IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

@justhope heti kun saat tietää punktiopäivän, niin ilmoita töissä että sulla on "gynekologinen toimenpide", niin tuskinpa kysellään lisää. Mulla oli pari päivää kiertoliikkeet epämukavia ja kaikenlainen lihasten jännittely aiheutti vihlaisuja punktion jälkeen.

Kiitos @lullaby, eivät varmaan sitten vielä suostu, eikä silti ehtis enää kesäkuussa siirtoon.
 
Jantzu, toivottavasti ei mennyt kesken. Jos keho vaan sekoilee kun Terolutit oli tauolla(?). :unsure:

justhope, meillä saa olla onneksi omalla ilmoituksella pois kolme päivää, joten olen sitten vaan ilmoittanut olevani sairaana punktiopäivänä. Mutta tosiaan mulla on ollut niin kivuttomia ja helppoja punktioita, että olen ollut vaan yhden päivän pois vaikka kolmekin olisin voinut olla. Etu omassa ilmoituksessa on se, että kukaan ei kysele koodeja ja palkkaa saa varmasti.

Tein pp7 negan :(:( Eiköhän se lopun alku ole aika lähellä. Mulla on aiemmin siis näkynyt ihan hyvin jo pp7, sekin missä hcg-arvot oli ihan kauhean monta päivää jäljessä. Testaan kuitenkin vielä sunnuntaina pp10, koska mietin sitä pienen pientä toivoa, että koska alkio oli painunut kasaan niin sen täytyy vähän tehdä hommia kohdussa -> voi kiinnittyä myöhässä.
 
Joo ei sitä tunne vielä kuuden vuoden ja 16 siirron jälkeen kehoa.. ollut siis hyvin samanlaiset oireet/oireettomuus kun viimeksi, kun yritti tarrata, mutta johtunut lie siitä kun sama lääkitys. Eli puhdas plankko oli testi (ja ei en usko että se siitä plussaksi muuttuu vaikka kotitestipäivä vasta ylihuomenna on, viimeksi oli kuitenkin selkeä plussa jo pp.10) Hetken eilen intoilin jo kun uin vanhoja ja muistin et sillon oli jo pp.8 vähän ollut tuhrua ja nyt ei, vaan jos se just olikin jotain kiinnittymisyrityksestä johtuvaa :( tiiä näistä .. ja ei oo jatkosta mitään tietoo, pakkanen, pää ja pankkitili aikas tyhjiä.. parempaa onnea muille..
 
Kiitos vastauksista :) Jäädään odottelemaan miten käy.. nyt käytössä loppuvuodesta asti ubikinoni ja hiljattain myös vehnänalkioöljy (muiden vitamiinien lisäksi) eli näkee onko niistä ollut hyötyä. Viime kerrasta ja punktion ajoitus harmittamaan, kun follit ja kohdun limakalvo ehtivät ottaa kunnon kasvupyrähdyksen viikonlopun aikana (ultrat pe ja ma), että 12 munasolusta punktiossa oli ylikypsiä muistaakseni 3 kpl.

Onnea hienosta blastosaaliista @Ismundo! Ja varovaiset onnittelut myös plussasta @An1z81 :)

Pahoittelut ja voimia @Jantzu sekä @Domi! Luulin itse ton tuulimunan myötä, että jatkossa noi negatulokset jotenkin helpottaisi, kun mukamas tietäis heti kun ei ollu yhtään oireita (joo näinpä!). Siinä plussassa eka pahoinvointi oli jo pp7 illalla.. sen jälkeen lensikin laatta melkein joka aamu varhaisultaan asti. Sitten se viikko sen TM toteamisen jälkeen oli hieno fiilis oksentaa joka aamu, kun tietää ettei siellä mahassa ole muuta kuin sikiöpussi, mutta piti varmistaa diagnoosi ennen kun pääsi tyhjennykseen. Huvittavinta oli, kun soittelin klinikalle sopiakseni uutta ivf:ää ja hoitaja kysyi, että sulla oli tuo yksi plussa tuolla, että haluatteko jatkaa vielä hoitoja.. joo ei, kyllä tuo oli sitä mitä lähdettiin hakemaan :p
 
@Domi - voi ei, mutta toivotaan kuitenkin parasta! Jos olisi vain jokin hitaampi alkio...

Oma napa: sain tanaan tietaa, etta yksi blastokysti ja kaksi hitaampaa morulaa meni pakkaseen. Ne olivat viela jakautuneet ja kehittyneet yon yli; muut olivat pysahtyneet. Kylla pelkasin eilen, etten saisi pakkaseen mitaan, ja pyysin, etta kaikki hitaammatkin pakastetaan, jos vain viela elavat ja kehittyvat. Aina kuitenkin alkio antaa mahdollisuuden - tyhjyys ei! - ja jossakin vaiheessa kuitenkin lopettavat keraamisen. Olin kylla onnellinen, kun sain nuo kolme! :)

Tana aamuna pistin Gonapeptylin. Terolut ja Klexane jatkuvat, samoin melatoniini ja Donaferty plus vitamiinit. :)
 
daim1 kyselit kaavojen eroista, mulla julkisella ensimmäinen hoito oli pitkällä kaavalla, pakkaseen meni 9 alkiota. Seuraavat kaksi lyhyellä kaavalla ja toisesta pakkaseen meni 9 alkiota ja huomenna selviää moniko menee tästä viimeisestä hoidosta. Eli mulla ei ainakaan ollut eroa juuri ollenkaan, mutta ihmiset ovat kaikki erilaisia. Tsemppiä hoitoihin! (y)

Domi oon niin pahoillani negasta :cry: mut jospa se vielä muuttuisi.. Ei ole vielä verikokeen tuloksia tullut? :unsure:
Kyselit tuoresiirrosta onko ennen tehny, niin ekan hoidon jälkeen tehtiin, toisessa irroitettiin gonapeptylillä niin tuoresiirtoa ei ollut. Eli kerran on tehty.

An1z81 onnittelut haamusta :love: toivotaan viivoille vahvistumista! (y)

Jantzu oon pahoillani :cry: voimia!

gemmy toivotaan että olisi myöhäinen kiinnittyminen ja viivat vielä testiin tulisi! (y)

Rusakkonen ihanaa että saitte pakastettavaa, sehän on tosiaan niin että jokainen alkio on aina mahdollisuus. Onnea! (y)

Täällä ollaan edelleen todella turpeana ja kipeänä :confused: ylä- ja alavatsassa turvotusta ja alavatsa kipeä liikkuessa. Maatessa menee siis päivä edelleen. Oon yrittäny juoda hyvin, mutta tuntuu etten tarpeeksi. Onneksi vasta maanantaina töitä.
Huomenna kaiketi selviää pakastettujen lopullinen määrä :)
 
  • Tykkää
Reactions: An1z81
Oma napa jatkuu: Olen nyt aivan innoissani, silla ottivat uudestaan klinikalta yhteytta. Ne kaksi morulaa olivat ottaneet aamusta loppukirin ja kehittyneet edelleen! :) Selvastikin halusivat vain rakkautta kehittyakseen! :) Eli pakkaseen menikin kolme kuusipaivaista blastokystia! Olen niin onnellinen. :) :) :)
 
  • Tykkää
Reactions: -dino- ja Ckk
Domi, eikä!!!!!!!!! Mikä ihme tässä nyt on ettei voi tarttua....paskanmarjat:cry::cry::cry: Toivotaan nyt ihmeitten ihmettä, mutta tiiän kyllä että se ois jo ihmeitten ihme todellakin jos.....
Voimia ja rutistus❤

Jantzulle voimia pettymykseen. Iso iso pettymys sielläkin. Ensin annetaan ja sitten otetaan....se on niin väärin:unsure:

Kaikille teille tänne isot tsempit ja paljon onnea mukaan hoitotaipaleelle!!
 
Pahoittelut Jantzu. Tuntuu varmasti niin todella pahalta kun hetken sai jo varovaisesti iloita. :cry:

Tosi ikävää myös lukea Domi sinun negasta. :cry: Olet kyllä ollut sellainen puurtaja ja ihan niin todella kovasti toivoisin sinulle plussaa ja vauvaa.

Tänne ei kuulu mitään ihmeellistä. Tänään katsoin kalenteria, että voiko siirrosta tosiaan olla vasta viikko?! o_O Tuntuu, että tätä jännitystä on ollut jo kauan. Vielä pitäisi viikko jaksaa. En ole uskaltanut soittaa, että menikö mitään pakkaseen. Biologi oli niin todella negatiivinen sen suhteen silloin.
 
@Rusakkonen hieno uutinen! Luonto on ihmeellistä.

Meillä ei mennyt enää pakkaseen tänään mitään. Eli eilen meillä meni neljä viisi päiväistä pakkaseen ja viittä viljeltiin vielä tähän päivään, mutta mikään niistä ei selvinnyt jatkoon. Olin eilen iloinen vielä saaliista, mutta tämän päivän uutisista iski huoli jos mikään näistä pakkasessa olevistakaan ei selviä kovin pitkälle. Lääkäri kyllä sanoi, että tämäkin tulos on oikein hyvä ja pakastetut alkiot olisivat hyviä. No mistä näistä tietää.

Vuotokin alkoi täysin yllättäen jo tänään, 6 päivää punktion jälkeen. Huomenna menen ultraan ja katsotaan missä kunnossa munasarjat on. Jos ne ovat kunnossa, niin aloitan kai lääkkeet ja yritetään siirtoa tähän kiertoon.
 
Ei oo sanoja @Domi n tilanteeseen. Voimia <3 On kohtuutonta.

Mulla alkoi vuoto aivan järkyttävien kramppien saattelemana kesken työpäivän. Jouduin hakemaan läheiseltä terveysasemalta panadolia, kun tuntui, etten enää pärjää. Omat oli jääneet talvitakin taskuun. Harvoin noin kovia kipuja on mistään aiheesta ollut. Eli huomenna soittelen polille ultra-aikaa ens viikon perjantaille ja sit toivotaan, että siellä ois johtofolli hyvällä mallilla ja päästäis siirtoon, eikä menis viikonlopulle siirtohetki.
 
@Domi , ei ole sanoja :( ihan paskaa!!! Halaus <3

@justhope , juu ei sun kummempaa tartte töihin sanoa, kun vaan vaikka et sulle tehdään yks toimenpide sairaalassa, että joudut olemaan pari päivää sairaslomalla. Ei siinä pitäis olla työnantajalla mitään vastaan sanomista tms. kun saikkulapunkin sitten viet. Heti vaan kun saat punktiopäivän tietoon, niin sanot, niin luulis olevan ok :)

Ihanaa @Rusakkonen :love: Jospa siellä olisi nyt pakkasessa teidän tuleva pikkuinen! Onnittelut! Siitä on hyvä jatkaa nyt seuraavaan vaiheeseen:)

@Ismundo , aika hyvä saalis on tuokin pakkaseen päässeistä! Sehän on 4 hyvää mahdollisuutta ;) ja saattaapa yksikin vain riittää. Toivotaan parasta!

Kiitos kaikille onnitteluista:love: Tänä aamuna tuli samanmoinen haamuplussa. Jos huomisen pitäisin taukoa, ja testaan sitten taas La- aamuna. Migreeni iski kyllä taas, niiku viimeksikin. Eilen illalla alkoi vihlomaan, ja kesti sitten koko yön aivan sairas kipu. Tänä aamuna oli otettava buranaa, koska töihin oli meno. Onneksi helpotti noin tunti ennenkuin piti lähteä, koska tuuraajaa en saanut, mutta olipas vähän hutera olo. Selvitty kuitenkin, ja viikonlopuksi mökille rentoutuun.

Mukavaa viikonloppua kaikille :):)
 
Pikakyssäri kun ei tuu uni. Kuukautiset alko 3.43ja 27. 4 tehdään siirto jossa käytetään 6päivän ikäst blastoa. Miten se laskettu aika nyt sit lasketaan? Meneekö tammikuun puolel?
Hei, voit kayttaa vaikkapa jotain netissa olevaa raskauslaskuria - punktiopaiva on hedelmoityspaiva, jos Sinulla on tuoresiirto. Juu, menee tammikuun puolelle. Esimerkiksi minulla oli punktio 20.4. ja minun laskettu aikani, jos plussaan, on 11.1.2019. :)
 
Hei, voit kayttaa vaikkapa jotain netissa olevaa raskauslaskuria - punktiopaiva on hedelmoityspaiva, jos Sinulla on tuoresiirto. Juu, menee tammikuun puolelle. Esimerkiksi minulla oli punktio 20.4. ja minun laskettu aikani, jos plussaan, on 11.1.2019. :)
PS - jos ei ollut punktiokierto, niin ehdottaisin, etta vahennat kuusi paivaa 27.4.:sta ja se on sitten se hedelmoityspaiva, josta lasket. Ellei jollakulla ole parempi metodi...?
 
  • Tykkää
Reactions: Orapihlaja89
Kiitos vastauksista

On siis tosiaan pakasteesta otettu tiistaina ja viimeks oli tuoresiirto. Tää vaa mietitytti kun viimeks sillo neuvola laski ain vaan kuukautisista jolloin meni viikot pyllylleen nt-ultraan varten ja sain sit lähetteen nipt - tutkimukseen.

Taidan viel tänää varmistaa lääkärilt, yöllä vaa ei meinannu saada unta ku mietin asiaa.
 
Mulle siirrettiin PAS blasto ainakin ihan koulukirjaesimerkillisesti kiertoon eli ovitrellellä kp13 varmistettiin ovulaatio kp15 ja alkio siirrettiin kp20. Klinikalla sitten raskaus laskettiin edellisistä menkoista niinku normaaliraskauksissa.
 
Mulla on laskettu hedelmöityksen mukaan ja tuoresiirretty siis 5pv blastona. Neuvolassakin ne laskee nykysin nää ivf-alkuiset jollain eri ohjelmalla näin, tai ainakin tuolla on laskettu. Vaikka voihan se silti olla juuri sama mikä se normaalisti laskienkin ois. Kuitenkin kun hedelmöitysaika tiedetään tarkalleen ja pistoajat vaihtelee, pitkässä kaavassa saatetaan vuodon jälkeen viivyttää niiden alotustakin jne., niin onhan se parempi kaiketi ihan tarkalleen laskee.
 
Pikaisesti tuli huikkaamaan että aamulla tuli tieto että 6 olisi pakkaseen menviä, ei siis visiin oltu vielä pakastettu..? Vähemmän kuin aiemmin, mutta ihan tyytyväinen olen. Tosin kolme päivisinä pakastettu, että katoahan voi vielä käydä.
Sit odotellaan vuodon alkua ja katotaan keretäänkö siirtoa tehdä ennen taukoa.
 
  • Tykkää
Reactions: Jantzu
@justhope minä sanoin pomolle pari viikkoa ennen punktioo, että mulla on tulossa yksi toimenpide sairaalassa about tietyllä viikolla ja siitä tulee 3-4 pv sairauslomaa. Ja tarkan ajankohdan saan lähemmin, kun sairaalan aikataulut selviää. Meillä sai saikkua "alavatsan kipu" punktiosta siirtopäivään eli 4pv, kun kolmipäiväinen siirrettiin.

Tuli kotiin tarkat tiedot punktiosta ja siirrosta (lääkkeet yms), kun eihän niitä muista mitä siinä sai. Otin itse koko rahan edestä kaikki mahdolliset. Rauhottavista kun kysyttiin, niin sanoin että kaikki vaan "keep them coming" Oli saatu viljellyistä kaksi kuusipäiväistä (vai oikeesti viisi?) pakkaseen, niiden neljän kolmipäiväisen alkion lisäksi.

Nyt kun oon ollu maha turpeena töissä, niin oon sanonu että tuli toimenpiteestä sivuoireena turvotusta, kun kertyy nestettä. Ilmoitan jos täytyy jäädä saikulle. Ei kukaan mitään ole kysellyt, mutta ne on miehiä. Tänään oli taas labrat ja kukaan ei soittanut, että oletan kaiken olevan riittävän ok. Lähdetään vaan maalle perhetapahtumaan, niin ois kiva jos siellä ei pahenis. hCG oli noussut mukavasti myös. Oli nyt jo reilu 700. Ettei vaan olis tuplat. En viitsi täällä hehkuttaa kuitenkaan, kun aivan varmasti ärsyttää jos itsellä hommat ei ole mennyt kuten ajatellut. Kuulin yhden kaverin (myös yli 40vee) raskaudesta ja oli kuulemma heti ekasta napsahtanut. Miten voi silti ärsyttää, vaikka itse olen nyt onnellisessa tilanteessa? Toiset ne vaan on niin hedelmällisiä... Ei tiedä hän miten onnellisessa tilanteessa onkaan.
 
Kiitos kommenteista, tulin tulokseen että kerron tuon viikkoarvion ja tälleen epämääräsesti ees vähän etukäteen. Vähän sellainen fiilis että parempi näin kun työpaikka kuitenkin kiva ja joustava on, niin yrittää mahiksien mukaan sitten ees vähän etukäteen antaa jotan varautumismahista - vaikkei tarkkoja päiviä tiiäkään.

Miten paljon teillä on ekassa ultrassa pistoshoitojen aloittamisen jälkeen ollut niitä follikkeleja, vai mitä ne nyt olikaan, tulossa? Tai ilmeisesti kai tilanne voi paljonkin muuttua sen jälkeen ennen punktiota, mutta olisin utelias sen suhteen miten monta on katsottu alussa olevan ja miten monta lopulta on saatu punktiossa talteen?
Mua vähän jännittää kun lääkäri totesi että pari-kolmekymmentä näkyy, ja mulla on kuitenkin vain yksi munasarja, joten tuntuu aika hurjalta määrältä sitä ajatellen. Mutta vasta tämä viikko gonalia pistelty joten ei voine vielä mitään ennustaa kuinka käy... lääkäri kuitenkin sanoi että toivottavaa olisi ettei oikeasti tuollaista satsia tule vaan parempi olisi pienempi määrä.
 
Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään

Annimiina89 # 4/16 # 2. # munanjohtimet tukossa # 1. IVF
atvk87 # 7/17 # 1. # siittiöt # 1.ICSI
Carinem # 10/16 # 1. # endo # 1.IVF
Darni73 # 2012 #1.yht # ikä+simpat # 5.ICSI
Domi #4/12#1.#selittämätön# 4.IVF/2.PAS
Ihanapa #3/16 #1. #siittiöt #2. ICSI
JannaJ #-10# 2.#selit./1.tuuba/hiipuvat munas.# 2.IVF (ekasta tyttö)
Kesänlapsi123 # -13# 1.#selittämätön#3IVF/1.PAS
KuuBe #2013#1.#selittämätön#2.IVF/1.PAS
love-# 2014#1.#siittiöt# 3.IVF/ICSI
Maravilla #2/15#1.#selit#1.IVF
Miitta37 #-13#1.# pco/selit.# 1.IVF 1.PAS
Mimmivaan#2011#1.yht#selt./ei ovul.#1.IFV
Nennalii #2012#1.#selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu# 2.ICSI
Ninnupinnu #6/16#1.#selittämätön# 1.IVF
Nyu # 2012#1.#munasolut#4.IVF
Orapihlaja89 #-16#2.#siittiöt# 1.IVF 1.PAS

Piikkinen # 12/16#2.#matala amh+ikä+endo+perussairaus# 3.IVF
pipa84 #04/15#1.yht#azoospermia #2.ICSI
Rusakkonen #1/2017/1.#ikä# 3.IVF
Toiveikas81 #2014#1.#endo/siittiöt#2.ICSI 2.PAS
Toivo2016 #3/13#1.#ikä, johdin poist. ym# 6.IVF
Uneksija17#4/15#1.#pcos/selit.#1.IVF/2.PAS
Voyage #-13 #1.#selit.#2.ICSI
-dino-#6/15 #1. # selittämätön # 2.IVF/1.PAS


Piinailijat: :whistle:

Voyage 3.5 (2x3pv/19.4)
gemmy 30.4 (2x5pv/19.4)
Rusakkonen 8.5 (3pv/23.4)
Miitta37 8.5 (5pv/24.4)

:love: Plussat 2017 :love:

Touko:
Toivo2016 4.IVF (kem)
maljakko 3.IVF/1.PAS (tm)
AdeliinaJosefiina 3.ICSI/1.PAS (2x2pv)
Henrietta77 1.ICSI
reason 2.IVF (3pv)
Kesä:
tanjuli-79 ? (3pv)
Ranau 1.IVF
Heinä:
Karoliina195 1.IVF (2pv)
Xienna 2.ICSI/1.PAS (3pv)
Elo:
KuuBe 1.IVF/1.PAS (kem)
SalamaT 3.IVF/2.PAS (kem)
Syys:
#hope 1.IVF (2pv)
Bridge 5.ICSI: jälk. 5pv. lahjasolu
SalamaT 3.IVF/3.PAS (5pv)
Helios 4.ICSI 7.PAS (lahjasiit.) (5pv)
Loka:
Siida 2.ICSI/1.PAS (2x3pv)
Mishala 2.IVF (5pv)
~SeaWind~ 1.IVF(5pv)
kiuski 2.ICSI/1.PAS (5pv)
maljakko 3.ICSI 2.PAS (5pv)
Marras:
marrasmai 5.ICSI (5pv)
Joulu:
Zoona 2.IVF/3.PAS (3pv)
gemmy 3.IVF/1.PAS (tm)
Domi 4.IVF/1.PAS (tm)
lullaby 7.IVF (5pv)

:love: Plussat 2018 :love:
Tammi:
Ravishing (luomu)
An1z81 1.IVF 1.PAS (tm)
Choco coco 1.IVF 1.PAS (5pv)
joskusvielä 3.IVF PAS(6pv)
Helmi:
Piinailija 2.IVF/ICSI (kem)
Iiris80 1.IVF (5pv)
kop kop 1.ICSI 3.PAS (5pv)
Maaliskuu:
Amagara82 2.IVF 2.PAS (6pv)
Jantzu 3.ICSI (kem)
Huhtikuu:
Ckk 1.ICSI (5pv)
Toivo2016 6.IVF (kem)
mmmoi 1.ICSI 3.PAS (5pv)
Jantzu 3.ICSI/1.PAS (4pv)
kettuperhe 1.IVF (2x3pv)
An1z81 1.IVF/2.PAS (5.pv)


Jos haluat muokata listaa, klikkaa postauksen alta VASTAA ja poista alusta sekä lopusta [ QUOTE ] tekstit, niin muotoilu säilyy. Kiitos :)
 
@justhope Kyllä niitä pienempiäkin folleja voi siellä näkyä, jotka eivät lähde kasvuun. Niistä ei kuitenkaan määrää kertonut lääkäri mulle, mainitsi vain että 10 + 15 hyvänkokoista ja loput pienempiä. Mulla kuitenin punktioitiin 34 ja noi suuret määrät ei ole hyvästä.
Sulla on varmaan se munasarjan repeytymisvaara nyt, joten kannattaa ottaa tosi iisisti ja välttää kiertoliikkeitä, jos lääkäri ei siitä jo sanonut.
 
Kiitos atvk87! Eipä se lääkäri minulle tuota repeämisvaaraa maininnut, taitaa olla ainoa komplikaatio josta ei vielä ole varoteltu kovasti. Sanoi kyllä sentään että tämän viikon voin vielä elää normaalia elämää mutta sitten kuulmma otettava rauhalllisesti ettei liiku rajusti ja just noita kiertoliikkeitä varottava.
Olisiko nämä vielä nyt niin pieniä ettei elämää haittaa vielä pariin päivään... Vielä ei ainakaan olotila ole mitenkään tukala. Jännityksellä eteenpäin siis.
 

Yhteistyössä