IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Hei. Ennen ensimmäistä hoitoa 3kk (valviran sääntö) tämän jälkeen olisiko ollut 2 vuotta

Muoks: Täyty oikein tarkistaa, eli Dextran sivuilla oli näin "Tulokset voimassa 24kk, mutta ennen ensimmäistä hoitoa enintään 3kk vanhat tulokset (Valviran sääntö)." On kai sitten eroja, aika jännä tuokin.
 
Viimeksi muokattu:
Omaanapaa. Labran tulokset; ei mitään merkkiäkään kiinnittymisestä, joten tyylipuhdas nega :/ sunnuntaina alkaa taas hymynaaman bongailu ja 9.2 on aika ultraan. Siirto sitten ovisplussan jälkeen. Tukilääkityksen lupasivat vaihtaa, mutta pregnyliä tai gonapeptyliä(?) Eivät kuulemma ole käyttäneet. Enkä kuollaksenikaan muista mikä se lääke sitten oli, mikä vaihdossa tulee. Kysyin noista nettitesteistä, niin ainakaan raskauskeijun cb testeissä ei oo raportoitu ongelmia. Mutta kotitestin testeistä oli. Sanoi ainakin mulle, että kannattaa tilata r-keijulta kun hinta erokin on noin suuri ☺ eli sinne vaan kaverit, ostoksille! :sneaky:mulla siirrettiin muuten viimeksi blastokysti alkio, ovis oli torstaina ja siirto vasta keskiviikkona. Miten muilla? Mietin että eikös toi nyt oo aika pitkä aika?(n) Kätilö kuitenki meinas, että blaston ollessa kyseessä on ihan normaali väli oviksesta siirtoon.
 
Toive*: tarkoitin juuri niitä. Viimeksi mentiin kyllä niillä vuoden vanhoilla että Tays:ssa se ei ihan noin vähää kyllä voi olla. Mutta mietein että voiko kuitenkaan olla yli tuota yhtä vuottakaan. Ne on siis otettu keväällä 2014 joten ovat nyt jo melkein kaks vuotta vanhoja.
Ainakin jos menee yksityispuolen (Ovumian) kautta eli joka kai vieläkin käyttää samaa labraa Taysin kans on nykysin se 3kk, muuttu joskus viime keväänä. Jouduin siis ottaan ne uudelleen ennen 4. hoitoa, vaikkei edellisistä ihan vuotta tainnukaan olla. En tiedä mikä se 2 vuoden sääntö sit on..?

Ovistesteinä, sekä varhaisina r-testeinä oon käyttäny ihan marketin PC liuskoja (aiemmin myös rfsu:n). Mukavan edullisia (noin 7e 10kpl, jotka voi vielä puolittaa ;)) ja ajanu hyvin asiansa :)
Mulla myös kaikki blastot siirretty 6 pv ovisplussasta, olipa 5 tai 6 päiväsiä.
 
Kiitos kaikille vastauksista :)
Taidan huomenna varmuudeks rimpauttaa sinne polille ja varmistaa tän. Ettei tuu yllätyksiä viime hetkellä. Kai niissä eroja voi toimipisteittäinkin olla. Viime ivf:ssä eli toisessa hoidossa niiden otosta oli alle vuosi ja silloin lääkäri oli sanellut tekstiin "alle vuosi sitten otetut seulat riittävät". Että voi kyllä hyvinkin olla että riittää nytkin kun niistä on alle 2 vuotta. Mutta huomenna se sitten selviää. Ja vuoden alustahan Tays irtaantui Ovumiasta ja tuottaa nykyään itse laboratoriopalvelut. Muutti samalla eri rakennukseen.
 
Misericordia, toivotaan vielä parasta, lepäilemään, ota saikkua, toivotaan että menis ohi!

(.) Heti vastatuulta, klinikalta soitettiin, että YKSIKÄÄN alkio ei selvinny sulatuksesta! Arvatkaa oliko masentava hetki! Kolme kaveria kuukahti yksi kerrallaan... No näinkin voi käydä! Tavallaan olin varautunut, joten toisaalta muutaman tunnin suremisen jälkeen en jaksa asiaa enää murehtia. Näin kävi ja nyt eteenpäin. Heti huomenna suunnittelukäynti, muistinkin väärin, onnistunut hoito olikin ollut viimeksi pitkällä kaavalla, joten se alkaa kai ensi kierrossa sumuineen. Nyt ajattelin viettää täältä hiukan hiljaiseloa, yritän ajatella ja tehdä muuta kuin hoitoihin liittyvää, uskon että se viimeksi auttoi hyvään lopputulokseen (ainakin oma stressi lievittyy). Hurjasti tsemppiä kaikille hoitoihin, positiivista hyvää mieltä ja onnenkantamoisia! Palataanpa maaliskuussa asiaan :love:
 
Ensinnäkin suuri kiitos kaikille punktiokokemuksia jakaneille – on tämä vaan kullanarvoinen paikka neuvojen ja tuen saamiseen! <3 Tuo poissaolojen selittely töissä tuo tosiaan ikävää lisästressiä ja päänvaivaa tähän muutenkin stressaavaan hommaan, mutta minkäs teet...

Misericordia, voi itku, toivottavasti vuoto lakkaa pian eikä ole merkkinä mistään vakavammasta! Tupsuli, tosi murheellista tuo alkioiden menetys. Mutta hienoa että osaat suhtautua asiaan niin valoisasti ja katsot jo eteenpäin – seuraavalla kerralla on takuulla parempi onni!

ON: Tänään oli ekan IVF:n eka ultra. Muniksissa näkyi 8 ihan OK-kokoista follia ja sitten muutama ihan pikkuinen, jotka ei kyllä taida ehtiä kyytiin. Nyt vähän lisää pistoksia, pe uusi ultra ja ensi viikolla sitten punktio. Mullahan on siis sellainen hoito, jossa ei edes yritetä saada valtavaa määrää folleja vaan ennemminkin vähän mutta laadukkaita. Nyt tosin alkoi vähän mietityttää, oliko tämä sittenkään paras vaihtoehto – siis että kun tämän rumban kumminkin käy läpi pistoksineen ja punktioineen, niin olishan se toisaalta kiva että saalistakin saataisiin enemmän. Mutta näillä nyt siis mennään!

Tsemppiä ja onnea kaikille tasapuolisesti! :)
 
Nennalii pahoittelut negasta :( ehkä se oisi sitten tämä seuraava siirrettävä juuri SE :love: mennään muuten aika samalla aikataululla, itse aloitan maanantaina tikutukset ja samalla viikolla ultra :) en kyllä tiedä miksi alottaisin jo maanantaina tikutukset kun aina mulla on ovis n. Kp 17-20.. Noh totellaan tohtoria!:ROFLMAO:
Ja vielä noihin seuloihin, minulta pyydettiin ennen ensimmäistä hoitoa mutta nyt ei pyydetty vaikka ovat juuri menossa "vanhaksi" tuon 3kk mukaan :)
Ja nempulalle toivotaan hymynaamaa huomiseksi :):)
 
Heii! Eli negahan sieltä edelleen tulla paukahti, nyt odotellaan sitten kuukautisten alkamista,joita ei vielä näy johtuen varmaan lutinuksista... Sit kohti uutta PAS:ia, meillä on vielä 4 huurunenää pakkasessa

Pahoittelut muille negan saaneille, onhan tämä rankkaa, parempaa onnea ensi kertaan. Ja plussanneille ihan älyttömästi onnea ja tarrasukkia matkaan
 
Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään:)

Bridge # 5/2015 # ensimmäinen # matala AMH+ikä # 3. IVF
Darni73 # 9/12 # eka yhteinen # simpat # 1.icsi
Domi # 4/ 2012 # ensimmäinen # selittämätön # 2.IVF/ICSI, 1. PAS
Elika # hoidoissa 2013 # ensimmäinen # selittämätön # 2.ICSI/IVF

epätoivoista yritystä # 10/07 # ensimmäinen # selittämätön/autoimmuunisairaudet/ikä # 3.icsi 5.pas (7.siirto)
haavetta pienestä
# 4/2014 # ensimmäinen # selittämätön (kilpparin vajaatoiminta) # 1.IVF
Hipsunpöpsy
# 11/11 # toinen # helpompi kertoa mitä ei ole vikana # 1.IVF
icsi mamako
: # 2015 # ensimmäinen # siittiöt # 1. ICSI
ilo2010
# 2012 # 2. # pco,ei muuta löytynyttä vikaa kummasakaan # 2.IVF
Jasmina20
# 12/2013 # ensimmäinen # siittiöt # 1.ICSI 1.PAS
JONPA77
# 2004 # ensimmäinen (2 sijaislasta on) # selittämätön #
1.IVF
Juru27 # 2013 # ensimmäinen # siittiöt # 2.ICSI
Kielon-kukka # 2013 # ensimmäinen yhteinen (7-v aijemmasta suhteesta) # endo,pco # 4.IVF/ICSI (tulossa 3/4-16)

kiia-s # 11/2011 # ensimmäinen # pcos # 1.IVF
Mamido # n 1,5v # toinen # siittiöt # 1.ICSI
Mar80 # 2012 # ensimmäinen # selittämätön # 1.IVF/ICSI

Mari32 # ensimmäinen # siittiöt &endo # 5.ICSI
Misericordia
: # hoidoissa 08/2013 # toinen # selittämätön # 2IVF/1.PAS
Nappeus
# 2014# ? # PCO/siittiöiden vaihteleva määrä # 1.IVF
Nempula
# 11/2015 # ensimmäinen # steri # 1.IVF
Nennalii
# 2012 # ensimmäinen #selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu # 1.ICSI/2.PAS (ei tuore siirtoa)
Nenna81 # 3/2013 # tuhoutuneet johtimet # 3.(1.yhteinen) # 2.IVF 1.PAS
Pirunpelto # 1/2013 # ensimmäinen # oma ikä + simpat # 1.ICSI

Pupuska81 #3/ 2013 # ensimmäinen lapsi # pco+heikot siittiöt # 1.ICSI/2.PAS
Pussipiru # 2012 # ensimmäinen # azoospermia + endo # 2.ICSI
Päivän paisteessa # 7/2012 # ensimmäinen # huonot siittiöt, alhainen amh, heikkolaatuiset munasolut # 4.ICSI

Reuna # 2013 # ensimmäinen # pco,ovuloimattomuus ja simpat?# 1.IVF
Rizu
# 1/2016 # toinen # selittämätön/kilpirauhasen vasta aineet # 1. IVF/2.PAS
ronja81
# 2007 # toinen # selittämätön # 3.IVF 3 PAS
Roxanne # 12/2014 # ensimmäinen # ikä/siittiöt # 1.IVF/ICSI

Saaga76
# 7/2012 # ensimmäinen # toinen johdin tukossa, selittämätön #1.IVF/3.PAS
Sphinx
# 06/2013 # ensimmäinen yhteinen # selittämätön+endo # 1.IVF 12/2015
Tiituli
# 2014 # ensimmäinen # selittämättömiä/ikä # 2.IVF
Timjami77 # 7/2013 # oma 2. miehen 3. # selittämätön/ikä/simpat # 5.ICSI73.PAS
Tupsuli # 1/2016 # toinen (1.saanut alkunta 3.IVF:n tuoresiirrosta) # selittämätön # 1. PAS (tässä yrityksessä)

virvatulia # ? # toinen # siittiöt + pco # 1.ICSI / 4.PAS
Wawwi # 05/2015 # ensimmäinen # alhainen Amh,korkea Fsh # 1.IVF
Yrittäjä J # 01/2013 # ensimmäinen yhteinen # endo ja selittämätön # 1.IVF/ICSI 01/2016

"eläköityneet"::unsure:
Tammityttö# kolmas # soluissa vikaa #hoitojakso: yht.14v jonka aikana 2 hoidoilla saatua

Piinailijat::whistle:
Mamido
: testipv.8.2 (verikoe)(3pv siirretty 25.1)
Sphinx: testipv 8.2 (2pv siirretty 28.1)

Plussanneet 2015::love:

Maaliskuu 2015
Zoona2.IVF
Viiva842.IVF
Fibbis3.IVF 1.PAS (kemiallinen raskaus)
Henrietta2.ICSI (km/kkm?)
Havina2.ICSI
Läiti1.IVF 3.PAS km
Huhtikuu 2015
Saga761.IVF 2.PAS (km)
Riimini5.ICSI/1.PAS
Toukokuu 2015
-es-1.ICSI
Kesäkuu 2015
Sofi123.ICSI
Bonniemoi
Lauriska

Heinäkuu 2015
Läiti -luomu
Elokuu 2015
Mandala2.IVF (kem)
Viljonkka_1.IVF 2. PAS (km)
Syyskuu 2015
iinukka_2.IVF
kop kop1.IVF/ICSI /2.PAS
Kesäheinä-78(kem)
Mandala2.IVF / 1.PAS (yht 7 PAS)
Aanis1.IVF
Lokakuu 2015
Henrietta2.ICSI / 2. PAS
nans1.IVF
Lia 2.ICSI
hannuliini keskeytynyt 1.IVF
bridge 2.IVF (tm)
Hipsunpöpsy 1.IVF (kkm)
Marraskuu 2015
flow 2.IVF
kiisuli80 1.IVF
Kettu81 2.IVF ? PAS
grey83 1.ICSI 3 PAS
epplu 1.IVF 2.PAS
Toiveikas81 1.ICSI
Joulukuu 2015
Suvipilvi 1.IVF
Lottainen 2.IVF
Mari32 5.ICSI (km)
Vilijonkka_ 1.IVF 4.PAS(tm)
frankie 1.IVF
Domi 2. IVF/ICSI 1. PAS (kem)
dimou 1.IVF

Plussat 2016: :love:
Tammikuu:
Salama T 2.IVF (kkm)
Misericordia 2.IVF/1.PAS

Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy. Kiitos (y)
 
Johon tämä vuosi nihkeästi alkaa noiden plussien suhteen (n) Pahoittelut kaikille negoista, sisulla vaan eteenpäin, kyllä me se + aalto vielä jostain kaivetaan!!! Eikö? Nyt oiskin taas piinailijoille tilaa! Jokos se Nempula tänään "hymyilee"? Mulla on just tollasta kans se oviksen pongaus.. Kerrohan ihmeessä Nennalii mihin ne sen tukilääkken vaihtaa, näkysköhän jo omakannassa jos on kirjoittanut jo reseptin? Kylläpäs on kurjaa Tupsuli ettei sulattelu onnistunut, muistatko minkä laatuisina meni pakkaseen? Onko ennen kestänyt sulatusta?
Tervetuloa uudet, ainakin oli Toive* ja Kuumeilija87 laittakaas seuraavat tiedot jos listalle haluatte: Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään
Mites Mamidon ja Sphinxin piinat??
 
Meillä oli kans viimeksi tavoitteena vähemmän, mutta laadukkaampia munasoluja, tuli 1 TOP, 1 4 luokkainen, 2 luokkaa 2-3, 1 luokkaa 2. siirrettiin tuoreeltaan paras ja huonoin, pakkaseen kakkos- ja kolmosluokkaiset. Sulatuksesta epäonnistumista selitettiin sillä, että kaksi hitaampaa eli nuo 2-3 luokkaiset saattoi olla just jakautumista eli herkässä vaiheessa ja tuo 2 luokkainen eli neliosainen normaalinopeudella jakautuva menetti sulatuksessa neljästä solusta kolme, joten sillä oli huono ennuste. Huonoa sattumaa kuulemma! Kuulemma meidän hoito meni viimeksi "nappiin ", no toki kun lapsi saatiin, mutta yllättävää oli niidenkin mielestä tuo sulatuksesta lopputulos. Mutta parempi että näin kävi meille kuin sellaisille, joilla ei oo vielä yhtään lasta, jos tästä jotain hyvää yrittää löytää :D
 
Domi, kiitos kysymästä! Piinailu on ihan sitä itseään... Varsinkin kun kyydissä on siis ainoa talteen otettu ja vieläpä huonon ennusteen saanut, "ei parasta mahdollista laatua oleva" 2 päiväinen alkio...

Lugesteronit aiheuttaa mulle kireetä pinnaa, olen kuin ampiainen ja todella huonolla tuulella. Nukuttaa koko ajan ja itkettääkin aika helposti. Tissit on valtavat o_O

Mun testipäivä (verikoe) on itseasiassa 9.2., tuossa listassa taitaa olla 8.2.

Ovitrellesta on nyt 10 päivää, punktiosta 8 päivää ja siirrosta 6 päivää. Milloin kannattaisi tehdä kaupan testi? Vai kannattaako ollenkaan:LOL:

KUinka voi Mamido, joka on about samassa syklissä kanssani?
 
Voi miten huono tuuri Tupsuli, oon pahoillani! Hyvä asenne sulla!

Icsimamalle tsemppihalit!!

Sphinx: kiitos kysymästä. Punktiosta 12pvää ja alkaa kyllä testit poltella! Mieli sahaa ylösalas. Uskoa onnistumiseen ei ole..tai luultavasti en uskalla vaan toivoa. Kuka sitä nyt ekalla onnistuisi kolkuttelee mielessä. Niin ja siis oloja on vaan lugeista: nyt alun jälkeen ei enää satu nänneihin vaan koko tissit on arat. Ällöttävää, kun sen lugemönjän lisäksi valun ihan ku vettä...whaat? Koko ajan märkä olo..onko muilla ollu samanlaista? Nippailuja ja särkyjä on ollut alavatsalla mut ainakin kipuja mulla on aina. Ehkä huomenna hääpäivän päivän kunniaksi tai kiroukseksi testataan. Ite en ehkä pystyisi pelkällä verikokeella menemään mutta riippuu tyypistä :) tsemppiä sinne!!
 
  • Tykkää
Reactions: Sphinx
Mamido - just näin: mieli sahaa, housut on märät, tissit on kipeet + valtavat ja mielessä pyörii vaan se, että miksi kukaan onnistuisi ekalla kerralla. Samoilla linjoilla ollaan siis...

Yritän henkisesti koko ajan valmistautua siihen, että uudelle kierrokselle mennään.

Jos yhtään itseäni tunnen, en pysty odottamaan verikokeeseen asti. Pakko varmaan viimeistään viikonloppuna testata.
 
Ei hymyile ei... :mad:
Mun tuurilla hymyilee vasta huomenna ja sittenhän en sinne PASsiin pääse, kun eivät tee siirtoja sunnuntaisin :( Ei oikeesti VOI olla näin kellontarkka kierto. Nyt toivon että huomenna ei sitä hymynaamaa näy, niin pääsis sitten maanantaina siirtoon, jos perjantaina hymyää :cautious:
 
Hei Hipsunpöpsy taas, onnea uuteen yritykseen, nyt me molemmat onnistutaan, eikö vain :) olihan toipuminen edellisestä! Pelottaa jos tapahtuu toiste. Vähän jo ennalta itkin sitä tänään. Pöhkö minä.
Darni, oon Aasiassa eli en voi antaa neuvoja Suomeen. Ja olen myös yksin, ilman kumppania. Mutta kevyt nukutus toimii mulla jo kolmatta kertaa eli voin suositella. Siis toimivuus = kivuttomuus. Pari tuntia yhteensä, sit vähän unelias olo, mut menee ohi kun saa ruokaa.

Moi ja kiitti, toivotaan parasta! Mä olen jo niin skeptinen, että en oikeastaan toivo mitään. Annan vaan ajan kulua. keskenmenoihinkin turtuu, niitä kun neljä on jo takana niin alkaa usko horjua.
Tsemppiä sulle ja mun on pitänyt kysyä, mutta on unohtunut, mikä sut on Aasiaan "ajanut"? :)
 
Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään:)

Bridge # 5/2015 # ensimmäinen # matala AMH+ikä # 3. IVF
Darni73 # 9/12 # eka yhteinen # simpat # 1.icsi
Domi # 4/ 2012 # ensimmäinen # selittämätön # 2.IVF/ICSI, 1. PAS
Elika # hoidoissa 2013 # ensimmäinen # selittämätön # 2.ICSI/IVF

epätoivoista yritystä # 10/07 # ensimmäinen # selittämätön/autoimmuunisairaudet/ikä # 3.icsi 5.pas (7.siirto)
haavetta pienestä
# 4/2014 # ensimmäinen # selittämätön (kilpparin vajaatoiminta) # 1.IVF
Hipsunpöpsy
# 11/11 # toinen # helpompi kertoa mitä ei ole vikana # 1.IVF
icsi mamako
: # 2015 # ensimmäinen # siittiöt # 1. ICSI
ilo2010
# 2012 # 2. # pco,ei muuta löytynyttä vikaa kummasakaan # 2.IVF
Jasmina20
# 12/2013 # ensimmäinen # siittiöt # 1.ICSI 1.PAS
JONPA77
# 2004 # ensimmäinen (2 sijaislasta on) # selittämätön #
1.IVF
Juru27 # 2013 # ensimmäinen # siittiöt # 2.ICSI
Kielon-kukka # 2013 # ensimmäinen yhteinen (7-v aijemmasta suhteesta) # endo,pco # 4.IVF/ICSI (tulossa 3/4-16)

kiia-s # 11/2011 # ensimmäinen # pcos # 1.IVF
Mamido # n 1,5v # toinen # siittiöt # 1.ICSI
Mar80 # 2012 # ensimmäinen # selittämätön # 1.IVF/ICSI

Mari32 # ensimmäinen # siittiöt &endo # 5.ICSI
Misericordia
: # hoidoissa 08/2013 # toinen # selittämätön # 2IVF/1.PAS
Nappeus
# 2014# ? # PCO/siittiöiden vaihteleva määrä # 1.IVF
Nempula
# 11/2015 # ensimmäinen # steri # 1.IVF
Nennalii
# 2012 # ensimmäinen #selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu # 1.ICSI/2.PAS (ei tuore siirtoa)
Nenna81 # 3/2013 # tuhoutuneet johtimet # 3.(1.yhteinen) # 2.IVF 1.PAS
Pirunpelto # 1/2013 # ensimmäinen # oma ikä + simpat # 1.ICSI

Pupuska81 #3/ 2013 # ensimmäinen lapsi # pco+heikot siittiöt # 1.ICSI/2.PAS
Pussipiru # 2012 # ensimmäinen # azoospermia + endo # 2.ICSI
Päivän paisteessa # 7/2012 # ensimmäinen # huonot siittiöt, alhainen amh, heikkolaatuiset munasolut # 4.ICSI

Reuna # 2013 # ensimmäinen # pco,ovuloimattomuus ja simpat?# 1.IVF
Rizu
# 1/2016 # toinen # selittämätön/kilpirauhasen vasta aineet # 1. IVF/2.PAS
ronja81
# 2007 # toinen # selittämätön # 3.IVF 3 PAS
Roxanne # 12/2014 # ensimmäinen # ikä/siittiöt # 1.IVF/ICSI

Saaga76
# 7/2012 # ensimmäinen # toinen johdin tukossa, selittämätön #1.IVF/3.PAS
Sphinx
# 06/2013 # ensimmäinen yhteinen # selittämätön+endo # 1.IVF 12/2015
Tiituli
# 2014 # ensimmäinen # selittämättömiä/ikä # 2.IVF
Timjami77 # 7/2013 # oma 2. miehen 3. # selittämätön/ikä/simpat # 5.ICSI73.PAS
Toive* # 7/013 # ensimmäinen # johtimet tukossa # 1.IVF
Tupsuli # 1/2016 # toinen (1.saanut alkunta 3.IVF:n tuoresiirrosta) # selittämätön # 1. PAS (tässä yrityksessä)

virvatulia # ? # toinen # siittiöt + pco # 1.ICSI / 4.PAS
Wawwi # 05/2015 # ensimmäinen # alhainen Amh,korkea Fsh # 1.IVF
Yrittäjä J # 01/2013 # ensimmäinen yhteinen # endo ja selittämätön # 1.IVF/ICSI 01/2016

"eläköityneet"::unsure:
Tammityttö# kolmas # soluissa vikaa #hoitojakso: yht.14v jonka aikana 2 hoidoilla saatua

Piinailijat::whistle:
Mamido
: testipv.8.2 (verikoe)(3pv siirretty 25.1)
Sphinx: testipv 9.2(verikoe) (2pv siirretty 28.1)

Yhteistyössä