IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Olo on niin valtavan pettynyt.
Ultran jälkeen ajoin kotiin sellasessa huutoitkussa, etten ikinä muista olleeni niin hysteerinen. Lääkäri ei löytäny johtofollia ja tulossa ovuloimaton kierto. Sen sijaan taas yks kysta löytyi.
Ihan ku avokämmentä naamaan maailmalta, et tein väärän päätöksen, ku en alottanu zumenonia.
Suututin jo miehenkin syyllistelemällä.
Koko kesä meni kyllä pilalle, kun ainoa mahdollisuus pitkään aikaan otettiin pois.
Paljon negaakin pahemmilta on tuntuneet nämä kierrot, joissa ei edes pääse yrittämään. Nytkin olin ladannut tähän kaiken odotuksen tulossa olevan kesätauon vuoksi.
Luulen, että pidän vähän taukoa täältä. :cry:

Tsemppiä @-dino- ja @Piikkinen ja @justhope, toivottavasti plussat on tulossa!

@Fainatus toivon sulle onnistunutta siirtoa ja lopputulosta.

Tsemppiä uuteen kierrokseen @Rusakkonen, kunpa nyt tulisi hyvälaatuisia alkiota ja hyvä vaste.

Onnea muillekin punktioihin ja muuhun!
 
@-dino- nyt jää sun kontolle tuo tilastojen kaunistaminen. mulla nega ja menkkamigreeni puskee päälle.

Nyt on takki jotenkin tyhjä. Ja niin on myös säästötili, jota juuri katselin klinikan maksua maksaessani.

@atvk87 voimahalit sulle. En osaa nyt muuta sanoa kuin että paska kesä täälläkin tulossa.
 
Moikka.. äh.. ei meinaa koskaan keritä tännekkään ja sit oli tullut niin paljon teksitä ettei kerennyt kaikkea lukea ja sit oli taas tullut lisää.. mutta nyt olen lukenut (ja unohtanut kaikki) Ompas tosiaan nihkeessö nyt plussat vaikka kevät ja kaikkea. Pahoittelut kaiksita negoista. @-dino- on nyt kyllä onnistuttava, kuulostaa lupaavalta..
@atvk87 täältäkin sulle jaksamista :poop: tilanne.. toivottavasti ei oo koko kesän poli kiinni..
@Rusakkonen mulla on pergoveris 225 päivässä.. on tosiaan helppo pistää, neula ei tunnu missään eikä tuu yhtään kirvelyä. Toisin kun orgalutranista jota nyt oon kans 2 päivää pistänyt, onkohan se aina tolleen kirvellyt, ei voi muistaa, nostaa oikein sellasen punasen kohouman...
Viilis ei oo mikään mainioin.. kai tässä se ikäkin alkaa sit painamaan, kun 1. uä ei nyt varsin riemunkiljahduksia aikaan saanut.. :unsure: vasen puoli ei mulla tunnu enää juuri mitään tekevän, vaikka ekoissa stimulaatioissa olivat molemmat puolet aina aika samoilla.. nyt ei näkynyt ku 1x7mm ja toinen mini siellä (syksylläkin oli vaan 3x9mm 1. uä:ssä siellä) Oikealla oli sit 3x9mm 2x8mm 1x7mm ja muutoma alle 6mm (viimeksi 6x9mm). Mutta siis stimulaatio on epätasaisempi ja vähnä määrällisestikkin huonompi + limiskin oli 1mm pienempi.. Ja nyt olin vielä pistänyt 1 kerran enemmän, koska pistän nyt aamuisin ja ultraus oli illalla..:(:(:( Ma 2. uä omalla polilla ja sit varmaan ke tai to punktio..
 
@Sunflower33 Toivottavasti pienemmätki ottaa loppukirin. Tsemppiä punktioon! :)

@atvk87 Voi ei, ihan hirveän pahoillani olen teidän puolesta :cry: Älä kuitenkaan syyllistä itseäsi, et voinut tietää että näin käy. Me tehdään päätöksen aina sen hetkisten tietojen perusteella, joten ei voi tietää mikä olisi ollut lopulta oikea. Tuntuu varmasti pahalta kun pitkä odotus taas edessä. Tsemppiä ja luja rutistus sinne. Koita jollain ihmeellä nauttia vähän kesästä<3

@Piikkinen No aika aikaisin olet testannut joten mulla riittää vielä uskoa sun mahdollisuuksiin :rolleyes: Voi kumpa kaikille teille yksityisen puolen kulkijoille napsahtais iso lottovoitto tilille nii ei tarvis ainakaan rahasta murehtia :(

@Domi Nyt jos koskaan toivon että laatu korvaa määrän. On se masentavaa kuulla kun vastetta ei tahdo olla odotusten mukaisesti. :unsure: Tehäänkös sulle kuitenki tuoresiirto vai meneekö kaikki pakkaseen ja sieltä sitte pas pitkällä kaavalla?

Mitä lähemmäs testipäivä tulee niin sitä epävarmempi olo alkaa olla.
 
Kiitos @-dino- tsempeistä:)

Minulla @Domi myös toinen munasarja laiskan puoleinen, mikä tuli yllätyksenä, kun ennen sanottu, että munasarjat näyttävät aktiivisilta ja myös amh arvo on hyvä, yli 3, mutta niin vain kävi että vain yksi kunnon folli kasvoi oikealla ja viisi vasemmalla.. oikealla muutamia pienempiä lisäksi mutta katsotaan ehtivätkö kasvamaan.. mutta kuten täällä sanottu: josko määrän tappio olisi laadun voitto:D(y) meillä tämä hoitosykli aikalailla samassa vaiheessa, molemmilla punktio ensi viikolla:) tsemppiä!!!(y)
 
  • Tykkää
Reactions: Domi
Munasolujen koista yha: minulla on aina ollut vain yksi ultra ja siina kaikki 12mm olivat muistaakseni niita isoimpia. Suunnilleen kaikki jostain 9mm asti ovat kasittaakseni ehtineet kasvaa. Sellaiset pikkuiset alle 7mm eivat oikein ole ehtineet. Eli minusta 12mm on ihan suuri.

@Domi - jos vaste ei ole ihan niin hyva, niin en usko, etta se se olisi iästäsi kiinni; varmaankin vain, etta laake toimii eri tavalla Sinun kehosi yhteydessa. Minullakin, kun valitsin tuon Pergoveriksen, nousivat nyt ihan karvat pystyyn, etta eikos se laake olekaan ihan niin tuotteliasta! :) Tosin, voi olla, etta laatu korvaa maaran, ja laatu tassa kuitenkin on tarkeinta. Tosin minulla on siis isompi annos, 7 x 300mg ja sita edeltaa viela se pitkavaikutteinen Elonva-tujaus 150mg. Kuinka monta kertaa pistat Pergoverista? Ajattelin myos, etta mita jos nostaisit annosta, mutta jos Sinulla on punktio jo keskiviikkona, niin paatos nostamisesta olisi varmaan pitanyt tehda eilen, kun nyt on viikonloppu. Pidan Sulle peukkuja, ett kuitenkin viela hyvin!

ON: Kuukautiset alkoivat eilen, eli tanaan lahtee kierros kayntiin toden teolla illalla Elonva-pistoksella. Olen kaynyt lisaa akupunktiossa, hieronnoissa ja vyohyketerapiassa, ja lihassolmut alkavat pikkuisen avautua. Minua kehoitettiin myos nukkumaan enemman. Tama on aina ollut minulle vaikeaa, kun koskaan ei ehdi/haluta nukkua, mutta se olisi nyt tarkeaa, ja taytyy yrittaa kovasti!
 
Viimeksi muokattu:
Nyt Elonva pistetty. On jotenkin liikuttunut olo...

En tieda, onko tama viimeinen omien solujen kerays - no, tuskin ei, vaikka mitaan ei taman maailman menosta tieda - mutta jos tama tuoresiirto ei onnistu, niin sen tiedan, etta seuraava askel on sitten talla tiella luovutetuilla munasoluilla yrittaminen, koska se nimenomainen polku, jos sita haluaa kulkea, on kuljettava siina 46. syntymapaivan tienoilla, eli vaikka tiettya joustoa siitakin on, niin kuitenkaan sen tietyn polun aloittamista ei voi niista synttareista kovasti lykata. Luovutetujen solujenkin polku siis voi jatkua kauemminkin, jos esimerkiksi pakkastavaraa riittaa tai jos ensimmainen luovuttajakerays ei oikein onnistu. Mutta joka tapauksessa luovuttajareitti(kin) aloitetaan, jos nyt ei tarppaa.

Mutta jos vaikka tarppaisikin nyt? :) Ainakin olen niin paljon teilta ihanilta ihmisilta oppinut, etta elamani on huomattavasti parantunut ja raskausmahdollisuudet nousseet. En olisi ikina keksinyt panostaa tahan henkisempaan puoleen ja kokeilla akupunktiota ja vyohyketerapiaa, jos en olisi siita kuullut taalta. Olen jo niin paljon oppinut niilta hoitajiltakin, esim. lisaa ravinnosta ja esim. jalkojen lampimana pitamisesta. :) Ja sitten kuulin taalta palstalta myos niista amerikkalaisista Facebook-ivf-ryhmista, ja niistakin olen oppinut paljon. Kuten sen, etta kaikkien elimisto ei osaakaan pilkkoa foolihappoa vaan tarvitsee folaattia! Sain tahan tanaan vahvistuksen apteekissa ja ostin folaattia ja sitten myos sita toista inositolijuttua, jossa on osana folaatti (en muista nimea). Kysyin myos ubikinoni-ubikinolierosta (siitakin kuulin amerikkalaiselta sivulta) - apteekissa eivat olleet siita kuulleet, mutta eivat nahneet estetta sille, etta nyt metformiinin aloitettuani nostin paivittaisen ubikinoniannokseni 800mg:aan (metformiini syo elimiston ubikinonia, ja jos kerran sita tarvitaan enemman kuin ubikinolia... oma ratkaisuni, mutta apteekki oli maaran suhteen OK).

Ja sitten joku teista myos mainitsi ne hajusteettomat tuotteet! Niin kavin ostamassa tanaan sellaisia... Jopa kasvovoidetta, kun kampaaja kehoitti kayttamaan, kun huomasin ihoni olevan kuivan, ja han sitten oli kauhuissaan, kun kuuli, eaten kayta MITAAN, hehe... Siis en ole kayttanyt ennen saannollisesti mitaan voiteita. No esimerkiksi haissani kylla kaytin kaikki voiteet ja meikit, jotta tuli hyvat kuvat. :) (En muuuten ole ryppyinen! :)) Sanoin siihen, etta miten nyt sellaistakin, kun tassa jo yritan muuttaa syomis- ja liikuntatottumuksiani, kayda akupunktiossa yms., ja nyt muka voidettakin? :) Mutta sitten kuitenkin menin kiltisti ostamaan, ja siis jopa hajusteetonta, ja myos muut kuten deodorantit ja shampoo yms. hajusteettomina. :)

Eli Rusakkosella suuret muutokset jatkuvat! :)
 
Viimeksi muokattu:
No siis vastehan ei viimekertaisesta ole mitenkään radikaalisti muuttunut, ehkä yks vähemmän.. mutta aijempiin verrattunut, eritoten se et vasemmalle ei tuu enää pari hassua, kun joskus on punktioitu muistaakseni 8+8 ja kerran jopa 10+10 (sillon tosin melkein puolet oli tyhjiä). Mitähän sillä yhdellä kertaa on ollut, hmm.. en jaksa kaivella papereita.. Annostus oli viimeksi menopurilla sama eli 225. Silloin tuli pistopäiviä 10. Nyt ainakin 11, koska uä vasta ma ja pistän aamulla, lääkäri kehoitti kuitenkin pistämään, että ei ne sieltä mihinkään karkaa kun jarru.. on sitten kuitenkin tarpeeksi väliä, vaikka illalla pistäisin irrotuksen.. @-dino- viimeksi ainakin tehtiin tuoresiirto.. olen ainakin olettanut (pistäntyt vapaa päiviä) että myös nyt on. Ja taisi se lääkäri sitä laskeskella miten se sattuu sillon kuin primojen aloitusta ja koko aikataulua mietti.
 
Hei!
Kuikuilen tuolta toisesta ketjusta: onko kellekään käynyt niin, että pas:iin valmistautuessa kuukautisvuoto alkaakin jo ennen siirtopäivää? Näin on nyt ilmeisesti käynyt itselleni ja suunniteltu siirto peruuntunee. Söin progynovaa 3Xpäivässä ja ultrassa limakalvo näytti vielä hyvältä.
Olen hoitojen aikana kokenut kaikki mahdolliset vastoinkäymiset, mutta tällaisesta mahdollisuudesta en edes tiennyt :-(.
 
FridaHelmi mulla ei ole passeista kokemusta, mutta monesti on käynyt niin, että tullut "ylimääräisiä" vuotoja ennen tuoresiirtoa/punktiota tai inssiä. Koska vuodot ovat olleet varsin niukkoja ja max pari päivää kestäviä, niistä ei ole välitetty. Gyne tais joskus sanoa, että "hyvä vaan kun tulee tuore pinta limikselle", koska limakalvot on aina olleet yli 10 mm kuitenkin. Mut kunnon menkoista ei ole kokemusta, varmaan siinäkin merkitsee kuinka runsasta se on ja loppuuko vuoto ennen siirtoa ja minkä paksuinen / näköinen limis sinne jää jäljelle.
 
  • Tykkää
Reactions: FridaHelmi
Kiitos @Tupsuli vastauksesta! Hyvä kuulla!
Tää mun vuoto oli aluksi vähäistä, mut on nyt kolmisen päivää ollut reipasta ja menkkamaista kipuineen, on pitänyt vetää särkylääkkeitäkin.
Meen heti huomenna ultraan mut oon jo valmistautunut aloittamaan koko rumban alusta :-(. Kiinnostaisi että mistä tämä voi oikein johtua.
 
@Rusakkonen onnea viimeiseen yritykseen! Eihän sitä tiedä, jos vaikka tärppäiskin. Munkin lääkäri sanoi tässä viimeisessä siirrossa, että eihän me tätä tehtäis, jos ei olis toivoa!
Mikä tuo juttu jalkojen lämpimänä pitämisestä olikaan, mihin viittaisit? Jäi kiinnostamaan.

@-dino- Joo ä testasin aikaisin, en siihen testiin sinänsä yksin vielä luovuttanutkaan, mutta kun tää migreeni puski läpi, niin se on aika varma merkki että estrogeenitasot laskee, eli menkat tulossa.Testaan kyllä vielä huomenna varmistuksen, kun menkat ei vielä ole alkaneet.

Mut mietin tuossa yksi yö @-dino- sua, että ihan tilastollisesti sun on nyt kyllä pakko plussata, kun muuten oli aika heikko toukokuun tällä palstalla.
 
Nega & vuoto tuli täällä viikko sitten... Nyt pari kiertoa väliin ja uutta yritystä. Nyt kuulemma testataan joku lyhyt/ kevyt stimulointi. Palailen asiaan, kun jotain päivitettävää löytyy.

Ihanaa kesää ja plussaisia tuulia!
 
@Rusakkonen onnea viimeiseen yritykseen! Eihän sitä tiedä, jos vaikka tärppäiskin. Munkin lääkäri sanoi tässä viimeisessä siirrossa, että eihän me tätä tehtäis, jos ei olis toivoa!
Mikä tuo juttu jalkojen lämpimänä pitämisestä olikaan, mihin viittaisit? Jäi kiinnostamaan.

@-dino- Joo ä testasin aikaisin, en siihen testiin sinänsä yksin vielä luovuttanutkaan, mutta kun tää migreeni puski läpi, niin se on aika varma merkki että estrogeenitasot laskee, eli menkat tulossa.Testaan kyllä vielä huomenna varmistuksen, kun menkat ei vielä ole alkaneet.

Mut mietin tuossa yksi yö @-dino- sua, että ihan tilastollisesti sun on nyt kyllä pakko plussata, kun muuten oli aika heikko toukokuun tällä palstalla.
@Piikkinen - todennakoisimmin koetan viela tamankin jalkeen kerayttaa omiani jossakin ja siis toivottavasti nykyisella klinikalla (jos rahatilanne kestaa suunitellusti - ainakin ulkomailla tullaan mita todennakoisimmin siihen suostumaan historiallisen hoitovasteeni vuoksi, mutta toivottavasti myos Suomessa ja toivottavasti nykyisella klinikallani) mutta siina mielessa joka tapauksessa talla eraa viimeinen, etta haluan kylla kokeilla luovutetuilla Suomessa ja siihen on pakko ryhtya heina-/elokuun tienoilla, jos siihen ryhtyy, koska luovutetuissa soluissa on enemmankin aikaraja (kaikki luovutetut pakastetut kylla sitten saa ajan kanssa kayttaa). Tama on iso askel tietenkin, koska minulla on pakkasessa omiakin soluja, eli on pitanyt miettia loppuun asti, eli jos asiat ns. "onnistuvat kahdesti", on jopa mahdollista, etta vanhempi lapsi olisi luovutussolusta ja nuorempi geneettisesti omasta (koska meilla tulee olemaan pakkasessa omiakin soluja). Tama siis on meille OK ja rakastaisimme lapsia tasapuolisesti. :) :) Siltikin on tietysti mahdollista, etta mistaan ei onnistu ja nollalinja pysyy, mutta eihan sita voi tassa vaiheessa miettia, pitaa olla positiivinen... ihana tuo muistutuksesi, etta laakarit eivat kylla Suomessa tekisi naita hoitoja, jos ei olisi toivoa, on korkeat etiikat! :)

Kiinalaisen laaketieteen mukaan pitaa pitaa jalat ja munuaisten seutu lampimana! :) Tama lisaa verenkiertoa. Muuten akupunktiosta yms. nayttaa olleen minulle jo nyt hyotya - kuukautisten verihyytymat ovat huomattavasti vahentyneet, eli verenkierto alueelle on parantumassa. Laitan erityisesti akupunktion piikkiin. Lisaksi muuten suositeltiin, etta soisi ja joisi lampimia, esim. keitto kuulemma parempi kuin salaatti. Kahvia ja kofeiinipitoisia tulisi valttaa (tanaan kylla tuli juotua paljon Diet Pepsia, ja kahviakin, koska matkustin! Mutta ainakaan ei Pepsia sokerisena tai superkylmana).
 
Viimeksi muokattu:
Voi perse, @-dino-   :cry: :poop:
Tulin ihan varta vasten katsomaan miten sun käy. Oon pahoillani.

Kiitos kaikille myötätunnosta, tuntuu että on kuukauden itkut itketty viikonloppuna. Poli on kii tän viikon jälkeen elokuun puolen välin tienoille. Yritän löytää tästä kesästä jotain hyvää, vaikealta kyllä tuntuu. Lääkäri käski tehdä ovulaatiotestejä huomiseen asti, mut en ymmärrä miks, ku ei näkyny mitään follia. Tuntuu tyhmältä heittää joka päivä 5 euroa roskiin testien muodossa.

Hyvää kesää <3
 
Hei kaikille pitkästä aikaa.

Kaikkia en ehtinyt lukea niiin kamalasti tullut tekstiä, mutta silmiin pisti "negatiiviset" hymiöt :unsure: Harmittaa teijän puolesta, kenellä yritys alkaa alusta. *hali*

ON: Me siis päästiin aloittaa hoidot yllättäen peruutus ajalla. Käynti osui niin hyvin, että samana iltana sain aloittaa Letrot OI varten.
No nyt ne on syöty ja seurantaultra tulossa, jännittää.. Syynä oli siis selvä ovuloimattomuus. Kuumia aaltoja oon saanu kaveriksi ja jotain pientä nippailua ollu parina päivänä oikealla :whistle: Tänään piti aloittaa testailu, ei näyttäny vielä hyvältä, mutta....

Tsempit kaikille ja plussa tuuuulia :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen

Yhteistyössä