IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

MANDALA: Joo, blasto viikko ovulaatiosta. Lekurin mukaan kiinnittyy to-pe eli kiinni on jo jos on.

JÄNNÄÄ: päivitys hyvin noin :) Saa toki lisätä 1.icsi/ivf 1.pas, jos osaa ja tahtoo. Tekniikan ihmelapsena en saa edes tekstiä punaselle (ipadillä tai puhelimella) :(

Jos tää olis vaan kohdun kasvua !!! Ja alkion pesänrakennusta!!!
 
Jännää: Jep, tänään saatiin 3-päiväinen 9-soluinen matkaamme. Polilta annettiin minulle viimeksi väärää tietoa, sillä olimme siinä uskossa, että alkio oli 8-soluinen, mutta olikin ehtinyt ennen pakastusta vielä jakautua 9-soluiseksi. Joka tapauksessa lääkärin mukaan oli oikein nätti 1.luokan alkio. Mutta mutta... eihän noilla luokituksilla ole juuri mitään väliä. Nyt täytyisi saada vaan tämä ajattelu käännettyä positiiviseen suuntaan. Minun testipäivä olisi tästä 2 viikkoa eteenpäin, mutta testaan jo aiemmin, koska menkat alkaa kuitenkin oviksesta laskettuna viimeistään 4.6.
Millos ajattelit Jännää testata?

Kopkop: Oireesi kuulostaa kyllä tosi lupaavilta. Nuo yölliset menkkakivut ja valvominen osoittautuivat täälläkin aikoinaan raskausoireiksi. :)

Kovasti vain tsemppiä kaikille piinailijoille!
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala
Nimi # yritys aloitettu # monesko lapsi # syy # hoidot:

ananias # 2011 # ensimmäinen
Bonniemoi # 1/2011 # ensimmäinen # PCOS
Cafe Latte # 2010 # 1. yhteinen # selittämätön
Ellae # toinen # siittiöt
epplu # 8/2011 #toista yritetään (eka luomu) # selittämätön#
Fibbis # 01/2014 # ensimmäinen # selittämätön (ikä)
flow^ # 6/13 #ensimmäinen # pco, selittämätön
Haave79 # 2/2012# ensimmäinen #selittäm./endo?
hannuliini# 8/11# ensimmäinen # pco+endo
Hedelmiina # 2014 # ensimmäinen # ovulaatio+siittiöt
Henrietta # 8/12 # ensimmäinen # siittiöt
Hilippa # 3/2013 # 1. yhteinen # siittiöt
ilo2010 # kesä 2012 # toinen # PCO
-jennica- # 9/2012 # ensimmäinen # endo
Jännää#1/2015#ensimmäinen#selittämätön
Kaisla78 # 01/2013 # esikoinen # siittiöt
Lauriska # 10/2012 # ensimmäinen # selittämätön
Läiti #09/2011 #toinen # PCO
Liljeby # 6/2013# ensimmäinen # lievä endo poistettu, selittämätön
Mandala # esikoinen toiveissa # johtimet poistettu
Misericordia # n.2v # 2.yht (3. miehelle) # selittämätön, vähän endoa
Nenna81 # 3/2013 # 3 (1. yhteinen) # munajohtimien tuhoutuminen
patsuli # 2010 # ensimmäinen # endo+siittiöt
Retikka # 2012 # ensimmäinen # siittiöt
Saaga76 # 7/2012 # ensimmäinen # toinen johdin tukossa, selittämätön
Sarah85 # 11/2006 # 2. lapsi (2km) # selittämätön
Sofi12 1/2013 # 2. yhteinen # endo, johtimet poistettu
Tintti_76 # 6/12 # 1. lapsi # huonot munasolut
Timjami77 # 7/13 # 2. oma (3. miehelle) # selittämätön
Untuvikko80 # 1/2010 # ensimmäinen # selittämätön, kiinnikkeet
Vilijonkka_ # 7/2012 # ensimmäinen # pco-tyyppiset munasarjat + siittiöt
-es- # 03/2011 # ensimmäinen # siittiöiden huono liikkuvuus
kop kop # 2009 # toinen # vähäiset/huonot siittiöt
empuska # ensimmäinen # selittämätön
Neeeuska # 2013 # ensimmäinen # selittämätön

Meneillään tai tulossa olevat hoidot ja lääkitys:

Toukokuu
Piikit ja punktiot:
Hilippa 2. ICSI touko-kesäkuussa. Suprecur, Menopur, Pregnyl

PAS:
Vilijonkka 1.IVF/ICSI 1.PAS Hormonaaliseen kiertoon

Kesäkuu
Piikit ja punktiot:
Neeeuska 1.IVF

Piinailijat: :snotty:
Jännää 1. IVF1.PAS Lääkkeellinen kierto verikoe 29.5
Liljeby 1.IVF Veritesti 29.5
kop kop1.IVF/ICSI 1.PAS Lääkkeellinen kierto 1.6
-jennica- 4.6

Plussanneet: :heart:
Heinäkuu 2014

Ricardina 1.IVF tuoresiirto (km)
Elokuu 2014
Läiti 1.IVF tuoresiirto (ku)
Toiveessa3<3!! 1.ICSI/1.PAS
Sisko36 1.IVF tuoresiirto
Syyskuu 2014
ananias 1.IVF/1.ICSI tuoresiirto (geneettinen keskeytys 22+3)
-tipunen- 1.IVF tuoresiirto
Lokakuu 2014
AUkko 1.IVF tuoresiirto
Fibbis 2. IVF tuoresiirto (km)
Ricardina 1.IVF/2.PAS
Marraskuu 2014
StellaI 1.IVF tuoresiirto
Läiti 1.IVF/2.PAS (kkm 11+6)
Astrea 1.ICSI tuoresiirto
Joulukuu 2014
Mari32 3. IVF tuoresiirto (geneettinen keskeytys)
Kaisla78 1. ICSI tuoresiirto (km)
Henrietta 1. ICSI 3. PAS (km)
Hiippis81 1. IVF/ICSI 1. PAS
Tammikuu 2015
Deja 1.IVF 2.PAS (kkm rv15)
Helmikuu 2015
EukkoI 1.ICSI 1.PAS (ei tuoresiirtoa, 2 alkion PAS)
Hedelmiina 1.IVF
RiiMini 5.ICSI (kemiallinen raskaus) hCG 17/PP14
Hertta2015 1.ÍVF 1.PAS
Tuutunen80 2.IVF
Maaliskuu 2015
Zoona 2.IVF
Viiva84 2.IVF
Fibbis 3.IVF 1.PAS (kemiallinen raskaus)
Henrietta 2.ICSI (km/kkm?)
Havina 2.ICSI
Läiti 1.IVF 3.PAS km
Huhtikuu 2015

Saga76 1.IVF 2.PAS (km)
Riimini 5.ICSI/1.PAS
Toukokuu 2015
-es- 1.ICSI


Päivityspyynnöt punaisella tai jos muokkaat itse, käytä "lainaa"-toimintoa, säilyttääksesi listan muotoilut. Poista viestistä QUOTE-merkinnät hakasulkeineen alusta ja lopusta ennen uuden listan postaamista.
 
Ihan alkuun onnittelut raskautuneille ja pahoittelut niille, joilla raskaus ei onnistunut...

Jos vaikka aktivoituis taas kirjoittelemaan, kun hoidot on pääsemässä vauhtiin. Tai toivottavasti pääsevät vauhtiin.
Kävin tuossa pari viikkoa sitten kontrollipapassa, kun elokuussa polilla otetussa papassa oli jotain muutoksia, jotka piti kontrolloida 6kk päästä. No, sain tänään ne tulokset ja niissä suositellaan kolposkopiaa ja koepalojen ottoa sekä endoservikskaavintaa.
Huomenna mulla on aika ns. 0-ultraan, kun oon Suprecuria sumutellut pian kaks viikkoa. Eilen kävin ostamassa Menopuriakin valmiiksi huomista varten. Menen tuon papa-vastauksen kanssa huomenna polille ja toivon että tämä 2. ICSI nyt kuitenkin tehdään. Meillä otetaan nuo papa-näytteen neuvolassa, joten terveydenhoitaja ei osannut sanoa onko tuolla vastauksella merkitystä hoidon aloituksen kannalta. Mutta koska se kolposkopiakaan ei varmasti olisi nyt ihan just heti, ja mitä nyt oon googlettanut, niin kolposkopia voidaan tehdä myös raskausaikana, niin hartaasti toivon että tämä hoito tehdään ja kolposkopia sitten joskus syksyllä, jonne se muutenkin varmasti menisi. Minä en nimittäin kestä, jos hoito taas siirtyy. Piti talvellakin odotella pari ylimääräistä kuukautta kun tähystyksellä poistettiin kystia tuolta alavatsalta...
Onko täällä ketään kelle ois tuo kolposkopia tehty?

Eli huomenna alkaa Menopurin pistely. Toivottavasti...
 
Just testasin ja onestepin 25iu-liuskalla tuli vain haamu, vaikka eilen illalla tökkäsin 260iu ovitrelleä. Luulis, että sitä on vähintään puolet jäljellä ja edellisten jämätkin. No, saapi nähdä haalistuuko vai vahvistuuko päivä päivältä. Epäilen, että haalistuu ja nega ens viikolla. Ei yhtään raskaana oleva olo, kolmesti jo ollu.
 
Vitsit, täällä jännäilen teidän puolesta jännää, jennica ja kop kop!! Toivotaan plussaa teille kaikille!!
Jep ihan samaa mieltä!! :popcorn:

Hilippalle hirveästi tsemppiä ettei odottaminen jatku yhtään enää vaan pääsette tositoimiin!

Minäpä täällä ihmettelen kroppani toimintaa. Kyllä se lääkkeellinen PAS taisi tämän sekaisin saada. Mulla ei siis ole mitään välivuotoja normaalisti, nytkin ollaan vasta oviksen korvilla (kp10) ja tuhruttelee sekä jotain pientä menkkakipuilua :O noh eipä ainakaan haittaisi jos menkat tulisi aiemminkin kun meni niiden minimenkkojen takia lääkkeen aloituksetkin pieleen ja tuli väkisin välikierto.
 
Omaa napaa isosti tähän alkuun:
Vihdoin mäkin pääsen piinailemaan!!! Eka siirto takana, jee. =) Eilen sulatettiin samasta oljesta kaksi alkiota, joista molemmat oli selvinnyt ja jakautunut normaalisti (?) eli hyviä alkioita. Solumäärää ja luokitusta en muistanut kysyä (tilanne oli jotenkin niin hämmentävä), mutta 2-päiväisenä pakastettu... Toinen niistä siis siirrettiin tänään. Toista vielä jatkoviljellään ja sitten katsotaan pakastetaanko uudelleen. Lääkäri oli varovaisen toiveikas, vaikka eihän se mitään kerro. Nyt vaan toivon, että kroppa toimii niin kuin sen kuuluisi.
Mutta mulle voi siis päivittää 1. IVF:n 1.PAS, verikoe 8.6..
Huomenna olen onneksi lähdössä reissuun eli tämän viikon piinailut jää onneksi taka-alalle. Reissuporukka ei tiedä tästä tilanteesta mitään eli ihan yksin saan olla salaisuuteni kanssa. Ens viikolla sitten varmaan kärvistelen täällä päivittäin erinäköisten oireiden kanssa... Tunnen niin itseni. Eli pyydän jo nyt anteeksi.. :ashamed:

Mutta siis nyt vielä yks piinailija lisää tuohon ketjuun.

jännää koskas meinaat testata?? Sulla alkaa olla jo jännät paikat..
kop kop älä nyt vielä luovuta, ethän?
jennica piiiitkää pinnaa piinailuun :)
Mandala No voi ei, toivottavasti kierto normalisoituu eikä tarvi arvailla että milloin on menkat ja milloin tuhruttelua. Mulla ei ole koskaan ollut mitään välivuotoja tai tuhruja, niin en osaa valitettavasti auttaa.
Hilipalle tsemppiä ja toivottavasti saatte hoidon aloitettua.
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala
Vilijonkka tsemppiä ja tervetuloa tänne piinailemaan! :)

Itsellä nyt menossa siis piinailun loppupuoli jo, pp 11. Turvotus on todella kovaa, onhan lugesteronannoskin kyllä aika valtaisa (800mg/vrk), mutta näin kovaa turvotusta en koskaan ole elämässäni kokenut. Koko vatsa on niin piukea että jopa vatsalihakset on kipeinä ihan alavatsalta ylävatsalle. Kuulostaa ihan hullulta, mutta totta. Olen punninnut kyllä itseäni koko hoidon ajan eikä nesteen kertymistä ole niin että se näkyisi painnonnousuna. Mittailin huvikseen vyötäröä ja se on 15 cm enemmän kuin normaalisti. Ihan kauhea pömppö. Perjantaina saa tietää, mulla ei ole mitään kuuluisaa "tunnetta" siitä olisinko raskaana, ei kumpaakaan suuntaan mitään tunnetta.
 
Ai juu, sullakin liljeby on jo jännät paikat. Oletko malttanut olla testaamatta? Jos olet, niin nostan hattua kärsivällisyydestä. Itse olen varmaan tikkuja tutkimassa jo pp viidestä eteenpäin, vaikka tiedän ettei siitä ole mitään hyötyä! Sulla meneekin luget vähän isommalla annoksella kuin itselläni on "vaan" 600 mg. Mulle ainakin on jo muutamasta päivästä tullut turvotusta ja aineenvaihdunta heittänyt häränpyllyä. Mutta kovasti toivon, että sulla turvotus johtuisi alkaneesta raskaudesta :)
 
  • Tykkää
Reactions: liljeby
Vilijonkka en meinaa testata ihan vaan siksi etten enää jaksa nähdä tylyä vain yhden viivan omaavaa raskaustestiä. Kuulen tuomion mielummin puhelimessa... Tänään heräsin aikamoiseen menkkamaiseen kipuun ja nyt alan uumoilla kyllä negaa, sen verran huonolta tuntuu... :$
 
Jos joku haluaa päivittää listaa nin mulle voi laittaa eka ivf syksyllä, lääkkeinä menopur, orgalutran, pregnyl ja lugesteron. Hienoa viljonkka et pääsit piinailemaan ite toivon et pääsen syksyllä sitten piinailemaan.. mä aattelin vähän muokata sitä mitä lääkäri sanos tosta marvelonista multa jäi edelliseltä kerralta puolikas laattaa syömättä se loppuu perjantaina niin aattelin alottaa siitä tauon ettei tartte juhannusta kärsiä menkoista ja kun ollaan kummiskin mökille menossa missä olis tarkotus saunoa uida yms..
 
).( Testailtu on ja negaa pukkaa. Joskus kuvittelin saavani haaleaakin haaleampaa haamua, mutta taitaa olla vain toiveissa. One stepillä oon tehnyt. Kaippa jo jotain näkyisi jos olisi..?Vielä ei menkkoja kuitenkaan. Kai nämä lääkkeet sekoittaa pakkaa. Täällä vatsa myös turvonnut, mut niin oon aina, ennen menkkoja, ja nämä luget tekee turvotusta. No pe veri testiä odotellessa. Sain just myös kuulla vauva uutisia kahdelta eri henkilöltä.
En kyl saa tota r-testiä vissii koskaa punaiseksi. Huoh, epätoivoista !
Tervetuloa piinailijaksi vilijonkka kumpa sinä onnistut..täällä näyttää huonolta. Peukkuja!
 
Viimeksi muokattu:
Voi ei jännää :hug:. Perjantaina saat vielä varmuuden, toivottavasti toiseen suuntaan... Oliko teillä vielä pakkasessa alkioita vai miten teillä etenee, jos tulosta ei tule?

liljeby itsekin olen niiiiiiin monta negaa testannut, että mieli tekisi hävittää maailmasta kaikki kotitestit. Mutta silti tunnen itseni, että siihen en pysty... toivottavasti perjantai tuo hyviä uutisia teille.

Mä lähden nyt reissuun (piinailemaan), käyn ehkä kurkkimassa jossain kohtaa jos on toimivia yhteyksiä mutta kommentointi jää nyt väliin. Aurinkoista viikon jatkoa kaikille. :kiss:
 
Nimi # yritys aloitettu # monesko lapsi # syy # hoidot:

ananias # 2011 # ensimmäinen
Bonniemoi # 1/2011 # ensimmäinen # PCOS
Cafe Latte # 2010 # 1. yhteinen # selittämätön
Ellae # toinen # siittiöt
epplu # 8/2011 #toista yritetään (eka luomu) # selittämätön#
Fibbis # 01/2014 # ensimmäinen # selittämätön (ikä)
flow^ # 6/13 #ensimmäinen # pco, selittämätön
Haave79 # 2/2012# ensimmäinen #selittäm./endo?
hannuliini# 8/11# ensimmäinen # pco+endo
Hedelmiina # 2014 # ensimmäinen # ovulaatio+siittiöt
Henrietta # 8/12 # ensimmäinen # siittiöt
Hilippa # 3/2013 # 1. yhteinen # siittiöt
ilo2010 # kesä 2012 # toinen # PCO
-jennica- # 9/2012 # ensimmäinen # endo
Jännää#1/2015#ensimmäinen#selittämätön
Kaisla78 # 01/2013 # esikoinen # siittiöt
Lauriska # 10/2012 # ensimmäinen # selittämätön
Läiti #09/2011 #toinen # PCO
Liljeby # 6/2013# ensimmäinen # lievä endo poistettu, selittämätön
Mandala # esikoinen toiveissa # johtimet poistettu
Misericordia # n.2v # 2.yht (3. miehelle) # selittämätön, vähän endoa
Nenna81 # 3/2013 # 3 (1. yhteinen) # munajohtimien tuhoutuminen
patsuli # 2010 # ensimmäinen # endo+siittiöt
Retikka # 2012 # ensimmäinen # siittiöt
Saaga76 # 7/2012 # ensimmäinen # toinen johdin tukossa, selittämätön
Sarah85 # 11/2006 # 2. lapsi (2km) # selittämätön
Sofi12 1/2013 # 2. yhteinen # endo, johtimet poistettu
Tintti_76 # 6/12 # 1. lapsi # huonot munasolut
Timjami77 # 7/13 # 2. oma (3. miehelle) # selittämätön
Untuvikko80 # 1/2010 # ensimmäinen # selittämätön, kiinnikkeet
Vilijonkka_ # 7/2012 # ensimmäinen # pco-tyyppiset munasarjat + siittiöt
-es- # 03/2011 # ensimmäinen # siittiöiden huono liikkuvuus
kop kop # 2009 # toinen # vähäiset/huonot siittiöt
empuska # ensimmäinen # selittämätön
Neeeuska # 2013 # ensimmäinen # selittämätön

Meneillään tai tulossa olevat hoidot ja lääkitys:

Toukokuu
Piikit ja punktiot:
Hilippa 2. ICSI touko-kesäkuussa. Suprecur, Menopur, Pregnyl

PAS:
Vilijonkka 1.IVF/ICSI 1.PAS Hormonaaliseen kiertoon

Kesäkuu
Piikit ja punktiot:
Neeeuska 1.IVF

PAS:
Mandala 1.IVF /6.PAS - progynova + lugestron

Syksy
Piikit ja punktiot:
hannuliini 1.IVF menopur, orgalutran, pregnyl ja lugesteron

Piinailijat: :snotty:
Jännää 1. IVF1.PAS Lääkkeellinen kierto verikoe 29.5
Liljeby 1.IVF Veritesti 29.5
kop kop1.IVF/ICSI 1.PAS Lääkkeellinen kierto 1.6
-jennica- 4.6
L@ura82 4.ICSI /2.PAS testipäivä 5.6.
Viljonkka 1. IVF:n 1.PAS, verikoe 8.6.

Plussanneet: :heart:
Heinäkuu 2014

Ricardina 1.IVF tuoresiirto (km)
Elokuu 2014
Läiti 1.IVF tuoresiirto (ku)
Toiveessa3<3!! 1.ICSI/1.PAS
Sisko36 1.IVF tuoresiirto
Syyskuu 2014
ananias 1.IVF/1.ICSI tuoresiirto (geneettinen keskeytys 22+3)
-tipunen- 1.IVF tuoresiirto
Lokakuu 2014
AUkko 1.IVF tuoresiirto
Fibbis 2. IVF tuoresiirto (km)
Ricardina 1.IVF/2.PAS
Marraskuu 2014
StellaI 1.IVF tuoresiirto
Läiti 1.IVF/2.PAS (kkm 11+6)
Astrea 1.ICSI tuoresiirto
Joulukuu 2014
Mari32 3. IVF tuoresiirto (geneettinen keskeytys)
Kaisla78 1. ICSI tuoresiirto (km)
Henrietta 1. ICSI 3. PAS (km)
Hiippis81 1. IVF/ICSI 1. PAS
Tammikuu 2015
Deja 1.IVF 2.PAS (kkm rv15)
Helmikuu 2015
EukkoI 1.ICSI 1.PAS (ei tuoresiirtoa, 2 alkion PAS)
Hedelmiina 1.IVF
RiiMini 5.ICSI (kemiallinen raskaus) hCG 17/PP14
Hertta2015 1.ÍVF 1.PAS
Tuutunen80 2.IVF
Maaliskuu 2015
Zoona 2.IVF
Viiva84 2.IVF
Fibbis 3.IVF 1.PAS (kemiallinen raskaus)
Henrietta 2.ICSI (km/kkm?)
Havina 2.ICSI
Läiti 1.IVF 3.PAS km
Huhtikuu 2015

Saga76 1.IVF 2.PAS (km)
Riimini 5.ICSI/1.PAS
Toukokuu 2015
-es- 1.ICSI


Päivityspyynnöt punaisella tai jos muokkaat itse, käytä "lainaa"-toimintoa, säilyttääksesi listan muotoilut. Poista viestistä QUOTE-merkinnät hakasulkeineen alusta ja lopusta ennen uuden listan postaamista.
 
Viimeksi muokattu:
Jännää voi kökkö :hug: toivon ihan hirmusti sulle toisenlaista verikokeen tulosta!!!

liljeby siellä tosiaan jännät paikat huh! tsemppiä hirmusti!

Viljonkka jeeeeee onnea kyytiläisestä, nyt kauhiasti tarrasukkia :heart: ei niitä luokituksia kannata hirmusti miettiä kun koskaan ei tiedä mitä voi käydä! kylmiä hermoja vaan roppakaupalla, harmi ettei se sun reissu osunut sinne loppupuolelle piinailua :D
 
Eilen haettu 7 soluinen 3päiväinen 1 luokan alkio kyytiin, blaah tulipa litanja :) eli meidän yks ainokainen neljästä oli vain selvinnyt sulatuksesta mut oli kuitenni lähtenyt jakaantumaan mikä on plussaa jo sekin :) :) epäilen että huonoista siittiöistä johtuen ei kovin monikaan meidän soluista sit oo aikaisemmin lähteny jakaantuun kun on saman sulatuspäivän siirtoja. Eli kaikki on nyt tän viimeisen hippusen varassa meidän kohdallamme. Viidenteen hoitoon emme enää lähde :(

Jännää, vielä on päiviä jäljellä ja miekää en hirveesti näissä hoidoissa noille aikaisille testaamistuloksille menis painoarvoo antamaan mutta varmastihan se vituttaa jos sen negan näkee. Tsemppiä paljon vielä viimeisiin piinapäiviin


Liljeby, tsemit viimeisiin piinapäiviin sinulleki. Rautaset hermot kyl jos oot malttanu olla testaamatta vielä :)

Hyvää reissua viljonkalle, jospa se ei piinailukaa tuntuis niin piinailulta kun saa nauttia lomasta ja vapaasta :)

Jos joku viitsisi päivittää minut listalle kun ei puhelimella osaa laittaa punaisella tuota päivityspyyntöä
Eli laura 4icsin 2pas, testipv 5.6
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala
L@aura82: tervetuloa piinailemaan!! Jännä miten eri käytännöt testipäivissä :O

Vilijonkka: hyvää lomaa. Aika hyvä sauma saada ajatukset toisaalle, ehkä :)

Jännää: joskushan hcg vaan nousee alussa hitaasti, vaik ois hyvin. Ite koitan nyt luottaa siihen..

Liljeby: sitkeä olet testailun suhteen ;) Mä turposin punktion aikana kans niin, että joutu ottaa 1-2 kokoa isommat housut käyttöön. Nopeasti se sitten laski, kun vuoto alkoi.

Mandala:toivottavasti sulla kierto palautuu!!

).( Takareidet kipeet kuten menkka-aikana. Nestemäinen valkovuoto kera alavatsanippailujen ( juoksin jo vessaan kun luulin menkoiks), ei muuta. Hailakkaa plussaa testeissä (kuulun niihin jotka testaa aivan liian aikasin ja aivan liian monta kertaa), mutta johtunee ovitrellestä. Nyt seurailen haamujen suuntaa... Pp6/kp26.
 
Joo ne oysista sanoivat viime pas siirrossa että ei saa ennen pp10 testata silloin aikaisintaan ja oon tuota 10 päivää sit pitäny ite omana testipäivänä. tokihan he sanoivat nyt että sit kahden viikon päästä testaat mut ehen mää malta varmaa nii pitkää olla kuseksimatta testeihin :)

Kop kop sulla kans jännät paikat siellä. jospa se ei enään kohta olis ovitrellea mikä näkyisi vaan ihan oikee plussa :) peukku pystyssä täällä sinullekin
 
Kävin polilla 0-ultrassa ja eka Menopur pistetty :)
Lääkäri suomensi tuota papa-vastausta mulle ja sanoi ettei tarvi huolestua. Kuulemma se kolposkopia voidaan tarvittaessa tehdä raskausaikanakin.
Eli hoidossa ollaan ja nyt vaan toivotaan että tulee hyvä munasaalis ;) Tiistaina kontrolliultraan sitten.
 
  • Tykkää
Reactions: Mandala ja liljeby
Minäkin taas täällä, kun itsensä kerääminen kesti kauemmin kuin osasin kuvitella. Onnea plussanneille ja tsemppiä piinapäiviin. Voimahalit heille, joilla ei tärpännyt.

Pikaisesti luin pari viimeistä viestiketjun sivua ja tuli mieleen, että kuinka monta kertaa ne voi sulattaa ja pakastaa alkioita uudestaan? Asiahan ei tähän ole millään tavalla liitoksissa, mutta tulee aina mieleen ruoan pakastamisen kerrat. Pahoittelut jos tämä tyhmä puujalkavitsi aiheutti mielipahaa jollekin. Meillähän on 5 ampullia, joista 4:ssä on tuplat. Ja tässä odottelen progynova + lugestron kiertoon PASia tehtäväksi lähipäivinä. Sitten taas piinaillaan ja ollaan kuin mitään ei olisi tapahtunut, kun on tiedossa juhlaa jos jonninmoista, enkä halua mitään riskeerata juomalla edes yhtä lasillista. Se on jotenkin niin outoa, että jos luomusti raskautuu, niin jopa kuukauteen ei välttämättä edes tiedä onko raskaana vai ei ja tiedän monta, jotka ovat juhlineet oikein olan takaa kaikki raskauden alun ensimmäiset viikot. Itse taas miettii näitä ihan eri perspektiiviltä. Pöh ja höh, ei sillä, että tahtoisin juoda, vaan sillä, että inhoan siitä johtuvia kysymyksiä.

Aurinkoa kaikille tuleviin kesäpäiviin! Se kesä tuli sitten taas aika yllättäen, kun koko kevät on mennyt hormoniusvassa täysin minulta ohi!
 
Kop kop kumpa oliskin hidas nousu..

No juu pp 10->aloitin testaa malttamaton kun olen, mutta saalis on kyllä vaan nega, vaikka kuinka oon tikkua käännelly ja painellu. Mutta menkat pysyy poissa, eikä vieläkään ole olo että ne alkaisi. Voiko nämä lääkkeet jotenki vaa tehdä omituiset tepposet? No huomenna marssin veritestiin. Sieltä sitten kuulee viiminen tuomio, ellei hanat aukene
ennen.
Kiitos kaikille kannustuksesta.! Alan kyllä kallistua negaan, mutta tuun kyl kertomaan veritestin tuloksen.

Vilijonkka Uskoisin että viel on jotai pakkasessa, kenties yhdeksi kerraksi, mut tuleekohan kesä tässä välii.

liljeby mikä meno sielläpäin? Edelleen turvonnut?

Voimahalit ja peukutukset piinailijoille!
 
Viimeksi muokattu:
Jännää toivotaan että iloksi vielä muuttuisi sun negat, kuitenkin vasta huomenna SE päivä. Jospa kuitenkin...

Kop kop tsemppiä piinailuun sullekin! Nyt toivotaan et viivat lähtis vaan vahvistumaan ja ois muuta kuin lääkevaikutusta.

L@aura tervetuloa kanssa piinailemaan ja onnea matkaan ! sitä täällä tarvitaan. :rolleyes:

Mites Vilijonkka ja jennica onko mitään tuntemuksia siellä päin?

Ja Mandala vieläkö tuhruttaa? On tää naisen elämä muutenki yhtä hormonihöyryä, mutta sitten kun vielä eletään näin niin potenssiin tuhat mennään.

).( tai oikeastaan, turvotuksen vuoksi näytä enemmän tältä just nyt: (.) eli siis (.) : turvotus se jatkuu, kaikki vatsalihakset on turvotuksen vuoksi ihan kun revähtäneitä. Mielialat vaihtelee. Aamulla itketti autossa kun ajoin töihin ja parkkiksella harmitti niin että vähän aikaa piti istua autossa poraamassa ennen työpaikalle siirtymistä. Pelkään negaa ja huominen kyllä ahdistaa.Mut eteenpäin, sanoi mummo lumessa. Vuoto ei ole alkanut eikä siltä tunnukaan, mutta lääkkeet mulla pitää hyvin vuodon poissa muutenkin.
 
Liljeby: Hyvältä kuulostaa nuo sinun oireilusi. Toivotaan, että tulos on se toivottu! Sinullako siis jo huomenna testipäivä?

Vannotin kyllä, että tässä kierrossa en oireita seurailisi enkä varsinkaan niistä tänne kirjoittelisi, kun tuntuu niin naurettavalta aina jälkeenpäin lukea miten sitä on muka jotain oireita itsessään tuntenut.
Minä en oikein tiedä mikä piinapäivä pitäis olla menossa, kun maanantaina siirrettiin se 3-päiväinen alkio, olisiko alkio nyt siis 6-päiväinen?
Eli ei vielä mitään kiinnittymisiä ole voinut tapahtuakaan. Turvotusta kyllä on noista lutinuksista niin ettei farkkujen nappia viitsi kiinni pitää, kun puristaisi liikaa. Huomasin muuten senkin, että taas nuo lutinukset tehneet temput mielialalle. Hirmuisen alakuloinen olen ollut ja itsetunto ihan pohjamudissa. Jotenkin sellainen luovuttajafiilis jo nyt, en usko että meillä on tärppää tälläkään kertaa. Jos tämä on sitä "äidinvaistoa" niin luulen, että alkio on jo "kuollut" eikä mitään kiinnittymisyritystä tule edes tapahtumaan.

Tsemppiä kuitenkin muille piinailijoille! Toivotaan paljon plussauksia tähän alkukesään, kun toukokuun plussalista jäi kovin lyhyeksi.
 

Yhteistyössä