IVF hoidoissa oleville/sinne joutuville

Tanaan kaytiin elokuulle suunniteltua luovutushoitoa ajatellen klinikan psykologilla; ihan hyva tapaaminen. Sitten akupunktiota ja lopuksi takaisin laakarille ja suunniteltiin heinakuun ERA-testikierto (Progynova, Klexane, Terolut) ja elokuun luovutushoitokierto. Peukut pystyssa toivoen, etta molemmat kaynnit olivat turhia! (y) Huomenna akupunktion kautta alkionsiirtoon. :)

Tsemppia @Domi, @Toiveikas81 ja @Fainatus, ja kaikille muillekin omiin hoitovaiheisiinne!!! (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Domi
Heippa. Hieman on aikaa vierähtänyt ja jotain tapahtunut viime käynnistäni. Toivottavasti täällä on plussa tuulet puhallelleet.
Meillä alkoi pariterapia kesäkuun alussa, ja ainakin omaa päätä saanut purettua ja päästeltyä paineita pihalle. Mies yritti esittää sitä miehistä miestä ja esittää tietty kaikki hallinnassa, oikein ärsyttää tuo esitys varsinki kun autotallissa silloin itkeskeli. Mies sai lähetteen psykologille hälyttävän masennusriskin takia, ja itselle tuokin tuonut hirveesti lisää taakkaa. Joskus sitä miettinyt että miksi piti valita tuhkamuna mieheksi. Yhden kerran sanoin suutuksissani että kaduttaa kun menin naimisiin tuhkamunan kanssa, pyysin kyllä anteeksi ja hävetti ihan hirveästi tuo tokaisu. Toivottavasti joskus antaa sen anteeksi. Kyllä jos tämän parisuhde kestää niin ei sitä enää mikään riko, sen verran rankasti kokeillaan ihmismieltä.
Biobsiaan ei päästy vaan miehelle määrätty clomifen kuuri ja heinäkuun toisella viikolla mitataan testosteroni taso, jos hyvä nii sitten siemenneste analyysi. Voi simppojen määrä kuulemma jopa 10X.
 
Tänään menee kaikki niin persiileen ja hankalasti ja ketutuskäyrä paukkuu tapissaan, että eiköhän vuoto ole pian täällä :mad: Hyvä että kerkesin käydä siihen verikokeeseen tuhlaamassa.. aamulla iski myös hurja ahdistus siitä etten jaksa negaa.. siis jännä kun se on kokoajan ollut "odotuksissa" en siis ollut ajatellut että iskisi mitenkään pahasti.. mutta taitaapa iskeä..muutenkin tää henkinen puoli ollut niiiin koetuksella tässä... :cry:
 
@Domi tuttu tunne...ärsyttää, vihastuttaa, ottaa niin päähän kaikki tää vaiva. Tuntuu niin turhalta käydä läpi kaikki mahdolliset hoidot ja mitään ei tapahdu paitsi pettymyksiä.

Mulla tuhrua minimaalisesti ja välillä elättelen toiveita et tää olis vaan valemenkat mut tiedän kroppani ja menkat on tulossa. Pettymys vaan et tuhruilu alkoi jo näin aikaisin. Joo pp7 nyt...elämä on välillä niin syvältä!!!!
 
Eikö oo @Toiveikas81 ennen ollut noin ajoissa.. ei oo kyllä mullakaan tainnut koskaan noin aikaseen.. tai tuulimunassa tais olla joku mini rusehdus lugemössössä pp8.. tuore siirroissa tainnut tulla josku pp10 läpi.. eli olot täsmäis hyvin siihen et huomenna hanaat aukee..
 
Hyvä @hippunen90 että ootte päässeet terapiaan ja ikävä kuulla, että miehellä on masennusoireita. Onneksi nekin nyt havaittiin ja hän pääsee sitä käsittelemään.
Aivan hirveä loukkaus kyllä tuo mitä sanoit, vaikka suuttuneena jne, mutta ei välttämättä unohdu.
En ikinä voisi sanoa miehelleni tuollaista, vaikka synkkinä hetkinä ajattelen, että jonkun muun kanssa mulla vois olla lapsi. Toisaalta en ole halunnut lapsia muiden kanssa, tämä nykyinen rakkauteni sytytti vauvakuumeen aikoinaan.

Voimia teille molemmille!

Tsemppiä @Domi, peukut pystyssä täällä toivon!
 
Voimia @hippunen90 ! Olen myös äkkipikainen ja onnistunut kiukuspäissäni purkamaan huonoa oloani puolisooni ja onnistunut loukkaamaan toista. Sanoit tietysti rumasti ja loukkaavasti, mutta kun itselläkin on paha olla, sen purkaa helposti toiseen. Vaikka ei tietysti pitäisi ja pitäisi oppia käsittelemään ne tunteet paremmin ja toisella tavalla. Mutta onneksi pyysit anteeksi ja uskon, että ryvet itsekin aika syvällä, kun huomasit miten tuli toista loukattua. Toivottavasti pääsette asian yli ja pääsette hoidoissa eteenpäin, kun sen aika on!
 
Tanaan meni pikkuinen masuun eli minutkin voi lisata piinailijoihin! Aion testata 2.7. Akupunktiota oli ennen ja jalkeen siirron.

Huomiseen katsotaan, saadaanko myos yksi alkio pakastettua. Valitettavasti iso osa niista virkeista kolmipaivaisista sitten pysahtyikin, ja parissa tapahtui jonkinlainen solujen vahentyminen. Yhta alkiota nyt seurataan huomiseen.

Jos teen uuden kerayksen jossain, niin talla hetkella ylla olevasta johtuen tuntuu, etta en taida ehka enaa Pergoverista ottaa; joko takaisin Bemfolaan taikka sitten jotain muuta. Tosin tietenkin voi olla, etta mielipide muuttuu seuraavan parin viikon kuluessa riippuen testituloksista ... mutta sellaisia ajatuksia oli tanaan.

Tunteet ovat siis menneet laidasta laitaan; mutta nyt sitten keskityn olemaan PUPO (pregnant until proven otherwise) - nayttaa olevan amerikkalaisten suosima termi! :)
 
Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään

Annimiina89 # 4/16 # 2. # munanjohtimet tukossa # 1. IVF
atvk87 # 7/17 # 1. # siittiöt # 1.ICSI/2.PAS
BabyMaybe # 4/17 # 1. # ei varsinaista vikaa, mun ikä (39) # 1. IVF
Carinem # 10/16 # 1. # endo # 1.IVF
Daim1 #7/16 #1. #selittämätön # 2.ICSI/1.PAS
Domi #4/12#1.#selittämätön# 5.IVF
Ihanapa #3/16 #1. #siittiöt #2.ICSI
JannaJ #-10# 2.#selit./1.tuuba/hiipuvat munas.# 2.IVF (ekasta tyttö)
Jantzu #-15 #1.# siittiöt# 3.ICSI/2.PAS
Kesänlapsi123 # -13# 1.#selittämätön#3IVF/1.PAS
KuuBe #2013#1.#selittämätön#2.IVF/1.PAS
love-# 2014#1.#siittiöt# 3.IVF/ICSI
Maravilla #2/15#1.#selit#1.IVF
Mimmivaan#2011#1.yht#selt./ei ovul.#1.IVF
Nennalii #2012#1.#selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu# 2.ICSI
Ninnupinnu #6/16#1.#selittämätön# 3.IVF
Nyu # 2012#1.#munasolut#4.IVF
Orapihlaja89 #-16#2.#siittiöt# 1.IVF 1.PAS
Piikkinen # 12/16#2.#matala amh+ikä+endo+perussairaus# 4.IVF
Rusakkonen #1/2017/1.#ikä# 4.IVF
Sunflower33#2011#1.yht.#selit.#1.IVF

Taival # 8/15 # 1. # siittiöt # 2.IVF/ICSI 1.PAS
Toiveikas81 #2014#1.#endo/siittiöt#3.ICSI
Toivo2016 #3/13#1.#ikä, johdin poist. ym# 6.IVF
Uneksija17#4/15#1.#pcos/selit.#1.IVF/2.PAS
-dino-#6/15 #1. # selittämätön # 2.IVF/2.PAS


Piinailijat: :whistle:
Fainatus
26.6 (4pv/12.6)
Toiveikas81 27.6 (5pv/13.6)
Rusakkonen 7.2 (5pv/20.6)

:love: Plussat 2017 :love:
Touko:
Toivo2016 4.IVF (kem)
maljakko 3.IVF/1.PAS (tm)
AdeliinaJosefiina 3.ICSI/1.PAS (2x2pv)
Henrietta77 1.ICSI
reason 2.IVF (3pv)
Kesä:
tanjuli-79 ? (3pv)
Ranau 1.IVF
Heinä:
Karoliina195 1.IVF (2pv)
Xienna 2.ICSI/1.PAS (3pv)
Elo:
KuuBe 1.IVF/1.PAS (kem)
SalamaT 3.IVF/2.PAS (kem)
Syys:
#hope 1.IVF (2pv)
Bridge 5.ICSI: jälk. 5pv. lahjasolu
SalamaT 3.IVF/3.PAS (5pv)
Helios 4.ICSI 7.PAS (lahjasiit.) (5pv)
Loka:
Siida 2.ICSI/1.PAS (2x3pv)
Mishala 2.IVF (5pv)
~SeaWind~ 1.IVF(5pv)
kiuski 2.ICSI/1.PAS (5pv)
maljakko 3.ICSI 2.PAS (5pv)
Marras:
marrasmai 5.ICSI (5pv)
Joulu:
Zoona 2.IVF/3.PAS (3pv)
gemmy 3.IVF/1.PAS (tm)
Domi 4.IVF/1.PAS (tm)
lullaby 7.IVF (5pv)
Daim1 1.ICSI/1.PAS (tm)

:love: Plussat 2018 :love:
Tammikuu:
Ravishing (luomu)
An1z81 1.IVF 1.PAS (tm)
Choco coco 1.IVF 1.PAS (5pv)
joskusvielä 3.IVF PAS (6pv)
Helmikuu:
Piinailija 2.IVF/ICSI (kem)
Iiris80 1.IVF (5pv)
kop kop 1.ICSI 3.PAS (5pv)
Maaliskuu:
Amagara82 2.IVF 2.PAS (6pv)
Jantzu 3.ICSI (kem)
Huhtikuu:
Ckk 1.ICSI (5pv)
Toivo2016 6.IVF (kem)
mmmoi 1.ICSI 3.PAS (5pv)
Jantzu 3.ICSI/1.PAS (ku)
kettuperhe 1.IVF (2x3pv)
An1z81 1.IVF/2.PAS (5pv)
Toukokuu:
Voyage 2.ICSI (ku)
Miitta37 1.IVF/1.PAS (5pv)
 
Hui! Uskaltaako tätä edes kirjoittaa :)
Tänään haettu matkaan matkustaja, hymy on nyt herkässä.:whistle: Testipäivä 3.7
Ajattelin liittyä @Rusakkonen sun tiimiin tämän PUPO:n osalta (y)

Edellinen hoito kun päättyi ennen kuin alkoikaan. Tällä kertaa oli lyhyt kaava, saaliina 15 munasolua. Niistä 8 hedelmöittyi, yksi kuukahti, 1 siirrettiin ja 6 meni vielä pakkaseen.

Kaikille plussanneille onnittelut!
Muille voimia ja virtuaalihaleja
 
Minäkin hain tänään matkaan yhden viisipäiväisen! Testi kahden viikon päästä, eli 5.7.

@Ihanapa minkä ikäinen sulle siirrettiin?

Mä tilasin eilen raskaustestejä, ja ajattelin, että alkaisin jo pp6 testaamaan. Se on kumminkin se jännin asia tässä. Saa nähdä uskallanko kumminkaan. :D

Jännitti siirto jotenkin tällä kertaa, ja aloin myös tuskilla, että olinko muistanut ottaa aamulla luget. Ilmeisesti olin, kun sitä mössöä oli sen verran. :rolleyes:

Kysyin lääkäriltä, onko kuinka tarkkaa mihin aikaan ottaa luget ja zumenonit. Ei kuulemma ole. Mä saatan ottaa aamulääkkeet kuuden aikaan ja iltalääkkeet yhdentoista aikohin, ja tämä on kuulemma ok. Eikä myöskään haittaa, jos joskus unohtaa ottaa lääkkeet, koska ainakin minulla se otettava määrä on niin suuri, että sitä riittää kehossa.
 
@Ihanapa, olipa hieno saalis! Saako kysya, minkalainen stimulointilaakitys Sinulla oli, mika laake ja annostus, kuinka monta paivaa? Kiinnostaa kovasti!

Onnea matkaan @Ihanapa ja @Ismundo!

@Domi - tulivatko testitulokset? Kun ainahan se vuoto ei merkitse valttamatta huonoa... Tsemppia Sulle.

Oma napa: hyvia uutisia klinikalta: alkio oli urheasti tsempannut yon yli ja kehittynyt, ja se voitiin pakastaa. Se on varmastikin taistelija, niin kuin ehdottomasti se kohtuunikin mennyt! Tassut kyynarpaita myoten ristissa. (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Ihanapa
@Ihanapa ja @Ismundo toivotaan että pysyvät matkassa mukana :love:

Mä olisin toivonut, että olisin malttanut olla testaamatta pp6, jollon näytti jo plussaa. Näyttää siis edelleen ja viivat on vahvistuneet, mutta silti tää piina on ihan kamalaa. En mitään muuta aattele, kun kohta niitä viivoja ei varmaan enää näy, ne viedään multa pois jnejne. Olis jo ens vkon tiistai, että kehtaisin soittaa polille ja pääsis verikokeeseen :unsure::whistle:
 
Olen niin pahoillani teidän puolesta @Domi ja @Toiveikas81 jos lopputulos tosiaan on nega :cry: Teillä on molemmilla ollut kyllä aivan kohtuuttoman pitkä matka kuljettavana.

Olisi niin kiva jos tämä toimisi niin kuin suurin osa asioista elämässä, että oma panos korreloi lopputuloksen kanssa, mutta kun ei. Henkinen puoli näissä hoidoissa on kyllä ihan älyttömän rankka, ihan hirvittää mikä katkera ja kyyninen olento itsestä aina välillä pohjamudissa rämpiessä kuoriutuu. Mulla oli todella kova usko meidän toukokuun siirtoon, ja sitä odotellessa ja vielä piinaillessa oli niin helppo olla positiivinen, iloita lähipiirin vauvauutisista ja lapsijutuista, ja toivoa ihan koko maailmalle hyvää.

Negan jälkeen tuntuu että olen lähinnä tuijottanut omaa napaani, ja suoraan sanottuna eniten v**uttaa kaikki. Tämä kumpuaa suurimmaksi osaksi peloista, ikää kun on kuitenkin jo se 40 ja senhän nyt tietää mitä se tarkoittaa munasolujen laadun kannalta. Jotain toivoa tottakai on, mutta se tuntuu vain niin ohuelta - vaikka välillä itselläkin kyllä riittää uskoa tulevaan. Periksi en missään nimessä ole antamassa, nyt täytyy vain kaivaa se mielenrauha jostain ennen kuin hajottaa itsensä täysin…

Onnittelut @Fainatus ja koeta ottaa rauhassa, ihan varmasti helpommin sanottu kuin tehty :)

Ja hurjasti tsemppiä ja tarrasukkia piinailijoille :love:
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
Tuo on niin totta Maravilla, olisi oikeus ja kohtuus, että erityisesti pitkään yrittäneet jo palkittaisiin pysyvällä plussalla. Kunpa olisi joku keino lopputulokseen itse vaikuttaa.

@Rusakkonen onko teille tehty ennen pitkää viljelyä? Meillä myös kato kävi kolmantena päivänä, vaikka siihen asti jakautui hyvin. Itse ajattelen, että aikaa olisi mennyt hukkaan, jos niitä olisi pakastettu aikaisemmin ja siirretty pakkasesta käsin useaan kertaan, jos niissä kuitenkin vikaa oli. Mutta kyllähän se iso pettymys oli, kun tieto tuli, että vain yksi lopulta saatiin pakkaseen.
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
Nimi # yritys aloitettu # mones lapsi # syy # mones hoito meneillään

Annimiina89 # 4/16 # 2. # munanjohtimet tukossa # 1. IVF
atvk87 # 7/17 # 1. # siittiöt # 1.ICSI/2.PAS
BabyMaybe # 4/17 # 1. # ei varsinaista vikaa, mun ikä (39) # 1. IVF
Carinem # 10/16 # 1. # endo # 1.IVF
Daim1 #7/16 #1. #selittämätön # 2.ICSI/1.PAS
Domi #4/12#1.#selittämätön# 5.IVF
Ihanapa #3/16 #1. #siittiöt #2.ICSI
JannaJ #-10# 2.#selit./1.tuuba/hiipuvat munas.# 2.IVF (ekasta tyttö)
Jantzu #-15 #1.# siittiöt# 3.ICSI/2.PAS
Kesänlapsi123 # -13# 1.#selittämätön#3IVF/1.PAS
KuuBe #2013#1.#selittämätön#2.IVF/1.PAS
love-# 2014#1.#siittiöt# 3.IVF/ICSI
Maravilla #2/15#1.#selit# 3.IVF
Mimmivaan#2011#1.yht#selt./ei ovul.#1.IVF
Nennalii #2012#1.#selittämätön/siittiöiden laadun vaihtelu# 2.ICSI
Ninnupinnu #6/16#1.#selittämätön# 3.IVF
Nyu # 2012#1.#munasolut#4.IVF
Orapihlaja89 #-16#2.#siittiöt# 1.IVF 1.PAS
Piikkinen # 12/16#2.#matala amh+ikä+endo+perussairaus# 4.IVF
Rusakkonen #1/2017/1.#ikä# 4.IVF
Sunflower33#2011#1.yht.#selit.#1.IVF

Taival # 8/15 # 1. # siittiöt # 2.IVF/ICSI 1.PAS
Toiveikas81 #2014#1.#endo/siittiöt#3.ICSI
Toivo2016 #3/13#1.#ikä, johdin poist. ym# 6.IVF
Uneksija17#4/15#1.#pcos/selit.#1.IVF/2.PAS
-dino-#6/15 #1. # selittämätön # 2.IVF/2.PAS


Piinailijat: :whistle:
Fainatus
26.6 (4pv/12.6)
Toiveikas81 27.6 (5pv/13.6)
Rusakkonen 7.2 (5pv/20.6)
Ihanapa 3.7 (?/21.6)
Ismundo 5.7 (5pvä/21.6)


:love: Plussat 2017 :love:
Touko:
Toivo2016 4.IVF (kem)
maljakko 3.IVF/1.PAS (tm)
AdeliinaJosefiina 3.ICSI/1.PAS (2x2pv)
Henrietta77 1.ICSI
reason 2.IVF (3pv)
Kesä:
tanjuli-79 ? (3pv)
Ranau 1.IVF
Heinä:
Karoliina195 1.IVF (2pv)
Xienna 2.ICSI/1.PAS (3pv)
Elo:
KuuBe 1.IVF/1.PAS (kem)
SalamaT 3.IVF/2.PAS (kem)
Syys:
#hope 1.IVF (2pv)
Bridge 5.ICSI: jälk. 5pv. lahjasolu
SalamaT 3.IVF/3.PAS (5pv)
Helios 4.ICSI 7.PAS (lahjasiit.) (5pv)
Loka:
Siida 2.ICSI/1.PAS (2x3pv)
Mishala 2.IVF (5pv)
~SeaWind~ 1.IVF(5pv)
kiuski 2.ICSI/1.PAS (5pv)
maljakko 3.ICSI 2.PAS (5pv)
Marras:
marrasmai 5.ICSI (5pv)
Joulu:
Zoona 2.IVF/3.PAS (3pv)
gemmy 3.IVF/1.PAS (tm)
Domi 4.IVF/1.PAS (tm)
lullaby 7.IVF (5pv)
Daim1 1.ICSI/1.PAS (tm)

:love: Plussat 2018 :love:
Tammikuu:
Ravishing (luomu)
An1z81 1.IVF 1.PAS (tm)
Choco coco 1.IVF 1.PAS (5pv)
joskusvielä 3.IVF PAS (6pv)
Helmikuu:
Piinailija 2.IVF/ICSI (kem)
Iiris80 1.IVF (5pv)
kop kop 1.ICSI 3.PAS (5pv)
Maaliskuu:
Amagara82 2.IVF 2.PAS (6pv)
Jantzu 3.ICSI (kem)
Huhtikuu:
Ckk 1.ICSI (5pv)
Toivo2016 6.IVF (kem)
mmmoi 1.ICSI 3.PAS (5pv)
Jantzu 3.ICSI/1.PAS (ku)
kettuperhe 1.IVF (2x3pv)
An1z81 1.IVF/2.PAS (5pv)
Toukokuu:
Voyage 2.ICSI (ku)
Miitta37 1.IVF/1.PAS (5pv)
 
@Domi kurjaa kun tulos ei ollut plussa. Kyllä sitä oman kroppansa tuntee näissä hommissa valitettavasti.

No minä seuraan kohta perässä. Luget loppuu tänään niin sen tietää et sunnuntaina alkaa menkat. Mä en oo ostanut yhtään testiä kotiin ja en ostakaan. Olot sen mukaiset ettei testiä tarvita. Ja veritestiä mulla ei oo ollenkaan.

Oon jo alkanut pohtimaan mitä järkeä tässä enää on...taas otti tosi koville toi pitkä kaava ja tällä hetkellä vain 1 alkio pakkasessa. Toki 5 alkioo jäi viljelyyn et ehkä niistä joku ois päässyt pakkaseen. Oon jo miehelle alustavasti sanonut etten taida enää kestää neljättä stimulaatiota. Ihan hyvin otti asian vastaan. Mutta voihan se olla että itelläkin vielä mieli muuttuu....mut enemmän ja enemmän tuntuu etten jaksa enää näitä hoitoja ja pettymyksiä. Tuntuu että elämä lipuu ohi kun rämmin näissä fiiliksissä. Kyllähän elämä voi olla onnellista ja ihanaa ilman lastakin....ehkä mua ei oo tarkoitettu äidiksi...
 
@Domi suuret pahoittelut jälleen kerran <3 onse niin väärin.

Pahoittelut myös @Toiveikas81 jos ne menkat sieltä nyt tulee.. Mulla vähän samoja fiiliksiä, nyt tuntuu ettei vois hoidot vähempää kiinnostaa. En vaan taho jaksaa ku koko elämä pyörii yhden asian ympärillä. Kyllä näitä kesataukoja joskus vaan tarvii että saa huilattua.

Piinailijoille tsemppiä ja paljon plussaonnea! @Fainatus varovaiset onnittelut<3

Ihana lomareissu takana ja sai nollattua päätä ihan kunnolla näistä kuvioista ja jatkan nyt samaan malliin seuraavaan siirtoon asti. Hyvää juhannusta kaikesta huolimatta<3
 
  • Tykkää
Reactions: Rusakkonen
@krokus olen pahoillani että eka kierros tuotti pettymyksen. Sitten kun taas tuntuu ajankohtaiselta niin kohti uutta yritystä.

Mulla ei sit menkat tulleetkaan tänään joten päätin ostaa digi testin ja tehdä testin alta pois. Kerrankin sit on tuuri mulle ollut kohdillaan ja digiin tuli melkein heti raskaana 2-3. Et kait tässä sit raskaana ollaan. Fiilis on...no en voi uskoa todeksi mutta tietysti onnellinen. Onhan tässä ollut jo niin paljon pettymyksiä. Kolikon kääntöpuolena sit mietintä siitä mitä se muutaman päivän tiputtelu oli...ja muistot edellisestä raskaudesta joka päättyi rv14. Mut ehkä en mieti näitä nyt vaan nautin ajatuksesta että olen raskaana
 

Yhteistyössä