Joulukuiset 2010

Ilmoittelen vaan, että oon hengessä mukana, mutta vauva on valvottanut aikalailla, joten uusien listalaisten päivittelyt voipi tulla pienellä viiveellä. Kiva kun on keskustelua ja keskustelijoita pikkuhiljaa!

mamadread ja ihme 3vko
 
Heippa kaikille!

Täälläkin vihdoinkin ehtii jotakin tehdäkin, eilen taisi olla ensimmäinen kerta kun sain päiväkahvit juotua ilman että ne kerkesi jäähtyä=)

Imetysongelmia on täälläkin päässä ollut. Eka ei tullut maitoa ja pojan paino putosi 11 % ja saatiin oikeaa lisämaitoa tuttipullosta. Noh, sitten sitä on tullut senkin edestä mutta ilman rintakumia ei onnistu paitsi nykyään sen alkunälän jälkeen. Lisäksi jouduin aluksi sähköpumpulla vetelemään maidot ja sitten mies syötti pullolla, kun meillä oli "väärä" imetyskumi (tollanen Emman lörppä, ei soveltunut). Maitoa tosin tulee nyt sitten vaikka muillekin jakaa, että se ei olekaan enää mikään ongelma. Nyt taistellaankin sitten oikean imetysotteen kanssa, tuo rintakumi ei mulla ainakaan toistaiseksi nyt pienennä tuota maidon määrää joten se ei haitanne vaikka pyrin siitä eroon..mutta se imuote onnistuu välillä oikein ja välillä väärin..joten koko ajan treenataan ja oon tuota imetystukilistaa selaillu aina kun vaan joutaa!

Tulikin mieleen tuosta maidonkerääjästä, mikä mullakin on..voiko siitä maitoa tosiaan pakastaa? Silloin varmaan pitää joka kerta steriloida se maidonkerääjä? Entäs kun tuossa on, että kestäis vaan 3min keittää (kai se sen viiski kyllä kestää)..Mulla nimettäin kans menee tosi paljon maitoa hukkaan ja ois hyvä,että sitä ois säilössä. Tuo kapine on kyllä ihan korvaamaton.

Lisäksi yks yö on valvottu ihan kamalissa huutoitkuilmavaivoissa, oli ihan kamalaa katsoa sitä hommaa. Täytyy sanoa, että se oli ensimmäinen kerta kun tällä mammalla tuli tippa linssiin. Onneksi olin ostanut Cuplaton-tippoja jo varalle, niin ne helpotti kyllä sen pahimman huudon. Muuten yöt onkin mennyt hyvin nyt viime öinä sitten=)

Mamadread, olipa hyvä kun mainitsit..pitäisi varmaan syödä noita maitohappobakteereja jos se vaikuttaisi vauvaankin. Mulla ei ilmeisesti onneksi konvehtien syönti ole aiheuttanut ilmavaivoja, tuo ilmavaivayö tuli tiheän imun illasta ilmeisestikin (neuvolan th taisi mainita, että viikon iässä tulee semmonen iso tilaus yleensä).

Napatynkä taitaa irrota piakkoin. Bacibactia (tai jotain) oon laitellut pari kertaa päivässä siihen sekä putsaillaan joka vaipanvaihdon yhteydessä. Meillä se aluksi eritti, joten sen tähden otettiin desifiointiaine käyttöön ja lisäksi nyt tuo bacibact-puuteri.

Jokos olette uutta vuotta suunnitelleet? Meillä mies osti pojallekin tinat;)

-metsis ja poika

Muok. Mamadread, laitoin sulle yksärillä nuo tiedot ja vähän lisäsinkin mittoja:xmas:
 
Viimeksi muokattu:
moi!

minäkin ilmottauduin mukaan tänne,vaikka pikku neiti syntyikin 23.11(LA 12.12.2010)

23.11.2010 klo 20.03 syntyi tyttö 3540g,51cm ja pipo 34cm (rv37+2)

käytiin maanantaina 5vk:n neuvolassa ja paino oli jo 4360g ja pituus 53,6cm :)

imetyskin on sujunut hyvin.parina iltana oon nyt joutunut antamaan ihan pikkasen lisä maitoa.en ole vielä uskaltanut antaa tuttipullosta niin hörpytin lusikasta,meille siis tuli kielto että pullosta ei saa syöttää sillon kun päästiin sairaalasta,kun tytöllä tuli happisaturaatio laskuja kun söi pullosta.jokohan sitä kohta uskaltas kokeilla?onko kellään kokemusta tällaisesta?

pikku neiti nukkuu yöt tosi hyvin,mikä on äidille tosi helpotus :LOL: yöllä nukkuu n.5-6 tunnin unia putkeen ja päivällä 3-4tuntia :) toivottavasti rytmi jatkuisi samana :)

meillä on sairasteltu siitä lähtien kun vauva pääsi sairaalasta niin melkein koko ajan,koko ajan on joku kipeenä.vauva on säästynyt muuten kaikilta taudeilta,mutta nyt on pikkasen nenä tukossa,toivottavasti ei vaan kuume nouse,esikoisella on 39 asteen kuume.itelläni on tosi inhottava olo kun koskee päähän ja lihaksiin ja meinaa taju lähtee.tänäänkin on monta kertaa sumennut silmissä.onkos muuten muilla näkynyt välillä semmosia kirkkaita kuvioita silmissä?mulla saattaa tulla pari kertaa päivässä tämmösiä et alkaa silmissä näkyä kirkkaita kuvioita,mutta ei ole silloin ollut päänsärkyä,voiskohan johtua niska ja hartia jumista?

aarteeni ja pikku neiti 5vk ja 1pv
 
Sori on vähän tää kirjottelu unohtunut :D Täällä sujuu ihan hyvin, mutta nyt en imetä enää ollenkaan vaan pumppaan maitoa ja syötän pullosta. Tänään eka kerran jouduin antamaan korviketta vain ja ainoastaan sen takia että oon niin homeaivo että jätin pumppaamisen jälkeen maitopullon pöydälle enkä jääkaappiin... Hohhoi, eipä sitä enää sitten voinu antaa kun se oli muutaman tunnin siinä seissyt :)
Maanantaina ois lääkäriaika kun vauvan lonkat sillon kotiin lähtiessä naksui vähän. Toivottavasti ei naksu enää. Olis ollut jo aikasemmin aika mutta mies oli töissä ja mä kovassa kuumeessa niin jouduin vaihtamaan ajan.

Neuvolassa käytiin maanantaina ja ihan mukavasti oli kasvanut, 4180g ja 54,4cm (syntyessä 3655g ja 51cm) ja kaikki oli hyvin. :)

Mä mietin että miten vauvan hengitys oikeen vinkuu ihan hirveen kovaa välillä ja rohisee? On vinkunut alusta asti mutta nyt mietityttää kun kaikki koko ajan kyselee että "voiko tuo olla normaalia? Minkä takia se tommosta ääntä pitää? Pitäiskö sun soittaa neuvolaan?" Yms... Neuvolassa terkkari kyllä sano että on ihan normaalia, mutta kuitenkin, noitten kyselyitten takia vähän huolestuttaa... Jos puhun puhelimessa jonkun kanssa niin monet kysyvät että "vooi onko sillä hikka" kun sen henki vinkuu niin kovaa :D

En hirveesti nyt lueskellutkaan mitä täällä on kirjoteltu... Paljonko teillä on painoa lähtenyt? Mulla tuli yhteensä noin 17,5kg ja nyt on joku 1 tai 2kg jäljellä :)

Kultapossu ja pikkupossu 3vko 4pvä :heart:
 
Josko minäkin jonkun sanan kirjoittaisin...=)

Meillä poika on nyt jo 2vkoa ja 2 päivää vanha, miten tuo aika joutuukaan niin nopeasti. Tämän kolmannen lapsen kanssa on ollut tähän saakka niin ihanaa vauva-aikaa. Poika on niin älyttömän tyytyväinen ja pääasiassa syö ja nukkuu. Nyt ihan viime päivien sisällä on mun mielestä tavallaan "herännyt" siitä ihan vastasyntyneen olotilasta, että kauheasti seurailee ympärilleen ja kuuntelee, kun hälle juttelee.

Viimeksi kirjoittelin silmien rähmimisestä ja pojalla oli ihan kunnon silmätulehdus. Saatiin Akvakol tipat ja niillä on nyt tokeentunut. Saatiin vähän noottia, että kannattaisi tuoda ajoissa lääkäriin näin pieni vauva. Mutta neuvolan täti kyllä näki silmät ja meinasi, että i kannattanut aiemmin aloitella tippoja, kun kyynelkanavat on niin usein tukossa vastasyntyneillä. Mutta pääasia, että silmät on nyt paremmat ja oikeastaan jo terveet.

Ulkoilua ollaan pieninä annoksina harrastettu joka päivä. Nyt vaan ahdistaa valmiiksi jo ensi viikon hirmu pakkaswt, kun mieskin on maanantaina lähdössä taas töihin. Miten ihmeessa sitä noiden 2- ja 4- vuotiaiden kanssa päsrjää, jos ei yhtään pääse pihalle...

Mites teillä muilla on jälkivuodon kanssa?
Mä oon nyt ihmetellyt, kun viimeiset 3 päivää on vuotanut tosi reilusti ja muutamia aika isoja hyytymiäkin tullut. Kun tuossa viikon verran ehdin jo käyttää vain pikkuhousunsuojaa. Nyt on pakko käyttää ihan kunnon kokoista sidettä. Toisaalta ei ole mitään kipuja tai hajuongelmia, ettäonkohan se ihan normaalia sitten. Ei yhtään muista aiemmilta kerroilta kuin on mennyt.

Imetys sujuu nyt tosi hyvin. Rintakumista ollaan päästy kokonaan eroon niin se helpottaa tosi paljon tilannetta. Neuvola on seuraavan kerran vasta 2 viikon päästä niin ei yhtään tiedä kuin on painoa tullut, mutta eiköhän sitä ole jonnin verran kuitenkin tullut.

Olettekos te muut ristiäisasioita vielä miettineet. Ensi viikolla ajattelin alkaa pappia kyselemään ja päivämääriä sen myötä miettimään. Tuntuu, että kunhan mahdollisimman äkkiä saisi nekin alta pois. Nimi meillä on jo ollut tiedossa hyvästikin. Mites teillä muilla?

Kantoliinassa olen aika paljon nyt päivisin pitänyt poikaa ja siinä kyllä vihtyy hyvin. Tuntuu, että niin vähän muuten antaa vauvalle läheisyyttä päivän mittaan.

Omasta painosta vielä, että mulla tuli yhteensä 15kg painoa ja sairaalaan jäi heti 10kg. Nyt olen syönyt kuin pikku possu kaikkea hyväskää joulun kunniaksi niin en ole uskaltautunut pariin päivää vaaalle, mutta pitää joku päivä uskaltautua niin tietää missä mennään. Mulla on aiemmissa raskauksissa lähtenyt tosi hyvin imetyksen voimalla paino pois, josko niin kävisi nyttenkin.:whistle:

Hopsuliina ja poika 2vkoa ja 2 päivää
 
Terve taas kaikille!

Täällä aikamoista haipakkaa ollut tää viikko, kun mies on ollut töissä. Ensi viikon se on taas kotona ja sit isyysloma loppuukin. Meidän esikoispoju on vielä loppiaiseen asti kotona ja sitten siitä seuraavan viikon maanantaista alkaisi taas esikoulu. Mitenköhän me vauvan kanssa onnistutaan viemään toi esikoinen sinne päiväkodille ajoissa ja hakemaan se sieltä esikoulun loputtua? Huoh. No, onneksi vauva nukahtaa kivasti vaunuihin, kun pitää johonkin lähteä, ei ainakaan huuda kurkku suorana siellä.. :D

Yöt on olleet välillä parempia ja välillä ihan kauheita. Vauva kyllä nukkuu, mutta heräilee n. tunnin välein syömään. Ehdin just vissiin kunnolla nukahtaa kun pitää jo taas herätä. Onneksi yöhön mahtuu edes yksi pidempi unijakso, 2-3h. Iltapäivisin ja iltaisin ihmemies onkin sit hereillä vaikka kuinka, eilen oli ennätys: 6h! Tosin se jakautui kahteen osaan, väliin mahtui pienet torkut.

Mahavaivoja ei onneksi enää pahemmin ole ollut. Pieruja kyllä tulee, mutta ne ei onneksi pidä pahemmin hereillä tai edes kauheesti itketä. Sipulia oon nyt ruanlaitossa välttänyt, koska se selvästi aiheuttaa enempi ilmavaivoja. Kurja vaan sikäli, että melkein kaikissa puolivalmisteissa on sipulia - just nyt kun niitä pakastevihannessekoituksia yms. olis kiva käyttää arkea helpottamaan! Oon yleensä aika jämpti ja tykkään tehdä ruuan itse tuoreista aineista, mutta tällä hetkellä täällä kyllä yritetään mennä sieltä missä aita on matalin.

Meille ei tule ristiäisiä, nimijuhlat kylläkin. Varmaankin sijoittuvat ensi kuun loppupuolelle tai helmikuun alkuun. Nimi on tiedossa jo, pitäis vissiin se maistraatista lähetetty kaavake täyttää.

Kannattaa kultapossu kysäistä neuvolasta vielä uudestaan siitä rohisemisesta, jos se itseäsi kuitenkin mietityttää. Parempi noin pienellä kuitenkin tarkistuttaa kaikki aika pikaseen, jos sitten oiskin jotain mikä vaatii hoitoa!

Mites muilla tutin käyttö? Mä oon varovasti ottanut käyttöön, lykännyt suuhun silloin tällöin kun en enää oo jaksanut olla itse lutkutettavana. Poika saattaa välillä viihtyä kolmekin tuntia tissillä, selkeästi vaan huvi-imua enimmäkseen sit kun nälkä on tyydytetty. Jos yritänkin ottaa tissin pois suusta, niin suuttuu kamalasti. :LOL: Ei toi oo kyllä kovin innoissaan tutista ollut, useimmiten pullauttaa sen pois suusta ja vaatii aitoa tilalle.. :D
Mietin vaan, että ei kai se enää imetystä haittaa kun täällä on imuote hieno ja maitoa tulee paljon.

Tänään käytiin neuvolassa, painoa oli tullut 10 päivässä 500g, syntymäpainoon on tullut kilo lisää! Että kyllä noi pojan tissittelyt painossakin sit näkyy. :D Pituuttakin oli tullut 5cm syntymäpituuteen verrattuna. Aika hurjaa, mutta th sanoi, että koska poika syntyi niin aikaisilla viikoilla (35+4) ja pienenä, niin se tankkaa nyt lasketun ajan lähetessä, samoten kuin vauvat mahassakin tekisivät.

mamadread ja ihme 3vko 3pvä
 
Viimeksi muokattu:
pakko tulla hehkuttamaan, että päästiin kuin päästiinkin vielä tämän vuoden puolella ekalla vaunulenkille! aamulla katoin että pakkasta oli -8 astetta, tohkeissani rupesin ähräämään vaunuja kasaan (nehän oli heti ostamisen jälkeen vaan pistetty vaatehuoneeseen oottamaan...) ja parin tunnin päästä oltiinkin jo takapihalla mutsi naama näkkärillä ja vauva umpiunessa. ummessa oli myös polku etupihalle, joten äkkiä lumihommiin ja 20min myöhemmin tultiin ekalta reissulta takaisin - mutsi edelleen naama näkkärillä ja vauva umpiunessa. uni tosin loppui heti kun päästiin sisälle, kyllähän sen ymmärtää että raittiista ilmasta aiheutuu kiljuva nälkä. teki kyllä hyvää molemmille! :) vaunujenhallinnassa on vielä aika paljon harjoittelemista mut kyl tää tästä :)

kultapossu täällä kanssa vauvalla hengitys rohisee ja vinkuu, mutta yleensä syötön jälkeen unessa kun maitoa on vähän jäänyt rööreihin. kannattaa kyllä tarkastuttaa jos on jatkuvaa ja häiritsevän kovaäänistä!

tutti on täällä käytössä myös ns. tissinjatkeena ja öisin, kelpaa kyllä mielellään mutta ilmankin poika pystyy olemaan. ehkä se tutti on enempi vanhempien kaipaama ;) imuote on kuitennii pysyny hyvänä ja tutin ja pullonkin jälkeen tissi kelpaa (tosin edelleen vain rintakumin kanssa, siitä menee näemmä pojalla huulet helposti rikki kun imee niin tiukasti..)

L-84 ja poika 2,5 vko
 
Heissan!!
Meidän prinsessa syntyi 17.12.2010 painoa 3390g ja pituutta 48cm. :)
Tyttö nyt siis 2 vk vanha ja hyvin on lähtenyt elämä rullaamaan! Tosin mulla uhkas toi sektiohaava taas tulehtua ja antibioottikuurilla olin viikon verran ja nyt käyn vielä pari kertaa tsekkauttamassa haavan tk:ssa, mutta näyttäis siltä että hyvin haava paranee!
Vauva on ollut ihanan rauhallinen ja aika hyvin on rytmi pysynyt niin että päivällä seurustellaan sen mitä jaksetaan ja syödään noin 3 h välein. Illalla yleensä sitten alkaa tankkaus ja saattaa roikkua tissillä tunteja, mutta yöllä nukkuu hyvin ja herää kerran pari syömään. Nyt tosin viime yönä oli levottomampaa ja vaikutti vähän siltä että masua kipristeli ja nyt sitten hysteerisenä pelkäänkin että masuvaivat pahenee!!

imetyksen kanssa sujuu muuten ihan hyvin, mutta olen joutunut sairaalasta lähtien käyttämään rintakumia kun nännit ovat olleet ihan törkeen kipeenä ja nyt sitten vauva ei oikein osaa syödä ilman kumia.. Kitisee ja ährää vaan rinnalla kun ei osaa ottaa oikeaa otetta nännistä, eikä mulla oikein riitä kärsivällisyys siinä ja helposti tulee se kumi sitten otettua kehiin :( Mielelläni imettäisin kyllä ilman sitä (nyt kun nännit ovat jo paremmat) kun varsinkin öisin on kauheeta räpeltämistä sen kumin kanssa...

silmät rähmii myös täällä! Ensin tytöllä rähmi pari päivää toinen silmä ja sitten toinen. Mies on töissä sairaalan silmäyksikössä ja oli kysynyt lääkäriltä voiko mitään tippaa niihin laittaa, niin sanottiin että pyyhkii vaan kostutetulla vanulapulla silmät niin sen pitäisi riittää...

tuttia meillä ei juurikaan haluta lussuttaa.. Yritän sitä kyllä tunkea suuhun esim. yöllä vaipan vaihdon yhteydessä ettei koko talo heräisi huutoon, mutta ei tyttö sitä huoli vaan sylkee heti pois...

Hitto,ku rupee jo hirvittämään kun mies palailee ensi viikon jälkeen takaisin duuniin ja sit pitäis arjesta suoriutua vauvan ja esikoisen kanssa kolmestaan!! Nyt kun tuntuu ettei juuri muuta ehdi kun vauvaa sylitellä, tissitellä ja vaippaa vaihdella! Meillä on muutes myös sama juttu että vauva rauhoittuu mun syliin ja miehen sylissä kitisee enemmän! Mies onkin ollut nyt aika paljon kiinni ton esikoisen kanssa eikä ole päässyt niin kovasti vauvaan vielä edes tutustumaan.. Pitäsi niille järjestää enemmän kahden keskistä aikaa, että pääsisi isukkikin kiintymään paremmin vauvaan...

Hitto kun tuntuu että aivot ei oikein toimi ihan täysillä ja tekstistä tulee ihan idioottimaista :D Mökkihöperyys tässä on iskeny jo aikoja sitten ku pihalla en oo juuri käynyt pariin kuukauteen kohta!!!

jahas, nyt tuolla ähistään siihen malliin että äidille ois tarvetta :)
Oikein ihanaa uutta vuotta kaikille ja NAUTTIKAA vauva-arjesta!! :) Nää pienet kasvaa niin mahdottoman nopeasti.... huoh!! Kohta jo uutta vauvakuumetta pukkaa!! or NOT!! :LOL:

sapis ja sintti 2vk
 
Onnea Uudelle Vuodelle 2011!:heart:

Meillä ei ole tutti käytössä. On se huono imuote, vähän vaihtelee tosin, ja sitten vielä rintakumi käytössä..joten ylitän välttää kaikkea muuta tuttimaista. Epäilen vähän,e ttä siitä lisämaidon antamisesta tuttipullosta on näitä ongelmia tullut. Toinen on se, että multa tulee tosi paljon sitä maitoa nyt ja luulen että senki takia vauva voi haluta vaihtaa sen hyvän imuotteen suppeemmaksi ettei tulis niin paljo sitä maitoa kerralla varsinki alussa. Välillä imetys sujuu hyvin ja välillä se on on kyllä tuskasen kipeää ja vaikeaa, olkoot kuinka luonnollista tahansa:xmas:

Silmä rähmii täällä kans, ollaan aina hereillä ollessa pyyhkästy kerran ne steriloidulla vedellä. Tuntuis parantuneen vähän.

Täytyy sanoa, että muakin vähän hirvittää miehen töihin meno. Ei se päivä ole ongelmallinen, kun meillä tuo menee melko säännöllistä rytmiä nyt. Mutta ne yöt..kun mulla ton haavan takia oli pitkään ettei pystyny ihan normaalisti menemään, niin vieläkin tuntuu että joskus tarvii apua. Tosin nyt oon keksiny, että miten itekki voin käydä välillä vessassa ja vauva pysyy tyytyväisenä. En tiedä, mutta jotenki mulla kova pissahätä tuo haavasärkyä tuohon sektiokohtaan? Onko muilla? Eli lähinnä jännittää se, että kuinka hyvin saan yöt hoidettua tuota pientä että mies sais nukuttua hyvin.

Tuosta rytmistä vielä,e ttä meillä on ihan kivasti alun jälkeen mennyt. Nukkuu yleensä ensin 4h ja sitten 3h pätkät yöllä, välissä kyllä syö tunnin suurinpiirtein+vaipanvaihto. Ja päivälläkin nukkuu 2.5-3.5h. Ens viikolla alkais d-vitamiinien antaminen ja jo valmiiks jännittää, että tuleeko niitä vatsavaivoja..niitä on niin kamala katella, jos ne kestää.

Surkeeta, kun kattelin noita säätietoja. Ma kun pääsis jo pihalla käymään, mutta näyttäis olevan torstaihin saakka melkosia pakkasia luvattu. Harmittaa kyllä! Oon kovasti oottanu, et pääsisin ulos vaunuilemaan. Pitää vissiin ite sitten käydä kävelyllä ja antaa miehelle sekä vauvalle omat laatuajat=)

-metsis ja poika 12 vrk
 
Hyvää uutta vuotta 2011 täältäkin!
Vuosi vaihtui mukavasti perheen kanssa, sipsejä syötiin ja esikoispojalle kohokohta tais olla kun sai alkaa tuhoamaan piparitaloa ja sit tietysti pari rakettia käytiin paukauttamassa taivaan tuuliin. Itse en siitä hommasta niin perusta, mutta tuo 6v kylläkin. :D
Yö olikin sit ihan kauhea, kun en ollut tajunnut, että niissä sipseissä oli mausteena sipulia ja poika sai ilmeisesti niistä tosi inhat ilmavaivat!

Rähmiviin silmiin sain neuvolasta ohjeeksi, että kannattaa painaa sitä kyynelkanavaa varovasti sormella auki nenänvarresta silmäkulmaan päin. Siellä kanavassa saattaa kuulemma olla tukosta, niin se painaminen voi auttaa. Toiseksi vinkiksi se sanoi, että vauvan silmään voi kuulemma varovasti suihkauttaa rintamaitoa. :confused: Hurjalta kuulostaa, mutta kuulemma synnäriltä ovat antaneet tuollaisen ohjeen.. :)

Mä aloin eilen koklailemaan myös manduca -kantorepun käyttöä, kun se 3,5kg tuli täyteen. Pyysin joululahjaksi tuota ja tosi hyvältä on tuntunut! Tukeva, paino jakautuu tasaisesti, ei rasita selkää! Ja vauva nukahtaa tuohon kuin taikaiskusta ja tuhisee tosi tyytyväisenä. Kantoliinassa on omat puolensa ja siinä tietysti saa sidottua kivasti vaakatasoon lapsen, mutta tää kantoreppu tuo hyvää vaihtelua ja on varmaan myös kätevä sit keväällä ja kesällä kun lämpenee, jos vauva ei aina jaksa olla vaunuissa. Esikoisesta mulla oli joku halpiskantoreppu ja käyttämättähän se jäi, kun se särki selkää niin hemmetisti. Nyt on hyvä! :)

mamadread ja ihme 3vko 4pvä

Kyllä joo ulkoilu tekee poikaa. Mä olin ihan eri ihminen ekan vaunuilun jälkeen! Täälläkin olen harmissani kattelut säätiedotuksesta, ettei ens viikolla vissiin hirveesti lenkkeillä. :(
 
Ilmottautuminen: 13.12.2010 - Keltakaneli - poika - 3670g, 52cm - 41+0 (6.12)

Jos nyt ehtis alkaa palstaa hieman seuraamaan. On tuo imettäminen niin intensiivistä hommaa, että vie melkeinpä kaiken ajan. Tauoilla yrittää itse hieman syödä, nukkua ja ehtiä suihkuun... Viime yönä ilmeiseti tehtiin maitotilausta, kun tissillä oltiin yhtäjaksoisesti yli seitsemän tuntia. Aikamoista. Mutta ihanaa että imettäminen sujuu, vaikka hieman kivuliasta vielä onkin.

Nyt lueskeleen (silmäileen) palstaa. Toivottavasti poika vielä hetken nukkuu...

Kiitos mamadread tästä pinosta! :heart:

Keltakaneli & poika 2vko 6pvää
 
Moikka,

Onpas aika taas vierähtänyt. Raskaita nämä pyhät, mutta onpahan lusittu =)
Meillä esikko ja minä flunssailtiin ja saatiin sit tartutettua pikku neitiinkin nuha, jota on nyt jatkunut 5 päivää... Kamalaa rohinaa ja aika kuivaa, et ei pikkuniistäjästä ole apua, mutta keittosuola liuosta menee siitäkin edestä. Aivastellessa tulee sit räkäpaukkuja. Sängyn pääty korotettiin tyyny patjan alle ja kirjat sängyn jalkojen alle, niin aika koholla neiti nukkuu ja on kyllä saanut nukuttua tukkoisuudesta huolimatta.

Ulkoilusta pitää hehkuttaa, et mekin päästiin ulos eilen ja tänään. Eilen vaunuteltiin postilaatikolle ja takas, oltasko se 15 min. oltu ulkona ja sit tänään puolisen tuntia. Kyllä vaan tää mamma saa ihan kummasti puhtia tuosta raikkaasta ilmasta.

Mahavaivoja on yhtenä iltana ollut, tuli varmaankin siitä kun söin uuden vuoden aattona pitsaa, jossa oli paprikaa, kun ei oikeastaan mahakipu huutoa ole ennen, eikä jälkeen ollut yhtään. Annetaan kuitenkin joka ilta cuplaton iltatankkauksen aikaan maitoon sekoitettuna pullosta. On sitten pierupaukut tulossa ilman kitinää ja kipua =)

D-vitamiinit aloitettiiin toista viikkoo sitten ja otettiin suoraan apteekista jekovitit, eikä ole ongelmia niiden kanssa aiheutunut. Ne neuvolasta saadut d-vitolit säilyy tuolla jääkaapissa niin annetaan ne sit vähän vanhempana, kun kerkiää toi suolisto vahvistua ja neiti kasvaa. Suosittelen, jos yhtään meinaa olla mahassa ilmaongelmia, noi jekovitit on kuitenkin paremmat mahalle.

Tutti on meillä ollut pari viikkoa nukahtamiseen käytössä, tissin jatke siis. Nukahtaa yleensä hyvin tissille tai sitten syönnin päälle syliin tutti suuhun. Esikko ei ikinäö tuttia huolinut ja ei mikään mahdoton tuttiluputtaja tämäkään neiti ole, mutta koen aika käteväksi sen ettei itse tarvitse sitä tutin virkaa hoitaa.

Kantoliina on tallessa esikon ajalta ja kätevänä pidän. Suosittelen, jos vauva tykkää vain sylitellä ja nukkua syliin, niin liinan avulla saa kädet vapaaksi. Kerran olen neitin kanssa liinaa nyt kokeillut ja makeat unet siinä nukkui. Meillä kuitenkin ei niin sylitakiainenkaan ole, et ihan hyvin on saanu sänkyyn nostettua nukkumaan, niin ei siksi vielä liina ole niin aktiivikäytössä, mut varmasti kesällä on tosi tärkeessä roolissa.

Mites Linnna: Oletko onnistunut pitämään maidontuotantoa yllä pumppaamalla? Joko kuuri loppui, että olet päässyt imettämään?

Azelealle :hug: löytyikö vauvan ranneke? itseäni potuttaisi tilanteessa kovasti, koska mukava säilyttää muistona ja aika ainutlaatuinen muisto onkin.

Nimi ja ristiäiset. Nimeä olen itsekseni pohtinut ja hätäkastenimeä parempaa en ole keksinyt, joten se saattas olla ehken siinä. Mis ei paljon ole juuta ja jaata sanonut. Ristiäiset on lukittu 29.1. ja 3/4 kummeista on kysytty ja suostuneet, vielä siis yhtä pitäisi kysäistä kun näkee.

Meillä isäntä aloitti 31.12. isyysloman ja olisi 10.1. asti nyt "lomalla". Tosin meillähän on tilanne se, et on tuo navetta ja maatila tässä, niin nytkin isäntä on tuolla pari tuntia ollut lietekaivon tyhjennyksessä =) Kysymys kuulukin, et mitä lomaa, suutahdin jo heti aattona et joka päivälle suunnittelee työhommia, vaikka pitäs tyttöjen kanssa sitä aikaa suunnitella.... Saa nähdä miten tämä "loma" tässä nyt eroaa normaalitilanteesta; et tyttöjen kanssa odottelen sisällä, et millonka isäntä tulee töistä. =) Onneksi on aamulla esikkoa katsomassa niin olen saanut nukkua vielä yhteentoistakin vauvan vieressä.

Rytmistä sen verran, et sellanen tuntuu jo alusta asti muodotuneen; kaksi pitempää valvejaksoa n. klo: 11-14 ja 18-23 ja pitemmät unijaksot sitten 14-18 päikkärit ja yöllä 23-04 ja siitä tunnin syötön jälkeen 05-08, syöttö ja vaipanvaihto ja unet vielä 09-11. Aika hyvin sit kuitenki on saanu ite kokoajan nukuttua ku 4-5 tunnin pätkä tulee yölle yhtäjaksoista unta ja lisäksi yksi tai kaksi tollasta lyhyempää n. parin tunnin pätkää.

Kurjuutta vauva-arjessa on vain se, että kaikki kun menee vauvan tahdissa ja ehdoilla ja isäntä oin aikas vähän päivisin sisällä, niin aikamoisia raivareita on esikoisen (4v.) suunnalta tullut päivittäin. Kiukuttelua pukemisesta ja syönnistä ja ylipäätän vähän kaikesta. Ymmärrettävä on, et toinen vaan osottaa mieltään ja hakee huomiota, mut ei se tee asiasta helpompaa. Jospa tämä tästä, yrittää sit hommailla esikon kanssa kaikkee, kun vauva nukkuu näitä pitempiä pätkiä ja aika paljon kyllä on sit saanu katella lastenkanavaa ja dvd-tä =( Onneksi mun sisko (esikon kummi) on käyny ulkoilemassa ja eilenki luistelemassa esikon kans niin on saanu raitista ilmaa ja huomioo, vaikkei tosin äitiltä. Huuh... Pitääkin lähtee palapelin tekoon ja lopettaa tää romaani nyt.

Tervetuloa uusille vauvautuneille tänne puolen.

T.Leenu ja poppis 3vk 1 vrk
 
Heippa! :wave:

Hyvää Uutta Vuotta 2011 tälle puolelle myös =)

Tajusin tulla siis tänne ilmoittautumaan, elikkäs tässäpä tietoja: TYTTÖ syntyi 16.12 rv 40+3 (LA 13.12), painoa 3870g ja pituutta 53cm.
Meillä vauva arki sujuu loisteliaasti. Isoveli on ylpeä ikiomasta siskostaan ja kovasti auttaa. Mies aloitti vasta tänään isyysloman. Eli muutama päivä olin ihan vaan lasten kanssa kotosalla mutta hienosti meni!. Oma vointi rupeaa olemaan suht hyvä. Välilihaa jouduttiin leikkaamaan ja muutama repeämäkin tuli. En vain malttanut kotiin tultaessa levätä ja niin siitä olen sitten kärsinyt itse :( Paraneminen olisi varmasti nopeampaa ollut.

RL ja Papu 2vk4pv:heart:
 
Neitoperho ilmoittautuu myös mukaan =) Eli tyttö syntyi 23.12, mitat 3370g ja 51cm, rv 38+6 (la 31.12)

Synnytyksestä nyt puolitoista viikkoa ja oma olo on hyvä. Mitä nyt raskaudenaikaiset suonikohjukivut vaivaa edelleenkin ja vaikeuttaa pystyssä olemista. Toivon niiiin, että ne loppuvat vielä joskus. Mulla vuoto on alkanut hiipua pikkuhiljaa. Jättiläishyytymien takia kävin muutama päivä sitten ultrattavana, mutta onneksi kaikki oli kunnossa.

Lapsi tuntuu paisuvan silmissä ja melkoisen kaksoisleuan on jo kasvattanut. Paino oli ylittänyt syntymäpainon jo viikko synnytyksen jälkeen, vaikka sairaala-aikana laskikin huolestuttavan paljon. Taidan tuottaa kunnon kermaa :D Rytmi on kyllä vielä hakusessa eivätkä ilmavaivat ainakaan helpota asiaa. Ressukka säpsähtelee jatkuvasti hereille ja karjuu lyhyitä pätkiä suoraa huutoa. Sitten sammuu kuin seinään (tai sitten ei). Nyt on ruvennut olemaan hereillä jonkun aikaa päivällä, mutta kovin kauaa ei pysy tyytyväisenä (vatsan takia?). Ja sitten ravataan ympäri kämppää, imetetään ja tarjotaan tuttia, kunnes useamman tunnin päästä vasta rauhoittuu. En oikein tiedä, mitä sille pitäisi tehdä, syöttää vai hyssytellä :( On niin ikävä katsella toisen pahaa oloa, kun ei vain tiedä mikä auttaisi. Öisin nukahtaa kuitenkin toistaiseksi vielä heti syötyään.

Mitään vauvoista tietämättömänä siis kyselen: onko teijän vauvat tyytyväisiä hereilläoloaikanaan vai kuuluuko tällainen jatkuva kitinä asiaan? Ja jos ovat hereillä tyytyväisinä, niin mitä niiden kanssa tehdään?

Ulospääsyä odotetaan kovasti, kun tällä hetkellä liikunnallinen osuus rajoittuu kävelyyn lähikauppaan ja takaisin. Sitten pitää taas palata tissivahtiin. Pitäisi tutustua tuhon rintapumppuun, niin voisi mieskin hoitaa osan syötöistä, mutta vielä ei oo jaksanut.

neitoperho & toukka 11pv
 
Minäkin siirryn tälle puolelle.
24.12 syntyi tyttövauva. painoa 3,595kg ja pituutta 51cm.

Ongelmia rintakumista eroon pääsyssä Jouduin laitoksella ottamaan rintakumin käyttöön ja nyt en saa vauvalle oikeanlaista imuotetta ilman sitä. Vauva ei suostu avaamaan suutansa tarpeeksi suurelle. Joskus imuote onnistuu, mutta viiden minuutin päästä vauvan ote saattaa muuttua, enkä saa sitä korjattua. Tässä vaiheessa vauva yleensä myös torkahtaa eikä jaksa enää hamuta ruokaa. Tuntuu, että neiti laittaa nälissään nukkumaan. Miten saisin vauvan aukaisemaan suunsa kunnolla, jotta saisin ujutettua rinnan kunnolla suuhun? Epätoivo meinaa jo iskeä. Rintakumilla en haluaisi enää syöttää, kun tuntuu, että vauva joutuu tekemään tosi suuren työn, että saa maidon sen kautta.

Lapintaik ja tonttutyttö 1vko ja 4pv
 
hyvää uuttavuotta kaikille!

Meillä menee aikas samaan malliin..tissillä viihdytään kovasti ja neiti kasvaa hyvin. Hienot posket ja kaksoisleuka löytyy jo, unohtamatta reisimakkaroita=)
Vähän on masuvaivoja, mutta edelleenkään ei ihan huutokonsertiksi ole mennyt.
Viime yö oli kyllä aikas rankka, niinkuin sitä edellinenkin. Neidillä oli selvästi nälkä ja hamusi rintaa aivan mahdottomasti, muttei kuitenkaan ottanut imuotetta..Sitten kun otin tissiltä pois huutamasta niin itku yltyi kunnes rauhoittui tutilla. sama alkoi kuitenkin 5min päästä uudestaan. Olen kuullut tissiraivareista, mutta miten niistä pääsee eroon? Lopulta suostui syömään kun seisaaltaan ravasin pitkin huonetta ja samalla imetin.

neitoperho: Meillä masuvaivat ajoittuu nimenomaan nukkuma-aikaan. Hereillä ollaan tyytyväisiä. Yleensä joku perheenjäsenistä pusuttelee ja lepertelee kun neiti töllistelee silmät suurina, mutta välillä makoilee sitterissä ja tuijottaa esim. mielenkiintoista pehmokirjaa. Eivätpä noin pienet vielä kamalasti virikkeitä kaipaa=)

Miehen isyysloma loppui ja nyt alkaa normi arki. ihan hyvin toistaiseksi mennyt. Saapas nähdä minkälainen hullunmylly alkaa kun 2viikon päästä meille tulee koiran pentu (tanskandoggi). Ennestäänhän meillä on jo yksi samanlainen hauva ja sillä kissakaveri=)..no onneksi mies on silloin viikon talvilomalla!

..nyt viimeisten joulutorttujen tekoon, kun jostain kumman syystä jäi aikaisemmin tekemättä;)

annimanni ja neiti 3vk6pvä
 
uusia vuosia kaikille!!

täällä vietetään ristiäisiä 8pv eli ens lauantaina! halusin jo nyt kastaa niin kummallakin tytöllä on sama kaste päivä vaikkakin päivämäärä on eri mut kuitenkin päivä on loppiaisen jälkeinen lauantai.

nimi on valittu jo periaatteessa jo ennen kuin neiti oli edes tulossa! samaten kummit tietäen ettei pyydetyt kieltäydy kunniasta.
ihanaa kun alkaa ens viikolla normaali arki! alkaa risoo nämä pyhät ja hössötykset. pikkunen on 5viikkoa eikä tässä ole päässyt oikeestaan ollenkaan "nauttimaan" vauva arjesta vaan siitä on vain huolehdittu siina sivussa.

nyt pitää mennä lisää myöhemmin

solmu & pikkanen lauantaina virallisesti Niia
 
Kiitos kaikille ohivuotoavuista, nyt ongelma tuntuu hiukan helpottaneen vaikka varsinkin harsojen kanssa on edelleen ongelmia.. Se taitaa kyllä olla enempi tekniikasta kiinni.

Vauvan hereilläoloaikana seurustellaan vauvan kanssa ja sylitellään, istuskellaan sitterissä ja koitetaan vähän makuuttaa mahallaan ja selällään. Vauva on yleensä tyytyväinen.

Hug-a-bub löytyy myös täältä ja muutaman kerran olen sitä testannutkin. Vauva kyllä rauhoittuu mutta itselle tulee siitä selkä kipeäksi. Vissiin sidon liian löysälle

Syöttövälejä olen ruennut miettimään kun meillä ne on tällä hetkellä aika lyhyet. Yöllä poitsu nukkuu n. 2h kerrallaan ja sitten taas syö lähemmäs tunnin (pitää 1-2 torkkutaukoa välissä). Päivisin väli saattaa olla vieläkin tiheämpi, riippuen päivästä.

Tarjoankohan pojalle liika helposti tissiä, jos hän itkeekin jotain muuta? Ongelma tässä on vaan se ettei hän nuku pidempään ja herättyään häntä ei oikein muu lohduta kuin syöminen.

Toisaalta luin jostain ettei se tissin tarjoaminen ole niin pahasta vaikka oliskin jostain muusta kyse. Mutta toisaalta pelkään että syötän häntä liikaa ja aiheitan masuvaivoja, joita nyt on ilmestynyt (ei kovin pahoja kuitenkaan) Pitäisiköhän syöttövälejä jotenkin yrittää pidentää?
 
Hyvät uudet vuodet täältäkin kaikille!!

Meille syntyi tyttö 27.12 50cm 3700 ja pipo 36. Hyvin pedattu tilanne multa kun ei tarvinnu olla joulua eikä uutta vuotta sairaalassa :). Maanantai yöllä mentiin sairaalaan ja viime torstaina kotiuduttiin.

Meillä meinaa välillä olla tylsää ku likka nukkuu vaa. Syömäänkin pitää ihan herätellä. En tiedä pitäisikö tosta ylenpalttisesta nukkumisesta olla jossain kohtaa huolissaan? Vai pitäskö vaa nauttia nyt olosta ku saa itekki nukuttua. Mies ottaa ainaki ilon irti. Nukkunu nytki 8h putkee :LOL:.

Imetys ongelmia on täälläki. Rinnat nii kipeet etten halua rinnalle ottaa. Pumppailen omaa maitoo pulloon ja hyvin näyttää pullostaki maistuvan. Huolettaa vaa ku maitoo ei tuu kauheesti mut kyllähän noi korvikkeetki sit kelpaa jos oma maito ei riitä.

Juoksu lenkille ois jo kova hinku :) mut eppari haava vähä viel vaivaa nii kävelyyn saa tyytyä.

Tänään päästää koko perhe kampaajalle. Jos vaikka sais ittestää ihmisen näkkösen pikku hiljaa :cool:

Ninnianneli ja Nea 10pvä
 
Leenu84 Eilen vasta loppui antibioottikuuri sillä jouduin aloittamaan sen alusta sillä tulehdusarvot nousi vaan koko ajan ja kuume jatkui joten menin uudestaan tutkimuksiin jossa todettiin ultralla että kohtuun on vielä jäänyt jotain ylimääräistä tavaraa; jouduin kaavintaan. Usealta eri henkilöltä kysyin sairaalassa ja vielä apteekista niin sanoivat että voin imettää vaikka käytän metronidazolia sisältävää antibioottia. Vaikka viime kerralla sanoivat että älä imetä :headwall: Ärsyttää vaan kun jouduin keskeyttää imetyksen ja meinasi maidontulo hiipua vaikka pumppailin. Nyt ruvennut jo vähän enemmän tulemaan kun tyttö imee mutta ilman rintakumia ei kyllä saa otetta kun on niin matalat nänninpäät : /

Tänään ollut aika rankka päivä kun tyttö heräsi joskus 10 aikaan aamulla ja vasta nyt sain rauhoitettua unille kun muuten koko päivän aikana nukkunut pätkissä ehkä n. 2 tuntia yhteensä. En tajuu miten hän jaksoi olla hereillä niin paljon vaikka viime yönä nukahti vasta siinä 2,3 maissa. En tiedä johtuuko mahavaivoista vai mistä kun hän nukahtaa niin yhtäkkiä vaan herää, joskus ilman huutoja ja joskus huutojen kera : /

Mites teillä muilla, onko teillä käytössä cuplatonia tai jotain muuta josta olisi apua ilmavaivoihin?


Linnna ja melkein 4 viikkoinen tytteli
 
Linnna meillä on cuplaton ja disflatyl joista jompaa kumpaa annan... aina sillon kun muistan :D en oikeen osaa sanoa onko niistä apua vai ei...

Oho d-vitamiinitkin on jääny nyt muutamana päivänä antamatta...

Meillä vauva on nyt kahtena yönä nukkunu niin et on vaan pari kertaa heränny syömään. Sitä ennen se monta yötä valvo illasta johonki viiteen asti aamuyöllä :/ Huh.

Ja nyt se on jo 1kk ja 1pvä "vanha", kylläpä aika menee nopeeta :)

Ja oon niin tyytyväinen mun läskien lähdöstä, nyt lähteny 19kg ja tosiaan joku vähän päälle 18kg mulle tuli raskauden aikana! :) on tässä vielä kuitenki "jonku verran" varaa laihtua :D

Muoks. niin ja ristiäiset meillä on 5.2. ja vauvasta tulee Meea Matilda :) ollaan kyllä yritetty alkaa sanoa jo sitä omalla nimellään mutta se on jotenkin hankalaa kun on tottunut sanomaan vaan "vauva" :D moni sukulainen jo kyllä käyttää tota nimeä :)
 
Viimeksi muokattu:
Teillä taitaa Annimanni kohta olla melkoinen vilske, kun on kaksi "vauvaa" talossa :p Meillä on kissat ruvenneet protestoimaan huomionpuutetta ja ovat alkaneet tuhota tavaroita, syödä kukkia jne, mitä ei oo tapahtunut sitten pahimman pentuvaiheen. Ja pinna on valmiiksi kireellä.

Mä oon miettinyt hampiainen ihan samaa tuosta ruoan tarjoamisesta. Kun alunperin neiti nukkui melko säännöllisesti 3h, sitten vaihdettiin vaippa ja syötiin. Nyt kränää jatkuvasti ja nukkuu päivälläkin vain tunnin pätkiä. Hereillä ollessa ei ole tyytyväinen 10min kauempaa, sitten taas huudetaan niin kauan kunnes saa ruokaa. Sitten on taas hetken tyytyväinen, kunnes sama alkaa alusta. Mutta ei kai sitä jatkuvasti voi syöttääkään, kun sitten huutaa vatsavaivoja :confused: Täytyy yrittää huomenna neuvolassa kysellä vinkkejä, mutta ainakaan viimeksi ei kemiat kohdanneet yhtään neuvolantädin kanssa ja ei oikein saatu vastauksia mihinkään kysymyksiin.

Tänään on ollut juurikin tuollainen päivä, kuin Linnnallakin. Herättiin klo 9 ja tämän jälkeen nukuttu kokonaisuudessaan ehkä 2h. Muuten vain syöty ja kitisty. Ja säpsähtelee tosiaan hereille vähän väliä. En oo keksinyt kuin kaksi syytä: nälkä tai vatsavaivat. Nyt syötetään imetyksen lisänä korviketta, jotta varmasti saa vatsansa täyteen. Ja Cuplatonia testattiin tänään, katsotaan onko tuosta apua.

Ninnianneli: muistelisin, että yli 6h syöttötaukoja ei pitäisi olla, ettei verensokeri laske liikaa, mutta muuten ei olisi haitallista, vaikka nukkuisikin. Mutta kannattaa kysyä joltain fiksummalta. Meijän piti alunperin herätellä neitiä syömään 3h välein, kun paino tippui, mutta nyt kun on nousussa, ei siihen oo tarvetta. Päinvastoin, olisin iloinen, jos se joskus nukkuisi tuon 3h!

neitoperho & toukka 2viikkoa
 
Hei mammat, ilmoittelen vaan, että täällä ollaan, mutta meillä valvotaan ja sairastetaan ja en yhtään ehdi olla koneella tai mitään muutakaan :(

Ollaan vietetty jo pari yötä sairaalassakin pienen tod.näk. flunssasta johtuvien hengitysongelmien takia. Joulu ja uusi vuosi meni siis molemmat sairastaessa (koko perhe ollut/on kipeänä). Ja onpa tuolla meidän pikku prinsessalla jo ensimmäinen korvatulehduskin ja siihen syöty antibiootit. Huoh.

Syömistiheys: 1-2h välein mennään, myös yöllä : / Eli meillä ei tule edes yhtä 3 tunnin väliä välttämättä ollenkaan vuorokauden aikana. Usein vielä vähän syömisen jälkeen alkaa ähinä ja puhina ja paukuttelu ja itku. Sama ollut alusta asti ja alan olla aikamoisen väsynyt näillä pätkäunilla.

Masuvaivat tuntuvat lisääntyvän ja toivotaan, että koliikin alkamisaika olisi jo mennyt ohi. Esikoisen koliikki oli aika kamala ja ei toivoisi toista samanlaista. Se kesti 5kk ikään asti ja tuntui, ettei mikään auta. Oli tosi tiheästi rinnalla ja huusi ja huusi. Periaatteessa nyt on mennyt paljon helpommin ekat 4 viikkoa sairasteluista huolimatta kuin esikoisesta, mutta nyt parina viime päivänä illat olleet kovin levottomia ja itkuisia ja toivotaan todellakin, että johtuu vaan jostain, mitä olen syönyt.

Helpotusta edelliseen verrattuna mm. se, että suostuu syömään tuttia, kapalointi tuntuu rauhoittavan, "pierujumppaa" tehdään usein. Välillä hierotaan masua ja jalkapohjia.

Koliikkiasiasta vielä sen verran, että aion itse kokeilla maidotonta ja ehkä munatontakin ruokavaliota, jos tuon prinsessan masuvaivat jatkuvat. Täysimetyksellä mennään, joten saa niitä aineita ainoastaan mun oman maidon kautta. Esikoisellahan todettiin nuo ruoka-aineallergiat vuoden ikäisenä ja epäilen vahvasti, että hänen koliikkioireet ovat jo olleet sitä. Varmahan ei tietenkään voi olla näin jälkikäteen.

Moni on saanut vauvoille apua vyöhyketerapiasta, sitä kannattaa kanssa kokeilla, jos masu alkaa olla mahdoton.

D-tipat ja Rela-tipat käytössä.

Kantoliinassa pieni ollut pari kertaa lyhyillä unilla (hug-a-bub), kantoreppu tuntuu vielä vähän isolta (Manduca ja BabyBjörn molemmat löytyy, mutta BabyBjörniä en ole vielä kokeillut).

Kuukausineuvolan mitat:
57cm, 5090g

Ja alkaa olla aikamoiset imuposket :) :heart:

Ristiäiset on tammikuun vikana viikonloppuna ja kummit jo sovittu. Koko tilaisuus järjestetään kahveineen kirkolla ja käytetään pitopalvelua. Olen hukannut jonnekin meidän suvun kastemekon. Tylsä homma, kun se samainen mekko ollut mm. sekä minulla että seikoisellani. Tilasin prinsessaa varten nyt uuden netistä, mutta pidän sen paketissa, jos tuo jostain vielä putkahtaa. Etunimi päätetty, toka/toiset vaiheessa...

Tsemppiä kaikille, tulen lukemaan juttujanne paremmalla ajalla!

k&pikku-ruu
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä