Huhtikuun hurmurit 2015 - Lokakuu-

CVAD Osanotto täältäkin. Ei tällaisia uutisia haluaisi enää kuulla. Paljon voimia sinne!

Vauvanvaatteista Mullekin kerrottiin esikoisen kohdalla, ettei kannata ostaa 50-56cm vaatteita. Yllättäen esikoinen hukkui 62-vaatteisiin,joten jouduin vaateostoksille heti syntymän jälkeen. Mutta vauvat on toki erikokoisia ja tosiaan joitakin ei haittaa, että vaatteet on väljät. Itse tykkäsin, että vaate istuu hyvin päälle.

Hyvin joltakin sanottu "Enää ei ole krapulainen olo" Niinpä! IHANAA :D

Lumi-15 & Masuasukki 14+2
 
mustikka90
Meidän esikoinen (nyt reilu puolitoista vuotias) syntyi kuukausi ennen laskettua aikaa, 50cm vaatteita oli muutama, mutta poikahan meinasi hukkua niihin! Mummi sitten haki juoksujalkaa 40 cm vaatteita, eihän ne kauaa menneet mutta oli mukavempi pitää sopivia vaatteita :) että kyllä niitä ehtii hankkia vielä syntymänki jälkeen!
 
Pysäyttäviä uutisia, CVAD ja truudy. Voimia teille tulevaan ja toivottavasti truudyn uutiset kääntyvät vielä hyväksi. :hug:

Meillä esikoiselle oli hommattuna muutama 50cm vauvanvaate ja nytkin löytyy jo jokunen laatikkoon viikattuna. Herra oli synnyttyään tasan 50cm ja kasvoi nopeasti, mutta kyllä se oikean kokoinen vaate on varmasti mukava vauvalla, joka mokomiin riepuihin ei ole tottunut. :D Kirppiksiltä löytyy ihan mukavasti, ainakin täällä Keski-Suomessa, niin ei niihin tarvi kovin montaa euroa laittaa.
Minulle opetettiin nyrkkisääntö määrästä: yksi päälle, yksi pyykkiin, yksi kaappiin. Eli kolme kappaletta kutakin vaatetta. Ihan toimiva periaate jos vauva ei ikinä tee niskakakkaa tai pulauttele. :kieh:

(.) Väsymys alkaa olla kaikonnut ja päivällä jaksaa jo touhutakin. :) Esikkokin näyttää piristyneen kun päivällä äiti jaksaa osallistua enemmän. Veepu123, saako udella paljonko painosi oli laskenut? Minulla sama kohtalo ja kovasti tuota pyöritän päässäni. Tiedän syöväni laadukasta ruokaa ja sopivasti/säännöllisesti, joten vauva varmasti omansa ottaa, mutta tuntuu että paino vain laskee. Eilen yritin syödä vähän isompia annoksia mutta sain vain vatsani kipeäksi.. : / Joku voisi nyt ajatella, että hittoako tuo tuossa valittaa, mutta kaikki toimii vaan niin erilaisesti kuin esikon kohdalla, josta painoa kertyi 25kg -iso osa tosin lopun raskausmyrkytyksen seurauksena. :rolleyes:
 
VAUVANVAATTEISTA
Meillä on aina ollut liikaa vaatteita :D Mutta ei mua haittaa :) Tykkään pukea vauvaa aina nätisti ja mukavasti. Vaatteet vaihdan aina pienenkin tahran tullessa :D Molempien vaatteita meiltä löytyy ja on meillä niitä 50-56cm vaatteitakin ollut ja kovassa käytössä ensimmäiset viikot/kuukaudet :)

Huomenna olisi neuvolalääkäri :) Oma olo on kyllä jo ihan hyvä mutta tää hiivatin tukkosuus on edelleen riesana! Juuri niin kuin joku mainitsi "krapulainen olo" on hävinnyt :D

Mä odotan jo kovasti vauvan LIIKKEITÄ! En millään jaksais odottaa kun niitä alkaa tuntumaan :D

Sitkeäsissi &muru rv13+2 <3
 
CVAD voimia sinulle ja osanottoni.
Mulla on ollut myös keskenmeno ja muistan miten kova paikka oli kun lääkäri kertoi ettei sykettä löydy.

truudylle myös voimia ja toivottavasti istukkabiopsian tulokset ovat kaikesta huolimatta hyviä.

Oireet: Pahoinvoiti ja oksentelu ovat loiventuneet. Koko ajan vieläkin on kuitenkin jonkin verran kuvottava olo ja aamuisin tulee herkästi oksennus. Paino on pysynyt suunnilleen samana, hiukan laskenut. Luulen että tulee nousemaan aika rivakasti kunhan oksentelusta pääsee . Muita merkittäviä oireita ei oikeastaan ole; ehkä jonkinlaista pientä turvotusta tuntuu kropassa välilä.

Liikkeet: viime viikolla tunsin ekan kerran liikkeet. Sitten meni muutama päivä etten niitä juuri noteerannut ja nyt taas tänään on tuntunut. Ja tietysti heti huolestuin vähäsen kun en välillä tuntenut niitä... ootteko te muut samanlaisia hermoilijoita?

Vauvanvaatteet: esikoisen oli pienehkö ja siro, ja ostin vauvan synnyttyä lisää 50-senttisiä vaatteita kun isommat ei istuneet. Kakkonen taas oli isompi, ja jopa osa 56-senttisistä tuntui vähän turhan tiukilta heti synnärillä. Saa nähdä kumpaan "sarjaan" uusi tulokas tulee kuulumaan.

Sokerirasitus: Pitäisi mennä mutten ole pystynyt pahoinvoinnin takia. Aamuisin on niiiin vaikeeta saada pysymään ruokaa/nestettä sisällä.

Onko teillä kellään muuten ollut nt-ultrassa istukan reuna kohdunsuun päällä? Mulla nimittäin oli (istukka siis etuseinämässä ja sen reuna ulottuu kohdunsuun päälle). Lääkäri sanoi että istukan nousu on kontrolloitava ja että joskus tästä "vaivasta" voi aiheutua verenvuotoa jos vaikka nostaa jotain painavaa tms. Onkohan tämä asia, josta pitäisi olla huolissaan? Istukan sijainti kontrolloidaan seuraavan kerran rakenneultrassa.

Calypso ja yllätys-murunen 16+3
 
"truudy"
Heips, tulokset tulivat ja ei olleet terveet kromosomit. Ei mitään pahimmasta päästä kuitenkaan, raskaus jatkuu! Huima riski kyllä nyt keskenmenolle/kohtukuolemalle, mutta päivä kerrallaan. Toivotaan parasta!

truudy 14 +6
 
Truudy: toivotaan todellakin parasta ja juuri niin kuin sanoit, päivä kerrallaan :heart: saanko kysyä epäilläänkö teillä downia vai muita kromosomipoikkeavuuksia?
Pidetään kaikki jäsenet ristissä teidän puolesta! Tsemppiä ja jaksamista!

:heart:
 
HUH! Mikä ihme rytmihäiriökohtaus eilen oli... Meinasin jo lähteä pöivystykseen, kun kohtaus oli kestänyt jo lähes 1,5tuntia.
Töissä oli eilen raskaanpi päivä ja rehkein varastossa koko päivän ja juoksin pää kolmantena jalkana. Ilmeisesti kroppa reagoi siihen jo näin voimakkaasti :(
Leposyke oli kohtauksen aikana korkeimmillaan 125. Ja syke oll todella epätasanen. Sen alkoi huomata jo hengityksessä ja ahdistuneisuudessa, koska ei sydän ihan normaalilla tavalla sitä verta ja happea pumpannut.. Noh oon loppu viikon töissä, enkä pysty varailemaan aikaa sinne sydänfilmiin. Onneksi ihana äitini lupasi , että yrittää varata sitä aikaa ensi viikoksi heti! :) pakko sinne on mennä!!

Onko muilla ilmennyt näitä oireita vieläkään? Vai olenko ainoa :(

ttaisku 13+4
 
Truydy -En osaa sanoa mitään muuta kun että jaksamista edelleen ja juurikin päivä kerrallaan. Jos voi hyvänä puolena ajatella niin ainakaan ei ollut pahimmasta päästä...jos nyt ymmärrät mitä yritän "hyvänä puolena" tarkoittaa.

ttaisku -Mulla tykyttelee välillä. Mutta ei mitään tuon kaltaista mitä sulla! Ei kestä kauaa mun tykyttelyt.... Tokan lapsen kohdalla kävin ekg:ssä,sillä juurikin noita tykyttelyjä tuli ja ne oli aika hurjia. Pulssi löi pahimmillaan likemmäs 150krt/min.... Mitään ei kuitenkaan löytynyt.... Näistä tämän raskauden tykytyksistä en ole vielä edes maininnut missään...

Kohta beuvolalääkärille... Nyt valmistautumaan :)

Sitkeäsissi & muru rv13+3 <3
 
Truudylle superhalaus :hug: ja voimia, koita pystyä nauttimaan raskaudesta, mikäänhän ei kuitenkaan ole omissa käsissämme myöskään keski- ja loppuraskaudessa.

Ttaisku : sulla oli varmaan flimmeri, koska pulssi epäsäännöllinen ja välillä noin korkea. Menisin kyllä seuraavan "kohtauksen" aikana sairaalaan / terkkariin ekg:hen, koska ei se rutmihäiriö näy filmillä kuin silloin kun se on päällä. Varmaankin tuosta raskaasta työpäivästäsi johtui, mutta vaikuttaa siihen muutkin asiat ja joillekin vain tulee. Olen kuullut, että raskauden aikana taipumus lisääntyy. Itsellä oli aiemmin ( ennen raskautta ) joskus, minula se liittyi kohonneeseen verenpaineeseen, nyt kun siihen on lääkitys on flimmerit olleet historiaa.

).( liikkeet alkaneet vähitellen vahvistua, mutta kovin hentojahan ne vielä on :heart:

T. Paulanna ja pavut 17+1
 
NEUVOLA KUULUMISIA
Eli lääkärissä käyty ja kaikki oli hyvin :) Uusintaverikokeissa täytyy vielä käydä rv36,jossa katsotaan uudestaan verivasta-aineet. Mulle kun on tuo verensiirto tehty silloin toukokuussa km yhteydessä. Kuulema kaikki verensiirron saaneet joutuvat tuohon... Mutta eipä siinä,sittenhän menen :)

Astmaseurantaan.... Muuten kaikki ok :)

Seuraava käynti onkin sitten kuukauden kuluttua terveydenhoitajalle.

Meinaatteko muuten ottaa tuota INFLUENSSAROKOTETTA? Entäs ne joilla jo ennestään LAPSIA? Rokotatteko heidät?

Mulle tarjosivat nyt mutta en ottanut sitä vielä.., meinaan kyllä ehkä ottaa sen ja lapset vien myös :) Isähän saa myös ;) Senkin kyllä yritän raahata sinne :D Koska vauvahan sitä ei saa ja ainut suoja sille on että muut perheenjäsenet on rokotettu :)

Tällaista tällä kertaa :)

Sitkeäsissi & muru rv13+3 <3
 
Ttaisku, seuraavan kerran kun sulle tulee nopearytmisyyskohtaus, niin heti vaan päivystykseen ekg otattamaan! Jotta kohtauksen laatuisuus saadaan selville, on sydänsähkökäyrä otettava tiheälyöntisyyden aikana. Siinä ei ole pomolla mitään sanottavaa, sillä se on ihan oikea päivystysasia, varsinkaan kun sinun kohdallasi ei ole mitään tietoa ennestään, onko rytmin muutokset ns. hyvä- vai huonolaatuisia. Suurin osa on yleensä vaarattomia, mutta sitä ei voi maallikko sanoa pelkkien tuntemusten perusteella, onko tilanne vakava vai ei. Monesti nopearytmisyyden aikana pulssi saattaa tuntua epäsäännölliselle ja todellinen epäsäännöllisyys on vaikea havaita esim. ranteesta kokeilemalla rytmin ollessa tiheä. Joten asia on ehdottomasti selvitettävä!

Työnantaja ei voi estää sinua käymästä lääkärin määräämissä tutkimuksissa. Minua ihmetyttää joidenkin pomojen halu säästää tällaisissa asioissa. Minun logiikalla kalliimmaksi tulee firmalle se, että työntekijä pitkittää tutkimuksiin hakeutumista ja sitten jäädään pitkälle saikulle, kun sinne on menty liian myöhäisessä vaiheessa..

Truudylle paljon tsemppiä!

Nyt on mentävä! Kiire!

Bebe ja pikkuinen 16+5
 
Oksensin juuri äsken kaaressa lattialle, koska otin vahingossa jääkaapista käteen valkosipulisalaatinkastikkeen paprikakastikkeen sijaan. Ai että mä niin rakastan olla raskaana. Oikein hehkun :whistle:

Ei muuta tällä kertaa..

Karo & vauvanalku 14+1 :heart:
 
Amaya, paino oli tippunut 800 g edellisestä mittauksesta. Neuvolatäti sanoi vaan että vielä tässä alussa ei siihen puututa, mutta myöhemmin painoa pitää sitten kertyä.
Luulen että osittain mulla tuo painon lasku on lihasmassan pienenemistä, koska ei ole tullut käytyä enää kuntosalilla plussan jälkeen pahemmin.. kuitenkin 8kk treenasin kovaa ja sain painoa pudotettua+lihaksia kasvatettua, niin nyt ne sitten karisee hiljalleen.. :D mutta otetaan uusi yritys sitten vauvan synnyttyä..
 
Onko kellään muulla ollu ihon kutinaa? Mulla aina yhtäkkiä kutittaa niin täysillä jostaki et pomppaan viis metriä ylöspäin, selästä varsinkin. Aamulla naamasta. Semmosta nipistävää kutinaa, hmm..

Onko kukaan muu tehnyt koskaan soodatestiä, minä oon jo monesti testannu ja aina vaan tyttöä näyttää vaikken usko kyllä ollenkaan, poikaolo vieläkin niin vahva.

Keesha 13+2 (vasta, hullua kun täälä on jotku jo kohta 20viikolla!)
 
Veepu123, toivottavasti minun neuvolahoitaja parin viikon päästä on yhtä armollinen. Ihan mukava kuva hänestä jäi kyllä ekalla käynnillä. Minulta on tippunut 1,5kg sitten viime neuvolan.. Olen yrittänyt vakuutta itselle, että se on lihasta, mutta voiko kuintenkaan noin paljon? Minulla on salitreeniä takana vajaa pari vuotta ja välillä oli kausia, että kävin 4-6 kertaa viikkoon nostelemassa painoja. :) Nyt olen ottanut rennommin ja pienillä painoilla ja rauhallisella tahdilla 2-3 kertaa viikkoon.

Supisteleeko vielä kenelläkään? Välillä tuntuu pientä pingotusta alavatsalla, lähinnä jos joudun hermostumaan esikolle tai koiralle. :D Kunhan eivät säännöllisiksi tai kipeiksi muutu, ei hätiä mitiä pitäisi olla. Myös repäisykivut on tullut hyvin tutuksi.

Keesha, minulla on ollut ongelmana päänahan kuivuminen. Puhtaasti hormoniperäistä ja raskaudesta johtuvaa. Jouduin ostelemaan muutamia hiusöljyjä, josko alkaisi helpottamaan. Onneksi ei sentään mitään näkyvää hilseilyä ole..
 
Hei

Painon laskusta Amayalle; toivottavasti sinulla ei ole lähtenyt 1,5 kg lihasta. Jos näin lyhyessä ajassa lähtee niin paljon lihasmassaa, se tarkoittaa sitä, että ravitsemuksesi on ollut riittämätöntä ja laadultaan heikkoa (vertaa tilanteeseen, että olisit ollut ns. kitudieetillä, jolloin paino lähtee lähes pelkästään lihaskudoksesta). Näin ei varmaankaan ole. Painon lasku on varmaan osittain rasvoista, hieman lihaksista ja varsinkin nesteistä, jotka kertyvät lihakseen treenatessa. Toivottavasti paino lähtee pian nousuun ja tilanne tasoittuu.

Tsemppiä vielä treeneihin ja hyvää vointia!

Pikku-Katti
 
Kiitos, Pikku-Katti, tsempistä. :wave: Pahoittelen huonoa ilmaisuani ja tarkoitin tuolla 1,5kg lihaskadolla juurikin muutosta ja "pehmenemistä" rakenteessa näin treenitottumuksien muutoksen myötä. Olen ylpeä meidän perheen terveistä elämäntavoista, tästä suuri kiitos äidilleni ja hänen esimerkilleen kotikasvatuksessa. :heart: Muutamaa kertaa vuoteen lukuunottamatta meillä tehdään ruoka itse pikaruoan tai einesten sijaan, syödään paljon kasviksia ja hedelmiä. Tulevan piharemontin yhteydessä rakennetaan kasvihuone ja pieni kasvimaa, istutetaan marjapensaita ja omenapuita. Mieskin lopetti tupakoinnin viikon sisällä seurustelun aloituksesta, liikkuu aktiivisesti ja on n. 20kg hoikempi. :)

Alkuperäinen purkautumiseni oli lie hämmennystä, miten erillainen tämä alku on ollut edelliseen raskauteen verrattuna. Osasyyn uskon olevan nyt paremmassa kilpirauhasseurannassa. Olen edelleen vakuuttunut, että viime raskaudessa vajaatoiminta ja riittämätön lääkitys hidastivat aineenvaihduntani ja lopussa aiheutti raskausmyrkytyksen. Nyt lääkitystä on nostettu huomattavasti ja olen alan erikoislääkärin tarkkailussa. :)

Kiitos ja anteeksi tästä purkautumisesta! :LOL:
 
  • Tykkää
Reactions: Pikku-Katti
mustikka90
Kyselempä että onko moni kokeillut tehdä soodatestiä ? :) itse tein ihan mielenkiinnosta ja tyttöä testi lupaili! Varmistuksen saan toivottavasti joulukuun rakenneultrassa. Eli soodaa kuppiin ja sinne pissimään :D jos on poika niin sekoitus alkaa vaahtoamaan selvästi, jos tyttö niin ei tapahdu mitään.
 
SOODATESTISTÄ

Kokeilin sitä silloin alkuraskaudessa ja tyttöä uhoaa :D eipä olis mikään "harvinaisuus" enää kolmen tytön jälkeen... :D:D olishan se kieltämättä ihan kiva ylläri jos tällä kertaa päättäis poika meille tupsahtaa :) Mutta,asia kun ei valitettavasti ole omassa päätäntävallassa niin.... Kaiken jälkeen olen tyytyväinen jos/kun saan tämän pienen murun lopulta syliin asti. Oli se sitten tyttö tai poika :)

Sitkeäsissi & muru rv13+4 <3
 
Soodatestistä

Mäkin tein sattumalta just tänään sen testin ja tyttöä näytti :D Itsellä onkin ihan tyttöolo ollut koko ajan ja nt ultrassa saatiin yksi ultrakuva suoraan jalkovälistä ja siinä kuvassa ei ainakaan vielä näkynyt mitään vehkeen alkuja. En tosin huomannut kysyä ultraajalta silloin asiasta, että mitä mieltä hän on. Mies on aivan varma, että poika tulee, samoin kuin anoppi. Uskon, että vaikka synnyttäisin tytön, niin nämä jääräpäät varmaan vielä senkin jälkeen jankkaisivat, että poika se on, kestää vaan hetken ennen kuin värkit kasvaa :LOL:

Karo & vauvanalku 14+2
 

Yhteistyössä