Huhtikuun hurmurit 2017 *tammi-helmikuussa*

Moikka!
Torstaina tosiaan kävin neuvolassa ja sieltä soitti synnärille kun ei meinannut saada sf-mittaa kun supisti koko ajan. Sovittiin että ensi viikon aika riittää ja nyt vain herkästi soittoa sinne jos pahenee. No eipä ole lähtöä tullut vaikka menkkamaista juilintaa onkin ja supisteluja välillä. Myös limatulppaa? on alkanut tulla supistusten yhteydessä. Vaaleanpunaista/kellertävää limaa :confused:
Tänään onkin sitten maha ollut totaalisesti sekaisin ja nimenomaan supistukset saa sonnan lentämään :cautious: tai ripulin oikeastaan..
Tästä sain idean alkaa miettimään sairaalakassia. Vauvanvaatteita en vielä uskaltanut miettiä kun en tiedä jos kohta syntyy, milloin pääsisi kotiin sitten.
Onko teillä jo kassi pakattuna ja mitä kaikkea sinne laitatte? Itse laitoin vain hygieniatarvikkeet. Laturi,imetysliivit ja vaihtovaatteet voisi kaivaa huomenna ja lääkkeet joita päivittäin käyttää. Muuta tuskin tarvitsee jos parissa päivässä pois pääsee.

Avantasia 35+1
 
Moikka!
Torstaina tosiaan kävin neuvolassa ja sieltä soitti synnärille kun ei meinannut saada sf-mittaa kun supisti koko ajan. Sovittiin että ensi viikon aika riittää ja nyt vain herkästi soittoa sinne jos pahenee. No eipä ole lähtöä tullut vaikka menkkamaista juilintaa onkin ja supisteluja välillä. Myös limatulppaa? on alkanut tulla supistusten yhteydessä. Vaaleanpunaista/kellertävää limaa :confused:
Tänään onkin sitten maha ollut totaalisesti sekaisin ja nimenomaan supistukset saa sonnan lentämään :cautious: tai ripulin oikeastaan..
Tästä sain idean alkaa miettimään sairaalakassia. Vauvanvaatteita en vielä uskaltanut miettiä kun en tiedä jos kohta syntyy, milloin pääsisi kotiin sitten.
Onko teillä jo kassi pakattuna ja mitä kaikkea sinne laitatte? Itse laitoin vain hygieniatarvikkeet. Laturi,imetysliivit ja vaihtovaatteet voisi kaivaa huomenna ja lääkkeet joita päivittäin käyttää. Muuta tuskin tarvitsee jos parissa päivässä pois pääsee.

Avantasia 35+1
Ohhoh, kuulostaa siltä että oot jo tositoimiin lähdössä! Mä olen laittanut sairaalakassiin valmiiksi vauvalle kotiutumisvaatteet ja itselleni imetysliivit, ei muuta tällä hetkellä :D tarkoitus lisätä pähkinöitä, protskupatukkaa ym pientä välipalaa mulle ja miehellekin, laturia, hygieniatavarat, lämmintä sukkaa... Pitää vielä miettiä.

Viime yö meni ihan harakoille, heräsin monta kertaa kovaan supistukseen ja siihen, että alaselkä, kyljet ja reidet oli ihan tulessa :eek: valvoin pari tuntia olotilaa kuulostellen, sain vihdoin unta uudestaan. Nyt ei ole enää samanlaista tullut, mutta menkkamaiset jomotukset ovat tehneet lähes päivittäin paluun. Huomenna on neuvolalääkäri, jospa se tekis tilannetutkimuksen :whistle:
 
Orvokki minkä alan opintoihin tähtäät :)?

Viime yö meni ihan valvomiseksi... Närästää kokoajan. Heti kun on vähänkin kyljellä niin tuntuu et oksu tulee. Millä keinoin ootte selvinnyt tästä polttavasta tunteesta?
 
Täälläkin supistellaan säännöllisen epäsäännöllisesti ja menkkamaisia jomotuksia. Öisin kyljen vaihtaminen aivan tuskaa. Imetystyyny koipien välissä ja mahan alla parantanut tilannetta kuitenkin paljon! Ei tule lantio kipeeksi nukkumisesta enää.

Tuossa eräs päivä nakuna seisoskellen, valui jotain reisiä pitkin muutama tippa, en jaksanut huolestua kun määrä oli niin vähäistä (ei kyllä sitten pissaa ollut! :D) Näiden vuotojen takia kävin sitten myös neuvolassa jokin aika takaperin, mutta eivät osanneet muuta kuin tarkistaa kohdun kaulan yms. ja sanoa et polille näytteisiin, jos tulee enempi (että onko lapsivettä vai jotain todella juoksevaa valkovuotoa..)
 
Tähti87, opinnoista kiinnostaisi erityisesti fysioterapia tai naprapatiaopinnot. Sosionomipuolelta löytyisi myös kiinnostavia urapolkuja. Erityisesti urheilijoiden sekä oman odotuksen myötä myös herännyt halu odottavien/synnyttäneiden naisten kuntoutukseen sekä kunnon ylläpitämiseen. Omalla kotiseudullani ei ole tarjolla mitään raskausajan liikuntaryhmiä ja ylipäätään koen, että olen saanut omaan liikkumiseeni erittäin vähän tai todella ristiriitaista tietoa nyt raskaana.
 
Voisihan sitä pitkästä aikaa itekkin kirjottaa tänne :) Oon yks niistä ahkerista sivustaseuraajista:D

Harjotussupistuksia on tullu varmaan jostain rv20 lähtien, mutta nyt varmaan kuukauden ajan on alkanut supistella niin selkä-, reisi-, ku sukkapuikkotuntemuksien kera. Viimeksi pari viikkoa sitten paikat vielä kiinni, kiinteät ja entisellään. Nyt edelliset 3 päivää on supistellu n. 6-8 tunnin ajan päivittäin aika täsmällisesti 10min (+-5min) väliajoilla pelkkinä kohdun kiristyksinä ja selkätuntemuksina, ja kestoltaan 30-60sek. Siinä ne tosiaan useamman tunnin vaivaa mutta iltaa kohden ovat harventuneet niin että tulee enää n. Tunnin välein. Tiedä sitte onko tässä pian synnytys lähellä :s Myös päivittäin vaihtuvat erilaiset pienet kivut, säryt ja kolotukset on arkipäivää :D

Viikkojen puolesta en ole huolissani, enkä oo yrittänyt supistuksia sen koommin estellä, mutta jännittäväksi tämän tekee se, että mies on armeijassa reilu 3 tunnin ajomatkan päässä. Pääsee kyllä lomille kun ilmoitan että lähtö on lähellä, mutta matka saattaa pahimmillaan kestää 4-8h riippuen vuorokaudenajasta. Plus siihen vielä matkaan pääsy kasarmilta, siihen voi mennä toiset 4h :s Onneksi nyt kuitenkin tänä vklp saadaan toinen auto lainaan miehelle, että saa sen ajaa kasarmin pihalle että matkaan ei kulu niin paljoa aikaa, kun vaan Pulppu pitäis isille tekemänsä lupauksen pysyä ainakin viikonloppuun asti vielä masussa :D Ehkä selviäisin yksinkin, mutta molempien esikoinen kyseessä joten yhdessähän se olis mukavinta kokea.. Etenkin kun mies kotiutuu vasta kesäkuun puolivälissä, niin arkea saan opetella kaksistaan vauvan kanssa ensimmäiset kuukaudet :/

Mutta, tuntupas hyvältä avautua. Täytyy varmaan koittaa useemminki:D

Muikeroinen ja Pulppu 35+2
 
Pakko kommentoida väliin, kun pitkästä aikaan tulin lukemaan mitä muille samassa vaiheessa meneville kuuluu. Näköjään kaikilla on jotain pientä tai suurempaa tuntemusta. Jännää! Itsellä kun ei ole oikeastaan mitään. Kaikki on mennyt siis tosi hyvin. Käyn yhä salilla ja jaksan puuhailla normaalisti. Työt loppuu parin päivän päästä ja sekin tuntuu hassulle, että mitäs sit! Sitkö sen vauvan pitäisi alkaa tulemaan...Melkein toivon että alkaisi tuntumaan jossain vaiheessa, että oikeasti tajuaa mistä tässä on kyse. Nyt olen vaan laittanut kotia valmiiksi ja masu on vähän lihonneen näköinen. Olen sen verran pitkä ja leveä lantiokin, niin sikiö taitaa mahtua hyvin masuun. Joskus mua on pistellyt vaemmalle puolelle häntäluuta, mutta sekin on vain silloin tällöin (llitoskipua?).

Neuvolatkin on ollu lähinnä dipadaapaa, kun ei niissä ole ollut mitää kysyttävää. Eikä ne täällä taida mitään tutkia, kuin vasta sitten kun alkaa tositoimet. No neuvolalääkäri on ensi viikolla. Ehkä sieltä saa jotain infoa ja ultrausta. Hieman kylkiluissa tuntuu (ei voi olla kyyryssä), välillä harjotussupistelee ja yöllä jalat kramppailee, mutta muuten kaikki ok. Viimeisen viikon olen nukkunut jopa todella hyvin. Yöheräämiset on melkinpä vähentyneet, outoa. Kai ne palaa kohta. Ja tuntuu että mulla selällään nukkuminen (tai ihan semisti vinossa) on melkein paras, vaikka sitä kylkiasentoa suositellaan. Painoa on tullut 6-7kg. Samoissa kiloissa mennään kuin marraskuussa. Paino ehti nousta joulun aikana ja sen jälkeen se on vain laskenut. Mutta SF on keskikäyrää ja muutnekin kaikki hyvin, vauva potkii ja sydän sykkii hyvin. On nää raskaudet vaan erilaisia. Itsellä kaikki alusta asti mennyt hyvin.

No tietty tuo raskausdiabetes tuomio oli hieman rankan tuntuinen, mutta nyt sitä vaan postitiivisesti seurailee sokeriarvoja. Ihan mielenkiintoista ja kuitenkin vaan omaksi ja lapsen hyväksi. Arvot on pysyneet hyvinä ja olen ehkä nyt jo hieman rennompi asian suhteen. Toivottavasti pysyvät myös loppua kohden..voi olla riski että nousee samalla kuin hormonit lisääntyy. Se pitää sanoa että on ne sokerit kyllä omituisia. Vaikea sanoa mitä logiikkaa ne noudattaa. Lähinnä aamuarvot on ne mitä mun tulis eniten tarkkailla. Eniten tässä ärsytti se kun syö muutenkin tosi terveellistä ruokaa ja urheilee paljon, että miksi sokerirasituksessa sit jä kiinni ja joutuu nyt tarkkailee ateriavälejä ja määriä. Mutta ehkä tämä on se mun murheeni raskaudessa. Ja muita haasteita sit jatkossa varmaan lisää. Jokaisella omat juttunsa.

Friid 34+3
Ehkä nyt tulee seurattua enemmän tätä palstaa, kun jää äippälomalle ja h-hetki lähenee :)
 
Täällä myös yksi sivustaseuraaja, joka olisi mielellään lukenut aktiivisempaakin keskustelua.. vaikka ei sitä voi muilta vaatia, kun itse niin passiivisena.o_O
Kuulostaa siltä, että kaikilla menee aivan eri tavalla odotusaika. . Hurjalta kuulostaa tuollainen, ettei mitään oikein voi tehdä . Tsemppiä teille loppurutistukseen!(y)

Itsellä on mennyt aika helposti. Tosin olen sairastellut tavallista enemmän. . Mm pari kamalaa yskää ja influenssa. Ei kuitenkaan mitään pahempaa... ainakaan vielä.(n)
Mielialan vaihtelut ja lyhytpinnaisuus ovat olleet vaikeimpia oireita. Ehkä ne liittyvät myös hemoglobiinin laskuun. Mulla on normaalisti korkea ja nyt kävi pahimmillaan alle sadan. Huomenna tietää taas mikä tilanne. Sanoisin että paljon parempi. (Rautaa olen syönyt nestemäisenä.. Floradix ja Floravital ovat molemmat minulla vaikuttaneet nopeasti ja eivät aiheuta mitään ongelmia.)Tai sitten auringonvalon määrä on tuonut paljon lisää energiaa. Tällä viikolla on taas pitkästä aikaa jaksanut kunnolla ulkoilla lasten kanssa. (y) keväthanget (y)(y)(y)

Minulla vatsa on käytännössä ollut pitkään jatkuvasti kovana. Sama aikaisemmissa raskauksissa. Liikunta tai nosteleminen ei vaikuta yhtään pahentavan tilannetta. Välillä tietää että supistaa kun tulee sellainen jännä olo. Hengitystä ahdistaa ja kasvot kuumottavat . . Mulla ei kuitenkaan ole kivuliaita supistuksia ollut vielä ollenkaan. . Ja nämä menee aina itsekseen ohi.

Tuleva synnytys vähän taas jännittää. . Edellinen oli nopea ja tuskin ehdin sairaalaan.. olin siellä 1 minuutin ennenkuin lapsi syntyi.. Olin kyllä kipeä kotona mutta oletin että lapsi ei synny päivällä ja synnytys kestää paljon kauemmin ensimmäisen kipeän supistuksen jälkeen. ( Ensimmäinen käynnistettiin oksitosiinillä ja olin 10 h kokoajan kipeä. Kun vedet meni ja supistukset eivät alkaneet ollenkaan.)Emme ehtineet viedä esikoista edes hoitoon o_O Nyt olen varmasti ajoissa liikkeellä vaikka muuten saa mennä kuten edellinen.. eli ihan luomuna. Vaikka eihän sitä voi tietää vaikka nyt olisi hidas ja paljon pahempi synnytys edessä... (n)
Painoa minulla on kertynyt kuten aikaisemmin. . Paljon. :devil: yli 15 kiloa vaikka se ei näy muualla kuin mahassa. Ei maha ole jätti-iso mutta minulle iso. Kuulin kyllä nyt ylimääräisessä ultrassa että siellä on mahdollisesti paljon vettä ja viikkoihin nähden kookas vauva.. eli täyttä tavaraa.. Jospa huomenna kuulisi että pitääkö edelleen paikkansa ja että kaikki on kunnossa. .Aikaisempien lapsien syntymäpainot ovat olleet 3800 ja 4300 eli nyt odotan myös samaa kokoluokkaa. Pienempään en ole edes varautunut. (Sokerirasitus oli normaali, eli ei ainakaan siitä johdu)Onneksi molemmat aikaisemmat ovat olleet pitkiä ja hoikkia ja suhteellisen pienipäisiä eli helppoja synnyttää.. Harmi vain, kun tuntuu ettei synnärillä ole niin pitkille muita kuin rumia valkoisia vaatteita :(
Tulipa sitä tekstiä nyt ihan urakalla.. jospa muutkin innostuisivat kertomaan viimehetken uutisia ja sitten niitä synnytyskertomuksia.:sneaky: (y)
Ainakin minulla menee siis nyt paremmin kuin tammikuussa ja saan nukkua lähes normaalisti ... ei siis toistaiseksi mitään valittamista. Välillä toivon kovasti että vauva syntyisi nyt heti.. heti perään muistaa että sitten joutuisi todennäköisesti olemaan pidempään sairaalassa eikä kaikki välttämättä olisi niin yksinkertaista kuin täysiaikaisen vauvan kanssa..

Sekavaa tekstiä pienellä näytöllä kirjoittaessa. . Mutta kiitos jos jaksoit lukea !(y)
Karpalo2017, 35+5
 
Tosi kiva, että täällä keskustelu vilkastuu :).
Tänään olis neuvola ja samalla ilmeisesti jotain valmennusta. Saadaan ns yksityinen luento kun ei ole täällä ensisynnyttäjiä meidän kanssa nyt suht samoilla viikoilla niin neuvola täti pitää sit meille vaan :). No kehtaapa kysyä ainakin jos joku asia mietityttää kun ei ole isompaa porukkaa ympärillä.

Mitäs muuten ootte mieltä vuoden 2017 pakkauksesta, sehän julkaistiin tänään :)? Mun mielestä se makuupussi on ihana:love:.
 
Moikka kaikki pitkästä aikaa! Olipas tosiaan kiva yllätys, että täällä ollaan kaikki heräilty talviunesta ja innostuttu taas juttelemaan. :) Loppua kohden kaikki vertaistuki ja -tarinat on tarpeen ainakin tänne. :giggle:

Kiva lukea teidän voinneista. Tsemppiä kaikille, joilla kipuja ja osalla hurjiakin oloja. Mulla on ollut hyvä tuuri ja suht vaivatonta. Kivutonta kovettumista päivittäin, silloin tällöin hetken menkkamaista juilintaa ja yksittäisiä tuntuvia suppareita ollut. Öisin on kyljenvaihto tosiaan hankalaa, mullakin on imetystyyny jalkojen välissä onneksi auttanut. :) Ainiin ja mulla kävi tosiaan niin onnellisesti, että etinen istukka siirtyi ajan kuluessa kokonaan pois kohdunsuun päältä, eli alatiesynnytykseen ollaan menossa. (y) Jotenkin on sellainen olo, että ei menisi ihan laskettuun saakka tämä. (Hah, niin vissiin :ROFLMAO:). Esikoinen syntyi 39+2 vaikka oli pienikokoinen. Tämä taas on kasvanut keskikäyrällä eli ainakin sen perusteella isompi, joten elättelen toiveita että tulisi vähän aiemmin hänkin. Kuukauden ajan nyt vielä toivon tietysti, että saa kasvaa.:barefoot:

Mitäs muuta, sairaalakassia oon aloitellut kans pakkaamaan. Laitoin hygieniakamojen lisäksi vaihtovaatteet itselle ja vauvalle, imetysliivit, bepanthenia ja rintakumit varalle. Ne pelasti viime kerralla, kun maidonnousussa kesti monta päivää ja oli nännit aivan älyttömän kipeät kaikesta 'kuivasta imusta' sitä ennen.

Norbba ja tyttö 34+4
 
Täällä ollaan käyty äitipolilla kontrollissa ja ei luultavasti vielä olla jakautumassa kun ultralla katsottuna kaulaa 3,5cm tai hieman alle. Toisaalta tytöstä oli 1,5cm käsin kokeiltuna ja 3h päästä oli jo ulkona :unsure:
Supistuksia tulee ja johtuvat luultavasti runsaasta lapsivedestä. Vauva oli myös pienikokoinen 2,3kg joten kontrolli kahden viikon päästä ja silloin voi kuulemma varautua jäämään osastolle:eek:
Käynnistyksestä oksitosiinitipalla olisin kiinnostunut kuulemaan kokemuksia? Paljon rajumpaa ja nopeampaa synnytystä en toivo kun viimeksi jossa avautiminen tapahtui 3cm--> 10cm alle puoleen tuntiin. Tai jos ehtisi kipuun jotain saada:unsure:
Melkein oksensin kauhusta kun lääkäri yritti evätä käynnistyspyyntöä tai haluaa pitkittää sitä että vauva olisi isompi. Pelottaa että mies töissä ja itse kolmen lapsen kanssa kotona ja synnytys alkaa jo esikoinen joutuu pian kätilöksi.. Ja pelottaa käynnistyskin jos jää kivunlievitys saamatta anastesialääkärin ollessa muualla (n)
Tuota Bebantenia pitää muuten muistaa itsekin kun jostain syystä nännipihat hilseilee kuivuudesta. Voi olla aika nopeasti paikat ruvella jos valmiiksi kuivat..

Avantasia 35+5
 
Täällä ollaan käyty äitipolilla kontrollissa ja ei luultavasti vielä olla jakautumassa kun ultralla katsottuna kaulaa 3,5cm tai hieman alle. Toisaalta tytöstä oli 1,5cm käsin kokeiltuna ja 3h päästä oli jo ulkona :unsure:
Supistuksia tulee ja johtuvat luultavasti runsaasta lapsivedestä. Vauva oli myös pienikokoinen 2,3kg joten kontrolli kahden viikon päästä ja silloin voi kuulemma varautua jäämään osastolle:eek:
Käynnistyksestä oksitosiinitipalla olisin kiinnostunut kuulemaan kokemuksia? Paljon rajumpaa ja nopeampaa synnytystä en toivo kun viimeksi jossa avautiminen tapahtui 3cm--> 10cm alle puoleen tuntiin. Tai jos ehtisi kipuun jotain saada:unsure:
Melkein oksensin kauhusta kun lääkäri yritti evätä käynnistyspyyntöä tai haluaa pitkittää sitä että vauva olisi isompi. Pelottaa että mies töissä ja itse kolmen lapsen kanssa kotona ja synnytys alkaa jo esikoinen joutuu pian kätilöksi.. Ja pelottaa käynnistyskin jos jää kivunlievitys saamatta anastesialääkärin ollessa muualla (n)
Tuota Bebantenia pitää muuten muistaa itsekin kun jostain syystä nännipihat hilseilee kuivuudesta. Voi olla aika nopeasti paikat ruvella jos valmiiksi kuivat..

Avantasia 35+5
Koska mennään päivälleen samoilla viikoilla sun kanssa, pakko kysyä... Miksi olet menossa käynnistykseen? Ja sanoiko ne polilla miksi pitäisi jäädä osastolle?

Mulla on huomenna poliaika ja meilläkin vauva ollut aika pienikokoinen. Rv 31+? oli 1500g ja nyt jännäilen onko 2kg mennyt rikki. Edellisten kahden ultran välillä painoa oli tullut arvion mukaan 700g ja välissä oli 2kk. :cautious: mikähän olisi ns. normaali kanavan pituus tässä vaiheessa? Mulla ollut 3cm jo tammikuussa. On alkanut supistelemaan myös kipeästi päivittäin, mutten ole muita merkkejä bongannut synnytystä ennakoiden. Maitoa valuu kyllä jo reippaasti joinakin päivinä :oops:
 
Koska mennään päivälleen samoilla viikoilla sun kanssa, pakko kysyä... Miksi olet menossa käynnistykseen? Ja sanoiko ne polilla miksi pitäisi jäädä osastolle?

Mulla on huomenna poliaika ja meilläkin vauva ollut aika pienikokoinen. Rv 31+? oli 1500g ja nyt jännäilen onko 2kg mennyt rikki. Edellisten kahden ultran välillä painoa oli tullut arvion mukaan 700g ja välissä oli 2kk. :cautious: mikähän olisi ns. normaali kanavan pituus tässä vaiheessa? Mulla ollut 3cm jo tammikuussa. On alkanut supistelemaan myös kipeästi päivittäin, mutten ole muita merkkejä bongannut synnytystä ennakoiden. Maitoa valuu kyllä jo reippaasti joinakin päivinä :oops:

Käynnistykseen syy on edellinen syöksysynnytys jossa oli riittämätön kivunlievitys. Toisaalta synnytykset ollut 6h, ei ehditty kun ponnistamaan. Toinen 3h kun alkoi tapahtumaan,tästä oltiin onneksi jo valmiiksi sairaalassa. Kolmas 1h25min ja spinaali laitettiin 20min ennenkuin oli poika pihalla. Aina mukavasti puolittunut tuo aika :whistle:
Toisaalta kyllä tekis mieli katsoa josko tämän synnytys oliskin lempeämpi ja vähän pidempi mutta se kipu oli aivan jäätävää viime kerralla ja vauvallekin tuli kovista suppareista ahdinko kun vesi oli vihreää.
Mulla tuo kanava oli lääkärissä 2cm käsikopelolla helmikuussa ja tosiaan ultralla eilen tuon 3,5cm. Ehkä se mun kohdalla vaan pitenee eikä vauva synny koskaan :D
 
Kivasti täällä on vilkastunut keskustelu :)

Toivottavasti Avantasia tulisi lempeä synnytys, käynnistyksellä tai ilman. Mäkin kuulisin mielelläni kokemuksia käynnistyksestä, koska todennäköisesti joudun myös sellaiseen (mulla syynä diabetes).

Raskausappi on alkanut ahdistaa, kun siinä oli esim. tämän päivän kommenttina, että joko olet valinnut vauvalle kotiutumisvaatteet. :confused: Eihän meillä edes pahemmin ole vauvalle vaatteita, ja tarvikkeistakin puuttuu vielä ties mitä.. Jotenkin olen ajatellut, että äippälomalla ehtisin sitten valmistella kaikkea, pestä ja järjestää vaatteet ja pakata sairaalakassin jne. Tällä hetkellä olen siis vielä töissä, ja lisäksi meillä on kotona keittiöremontti käynnissä. Saa nähdä, pysynkö järjissäni seuraavat viikot. :ROFLMAO:

Osaatteko kokeneemmat sanoa, millaisen varustuksen kotiutuva vauva mahtaa huhtikuussa tarvita? Varmaan jonkinlainen haalari olisi hyvä, mutta tuskin mikään ihan talvimalli? Riippuu tietysti myös paljon säästä, jos tämä lumi- ja pakkasmeininki vielä jatkuu kauankin, niin kevätvaatteilla ei oikein pärjää. :cautious:

Toivottavasti meidän pieni viihtyy vielä masussa vähintään sen neljä viikkoa, mies on nimittäin lähdössä matkalle parin viikon päästä, ja on alkanut pelottaa, että joudun synnyttämään yksin. :eek: Täytyy varmaan tehdä varasuunnitelma ja kysellä, tulisiko äiti sairaalaan tukihenkilöksi tarvittaessa. Mutta pidän kyllä sormet, varpaat ja jalat ristissä, ettei vauva tule miehen matkan aikana!

fabula 33+3
 
Käynnistyksestä oksitosiinitipalla olisin kiinnostunut kuulemaan kokemuksia? Paljon rajumpaa ja nopeampaa synnytystä en toivo kun viimeksi jossa avautiminen tapahtui 3cm--> 10cm alle puoleen tuntiin. Tai jos ehtisi kipuun jotain saada:unsure:

Avantasia 35+5[/QUOTE]

Mulla esikoinen käynnistettiin oksitosiinitipalla. Vedet meni reilu vuorokausi aikaisemmin ja synnytys ei alkanut edetä. Tippa laitettiin aamulla n. klo 9 . Sen jälkeen olin siis päivän tipassa synnytyssalissa, mikä rajoitti liikkumista. Supistettu alkoi melkein heti. Lounaalla vielä vähän söin, sen jälkeen oksensin kaiken mitä olin päivän aikana syönyt. Kipu paheni kokoajan. Hieronta, jumppapallo ja hengitys auttoi kovasti.. välillä olin aivan kuin kovassa kuumeessa paleli ja oksetti ja olin kipeä... :( tippa oli kerrallaan 6 tai 8 tuntia nyt en muista. Sitten se lopetettiin ja annettiin lupa nukkua.. mulla supistukset jäivät kuitenkin päälle.. (Onneksi! !!) Sain vähän levättyä supistusten välillä, mutta kun tippaa tultiin laittamaan takaisin ja tehtiin tutkimus olinkin avautunut jo melkein kokonaan. . Epiduraalin ehdin saada, mutta en tiedä vaikuttiko se miten hyvin. Olin valmiiksi niin kipeä että en tiedä olisiko ponnistaminen ollut sen pahempaa ilman... synnytyksen kesto oli n. 10 h ja suurimman osan ajasta olin todella kipeä. .. palautuminen oli kuitenkin nopeaa ja kaikki kipu hävisi kun lapsi oli ulkona.(y)

Tämä oli minun kokemukseni. . Enkä toivo samanlaista enää koskaan... Kaikilla kuulostaa olevan kuitenkin erilaisia kokemuksia. Minulla jäi sellainen tunne, että kätilöt olettivat synnytyksen menevän seuraavaan päivään..(n)

Vauvalle ajattelin itse ottaa joko kaukalopussin ja sinne normaalit vaatteet alle. Tai sitten vanupuku tai sellainen nallepuku mitä on paljon ja peitto päälle.. riippuu vähän kelistä. Eli vähän kevyempää, mutta kuitenkin lämmintä...

Lääkärineuvolan jälkeen kaikki näyttäisi olevan kunnossa ja paikat kiinni ja oletettavasti lapsi syntyy lasketun päivän tienoilla <3 Meillä tiedossa on todennäköisesti noin 4-kiloinen vauveli :love:

Karpalo2017 , 36+0
 
38. viikko! Eipä enää kauaa odottelua. Ei tosin ole ollut vielä yhtään tunnistettavaa supistusta tai muita merkkejä että olis vaavi syntymässä. Välillä vaan tuntuu että se yrittää jo puskea itsensä ulos :LOL::rolleyes:

Olettekos jotenkin ajatelleet huomioida esikoista tai onko jotain kokemuksia mustasukkaisuudesta? Me ollaan yritetty puhua vauvasta siihen sävyyn että esikoinen saa pikkusisaruksen jne. positiivisesti. Nyt onkin alkanut kertoilla ihmisille ylpeänä että hänestä tulee isoveli. Myös joku isovelilahja ostetaan jonka voi sitten antaa kun vauva tulee kotiin. Mutta se on sitten arvoitus mitä tapahtuu kun se muuttuu todelliseksi!

Kasvukontrollissa oli hyvin vaavi kasvanut. Ja heti kun on hyvin kasvanut niin sokerirasitukseen jouduin. Mikään ei siis ole hyvä! :eek::ROFLMAO: Mutta eipä siinä mitään häikkää ollut.

Ja muuten, BEPANTHENIA EI KANNATA KÄYTTÄÄ NÄNNIVOITEENA jos imettää. Tai se pitää vähintään pestä pois ennen imetystä. Se sisältää kemikaaleja, eikä ole tarkoitettu syötäväksi. Nännivoiteeksi käy lanoliinivoide (esim. lansinoh jota saa ihan vaikka marketista).

Tulispa tässä vielä joku pesänrakennusfiilis niin sais jotain aikaiseksi. Nyt on ollut vielä liikaa kaikkea muuta ja vielä pitäis ehtiä vaikka mitä. Vauvan vaatteet oon peräti saanu pestyä, niin on ainakin jotain päällepantavaa sitten. Muutama hankintakin vielä puuttuu.

Vesirokkoa liikkellä päiväkodissa ja aika takuuvarmasti tarttuu pojallekin. Mahtava ajoitus :cautious: Onneksi kuitenkin olen sen itse sairastanut niin ei ole vauvalle vaaraksi!

Tsemppiä kaikille ja jokohan kohta selviää kuka meistä ehtii ekana! :love:
 
Hei vaan kaikille! En ole aikoihin kirjoitellut enkä koskaan saanut aikaseksi littyä mihinkään fb-ryhmäänkään, mutta olen välillä seuraillut, mitä muille täällä kuuluu :)

Minulla on pyörinyt synnytys paljon mielessä. Viikko sitten kävin synnytystapa-arviossa ja vauva oli jo ultran mukaan nyt yli 3 kg ja laskettuna aikana arvio olisi yli 4 kg. Minulla on synnytyspelko taustaa, esikoisen syntymä meni aivan pieleen: yli 4 kg vauva jäi ponnistusvaiheessa jumiin, epäonnistunut imukuppi yritys ja lopulta hätäsektio. Nyt sitten melkein aivan paniikissa, että miten tämän vauvan kohdalla käy. Lääkäri hyvin nihkeästi halusi edes keskustella käynnistyksestä tai suunnitellusta sektiosta. Onko kenellekään kokemusta tämmöisistä, että synnytyspelon takia käynnisteltäisiin tai leikattaisiin? Lääkäri sanoi, ettei ennen viikkoa 39 käynnistetä ison koon ja siihen liittyvän synnytyspelon takia...minusta taas tuntuu tyhmältä käynnistää synnytys viikolla 39, kun vauva on jo arvion mukaan sen 4 kg silloin. Sektiota en haluaisi, mutta tuntuu, ettei tässä jää oikein muuta vaihtoehtoa, kun vaatia suoraan sitä.

Onko muille annettu millaisia kokoarvioita ja millä mielellä te olette tulevien synnytysten suhteen? Minulla hiukan epäonnistunut ja surkea olo, kun vauva on iso ja en uskalla isoa vauvaa lähteä synnyttämään :(
 
Hei vaan kaikille! En ole aikoihin kirjoitellut enkä koskaan saanut aikaseksi littyä mihinkään fb-ryhmäänkään, mutta olen välillä seuraillut, mitä muille täällä kuuluu :)

Minulla on pyörinyt synnytys paljon mielessä. Viikko sitten kävin synnytystapa-arviossa ja vauva oli jo ultran mukaan nyt yli 3 kg ja laskettuna aikana arvio olisi yli 4 kg. Minulla on synnytyspelko taustaa, esikoisen syntymä meni aivan pieleen: yli 4 kg vauva jäi ponnistusvaiheessa jumiin, epäonnistunut imukuppi yritys ja lopulta hätäsektio. Nyt sitten melkein aivan paniikissa, että miten tämän vauvan kohdalla käy. Lääkäri hyvin nihkeästi halusi edes keskustella käynnistyksestä tai suunnitellusta sektiosta. Onko kenellekään kokemusta tämmöisistä, että synnytyspelon takia käynnisteltäisiin tai leikattaisiin? Lääkäri sanoi, ettei ennen viikkoa 39 käynnistetä ison koon ja siihen liittyvän synnytyspelon takia...minusta taas tuntuu tyhmältä käynnistää synnytys viikolla 39, kun vauva on jo arvion mukaan sen 4 kg silloin. Sektiota en haluaisi, mutta tuntuu, ettei tässä jää oikein muuta vaihtoehtoa, kun vaatia suoraan sitä.

Onko muille annettu millaisia kokoarvioita ja millä mielellä te olette tulevien synnytysten suhteen? Minulla hiukan epäonnistunut ja surkea olo, kun vauva on iso ja en uskalla isoa vauvaa lähteä synnyttämään :(
Hei, kommentoin vähän tänne teidän puolelle kun meillä maaliskuisissa on keskustelu täysin tyrehtynyt ja tämä Kooveen kysymys liippaa tosi läheltä omaa tilannetta :)

Elikkäs mullakin esikko yli 4kg, py 36cm ja 55cm pitkä. Ei meinannut mahtua ulos, 2h ponnistin, sitten kiireellisesti imukuppi maximiteholla kättöön. Yksi kätilö työnsi mahan päältä, toinen kiskoi imukupilla. Kiskojaakin jouduttiin vaihtamaan kun ekalta voimat ehty. Onneksi 10min päästä lapsi saatiin ulos, mutta päästä lähti nahka siitä kohtaa missä kuppi oli ollut kiinni. Rupea oli vielä 2kk iässäkin ristiäisissä :(

Eilen oli LA tästä toisesta ja kokoa on seurattu kun olen sitä vaatimalla vaatinut. Sain vaadittua käynnistyksen viime viikolla tämän viikon perjantaille (40+3). Aiemmin eivät suostuneet vaikka jo rv 37 py:Ksi mittasivat sen 36cm. Kaksi viikkoa sitten kooksi saivat jo sen 4kg, koko muutenkin vastasi peräti 3vk yliaikasta ja silti suostuivat vasta nyt käynnistykseen. Joten aika nihkeetä tuntuu olevan tuo koon takia käynnistys. Toivottavasti saadaan loppuviikosta tämä uusi tulokas kunnialla alakautta maailmaan :)

Hyvää loppuodotusta teille kaikille Huhtikuisille! :)
 
Koovee, eikö vauvan koko riipu aika pitkälti myös geeneistä jne. eli turha itseään syyllistää! Kurjaa kyllä, jos eivät suostu aikaisemmin käynnistämään tuollaisessa tilanteessa. (n)

Mulla oli viimeksi viikolla 32 kokoarvio 2100 g, diabeteksen (ihan normiversio, ei radi) takia seurataan vauvan kasvua tarkasti ja todennäköisesti käynnistetään viikon 38 tienoilla. Käynnistykselle oli kyllä diabeetikoilla muitakin syitä kuin vauvan iso koko.. Kun vaan muistaisin mitä ne oli :D En tiedä yhtään, millainen käytäntö näissä kokoseurannoissa on muuten, ilmeisesti vaihtelee myös jonkin verran paikkakunnittain.

Tsemppiä mukipukipuulle synnytykseen, toivottavasti kaikki sujuu hyvin! :)

fabula 34+2
 
Heippa, täällä yksi maijamyöhäinen liittyis mukaan. En jotenkin tullu ajatelleeks että löytyishän täältä netistä vertaistukea.. Nyt vasta aloin lueskella foorumeita kun mietitytti tuo perätila.

Laskettu aika siis 22.4. sairaalana Naistenklinikka ja 2. lapsi kyseessä. Tosin edellisestä onkin aikaa sitten 12v että tuntuu kyllä kuin ois eka. Sillon ikää 26 ja nyt 38 eli ero aikas valtava.

Raskaus kait sujunut lapsen kannalta varsin hyvin. On kasvanut kivasti (nyt arvio oli 2.9kg), virtaukset napanuorassa hyvät, liikkuu aktiivisesti jne. Itelläni ollut enemmän kestämistä. Tajuton oksentaminen (tiputuksessakin oltiin) jatkui pitkälle sinne 5. Kk puolelle ja sen jälkeen alkokin suoraan liitoskivut, hurja väsymys ja närästys. Eipä voi juuri verrata edelliseen kun liikuin sen kanssa aktiivisesti ihan vikoille viikoille saakka. Nyt hyvä kun kauppaan pääsee. Lapsonen oleillut perä- tai poikkitilassa ihan sieltä tokasta ultrasta lähtien, viime viikolla oli raskausmyrkytysepäilyä ja ultrattiin ja tiiviisti edelleen siellä istuu pepullaan. Viikkoja nyt se öö kait 35 jos lasken oikein.

Eli viikon päästä kääntöyritystä synnytystapa-arviossa ja sitten mietiskellään mitä tehdään. Voipi olla etten perätilassa lähde synnyttämään. Eka oli ihan hienosti raivotarjonnassa mut synnytys oli pitkä, kivulias ja verinen :) eli saattaa tällä taustalla mennä suoraan sektioon, ilmeisesti vähän ahdas tuolta linja alapäästä.

Löytyykö muita nkl:lle tulijoita noihin aikoihin? Tai muita joilla kääntämistä yritellään lähiaikoina tai on jo tehty?
 
Onkos kelläkään alkanut rakon paine helpottamaan laskeutumisen myötä? Täällä ollut peräkkäin nyt kaksi hämmentävää yötä, jossa saanut nukkua putkeen heräämättä edes vessaan. Tätä ennen sai hypätä mahdollisesti viisi kertaa yössä pahimmillaan, juomatottumukset eivät ole muuttuneet.

Eilen oli neuvola ja poika on painunut todella alas, juuri ja juuri ultralla sai pään jotenkin hahmotettua. Kypsytteleviä kipuja ollut ilmeisesti, hyvin kuukautiskipumaisia. Sykkeet hieman huolestuttivat kun pyörivät 115-120 ja välillä jopa alle 115. Ei reagoinut juuri tönimiseen. Parin tunnin päästä kävin uudestaan kun olin syönyt ja juonut sokeria, sykkeet oli sitten jo 140-150. Yleensä olleet n. 130-135. Tänään tai huomenna uudestaan kontrolliin sitten.

Ostin apteekista anemiaan Ferrodan plus c, rautavalmistetta. Voin suositella! Hb oli 102 ja viikossa nousi 127 ja siellä on pysynyt. Ei ole aiheuttanut mitään sivuoireitakaan vaikka iltaisin ottaisi melkein tyhjään vatsaan.
 
@Orvokki_ Mulla on rakon toiminnan kans käyny just samalla tavalla. Tiheät käynnit alko tosin vasta ku vauva vähän laskeentu ja niitä kesti n. Pari viikkoa, mut nyt ollu muutama yö että selvinnyt 1-3 käynnillä :) jospa se mullakin ois sitte laskeentunut entistä alemmaksi, jotenkin pois rakon päältä (y)
- Muikeroinen ja Pulppu rv37+5
 
Hei taas pitkästä aikaa! Onko täällä muita kenellä häpyluuhun sattuu kun nousee istumaan?Tuntuu aika inhottavalta välillä.... Tiistaina olin jo aika varma että nyt lähetään synnyttämään oli niin kivuliaita supistuksia mutta sit taas loppu kun seinään :mad: Jotenkin sellanen fiilis että tässä toisessa raskaudessa paljon tukalammat oltavat loppuu kohden kun ensimmäisessä tai sit vaan muisti tekee kepposet onhan siitä jo melkeen 5 vuotta aikaa. Toisaalta älyttömän nopeesti tää aika menny vastahan se plussa tuli siihen raskaustestiin :love:
 

Yhteistyössä