Jos pieni lapsi itkee päästäkseen syliin, niin kuuluuko mielestäsi ottaa?

[QUOTE="mies";28183732]Minua hämmentää, miten moni palstan äiti yrittää ketjun perusteella kohdella lasta samalla tavalla kuin aikuinen, pienempänä vaan. Tämä vihjaa, mielestäni, romantiikan heikkenemisestä yhteiskunnassa ideologian tasolla, huolestuttava kehitys.

Otan vielä, itsekin akateemisena, lainauksen hyvään akateemiseen tekstiin aiheesta turvallinen kiinnittyminen. Korostukset minun. On vähän surullista, että lapsia hankitaan vähäisillä kasvattamisen tiedoilla ja pahimmassa tapauksessa vähäisellä maalaisjärjelläkin.

Perheen vuorovaikutus ja lapsen kehitys

3.2 Turvallista kiinnittymistä



Kun lapsi kokee olonsa turvallisesti kiinnittyneeksi, se on valmis tutkimaan ympäristöään. Myöhemmin osatessaan itse liikkua, lapsi voi säädellä itsenäisemmin äidin ja itsensä välistä etäisyyttä. Pieni leikki-ikäisen ajoittaista äidin lähelle hakeutumista on kutsuttu ”tankkaamiseksi”(Sinkkonen 2001, 53). Hän käy välillä tankkaamassa turvallisuutta, jotta jaksaisi taas tutkia ympäristöään. Sisäistetyt mielikuvat vanhemmista antavat hänelle uutta liikkumavaraa, eikä hänen tarvitse olla koko aikaa fyysisesti lähellä heitä (Sinkkonen 2001, 53). Paanasen (1990, 57-58) mukaan äidin töihin mennessä, vauvalla pitää olla mielikuva äidistä, jotta hän pystyy luottamaan siihen, että äiti tulee takaisin. Mielikuvan muodostumisessa auttaa aluksi jokin äidin esine. Kun lapsella on selkeä muistikuva äidistä, hän rauhoittuu ja alkaa tottua siihen, että joku muukin voi huolehtia ja ruokkia häntä. (Paananen 1990, 57-58)



Vauva pyrkii jäsentämään kokonaisuuksiksi eri aistien tuottamaa tietoa (Sinkkonen 2001, 35) Vauva etsii myös tapahtuminen välisiä syy- ja seuraussuhteita ja siinä apuna ovat vanhemmat. Vanhemman täytyy olla lapsen lähellä ja elehtiä riittävän voimakkaasti, jotta vauva edes havaitsee ilmeet ja eleet. Vanhemman reaktioiden tulee seurata nopeasti, että lapsi osaa yhdistää ne edeltäneeseen tapahtumaan (max 5 sekuntia). Liian aikaisin tulevat reaktiot saattavat heikentää lapsen kykyä oivaltaa omien kokemusten ja ympäristöön vaikuttamisen välistä yhteyttä. Pitkään jatkuessaan kyseistä toiminta voi johtaa siihen, ettei lapsi opi uutta, koska ei saa ympäristöltään tukea kokemustensa tulkitsemisessa ja säätelyssä. (Salo 2003, 58)



Sinkkosen (2001, 35) mukaan vauva yrittää oppia ennakoimaan tulevia tapahtumia. Ennakoiminen edellyttää sitä, että tietyt tapahtumasarjat toistuvat suunnilleen samanlaisina. Kun äiti tulee vauvan luo vauvan itkiessä, vauva oppii luottamaan siihen, että näin tapahtuu vastaisuudessakin. On kuitenkin myös äitejä, joiden mielestä lasten on opittava heti alusta lähtien itsehallintaa ja jättävät lapsen selviytymään itkuistaan yksikseen. Vauvan johtopäätös tästä on se, että vuorovaikutukseen ei ole syytä tuoda voimakkaita tunteita. Niiden ilmaiseminen johtaa äidin loittonemiseen eikä lähestymiseen, mikä oli kuitenkin lapsen tavoitteena (Sinkkonen 2001, 35).



Vauvat eivät ymmärrä sanoja, joten vanhempien tulee olla johdonmukaisia ilmaisuissaan (liikkeet, äänensävyt, äänenpainot). Kosketus on huomattavasti merkityksellisempää kuin sanat. (Salo 2003, 57-58) Lapsen koskettaminen kehittää hänen itsetuntoaan. Kun lasta silitellään tai suukotellaan hän tietää, että hän on hyväksytty. Esimerkiksi vaipan vaihdon jälkeiset hetket voivat muotoutua yhteisiksi leikeiksi. Näillä yhteisillä tapahtumilla on vaikutus tunnevuorovaikutukseen ja kielelliseen kehitykseen (Sinkkonen 1995, 24-25).




3.3 Kiintymyssuhteen merkitys



Kiintymyssuhde tuottaa lapselle turvallisuuden tunteen. Se syntyy arkisten hoivatilanteiden ja läheisyyden (syliin painamisen) kautta. Kiintymyssuhteen ominaisuuksilla on kauaskantoisia merkityksiä lapsen tulevassa kehityksessä.. Kiintymyssuhteen tehtävänä on vauvan vireystilan ja tunnetilojen säätely. Hoitajaa tarvitaan rytmittämään unta ja hereillä oloa. Hoitajan pitää lisäksi säädellä tunnetilaa, jotta vauva pysyy valppaana, eikä hänestä tule yli-innostunutta. Kiintymyssuhteen merkitys näkyy ensimmäisen vuoden loppuun mennessä vauvan kyvyssä ilmaista tahdonalaisesti tunteitaan ja välittää niitä ympäristölle. Kiintymyssuhteen avulla lapsi uskaltaa tutkia ympäristöään ja siten oppii. (Salo 2003, 53-54)[/QUOTE]

Mutta tässähän puhutaan pääosin vauvasta. 2-vuotias ei ole enää vauva...

 

Niin, siinäpä se oikeastaan tuli. Tarkoitan sellaista ehkä n. 1,5-3-vuotiasta lasta, joka jo ymmärtää puhetta, ja tilanteella siis sellaista että lapsi haluaa muuten vain syliin, ei esim. satutettuaan itsensä. Kuitenkin syli ja läheisyys silloin kun tarve sitä vaatii kuuluu minusta lapsen oikeuksiin, mutta jos sen tekee lapsen itkessa niin oppiiko hän saamaan tahtonsa aina läpi itkemällä ja kiukuttelemalla?

TO-DEL-LA ihmeellinen kysymys. Huh.?????

Miten itse ajattelit kasvattaa lapsesi? Tunnekylmyydellä?

 

Luin vain aloituksen. Mutta ihmettelen kovasti; miksi 1-3vuotiaan syliin haluaminen tuntuu kiukuttelulta tai tahalliselta temppuilulta? Taitaa olla aikuisen asenteet nyt kovasti muutoksen tarpeessa jos noin ajattelee. Lapsihan kaipaa läheisyyttä, jopa koululaiset kaipaavat läheisyyttä. Noin pieni ei osaa sitä sanoilla kertoa vaikka puhuisikin.Taitaa ap:lla olla äitiys pahasti hukassa..

 

[QUOTE="Ulpu";28183422]Aika tylyä, että pienen lapsen pitäisi osata täyttää tietyt käytösvaatimukset päästäkseen syliin. Niin monessa muussa tilanteessa pienenkin pitää jo osata käyttäytyä (ruokaa ei tule jos raivoaa pöydässä, kirjaa ei lueta jos huutaa lattialla jne.), että soisin edes yhden paikan maailmassa olevan sellainen, johon pääsee lähes koska vaan ja millaisella mielellä tahansa.[/QUOTE]

Ihmeellisiä vastauksia, ja ihmeellistä pohdintaa tässä ketjussa.
Kyllä ruuanlaiton voi minuutiksi keskeyttää jos PIENI lapsi haluaa syliin. Ei se mitään pompottamista ole.

Miksi teillä on niin kova tarve kouluttaa lapsi kuin kouluttaisi koiraa? Mitään tarpeita ja tunteita ei saa olla, ja jos on, niin se on pompottamista? Huh heijaa. Eipä pitäisi ihan kaikkien näköjään lisääntyä..

 

Syliinpääsy on vähän tilanneriippuvaista. Meillä ei kiukuttelulla saa tahtoaan läpi. Sama pätee syliinpääsyssä. Eri asia jos on satuttanut itsensä, mutta jos esim. ruuanlaitto kesken ja pyytää syliin, pitää odottaa. Sitten kun tilanne sallii pääsee syliin. Viivästetty palkinto tekee ihan hyvää .

 

[QUOTE="mies";28183674]Totta. Jotkut naiset "järkeistävät" lapsen elämää ehkä liiaksi. Kääntäisin jälleen katseen sinne Ranskaan: vanhemmat osoittavat paljon hellyyttä ja aikaa ja lapsi saa olla rennosti, mutta samaan aikaan on selkeät auktoriteetit ja säännöt suurissa linjoissa. Omakin kasvatukseni oli tällaista ja se tuntuu erittäin toimivalta. Meillä yritetään vähän toisin päin eli kontrolloida lapsen käytöstä ja samalla olla lapselle kaveri ja kohdella lasta "kuin aikuista".[/QUOTE]

Ranskassa taitaa olla yleistä että käytetään myös ruumiillista kuritusta. Että itse en kyllä sinne suuntaan katsettani käännä kasvatustyyliä miettiessä.

 

Mun syliin on aina päässyt. Lapsen ole ikinä tarvinnut kiukutella että se pääsisi syliin. Mä olen myös lapsena itse päässyt aina syliin, se on hyvä paikka

 

Minä olen ottanut käyttöön sellaisen säännön että kitisemällä ei saa mitään. Ensin turha ininä ja valitus pois, sen jälkeen katsotaan mitä tehdään. Yleensä aina pääsee syliin jos haluaa, paha mielikin häviä nopeasti kun saa halin. Painavaa poikaa en aina jaksa enää nostella mutta menen polvilleni ja saa kunnon halin aina tarvittaessa.

 

Ranskassa taitaa olla yleistä että käytetään myös ruumiillista kuritusta. Että itse en kyllä sinne suuntaan katsettani käännä kasvatustyyliä miettiessä.

Minua myös lievästi huvitti tuo ajatus ranskalaisvanhemmista ottamassa rennosti ja antamassa lasten olla lapsia. Kun olen omin silmin nähnyt, miten nuo yrittävät olla sotkematta slipovereitaan leikkipuistoissa.

Ehkä "mies" viittasi ranskalaiseen tapaan hiljentää leikki-ikäiset tutilla

 

Ihan samaa pohdin täällä kuin AP. Meillä nyt 4-v, joka on tehnyt samaa varmaan noin kolmevuotiaasta. Ainoa ero tässä on se, että haluaa pääsääntöisesti syliin vain silloin, kun kiukuttelee. Mitäpä silloin tehdä; lohduttaa sylillä JA samalla palkita kiukuttelu vai kertoa rauhallisesti, että syliin pääsee heti kun joutavanpäiväinen kiukuttelu loppuu? Itse olen paijannut ja puhunut rauhallisesti, mutta EN ole ottanut syliin. Kivittäkää vaan!

 

Ikinä en ole pitänyt ruoanlaittoa "oikeasti tärkeänä" asiana, en ainakaan halipulaisen pikkulapsen sylittelyä tärkeämpänä. Ja silti on saatu joka päivä pöperöä pöytään.

Tännepä oli taas tullut tyypillinen palstaväärinkäsitys vanhaan ketjuun. Tarkoitin alunperin kyllä sitä, että jotain palaa pannulle tai kiehuu yli = vaikea keskeyttää, kuten alkuperäisessä viestissä sanoin. Silloin estän isommat vahingot. Samoin jos olen ranteita myöten lihapullataikinassa ja pyörittämättä joku viisi ja kuten alkuperäisessä viestissäni sanoin, lapsi vain vänisee, niin todellakin odottaa.

Mutta ei, meillähän ei itkevä lapsi pääse syliin ennenku on makaronit kiehuneet, kun äiti ei voi keskeyttää. Voi luoja tätä menoa täällä.

 

Meillä ei koskaan onneksi ole ollut sellaista että lapsi itkisi syliin, tulee lähinnä leikin lomasta hassuttelemaan tai kainaloon pötköttämään, mutta ei koskaan ole kyllä itkenyt halipulaa.. Ainoastaan jos satuttaa itsensä, mutta siitä otan kyllä syliin jos lohtua kaipaa (ei mistään pikku pipeistä yleensä ole moksiskaan vaan kyllä sitten sattuu kun itketään ja syliin halutaan) Vihaisena tmv syliin ei edes halua vaan raivoaa mielummin lattiatasossa

Saa nähdä miten tämä tulee ajan myötä muuttumaan (nyt tyttö 2,5v) kun on pikkusisarusta tulossa jne. Toistaiseksi ei ole ollut mustis ikinä vaikka pitelisin muiden lapsia sylissä tmv, mutta äkkiä noitakin piirteitä voi tuon ikäisellä vielä esiin nousta ja voi olla että äidin syliä tulee kaipaamaan yhtäkkiä enemmänkin kun pikkusisarus tulee taloon..

 

Yleensä aina otan lapsen syliin kun pyytää. Mut jos on joku sellainen tilanne, että en juuri sillä hetkellä pysty ottamaan syliin (hämmennän kiehuvaa maitopuuroa hellalla tai soitan tärkeää puhelua virastoon jne), silitän päätä, ja sanon, että äidillä on nyt kiire, kohta otan syliin. Ei se lapsi siitä mihinkään hajoa, vaan oppii, että kaikki ei voi tapahtua aina tässä, nyt ja heti.

 

Ihan samaa pohdin täällä kuin AP. Meillä nyt 4-v, joka on tehnyt samaa varmaan noin kolmevuotiaasta. Ainoa ero tässä on se, että haluaa pääsääntöisesti syliin vain silloin, kun kiukuttelee. Mitäpä silloin tehdä; lohduttaa sylillä JA samalla palkita kiukuttelu vai kertoa rauhallisesti, että syliin pääsee heti kun joutavanpäiväinen kiukuttelu loppuu? Itse olen paijannut ja puhunut rauhallisesti, mutta EN ole ottanut syliin. Kivittäkää vaan!

Tunnet itse oman lapsesi ja teillä olleet tilanteet. Ei aikuisen ihan vieteriukko tarvitse vauvaiän jälkeen olla.

Mutta yleisesti ottaen, entä jos ajattelisi, että kun 4-vuotiasta kiukuttaa, niin aikuinen voi ottaa hänet syliin ja voitte yhdessä käsitellä sen kiukun? Kun 4-vuotias on jonkin ristiriidan kourissa, joka ilmenee kiukutteluna, aikuinen ottaa lapsen turvaan, jossa yhdessä opetellaan mitä niille ristiriitaisille fiiliksille tehdään? Mitä tarkoitusta se sylistä pois rajaaminen tässä palvelee...? Kuka määrittelee toisen tunteen joutavanpäiväisyyden?

"Näen, että sinua harmittaa." Mikä? Miksi? Mitäs voisimme asialle tehdä? Tai voisiko harmia jotenkin ehkäistä? Mikä auttaa? Miten harmia voisi ilmaista? Eikä niin, että aikuinen on valmis toimimaan yhteistyössä lapsen kanssa vasta kun lapsi on yksin selvinnyt tunnemyräkästään ja hyväksynnän osoittamiselle (=syliin ottamiselle) asetetaan ehtoja.

Ja kyllä, olen joskus jättänyt lapsen joskus selviytymään yksin tunnemyräkästään kun omat resurssit ovat loppuneet kesken, mutta en pidä sitä validina kasvatusmetodina. Omani ei ole vielä 4-vuotias, mutta tunnen muutaman vähintään 4-vuotiaan, jolla on ollut rajaton syliin pääsy tunnetilassa kuin tunnetilassa, eivätkä todellakaan ole "joutavanpäiväisistä kiukuttelijoita". Muutama tuttava EI toki täytä tutkimusaineiston kriteerejä

 

Kysytään näin päin: mitä arvelet lapsen oppivan siitä, jos hän ei pääse halutessaan syliin?

Jos kyseessä on poika, niin hän oppii tosiasian, että naiset pihtaavat läheisyyttä.

 

en todellakaan ota kenenkään vauvaa syliin jos pieni lapsi yrittää tulla tönäsen pois.

 

Ei oo mitään lapsia vastaan mutta silti mä otan kaikkein mieluiten syliin yhden stripparin

 

Tietenkin kuuluu. Erityisesti silloin kun isällä tai äidillä ei ole muuta tekemistä kuin olla lapsen kanssa. Kyllä riipi sydäntä eilen istuessani bussissa. Vauva istui kärryssä ja pyysi päästä syliin. Äiti vain välillä pikkuisen silitti lapsensa poskea ja kiusoitteli tätä roikottamalla milloin myssyä, milloin avaimia tämän silmien edessä. Kun vauva otti tavaroista kiinni, äiti kiskoi ne heti pois ja leikki sen kuin jatkui. Äidillä tuntui olevan helvetin hauskaa, vauvan ääntely tuotti lähinnä tuskaa.