IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Pahoittelut ikävistä tapahtumista itse kullekkin. :cry:

Kiva, että tänne on tervetulleita kaikki IVF/ICSI-hoidoissa olevat/joutuvat. Lapsettomuus koskettaa jokaista niin eri tavoin ja jokaisen tilanne on niin erilainen.

Olen lukenut teidän mietteitä puolison osallistumisesta henkiseen tukemiseen. Meillä on niin päin, että minä tuen miestäni näiden hoitojen aikana, lapsettomuus on hänelle kova pala ja erittäin vaikea asia käsitellä. Hänen on esim vaikea käsittää, että miksi lapsettomuushoidoista suurin osa annetaan minulle eikä hänelle, vaikka minussa ei ole todettu mitään "vikaa". Tiettyihin lapsettomuuden tunteisiin minun on lähes mahdotonta samaistua, pahinta tähän mennessä on ollut odottaminen. Vaatii valtavaa sensitiivisyyttä ja kypsyneisyyttä olla toisen tukena näin herkässä asiassa, kummallakaan ei ole helppoa.

Sunnuntaina alkoi menkat ja eilen sain luvan naikkarilta aloittaa Gonan F:n jonka pistin siis eilen ekaa kertaa. Saa nähdä miten alkaa pää sekoamaan, jo tänään olen ollut melko kireenä...:ROFLMAO:
 
Tsemppiä Hipsunpöpsylle! Toi on tuttu tunne, miten selittää lapselle että miksi äidilä on paha mieli. Mulla ihan sama kun taas uusi pettymys. Eihän siinä muuta voi sanoa kun että ei ole sun vika.

ON: keräilen itseäni että jaksaisin soittaa suunnittelukäynti/ nollaultra-ajan. Vielä en ole jaksanut. Suunnitelmissa siis eka IVF seuraavaan kiertoon.
 
  • Tykkää
Reactions: Hipsunpöpsy
Oon miettinyt, että oonko vajaa äiti lapselleni, kun kaipaan niin kovasti toista.. anopin puheet pakkomielteestä ovat saaneet itsenikin jo ajattelemaan, vaikuttaako tää jo meidän suhteeseen.
Tänään on oltu taas niin syvissä vesissä, että oikein otti päähän kun ukkokin tuli tuohon töistä pällistelemään. Että voi toisen läsnäolo ottaa hipiään ja lujaa.

Käytiin tyttären kanssa pyöräilemässä, vedin kyllä ihan maksimisykkeillä, niin ottaa aivoon. Toiv.huomenna jo parempi päivä. Vihaan itseäni tällaisena.
 
Hipsunpöpsy! Yhtä kädettömiä hoitajia oli tänään liikenteessä muuallakin. Oon siis itte naikkarilla hoidoissa ja tänään soitti hoitaja labrojen tuloksia. Pitkitin puheenaihetta siksi aikaa että pääsin evakuoitumaan töissä, sanoin että juu tiedänkin tuloksen. Ainut mitä hoitaja sanoi, "juu". Kerroin että menkat alkoi lauantaina, totesi että "no ilmoita kun vuoto alkaa niin katsotaan uusia hoitoja sitten". -KUULITKO JUURI KUN SANOIN ETTÄ NE ALKO JO LAUANTAINA, EI VISSIIN OO VÄLIKIERTOO SUUNNITELTU KU LUOMUSTI MENNÄÄN!? "ahaa no sitten mä sanon lääkärille, että miettii jatkoja" Pyysin kans soittoajan lääkärille, pitäis soittaa huomenna. Haluan nyt kysellä vaihtoehdoista.
Mun päivät on kulunut tosi syvissä vesissä, mitä pidemmälle mennään sen pahemmalta tuntuu. Tänäänkin töissä meni itkemiseksi, miespuoleiselle työkaverille. Kyseli siis syytä mun ketutukseen. Siitä ne hanat sitten aukes.... totesin vaan etten VOI puhua. Tekis mieli syrjäytyä kotiin, eikä nähdä yhtään ihmistä enää ikinä. Jos oon kirjoituksillani jotain loukannut, oon pahoillani. Oon vaan ihan yliväsynyt, rikki, masentunut ja pahantuulinen 24/7. En jaksa. Kiitokset kaikille myötäelämisestä kuitenkin. Pahoittelut myös kaikille muille. Tsemppiä piinureille ja muille vaiheesta riippumatta.
Joku on mut lisännyt plussanneisiin. Kuinka ihanaa se olisi, mutta mun plussa taisi olla vaan lääkejämiä. Jos joku saisi mut sieltä pois, niin olisin kiitollinen.

Tietääkö joku tehdäänkö naikkarilla alkiokuoren avauksia ollenkaan?

Jatkossa mulla ei ole nyt tietoa, huomenna ehkä selviää. Yhtä sekava teksti kun mun ajatukset, pahoittelut.
 
Hipsunpöpsy: lämmin halaus ja anna tulla kaikki kurja vaan ulos, sitä varten täällä ollaan. Ja mitä epäilyihin tulee niin oot ihan varmasti lapsellesi paras äiti mitä voi olla <3 vaikka hyvä huudella, tunnistan itseni myös noista pohdinnoista!
Nennalii: eikä, kaikkia ne kans sinne puhelimeen päästää!! Toivottavasti huomenna selviää asiat parhaaseen suuntaan.
Ankkalinnalle sulatusonnea!
Kerttu ja pipa, myös teille tsempit uusiin hoitoihin jos pääsette ja jaksatte niihin edetä!

Pp4 Sofi one-schaiballa testattu hyyyyvin hailura viivanen. Päiväisen n. 2.5h pidätys.Tästä innostuneena tein apteekin oman myös. Siinäkin nään mutta viiva epätasaisempi kun sofissa. Huomenna testikaupoille. Uusi tilanne, en oo tämmöstä ikinä testannut..kunpa kiinnittyisi kunnolla. Miestä odotan iltavuorossa et se tulis sanoon etten kuvittele koko juttua!
 
Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään:)

Ankkalinna # 9/12 #2. # vähän pco:ta/ kohtutulehdus/ ikä # 1.IVF/1PAS
Adelmiina_ #2012 #1. # vähän endoa/tuhoutunut johdin # 2. IVF 5.PAS

Bridge # 5/15 #1. #matala AMH+ikä # 3. IVF/1PAS
Darni73 # 9/12 #1. yht # simpat # 3.icsi
Domi # 4/12 #1. # selittämätön # 2.IVF/ICSI, 2.PAS
Ellemiinu # 2013 #1. # pco epäily+endo #1.IVF
Emmiina85 #2006 #1. #pco+mahd.vikaa johtimessa #1.IVF
epätoivoista yritystä #10/07 #1. # selittämätön/autoimmuunisairaudet/ikä # 3.icsi 5.pas (7.siirto)
haavetta pienestä
#4/14 #1. # selittämätön (kilpparin vajaatoiminta) # 1.IVF
Hipsunpöpsy
#11/11 #2.# helpompi kertoa mitä ei ole vikana # 1.IVF
icsi mamako
: #2015 # 1.# siittiöt # 2.ICSI
ilo2010
#2012 #2. # pco/selittämätön # 2.IVF
Jenifer
#1/15 #1. # selittämätön/tuuba # 1.IVF
Juru27 #2013 # 1. # siittiöt # 2.ICSI
Kielon-kukka # 2013 #1.yht # endo,pco # 4.IVF/ICSI (tulossa 3/4-16)

Kerttu80 #11/2014# 2. (1 luomu)# selit.#1.IVF
Mamido #n 1,5v #2. #siittiöt # 1.ICSI/1.PAS
Nappeus #2014 # ? #PCO/siittiöiden vaihteleva määrä # 1.IVF
Nempula
#11/15 #1. # steri # 1.IVF/1.PAS
Nennalii
#2012 #1. #selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu # 1.ICSI/4.PAS (ei tuoresiirtoa)
pipa84 #04/16 #1.yht #azoospermia #1.ICSI
Pirunpelto # 1/13 #1. # ikä + simpat # 1.ICSI
Plussamamma # 2014 #1.#selittämätön #1.IVF

Pupuska81 # 3/13 #1. # pco+heikot siittiöt # 1.ICSI/2.PAS
Pussipiru # 2012 #1.# azoospermia+endo # 2.ICSI
Päivän paisteessa # 7/12 # 1. # huonot siittiöt, alhainen amh, heikkolaatuiset munasolut # 4.ICSI/1.PAS

Reuna # 2013 # 1. # pco,ovuloimattomuus ja simpat # 1.IVF
ronja81
# 2007 #2.# selittämätön # 3.IVF/3 PAS
Roxanne # 12/14 # 1. # ikä/siittiöt # 2.IVF/ICSI

Saaga76
# 7/12 # 1. # toinen johdin tukossa, selittämätön # 1.IVF/3.PAS
Sphinx
# 06/13 # 1. yht # selittämätön+endo # 2.IVF
Timjami77 # 7/13 # oma 2. miehen 3. # selittämätön/ikä/simpat # 5.ICSI/3.PAS
Toive* # 7/13 # 1. # johtimet tukossa # 1.IVF/1PAS
toive-94 # 2014 # 1. # lapsena saidastettu syöpä/ alhainen AMH

Toiveikas81 # 2014 # 1. #endo,siittiöt # 1.ICSI/1.PAS
Toivo2016 #3/13 #1. #pco #2.IVF/1.PAS
vipe1986 # 2013 #1. yhteinen # siittiöt # 1.IVF
virvatulia # ? # 2. # siittiöt,pco # 1.ICSI/4.PAS
Wawwi # 5/15 # 1. # alhainen Amh,korkea Fsh # 1.IVF
Xesca # 2014 # 1. #selittämätön/hormonitasapaino # 1.ICSI

Yrittäjä J # 1/13 # 1. yhteinen # endo/selittämätön # 1.IVF/ICSI/1.PAS


Piinailijat::whistle:

(testipäivä)
Hipsunpöpsy 5.4.(3pv/22.3
vipe1986 7.4(2pv/24.3)
Toivo2016 13.4.(3pv/30.3.)
Toive* 15.4 (2x2pv/1.4)

Mamido 12.4 (6pv/2.4)

Plussat 2016: :love:
Tammi:
Salama T 2.IVF (kkm)
Misericordia 2.IVF/1.PAS
Helmi:
JONPA77 1.IVF
Orapihlaja 1.IVF
Maalis:
Jasmina20 1.ICSI/1.PAS (3pv)
Kiia-s 1.IVF/1.PAS (3pv)
Rizu 1.IVF/3.PAS (3pv)
Madga78 1.IVF
Elika 2.ICSI/IVF (3pv)
RooRoo1 1.IVF (3pv)
Yrittäjä J 1.IVF/ICSI (kem)
Mari32 5. ICSI/1.PAS (3pv)
Nenna81 2.IVF/3.PAS (3pv)
Tupsuli 4.IVF (2pv)
Domi 2.IVF/ICSI 2.PAS (kem)
Huhti:
SalamaT 2.IVF/1.PAS (2pv)
mar80 1.IVF/ICSI 1.PAS (5pv)
Kiela 1.ICSI/6PAS (4pv)
Emmiina85 1.IVF (kem)

Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy. Kiitos (y)
 
Mamido en minä vielä ole PASsiin pääsemässä, mutta toivottavasti kuun vaihteessa olisi jo ajankohtaista...

Nennaliille halauksia ja Hipsunpöpsylle edelleen. Ei mulla ole sanoja näihin tilanteisiin, mutta samassa suossa tässä itsekin. Mulla ainakin sellaista että työpäivät jaksaa ponnistella mutta vapaa-ajalla ei halua nähdä enää juuri ketään. Hipsunpöpsy sulla vilahti tuo sana "pakkomielteisyys" tuolla, ilmeisesti anopin lausumana. Itse voisin räjäyttää oman anoppini. Todella tieteellisen tutkimukseni perusteella olen todennut että ne ihmiset jotka liittää sanat pakkomielteisyys ja lapsettomuushoidot yhteen, ovat sellaisia jotka eivät ymmärrä asiasta hevon **skaa, ja ovat yleensäkin melko empatiakyvyttömiä, vaikka itse toki luulevat olevansa todella hyviä ihmisiä. On se mielenkiintoista että ihmiset eivät vain tajua että toinen on keskellä suurta vastoinkäymistä ja kriisiä, ja suoltavat suustaan mitä sattuu. Viimeisen kohta neljän vuoden kokemuksella myötäelämisen kyky on todellakin melko harvinainen ominaisuus ihmislajin yksilöissä. Työkaverinikin lohkaisi kun kuuli että käyn hoidoissa että "ihan hyvä juttu, kunhan siitä ei tule pakkomielle". Jäin vähän miettimään että mitähän se tuo nyt oli.

Sitten vähän huhuilen että mitä kuuluu Adelmiinalle, ilo2010lle, Kielon-kukalle, Juru27lle, Ronja81lle, Saaga76lle ja Timjami77lle? Kiinnostaisi teidän tilanne, ihan kuin teitä ei olisi viime aikoina näkynyt palstalla. Anteeksi jos muistan väärin.
 
  • Tykkää
Reactions: Pirunpelto
Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään:)

Ankkalinna # 9/12 #2. # vähän pco:ta/ kohtutulehdus/ ikä # 1.IVF/1PAS
Adelmiina_ #2012 #1. # vähän endoa/tuhoutunut johdin # 2. IVF 5.PAS

Bridge # 5/15 #1. #matala AMH+ikä # 3. IVF/1PAS
Darni73 # 9/12 #1. yht # simpat # 3.icsi
Domi # 4/12 #1. # selittämätön # 2.IVF/ICSI, 2.PAS
Ellemiinu # 2013 #1. # pco epäily+endo #1.IVF
Emmiina85 #2006 #1. #pco+mahd.vikaa johtimessa #1.IVF
epätoivoista yritystä #10/07 #1. # selittämätön/autoimmuunisairaudet/ikä # 3.icsi 5.pas (7.siirto)
haavetta pienestä
#4/14 #1. # selittämätön (kilpparin vajaatoiminta) # 1.IVF
Hipsunpöpsy
#11/11 #2.# helpompi kertoa mitä ei ole vikana # 1.IVF
icsi mamako
: #2015 # 1.# siittiöt # 2.ICSI
ilo2010
#2012 #2. # pco/selittämätön # 2.IVF
Jenifer
#1/15 #1. # selittämätön/tuuba # 1.IVF
Juru27 #2013 # 1. # siittiöt # 2.ICSI
Kielon-kukka # 2013 #1.yht # endo,pco # 4.IVF/ICSI (tulossa 3/4-16)

Kerttu80 #11/2014# 2. (1 luomu)# selit.#1.IVF
Mamido #n 1,5v #2. #siittiöt # 1.ICSI/1.PAS
Nappeus #2014 # ? #PCO/siittiöiden vaihteleva määrä # 1.IVF
Nempula
#11/15 #1. # steri # 1.IVF/2.PAS
Nennalii
#2012 #1. #selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu # 1.ICSI/4.PAS (ei tuoresiirtoa)
pipa84 #04/16 #1.yht #azoospermia #1.ICSI
Pirunpelto # 1/13 #1. # ikä + simpat # 1.ICSI
Plussamamma # 2014 #1.#selittämätön #1.IVF

Pupuska81 # 3/13 #1. # pco+heikot siittiöt # 1.ICSI/2.PAS
Pussipiru # 2012 #1.# azoospermia+endo # 2.ICSI
Päivän paisteessa # 7/12 # 1. # huonot siittiöt, alhainen amh, heikkolaatuiset munasolut # 4.ICSI/1.PAS

Reuna # 2013 # 1. # pco,ovuloimattomuus ja simpat # 1.IVF
ronja81
# 2007 #2.# selittämätön # 3.IVF/3 PAS
Roxanne # 12/14 # 1. # ikä/siittiöt # 2.IVF/ICSI

Saaga76
# 7/12 # 1. # toinen johdin tukossa, selittämätön # 1.IVF/3.PAS
Sphinx
# 06/13 # 1. yht # selittämätön+endo # 2.IVF
Timjami77 # 7/13 # oma 2. miehen 3. # selittämätön/ikä/simpat # 5.ICSI/3.PAS
Toive* # 7/13 # 1. # johtimet tukossa # 1.IVF/1PAS
toive-94 # 2014 # 1. # lapsena saidastettu syöpä/ alhainen AMH

Toiveikas81 # 2014 # 1. #endo,siittiöt # 1.ICSI/1.PAS
Toivo2016 #3/13 #1. #pco #2.IVF/1.PAS
vipe1986 # 2013 #1. yhteinen # siittiöt # 1.IVF
virvatulia # ? # 2. # siittiöt,pco # 1.ICSI/4.PAS
Wawwi # 5/15 # 1. # alhainen Amh,korkea Fsh # 1.IVF
Xesca # 2014 # 1. #selittämätön/hormonitasapaino # 1.ICSI

Yrittäjä J # 1/13 # 1. yhteinen # endo/selittämätön # 1.IVF/ICSI/1.PAS


Piinailijat::whistle:

(testipäivä)
Hipsunpöpsy 5.4.(3pv/22.3
vipe1986 7.4(2pv/24.3)
Toivo2016 13.4.(3pv/30.3.)
Toive* 15.4 (2x2pv/1.4)

Mamido 12.4 (6pv/2.4)
Nempula 19.4. (3pv/5.4.)

Plussat 2016: :love:
Tammi:
Salama T 2.IVF (kkm)
Misericordia 2.IVF/1.PAS
Helmi:
JONPA77 1.IVF
Orapihlaja 1.IVF
Maalis:
Jasmina20 1.ICSI/1.PAS (3pv)
Kiia-s 1.IVF/1.PAS (3pv)
Rizu 1.IVF/3.PAS (3pv)
Madga78 1.IVF
Elika 2.ICSI/IVF (3pv)
RooRoo1 1.IVF (3pv)
Yrittäjä J 1.IVF/ICSI (kem)
Mari32 5. ICSI/1.PAS (3pv)
Nenna81 2.IVF/3.PAS (3pv)
Tupsuli 4.IVF (2pv)
Domi 2.IVF/ICSI 2.PAS (kem)
Huhti:
SalamaT 2.IVF/1.PAS (2pv)
mar80 1.IVF/ICSI 1.PAS (5pv)
Kiela 1.ICSI/6PAS (4pv)
Emmiina85 1.IVF (kem)

Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy. Kiitos (y)
 
Päivitinpä nyt itseni tuonne piinailemaan... Eilinen operaatio oli kyllä semmosta sähläystä alusta loppuun, että meinasi jo hermo mennä :mad:

Ensinnäkin, mulla oli niin kauhee pissihätä jo sinne mennessä, että oli pakko käydä tyhjentämässä, kun olin niin ajoissa paikalla. No sitten kittasin odotellessa vettä lisää ja sainkin rakon täyteen just sopivasti, kun siirto-aika tuli. Siinä tuskissani sitten ihmettelin, että miksi ei mitään tapahdu... Lääkäri oli unohtanut, että mä olin tulossa siirtoon ja mun oli pakko käydä uudestaan veskissä päästämässä painetta vähän pois, tai olisin kusassu siinä odotellessani housuuni.

No vihdoin kun lääkäri tajusi, että herranen aika, jotain pitäis tehdä, niin päästiin asiaan... Ja mulla oli taas rakko niin täynnä, että ultraaminen teki oikeasti todella kipeää. Purin vaan hammasta ja toivoin, että saisivat sen kyytiläisen nyt äkkiä sisään, ennenkun mun pidätyskyky loppuu :D

Lisäksi klinikalla tietokoneet sekaisin, eikä saanut mulle tulostettua hoito-ohjelmaa, mutta onneksi sain sentään saikkutodistuksen...

Tää olikin varmaan meidän viimenen PAS tästä hoidosta, kun se yksi jäljelle jäänyt pikkukaveri ei ollut oikein pakkasessa pärjännyt ja oli menettänyt pari solua. Se jäi nyt seurailuun, että voiko sitä enää pakastaa uudelleen ja onko siitä eläjäksi. Vähän on nyt stressi sitten taas pinnassa, kun kaikki toivo on nyt sitten tässä mukaan saadussa kyytiläisessä. :unsure:

Meille tulee ainakin hoitotaukoa, että saadaan maksettua nää yksityisen hoidot pois ja mietitään sitten, että jos yritetään päästä julkiselle puolelle vielä hoitoon, jos huolivat...
 
Tuli tuosta listasta mieleen, jos ne kirjaimet on jotenkin vähissä että onhan tuolla aika montakin nimeä, joista en muista että oisin nähnyt kirjoituksia pitkiin aikoihin tai koskaan. Tai sitten muistelen omiani..?

Ultra maanantaina jolloin nähdään mikä tilanne muniksissa ja pas lähestyy (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Nempula ja Darni73
Huomenna PAS, jännittää hyvällä tavalla, tästä tulee mun pikkuinen. Kuuntelin jo biisiä "kylmästä lämpimään", ei ihan sovi täysin, mut mulle sopii. Pidän pikkuisen lämpimänä, kunnes tavataan :)
Nempulan kanssa ollaan aika samoissa, testaillaan sit yhtäaikaa. Tilasin just testejä lisää, on vain kolme jäljellä.
 
..mut saa edelleen poistaa piinailijoista, itse en pysty sitä listaa muokkaamaan kännyllä..

Tänään jo parempi päivä, joskin silmiin sattuu eilisen jäljiltä. Alkais nyt vaan ne menkat niin sais tilanteen nollattua. Mä ajattelin hakee sellasen blenderin ja alkaa kiskomaan vihersmoothieita oikein urakalla. Olen tosi huono syömään mitään parsoja tai pinaatteja, josko sitä vois taas koettaa.

Mitä luulette, mulla on raskaus-ja imetysvitamiinit ollut käytössä pidemmän aikaa, saakohan siitä riittävästi kaikenlaista tarvittavaa vitskua, vai mitä suosittelisitte?
 
Hipsu, tää on mun reservi eli anna palaa:
CoQ10 ainakin 400 mg, miel enemmän, muniksille
Organic wheat grass 1 tl per pv
Total greens 4 rkl per pv (ei lähellä raskautta) kaikkeen, varo rautaa siirron jälkeen
Royal gelee 1 tl per pv
DHEA muniksille, otin 100 mg per pv kerran oli sen kokoiset pilsut, yl 3x75 mg per pv
Probiootteja pari per pv
Omega 3 per pv
Aspiriini 75 mg per pv
Multivita+minerals 1 per pv
Melatonin silloin tällöin
Lipoic acid 250 mg per pv
Mun munasolut parani tällä ainakin, lääkärikin ihmetteli, mutta en voi vannoa.
Kannattanee koettaa. Ja todellakin seurata ja lukea määristä.
Ja unohtui Folic acid 5mg per pv jo ennen yritystä.
 
Voi poistaa piinailijoista :( eikun uuteen yritykseen joskus vaan. Voi tätä pettymyksen määrää ei meinaa itkusta tulla loppua. On taas olo niin paska ja tuntuu et en oo onnistunu äitinä kun en pysty tyttöni ainoaa toivetta toteuttaa et se sais pikku sisaruksen jota jo monta vuotta kaivannu ku kaikilla kavereillakin on. Pelkkä ajattelu siitä miltä tytöstä 9 wee tuntuu saa kyyneleet virtaamaan.
 
Vipelle halaus! :(

Tuohon vitamiiniasiaan en osaa ottaa kantaa, koska en ole asiaan niin syvällisesti perehtynyt.

Ja sitten oma napa:
Nyt on kyllä piinapäivät nimensä veroiset! Vaikka edellisessä viestissä taisin mainita, etten ole asiaa ehtinyt pohtimaan niin tänään olen pohtinut muittenkin päivien edestä. Mulla alko menkkatuntemukset jo pp2. Välillä ne on poissa ja taas tulee. Olo on siis lähes samanlainen kun menkkojen alkaessa, mutta kuitenkin jotain erilaista. Ravaan vessassa vähän väliä toteamassa ettei vuoto ole sittenkään alkanut. Voi että kun tietäis mitä tuolla vatsassa tapahtuu!
Fiilikset sinkoilee ees taas ja mistään ei oikein tuu mitään... :sick: tuoresiirron jälkeen menkkatuntemukset oli selkeemmin oikeita menkkatuntemuksia.

Anteeksi purkautumiseni, mutta ei ole mieskään nyt kotona enkä viitsi töihin hänelle soittaa selittääkseni näitä tuntoja :LOL:
 
Kiitti Bridge, lisää kaipailisin muiltakin tietoja vitskuistanne!

Ja tuota se on meilläkin, tytär kohta viisvee toivoisi niin pikkuSISKOA, tuntuu ettei toive tuu täyttymään..edes veljen osalta. Ja miks hitossa kaikissa pikkukakkosenkin ohjelmissa on AINA sisaruksia?! Oikein ruokitaan sitä käsitystä että kersoja on aina vähintään kaksi? "Hei, olen Samu ja tässä on pikkusiskoni Salla.." tekis mieli vaihtaa kanavaa.
Onneksi tytär osaa ajatella järkevästi jo noin pienenä, ollaan sanottu, että jos rahalla vois vauvan ostaa, niin oltais jo ostettu. Että aina niitä vauvoja ei vain tuu, vaikka kuinka toivoisi.

Ja jee, menkat alkas. Itkeäkö vai nauraako..no, ei ainakaan venynyt turhanpäitte.
 
Voi poistaa piinailijoista :( eikun uuteen yritykseen joskus vaan. Voi tätä pettymyksen määrää ei meinaa itkusta tulla loppua. On taas olo niin paska ja tuntuu et en oo onnistunu äitinä kun en pysty tyttöni ainoaa toivetta toteuttaa et se sais pikku sisaruksen jota jo monta vuotta kaivannu ku kaikilla kavereillakin on. Pelkkä ajattelu siitä miltä tytöstä 9 wee tuntuu saa kyyneleet virtaamaan.
olen pahoillani, samat fiilikset täälläkin.. :(

Kun esikoista yritettiin, mulla oli käytössä vastaavat raskausvitskut kuin nyt, ja neuvolatädin mielestä se oli hyvä, sen kummemmin perehtymättä määriin. Mietin, että onko näissä ns. kovissa hoidoissa tarve saada erityisesti jotain tiettyä vitamiinia enemmän?
Meidän lääkäri tuntuu olevan pihalla näistä asioista, ja yritinkin katsella Googlella täältä tuppukylästä, josko löytyisi jokin hivenainekartoitusmesta, josta saisi heti tietoonsa, mättääkö jossain määrissä ihan tosissaan.

tsekkasin tuota Multivitan raskaus ja imetys purnukkaa, siinä on D-vitamiinia 10mikrogrammaa, sehän on auttamatta liian vähän??
Foolihappoa 500 mikroa,
B1 5mg
B2 5mg
B6 5mg
B12 3 mikroa
Niasiinia 20mg
Pantoteenihappo 5mg
Biotiini 30mikroa
C 120mg
E 15mg
Magnesium 180mg
Rauta 20mg
Sinkki 15mg
Jodi 175 mikroa
Seleeni 60 mikroa

Sori kun tälläi spämmään, mutta pistääkö jollain ihan suoralta kädeltä silmään jokin, mitä pitäisi saada enemmän, paitsi tuo D-vitamiini?
 
Moikka kaikille. Tuolla toisessa ketjussa jo esittäydyinkin, mutta selostetaan tänne samat. Ollaan 30/31v pariskunta, kotona leikkii yksi 10/14 syntynyt 1.icsin, 1.passin lapsonen (tuoresiirtoa ei tehy hyperin takia). Nyt toisen lapsen toive ja tehty passit 12/15 ja 2/16, joista siis ei tulosta kun täällä kerran roikun. Meillä pääsyynä sperman laatu. Itkettää, suututtaa, potuttaa. Nyt jonossa toiseen punktioon, nähtäväksi jää päästäänkö ennen kesätaukoa.
On tämä niin raastavaa, eikä kukaan läheinen osaa samaistua. Ympärillä tehdään vauvoja ku sieniä sateella ja itse nääntää vieressä kun muut ei ymmärrä kuinka se ei aina ole niin helppoa. Täältä toivoisin saavanani vähän vertaistukea ja toki kaikki hoitoihin/raskautumiseen vaikuttavat vinkit otan ilolla vastaan.
Tuossa sopivasti puhuttiinkin vitamiineista, niistä olisinkin kiinnostunut kuulemaan lisää mitä muut käyttää/on kuullu hyväksi. Itsellä tällä hetkellä käytössä monivitamiini, ubikinoni, maca-jauhe ja vehnänalkioöljy. Miehen olen "pakottanut" syömään monivit., maca-jauhe, ginseng, arginiini, karnitiin, venhänalkioöljy... Harmi vaan että näiden tehoa ei oikein pysty mittaamaan... ;)
 
Vipe: lämmin halaus! Voimia teille!
Sussoo tervetuloa ja toivottavasti pääsette ennen kesätaukoa..meillä on sama jännäys jos ei tää nyt onnistu.
Toive: jännää! Täällä kohtalotoveri, menkkajomot tulee ja menee! Toivotaan parasta.

Tein aamulla uuden sofin ja viiva oli yhtä himmeä jollei himmeempi ku eilen. Ok tiän, ettei testien välillä ollu kun 12h ja testi saattaa olla kökkö, mutta ei voi olla pelkäämättä että hipaisuksi jää. Tosin sekin olisi jo joku edistys. Koskahan blastosta pitäs näkyä? Nyt on pp 5...
 
Toive, Mamido ja Nempula tsemppiä ja hermoja piinapäiviin. Bridge tsemppiä huomiseen PASsiin.
Vipe ja Hipsunpöpsy halaukset teille. Täällä pelkään että viikon päästä saan itsekin negauutisia. Ihan on semmoiset fiilikset kun aiemminkin negasiirroissa eikä huvita oikein edes testailla ennen 13.4 olevaa veritestiä.
Mun hoitohistoriasta hieman... Loppuvuodesta 2013 ja alkuvuodesta 2014 muutamassa kierrossa oli tukena Clomifen koska ovulaatiot tulee miten sattuu tai ei ollenkaan. 4/14 oli ensikäynti klinikalla ja siitä alkoi hoidot. Kevään ja syksyn 2014 aikana tehtiin yhteensä 3 inseminaatiota joista kaikista nega. 1.IVF oli 12/-14 jolloin plussasin heti tuoresiirrosta ja olin silloin ihmeissäni ja kiitollinen että niin pian onnisti. No sitten ne vaikeudet vasta alkoikin. Silloin rv6 jouduin sairaalaan kovien vatsakipujen vuoksi. No syy ei ollut kohdunulkoinen vaan munasarjankiertymä. Onneks ei tarvinnut munasarjaa poistaa, vaikka läheltä piti. Tosin munis ei sen jälkeen ole tuottanut munasoluja. Onneks toinen munis vielä toimii. No kertymästä ja sairaalareissusta huolimatta raskaus jatkui silloin rv 9 asti, jolloin ultrassa todettiin kkm, alkio vastasi rv8+. Jälkivuotoa oli yhteensä 5 viikkoa, jonka jälkeen jouduin lopulta kaavintaan. Viime kevät meni surussa ja sumussa. 5/15 ja 9/15 tehtiin PAS ja yksi alkio hyytyi sulatuksesta. Sitten oli pakkanen tyhjä ja 2.IVF punktio 11/15. Nyt vuoden ajan ollut ongelmia kohdun kanssa. Kohdun limis ei meinaa kasvaa millään edes lääkkeillä ja sen vuoksi yksi PAS-kiertokin jouduttiin alkuvuodesta keskeyttämään. Nyt viikko sitten PAS tehtiin mutta limis ohut 6,8mm joten pelko taas että ei alkio kiinnity.
Tulipa taas tarinaa.. Itse on ollut kiva lukea teidän muiden hoitopolkuja ja fiiliksiä.
 

Yhteistyössä