***Joulukuiset lumihiutaleet 2010-ELOKUUSSA***

Kiitoksia :) Meillä siis ennestään 6v. tyttö.
Olo on väsynyt ja flunssaa taitaa pukata :/ Raskaus mennyt muuten vallan mainiosti,mitä nyt aika ajoittain kärsin kovasta ja sitkeästä migreenistä.
Huono muistikin taitaa olla,synnärinä mulla olis tarkoitus mennä Jorviin vaikkakin hyvinkäällä olen käynyt ultrissa :)
 
Tein tänään Kampissa ja muualla Helsingin keskustassa löytöjä äitiysvaaterintamalla. Sinne siis vaan penkomaan, hyvät pääkaupunkiseutulaiset. Mammasyystakin hinnasta jäi 78% pois, ja löysin jopa tähän aikaan sesonkia uimapuvun itselleni. En haluaisi ostella turhia, mutta en toisaalta halua venyttää normaaliriepujakaan. Kun kuppikoko ja vartalotyyppi ovat nyt niin erilaisia kuin tavallisesti, eivät vaatteet enää kerta kaikkiaan mahdu päälle, edes ne periaatteessa löysinä pitämäni. Ja vöitä on ihana hankkia, sillä niiden kanssa ei näytä keskivartalolihavalta vaan ihanan raskautetulta.

Minun kohdallani tämä 2. kolmannes on kyllä ollut ihanaa verrattuna alkuosaan: silloin olin ihan rättiväsynyt koko ajan. Viime kuukausina on ollut jo parempi olo, ja rautakuurikin on tehnyt tehtävänsä. Rautatabletithan vaikuttavat vasta n. kuukauden päästä, joten sitkeästi niitä saa syödä. Jotain hyötyä on huonosti nukutuista öistäkin: käyn nappaamassa rautatabun keskellä yötä, niin tulee ainakin se 2 tuntia ennen ja jälkeen -ehto täyteen.

Hormonit
heiluttavat minua kyllä yhä, vaikka kyllä muutenkin olen aika tulinen ex tempore -ihminen. Joka toinen ilta olen sitä mieltä, että mieheni ei ole "tarpeeksi" kiinnostunut vauvasta (turha hänen on tulla sanomaan, että eihän se vaavi vielä ole edes syntynyt:) ). Ja joka toinen ilta sitä mieltä, että hänestä tulee Maailman Paras Isä sen lisäksi, että hän on jo Maailman Ihanin Aviomies. Kun hän soittaa kitaraa mahalle, on hän tietysti paras, ja kun ei onnistu ottamaan kunnon mahakuvaa, ei selvästikään suhtaudu asiaan sen vaatimalla vakavuudella. :LOL: Jos ei vielä imetysaikanakaan helpota, voi mies poloista :)
 
Tervetuloa uusille! kiva saada lisääorukkaa...Jennyli mulla prikulleen sama homma lääkärissä, ulkosuu sormelle auki, hieman pehmennyt, nyt vaan seurataan ettei enempää paikat avaudu.Vauva tunkee itteään tosi alas ja liikkuminen on välillä todella tuskaa, mutta toivotaan että vähän helpottais...
 
Ultarassa käyty, kovasti jännitti etukäteen, mutta onneksi mitään ikäviä uutisia ei tullut. Ja lopuksi kurkistettiin myös sinne pikkusen jalkojenväliin ja näytti siltä, että poika on tulossa. Itellä oli ehkä enemmän tyttö olo, vaikkakin unessa jonka näin rakenneultrasta maha-asukas oli poika.

Raskausajanjoogaan ilmottauduttu ja mielenkiinnolla odotan millaista on, ei ole kovinkaan paljon aiempaa kokemusta joogasta, ehkä hieman ennemmin ennakkoluuloja, että se on vaan jotain hengittelyä ;)

Joku jossain vaiheessa pähkäili vaunuja ja nuita Emmaljungan Ceroxeja ja niiden hintaa yms. Me löydettiin ko. vaunut käytettynä vm 2008 olleet kahdella lapsella, toisella vain tosi lyhyen aikaa, hintaa oli 150 ?. Vaikuttivat ainakin tosi siisteiltä ja hyväkuntoisilta. Ainoa, että niissä ei ollut sitä koppaosaa mukana, kun ne oli ostettu jo sen verran vanhemmalle lapselle ettei sitä oltu tarvittu. Katselin, että tuommoinen Emma- merkkinen pehmeä kantokoppa maksais uutena n. 70 ? ja meinasin sit sen hankkia.

Ennu + "S" rv 21+3
 
fanttomi, mulle neuvolalääkäri tällä viikolla kommentoi, että "kyllähän tänne näitä vatsanpeitteitä on tullut, niin kuin painostakin huomaa" ...kele...

Isyyspakkaus
: esikoisesta teetin samanlaisen t-paidan ja bodyn isille ja pojalle, toisessa baby ja toisessa dad teksti. Sitten siellä tais olla jotain pyllypyyhkeitä, harsoja, namia yms ja Tarzan elokuva. Nyt tästä kakkosesta ajattelin vaan antaa Tarzan 2 leffan :)

Onnellista odotusta kaikille (lueskelen niin harvoin, että en oo yhtään kärryillä )

k&pikku-ruu n. rv 26
 
Mimmi minkäs ikäinen sulla kuopus nyt?
Mä katselin vanhaa neuvolakorttiani jossa myös pehmenemistä rv 26 lähtien , rv 36 vasta alkanut sitten aukeemaan.
Meillä kuopus oli vasta 5kk kun tulin uudestaan raskaaksi ja kroppakaan tietysti ehtinyt mitenkään vielä palautumaan. Ties miten alhaalla tuo kohtukin roikkuu kun lantiopohjanlihaksistoa kovinkaan ehtinyt harjoittaa! :whistle: :ashamed:
Mullahan tuota painetta on myös kovasti, heti kun enemmälti liikun. Aamuisin on aina hetken sellainen etten tunne mitään mutta päivän mittaan paine kasvaa. Välillä tuntuu kuin koko alakerta poksahtaisi :eek: :whistle:
Mulla vauva majailee kans tuolla ihan alhaalla,lantion suojissa ja liikkeet tuntuu enemmäkseen vieläkin häpyluun yläpuolella. Sinnehän tämä vilperi meni ultrassakin, lantioon piiloon, joten mittoja oli miltei mahdoton päästä ym. enää saada! Masu muuttelee sitten muotoaan sitä mukaa missä vauva majailee ja miten päin.
En kyllä usko että tämänkään vauvelin kanssa yliajalle mennään, mutta olisi se kiva kuitenkin kunnon viikoille päästä! Tuo rv 38 on ihan hyvä :D

Ennulle onnea hyvistä ultrakuulumisista:heart:
Meillä meneekin nykyään aika tasoissa nämä tyttö- poikalupaukset =)

Jennyli 22+2
 
Tervetuloa uusille, kiva että vielä tulee porukkaa mukaan :flower:

Jennyli Ottiko lääkäri kantaa siihen mahavärinään että mistä se johtuu?! Entäs tuo hiivatulehdus, oliko sulla epäiystä/oireita siihen vai tuliko yllätyksenä?! Mietin vaan että jos ei aina itse tajua että on joku tulehdus tuolla alakerrassa ja se ehtii sitten hoitamattomana tehdä vahinkoa....

Mulla on kans tuo isyyspakkaus harkinnassa ja nyt lähinnä paperille olen kasannut kaikkea mahdollista mieleen tulevaa mitä siihen voisi laittaa. Nyt jo lista on aika pitkä joten täytyy vissiin vähän karsia ;)

Kadak Olipas todella tahditon kommentti ammattilaisihmiseltä tuo painoon liittyvä!!!!

Itse törmäsin eilen yhteen tuttuun pitkästä aikaa ja tuli painonnousu puheeksi ja tämä tuttu katseli mua hetken ja sanoi ettei mulle ole tullut kiloja juuri mitään!! Tokasin siihen että kyllä niitä on yli kymmenen kiloa jo tullut ja se hämmästy ja sano ettei kyllä huomaa :) Tulipas hyvä mieli sen jälkeen.

Mun täytys kans mennä taas osteleen uusia äitiyshousuja. Siivosin jälleen vaatekaapista varastoon sellasia kuteita jotka ei enää mene päälle ja jäljelle nyt ei jäänyt oikein mitään. Äitiysvaatteita on vaan ärsyttävä ostaa kun täällä mun paikkakunnalla valinnanvara on tosi huono eikä muutenkaan niihin viitsis rahaa laittaa ihan älyttömästi kun tämä tila on vaan väliaikainen.

Cisu 23+6
 
Cisu itseasiassa ne muistanut siinä hötäkässä kysellä masuvärinöistä :D Värinät kuitenkin jatkuu mutta olen yrittänyt ajatella sen olevan normaalia kun olen kuullut muillakin värisseen. Tosin kyllähän tuollainen yhtämittainen värinä alkaa ihan jo häiritsemään/ärsyttämään väkisinkin :whistle: Ja ajatuksiin on tulvinut jos jotakin, kouristeleeko vauva vai mitä se tekee!! Pissaamista se ei kyllä tässä mittakaavassa enää voi olla!! :whistle: 4D-ultraa odotellessa ;)

Tuosta tulehduksesta taas en ollut itse millään tapaa tietoinen ja kovin lievä se olikin! Ei ollut mtään tyypillistä hiivaoiretta vielä ehtinyt tulla. Ehkä supistuksia saattanut hieman lisätä ja v.vuoto runsastui tässä muutaman päivän aikana mutta se vaihtelee mulla niin kovasti mutoinkin! Aina ei näköjään siis tiedä tulehdusta olevankaan! Jonkun pikatestin se siitä v.vuodosta otti ja sanoi että ei oo sitä pahempilaatuista tulehdusta mutta hiivaa on hiukan!
Reseptilääkkeen sain tähän kuitenkin, onneksi vain yksi emätinpuikko joten hoituu helposti!
 
Jennyli mullakin alkoi kypsymään kohdunsuu hyvissä ajoin (en muista viikkoja) kuopusta odottaessani. Ikäeroa esikoisen ja kuopuksen välissä oli 1v4kk. Oli kanssa tuo lyhyt väli synnytyksissa ja kroppa muisti aikaisemman synnytyksen. Silti meni neljä päivää yli la:n mutta vauhdilla tuli (55 min.) ulos kun se aika koitti. Nyt väliä 2v 11kk joten toivon että ei niin vauhdikas synnytys ja ettei vielä kypsyisi tuo kohdunsuu. Mulla kävely ollut vaikeaa jo ainakin kuukauden ajan. Vasemman jalan liikuttaminen ajoittain tuskaa kun sattuu jonnekin tuonne lonkkaan ja kohdunsuun lähistölle. Vauva oli ultrassa porautunut myös syvälle lantiin tosin peppu edellä täydelliseen perätilaan. Puolentoista viikon päästä lääkärineuvola joten sitten tuon kohdunduun tilanteen saan selville. Ainakin pissarakko mulla kuulemma valahtanut alas lääkärin mukaan (kertoi 4d-ultrasssa) joten ei ihme että pidätyskyky heikko. Se varmaan valahti tuossa kuopukssen nopeassa mutta rajusssa luomusynnytyksessä kun oli painoa vauvalla kuitenkin 3,5kg. Tänään rv 25+3.
 
Jääris sama täällä, tuon kuopuksen syntymä kävi niin rytinällä että hieman kammoksuttaa tuleva! :eek: Vielä olen saanut pidettyä ajatukset kasassa, enkä ole miettinyt synnytystä mutta saas nähdä raskauden lopulla iskeekö pelko!
Virtsanpidätyskyky on heikko täälläkin :/ Täytyy tunnustaa että olen jopa pissinyt housuuni (onneksi olin kotosalla ) :ashamed:
Kuopuksen syntymän jälkeen kätilö sanoi että kohtu jää todella alas, luultavasti varmaan siis virtsarakkokin! Välillä tuntuu kyllä tosi nololta ja epätoivoiselta tän kropan kanssa kaikkine vaivoineen ja rumistuksineen mutta onhan niistä seurauksena mitä parhaimmat palkinnot :heart:

Puuh, tänään väsymys taas ihan maksimissaan |O Tuntuu etten jaksaisi olla edes jakeilla :eek: Muutoinkin niin raskas olo!!
 
Oli mullakin noita virtsanpidätysongelmia tuossa välissä, vaikka ei aiempia lapsia ja kuitenkin ihan hyvä kunto (lihas). Mutta se meni jostain syystä ohi, että oisko jotenkin noussut tuo kohtu tuosta ja sitten oon kyllä tehnyt noita lantiopohjanlihaksia myös. Enää ei ole ollut yhtään ongelmia. Ne on kyllä tosi ärsyttäviä, kun sitten pitää nitiä suojia pitää ja muutenki ei passaa saada aivastuskohtauksia tai hekotuskohtauksia :D Nuo hormonithan myös tekee osansa tuossa, pehmentävät kudoksia vai mitäs ne tekikään..vähä vääristäki paikoista.

Ite ostin kans henkalta ja maukalta jumppahousut ym. Oli oikeen mammamallia. Oli muutenkin kivan näköstä vaatetta, vaikka aika pieni se osasto kyllä meillä päin on. Millasia takkeja ootte hankkineet? Mulla ois tarvetta semmoselle syys-/talvitakille (silä pitäis kyllä varmaan talvellaki sit pärjätä). Saatan ehkä mahtua yhteen mun talvitakkiin, mutta sitten näytän kyllä aivan michelinmanilta..että tuota. Haluaisin näyttää jotenkin ihan fiksulta =) Ainakin nelly.comissa oli yhtä mallia myytävänä, tiedä sitten..

-metsis 22+3
 
Mulla on kanssa "pidätysongelmia" - lähes aina aivastaessa, jos ei ole juuri äsken käynyt vessassa tulee vähän ylimääräistä housuun :/ No eipä voi mitään, pieni vaiva se vain on.

Mites onko muilla ollut vatsakipuja ylävatsassa ruokailun jälkeen? Viime la olin rapujuhlissa ja siellä tuli vatsa kipeäksi - meni ohi, kun otin (myös väsymyksen takia) päikkärit kesken juhlien. Mutta nyt eilen olin kavereiden kanssa mökillä ja syötiin paellaa myöhään illalla, kun koko illan olin puputtanut karkkia ja viinirypäleitä. Vatsa tuli pallean kohdalta ihan törkeän kipeäksi, mutta ei sillai kuitenkaan polttanut (närästys?) vaan ihan kuin mahaan ei olisi mahtunut kaikki mitä siellä on. Huolestuin asiasta vähän enemmän, kun kuuma suihku helpotti sekuntissa :eek: Kun eikö supistukset helpota suihkussa? Mutta ei kai nyt hyvä ihme supparit voi tuntua pallean kohdalla, alhaalla ei siis tuntunut mitään. No kivut palasivat vielä yöllä sängyssä joissain asennoissa (sain kuitenkin nukuttua), mutta aamulla lähinnä tuntui, että vatsalihakset olisivat olleet kipeät tai rasituksesta toipumassa...eli kipukipu oli poissa ja nyt ei enää tunnu mitään.

Jennylillä ainakin taisi olla iskenyt joku epäluottamus asioihin, niin nyt mullakin, kun samaan syssyyn söin vielä eilen ihan vähän raakaa parmesania ja Brietä (en tajunnu tarkistaa kummasta maidosta on tehty) ja parmesanista en edes tiennyt, että sitä ei suositella, kun on kuitenkin niin kova ja pitkään kypsytetty juusto. Briestä kuitenkin vain sitä pehmeää juustoa eli ei ollenkaan homekuorta. No siis sen kuitenkin tiedän, että vatsakivut eivät voi olla yhteydessä juustoihin, kun listerian itämisaika olisi joka tapauksessa pitkä. Mutta äh miten sitä ihminen voikaan toisinaan stressata, vaikka pääasiassa aika menee ihan stressittä! Äitihän taas lähinnä nauroi mulle ja kertoi, että 80-luvulla ei ollut mitään ei suositeltavaa ruokaa...

Jos niitä liikkeitä tuntuisi kunnolla, voisi varmaan olla kepeimmin mielin. Mutta ei, vaimeita ilmakuplia tuntuu pelkästään - nyt kyllä jo useamman kerran päivässä.

Azalea ja Luru 22+1
 
hei vaan kaikille, ajattelin itsekkin välillä kirjoitella jotain tänne kun olen varmaan päivittäin käyny lukemassa teidän muiden kirjotuksia =)
mulla on menny nyt ihan hyvin tän raskauden kanssa,mitä nyt edelleen nukun vähän vaikeasti kun vauva hötkyilee ja heiluu melkeinpä aina kun menen makaamaan. en myöskään löydä hyvää asentoa nukkuessa ollenkaan. joku kirjotteli niistä ylämaha kivuista, mulla on niitä ollu jo jonkin aikaa ja etenkin aina syönnin jälkeen.. mietin et voisko se jotenkin olla nyt sitä kun se kohtu kuitenkin on jo niin korkealla menossa että painaako se sitten erityisesti syönnin jälkeen pallelihasta?
samoin yhtenä yönä mulla oli aivan järkyttävät pallealihanksen kohdalla olevat kivut, ei närästystä.. hetken mulla kävi jo mielessä synnytyksestä lähtien kaikki mutta :D vessaan sain mennä ja eikös maha ollu niin sekaisin että ei ihmekkään että kipeä oli :D sen vessa reissun jälkeen kivut loppui siltä yöltä kun seinään. noh, eilen viimeksi oli sitten syönnin jälkeen ja jo pelkäsinkin et tarviiko kohta vessaan mennä :whistle: ihme, ei tarvinnu =)

neuvolassa kävin 18 päivä viimeksi, kaikki oli oikein hyvin.kohtu kasvaa yläkäyrillä ja lapsi on tosi vilkas. verenpaineet yms muut hommat oli oikein hyvin. maha mulla on kokoaika oikein pinkeä ja ahdistava ja on hirveän vaikeaa nyt jo tehdä joitakin asioita kun maha painaa jonnekkin kylkiluihin välillä ja oikeastaan on hankala kaikin tavoin... mietin että onkohan mulla lapsivettä jotenkin normaalia enemmän kun on näin hankala olo..kenelläkään kokemuksia?

hmmmn..nyt ei taas tule mitään mieleen :D kirjoittelen taas myöhemmin :wave:

klementine ja tyttö 25+2 :heart:
 
saz
Mullakin on ollut pidätysongelmia aivastaessa ja sit kovasti nauraessa. Mulla myös synnytyksestä aika vähän aikaa, pojille tulee ikäeroa 1v 2kk jos loppuun asti päästään. Miten teillä uudelleensynnyttäjillä tosiaan on mennyt toka synnytys? Ihan sillä mietin kun mun esikoinen tuli maailmaan neljässä ja puolessa tunnissa ja siitä on vielä niin lyhyt aika, et tuleeko tää kakkonen sitten ihan syöksynä?! No sitähän ei voi tietää mut ennusteet varmaan voi itse päätellä.... Meillä vaan on TAYSIIN matkaa joku noin 30min ajoa ja sit pitäs vielä viedä esikko mummolaan matkalla, eli matkaa synnärille tulee ainakin 45min. Että ehdinköhän ollenkaan vai kannattaako vaan suosiolla soittaa ambulanssi ja jäädä kotiin... :( Koska motarin pientareella en ajatellut autoon ponnistaa! Pitäs varmaan neuvolassa avautua asiasta.... Alko itseasiassa vähän jo jännittää.

Saz+papu 23+3
 
Voi, auttakaa tietämätöntä.... Pohdin jälleen kerran noita harjoitussuppareita, kun en ole varma onko mulla niitä vai ei. Tuntuuko supparit koko kohdulla vai voiko tuntua vaan tietyssä osassa mahaa esim. alavatsalla? Ja mikä on normaalimäärä maksimissaan suppareita, mistä pitää jo huolestua?! Tuleeko teillä suppareita enemmän tiettyyn aikaan päivästä tai tietyssä toiminnassa esim. kävellessä tai istuessa? Onko noi supistus-jutut sellaisia että ne varmasti tuntee ja erottaa eikä tarvitse epäillä?
Sori tämä kysymyslitania, mutta kun mä en vaan tiedä supistelenko vai en... :headwall:

Azalea Mulla on kans välillä kun on syönyt mahan liian täyteen niin sellainen puristava tunne ylävatsassa. Tuntuu että kaikki tavara ei yksinkertaisesti mahdu sinne. Silloin tuntuu että housut, rintsikat ja kaikki painaa ja on epämukava olla.

Cisu 23+6
 
Mulla on kans tuota tunnetta, että maha halkeaa, kun tuntuu niin täydeltä! Ruokailun jälkeen on todellakin vaikea olla/hengittää ja pitää yrittää säännöstellä syömistä, ettei tule liian ahky, koska silloin alkaa myös närästää. Mutta tää kai johtuu siitä, että maha on tällä hetkellä niin ylhäällä ja painaa kaikkia sisäelimiä ylöspäin ja samalla sitä mahalaukkua. Kyllä se siitä laskeutuu ajan kans! :D Ei paljon tällä hetkellä kyllä helpota, kun on ahtanu mahan täyteen ruokaa ja monta omenaa päälle! :saint:

minime 23+3
 
saz meillä tulee kanssa näille pienimmäisille max. 1v2kk ikäeroa. Tuon kuopuksen synnytys kesti vesien menosta 3.5h mutta supparit alkoi vasta kunnolla sairaalassa ja sitten kun ne alkoivat niin se oli nuppi tutisten pyörätuolilla menoa saliin ja 20min olin salissa kun poika oli maailmassa! Nyt siis pelkään kuinka nopea seuraava synnytys on ja ehdinkö nytkään saada mitään kivunlievitystä!
Matkaa meiltä sairaalaan 35km eli noin 30min matka.
 
Jennyli meilläon esikoinen nyt 1.7kk...olen itekkin miettinyt tuota synnytyksen kestoa, sanotaan että käynnistetty olis pidempi kestoinen kuin luonnollinen, mut tuskin siihen voi luottaa, eka synnytys kesti mulla 4.5h...
 
Pitkin päivää käynyt lukemassa teidän muiden tarinoita :) Päätinpä siis kirjotella ittekin kuulumisia!Täälläkin tota "pidätysongelmaa" mulla tosin ei ole lirahtanut housuun,yritän kaikin voimin aina pidätellä tiukasti jalat ristissä :D Mutta tuntuu että vauva potkii koko aika tonne alas rakkoon ja varsinkin iltaisin saa juosta useaan otteeseen vessassa ennenku pääsee nukkumaan,saatikka jos oon viel juonu reippaasti illan aikana!
Hassua kun en itse tiedä onko mulla supistuksia vai ei,siis noita harjoitus...mä olenkin kyselly kavereilta että millasia ne on,ku en muista edes saaneeni niitä ekankaan kanssa,voiko niitä olla huomaamatta?
Itteä alkaa toi synnytys hiukan jänskättää,eka syntyi hätäsektiolla,että mitenkäs tämä sitten syntyy...no onhan tässä viel aikaa ja arviointiin joudun,että kattellaan mitä siel sanotaan.
Nii ja se paholaisen sokerirasitus on vielä edessä :x

hara 21+2
 
Saz no mulla varmaan tosiaan on ääripään esimerkki tuo kuopuksen syntymän kun tosiaan alle tunnissa tuli ulos. Meiltä matkaa n. ½-1h sairaalaan riippuen onko ruuhka-aika vai ei. Ja sitten noille lapsille pitäis saada hoitaja. Olen huomannut et synnytys alkaa yleensä yöllä joten tuskin ruuhka-aikaan tarttee Taysiin lähteä mutta olen ajatellut ambulanssin tilata ellei sitten käy niin että johonkin sektioon joudun tuon perätilan ja rd:n vuoksi. Toisaalta ambulanssin tulo saattaa kestää yli 15 minuuttia meille...
Voisin silti sanoa että vaikka kuopuksen syntymä oli nopea ja raju ja kivulias niin silti helppo. mitään oongelmia ei tullut vaikka mitään koneita ei keritty synnytyssalissa käynnistää vaan aloin heti ponnistaa kun vauvan pää jo valmiiksi näkyi (ponnistelin sitä jo Taysin alakerrassa). Ja napanuora oli nätisti eikä pään ympärillä jne.

Uusi sokerirasitus ensi viikolla ja hammaslääkäri (taas).
 
Tervetuloa joukkoon hara ja J75! :flower:

Onnea onnistuneista ultrista ja poikalupauksista mamadread ja Ennu81! :heart:

Isyyspakkaus Tein miehelle sellaisen viimeksi. Kyllä varmaan sit nytkin jotain väkerrän. Teetin pakkaukseen vauvalle bodyn Spredshirtin kautta. Siihen tuli teksti "isin kulta" ja alle kuva maastopyöräilijästä. Mieheni harrastaa aika innokkaasti pyöräilyä.

Vauvakirja Ostin muutama viikko sitten Mauri Kunnaksen vauvakirjan. Siinä kun on jo raskausajan jutuille tilaa. Mua vaivaa ihan järkky raskausdementia, joten pakko kirjoittaa sitä mukaa, kun muistaa ja ehtii.. Parin kuukauden päästä en varmaan enää muista mitä tapahtui milloinkin. :)

Cisu Mulla harjoitussupparit tuntuu alavatsassa. Se kovettuu palloksi. Ei satu. Varsinkin seksin jälkeen näin käy. Ei oikestaan vielä muulloin. Eka raskaudessa muistan, että loppua kohti harjoitussupistuksia tuli aina kun esim. nousi sohvalta/sängystä, käveli, pyöräili. Mun käsityksen mukaan niinkään supistusten määrä ei ole oleellinen asia vaan se, että ne ovat kivuttomia. Silloin se on ihan normaalia. Niinkuin neuvolantäti sanoi: Kohtu harjoittelee tulevaa varten.

Mandy ja pallero 20+2
 
Ilmoittaudun odotusjoukkoon mukaan. Ekaa ipanaa odotellaan syntyväksi 22.12. Synnytyssairaalana OAS. Onhan tää jännää ollut, ekat 3 kk pahoinvointia, sen jälkeen silloin tällöin selkäkipuja ja istuminen on välillä hankalaa, muuten on saanut olla kohtuu normaalisti. Rakenneultrassa kaikki ok, mutta ei vielä tiedetä kumpi meille tulee. Eipäs tässä kummempia osaa runoilla, tutustellaan palstaan vasta. :wave:

nachopallo ja maha 22+jotain
 
Tääl yksi joka miettii tulevaa synnytystä.. tai sitä et mul on kaks edellistä ollu hitaasti hyvä tulee vauhdilla (eka 41+0 17h kun lopulta käynnistyksellä laitettiin vauhtia, ku oli jo 3vrk käynnistelly) ja kakkonen 41+2 vedet meni klo 5 aamulla illalla klo 23 alko supisteleen ja tyttö synty klo 14 ja jotain, eli kesto 15h eikä koko synnytyksen aikana supistellu säännöllisesti (välit oli 1min-20min ja väliin loppu ja laitettiin uudestaan käyntiin oksitosiini suihkeella).. nyt sit hirvittää se et ku kolmas voi taas olla ihan eri nopeusluokkaa mitä kaks edellistä ja se et osaako sitä lähteä sairaalaan. Ois ihana olla kotona mahdollisimman pitkään, mut sit taas meiltä on sairaalaan yli 1h matka (tai jos lähtee syntymään ennen rv 36 matkaa on 1½h). Kipeä mä toki viimeks olin (mut vasta ku olin auennu 8cm).. toisaalta kerkesin sit kyl saaha kaikki mahdolliset kivunlievitykset mitä mahdollista.

Mul on kummassaki synnytyksessä ollu jotain hassua tai erikoista.. ekasta ei yhen kätilön kans oikei synkänny (en ollu kuulemma kipeä ku en huutanu, en pyöriny lattialla eikä mul valunu hiki) ja sit sain epiduraalista postpinalipäänsäryn joka kesti paikkauksen jälkeen vielä 10pv (ja epiduraalista ei pitäisi tulla postpinälipäänsärkyä ).
Kakkosessa oli erikoista tuo et veet meni niin yllättäin (heräsin siihen et jotain valuu) ja sit tuo et ne supparit tosiaan ei ollu missään vaiheessa säännöllisiä + meinas loppua ja niin vain tyttö syntyi :D neitil oli napanuora kaulan + vartalonympäri ja oli siks sininaamanen vielä kotonaki (hurjannäköisiä kuvia salista, ku neiti on niis sininen ku mustikka) :heart:

Meil siis ekan ja tokan välissä 1v10kk ja näil tokalle ja kolmannelle kerkeää tulla maximissaan 1v3vk (jos tämä menee 2vk yli). Mul oli vuos sitte la 7.12:sta ja tyttö syntyi 16.12:sta ja nyt on la 22.12 :heart: :heart:
 
Tervetuloa uusille! :flower:

Noista epämääräsistä vatsatuntemuksista, niin kannattaa tosiaan kokeilla vessassa tyhjentävää käyntiä :LOL: Ite oon huomannut kans, että vaikka suoli ois normisti muuten toiminut niin joskus voi tulla semmosia kummallisia ylä- ja sivuvatsakipuja ym ja ne menee ohi sitten vessakäynnillä. Kai nuo suolet on jo tässä vaiheessa sen verran sullottu, että tommoset perustuntemukset vaan tuntuu niin eriltä ettei tunnista?

Mandy, hyvä kun mainitsit tuosta KUnnaksen kirjasta..sitähän ajattelin itse ostaa mutta en tiennytkään että siinä jo raskausajalle on jotain. Onneks mulla on tossa odotus-kirjassa jo rustattu muistiinpanoja. Ite mietin, että jos tuon ostais kun on kuitenkin tämän hetken juttua. Ja oli itseasiassa jo mun lapsuudessakin..tulevaisuudessa ne voi sitten olla eri juttu taas.

Noista supistuksista, niin musta tuntuu etten tajua kaikkia supistuksiksi. Tai sit ne ei ole niitä. Koska oon mielestäni tuntenu vasta yhen ja se oli harvinaisen selkeä tapaus. Siitäkin on jo viikkoja aikaa. Nyt saattaa lantionpohjaa reenatessa jotenkin tulla semmonen "kova olo" massuun, mutta oon tehny tommosia lantionpyörityksiä ja -kasikkoja oikeen rennolla mahalla, niin se rentouttaa. Noitten liikkuntajuttujen jälkeen kannattaa kyllä rentouttaa ittensä, niin ei ainakaan jää päälle se vatsapingotus..

Jotenkin eilisiltana rasvailin tätä mun palloa ja aattelin että on tää jo melkonen rantapallo! :heart: Ei kyllä varpaita näy, ellei eteenpäin kurkottele. Muutenkin sovituskopissa huomasin, että on melko hillitön..joskus aiemmin kun kaupungilla kävi huomas, että tää oma maha on pieni ja muilla isot..mutta nyt se oliki just toisinpäin että ite oli se isomaha ja muut niitä pikkumahoja B) Jännä kun kotona sitä ei niin ajattele, ehkä se on kun joka paikassa ei ole peilejä ja valaistus on eri.

Täällä on alkanut taas tissien pingotus ja voi että kutisee. Muutenkin nyt on tullut tosi vaikee ja ahdas olo..siis oon katellu, että tässähän on vielä matkaa hyvinkin tohon viimeseenkin kolmannekseen (vaikka olin jo ajatuksissani kohta siellä :D ) ja nyt jo ahdistaa syönnin jälkeen ja vaikea saada unta kun kaveri pyörii ja ei saa kunnon asentoa (pitää vissii isompi tyyny hakea varastosta polven alle jne)..niin mitäs sitten kohta? ;) Katoin vielä tota viimestä kolmannesta, että oikeestaan tässä nyt rv 30 tienoilla on melkosen hurja kasvuspurtti edessä, sitte voi olla melko tuskasta. Ehkä siis turha valittaa jo nyt :LOL: (Toisaalta on jotenkin ihanaa, että voi vähän valittaakin kun ollaan tässä pisteessä kaikki mukana :heart: )

Suosittelen muuten tuota joogaa, varsinkin selkäkipuisille. Meillä ei vielä ne kurssit ala kuin ens kuussa (ja muutki mammajumpat), mutta oon kirjastosta lainannu noita joogakirjoja ja oikeen raskausjoogakirjoja...ja ei tarvi oikeesti kun puolikin tuntia vähän jotain tehdä niin oikeesti tuntuu siltä niinku sen jälkeen pystyis kunnolla taas seisomaan ryhdissä ja selkäjumi menee ohi. Eli aika pienellä vaivalla saa helpotusta oloon. Jos oisin tämän aiemmin tajunnut, niin ois vähän aiemmin voinu alottaa...Musta tuntuu, että ryhtiin vaikuttaa jo pelkästään tuo tissien kasvu (vaikka se mulla tapahtu kyllä jo heti plussan jälkeen)..mutta luulen, että mulla on nyt taas tässä kupissa sitten menossa siinä että toivottavasti ei yli mennä kun turvottaa. Joten kyllähän se väkisinkin tohon yläselän ryhtiin vaikuttaa, jos sitä ei ajattele koko ajan. Mieski on tyytyväinen, ku ei tarvi aina telkkaa katellessa olla hieromassa mun selkää.

Nyt vielä romaanin lopuksi voin todeta, että joskus täälläki tuntuu niinku mies ei osallistuisi tarpeeksi tähän juttuun. Möksähdin tossa viikko pari sitten miehelle, kun se ei jaksanu illalla sängyssä enää kuunnella tyhjän vessapaperirullan läpi mun mahaa kun ei sieltä kuulemma kuulunut muuta ku suolien kurinaa :D Hauskaa, että tommosista pikkujutuista joskus muka ottaa nokkiinsa, vaikka yhtä aikaa itteeki vähä hymyilyttää. Noh, onneksi oon ollut mitä lepposin tapaus raskaana, oon varmaan nyt paljon leppoisampi kuin normaalisti. Joten ehkä määki voin sitten kerran vähän sekunniksi möksähtää :whistle: Onko muuten teillä, joilla oli niitä hormonihyrinöitä, helpottanut ne kiukkukohtaukset? :hug:

-metsis 22+4 ja romaani
 

Yhteistyössä