Ivf hoitoja lapsettomille

Pahoittelut negasta Haave79!

Mulisti, aivan mahtavaa että sieltä tuli plussa!! Onnea!!!

Täällä pitkän tauon jälkeen päästään jännäilemään selviääkö alkiot huomenna sulatuksesta. Kolme on pakkasessa ja tiistaina on siirto, jos sieltä yksi tai kaksi selviää sinne asti. Kylläpä jännittää miten käy...
 
Mötkis, teillähän tuli paljon soluja. Eiköhän noista ainaki muutama sinnittele viikonlopun yli ja varmaan saatte pakkaseenkin. Näiden hoitojen aikana saa koko ajan jännittää jotaki...

Meidän kolmesta alkiosta siirtoon selvisi 2. Tosin ei kyllä ole suuremmin odotuksia kun laatu oli huono: 4 ja 6 soluiset nelosluokan alkiot... lyhyt teksti kun tabletilla päivitän ja äsken jo hukkasin pitemmän sepustuksen
 
Heips, olen uusi tällä palstalla ja ensimmäinen IVF-hoito takana. Huolestuttaa nyt kuitenkin... Maanantaina oli munasolupunktio, keskiviikkona alkionsiirto, jossa kuulemma ihan top-luokkainen alkio siirrettiin ja nyt tänään ollut lähes koko päivän kipuja tuolla kohdun alueella, ei enää niinkään munasarjoissa kuten punktion jälkeen vaan sellaista jomottavaa, välillä pistävää ja ns. painavaa tunnetta nimenomaan kohdun alueella. Yhden panadolin otin ja sillä kipu helpottui, saa nähdä yltyykö taas illalla. Jostain luin, että tämä voisi olla kohdun reaktio kun hylkii alkiota..niin toivon, että näin ei ole. Mielelläni kuitenkin kuulisin millaisia oireita muilla on ollut heti alkionsiirron jälkeisinä päivinä. Lugesteron on käytössä, joten toki sekin voi jotain oireita tuoda, mutta en usko, että se olisi vasta tänään alkanut vaikuttaan noin voimakkaalla kivulla.
 
Hei Ezzi ja tervetuloa! Mulla oli tosiaan myös ensimmäinen punktio joten en osaa kuin omasta nykytuntemuksesta puhua: mulla on ainakin ollut kohdunseutu kipeä vielä tänäänkin vaikka itse punktiosta on jo neljä päivää. Ei siis vielä ole edes alkioa masussa, toivottavasti huomenna. En siis usko että se sinun kipusi hylkimisestä johtuu, se punktio tuntuu vaan ärsyttävän alavatsan aluetta. Mutta jos se kipu äityy niin soita ihmeessä huomenna lääkärille, parempi niin kuin että joutuu turhaan jännittämään. Tässä projektissa on tarpeeksi jännättävää ilman kummia kipujakin!
 
Pidän peukkuja teille mötkis, Tiltu77 ja Ezzi että plussaatte =)

Siirrettiinkö teille mötkis ja Tiltu kaksi alkiota? Oletteko hoidossa julkisella vai yksityisellä? Meidän klinikan käytäntö on siirtää vain yksi alkio kerrallaan.

Meille tehdään syksyllä 2. IVF, lääkäri suositteli, että kokeillaan hormonihoito pitkällä kaavalla. Puolelle munasoluista tehtäisiin IVF ja puolelle ICSI.

Mieli on ollut aika maassa tämän viimeisen pettymyksen jälkeen, pelottaa jos mitkään hoidot ei auta. Olen yrittänyt järjestää itselleni loppukesäksi paljon tekemistä, ei ehtisi surra tätä asiaa.
 
Hei Haave ja kiitos kovasti tsemppauksista. Samoja toivotuksista tosiaan Tiltulle ja Ezzillekin!

Haave, yksityisellä tehdään hoitoja ulkomailla, eli meille kaksi oli täällä lähtökohta ja jos olis ollut vain kolme hyvää alkiota, ne olisi sitten laitettu kaikki kun eivät yhtä yksittäistä lähde pakastamaan. Suomessahan tämä ei käsittääkseni ole missään tapauksessa suositus monikkoraskauksiin liittyvien riskien takia.

Hyvä että pidät kesällä nyt itsesi kiireisenä. Helpottavaa saada välillä ajatukset muualle!
 
Ezzi ja mötkis, toivottavasti alkiot kiinnittyvät ja pysyvät matkassa seuraavat 9 kk. Hyvät mahdollisuudet teillä, kun top-alkiot kyydissä.

Haave, kiitos tsemppauksesta. Itseäkin välillä pelottaa ettei tämä onnistukaan mutta toisaalta vasta 1ivf takana. Ja kaikki apukeinot käyttämättä=kortisoni ja verenohennuslääkkeet... ja itsehän ajattelen että jos nämä omat solut ei enää ole riittävän hyviä niin sitten kokeillaan vielä luovutetuilla munasoluilla. Teillä on vasta 1 siirto takana ja mahdollisuudet kasvaa siirtojen myötä.

Me ollaan julkisella hoidoissa mutta molemmilla 'kerroilla on siirretty 2. Voipsin kuvitella ettei top-alkioita siirrettäisi kuin yksi mutta näitä huonoja voi siirtää useamman...

Jotenkin nämä piinapäivät ei ole ees tuntuneet piinapäiviltä, kun en yhtään usko että noista neloslikan alkioista voisi kumpikaan lähteä kasvamaan. Eikä oireitakaan ole. Tissikipukin on hävinnyt joten varmaan on menkat alkamassa parin päivän sisään. Tai ehkä lutinukset pitää vuodon poissa mutta ilman niitä. Nyt ehkä lähinnä toivon että päästäis nopeasti toiseen ivf:ään ja saataisiin parempia alkioita. Ja ehkä pitäis alkaa varuilta säästämään rahaakin jos joudutaan turvautumaan siihen viimeiseen kalliiseen vaihtoehtoon.
 
Mullakin on kyllä kaikki toivo hävinnyt, jotenkin vaan on niin varma olo, että nyt ei onnistunut ja lähinnä jo mietin jatkoa ja ensimmäistä PAS-siirtoa. Neljä alkiota lopulta saatiin pakkaseen. Perjantaisen voimakkaan kohdun alueella tuntuneen kipuilun jälkeen ei ole siellä suunnalla tuntunut yhtikäs mitään eikä alavatsassa muutenkaan. Pahaa pelkään... Koska käsitykseni mukaan kiinnittyminen ei voinut tapahtua vielä tuolloin perjantaina, jolloin vasta 2 päivää siirrosta.

Muitakaan oireita ei juuri ole. Tissikipu alkoi lauantaina, aiemmin vain nännit kipeät johtuen Pregnylistä ja varmaan lugeista. Varmaan tuo tissikipukin lugeista johtuvaa. Eipä muita oireita ole.

Toivotaan, että tärppejä tulee! Ja onneksi tosiaan on kesä, joten koitetaan pitää mieltä edes jollain tavalla korkealla, vaikka se välillä ylivoimaiselta tuntuukin.
 
Ezzi ja Mötkis, onko mitään oloja? Milloin teillä olikaan testipäivä?

Tänään testasin negan ja lopeti lääkkeet. Ei ollut edes pettynyt olo, kun en kyllä mitään suuria tästä PAS:sta odottanutkaan, kun alkiot olivat nelosluokkaa. Nyt ensimmäisen IVF:n ja neljän alkion siirron jälkeen kyllä tuntuu ettei me lasta omilla munasoluilla voida saada. Toivottavasti seuraavaan IVF:ään vaihdettaisiin lääkkeet jos vaikka saatais parempia alkioita. Tai sitten näistä omista ei ole enää mihinkään ja pitää tosissaan miettiä niitä lahjoitettuja soluja. Mutta katellaan kuitenki vielä 2. IVF joskus hamassa tulevaisuudessa... :/
 
Hei Tiltu, todella ikävä kuulla negasta! Itselläni tuntui jotain menkkamaisia kramppeja tänään joten soittelin klinikalle voinko testata jo huomisaamuna. Voi kuulemma, eli kävin hakemassa testit aamuksi. Mulla oli tässä välillä hyvinkin toiveikas olo, mutta nämä tämän päiväiset tuntemukset on kyllä enemmän vakuttaneet siltä että ei olisi napannut. Tänään jo otin varmuuden vuoksi ennakkoitkut.
 
ESIKOISTA YRITTÄVÄT IVF-HOITOLAISET
Nimimerkki...........Tuleva hoito..........Ajankohta..........Syy
Valoa..29................2.IVF/2.PAS........marraskuu........Endo
Nocy..30+...............1.IVF........... . ......marraskuu........endo,kilppari?
minskuinen..?..........1.IVF. .................marraskuu..........?
piu_pau..30.............3.IVF....... ........tammikuu........Selitt.
Maui84..29..............2.IVF........ ......kevät 2014..........Selitt.
Jonsku88..25...........1.IVF............ ...toukokuu..............Selitt.
Neve.......................1.IVF........ .. ............?...............PCO
ambrosio..31...........2.IVF............ .....?...................PCO
Ainox..28................3.IVF...... ..........?....................Selitt.
Untuvikko80.............3.IVF........... .......?...............?
Nannukka81..32 …….4.ICSI …… ......2014/2015......siittiöt, hedelmöittyminen
Endotar 1978...........3.ICSI................... ?..............endo
Tiltu77.....................1.IVF/1.PAS....... ..kesä 2014..........selitt
Esikko83..................1.IVF......... ........syksy 2014............endo
Nambit....................1.IVF......... ...................................PCO
Mari32..32..............2.IVF.......... ....................................simp at
Cassis....................1.IVF/1.PAS...........kesäkuu...............s elitt
Mötkis......................1.IVF...... ..............toukokuu.............?


PIINAILIJAT
Nimimerkki............Hoito...... ........Alkiot.....Testipäivä.....Syy
Haave79..............1. IVF..... .........1......... 21.6.14 .......selit.

PLUSSANNEET
Nimimerkki..................Hoito....... .............Plussauspäivä...Syy
Neela84......................1.ICSI..... .............29.12.12
idealisti.......................välikie rronylläri.......14.1.
Vihervaara..28...........1.ICSI......... ............1.2.
Minnie82..31............1.IVF........... .............29.3.
*keijukainen*..29.......1.ICSI/3.PAS.............11.4.
Neppu_..27.............1.IVF............ .............3.5..............Pco
Ameile..36................3.IVF......... ...............6.5.
-strawberry-...............1.IVF.................... .13.5.
milliTU........................1.IVF.... .................16.5.
Haperotta..30.............1.IVF......... ..............19.6. .......Endo
Rachel79....................2.IVF....... .............................Siittiöt
meemir..24..............1.IVF/1.PAS............................Munajoh dinvaurio
Jessica1.................1.IVF.......... .............................Selitt.
Kissatanssi..33.......1.IVF............. .............19.9.........Se litt.
Karoliina81..32...........luomuihme..... ..... .....................?
Deseo.....................1.IVF......... .............................Selitt.
toivounelma..35........1.IVF/2.PAS...........10.10........En do/PCO/astenozoosp.
Sachiel..................1.IVF.......... .............................Ei siittiöitä
Unelma81..32........1.IVF......... ...............................Selitt.
Sinisilmä79............1.IVF........... ...............................?
TybyLiini..33.........1.IVF............. ...............................?
Toive13..35..............2.IVF.......... .... .........10.11->kkm......Selitt.
Tarana...............2.ICSI............. ..........................PCO,siittiöt
Helmiina85..28......1.IVF............... ..........20.11........siittiöt?
iiris_lorea..31........…2.IVF.. ............…25.11..........…....sii ttiöt ,keltahormoni
Aurora*..30..............2.ICSI....... .......25.11.........PCO,sperman v-a
HelgeR..31...............luomuihme...... ..............................PCO?
Millyk......................1.IVF....... .........4.12.14........munanjohdinvik a
Katiri..27.................1.IVF........ .........6.12.14.......Endo/munanjohdintukos/(PCO?)
Tellu83.................1.ICSI........ ..............5.2.14.............Selitt.
annalii..................1.IVF.......... ...............................selitt./siittiöt
glimmer................1.IVF/2.PAS..................25.2.14.......... ... .
Haikala...25.............3.ICSI...... ..................siittiöt/endo/tuuba tukossa
Toive13..36..............Luomuihme...... .... ........8.3................Selitt.
Hydrangea............1.IVF/3.PAS....................19.3........... PCO
Leenu-77.................4.IVF/2.PAS..................3/2014...............
Skorppari82..........1.IVF/3.PAS...................22.4....... ...PCO
Manuliina................1.IVF/3.PAS.................21.5.14.........
Mulisti.........................1.IVF... ................30.5.14........Selittämätön
Snipsu.33................3.ICSI.......................17.6.14.........Selittämätön.. ...


TAUSTALLA/TAUOLLA/TIENRISTEYKSESSÄ...
Mohair,RBAM,grosjean,tiuku_2013,simpli
 
Hei kaikille,

Joskus aikoja sitten kirjottelin tällä palstalla, mutta kun hoidot kerta toisensa jälkeen menivät mönkään lopetin tänne kirjottelun. Nyt kuitenkin ajattelin tulla kertomaan teille uutisen, positiivisen sellaisen. Olen nyt 9. viikolla raskaana, kolme ultraa takana todistamassa että on siellä elävä vauva sykkivine sydämineen mukana.

Takana 4 vuotta lapsettomuutta vailla varsinaista kunnon syytä. Eka ICSI hoito meni penkin alle vaikka munasoluja kehittyi noin 15 kappaletta, vajaa 10 saatiin punktioitua ja vain pari hedelmöittyi, yksi ruppana meni siirtoon mutta ei jatkanut kasvuaan. Toka ICSI onnistui paremmin, taas kova kato punktiossa mutta hedemöittyi hieman paremmin, kaksi siirtoon, yksi pakkasen kautta siirtoon, mutta mikään niistäkään ei tarrannut. Kolmas ICSI meni samalla lailla penkinalle kuten ensimmäinenkin yritys. Lupaavasti soluja kasvoi, kova kato punkitiossa, pari hedelmöittyi ja vain yksi jatkoi kasvuaan. Kaksipäiväinen täydellinen solu siirrettiin ja vaikka kaikki toivo oltiin jo heitetty pois, jostain syystä se tärppäs. Tää viimesin kerta oli siitäkin erikoinen että tosiaan toivon oltiin heitetty pois, näin vain painajaisia öisin jos edes unen päästä sain kiinni. Hikoilin stressikohtausten takia öisin ihan valtavasti. Unohdin jopa ottaa välistä raskauden tukilääkkeitä. Siis minä joka en ikinä unohda ottaa mitään lääkkeitä, unohin ottaa välistä niitä! Jotenkin vaan oltiin niin varmoja että toivottomia ollaan.

Mutta niin vaan jostain ihmeen syystä alkio jatkoi kasvuaan ja vielä on matkassa mukana. Mahtaa olla vauvalla kova stressinsietokyky koska en ikinä ole ollut niin stressaantunu kuin niinä ekoina viikkoina kun hän on elämäänsä mun masussa elänyt! Tavallaan ne pari viikkoa elin shokissa ajatellen että ollaan peruuttamattomasti lapsettomia koko loppuelämämme.

En vielä käsitä ollenkaan että oikeasti olisin raskaana. Jopa sen sanominen ääneen tuntuu vieläkin valehtelulta, niin syvään lapsettomuus on iskeytynyt sisimpään. Nyt on niin kiitollinen olo.

Toivon sydämmeni pohjasta että saatte joskus oman lapsen syliinne. Niille, joille se ei tule tapahtumaan, toivon että löydätte rauhan asian kanssa ja pystytte jatkaan elämäänne eteenpäin.
 
Onnea Snipsu sulle odotukseen ja kiitos kun tulit kertomaan iloisesta uutisesta :)
Antaa kyllä aina toivoa nämä positiiviset uutiset. Meille tehdään luultavasti lokakuussa 2. IVF. Tulin pienen tauon jälkeen lukemaan mitä tänne kuuluu. Ja päivitän listan omalta kohdalta. Lämpöistä kesän jatkoa kaikille!



ESIKOISTA YRITTÄVÄT IVF-HOITOLAISET
Nimimerkki...........Tuleva hoito..........Ajankohta..........Syy
Valoa..29................2.IVF/2.PAS........marraskuu........Endo
Nocy..30+...............1.IVF........... . ......marraskuu........endo,kilppari?
minskuinen..?..........1.IVF. .................marraskuu..........?
piu_pau..30.............3.IVF....... ........tammikuu........Selitt.
Maui84..29..............2.IVF........ ......kevät 2014..........Selitt.
Jonsku88..25...........1.IVF............ ...toukokuu..............Selitt.
Neve.......................1.IVF........ .. ............?...............PCO
ambrosio..31...........2.IVF............ .....?...................PCO
Ainox..28................3.IVF...... ..........?....................Selitt.
Untuvikko80.............3.IVF........... .......?...............?
Nannukka81..32 …….4.ICSI …… ......2014/2015......siittiöt, hedelmöittyminen
Endotar 1978...........3.ICSI................... ?..............endo
Tiltu77.....................1.IVF/1.PAS....... ..kesä 2014..........selitt
Esikko83..................1.IVF......... ........syksy 2014............endo
Nambit....................1.IVF......... ...................................PCO
Mari32..32..............2.IVF.......... ....................................simp at
Cassis....................1.IVF/1.PAS...........kesäkuu...............s elitt
Mötkis......................1.IVF...... ..............toukokuu.............?
Haave79...................2.IVF.....................lokakuu-14...........selitt.


PIINAILIJAT
Nimimerkki............Hoito...... ........Alkiot.....Testipäivä.....Syy


PLUSSANNEET
Nimimerkki..................Hoito....... .............Plussauspäivä...Syy
Neela84......................1.ICSI..... .............29.12.12
idealisti.......................välikie rronylläri.......14.1.
Vihervaara..28...........1.ICSI......... ............1.2.
Minnie82..31............1.IVF........... .............29.3.
*keijukainen*..29.......1.ICSI/3.PAS.............11.4.
Neppu_..27.............1.IVF............ .............3.5..............Pco
Ameile..36................3.IVF......... ...............6.5.
-strawberry-...............1.IVF.................... .13.5.
milliTU........................1.IVF.... .................16.5.
Haperotta..30.............1.IVF......... ..............19.6. .......Endo
Rachel79....................2.IVF....... .............................Siittiöt
meemir..24..............1.IVF/1.PAS............................Munajoh dinvaurio
Jessica1.................1.IVF.......... .............................Selitt.
Kissatanssi..33.......1.IVF............. .............19.9.........Se litt.
Karoliina81..32...........luomuihme..... ..... .....................?
Deseo.....................1.IVF......... .............................Selitt.
toivounelma..35........1.IVF/2.PAS...........10.10........En do/PCO/astenozoosp.
Sachiel..................1.IVF.......... .............................Ei siittiöitä
Unelma81..32........1.IVF......... ...............................Selitt.
Sinisilmä79............1.IVF........... ...............................?
TybyLiini..33.........1.IVF............. ...............................?
Toive13..35..............2.IVF.......... .... .........10.11->kkm......Selitt.
Tarana...............2.ICSI............. ..........................PCO,siittiöt
Helmiina85..28......1.IVF............... ..........20.11........siittiöt?
iiris_lorea..31........…2.IVF.. ............…25.11..........…....sii ttiöt ,keltahormoni
Aurora*..30..............2.ICSI....... .......25.11.........PCO,sperman v-a
HelgeR..31...............luomuihme...... ..............................PCO?
Millyk......................1.IVF....... .........4.12.14........munanjohdinvik a
Katiri..27.................1.IVF........ .........6.12.14.......Endo/munanjohdintukos/(PCO?)
Tellu83.................1.ICSI........ ..............5.2.14.............Selitt.
annalii..................1.IVF.......... ...............................selitt./siittiöt
glimmer................1.IVF/2.PAS..................25.2.14.......... ... .
Haikala...25.............3.ICSI...... ..................siittiöt/endo/tuuba tukossa
Toive13..36..............Luomuihme...... .... ........8.3................Selitt.
Hydrangea............1.IVF/3.PAS....................19.3........... PCO
Leenu-77.................4.IVF/2.PAS..................3/2014...............
Skorppari82..........1.IVF/3.PAS...................22.4....... ...PCO
Manuliina................1.IVF/3.PAS.................21.5.14.........
Mulisti.........................1.IVF... ................30.5.14........Selittäm ätön
Snipsu.33................3.ICSI......... ..............17.6.14.........Selittäm? ?tön.. ...


TAUSTALLA/TAUOLLA/TIENRISTEYKSESSÄ...
Mohair,RBAM,grosjean,tiuku_2013,simpli
 
Heippa kaikille! Voisinko liittyä seuraanne? Meillä on inseminaatiot tehty ja polin kesätauon jälkeen alkaa ensimmäinen IVF. Kuitenkin mielelläni lukisin jo teidän juttujanne, jotta pääsee tämän asian kanssa vähän tutuiksi. Kovasti on tyhjä olo, kun poli menee kiinni ja kevyet hoidot on osaltamme ohi.

Olen 31 ja mieheni on 33. Lasta toivottu pari vuotta, josta vuosi oltu hoidoissa. Meillä diagnoosina selittämätön lapsettomuus, mutta tutkimuksiin ja hoitoihin hakeuduttiin heti vuoden yrityksen jälkeen, sillä minulla on välivuotoja ja tiputteluvuotoja. Ne ovatkin melko häiritseviä ja syytä niihin ei ole löytynyt. Pääsen mahdollisesti kesällä laparoskopiaan, vaikka lääkärit eivät endometrioosia pidäkään kovin mahdollisena. Itse taistelin tieni sinne, sillä oma vaisto sanoo, että jokin on pielessä ja vatsaan on nyt kurkattava.

Olemme siis tähän mennessä läpikäyneet julkisen puolen tarjoamat Clomi-kuurit ja inseminaatiot (Gonal-F+Pregnyl).

Onko tässä ketujussa muita vuotohäiriöisiä?
Tulen jatkamaan juttuja, kun syksy häämöttää edessä ja ensimmäinen IVF-hoito. Laparoskopia tehtiin toukokuun lopussa ja endometrioosihan se siellä. Oli jonkinlainen shokki, kun kukaan lääkäreistä ei uskonut minua, oireitani tai ylipäätään endometrioosin mahdollisuuteen. Mulla oli sitä kohdun takana, kohdun pinnalla ja virtsarakon pinnalla. Munasarjat ja johtimet kai puhtaat. En oikein tiedä, miten paljon laparoskopia auttoi, sillä vuotohäiriöitä on edelleen. Olen syönyt leikkauksen jälkeisestä kierrosta keltarauhashormonia, josta pidin viime viikon taukoa tuhruttelun vuoksi ja sainkin sitten jonkinlaiset kuukautiset tulemaan. Jatkan keltarauhashormonia vielä elokuun ja syyskuun alussa aloitan pistokset.

Kuinka monella täällä muuten on endometrioosi?

Itseäni hieman ihmetytti, että meille valittiin IVF:n lyhyt kaava, vaikka hoitojakin sanoi käynnin alussa, että yleensä endometrioosisssa valitaan pitkä kaava.

Mites teillä muilla? Minkälaisia kokemuksia lyhyestä tai pitkästä kaavasta?

Ja tsemppiä kaikille kohtalotovereille hoitoihin :heart:
 
Heipä hei ! Täällä on kyllä maailman epätodellisin olo aamulla tein positiivisen testin (ensimmäinen ikinä) Tayssin tätin laskujen mukaan nyt olis menossa rv 7. menen nyt päivällä käymään neuvolassa ekalla käynnillä. Tämä raskaus siis on alkanut ivf hoito tauolla 5 ja puolen vuoden yrityksen jälkeen spontaanisti :O
 
^Onnea!

En tiedä vieläkään, mihin hoitomuotoon meidän kohdalla päädytään, kun aina tulee toinen toistaan hirveämpiä uutisia, jotka johtavat lisätutkimuksiin, mikä taas tarkoittaa lisää odottelua. Ekasta käynnistä on puoli vuotta, ja tässä kuussa piti olla yhteenvetokäynti ja sitten jatkohoitosuunnitelma, tod.näk hoito jatkuu Naistenklinikalla. Nyt sitten kävi niin, että miehen sperma on niin onnettoman huonoa, että nyt tutkitaan kromosomeista lähtien kaikki. Tuloksia odotellaan taas ainakin marraskuulle, ennen kuin mitään tapahtuu. Ja silloin siis päästään jonoon Naistenklinikalle. : /

Millilitrassa oli siittiöitä satatuhatta, ja niistä liikkui vain jokunen prosentti. Onko sellaisella litkulla mitään virkaa yhtään millään hoitomuodolla, vai onko peli menetetty? Inhottaa kun ei saada edes kunnon vastauksia mistään tässä vaiheessa.
 

Yhteistyössä