IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Heips kaikki, jään hetkeksi varmaan taustalle seurailemaan. Eilen oli fyysisesti rankka työpäivä, ja tästä johtuen alakerta kovettui ja kamala paineen tunne tuli palkaksi loppuillasta. Pelkäsin, että tässäkö tämä on, mutta puolen tunnin jälkeen rauhoittui, kun pääsin istumaan ja makaamaan. Ehkä täytyy nyt pohtia lepohetkiä oikeasti enemmän. Tämä aamu on mennyt pötkötellessä. Tsemppiä kevääseen kaikille, paljon toivon positiivisia uutisia ja niihinkin tarinoihin, jotka tuntuvat risukasoilta, toivon päivän paistavan pitkien piinaavien hetkien päätteeksi. En katoa taustalta. Täällä on upea tsemppitiimi! Jos joku päivittelee listaa niin tämä on siis plussa 1.PAS(5pv) /1.ivf (yksi tuoresiirto 5pv/nega). Ultrataan pääsiäisen jälkeen, ja toivotaan, että sykettä olisi. Toivottavasti tämä tarina kääntyy iloksi, toivon sitä myös teille kaikille täällä oleville!
 
Tänään oli ”Synarelan aloituskäynti” lähisairaalassani. Sieltä lähettävät lääkärin sanelut Naikkarille. Sain todella ymmärtäväistä ja lämminhenkistä palvelua sieltä! Yllätyin ihan. Parempaa palvelua kuin Naikkarilta olen koskaan saanut.
Tarjottiin mahdollisuutta seksuaaliterapiaan jos sellaiselle joskus kokee tarvetta. Jäi niin hyvä fiilis!
Tänään alkaa siis sumuttelut ja 18. Päivä Pergoveris.
 
  • Tykkää
Reactions: BlackCat
Onnea teille, jotka olette onnistuneet!

Mut voi taas poistella piinailijoista... Vuoto pyrki nyt loppuviikosta tukilääkityksen läpi, joten lopetin sen. Viime viikolla viimeinen ovitrelle annoskin jätettiin pistämättä lievän hyperin takia. Fyysinen toipuminen ottaa nyt pidemmästi aikaa, kun edelleen on hyperin oireita. Kunhan niistä joskus selviän, alan miettimään PASia jonnekin tulevaisuuteen.
 
Kaikki paikat ei automaattisesti määrää gonapeptyliä, mutta mielestäni se kannattaa pyytää (etenkin jos useampi tulokseton siirto jo tehty), kun ei varmaan haittaakaan oo..sen hyödystä taitaa olla erilaisia näkemyksiä paikasta/lääkäristä riippuen. Reseptin oon saanu vasta siirtokäynnillä, kun eihän sitä tätä ennen oikeestaan kannattaiskaan ostaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Wintersun
Minä en aikanaan julkisella saanut vaikka pyytelin ennen kun useita epäonnistuneita siirtoja.. Yksityisellä varmaan helpommin, tai tosiaan riippuu varmaan paikasta..(ja toki siitä on jo jokunen vuosi kun itse pyytelin) Yksityisellä saanut aina siirrossa klinakalta mukaan, ei oo tarvinnut erikseen apteekista hakea..
 
Viimeksi muokattu:
Onnea @WishingUponAStar :love: sun oireet kuulostivatkin lupaavilta!
Mulla on ollut Gonapeptyl kaikilla neljällä siirtokerralla mukana. Tuloksina pientä kemiallista, km ja muutamassa ei mitään tarttumista. Ainoassa tuoresiirrossa oli tukena Ovitrellen naksauksia.
@Rusakkonen olen myös miettinyt niitä kamalia määriä hormoneita ja lääkkeitä mitä vuoden sisään olen laittanut..eivät varmasti ole hyväksi, mutta ajatus on ollut kiirehtiä hoitoja tätä ikää vastaan. Tietenkin olisi toivonut, että onnistumistakin olisi jo tullut. Sinun uusi kuvio kuulostaa lupaavalta.
@Jantzu pahoittelut negasta. Toivottavasti kevät tuo uuden onnistuneen siirron!
Täällä odottelen tuloksia, että saatiinko blastoja pakkaseen(y). Tuoresiirtoa ei tehdä.
 
@Nipsu_78 - laakari on kai sita mielta, etta kun olen kokeillut ties mita harpakkia 1.5 vuoden ja 5 IVF:n aikana, eika kuitenkaan ole loytyy time erityista “syyta”, etta ovatko jotain niista pikemminkin omalle tilanteelleni pikemminkin haitallisia kuin hyodyllisia. Han on saanut onnistumaan kuulemma monen kanssa vahaisella laakityksella. Olen tyytyvainen, etta olen kokeillut kaikenlaista, mutta nyt olen valmis tahankin.

Miehen H-hetki on huomenaamulla, ja nyt kuulemma lihaksissa sarkee ja vasyttaa. Voi, kunpa ei nyt sitten vain tulisi mitaan flunssaa... Tehtiin uudessa talossa taas vahan jarkkailytoita, niin se kai vasytti, ja mahtaako huominenkin vahan jannittaa...
 
Tsemppiä toipumiseen @Jantzu ja pahoittelut negasta :(

Meillä ei ainakaan julkisella ole Gonapeptyliä ikinä määrätty kiinnittymiseen @Wintersun

Saitteko blastoja pakkaseen @Nipsu_78?

Onhan se hyvä @Rusakkonen että nyt yritetään myös mahdollisimman pienillä lääkemäärillä, onpahan todella ainakin kaikki tavat kokeiltu. Miten punktio ja hedelmöittyminen meni?

Testasin tänään pp 9 kolmen tunnin päiväpissasta negan. Se ei toki yllättänyt, tuskin kolmepäiväinen ihan vielä näkyisikään.. En vaan millään malttanut odottaa :rolleyes:
Alamahassa on tuikkailuja ja paineen tunnetta/turvottelua, mutta oletan niiden ennemminkin johtuvan lugesteroneista...
Huomenna varmaan jatkan testailuja, himotestaaja kun oon :whistle:

Onko nyt muuten muuta piinailijoita tällä hetkellä? Päivitystä ei oo tehty vähään aikaan niin nyt en yhtään muista :barefoot:
Mulla siis testipäivä on 15.4. :)
 
Mun pitäs varmaan tehdä tuo päivitys teille listasta. Kääk. :D Yritän myöhemmin illalla saada sen aikaan.
Jantzulle pahoitteluni negasta, mitenkä teidän jatko nyt olikaan?

Tullut paljon viestejä tässä välissä joten annan kaikille jotka on hoidoissa nyt tsempit onnistumiseen. <3

Mulle määrättiin gonapeptyl kiinnittymiseen mutta no, hukkaan meni sekin. :D
 
Hei! No tanaan meni ihan hyvin Helsingissa. Miehen naytteenanto sujui klinikalla hyvin. Otimme myos molemmat pienen verenkuvan ja ferritiinin, tulokset sitten myohemmin. Eivat kertoneet luovutettujen munasolujen maaraa - jos ne oli siihen mennessa jo luovutettu, eikos tama ole hiukan erikoista? Ajattelin kylla viela kysella lisaa huomenna, jos eivat itse mainitse. Hedelmoittyneiden maaran saa tietaa huomenna, mutta mielellani kuulisin prosentinkin, koska mielestani se kertoo jotain siittioistakin, etta mika prosentti hedelmoittyy? Anyway ihan hyvin meni. Sitten oli minulla seuraavaksi akupunktiota ja lopuksi hierojalla kaynti, joka oli taas hyvin tarpeellinen. :)
 
  • Tykkää
Reactions: Nipsu_78
Nimi #ikä #yritys aloitettu #mones lapsi #syy #mones hoito meneillään


Aislinn83#35 #2016 # 1. # selit./matala amh # 2.IVF tulossa 5/19
Annimiina89 #4/16 #2. #munanjohtimet tukossa #1.IVF
AuroraK # 2015 # 2. # selit. # 1.IVF/2.PAS
BlackCat #2014 #2. #siemenjohdinten tukos #1.ICSI. 2.PAS
Carinem #10/16 #1. #endo #2.IVF
daim1 #7/16 #1. #selittämätön/matala AMH #4.ICSI
Elisa_maria #-15 #1 #selittämätön #2.IVF
Haaveilija91 #5/2018 #1. #FAP geenimutaatio #2. IVF+PGD
JannaJ #-10 #2. #selit./1.tuuba/hiipuvat munas. #2.IVF
Jantzu #-15 #1. # siittiöt #5.ICSI
julie_ #1/11 #1. #pco, siittiön laatu #1.IVF/ICSI/3.PAS
kirsillevauva#45 #12/2013# ? # ?# lahjamunasolut / 1.Pas

KuuBe #2013 #1.#selittämätön #2.IVF/1.PAS
Lallastiina #10/2015 #1. #munasarjavasta-aineet? #2.IVF
lapsettomuutta10v #1. #munatorvet/alkioiden laatu #2.IVF
Maravilla #2/15 #1. #selit # 3.IVF
Mariah33 #5/13 #1. # selittämätön/ikä #3.ICSI
Missukkaliini #4/2016 #0 #tuntematon syy #1.IVF
Nennalii #2012 #1. #selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu #2.ICSI
Neppari123 #2015 #2 #selittämätön #2.IVF/1.PAS
Ninnupinnu #6/16 #1. #selittämätön #5.IVF
Nipsu_78 #9/17 #1. #ikä/muu tuntematon syy #4.IVF
nyuu # ? # 1. # matala AMH #3.IVF
Orapihlaja89 #-16 #2. #siittiöt #1.IVF/1.PAS
Piikkinen #12/16 #2. #matala amh+ikä+endo+perussairaus #4.IVF
Rusakkonen #1/2017 #1. #ikä #6.IVF/ICSI
Summerblues #2/16 #1. #selittämätön #1.IVF/ICSI
Taigariina # 1/16 #1. # endometrioosi #2.IVF
Toivo2016 #3/13 #1. #ikä, johdin poist. ym #6.IVf
Toiveitakovain80 #1/18 # oma 3./miehen 1. #oma sterilisaatio # 1.IVF/1.PAS (tulossa)

Tuimatar #10/2016 #1. #selittämätön/ siittiövasta-aineet #1.IVF
Uneksija17 #4/15 #1. #pcos/selit. #1.IVF/2.PAS
Wintersun #12/10 #siittiöt #1.IVF/ICSI tulossa 5/19
WishingUponAStar #11/17 #3. #? #1.IVF/ 1.PAS

Piinailijat:
BlackCat
15.4
julie_ 18.4 ( PAS 3pvä)

Rusakkonen 26.4 ( 3pvä)



:love: Plussat 2018 :love:
Tammikuu:
Ravishing (luomu)
An1z81 1.IVF 1.PAS (tm)
Choco coco 1.IVF 1.PAS (5pv)
joskusvielä 3.IVF PAS (6pv)
Helmikuu:
Piinailija 2.IVF/ICSI (kem)
Iiris80 1.IVF (5pv)
kop kop 1.ICSI 3.PAS (5pv)
Maaliskuu:
Amagara82 2.IVF 2.PAS (6pv)
Jantzu 3.ICSI (kem)
Huhtikuu:
Ckk 1.ICSI (5pv)
Toivo2016 6.IVF (kem)
mmmoi 1.ICSI 3.PAS (5pv)
Jantzu 3.ICSI/1.PAS (ku)
kettuperhe 1.IVF (2x3pv)
An1z81 1.IVF/2.PAS (5pv)
Toukokuu:
Voyage 2.ICSI (ku)
Miitta37 1.IVF/1.PAS (5pv)
Kesäkuu:
Toiveikas81 3.ICSI (5pv)
Fainatus 1.IVF/1.PAS (4pv)
Heinäkuu:
Ismundo 1.IVF/2.PAS (5pv)
BabyMaybe (luomu)
Elokuu:
-dino- 2.IVF/2.PAS (6pv)
Syyskuu:
Ihanapa 2.ICSI/1.PAS (3pv) (km)
rouvaNiisku 1.IVF/2.PAS(4pv)
Sunflower33 1.IVF/1.PAS (3pv)
Mandala 2.IVF/2.PAS (5pv)
Nipsu_78 2.IVF/1.PAS (3pv) (km)
atvk87 1.ICSI/2.PAS (5pv)
Lokakuu:
love- 3.IVF/ICSI/1.PAS (4pv)
Marraskuu:
adelmiina_ 3.IVF/2.PAS (5pv)
hillan_kukka 4. IVF/1.PAS (5pv) (km)
vipe1986 2.ICSI 2.PAS (4pv)
Ihanapa 2.ICS/3.PAS (3pv)
Katti75 3. IVF/1.PAS (6pv)
Joulukuu:
Taival 2.ICSI/2.PAS (6pv)
Nomini 1.IVF/1.PAS
BlackCat 1.ICSI/1.PAS (2pv) (km)
AuroraK 1. IVF (5pvä) (km)
gemmy 4.IVF/1.PAS (5pv)

:love: Plussat 2019 :love:
Tammikuu:
hillan_kukka 4.IVF/2.PAS (5pv)
CherryPie85 3.ICSI/2.PAS (6pv)
Domi (5 IVF:n, yhteensä 18 siirron jälkeen "luomu", scratsingin jälk.)
Helmikuu:
kirsillevauva lahjamunasoluhoito (5pv) (km 8+0)
Taigariina 2.IVF (2pv)
Milli-34 2.ICSI (3pv) (tm)
Maaliskuu:
Anemonee 2.ICSI (6.pv)
Noran 2.IVF/5.PAS (3pv)
AuroraK 1. IVF, 2. PAS
Huhtikuu:
WishingUponAStar 1. IVF 1.PAS (5pv)


Tässä tämä ensimmäinen listan päivitys, tarkistelkaapa ja pistäkää muutoksia jos puuttuu jotain tai on väärin laitettu. Varmasti jotain jäi multa huomaamatta.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: WishingUponAStar
Hei, taas O.N., ihan hyvaa kylla kuuluu. Luovuttajalta oli keratty 9 solua, joista 6 oli ollut kypsia, ja niista kypsista kaikki olivat ICSI:lla hedelmoittyneet, mika oli ihanaa. Siittioita oli ollut naytteessa 127 miljoonaa ja 33% liikkuvia, mika ilmeisesti mieheni ikaiselle miehelle (46) on ihan hyva arvo. Oksidaatiota tai defragmentaatiota ei mitattu. Testiarvot olivat meilla muuten ihan OK, ferritiini oli tosin taas minulla tammikuusta pudonnut 44:aan, mutta tassa vaiheessa laakarini ei halua minulle rautatankkausta. Hiukan huolestuttavampi juttu oli se, etta miehellani vaan hemoglobiini oli taas laskenut, nyt oli 116, vaikka oli syonyt rautaa 110mg paivassa syyskuusta asti. Tosin ferritiini hanella oli 81! Menimme ihan taman hemoglobiiniasian vuoksi tanaan sisatautilaakarille. Ilmeisesti syyna on se (virallisesti yha todentamaton) keliakia ... nyt jostain tekstista tanaan luin, etta suoliston tilan parantuminen voi kestaa jopa 18kk! No, sitten laakari maarasi kaikenlaisia testeja, joiden myota varmaan sitten voidaan poissulkea muita syita.

Tanaan oli myos lisaa akupunktiota ja hierontaa, ja laitan myos hampaat taas kuntoon hammaslaakarilla. Torstaina alkionsiirto!!!

Tsemppia kaikille!!! :)
 
Hyvä alkiosaalis teillä @Rusakkonen (y)

Niin ja olen kuvitellut, että tuohon listaan tulee yrityksen aloitus, ei hoitojen aloitusta @Wintersun Korjatkaa muut jos olen ymmärtänyt väärin..

Nyt ei muuten pysty kuin omaan napaan. Sain eilen tehdystä testistä haaleista haaleimman roskishaamun. Niin haalean, etten edes tiennyt kuvittelenko viivan vai enkö.. Tänään tuli taas puhdas nega, kunnes kuivuttuaan näyttää jo selvempää viivaa kuin eilinen.. Äääh, tiedän ettei roskishaamuihin kannata luottaa, mutta kyllähän tää väkisin herättelee toiveita o_O

Koitan laittaa kuvan teille, katsotaan miten käy :)
PhotoGrid_1554829192874.jpg
 
Mä oon huolissani mun ruokavaliosta ja siirrosta. Olen ollut nyt 12 päivää fodmap-ruokavaliolla ja koska olen lisäksi vielä kasvissyöjä, on ruokavalio varsin yksipuolinen. Syön tietty lisävitamiineja. Pääsiäisen jälkeen ravitsemusterapeutti soittaa ja katsotaan sit tarkemmin lisäravinteet ja lisättävät ruoka-aineet. Olen hyötynyt kyllä tästä. Ripuli on hellittänyt ja yöunet ovat kohentuneet. Hirvittää vain, mitä näin yksipuolinen ravinto tekee kiinnittymiselle? Mikäli raskaus alkaa, ehditään kyllä ruokavalio tarkistaa. Kaavinnasta on vasta reilu vikko, joten ei ne hoidot al kauin vasta huhti-toukokuun vaihteessa. Ehkä tähän tulee selvyys ennen sitä.
 
Tein nyt muutoksia listaan, laitoin @Wintersun sinulle ja minulle tuohon että tulossa 5/19 niin näkee että sillon alkaa tuo mikä on merkattu. Muokkaan sen sitten toukokuussa. Onko ok? :)

@kirsillevauva tein muutokset, tarkista vielä että on oikein. Ymmärrän huolesi kun tuntuu tässä touhussa ettei tiedä miten päin olisi ettei vaan tekisi sitä ja tätä väärin. Siis en meinannut sun huoltasi teilata mitenkään. Mitä kaikkea kasvisruokavalioosi kuuluu?

Ikää ei noissa näy mutta mä nyt omavaltaisesti laitoin sinne itselleni sekä @kirsillevauva iät näkyviin, että voin niitä muillekin muokata JOS haluaapi. :)

@BlackCat Ompas jännittävää, mä en koskaan ole edes saanut roskishaamua, aina näyttänyt täyttä valkoista. <3
 
  • Tykkää
Reactions: BlackCat

Yhteistyössä