***Joulukuiset lumihiutaleet 2010-ELOKUUSSA***

Klementine, ei kai luottotiedot vaikuta vakuutuksen saantiin? Tai näin ainakin voisin kuvitella, kun pitäähän ihmisillä vakuutukset olla ja useinhan ne laskutetaan jo heti alkuunsa, joten tavallaan firman puolella ei sellaista riskiä ole. Ja lisäksi nehän ei ole voimassa, jos vaikka seuraavan vuoden lasku jää maksamatta, joten senkään puolesta riskiä ei vakuutusyhtiöllä ole. Nuo halkiohommat voi olla vaan siinä mielessä, etteivät korvaa siihen kuuluvia leikkauksia ja muita operaatioita. Joten joudutte joka tapauksessa itse maksamaan luultavasti kaikki siihen kuuluvat. Mutta onhan noissa noit amaksukattoja ja julkinen terveydenhuolto on Suomessa kuitenkin erittäin edullista. Voi tosin olla, ettie ne myönnä ollenkaan vakuutusta, ehkä kannattaa soittaa ja kysellä?

Pitää melkeen kokeilla, jos tuo ä-pakkauksen haalari sitte kuitenkin sopis. Kun ei viittis uuttakaan ostaa, kun kerta saa jo hyvän haalarin pakkauksen mukana.

Ite ajattelin pinnasänkyyn laittaa pienen ja äitiyspakkauksen laitan myös kuntoon. Sitä mietin, että voi vaikka olkkarissa sitte pitää pikku-unosilla. Mutta pyrin nukuttaan varmaan pinnasänkyyn ja vaunuihin kans jo heti alkuunsa enemmänki. En kyllä sänkyyn uskalla ottaa vauvaa, oon ite liikkuvainen ja mies myös, joten ei kuullosta hyvältä. Toinen on se, että nukkuisin luultavasti niin surkeasti (samoin mies), että tulis jo siitä sitten uniongelmia ja muita. Ja nehän saa ihan mahtavan helposti kehiteltyä, vaikka kuinka väsyttäis. Nimim. kokemuksella :saint: En tiiä pystyykö pienen laittaa suoraan sitten omaan huoneeseensa pinnasängyn kanssa..mulla on vähän "murheena" tuo miehen nukkuminen, kun on yrittäjä ja aika kiireinen välillä..eli hyvät yöunet on aika tärkeet. Toisaalta jos on samassa huoneessa, niin ehtii nopeammin reagoida ja ehkä ei sitten itkukaan ois niin kova..Ehkä ensin pinnis sitten meidän huoneeseen, myöhemmin omaan. Pitää katsoa, ei ole edes koko pinnasänkyä vielä saatika uutta asuntoa :LOL:

Levottomat jalat on hellittänyt mulla aika hyvin, oon ottanu lisämagnesiumia mammavitskujen lisäksi jos on ollut tarpeen. Nyt vaan tuntuu tuossa vasemmassa kankkusessa enemmän tai vähemmän tollanen kipu, on oikeestaan selän ja kankun välissä. On tuota ollu jo aiemminkin, mutta nyt se on välillä niin ettei oikeen voi ihan samallai tehdä mitään. En tiedä onko tuo nyt sitä iskiasta, vai mitä? Muutenkin vähä raihnainen olo, kun on polvi kipeä ja masu kipunoi. Tarkottaa sitä, että parempi nukkua kunnon päikkärit. On muuten tullutkin sellainen uus väsymyskausi, että tarttee ihan parin tunnin unet ja nukun ne kyllä ihan ku ois puulla päähän lyöty.

-metsis 20+1 (ja tulipa sekavan oloinen teksti)
 
Ihmeellisiä kommentteja oot jääräpää saanut vastaukseksi tuosta käynnistyksestä :eek: Liekö terkkarilla ollut vain huono päivä. Kannattaa kyllä varmaan kysellä asiasta syksyn mittaan, jos vain jaksaa jankata, kun kyllähän pelkopolille pitäisi aina päästä jos vain on tarvetta!

Täällä olo muuten hyvä, mutta tuo uuden asunnon ilmanlaatu on stressannut enemmän kuin koskaan. Kotona vain yskin ja yskin ja yskin ja tuntuu, että se on ainoa asia, joka kotona pyörii päässä. Nyt vielä sentään pääsee töihin tuulettumaan. Aletaan molemmat jo ärsyyntyä tilanteesta, minä yskästä ja mies valituksestani. Päätettiin lopettaa kokonaan tuuletus toiselta puolelta taloa, kun naapurin tupakansavut tulee näköjään sisään jatkuvasti. Tosin eilen näytti olohuoneessa haisevan vaikka oli ikkuna kiinnikin, mutta vaikeapa tuollaista on todistaa ja vielä ikävämpi lähteä vuosien prosessiin väliaikaisen asunnon takia. Jospa sitten hankkisi jonkun ilmanpuhdistimen ja vaikka vuoden päästä alkaisi katsella uutta asuntoa...

neitoperho & toukka 19+0 *POKS*
 
Mulle voi laittaa, että tyttölupaus! :heart: Kaikki on niinkuin pitääkin, sopusuhtainen ja viikkoja vastaava tyttövauva köllötteli mahassa! =) Ei millään jaksais odottaa, että saa sen tuhisijan syliin ja nuuskuteltavaksi!

-minime 21+1
 
Komea maha Jennylillä =)

Onnittelut rakenneultrakuulumisista ja tyttö-poika-lupauksista :flower:

Sellasta aattelin kysellä, kun joku mainitsi pikkusesta toppapuvusta, jonka saa myös unipussimuotoon, niin minkämerkkisiä ja hintasia ootte tälläsiä löytäneet ja mistä?

Ja lounasta laittamaan...

Leenu 22+1
 
klementine Itse asiassa luottotiedot vaikuttaa vakuutuksen santiin. Eli et välttämättä sitä saa. Kannattaa käydä vielä kyselemässä.

minime Onnea tyttölupauksesta ja onnistuneesta ultrasta! :heart:

Mandy ja pallero 19+0 POKS!!!
 
Onnea minime! :heart:

Mullakaan ei oo kokemusta haalari-pussukasta mutta sellasia näin kyllä viimevuonna Lindexillä ja H&M:llä eikä kauheen kalliitakaan ollut.
Meillä mentiin kuopuksen kans viimetalvi haalarilla ja kaukalossa oli lämpöpussi, jollaista suosittelen kyllä lämpimästi! Oli tosi helppoo reissata kun vauva oli pussissa ihan sisävaatteineen ja ei muutakuin pussi auki, ei muuta riisumista! =)
Sairaalasta tultiin kotiinkin pussin sisällä.
 
Jennyli: mä kans tykkäsin tuosta ohut haalari + kaukalopussi yhdistelmästä. Tosin sit ku ei enään tarvittu kaukalossa ni siirsin sen rattaisiin makuupussiksi. Tiiän kyl et toiset on käyttäny pitkälle kevät talveen, ja ovat laittaneet vauvalle vain villapuvun päälle. Silleen tykkäsin kans tuosta, et sen saa näppärästi aukaistua autossa.. meil ainaki tahtoo lapset olla kovia hikoilemaan ja varsinki kaukalo hiostaa
 
piitkästä aikaa ehdin kirjoittamaan...

mullakin on ollut jo vika ultra, oli tosi aikaisessa vaiheessa jo rv19 kun silloin oli sen vesirokon takia lääkärin ultra jossa kattoi siis oliko vauvalle tullut siitä mitään. Ei ollut mitään ongelmia ja sanoi että näkikin siinä jo kaikki rakenteet niin ettei enää tarvii myöhempää rakeneultraa. Harmitti, kun luulin että tulis vielä toinen ja että toi oli vain ylimääräinen. Sukupuolta ei tiedetä, meillä oli miehen kanssa sopimus kun minä halusin tietää ja hän pitää yllätyksenä että ekasta otettiin selvää ja tokasta (joka jää viimeiseksi) ei, niinpä mun oli nyt pidettävä sanani... vähän tyttö olo on vaikka toisaalta ois kivaa jos tulis poika niin olisi sitten molemmat.

vaunuja kattelen kovasti, haluan käytetyt ihan kierrätyksenkin takia (tärkeää meille) mutta ainakun huudossa on niin superkalliita. Ne mitkä haluaisin on vaikeat saada, joten ehkä ostetaan briot, ne on vähän niin kuin kompromissi... Meille siis tulee tuplat. Pitää kyllä varmaan pitää noi tavallisetkin yhden hengen, jos haluaa lähteä vauvan kanssa ilman esikoista ulos. Ne onkin tois hyvät emmaljungan classic sportit. Saatiin ne esikoiselle melkein käyttämättöminä 10kk vanhoina tosi halvalla n75? kun asuttiin silloin Australiassa jossa ne ei ole niin suosittuja, ja saatiin ne sit helposti koneessa mukana suomeen.

Salmiakki: pakko kommentoida, minäkin tykkään firenzestä, ihana kaupunki. Ja voin kuvitella että venezia on kesällä varmaan kamala turistirysä, itte oon ollut siellä vain talvella, jolloin oli ok vaikka enemmän kyllä tykkään Firenzestä. Käyttekö usein italiassa vai oliko eka kerta?

Meillä esikoinen käytti kyllä ÄP haalaria helmikuun lopusta eteenpäin kun oli mararskuussa syntynyt, kun tultiin silloin vasta suomen talveen eikä ollut muuta, ja ok se oli vaunuissa, mutta meni vielä hyvin tämän toisen talven, vaikka oli siis marraskuussa syntynyt eli yli vuoden ikäinen. Mutta toisaalta tuo on tyttö ja pieni.

Itse tilasin tälle vauvalle H&Mn sellaisen valkoisen topatun "matkapussin" http://shop.hm.com/fi/shoppingwindow?dept=BARN_NEWBORN_NEWB&shoptype=S jota voi käyttää sitten ekat kuukaudet ettei huku siihen äitiyspakkauksen pukuun. Meilläkin oli siis 2008 malli ennestään, ja vaikka siinä oli muka koko 68 niin todellisuudessa oli koko 80-86 (mietin samaa kuin joku muu mainitsi, että vauhtoivat varmaan vain kokolaput mutta koko on edelleen sama!!)

Lillikkä: mullahan oli lantion löystymä esikoisesta niin paha etten viimeiseen kahteen kuukauteen voinut kävellä ollenkaan. Synnytksessäkin ne paikat särki enemmän kuin mitkään supistukset, joten tällä kertaa yritä todellakin treenata syvälihaksia fysioterapeutin avulla ettei menis samaan kuntoon. Fysio selitti että se johtuu nimenomaan siitä että mulla on yli-liikkuvat nikamat. Ja siis se on kyllä sen verran inhottava vaiva, ja pahenee loppua kohden että kannattaa hoitaa ajoissa, mulla se meni just siksi pahaksi, että en tehnyt asian eteen mitään (kun en tajunnut mistä kivut johtuivat) esikoisen kanssa vasta kuin liian myöhään... tää nyt voi olla vaan mun kokemus eikä kaikilla ehkä ole yhtä paha, mutta jaksan puhua siitä siksi, että tosta fysioterapiasta on mulle ainakin apua, ja siihen sain lähetteen niin että tulee KELAn tuet siitä. muuten Metsätähtönen vois olla että noi sunkin kivut on just tota lantion löystymää tai ISnivelkipua, mulla se tuntuu just noin.

jaahas, mies on kerrankin viettämässä iltaa, mihinköhän aikaa tulee kotiin. Esikoinen nukkuu ja itse ajattelin ettiä jonkun leffan netistä katottavaks.

hauskaa viikonloppua kaikille!!!

Manna 19+0 POKS!!!
 
leenu: toi HMn puku josta laitoin linkin on just sellainen pussimallinen jonka saa kaukaloonkin kun voi avata vetoketjun alhaalta. Tilasin ite netistä kun en ollut varma tuleeko noita tohon meidän HMn kun aina ei samoja juttuja tuu. Ja "piti" muutenkin tilata kaikenlaista muuta sieltä...

vaatteista vielä:
onko kukaan muuten löytänyt mistää vielä syksyn vaatteista hyviä neutraaleja värejä jotka sopis molemmille? En ite tykkää noista HMn tän syksyn barbapapa mallistoista...
 
Manna- Mä oon aikapaljon löytäny "poikien puolelta" meidän tytöille esim. lime-vihreää, ruskeaa ja harmaata. Mut niis tarhoo tosiaan monesti olla joku poikamainen kuva mukana (mut etenki bodeja ja potkareita löytyy). Mä oon vaatteissa aikalailla sellainen "sekakäyttäjä" eli meillä tytöillä löytyy niin rattoripaitoja (tuo 2v on ihan rattori-fani, sen mieluisin yökkäri on "valmetti"-teepaita), kuin vaaleanpunaisia mekkojaki. Meil tosin "ongelmana" tahtoo olla se et toinen tytöistä on tumma ja ruskeasilmäinen ja toinen todella vaalea ja sinisilmäinen, ni ei sit taho vanhemman vaatteet passata tälle nuoremalle.. mut toisaalta on sit mukava välistä ostaa ihan uusia.

Minusta esim. elloksella on mukavasti sellaisia vaatteita jotka käy kumpasellekki.

http://www.ellos.fi/DetailPages/DetailPage.aspx?categoryid=45991&productId=246425&SellingFlag=SearchText&SearchBackLink=

esim. nämä on poikien puolella, mut vallan hyvin voisin laittaa tytöllekki
http://www.ellos.fi/DetailPages/DetailPage.aspx?categoryid=45993&productId=262616&SellingFlag=SearchText&SearchBackLink=#

http://www.ellos.fi/DetailPages/DetailPage.aspx?categoryid=45993&productId=273982&SellingFlag=SearchText&SearchBackLink=

Myös halpahallissa, kappahlissa ja lindexillä on monesti neutraaleja mallistoja

myös tuttan uusimmassa mallistossa on neutraaleja värejä (esim. vihreä )
http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?storeId=1444&productId=554694&shopId=10009&compartmentId=10069&categoryId=10319&catalogId=1444&ddkey=ProductDisplay
ja
http://www.netanttila.com/webapp/wcs/stores/servlet/ProductDisplay?productId=579749&storeId=1444&catalogId=1444&shopId=10009&compartmentId=10069&categoryId=10319
 
Kiitoksia vinkistä Jennyli ja anve, toi lämpöpussi vaikutti tosi näppärältä. Me autoillaan aika paljon, nii tollanen pitää kyllä hankkia. Nyt niitä löyty jo lastentarvikkeesta, mut ootan vielä jos kivemman värisiä ilmeistyis muualle.

Myyris 21+2
 
Auh, auh, haaruksissa joku venyy, ja se sattuu niin hirveästi. Ei hellyyden ajasta miehen kanssa tullut mitään, vaikka oli paperihääpäiväki Tässä sitä istuu kuuman niskarentoutuspussin päällä eikä muuta voi. Kun nyt toipuisi liikuntakyky, ennen kuin viikon päästä taas alkaa työt.

Vakuutuksista: Joissakin vauvavakuutustarjouksissa luki, että lapsen terveys ikään kuin todetaan neuvolakortin perusteella. Eli jos ultrassa heränneitä kysymyksiä ei ole kirjattu korttiin, silloin kai voi hakea terveen lapsen papereilla vakuutusta.
 
Onnea Klementinelle ja muillekin hyvistä uutisista!

Mä en ole tehnyt vatsalihaksia ainakaan enää 1. kolmanneksen jälkeen. Ei oo tuntunut enää kivalta. Oon lähinnä tehnyt pieniä lantion nostoja (nekin tuntuu tunnin reenin jälkeen joskus liian rankoilta) tai reenannut lantionpohjan lihaksia (eli maannut vaan paikallani :) ) lihaskuntotunnilla, kun muut on tehneet vatsoja. Olen kans kuullut ristiriitaisia ohjeita asiasta, joten päätin jättää vatsat varmuuden vuoksi kokonaan väliin. Sain kaverilta vauva-lehden eilen. Siinä on sanottu, että "Vatsalihasrutistukset kannattaa jättää raskauden 1. kolmanneksen jälkeen ja loppuraskaudessa on syytä keskittyä vain lantionpohjalihaksin ja syviin vatsalihaksiin. Liian kova vatsalihastreeni ison vatsan kanssa venyttää vatsalihasten keskellä olevaa jännesaumaa ja saattaa hidastaa lihasten palautuista synnytyksen jälkeen." Mut tääkin on varmaan hyvin yksilöllistä - kunhan kuuntelee itseään ja löytää sopivat liikkeet, niin ei varmaan tee väärin.

Sain eilen varmistusta kaverin luona käydessä siitä, että kannattaa pitää lihaskuntoa ja kuntoa yllä raskauden aikanakin. Hän oli synnytyksessä joutunut lopulta ilman supistusten apua punkertamaan vauvan ulos ja hyvin oli jaksanut ja kaikki oli mennyt hyvin. Mitään synnytyksestä tietävänä :) uskon vahvasti, että hommaa helpotti suuresti hänen sekä ennen raskautta että raskauden aikana ylläpitämä hyvä kunto ja lihaskunto (vatsoja ei hänkään ollut tehnyt r:n aikana).
 
Heippa taas pitkästä aikaa!

Mun kohdalle voi laittaa poikalupauksen! E saa pikkuveljen, ihan mieletöntä!!

Piti tulla pikaisesti kommentoimaan noita talvipukuja. E syntyi viime marraskuussa ja ehdottomasti paras vauvatarvikehankinta oli Eisbärchenin lämpöpussit. Ostettiin iso ja pieni, että saatiin rattaisiin ja kaukaloon omansa. Niissä kun on vöille aukot, niin ei tarvinnut olla liikuttelemassa. Ja arvatkaapas oliko helppoa. Poika pysyi pitkätkin vaunulenkit lämpöisenä normaaleissa sisävaatteissa (body, housut, sukat)+ kypärämyssy, pipo, villasukat ja tumput. Oikein kylmillä saatoin laittaa neulesetin vielä sisävaatteiden päälle. Eli ulos lähteminen oli tosi helppoa! Ja autolla liikkuminen vielä helpompaa, kun ei tarvinnut pelätä läkähtyykö poika sisällä autossa/kaupassa paksuun talvipukuun, vaan pussia oli helppo availla.

Ja sitten vielä toisena tarvikevinkkinä..Meillä oli Brio Primo-turvakaukalo ja kovasti kaipasin jotain näppärämpiä vaunuja/rattaita esim. kauppareissuja varten, ettei aina tarvitsisi noita yhdistelmiä raahata. Jostain luin, että toi kaukalo uppoaa tukevasti Carena Easy rattaisiin ja kävinkin tarjouksesta (vajaa 80,-) sellaiset ostamassa. Ja on olleet näppärät. Eihän toi kaukalo sinne lukitu millään systeemillä, mutta uppoaa tosi tukevasti sisälle (kun rattaiden selkänoja on puoli-istuvassa asennossa). Ja vaikka mulla oli Carenoita kohtaan kovatkin ennakkoluulot, niin oon ollut noihin tosi tyytyväinen.

Mies on pojan kanssa päikkäreillä ja mulla on hirmuinen kiirus viettämään omaa "laatuaikaa" vielä hetkeksi. Iltapäivästä lähdetäänkin sitten kiikuttamaan poikaa ukkilaan hoitoon ja mennään miehen kanssa leffaan.

Hauskaa viikonloppua kaikille!
 
Täällä yksi uusi kirjoittelia B) Laskettuaika olisi 29.12. Alun huonovointisuuden jälkeen ollut tasaisempivaihe, mutta nyt pikkuhiljaa alkaa lantionalueen löystyminen tuntumaan etenkin vasemman puolen SI-nivelen kipuiluna. Rakenneultraan olisi vielä n. 1,5 viikkoa aikaa -jännittää....

Synnärinä LKS eli jos joku on täältä Rovaniemen suunnalta olisi mukava saada ihan lenkkeily ja kahvitteluseuraakin, kun kaveripiirissä ei juurikaan ole pienten lasten äitejä /odottajia

Ennu 19+3
 
Täällä ollaan eksyksissä vaunuviidakossa. Kävin Itäkeskuksessa katsomassa Emmaljungan Cerox-mallia ja mun vanhemmat olivat käyneet katsomassa Bedidoon Nizza-mallia, joka on kuulemma vastaava kuin tuo Emmaljunga. Lupasivat ostaa vaunut meille häälahjaksi :)

Kriteereitä olisi että pääsee myös lumisohjossa eteenpäin ja saa kuljetettua niin bussissa kuin autossa, eikä liian painava, mutta kuitenkin tukeva. Ja yhdistelmä siis. Onko teillä kokeneimmilla kokemuksia näistä?
 
Onnea hyvistä ultrakuulumisista ja tyttö-poikalupauksista :heart:

(.) Liikkeet tuntuu hyvin. Sanoin miehelle toissailtana nukkumaan mennessä et "tääl on taas zumba-tunti menossa" ja niimpä sai mieskin kunnon mottaukset ja potkut käteensä :heart: Harmitti jo kun luultiin et menee viel viikkoja ennen ku potkut tuntuu ulospäin.

Eilen käytiin myös niitä Ora Taiga vaunuja etsimässä. No, just niitä ei ollu mun Saagat ja Jovit löyty, ja niitten perusteella kyllä uskaltaisin tilata suoraan ne Taigat (jos ois hirvee kiire saada ne). Myyjä vakuutteli et ne on niin samanlaiset =) Mutta kun aikaa vielä on, niin odotellaan nyt et niitä tulee tohon yhteen liikkeeseen ja käydään sit sielä ne katsastamassa ja sit vasta tilataan.

Autokin vaihdettiin eilen =) Nyt on sit tilaa kunnolla vaunuille, vauvalle ja viel koiratki saadaan kyytiin =)

Supisteluista vielä sen verran, et ku lääkäri käski ottaa rauhallisesti nyt lomalla. Eilen tosiaan käytiin se auto hakemassa ja niitä vaunuja etsimässä. Tuli sit käveltyä enemmän ku normipäivänä..niin johan alko jo kesken päivän supistelemaan ja viiltämään alapäätä. Hyvä ku pysty istumaankaan autossa. Helpotti kyl sitten kun oli hetken istunu mut alko kyllä taas uudestaan ku joutu nouseen ylös. Yölläkin heräsin siihen supisteluun. Eli täytyy olla sit taas vielä rauhallisemmin =) Ei kai muu auta.

Mitäs mieltä ootte turvakaukalon hankinnasta? Ku eiks oo olemassa sellasiaki istuimia jotka menee sitten paljon pidempään ku n. 1v asti. Siis sellasia mitä vois jo aika pienellä vauvalla käyttää?? Sellasta ei tietenkään saa esim kauppaan mukaan, mut kaupassa on niitä ostoskärryjä joissa on vauvalle "kaukalo" valmiina. Tai sit vois ehkä jotain kantoliinaa käyttää?? Kertokaa mielipiteitä, kiitos =)

Ylihuomenna rakenneultra!!!!

fanttomi & 20+2
 
Onko täällä niitä joilla lapsia koohta kolme tai enemmän? Ainakin JEnnyli! Miten olette järjestäneet lapset istumaan autoon eli miten kummassa saa kolme istuinta rinnakkain? Yksi istuin olisi vauvakaukalo ja sitten kaksi kasvot menosuuntaan istuinta (aika muhkeita).
 
Heippa taas kaikille! ensin omaa napaa: kävin ylimääräisellä neuvola-lääkäri käynnillä supisteluiden ja alapään kipuilun/paineen tunteen takia.Paikat oli onneksi hyvin kiinni, mutta lääkäri laittoi seuraavaan neuvolaan(17.8) asti saikkua ettei rupeakkaan paikat aukeamaan...vaavlla kaikki ok, sukkeet 150 ja liikkuu vilkkaasti:)mä olen siis sellaisessa työssä jossa joudun tekemään kaiken yksin:nostelemaan lihalaatikoita,maitolaatikoita, purkamaan kuormaa, juoksen siis toisin sanoen koko päivän kuormien ja kassan väliä ilman taukoja:( nyt on kyllä kroppapistäny vähän hanttiin mitä ei esikoisen aikaan ollut ollenkaan.sama työ, mutta nyt on tullut kaiken maailman kivut ja supistelut mukaan. lantion löystymisestä eli millaisia oireita siinä on? mul on ollu muutaman päivän aivan järkyttävän tuskaa kävely, sattuu ihan hitosti nivusiin/lonkiin tai johki tonne kun kävelee.Ihan hirveen tuskaista kävellä, tuntuu varsinkin nyt oikealla puolella, joutuu siis ihan linkuttamaan kun ei jalkaa pysty liikuttamaan ilman viiltävää kipua? töissä siis rasituksen aikaan alkoi ja nyt kun muutaman päivän ottanu iisimmin enkä ole ollut töissä niin ei satu.Mitä ihmettä vois olla? en sille lääkärille edes sanonu tosta:)
Toppapuvusta:me ostettiin esikoiselle toppapuku silloin kun syntyi(tammikuussa), kun oli niin valtava se äippäpakkauksen toppapuku.Tais mennä vasta seuraavana talvena:)
 
Mimmi mullakin ottaa vasempaan jalkaan kävellessä. Viime raskaudessa tuli koviakin vihlovia kipuja vasempaan lonkkaan jotka ihan turrutti hetkeksi. Se kai oli jotain issiatyyppistä Minäkään en siitä neuvolaan kertonut mutta vauva syntyi neljä päivää yli LA:n =) . Nyt taas samantyyppistä ja tuolla kohdunsuullapäin myös kiristystä vasemmalla puolella. USkoisin että ihan normaalia. Mulla ainakin oli paikat kiinni reilu viikko sitten lääkärintarkastuksessa.
 
Aurinkoista lauantaita kaikille ja tervetuloa Ennu :flower:

Täällä loma lähenee kohti loppuaan ja tiistaina pitäis mennä taas töihin, äh... No onneksi voi lohduttautua sillä että syksy menee yleensä nopeesti ja mammaloma häämöttää =)

Eilen mulla oli ylimääräinen neuvolalääkäri, kävin tarkistuttaan kohdunsuun alavatsan arkuuden takia mutta kaikki oli kunnossa. :heart:

fanttomi Mihin autoon vaihdoitte? Meillä kans miehen työpaikan yt-neuvottelut saatiin päätökseen ja työpaikan mies saa pitää joten aletaan nyt aktiivisesti katseleen uutta asuntoa ja autoa. Honda CRV olis hakusessa ainaki näillä näkymin.

Mimmi En tiedä liittyykö juuri lantionlöystymiseen vai mihin mutta mulla ainakin nivuset, häpy, reidet ja selkä ollu lähiaikoina aika inhottavan kipeenä. Kävely ja muu rasitus vaan pahentaa. Kysyinki eilen lääkärissä niistä ja normaaleja ovat.

Hyvää viikonloppua kaikille!!!!

Cisu 21+5
 
Heippa,

mannalle ollaan käyty aikaisemmin Roomassa, mutta tuolla Pohjoisessa Italiassa ei olla käyty aikaisemmin. Matkustellaan kyllä mieheni kanssa paljon, mutta nythän tän pikkuisen myötä asiat sen(kin) suhteen pikkuisen muuttuu. Ollaan tykätty sellaisista omatoimilomista, joissa tehdään jotain. Ei olla rannalla makaavaa sorttia. Sukelletaan myös ja nyt kun olen raskaana niin ei voida tietty sukeltaa. Onneksi on hyvät Mummilat ja Ukkilat, jotka on innstuneita lastenlasten kanssa viettämään aikaan, niin voidaan vielä jatkossakin ottaa joku yhteinen lähtö :) , tai niin mä vielä kuvittelen. :LOL:

Eilen kävin ostaa ekat potkarit :heart: . Oli ihana hypistellä pikkuvaatteita, 56cm ostin. Muutenkin tässä pikkuhiljaa pääsee tuo vauvanhuoneen laitto käyntiin ja eilen saatiin vanha sohvan rotisko sieltä tieltä pois.

Mun sydämenlaji on showtanssi näiden muiden urtsien lisäksi, siis tuo on se mun ykkösharrastus. Vielä haluisin kovasi tunneille. Ensi viikolla alkaa taas tunnit kesätauon jälkeen, kokeilemaan ainakin menen, jos vois vielä muutaman viikon treenaa.

Salmiakki78 + Papu 22 +6

 
fanttomi:eek:npas niitä vaunuja nyt vaikea nähdä :)

Mutta aika isokokoset ne noiden valmistajan antamien mittojen mukaan on, siis kokoontaitettuna...Vaikka meillä on molemmat autot farmareita, niin vanhempaan farmariin menee ihan miten vaan ja pitäis koirankin mahtua viel kyytiin, ja uuteen (2010) ei todennäköisesti sovi ilman renkaiden poisottamista....


Joku täällä puhui ambulanssiin synnyttämisestä,mulla ei pitäis tonkaan suhteen olla huolta, mies on töissä ollessaan erään lapsen saattanut maailmaan bussipysäkillä muutama vuosi sitten :LOL:
 
Kaukalopussista Onpas kiva kuulla siiitä hyviä kokemuksia. Itse nimittäin oon miettinyt sen hankkimista. Meinasin Wallaboo-merkkistä. Onko kellään kokemuksia? http://www.pientenparhaaksi.fi/product_details.php?p=736

Äitiyspakkauksesta Sitä en meinannut tällä kertaa ottaa. Pojan pakkaus on vuoden vanha ja sillä mennään. Otan rahana (140 ?) ja ostan sillä tarvittavat.

Vakuutuksesta Ainakin Tapiolan vakuutushakemuksessa kysytään, että onko ultrassa todettu jotain poikkeavaa ja se vaikuttaa myöntämiseen. http://www.tapiola.fi/NR/rdonlyres/B557B629-3ADC-41EB-9894-C7C02EE77F57/0/A53027.pdf

Vielä 10 päivää ultraan... Jänskää. :D

Mandy ja pallero 19+1
 

Yhteistyössä