jenni pääskysaari sanoo ettei lapsi sosiaallistu kotihoidoss

  • Viestiketjun aloittaja Liana
  • Ensimmäinen viesti
Meillä lapset olivat jonkin aikaa hoidossa ihan sukulaisen luona,kun olin töissä reilun vuoden. Kuopus oli mun töihin mennessä 1v2kk ja esikoinen vuotta vanhempi. Töistä poisjäätyä esikoinen sano vaan,että ihana kun äiti on kotona. Ei oo sitä iänikuista kiirettä hoitoon, töihin, kauppaan ja takaisin kotiin. Nyt esikoinen on jo 4v. ja käy seurakunnan päiväkerhossa ja kuopus aloittaa tammikuussa. Ja kovati tykkää kerhosta, ja siskonsa kanssa ovat leikkivät paljon keskenään. Meille on lisäksi tulossa pian vauva. Lapset ovat ujohkoja, rauhallisia, varautuneita yms. mutta se johtuu vain meidän vanhempien luonteista. Kuopus oppi sitä paitsi reilu2,5v. täyskuivaksi, ja rohkenen epäillä että hoidossa tämä ei ois onnistunu. Haluan kasvattaa lapset kotona, mikäli se on mahdollista.
 
No mutta Hyvät Naiset!!!

Tottakai me kaikki nyt tämän järjen äänen jäälkeen ryntäämme tyrät rytkyen päiväkoteihin ja vaatimalla vaadimme, että Minun Mussukkani pitää ottaa HETI hoitoon, jotta siitä ei tule mitään tohvelisankaria!! Me kun emme osaa kasvattaa lapsia, emme vie heitä ulos, saati tapaa heidän kanssaan ketään muita ihmisiä. Eihän se äidin hoito mitenkään ole soveliasta, miettikääs nyt!! Mitähän muut oikeat äidit, jotka ovat tämän asian jo oivaltaneet meistä ajattelevat? Nyt tiedän, että se tuleva häirikkö koulussa on minun pieni lapseni, joka on joutunut olemaan kanssani kotona.

Herranen aika, olin esikoisen kanssa kotona kolme vuotta.. Taitaa olla jo peli menetetty hänen kohdallaan? No, laitan kaiken toivoni tähän nuorimpaan, häntä olen ehtinyt pilata vasta reilun vuoden..

Pakkasin jo tarhakassin, laitanko sinne oman kuvani pikkuiselle mukaan??
 
No tuota en ihan suoranaisesti allekirjoita, koska sosialisuus perustuu lapsen luonteenpiirteisiin ja nehän tulevat suoraan perimästä. Lapsi on joko sosiaalinen tai ei ole ja siihen ei mitkään kerhot-päiväkodit pysty vaikuttamaan =) ei ihmistä pysty opettamaan sosiaaliseksi se on "teennäistä sosiaalisuutta".
 
Sille aiemmin kirjoittaneelle, joka on kysynyt päivähoitopaikkaa eikä saanut.

Jos olet oikeasti sitä mieltä että lapsellesi olisi hyväksi osa-aikainen hoito (ja voi olla että se olisi, jos et itse voi kerhoihin viedä, tietysti se on iästä kiinni, mutta ainakin yli kolmevuotiaan kohdalla) niin pidä kiinni vaatimuksistasi, lain mukaan kunnan on lapselle paikka järjestettävä.

Mutta muuten, tässä nyt minusta vähän eri ikäisten lasten äidit puhuu eri asioista. Ei Pääskysaarikaan sanonut laittaneensa lastaan päiväkotiin ennen kuin kolmevuotiaana, sittenhän se lapsen sosiaalistuminen toisiin lapsiin alkaa. Ja kyllä joku kerho tai muu ennen eskaria voi olla ihan hyväksi että ryhmässä oppii toimimaan. Ei se keskustelu koskenut alle kolmivuotiaita.
 
Mun mielestä taas näyttää siltä, että lapset voivat pahoin, kun on liian kiire, ja liian vähän aikuisia, ja liian paljon laitoshoitoa. Joo, ja se taas aiheuttaa sen, että kiusataan heikoimpia, jotka eivät osaa puolustaa itseään. koska lapset voivat pahoin. Ja koska nykyään ei suvaita erilaisuutta.

Luin kirsi pihan haastattelun jostain lehdestä. Aikuinen ihminen sanoi, että tekee töitä vaan kivojen ihmisten kanssa. Tämä on niin nykyaikaa. On ok, että on vaan omanlaistensa ihmisten kanssa. vain omien kavereiden kanssa. Saa syrjia ja kiusata sellaisia, joita kadehtii tai joita ei siedä (koska vaikka ovat parempia).


Nykyään vanhemmat sanovat, että kaikkien kemiat eivät kohtaa ym. Ennen sanottiin, että siitä huolimatta kaikkien kanssa on tultava toimeen. Pystyttävä olemaan ja seurusteleman.
 
Mulla on tyttö 4,5v joka ei olekaoskaan ollu päiväkodissa ja on omaa hienot sosiaaliset taidot, osaa ottaa toiset huomioon, reipas, puhelias( ei kuitenkaan liian) ..jne. Taitoja hänellä on vähintään yhtä paljon kuin päiväkotilapsilla, eli osaa yhteenlaskuja, meilkein lukee, piirtää hienosti ja jaksaa keskittyä. 4v neuvolassa terkkarimme sanoi tytön osaavan jo eskarilaisen juttuja. Tyttö olisi päiväkodissa toki jos ei olisi pikkuveljeä, mutta mistään ei ole jäänyt paitsi vaikkeiole pk;ssa ollutkaan, Tai no ehkä jäänyt paitsi muutamista sairasteluista, hälinästä ja ajasta äidin kanssa :heart: ...Niin, että repikää siitä. Tyttö käy kerhossa ja parissa harrastuksessa, puistoillaan, luontoretkeillään ja kyläillää...No tämä oli nyt vähän herne nenussa kirjotettu, sori, mutta tuo otsikko alko ärsyttämään...Tosi asiassa tommosia yleistyksiä ei voi tehdä. Lapsia ja elämäntilanteita on niin monenlaisai, mikä sopii yhdelle, ei ole välttämättä paras toiselle. Jospa ei kuljettais niin laput silmillä, elämä ei oo niin mustavalkosta. Ja sitten vielä, nuo taidothan ei ole niitä kaikkein tärkeimpiä, mitä joku osaa missäkin iässä..Kaikki aikanaan
 
Tiedän sinusta melkein kaiken
\
Alkuperäinen kirjoittaja 28.11.2006 klo 22:25 Liana kirjoitti:
HOHHOIJAAA!!!!
On totta ainakin siinä perheessä, jonka tiedän; siellä on yksi lapsi, kohta 2v, toinen tulossa.
Isä käy töissä,äiti äitiyslomalla.
Vaikka perheeseen menisi koska käymään, ovi on aina lukossa, ovikello on otettu toiminnasta pois. Kauan saa aina koputella, että ovi avataan.
Äiti istuu pienessä huoneessa tietokoneella aina, ei paljon välitä vieraistakaan, vaan jatkaa koneella istuskelua ja puhelee siitä vieraalleen. Lapsi kulkee ympäri taloa maitopullon kanssa yksikseen. (iso omakotitalo). Edes ulkoilemassa eivät käy, paitsi jos isä lähtee sitten kun tulee töistä. Äiti ei laita ruokaakaan, mies tekee sen, kun tulee kotiin ja hoitaa lapsen ja kodin töidensä lisäksi.
Äiti ei ole masentunut vaan laiska, ja lapsi kärsii siitä. Ei sosiaalistu, eikä opi mitään muutakaan. Ei osaa leikkiä eikä puhua, ei edes tapaile sanoja.
Tämä on totta.
HOHHOIJAA \|O \|O
 
Tämä on taas tää iänikuinen aihe, josta ollaan tasan kahta eri mieltä. Itse ajattelen nyt, että joku Pääskysaari on kuin kuka tahansa meistä äideistä, että ei kai hänen lausuntonsa nyt tätä polemiikkia aiheuta. Mulle on sama vaikka joku äiti teresa sanois näin. Jokainen meistä kasvattaa lapsensa kuten itse parhaaksi näkee. Ei kenestäkään mitään erakkoa nykymaailmassa tule vaikka kotihoidossa olisikin. Kunhan ei lasta kellariin suljeta.

Meidän sisarusparvi on ainakin aina olleet kotihoidossa ja hyvin ollaan sosiaalisia ja ammateissa, joissa pitää olla sosiaalinen.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 18.05.2007 klo 14:29 Vaniljatäti kirjoitti:
Ja mitäköhän tällä sosiaalistumisella tässä ylipäänsä tarkoitetaan?
Niin siis että sosiaalistuminen tarkoittaa yleensä eri asiaa kuin sosiaalisuus.. No anyway. Tässä näytetään puhuvan sosiaalisuudesta ja sen kehittymisestä.
 
Missähän noin on sanonut? Mikäs auktoriteetti Pääskysaari on, eikös se ole vain joku toimittaja/juontaja?
Sosiaalisia taitoja oppii sosiaalisissa kontakteissa toisten kanssa, ellei aivan umpiossa elä, niin kotona oleva lapsikin oppii vähintään yhtä hyvin kuuntelemaan toista, ottamaan toisen huomioon, odottamaan vuoroaan jne.
Onhan niitä kerhoja joissa voi käydä, avoimia päiväkoteja jne.
Monilla kotihoidetuilla on myös sisaruksia.
Päiväkodissa on käsittääkseni suurempi riski oppia viidakon lait, suuriäänisin ja huomiota hakevin saa eniten aikuisen huomiota.
Silti päiväkoti voi olla ihan hyväkin paikka, hyvää hoitoa siellä saa, ellei kotihoito ole jostain syystä mahdollista.
 
vieras
jaa.. no mä oon ollut lapsena ensin kotihoidossa, sitten päivähoidossa jonka jälkeen päiväkerhossa ja seurakunnan kerhossa ja sit ennen ekaa olin taas kotihoidossa.. eikä musta tullut yhtään sen sosiaalisempaa.
 
Lilli Lemmikki
Alkuperäinen kirjoittaja Mihin haluaa sosiaal:
Kysyn, että mihin haluat sosiaalistaa lapsesi?
Ja mihin lapsi sosiaalistuu?

Alla yksi esimerkki.


Leikkipuistossa Vili 2, 5 v. hyökkäsi itseään pienemmän tytön kimppuun, joka istui polkupyörän kyydissä. Vili kaatoi sekä pyörän että tytön maahan.
Sen jälkeen Vili juoksi konttaavaan taaperon päälle.
Sitten Vili otti sellaisen ison polkupyörän ja ajoi täysillä pientä poikaa kohti. Onneksi tuo pienen pojan äiti oli lähellä ja ehti juosta väliin, hyökätä pyörän eteen ja napata pojan pois Vilin pyörän alta.

Tyrmistyneen hiljaisuuden vallitessa leikkipuistossa, Vili-pojan äiti kertoi Vili-pojan käytöksen johtuvan Vilin päivähoidosta.
Sanoi, että poika on aloittanut päivähoidon tammikuussa.
Vilin äiti kertoi että poika työntelee kaupan kärrytkin kaupassa päin toisia, pienempiä lapsia.
Olimme aika hiljaisia me muut äidit. Mitäpä tuohon voi sanoa...
sanoisin että vilillä on jotain ongelmia joita kannattaisi tutkia.
 
porkkana
ja nyt en sit tiä pitäiskö huolestua enemmän siitä, et meillä on lapset kotihoidossa vai siitä etten tiedä kuka on Jenni Pääskysaari ja miksi hänen mielipiteellään olisi merkitysta...
 

Yhteistyössä