*HUHTIKUUN MASUASUKIT*

marsukki mulla on neuvola torstaina viikkoja silloin 7+4.edellisessä raskaudessa oli 8vkon tietämillä kanssa, mutta voihan sen jo etukäteen varata, vaihtelee kai hieman paikasta riippuen. ja ONNittelut plussasta :flower: =)
 
marsukki mulla on neuvola torstaina viikkoja silloin 7+4.edellisessä raskaudessa oli 8vkon tietämillä kanssa, mutta voihan sen jo etukäteen varata, vaihtelee kai hieman paikasta riippuen. ja ONNittelut plussasta :flower: =)
 
Täällä on tosi aktiivista porukkaa. Meni aamupäivä kivasti kun luki muiden kuulumisia viikonlopulta.
Enemmän ja vähemmän tuntuu äklöolot vaivaavan porukoita. Tsemppiä niihin.
Itellä on kaikki raskausoireet kaikonneet jonnekkin. Hyvä niin, mutta sitten mörrimöykky hiipii ja kyseenalaistaa et sit ei varmaan ole kaikki hyvin kun ei kerta missään tunnu. Idiootin ajatuksia. Joo.
Niinhän mulla kyllä oli ensimmäisen kanssa. Mitään raskausoireita ei ollut muuta kuin huima vatsan kasvu.
Toisesta ja kolmannesta sitäkin enemmän oireita sitten.
Tää siis vois olla ensimmäisen kaltainen. Niin ja siitä tuli tyttö :heart: Se nytkin olisi tilauksessa. Kaksi rasavilliä poikaa kun ensimmäisen ja tämän uuden tulokkaan välissä.
Ei vaan tulee kumpi vaan aivan niin yhtä suloinen ja ihana :heart: :heart:

Omassa navassa siis ei mitään ihmeempää.
Ai niin housut alkaa kiristää. Liekö tuo vaavin vai suklaalevyn aikaansaannoksia =) =)

-Vuffi- 6+0 ( vau uusi luku mittarissa )
 
Heips!

Kävin tänään aamulla siinä uudessa verikokeessa ja hcg arvon piti olla vähintään 1400, niin se olikin jo 1842 :D Vähän oon onnellinen :) Lääkäri soitti ja sano, että ei epäile kohdunulkopuolista raskautta koska arvo nousee noin paljon ja nopeesti :)
Nyt voi jo hengittää rauhallisesti :heart:
Ens viikolla joudun uuteen ultraan tiistaina, koska mulla oli sitä nestettä vatsaontelossa ja keltarauhanen tihkutti verta. Josko sillon sitten jo näkyisi onko siellä masussa kyydissä joku, tosin sykettä ei vielä niillä viikoilla näy..


 
AAM
Vuffi me ollaan odotussiskokset...samoilla päivillä mennään.

:D meinasin ensin vuotosiskoja mut se on nyt toistaiseksi taaksejäänyttä vähäks aikaa :) :heart: :heart: *sormet ristissä* viimeks tähän aikaan alkoi vuoto... :( nyt ei oo mitään alhaalta kuulunut.. :whistle: paree pysyäkki niin AINAKIN 9 kk :D :D :D :D
Ne on niin tarkkoja täällä duunissa noi eukot et ne muistaa millai pökät mulla oli viime odotuksessa niin en uskalla laittaa edes päälle niitä ennenkö ollaan "muka" selvillä vesillä tän kanssa... lue viikkoja väh 12.. jos niin kauan onnistun pitää salassa.

AM & hippunen 6+0
 
Onnea Juupeli!! :heart:

Peehanan vempain tuo digiboxikin ko ei meinanna toimia. Men päälle mut sit kaukkari lakkas toimimasta. Aattelin, et no jos patterit loppu ja menin kauppaa hakee uudet. Ni hitot toiminu sittenkää! :eek: Otin sit koko töpselihärvelistä virrat pois ja uudellee päälle ni jo suvaitsi toimia! Mikähä ihmeen häikkä siihe tul :p

Noist raskausoireista.. Mul ei niitä juuri ole, enkä siks oo juurikaan huolissani ko ei niitä oikein ollu alussakaan. Mut edellises keskenmennees raskaudes huolestuin ko ne loppu ku seinään ja keskenhä se meni parin vkon päästä siitä. Mut toki se niinkin on, et usein ne loppuu silti jossai vaihees ja sit tulee takas ja taas häviää vaikka kaik ois hyvinkin =)
 
AAM
Miracle muistathan sä päivittää sen rakkineen suht usein, eli sammuttaa ja ajaa jonkun päivitysohjelman/automaattipäiv. yms... :whistle: moon töissä tääl suomen melkein kivoimmassa virastossa ja ihmiset meil soittelee noista vehkeiden toimimattomuudesta ja ohjelmien näkymisestä vaik ei meitin juttu oo... :|

Juupeli hyviä uutisia nitä on kiva kuulla ja toivotaan ettö sun keltsis pysyy aisoissa eikä aiheuta ongelmia.. :/ :hug:
 
AAM
Alkuperäinen kirjoittaja Pai-29:
ALLUSMAMMA : tein jo sen laskurin itelleni,mutten tiedä miten sen saa tälle sivulle... :ashamed:
siinä on niitä linkkejä niin oliks se URL alkuinen se jonka liität vaan tuohon tekstiin sit niin näkyy... mulla on profiilissa niin sieltä aina kurkkaan.. tänne tekstin sekaan mä en tiedä päivittyykö ne päivät mut profiilissa mulla ainakin päivittyy... :whistle:
 
mulla alkanu jo pahoinvoinnit. ja tiedän että tää on vasta alkua.eli pahempaa on tulossa.viimeksi alko vasta 7 viikolla. ei kovin kivaa,mutta täytyy kestää. hyvän eteen täytyy kärsiä ;)
mun sisko saa kuukautta ennen mua vauvan ja veljen vaimo 2kk ennen mua,joten oikein monta vauvelia tulee sukuun vuoden alussa. :) kivaa
 
Allusmamma.. Sammuttaa.. hmm.. No ei se kyl koskaa juurikaan sammutettuna oo ollu :p Siis et virta kyl pois mut en oo juur hokassu et se pitäs kokonaanki sammuttaa :D Ja kyl siin ne ohjelmapäivitykset oon tehny muutama kk sitten ko ei näkynä oikein.. Mut jospa muistais sit jatkossa =) Miks se o nii oleellista pistää se välil kokonaan kii?
 
Pai, eli siis minkä kautta teit sen laskurin? Ja kuitenkin, vaikka teit sen sitten lilypiessä tai meilletuleevauva.netissä, niin siinähän näkyy aina (kun oot saanu sen tehtyä ) osoiterimpsut. Sit siitä valitset sen url alkuisen tekstin/osoitteen kokonaisuudessaan, esim. klikkaat sitä niin et se tummuu ja copy pastella siirrät sen tähän. Ihan vain siis kopioit sen osoitteen tähän ja se tulee sit tuohon näkösälle ku laitat "vastaa". Tai sit omalle sivulle, jos pistät siihen kohtaan missä kerrot itestäs.
 
tervetuloa uusille ainakin marsukki ja talvis oli tullut :flower: toivotaan talvis että haamu vahvistuu :heart:

jouskari kiva kun oot tänne uskaltautunut :D mä olen niin onnellinen sun puolestas, olin ihan varma kun sillon viimeks nähtiin, että nyt teillä tärppää! tosi hienoa :heart: noista viikoista...mä en laske kierron pituuden mukaan, vaan oviksesta. jos mulla olis kierron pituuden mukaan niin viikkoja olis 7+3, mutta oviksesta 6+3. laitat vaan oviksen perään 14 päivää. taikka jos aina säännöllinen se 28, niin kp28 on rv. 4+0.

ultrista: mä yritin saada neuvolan kautta varhaisultran vedoten keskenmenoon, kemialliseen, vuoden yritykseen ja clomehin. eipä onnannut :kieh: hyvillä yksityisillä lääkäriasemilla ne saa sykkeen näkyviin jo rv. 6 eteenpäin. siellä pihlajalinnassa maksaa korvausten jälkeen 65 eskoo :D

ai että onko univaikeuksia?? kyllä |O pystyn nukkumaan öisin helposti 15 tuntia ja siihen vielä paikkärit päälle, mutta sitten kun yöllä herää ei enää saa unenpäästä kiinni :kieh: mies tuli eilen yöllä neljältä kotiin ja vaati sitten eroseksiä, öhöm.. :ashamed: no enpä sen jälkeen saanut unta, vaan suihkuun neljältä ja olympialaisia kattomaan...

onkos muilla ollut univaikeuksien kanssa myös ihan selkeitä unia?? mä näen joka yö kunnon unia, jotka muistan aivan selvästi ja niitä on monta erilaista, jopa kymmenen unta yössä, eikä niissä ole mitään järkeä :LOL:

( . ) edelleen pakko valittaa tästä mahasta :kieh: voikin ton omanapa merkin laittaa oikeen leveeksi :LOL: ihan hullua. vielä kolme viikkoa sitten pidin housuja, jotka ei pysynyt jalassa ilman vyötä ja nyt ne kiristää niin että on avattava nappi aina kun pystyy... enhän mä voi mitään äippähousuja vielä viikolla 7 ostaa :eek:

huomista ultraa odotellessa JJ-t ja mussu 6+3 :heart:
 
Alkuperäinen kirjoittaja miracle:
Allusmamma.. Sammuttaa.. hmm.. No ei se kyl koskaa juurikaan sammutettuna oo ollu :p Siis et virta kyl pois mut en oo juur hokassu et se pitäs kokonaanki sammuttaa :D Ja kyl siin ne ohjelmapäivitykset oon tehny muutama kk sitten ko ei näkynä oikein.. Mut jospa muistais sit jatkossa =) Miks se o nii oleellista pistää se välil kokonaan kii?
Samaa muuten neuvotaan tekemään kännyköitten kanssa. Mulla on kännykkä jo vuosia ollut 24/7 auki ja jossain vaiheessa tuppaa kännykkä lopettamaan jonkin toiminnan. esim. herätyskello ei toimi, soittelee vapaa valintaista soittoääntä omasta tahdostaan jne. häikkää. Ei ne korjaamolla mitään vikaa niistä ole löytänyt. Kehoittivat vaan ottamaan virrat pois kännykästä silloin tällöin. Kai se sitten jotenkin nollautuu???

Täällä edelleen etominen jatkuu. Ihan yht´äkkiä tulee nälkä ja huono olo. Usein täytyy syödä ja vähän kerrallaan niin menee nopesati ohi. Keskiviikkona on jo neuvolalääkäri ja samalla kurkataan ultralla =)
np ultraankin tuli jo kutsu :D 12.9 olisi sen aika.

Äippähousut on myös kaiveltu jo kaappien pohjalta ovat vähän siistimmät kun nämä koti kalsarit jos täytyy ulko-ovea pitemmälle mennä. Töihin tosin kelpaa verkkaritkin. Vauvamaha on kuitenkin vielä jossain piilossa, en ole onnistutunut sitä paikallistamaan, turvonnutta läsää vain :whistle: Millähän viikoilla n. kohtu mahtoi kasvaa sellaisiin mittoihin että mahtaisi sen jo käsin tuosta päältä itse amatöörinä tuta.
 
Nii ja noide viikkojen laskemisesta.. Mie lasken oviksen mukaan tai sitten kierron mukaan. Se kun on se ja sama, koska kierto ois ollu sen 26 koska luteaalivaiheen pidän aina 14 pvässä. Ni laskurit tajuais sen silti ja aina tulis sit kummiskii sama pvä. Mut eniten kyl oviksesta laskemista käytän :heart: Onnea huomiseen ultraan JJ-t! :flower:
 
kiitos miracle :D siis mies oli viikonlopun pelireissulla ja ne voitti suomenmestaruuden ja sillä meni juhlimiset vähän pitkäksi... oli ollut musta erossa kuulemma liian kauan..

ehkä vähän huonosti ilmaistu :headwall:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Pai-29:
en tajua... mie oo vissiin nii blondi.en saa tähän sitä kuvaa....... :ashamed:
Minä tein silleen että sen laskurikuvan päällä klikkaan hiiren oikeaa ja sieltä valitaan "kopioi kuvan osoite", sit liitän sen tähän ja sit linkitän vielä sillä "maisemakuvalla" mikä löytyy siitä hymiöitten yläpuolelta. Silleen ainakin minulla onnistui.

Ota tästä mallia, siis lainaa tekstini ja katso mallia:


toivottavasti onnistuu! mullakin meni varmaan vuosi ennen kuin tajusin miten nuo toimii.. siis oikeasti varmaan vuosi.. hehe... :headwall:
 

Yhteistyössä