleutta poskiin ja reisiin, onneksi tilanne normalisoitunut sinulla!

Manzanan kanssa tosiaan aika meni ku siivillä, ja tosiaan nimimerkin näkee nyt kasvoina :) otetaan uudemman kerran myöhemmin nyyttien kera ja natte ja muut sitten kanssa mukaan:)

Kävin vielä lähtiessä shoppailemassa h&m:tlä tumppuset vauvan kätösiin niin ei itteesä raavi.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!!
Toive ja 34poks
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Manzana81
Täällä taas valveilla, vaikka ihan hyvin vois olla nukkumassakin :headwall: Minkäs teet, kun uni ei tule silloin kun se saisi tulla. Aamulla kyllä sitten unet maistuisi.

Amante, mulle tehtiin viimeistä edellinen sisätutkimus rv 25+3. Silloin oli muistaakseni kohdunkaula ja -suu pehmenneet, mutta kaulaa oli kuitenkin jäljellä 2,5cm. Noista lukemista ollaan siis tultu perjantain 3cm auki ja kadonnut kohdunkaula -tilanteeseen.

En muuten tiedä, miksi lääkäri sanoi synnytystapa-arviossa vauvan olevan kooltaan hieman keskiarvoa pienempi, vaikka teillä monilla muilla tuntuu olevan painoltaan kevyempiä vauvoja suunnilleen samoilla viikoilla :confused: Oliskohan se ollut nyt sitten niin, että jos ei huomioida sitä hiukan suurempaa vatsan ympärystä, vauva olisi muilta mitoiltaan hiukan keskiarvon alle.

Ylläri ja nellu, mua kyllä kanssa supistelee ajoittain ja välillä tulee niitä tosi kipeitä pistoksia, liitoskipujako sitten ovat. Mutta tuosta teidän aikaansaavasta energisyydestä voin vain haaveilla :D Mulla on aika lailla krooninen väsymystila päällä. Noh, oon nyt kuitenkin saanut tehtyä pakastimeen kinkkukiusausta, makaronilaatikkoa, lasagnea, spagettikastiketta ja mokkapaloja. Ja vieraita on käynyt ja itse ollaan oltu menossa aika paljon. Mutta energiseksi ei voi kyllä oloa kuvata.

Kulkutaudit taitaa nyt jyllätä joka puolella. Toivotaan, että te joiden kohdalle ne ei ole vielä osuneet, säästyisitte niiltä kokonaan!

Suska, aikamoista kommentointia tosiaan terkalta tuosta imetyksestä :O Älä ainakaan niistä puheista piittaile tuon taivaallista : / Onnea sen sijaan asunnon myynnistä, ja toivottavasti pääsette muuttamaan siihen taloon, josta olette haaveilleet :)

Martsulle isot onnittelut naimisiinmenon johdosta! :flower:

mansikka-maija
, jos suinkin viitsit, laita vaan se cup cake -ohje tänne. Kiitooos :) Jos siis on helposti saatavilla eikä siitä ole liikaa vaivaa.

Toive, kyllä muakin ensin se mieslääkäri tämmöisessä tutkimuksessa kauhistutti. Sanoin kanssa omalle miehelle siinä odotustilassa, että karkuun juoksen, jos vastaanottava lääkäri on mies. Niitä kun kuljeskeli siellä naistenklinikan äippäpolin käytävillä useita. Mutta jotenkin se halu tietää vauvan voinnista menee siinä tilanteessa kuitenkin noidenkin kauhistelujen edelle. Oli myös kiva, että oma mies pääsi esikoisen kanssa mukaan. Ja kun tuolla aiemmin totesin, että lääkäri oli kaikesta huolimatta asiallinen ja miellyttävä, niin ehkä sillä miellyttävällä tarkoitin paremminkin hienotunteista. Ei siitä asetelmasta ehkä nyt niin helposti miellyttävää saa :kieh:

Mutta tänään tämä mamma poksuu täysiaikaiseksi :)

Viljavainio ja Pikkumuru 37+0!
 
Viimeksi muokattu:
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!:)

Ylläri iltatähti minut on kans ultrannu lääkäri joka kerta ihan alkuraskaudesta saakka. Mulla kun oli silloin raskausviikolla 10 runsaampi verenvuoto joka jatkui tiputteluna rv 16 saakka. Juuri laskeskelin että oon päässy ultraan tän raskauden aikana 8 kertaa, joista nämä 2 viimeisintä olleet kokoarvioita ja tarkastettu istukan toiminta. Viimeviikkoisella käynnillä ensimmäinen lääkäri sai painoarvioksi vain 2000g joten sain vielä erikoislääkärin ultraamaan uudestaan. Ja sitähän nuo sanoo että kyseessä kuitenkin vain arvio painosta, voi heittää paljonkin.

Ristiäisistä tarjoiluja en ole kyllä miettinyt vielä ollenkaan. Pidetään varmastikkin juhlat kotona. Kummeja ollaan mietitty mutta kysytään heiltä vasta vauvan syntymän jälkeen. Nimikin vielä päättämättä..

Nellu rv 36+3
 
Viljavainio tässpä tämä, olin koneelle tallentanu niin ei ollu iso vaiva tänne kopioida :) nuo 12 kpl taitaa tarkottaa sellasia tavallisen kokoisia, mä kun tein pieniä niin luonnollisesti tuli enemmän :) muistaakseni tein tuon kuorrutteen varmuuden vuoksi tuplana kun pursotin sen siihen päälle ja ajattelin että jos ei riitäkään. taisi sitä vähän jäädä yli :)



Sitruunamuffinit (12 kpl)
100 g pehmeää voita (margariinikin käy)
100 g pehmeää tuorejuustoa
2 tl raastettua sitruunankuorta
2 dl tosi hienoa sokeria (esim siro)
2 munaa
2 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta


Sitruunainen tuorejuustokuorrutus
50 g pehmeää voita
100 g pehmeää tuorejuustoa
3 dl tomusokeria
1 tl raastettua sitruunankuorta
1. Vatkaa kaikki ainekset kuohkeaksi seokseksi kulhossa.
Riittää 12 muffiniin.

1. Kuumenna uuni 175 C:een.
2. Vuoraa 12 koloisen muffinipellin kolot paperisilla vuoilla, (ei välttämättä tarvii muffinipeltiä!)
3. Vaahdota voi, juusto, sitruuna, sokeri ja munat kuohkeaksi vaahdoksi.
4. Siivilöi sekaan jauhot ja leivinjauhe. Ja sekoita vain sen verran että ainekset on tasaista taikinaa.
5. Jaa taikina muffinivuokiin.
6. Paista uunissa n 25 min.
7. Anna jäähtyä hetki vuoassa/pellillä ja nosta sitten ritilälle jäähtymään
Kun muffinit on jäähtyny, kuorruta ne sitruuna-tuorejuustokuorrutuksella ja nauti.


kohta neuvolaan, kuulumisia sitten sen jälkeen :)
 
Viimeksi muokattu:
Rv 35 POKS!!! :heart:

Ylläri vaikuttais siltä, että sä synnytät ihan pian vaikka ei käynnistettäiskään. :)

Manzana mua nauratti toi, että sun mies yritti, että oisit ottanut edes yhden lapsista mukaan tapaamiseen. :D Mun mies tekee ihan samaa. Kauppaankin mun pitäis joku ottaa mukaan. Ärsyttää, kun oon lasten kanssa 24/7. Eikö nyt joskus olis mullakin oikeus mennä ilman lapsia... edes kauppaan. :stick:

Iniss ei sitten vielä synnyttänytkään. No, hyvä toisaalta, että vauva saa vielä kasvaa masun suojissa. :heart:

Mansikka-maijan ohjetta on pakko testata sitten, kun vauva on tullut pois massusta. Vaikuttaa aika namilta. :p

Mieslääkäreistä olette keskustelleet. Mun ihka ensimmäisen gynetutkimuksen teki aikoinaan miesgyne. Sen jälkeen mulle on ollut yksi lysti onko lääkäri mies vai nainen. Ymmärrän kyllä, että mieslääkäri voi tuntua epämiellyttävältä ajatukselta. Ja ehkä siinä tilnateessa, jos oma mies olis mukana, vois mieslääkäri tuntua jotenkin oudolta.

Tänään täytyy saada vähän jotai aikaiseksi. Eilen oli taas niin aikaansaamaton olo. Välillä pyörin vaan keittiösä, kun en saanut otetta mistään hommasta. Ärsyttävää. Oli vähän ajatukset toisaalta muualla, kun mun poikaa taas kiusattiin tässä meidän kotikadulla. Sellanen veljespari tulee aina tuolta toiselta kadulta tähän aiheuttamaan hankaluksia. Siihen saakka leikit sujuu hyvin meidän kadun poikien kanssa, mutta noi veljekset jostain syystä nauttii siitä kun saavat mu eskaripojan hermostumaan. Kävin sitten eilen karjumassa toiselle niistä pojista ja uhkasin mennä sen vanhempien kanssa juttelemaan, jos ei kiusaaminen lopu. Nämä veljekset on jo koululaisia ja raukkamaisesti sitten kiusaavat mun eskarilaista.

Jeps, mutta nyt hommiin. :D

Natte ja Tinja 35+0
 
Huomenta :)
Nellu aika hauska sattuma kun meillä vissiin sama äitipoli eli LKs ja myös mulla eka koko arvio 1980 g ja sit tarkistuksella 2300 g :) Mieki saanu käydä ultrissa useammin ensin 2 rakenneultraa kun vatsalaukkua ei näkyny ekassa.Sitten virtauksien vuoksi.Hyvähän se että pidetään huoli olisi turvaton olo jos viitatas kintaalla
Natte luulen että olet erittäin oikeassa ja kyl toivonki niin viime yö oli aikamoinen klo : 12-3 supisteli taas mut väli oli vielä 10-15 min ja sit ne lakkas :( no aamupäivä harvakseltaan ja nyt neuvolaan kattoon mitä terkka sanoo...Niin Natte kiusaaminen on todella ikävää vanhinta lastani kiusattiin erityispiirteiden vuoksi koulussa kunnes asperger- ohjaaja kävi koululla ja sai kiusaajat tajuamaan kuonka ajattelemattomia ovat
Kannattais ehkä olla vanhempiin yhteydessä tietenkin edellyttäen että vanhemmat yhteistyökykyisiä niitäkin nähty jotka eivät usko että omat lapset kiusaa...
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille :)
Ylläri iltatähti 37+4
 
Viimeksi muokattu:
Heippa piiitkäästä aikaa!

Olen kyllä tunnollisesti lukenut ketjuamme,mutta en millään oo jaksanu kirjotella.Mullahan alussa oli se umpparin leikkaus ja sitten sitä suun hiivaa...kun puolessa välissä loppu oksentelu niin johan tilalle tuli supparit ja liitoskivut ja ja ja..:)
Mutta hyvin aika on mennyt enkä valita kun kaikki pitäs olla ok hyvin nyt. Tänään POKSUN 33 <3
tuntuu vähiltä viikoilta koska niin moni on jo paaaljon pidemmällä,mutta mielestäni aika lentää hyvinkin nopeaan ja viikot kuluu joten koen että nopeaan se munkin LA lähestyy :)
Jos sitä jaksais teille kirjotella useamminkin,mutta ihanaa että nyt on monta kertaa päivässä luettavaa ja päivityksia!
Hb oli mulla 107 joka selittänee kauhean väsymyksen ja saamattomuuden,silti koitan jaksaa siivoilla ym.Onneksi tuo kevätaurinko on alkanut näyttää itseään niin jaksaa enemmän!
Vauvan vaatteet on pesty ja laitettu valmiiksi,pinnasänkyä ei ihan vielä,kyllä sen ehtii. ja mulla on aikaa sairaalakassiakin pakkailla. Tietty jotakin pientäkin on vielä hankkimatta,mutta onpahan puuhaa loppuajaksi.

Öisin pitää heräillä ehkä kerran vessaan ja ottaan rautatabu. Kävely on tooosi hankalaa liitoskipujen ja nivuskipujen vuoksi. Myöskin istuminen ja makoilu painaa kovasti alavatsaan ja saa aikan kummia kipuja.Mutta kunpa nyt pikkunen jaksais kasvattaa itseään vielä masussa ja nää ois vaan näitä äipän kärvistelyvaivoja:) Kovasti ootan kelien lämpenemistä sillä niinkuin muutkin totesivat on aika inhottavaa ahdata itseään kireisiin toppavaatteisiin..uuh ja niitten kaa pitäs viä pystyä ulkona liikkumaan.

Mutta hyvät olot muuten ja mieli positiivinen,jaksaa ootella nyytin tuloa.
Jaksuja kaikille teille ihanille naisille jotka oon pikkusen oppinut tuntemaan lukiessa päivityksia <3 Ja nimimerkille olikos se nyt Anna vai muistanko väärin,jolle on nyt tulossa uusi vauva niin ihanaa ja onnea <3
Jatkakaa olojenne päivittelyä on niin mukava lukea:)

Alexmama 33+0 POKSUN <3 ja meille olis tulossa 6.poika <3
 
  • Tykkää
Reactions: Toiveena kauniina
no niin, neuvola reissu heitetty...

mulla oli tällä kertaa yhteinen aika esikoisen kanssa kun sille tökättiin viimeinen piikki twinrixiä. meillä ois ollu aika klo 12, mutta kun sitten lähi apteekista sainkin niin nopeesti sen rokotteen (yleensä siellä koneet tilttailee ja kerran ootin yli puoli tuntia että ne sai sen e-reseptin avattua) niin oltiin jo tuntia ennen siinä neuvolalla, ja se terkka sitten ottikin meidät heti ja sanoi pitävänsä tauon sitten meidän jälkeen, kiva kiva kiva, ei jääny tytöltä sittel päikkärit väliin :)

33+1
painon muutos/vko +817g (yhteensä nyt tullu 4,1 kg)
turvotus +
RR: 114/70
prot: -
sokerit:++
HB: 116 (ei hirveesti oo rauta nostanu kun ei oo muistanu sitä syödä :D viimeeksi 115)
Sf-mitta: 29,5cm (viimeeksi 30, mutta eri mittaajat ollu parilla viime kerralla)
tarjonta: RT
syke: 132
liikkeet: ++

hassua miten nuo sykkeet oikeesti heittelee ihan kauheesti. välillä on 156 ja välillä sitten taas tuota 132.. heitteleekö muilla noin paljon? mistähän vois johtua moinen?

seuraava neuvola onkin sitte vasta huhtikuussa.. siis HUHTIKUUSSA, apua, miten se nyt yhtäkkiä onkin noin lähellä :D

alexmama me taidetaan olla tän pinon peränpitäjiä :) ja tosiaan tuntuu että muut on jo ihan hirveesti pidemmällä, varsinkin ne joilla LA on jo tämän kuun puolella, mutta kuten sanoit - kyllä se aika kuluu meilläkin sitten loppujen lopuksi ihan äkkiä :)

m-m & hippu 33+1 :)
 
Täysiaikainen!!!

Samalla neuvolakuulumisia viime torstailta, tosin ulkomuistista, kun en löytänyt korttia tähän hätään.

Verenpaine: 95/62
Hemoglobiini: 110, raudan syönti jatkuu.
Pissa: Puhdas
Paino: +600g/vko:ashamed: (Yhteensä 7,5kg)
Sf-mitta: 34cm, oli hypännyt keskikäyrältä yläkäyrälle.
Turvotus: + (Sen verran on, että sormukset otin joskus viikko sitten pois.)
Syke: 135-140:heart:
Lapsiveden määrä: Normaali
Tarjonta: rt

Mua kans Viljavainio ihmetytti, että miten teidän vaavi ois normaalia pienempi. Meillä oli painoarvio rv 36+1 2750g ja sanottiin, että kasvaa keskikäyrällä.

Liikkuminen on päivä päivältä hankalampaa :/ Mummot ohittelee, ainakin jos rattaat on mukana ;) Lonkkiin sattuu ja tuonne alas vihloo ja selkä särkee ja ja. Yöt menee heräillessä ja esikoinenhan käyttää taatusti hyväkseen tämän mun hidastuneen tahtini.Tsemppiä siis kaikille erilaisista vaivoista kärsiville!Onneksi ollaan loppusuoralla! :)

Natte, toivottavasti pojan kiusaaminen loppuu, se on tosi kamalaa! Mua hirvittaa jo valmiiksi, että mitä jos omia lapsia aletaan kiusata. Itseäni kiusattiin osa ala- ja yläastetta, vuosia kuitenkin, ja todella toivon, että kenellekkään ei niin kävisi.

Ristiäisiä ei olla vielä mietitty yhtään. Ei ees paikkaa. Kummitkin on päättämättä. Tainno, kyllä me oikeastaan tiedetään, ketä aiotaan pyytää. Ainakin sylikummeiksi, mutta vasta sitten syntymän jälkeen. Nimiehdotuksia on, mutta katsotaan ensin, että miltä hän näyttää :)

Onnea Annalle uudesta raskaudesta ja Martsulle naimisiinmenosta!!:flower:

Hjannah&Pallero rv 37+0!:heart:
 
Hei vaan,

Pääsin tänään pohtimaan maan suurinta päätöstä eli vaunuasiaa! Äitini vei meidät Espoon takamaille vaunukaupoille ihailemaan tarjontaa. Ilman omaa autoamme ei voi ostaa, sillä on pakko kokeilla miten sen takaluukkuun sopii. Minulla on käytössäni kolmet vaunut :ashamed:, joten mies harhaisesti luulee, että jo pärjättäisiin. Mutta ei tietenkään! Isot yhdistelmävaunut (vuodelta 2004) ei mahdu meidän nykyiseen autoon, Ponyillä ja ei-vaakaan-menevillä sateenvarjorattailla ei tee vauvan kanssa mitään.

Olen päätymässä Brion raceihin kopan kanssa (koppa jo on), sillä nuo isot pyörät on kesän mökkikaudella ihan välttämättömät. Se vähän kylmää, että sitten vauva katsoo eteenpäin eikä minua. Mitenkäs te olette vaunuasian ajatelleet?

Viljavainio
, mulla oli ekassa synnytyksessä mieskätilö (silloin 2005 niitä oli Kättärillä kaksi). Hän oli guruni, sillä hän tajusi että synnytys oli pahasti jumissa kun se edellinen kätilö vain odotteli 'että kohta luonto tekee tehtävänsä'. Kyllähän se vähän ihmetytti kun kätilö sitten ne 11 tikkiä sinne ompeli...:)

Amante, Pihlaja, Nellu
: Saanko olla rikkinäinen äänilevy ja toistaa vielä kerran miten kateellinen olen kaikille, jotka 'pääsevät' synnytystapa-arvioon. Keskimmäinen tytär oli nelikiloinen ja molemmat syntyi väärässä tarjonnassa (siitä ne 11 tikkiä), joten mä ansaitsisin mielestäni pienet arviot, sniff. Meidän neuvolassa ei ole ultraa ja kai ne on niin tarkkoja tuon sairaalaan lähettämisen kanssa... :'(

Onnea Martsu, onnea Anna!
Se on mielestäni keskenmenon hinta, että sen jälkeen ei huolettomaksi odottajaksi pääse enää ikinä - ainakaan minä. Mutta syntyy ne lapset, vaikka joka asiasta huolestuukin: kolmatta tässä keskenmenon jälkeen jo tehdään.

Natte
, juu kyllä lapsille tulee räyhättyä! Varsinkin tuo 5v on liikuttava, kun vaikka on äidille vihainen niin äidiltä pitää heti lohdutusta saada.

Manzanaa peesaan liiviasiassa. Nuo Bravadot on ihan unelmat! Itseltäni salaa pidän niitä jo nyt kun ei-imetysliivit ei oikeen enää päälle mene. Piti niitä muka vähän säästellä... Varoituksen sana liian tukevista liiveistä, sellaiset viimeksi ostin ja pakkauttivat maidon! Lahjoitin sitten eteenpäin moiset...

Ja Manzana edelleen, niin tunnistan tuon ota edes yksi lapsi mukaan. Meillä erilaiset ihanat ihmiset ottaa meidän neitejä pohjoiseen mukaan lomalle, mutta aina yksi kerrallaan. Sitten joku hurskastelee, että nyt saat levättyä kun toinen on poissa, mutta se jäljelle jäänythän kokee elämänsä tilaisuuden tulleen äidin rajattomaan viihdytykseen. Ja niinhän sen pitäisi ollakin, eihän tilanne isoilla ole paranemassa äidin huomion suhteen...:ashamed:

Novellia vääntävä,
Äitituuli 35+5
 

Yhteistyössä