***Joulukuiset lumihiutaleet 2010 KESÄKUUSSA***

Liinukka, pahoittelut ja paljon voimia tähän päivään :hug:

Painoa ei ole tullut lisää, mutta joukossa saattaa olla päivä jollon oon vaikka pari kiloa painavampi ja seuraavana päivänä se on kadonnut. Kovasti siis on turvotusta ja välillä vähän enemmän turvotusta. Vedenjuonti vaikuttais toistaiseksi. Toinen on se, että vaikka nykyään tekis mieli kovasti herkkuja, niin yksinkertaisesti oon päättänyt että kerran viikossa saa syödä jotain karkkia tms ja täts it.

Mites olette ystäville kertonut? Meilälhän on välimatkaa, joten mietin jotain mukavaa korttia tms. Muuten kertoisin seuraavalla reissulla, mutta ongelmana taitaa olla se että tosiaan mulla parhaat ystävät on vähän sitä mieltä että ovat onnellisia vapaudestansa ja siitä ettei ole lapsia. Ja juuri tänään just sain toiselta kuulla lapsiperhepäivittelyitä. Joten tuntuis hyvältä vähän etukäteen kertoa, niin ehtisivät sulatella asiaa :saint: Kaiken kukkuraksi kun toisella ei ole edes parisuhdetta jne, ja kovasti on sen suhteen semmosta vaikeaa aikaa, niin jotenkin siihen tuntuis inhottavalta ruveta hehkuttelemaan omaa tilannetta. Noh, vois kuvitella että hyvät ystävät osais olla iloisia, mutta eihän sitä kaikista aina tiedä. Kaiken lisäksi mun pitää kertoa ennen sitä nt-ultraa, kun ois ne juhlat tiedossa. Että nice.

Täällä vaan odotellaan viikonloppua=) Onneksi on tänään vaan vähä töitä, niin jos vaikka ehtis siivotakin kodin niin ei tarttis viikonloppuna miettiä enää asiaa.

-metsis 10+5
 
Huomenta :heart:

Mukavaa viikonloppua tulin kaikille toivottamaan (tosin mä varmaan norkun täällä ihan samaan malliin kuin viikollakin :whistle: ) :wave:

Meillä olisi kiireinen 2viikkoinen tulosillaan kun muutamme 19.6! pakannut en ole vielä tavaran tavaraa ja kaikenmoista olisi niin uudessa kuin täällä vanhassakin :whistle:
Remonttihan meillä on sielä uudessa kodissa kiivaassa käynnissä (vieraan tekemänä ) ja 13pvä pitäis olla sitten remontin valmis! =)
Mulle tulee siis väkisinkin pieni nettikatkos sitten muuton aikana joten varapäivittäjää tarvisin sille ajalle, anybody?! :attn:

Omassa navassa ei mtään uutta...sydänääniä olin kuuntelemassa mutta olipa masiinaan jäänyt virta päälle ja patteri loppunut :kieh: :D
Oivoi,vielä 1vko3pvä nt-ultraan!! |O

Jennyli+Nuppunen 10+6
 
mulle kans käyny noi et unohtu virrat päälle doppleriin mutta ei onneks ollu virta loppunu :D huvittais taas käyä kuuntelemassa ääniä,jännä et heti ku sellanen vähemmän pahoinvoitu aamu niin alkaa miettiä et mitäs siel nyt tapahtuu ku ei okseta :kieh: viel 2 viikkoa ultraan |O kyl odottavan aika sitte tosiaan on pitkä!!!! mä oon nyt syöny ku hevonen,lähinnä leipää menee ja pitsaa.ja väsyttää kovasti.. voi miten ihanaa aatella et 12. viikko menossa..en ois uskonu et näin pitkälle vois päästä =) ja taas huonoja uutisia tullu tähänki pinoon :'( on se nii väärin mutta elämä on joskus niin kovaa..jaksuja kaikille joita suru kohdannu :heart:

murunen&nappula 11+1

ps.jennyli:mä en noista päivitysjutuista tajua hölökäsenpöläystä joten en ees tarjoudu sun sijaiseks ;)
 
Liinukalle iso :hug: ja voimia!

Mä tilasin tänään sen kotidoplerin...aattelin että en kyllä pysty oleen rauhallisin mielin jos en tiedä onko masussa jatkossakin elämää.
Eilen illalla nousi pientä lämpöä ja tänään ollut myös kipee olo, joka paikka kipeenä tästä makaamisesta... Toivottavasti tää nyt ei sitten meinaa mitään kummempaa. En tiä, niin epävarma olo toisaalta... toisaalta taas ei. Vuotoa ei oo keskiviikon jälkeen onneks ollut.

Keffeli kera möhömäisen rv 11+4 (11+6) :heart:
 
Täällä oli muitakin joilla muutto edessä. Me muutetaan omaan asuntoon sunnuntaina ja jäin tänään töistä kotiin pakkailemaan. Aika hyvin alkaa jo olla kaikki kasassa ja ihana muuttaa omaan kotiin, jossa piha josta voi nauttia näin kesällä.

Olin siis maanantaina ekassa ultrassa ja tänään tuli jo kirje labrasta verikokeiden tuloksista että kaikki on normaalia ja ei syytä jatkotutkimuksiin. Nyt vain porskutellaan rauhassa eteenpäin päivä kerrallaan.

 
Ai niin, onko kukaan tilannut netistä mammavaatteita ja olisiko suositella jotain hyviä nettikauppoja? Kaipaisin erityisesti työhousuja ja -capreja, kun turvotus on jo sitä luokkaa että vanhat housut ei enää mene päälle. Kierin Helsingin keskustassa kaikki kaupat henkka maukasta stoccaan, mutta en löytänyt mustia capreja mistään.

Kiitos ja ihanan aurinkoista päivää kaikille!
 
Safiatou Hennesillä on ainaki sellasia vähän "rennompia" mustia mammacapreja. Käy kattoon nettikaupasta. Melkein joka kuvassa mallilla on valkoset housut ni ne on niitä samoja =) Kokeilin eilen niitä täyspitkiä, ne on sellasta vähän joustavaa materiaalia..ei kiristäny eikä puristanu

fanttomi & 11+1
 
Painosta...mulla on pudonnut painoa ainakin kilon ja neuvolassa sanoi et yhtään ei saa enää tippua...kääk. Mulla eri tilanne kuin teillä eli se rd aiheutti suuren muutoksen ruokavalioon eli sokerit ja rasvanen pois joten...minusta se on selvää että kun vaihtoi muffinssit ruisleipään ja karkin vihanneksiin niin paino putoaa. Oon siis ihan helisemässä kun tuntuu että edelleen paino putoo ja se tässä just on että kun oon jo raskauden toisella kolmanneksella jolloin se paino ei sais enää pudota vaan kasvaa :eek: . Sitten kuitenkin jos lisään ruopka-annoksia niin sokeriluvut kasvaa (seuraan niitä päivittäin neljä kertaa päivässä kotiseurannalla). Että kinkkistä ja rasittavaa puuhaa. Kyllä niin mieluusti vetäisin napaani pizzaa, jäätelöä ja kermamunkkia mut ku ei saa ni ei saa. Enkä siis ole mielestäni lihava.
Rv nyt neuvolan mukaan 14+1, itse laskettuna 14+0 ja ultran mukaan 14+4.
 
fanttomi: Juu löysinkin noi henkka maukan caprit, mutta siitä ei ole jäljellä kokoja kuin 38 ja luulen että se ei riitä. Sama ongelma aika monessa muussakin paikassa, kokoja ei vain ole. Esim espritin nettikaupassa myös. :(
 
Voi liinukka :'( :'(

näistä oon ite selannu..
http://www.baobabkids.com/v4/index.php?sivu=tuotteet&haku=%C3%A4itiyshousut

http://www.mamabella.fi/?gclid=CLnrsOyEhqICFRQrDgodYCbcUw

http://www.bebelane.com/category/13/farkut-ja-housut

http://www.pepino.fi/aitiysvaatteet-c-16.html?osCsid=a53aeb471573e54e4e6a5b285a05b2b7

http://www.vaippatalo.fi/cat/product_list.php?c=14

http://missymom.shop.wosbee.com/PublishedService?file=page&pageID=9&itemcode=3-5105

http://kauppa.9fashion.fi/?gclid=CLqshbWFhqICFYSD3god53NhVg

http://www.taikapilvi.com/index.php?cPath=14&osCsid=fd15777444f2664b78c2e9f252f87c3d

http://www.vekaravintti.fi/store/index.php?main_page=index&cPath=5&zenid=30b8078e7b53b5383a1404eb95456f9b

http://www.nettiemo.fi/verkkokauppa/index.php?cPath=87&osCsid=a6944059ad6086ff6f6bd1f38d27601b

http://www.kids-mums.fi/cgi-bin/cart/shopcart.pl?query=basic&search=r,^10&otsikko=%C3%84itiysvaatteet

http://www.belua.fi/index.php?page=shop.browse&category_id=15&option=com_virtuemart&Itemid=29&lang=fi
 
Jos sul on lähellä joku me&i myyjä ni tässä http://www.meandi.se/fi/tuotteet/101506.aspx

mul on nuo itellä ihan normi housuina, mut ne venyy ihanasti mahan kohdalta ni menevät kasvavan vatsanki kans. Tietty nuo on aika arkiset..

joustaakohan nämä mahasta? (ainaki vaaleina on sen "näköiset" et joustasivat, ku ovat kuitenki 100%puuvillaa) http://nelly.com/fi/vaatteita-naisille/byoung-113/jenna-pants-113019-14/

http://www.mamabella.fi/?gclid=CLnrsOyEhqICFRQrDgodYCbcUw
 
hei kaikille, ja temppiä sitä tarvitseville!

Olin lääkärissä aamulla, ja sain nähdä tyypin taas ultrassakin kun lääkäri halusi katsoa mistä vatsakipuni johtuvat (ei ollut munasarjoissa mitään vikaa). Vajaaseen kahteen viikkoon oli tyyppi kasvanut 2 senttiä, ja oli ihan ikäisensä kokoinen edelleen. Että kaikki hyvin täällä. Kohtu on kallistunut voimakkaasti taaksepäin, eli mahan ei pitäisi kovin aikaisin kasvaa. Rautaa sain luvan alkaa syömään, kivaa, ehkä se väsymykseenkin auttaisi. Mielialakin vähän parani kun sain pienen nähdä taas, mutta saisi puoliso silti jo kotiin tulla (vielä reilu viikko, huoh).

Painosta oli puhuttu, mulla oli tullut ekaan neuvolaan mennessä 2kiloa (viikolle 8), nyt varmaan tullut vielä kilo lisää. Mistä lienee tulevat, en mielestäni mitenkään enempää syö kuin aikaisemminkaan. Toisaalta mulla oli juuri ennen raskautta vuoden verran lääke, joka sivuvaikutuksena vähensi ruokahalua ja laihduin pari kiloa vaikka yritin syödä normaalisti. Ehkä kroppa niitä paria on tässä takaisin hankkinut. Nyt kai se paino saisikin jo nousta, tässä vaiheessa.

donter 12+6

 
Onks teillä muilla hirveitä päänsärkyjä??Mun päänsäryt alkaa iltasella ihan yhtäkkiä ja sit yöllä en saa nukuttua ja särky helpottaa joskus seuraavan päivän aikana. Panadol ei auta, enkä sitä ihan hirveesti viitti vedelläkään. Kipu alkaa niskassa olevista "pateista", ne mikkä on ihan hiusrajan alapuolella ja siitä leviää sit korvan takaa ohimolle.

Mulla siis migreeniäkin on..mut niit lääkkeitä ei saa käyttää raskausaikana niin Panadolilla pitäis kuulemma yrittää pärjätä. Mut ku en pärjää =( Ensin menee ilta pilalle ja sit yö kun ei saa nukuttua ja aamulla sit särkee päätä ja väsyttää... Säryt on alkanu nyt täs viimesen viikon aikana.

MUOK. Eilen eivät tosiaan neuvolassa löytäny ääniä ja äsken yritin ite ettiä niin parissa minuutissa löyty TOSI selvä vauvan syke :heart: :heart: Ne etti eilen ihan liian ylhäältä sitä sykettä. Koska syke löyty istukan "alapuolelta" ja ne etti istukan ja navan väliltä.

fanttomi & 11+1
 
fanttomi mulla on kokemusta päänsäryistä, kun olen sairastanut ajoittain ärhäkkää migreeniä pitkään (estolääkkeet ym olleet käytössä ennen raskautta) . Kuulostaisi näin äkkiseltään migreeniltä kyllä nuo sun illalla olevat särkykohtaukset myös. Mun migreeni on onneksi nyt raskauden aikana ollut rauhallisempi kuin vuosiin, mutta olen saanut ohjeita lääkkeiden käytöstä jos panadol ei riitä. Täsmälääkkeitä ei saa syödä kuin viimeisessä hädässä (pari kertaa raskauden aikana), mutta esim. panadolin ja buranan yhteiskäyttöä voi kokeilla, riittävän isoilla annoksilla (ei sitten loppuraskaudessa enää ) . Ja sitten on mm. panacod, jota voivat määrätä. Sun kannattais käydä asiasta ymmärtävällä lääkärillä, että saat kunnon ohjeet hoitoon ja annostusohjeet noille lääkkeille. Tosiaan panadolia vain saa syödä ilman lääkärin konsultaatiota, mutta muitakin raskaudessa turvallisia vaihtoehtoja löytyy, ei sen kivun kanssa tarvii vain elää.
 
Moi kaikille!
Olen todella pahoillani teidän puolesta jotka ovat menetyksen kokeneet :'(
Jaksamista paljon ja :hug:

Itse kävin eilen neuvolassa, kaikki oli hyvin ja sydänäänet löytyi heti, siellä se pikkuinen
kovasti kuulemma jo potki :heart:
Itse olen lihonut taikka turvonnut raskauden alusta 6kg!!!!
Herranjumala mitä vauhtia :snotty: mutta neuvolassa sanoivat et normaalia on koska olin tosi hoikka siis silloin alussa, ja kuitenkin olen lyhyt niin äkkiäkös ne tullee.
Syön kyllä enemmän ja herkuttelenkin, mutta ennen raskautta elin hyvin hyvin terveellisesti ja vähällä ruoalla tulin toimeen. En kuitenkaan kahden edestä syö.
Ja ne kilot on kyllä vatsaan tullut eikä muualle.

Mun vatsa siis on turvonnut ja kaikki on kyllä huomannut että olen raskaana vaikka vauvamahaa se ei ole vielä :)

Kiitos Anve linkeistä, kivoja vaatteita löyty :)

Ja fanttomi, mulla alkanut nyt oleen päänsärkyä, nyt ihan tällä viikolla.
Johtuuko työasennosta vai mistä mutta ikävää se on. Melkein huonon olon pukkaa :x

Mukavaa viikonloppua kaikille =)

T: Julia rv 13+0 POKS!
 
Päänsärkyä on täällä kans ollut, melkeen päivittäin. Tuossa neuvolan antamassa odotus-kirjasessa mainitaan, että progesteronihormoni saattais aiheuttaa noita. Mulla ne nimettäin juuri alkoikin yllättäin. Mulla on kans migreeniä, panadol ei juuri auta näihin särkyihin, mutta kyllä se joskus vie sen pahimman terän. Tuossa oli mainintana, että runsas vedenjuonti ja kävelyhetket vois autella..

-metsis 10+5
 
Mulla oli sillon Yasmin-nimisten pillereitten aikaan 6migreeniä/vko ja ne vaihdettiin sellasiin missä on vähemmän keltarauhashormonia..eikös nytki keltarauhashormonin määrä oo noussu??On meinaan samanlainen olo kun sillon.

Mä en kykene lähtemään kävelylle päänsäryn aikaan, just ja just pystyn liikkuun sen pahimman hetken aikana kun kaikki tärähdykset sattuu. Ja nyt on niin paha allergia päällä etten senkään puolesta voi ulkona edes seistä paikallani. Lisäks mun astma on pahentunu..taidan joutua ottaan astmalääkkeet takas vakituiseen käyttöön, ainaki kesän ajaks. Kiva ku en saanu sitä neuvolalääkärin aikaa sen varhaisultran takia, täytyy maanantaina sanoa sille terkalle et se lääkäri saa luvan ottaa mut vastaan et voi kattoo noi astmalääkitykset ja särkylääkkeet..ei tästä tuu muuten mitään!!! Ventolinea oon uskaltanu ottaa pahimpaan ahistukseen ja sillä oon saanu sykkeen laskeen 110:stä noin 80:een. Eli hengästyminen on helpottanu =) HIRVEE VALITUS!!! =) =) =)

fanttomi & 11+1
 
fanttomi tosi ikävältä kuulostaa kyllä tuo sun päänsärky. Itse olen jatkanut käymistä edelleen samalla lääkärillä jolla kävin migreeniasioissa jo ennen raskautta. Se on ollut hyvä, koska hän tietää tilanteeni ja kokonaisuuden. Ehkä sinäkin voisit mennä astma- ja päänsärkyasioissa sille lääkärille joka sinua muutenkin hoitaa? oli se sitten julkisella tai työterveydessä.

donter 12+6
 
donter sepä se kun kukaan ei oikein hoida mua niissä asioissa. Oon ollu jo 8 vuotta ilman säännöllistä astmalääkitystä. Aina vaan sanottu et pitää ottaa niitä flunssan aikana. Ja migreenilääkkeet oon saanu yksityiseltä hirveen taistelun jälkeen ku se väitti et mul on vikaa korvien välissä, ettei kenenkään päätä voi särkee 8 päivää putkeen.

fanttomi & 11+1
 
anve: Kiitokset linkeistä. Löytyi kuin löytyikin mustat perus-caprit työkäyttöön!

Täällä myös on ollut päänsärkyä, vaikka en ole migreeneistä koskaan kärsinytkään. Panadolin olen ottanut muutamana päivänä ja se on vähän auttanut.
 
fanttomi no onpa ollut erikoinen kommentti lääkäriltä! migreeni kun voi kroonistua, ja nimenomaan hoitamattomat kohtaukset altistavat sille ja toistuville kohtauksille. Lisäksi voi olla kyse jännityspäänsärystä, joka laukaisee säännöllisesti migreenin! mulla on joskus särkenyt 5 päivää putkeen, ja migreenipäiviä on pahimmillaan ollut 15 kuussa. Jos et neuvolan kautta saa asiallista hoitoa, niin jos on taloudellisesti mahdollista niin yksityinen neurologi on aika hyvä vaihtoehto. Tai tietysti terveyskeskuslääkärin/työterveyden kautta kannattaa kokeilla, saisiko lähetettä neurologille. Toinen keino saada ne ottamaan itsensä vakavasti on mennä pahan kohtauksen aikana päivystykseen, niillä on siellä lääkkeet joilla katkaista kierre vaikka onkin raskaana. Samalla voi saada lähetteen sitten kunnalliselle neurologille. Itse olen kokenut hyväksi myös kohtauspäiväkirjan pitämisen (kesto, voimakkuus, ym), siitä on helppo laskea kuinka usein ja voimakkaasti päätä oikeasti on särkenyt kun itse ainakin muuten meinaan vähätellä noita särkypäivien lukumääriä.
Minulla on lääkärinä työterveyslääkäri, joka tarvittaessa konsultoi neurologia tai lähettää mut sinne, ja olen kyllä ollut tyytyväinen hoitoon nämä kolme vuotta jotka olen hänellä käynyt.

Tsemppiä! se voi tuo päänsäryn voimakkuus kuulemma vaihdella paljonkin raskauden eri vaiheissa, joten jospa tuo hankala vaihe olisi lyhyt!
 
Tuo on kyl niin vihoviimestä jos lääkäri ei suostu antamaan mitään lääkettä tuohon päänsärkyyn. Tuntus et siitä jatkuvasta päänsärystä on enempi haittaa sille sikiölle, mitä niistä lääkkeistä, mitkä on todettu turvallisiksi raskausaikana.
(Keskimmäisen kolmanneksen aikanahan saa myös käyttää satunnaisesti Buranaa).

Ite oon saanu kumpasestaki raskaudesta loppuvaiheessa kunnon lääkkeet närästykseen, ku koen että siitä et ei saa närästyksen ja kivun takia nukuttua + syötyä on sikiölle enempi haittaa, mitä lääkkeestä jolla ei ole todettu olevan sikiötä vaurioittavaa vaikutusta. Tosiaan mul on tämä polttelu ongelma muutenki ja loppuvaihe on sit sitä, et nukun istullaan ja syön Panadolia ku maha on niin kippee, ja tosiaan ihan sama mitä suuhun laittaa ni kaikki kuohuu.
 
Päänsärky. Juuh.
Itseasiassa sain eilen lievän migreenikohtauksen ja sen jäljiltä nyt sitten särkee päätä, varsinkin yskiessä. Mä sain tänään antibioottikuurin poskiontelotulehdukseen, joten olo on oikeasti kuin jyrän alle jääneellä. Onneksi pahoinvointi on ymmärtänyt olla tänään poissa.

Viikko nt-ultraan. Pikkaisen jännittää.

t. Siiri S ja 11+4
 

Yhteistyössä