Jättäisitkö kumppanisi jos hän tulisi uskoon?

Kfkfkf:lle, hammaskeijusta ja joulupukista ei tietääkseni ole todisteita. Mutta sinänsä ymmärrän pointtisi että rinnastat ne Jumalaan.

Ei jumalastakaan ole...

 

En jättäisi.

 

Varmaan sitä hyväksyy kumppanin muutoksen mikäli näkee sen jollain tavalla muutoksena parempaan, tai lähemmäksi omaa olemusta. Esim. kumpi on helpompi hyväksyä; kumppani alkaa harrastaa urheilua vs kumppani lopettaa kaiken liikunnan.

Minun voisi olla vaikeaa nähdä kumppanin uskoontulo elämänlaatua parantavana asiana.

Jep.
Meillä onneksi näin, ainakin toistaiseksi.
Mieheni on nyt uskovana paljon tasapainoisempi,eikä perusluonne ja arvot ole mihinkään muuttuneet.
Samoja juttuja harrastaa,pääosin pitää samoista asioista, tosin alkoholia ei päihtymistarkoituksessa enää juo ja on lopettanut tupakanpolton.
Ei tuputa minulle uskoaan tai yritä käännyttää, ottaa myös minun mielipiteeni huomioon ja olemme sopineet esim. että lasta ei kasvateta mihinkään uskoon.

Jos alkaisi käännyttää tai vaatia jotain uskonsa pohjalta, tai elämänlaatu tästä jotenkin ratkaisevasti kärsisi, voisi ero tulla kysymykseen.

 

Ei jumalastakaan ole...

Uskoville on..

 

Uskoontulo terminä on negatiivissävytteinen. Yleensä käsittääkseni ymmärretään ns. hurahduksena. Ja yleensä siihen liitetään vielä sen oman hurahduksen levitysyritykset. Tai sit joku riippuvuus kuten viina vaihtuu uskoon tai siihen parisuhteeseen, mikä voi tehdä elämästä todella kärsimystä.

Sinänsä kenenkään uskossa oleminen ei meikäläistä haittaisi tippaakaan. Mutta toi uskoon tuleminen kyllä vois haitata ja pahasti.

Kuin myöskään kenenkään kasvissyönti ei välttämättä haittaa. Riippuu tietty miten hankalaksi sillä kumppaninsa elämän tekee.

Hurahdus on aina varmaan hankalaa sille kumppanille.
Hurahtaahan voi uskontoon,politiikkaan,ruokavalioon,elämäntapaan,urheiluun jne.
Luin joskus jostain tutkimuksesta, missä käsiteltiin sitä miten toiset ovat alttiimpia "hurahtamaan" ja pohjimmiltaan kyseessä on sama asia kohdistui se sitten mihin tahansa.
Toiset ei hurahda mihinkään koskaan.

 

Varmaan sitä hyväksyy kumppanin muutoksen mikäli näkee sen jollain tavalla muutoksena parempaan, tai lähemmäksi omaa olemusta. Esim. kumpi on helpompi hyväksyä; kumppani alkaa harrastaa urheilua vs kumppani lopettaa kaiken liikunnan.

Minun voisi olla vaikeaa nähdä kumppanin uskoontulo elämänlaatua parantavana asiana.

Minulla voisi olla myös hankaluuksia nähdä elämänlaatua parantavana. Mitä enemmän uskovainen, sen enemmän olisi suuntäydeltä nieltävää minullakin. Kai se on pikkumaista ja kamalaa sanoa näin.

Minulle puolison uskoontulo olisi shokki. Koska se mies jonka tunnen... siis ainoa syy minkä keksin sille olisi jokin mieltä syvästi järkyttänyt trauma, fyysinen tai psyykkinen vamma.

 

Hurahdus on aina varmaan hankalaa sille kumppanille.
Hurahtaahan voi uskontoon,politiikkaan,ruokavalioon,elämäntapaan,urheiluun jne.
Luin joskus jostain tutkimuksesta, missä käsiteltiin sitä miten toiset ovat alttiimpia "hurahtamaan" ja pohjimmiltaan kyseessä on sama asia kohdistui se sitten mihin tahansa.
Toiset ei hurahda mihinkään koskaan.

Mulle on ainakin ihan eri asia uskoon hurahtaminen kuin noihin esimerkkeihisi hurahtaminen

 

Uskoville on..

Niin, varmaan Joulupukkiin uskovillekin pukista on riittävät todisteet.

 

Niin, varmaan Joulupukkiin uskovillekin pukista on riittävät todisteet.

Voisin veikata, että joulupukista niitä todisteita on aika paljon enemmän kuin jumalasta
Mä oon hei käynyt korvatunturillakin siellähän se pukki asuu, on ihan valokuva todisteena, monellako uskovaisella on valokuvia todisteeena? hihihi

 

Voisin veikata, että joulupukista niitä todisteita on aika paljon enemmän kuin jumalasta
Mä oon hei käynyt korvatunturillakin siellähän se pukki asuu, on ihan valokuva todisteena, monellako uskovaisella on valokuvia todisteeena? hihihi

 

Riippuu hurahduksen asteesta. Itse hän saa toki uskoa mihin tahtoo, mutta uskoa ei saa tunkea toisten kurkusta alas. Ja täytyy kyllä sanoa, että uskoontulo sotisi niin täysin miehen nykyistä aatemaailmaa vastaan, että olisko hän sitten enää sama mieskään ollenkaan...

 

Mulle on ainakin ihan eri asia uskoon hurahtaminen kuin noihin esimerkkeihisi hurahtaminen

Joo, se on varmaan kaikille tullut selväksi jo.

 

Niin, varmaan Joulupukkiin uskovillekin pukista on riittävät todisteet.

No onhan ne.

 

En näkisi uskomisessa mitään ongelmaa. Meidän perhe jo on sellainen, että molemmat vanhemmat ovat eri uskoisia ja lapsilla on myös omat näkemyksensä.

 

Jep.
Meillä onneksi näin, ainakin toistaiseksi.
Mieheni on nyt uskovana paljon tasapainoisempi,eikä perusluonne ja arvot ole mihinkään muuttuneet.
Samoja juttuja harrastaa,pääosin pitää samoista asioista, tosin alkoholia ei päihtymistarkoituksessa enää juo ja on lopettanut tupakanpolton.
Ei tuputa minulle uskoaan tai yritä käännyttää, ottaa myös minun mielipiteeni huomioon ja olemme sopineet esim. että lasta ei kasvateta mihinkään uskoon.

Jos alkaisi käännyttää tai vaatia jotain uskonsa pohjalta, tai elämänlaatu tästä jotenkin ratkaisevasti kärsisi, voisi ero tulla kysymykseen.

Mä en oikein ymmärrä miten ihminen voi tulla uskoon ilman, että ihmisen arvot muuttuu.

 

En jättäisi mutta seuraisin tilannetta tarkkaan ja tarvittaessa kärräisin lääkäriin, koska miehen kaksi sisarusta kun pari vuotta sitten (eri aikaan) tulivat uskoon olivat hetken päästä psykoosissa ja osastolla ja saivat mt diagnoosit ja lääkitykset sitten... En voi siis sanoa että hyvillänikään siitä olisin.

Mutta jos ongelmia tuon suhteen ei tulisi ja mies ei liian erilaiseksi muuttuisi sen uskonnon myötä niin en näe syytä erolle. Kyllä mulla on ystävinäkin uskossa olevia, ei se mitenkään meidän yhdessä ollessa näy kun alun jälkeen lopettivat sen tuputtamisen.

Tosi vaikea kyllä uskoa että oma mies moiseen lähtisi mukaan, on niin periateisti jne. Toisaalta on varmaan moni muukin ollut ennen uskoon tuloaan.

 

Tämä on kyllä niin outo ketju ja outo aihe. Täällä ateistit tuomitsevat uskovaiset, koska uskovaiset tuomitsevat. Väitetään uskovaisia suvaitsemattomiksi, mutta toistakymmentä sivua kohkataan omaa suvaitsemattomuutta.

Jännä juttu, että uskovaisuutta ajatellaan aina niiden ääri-ilmiöiden mukaan. Tässäkin monet olettavat asian vaikuttavan arkeen merkittäväksi ja arvomaailmojen muuttuvan täysin päinvastaiseksi nykyisestä. En tiedä sitten millaista arkea elätte, ehkä ryyppäätte jatkuvasti, ette kunnioita muita ihmisiä tai elämää, ehkä harjoitatte prostituoidun ammattia tai muuten vain harrastatte irtosuhteita. En oikein keksi miten ihan tavallinen kristinuskovaisuus jotenkin muuttaisi ihan tavallisen talliaisen elämää. Vai lasketaanko uskoon tulemiseksi tässä nyt vain jotkut fanaattiset itsemurhapommittaja/huntumuslimit?

Tällainen kysymyksenasettelukin on jo ihan hölmö. Jos minä tekisin aloituksen "jättäisitkö kumppanisi, jos hän alkaisi opiskelemaan", tiedätte varmaankin millaisia vastauksia siihen tulisi. Muuttaahan sekin arkea ja arvomaailmaa. Tai jos kysyisin "jättäisitkö kumppanisi, jos hän vaihtaisi työpaikkaa", niin harva siihen tulisi tosissaan selittämään, että "jos rattopojan tai pornonäyttelijän ammatti on suunnitteilla, niin kyllä ihan varmasti jättäisin" ilman mitään muita ajatuksia asiasta.

Ja jos tosiaan se uskominen on niin kummallista, niin eikö kukaan täällä ole esimerkiksi ollut sukulaisen tai tuttavan kirkkohäissä, rippijuhlissa tai ristiäisissä?

 

En jättäisi mutta seuraisin tilannetta tarkkaan ja tarvittaessa kärräisin lääkäriin, koska miehen kaksi sisarusta kun pari vuotta sitten (eri aikaan) tulivat uskoon olivat hetken päästä psykoosissa ja osastolla ja saivat mt diagnoosit ja lääkitykset sitten... En voi siis sanoa että hyvillänikään siitä olisin.

Tiedätkö puhkesiko molemmille jotkut sairaudet sitten, vai oliko nuo vain jotain hetkellisiä pimahduksia?

 

Mä en oikein ymmärrä miten ihminen voi tulla uskoon ilman, että ihmisen arvot muuttuu.

Mitkä arvot on ne jotka muuttuu?

Mä en ole sillä tavalla "uskossa" miten se ehkä yleensä määritellään, mieheni on.
Kyllä meillä silti on aika samansuuntaiset elämänarvot.
Arvostamme mm.suvaitsevaisuutta,avarakatseisuutta,muiden ihmisten kunnioitusta,heikompien auttamista, sitä että elää elämänsä niinkuin itse haluaa muita kunnioittaen, perhettä ym.

 

En jättäisi mutta seuraisin tilannetta tarkkaan ja tarvittaessa kärräisin lääkäriin, koska miehen kaksi sisarusta kun pari vuotta sitten (eri aikaan) tulivat uskoon olivat hetken päästä psykoosissa ja osastolla ja saivat mt diagnoosit ja lääkitykset sitten... En voi siis sanoa että hyvillänikään siitä olisin.

Mä tunnen ihmisen joka lähti jonnekin joogaretriittiin ja sekosi.
Tosin toipui siitä sitten.

 

[QUOTE="vierailija";29271430]Tiedätkö puhkesiko molemmille jotkut sairaudet sitten, vai oliko nuo vain jotain hetkellisiä pimahduksia?[/QUOTE]

En ole mikään asiantuntija, mutta ne diagnoosit on kyllä sellaisia pitkäaikaisia sairauksia joiden puhkeaminen on voinut olla vaan ajan kysymys ja se puhkeamistapakin olisi voinut tietysti olla erilainen. Se uskonto varmaan tuli tuohon vaiheeseen niin helposti koska miehen vanhemmat ja pari sisarusta on aina jossain määrin olleet uskossa, mutta erityisesti näistä toinen ei ollut millään tapaa uskovainen ennen sairastumistaan.

Niin ja siis elämä on kyllä sittemmin päässyt jotenkin raiteilleen, mutta sitä en tiedä tuleeko kumpikaan olemaan täysin terveen kirjoissa koskaan vaikka työkykyisiksi pääsisivätkin.. Muutama vuosi on mennyt ja ei ole nämä ongelmat 100% ohi vielä vaikka toinen tosi nopeasti parani huimasti. Toinen on edistynyt huomattavasti hitaammin...

 

Tämä on kyllä niin outo ketju ja outo aihe. Täällä ateistit tuomitsevat uskovaiset, koska uskovaiset tuomitsevat. Väitetään uskovaisia suvaitsemattomiksi, mutta toistakymmentä sivua kohkataan omaa suvaitsemattomuutta.

Jännä juttu, että uskovaisuutta ajatellaan aina niiden ääri-ilmiöiden mukaan. Tässäkin monet olettavat asian vaikuttavan arkeen merkittäväksi ja arvomaailmojen muuttuvan täysin päinvastaiseksi nykyisestä. En tiedä sitten millaista arkea elätte, ehkä ryyppäätte jatkuvasti, ette kunnioita muita ihmisiä tai elämää, ehkä harjoitatte prostituoidun ammattia tai muuten vain harrastatte irtosuhteita. En oikein keksi miten ihan tavallinen kristinuskovaisuus jotenkin muuttaisi ihan tavallisen talliaisen elämää. Vai lasketaanko uskoon tulemiseksi tässä nyt vain jotkut fanaattiset itsemurhapommittaja/huntumuslimit?

Tällainen kysymyksenasettelukin on jo ihan hölmö. Jos minä tekisin aloituksen "jättäisitkö kumppanisi, jos hän alkaisi opiskelemaan", tiedätte varmaankin millaisia vastauksia siihen tulisi. Muuttaahan sekin arkea ja arvomaailmaa. Tai jos kysyisin "jättäisitkö kumppanisi, jos hän vaihtaisi työpaikkaa", niin harva siihen tulisi tosissaan selittämään, että "jos rattopojan tai pornonäyttelijän ammatti on suunnitteilla, niin kyllä ihan varmasti jättäisin" ilman mitään muita ajatuksia asiasta.

Ja jos tosiaan se uskominen on niin kummallista, niin eikö kukaan täällä ole esimerkiksi ollut sukulaisen tai tuttavan kirkkohäissä, rippijuhlissa tai ristiäisissä?

Ei tässä ketjussa ole mielestäni tuomittu uskovia sen takia, että he tuomitsevat tai ovat suvaitsemattomia. Enimmäkseen ateistit on puhunut siitä kuinka typerää usko on.

Mitä tekemistä kirkkohäillä ja uskomisen kummallisuudella on keskenään? Suurin osa kirkossa naimisiin menevistä ei edes usko vaan menee kirkossa naimisiin tavan vuoksi. Ja vaikka he uskoisivatkin, ei sekään vaikuta uskomisen kummallisuuteen. Se, että olen ateisti ei myöskään tarkoita, ettenkö voisi kirkkoon mennä, jos siellä pidetään jonkun läheiseni tärkeä juhla.

 

Jännä juttu, että uskovaisuutta ajatellaan aina niiden ääri-ilmiöiden mukaan. Tässäkin monet olettavat asian vaikuttavan arkeen merkittäväksi ja arvomaailmojen muuttuvan täysin päinvastaiseksi nykyisestä. En tiedä sitten millaista arkea elätte, ehkä ryyppäätte jatkuvasti, ette kunnioita muita ihmisiä tai elämää, ehkä harjoitatte prostituoidun ammattia tai muuten vain harrastatte irtosuhteita. En oikein keksi miten ihan tavallinen kristinuskovaisuus jotenkin muuttaisi ihan tavallisen talliaisen elämää. Vai lasketaanko uskoon tulemiseksi tässä nyt vain jotkut fanaattiset itsemurhapommittaja/huntumuslimit?

Aika harva taitaa ajatella uskovaisuuttaa ääri-ilmiöiden kautta. Kyllä minä ja selvästi moni muukin tässä ketjussa on tarkoittanut, että ihan jo tavisuskovaisuus olisi ongelma. Arjessa se ei varmasti hirveänä näkyisikään, mutta kuten tässä on jo pitkään yritetty selittää se muuttaisi ajatusmaailmaa ja arvoja niin paljon, että koko ihmisen persoona muuttuisi ja sitä voisi olla vaikea hyväksyä.

Ymmärrätkö sinä sen, jos uskovainen eroaisi puolisostaan tämän tullessa ateistiksi tai kääntyessä toiseen uskontoon? Onhan tässä ketjussa ainakin yksi uskovainen jo sanonut, että jos vaihtaisi uskontoa niin voisi olla liian vaikeaa jatkaa yhdessä.

 

Ei tässä ketjussa ole mielestäni tuomittu uskovia sen takia, että he tuomitsevat tai ovat suvaitsemattomia. Enimmäkseen ateistit on puhunut siitä kuinka typerää usko on.

Mitä tekemistä kirkkohäillä ja uskomisen kummallisuudella on keskenään? Suurin osa kirkossa naimisiin menevistä ei edes usko vaan menee kirkossa naimisiin tavan vuoksi. Ja vaikka he uskoisivatkin, ei sekään vaikuta uskomisen kummallisuuteen. Se, että olen ateisti ei myöskään tarkoita, ettenkö voisi kirkkoon mennä, jos siellä pidetään jonkun läheiseni tärkeä juhla.

No ihan yhtä lailla suvaitsemattomuutta ja tuomitsemista on mielestäni se, että keskustelun lähtökohta on se, että usko on negatiivinen asia, jonka takia voi miettiä eroa. Ja se oletus, että arki muuttuu, arvomaailma muuttuu ja pöpilässäkin sitten todennäköisesti istutaan jossain vaiheessa.

Ja noilla kirkkohääjutuilla tarkoitin sitä, että onko mieleenne tullut, että ne tuttavat ja sukulaisetkin voivat ihan oikeasti uskoa siihen jumalaan, eivätkä hekään ole pöpilässä, eikä heidän elämänsä ole kovinkaan rajoittunutta. Ihan tavallista elämää elävät hekin.

 

Aika harva taitaa ajatella uskovaisuuttaa ääri-ilmiöiden kautta. Kyllä minä ja selvästi moni muukin tässä ketjussa on tarkoittanut, että ihan jo tavisuskovaisuus olisi ongelma. Arjessa se ei varmasti hirveänä näkyisikään, mutta kuten tässä on jo pitkään yritetty selittää se muuttaisi ajatusmaailmaa ja arvoja niin paljon, että koko ihmisen persoona muuttuisi ja sitä voisi olla vaikea hyväksyä.

Ymmärrätkö sinä sen, jos uskovainen eroaisi puolisostaan tämän tullessa ateistiksi tai kääntyessä toiseen uskontoon? Onhan tässä ketjussa ainakin yksi uskovainen jo sanonut, että jos vaihtaisi uskontoa niin voisi olla liian vaikeaa jatkaa yhdessä.

No miten esimerkiksi tuo mainitsemani opiskelu eroaa tästä. Ja joku muu tuolla heitti kasvissyöjäksi ryhtymisen. Ja lisätään nyt vaikka aktiiviurheilun aloittaminen. Nämä kaikki muuttavat arkea ihan taatusti ja arvomaailmaakin jonkin verran. Ääritapauksissa ne voivat myös aiheuttaa ongelmia. Miten uskonto eroaa näistä?