Joulukuiset lumihiutaleet - meidän kuu!!!

Heihou kaikki uudet ja vanhat!
Reilun kuukauden hiljaiselon jälkeen ehdin taas kirjoittelemaan tännekin. Nuo muutot ja muut sotkivat koneella oloa. Höh!

Onnea kaikille jo pikkuisen saaneille! Itsellä tuntuu olevan vielä hurjasti aikaa jäljellä laskettuun aikaan ja tuli oikein kylmät väreet kun luin että nyt olis sitten oikeesti meidän kuu alkanut. Sen verran tuo ajatus synnytyksestä jännittää, vaikka en sen enempää ole asiaa halunnutkaan ajatella. Tulee kun on tullakseen :)

Täällä ei ole ehditty äitiyslomalla tylsistymään kun oon tuota koulunkäyntiä jatkanut edelleen. Vielä olis useampi tentti jäljellä, viimeinen 15.12. mutta saas nähdä kuinka käy. Itsellä ei oo ennen tätä päivää ollut minkäänlaisia oireita tulevasta synnytyksestä, yhtenä päivänä just pohdin että miltäköhän supistukset edes tuntuu kun sellaisia ei ole yhtään ollut. Mutta tänään sitten pikkuinen päätti jotain tehdä ja nyt tiedän kyllä mitä supistukset ovat. Kolme tuntia olin etten tiennyt että miten päin olisi, vaikka eipä nuo vielä kovin kipeiltä tuntuneetkaan mutta nyt olo on taas kuin ei mitään olisi. Harjoitussuppareita ehkä?! Tai sitten se oli vain merkki siitä että tänään voin pitää vapaapäivän koulusta :D

Missä vaiheessa teille on tehty kokoarviota pikkuisesta? Mulle ei ole kertakaan neuvolassa annettu mitään arvioita pikkuisen painosta, mutta kun kävin jossain vaiheessa äippäpolilla pienen verenvuodon takia (rv 29+) tai nyt liukastumisen takia (rv 34+) niin siellä kyllä annettiin arviot. Vai aatteleeko ne neuvolassa et noi riittää ja siks eivät ole antaneet mitään arvioita? On jääny muutenkin aika kaamee kuva tuosta neuvolan lääkäristä vaikka käyntejä onkin vaan kaks ollut. Nytkin olin siellä maanantaina ja se kysyi multa vaan että onko mulla jotain ajatusta siitä että koska synnytys on... No se olikin sitten viimeinen lääkärikäynti, tai sitten saattaa vielä olla jos yliaikaiseksi menee mutta muuten on pelkkiä terveydenhoitajan käyntejä jäljellä. Se on kyllä ihan mukava täti, vaikka viimeks pitikin tunnin luennon imetyksestä :D

Pikkuinen on kääntyi itsellään rv 34+ ja nyt on jo muutaman viikon ollut alhaallakin. Onko tuolla laskeutumisella jotakin vaikutusta synnytykseen vai voiko pikkuinen olla alhaalla montakin viikkoa? Entäs mistä tietää onko se kiinnittynyt? Paineentunteesta?

Nyt jatkamaan koulutehtäviä että sais ne edes tehtyä pois alta ennen kuin pikkuinen tulee :) Jaksamista kaikille, odottavan aika kun on pitkä! :)

t. Ria + Jomppe 36+2
 
onnea uusille vauvautuneille:flower: limatulpasta:mulla se on kaikissa kolmessa irronnu samana päivänä tai edellisenä kun synnytykset on käynnistyneet ja ihan selkeä se tulppa on ollu,sellasta paksua limaa,ei kuitenkaa veristä muistaakseni ainakaan. uskoisin että tälläki kerralla tulpan irtoaminen ilmottaa et saa laittaa kengät jalkaan ja auton nokka kohti sairaalaa :D neuvolassa kävin tänää ja kaikki ok,painoa 200g/viikko,yhteensä iha liikaa:O ei tosin neuvolas oo mitää sanottu mutta ite olin varautunu johonki 7kiloon ja nyt on yli menty aika reippaasti,tosin oon mä mättäny kaikkee niin paljo napaani ettei ihmekkää|O verenpaineet oli tosi matalalla ekalla mittauksella,joku 98/68.nousi sitte vähän ku otettii uuestaan mutta tasasena pysyny koko ajan.protskut +/- vai miten se merkitään,samoin oli viikko sitte.sf 34,sykkeet 128,hb oli noussu 120---->137 parissa viikossa,silti oon sikaväsyny..vauva terkan mukaan jo alhaalla ja kiinnittyny,en tosin hirveesti luota sen ammattitaitoon kun se tuntuu olevan useimmiten aika pihalla kaikesta:LOL: mut viikon päästä polille sinne synnytystapa-arvioon,näkee sitte miten alhaalla vauva on,ja onko tapahtunu mitää edistymistä supistelujen ansiosta.ainaki riivatusti vihloo kohdunsuuta kävellessä ja selkää särkee ja supistelee.tänää mulla oli joku ihme juttu..meikkailin ja yhtäkkiä alko ensin selkää särkeä,sitte vatsaa,oksetti,heikotti ja vaik mitä.mahaki meni iha sekasi ja oli ihan hirveä olo,makasin vaa lattialla varmaa vartin ja makaisin varaa vieläki ellei olis pitäny lähteä neuvolaan.ja koko ajan supisti,aattelin jo et nytkö se lähtö tuli mut meni se sitte ohi ku aikani istuin ja hengittelin..mikä lie..tänää on supistellu taas enemmän ja on nois suppareissa selkeästi enemmän potkua ku aiemmin.jos ny parin viikon päästä pääsis tositoimiin ni hyvä olis :) toinen lapseni,poika hänkin,synty tasan 39 joten ehkä tämäkin ;) parempi olis jos haluaa joulun viettää kotona. huomenna poksutaan taas,jipii!!

murunen&nappula 36+6
 
Mitä lollille ja vauvalle kuuluu???

Azalea: kyl sä alkuun pääset niillä 2:lla halpis liiveillä ku rintojen koko voi muuttua paljonkin kun maito lähtee nousuun. Ja toisaalta taas kun maidon tulo tasoittuu ni rinnat pienenee.

Muuten onko täällä ollu puhetta kaalista lievittämässä maidon nousun aiheuttamaa kipua? Tääl meil synnärillä se on ainakin ihan yleisesti käytössä.. samotenko rintatulehduksen hoidossa. Maidon nousun oireiden helpottaminen

Mä kävin hampilääkärissä ku yöllä heräsin hammas särkyyn ja nytki jomottelee tuonne 2:n hampaan väliin mut ei ne sieltä mitään vikaa löytäny. Meinas et siel ois ientulehdus joka tekee tuon paineen.
 
Se olisi tosiaan sitten Meidän Kuu :) Huh, kun aika on mennyt äkkiä, vastahan sitä plussattiin :) :heart:

Onnittelut ensiksi kaikille vauvan saaneille :heart: :flower:

Sitten omaa napaa:
Neuvolassa kävin tänään (toivottavasti viimeisessä tältä erää), pissa puhdas, hb 124 (viimeksi 112), verenpaine 131/78, paino pysynyt samana, sf-mitta 36. Ja mikä helpottavinta: vauva oli raivotarjonnassa, huh! Toi korkea verenpaine selittyy osin sillä, että jännitin kauheasti vauvan asentoa, mutta onneksi oli nyt pää alaspäin. Toissa yönä oli maha melkein koko yön kipeä ja vauva pönkäsi, eli onhan se voinut ollakin viime viikolla perätilassa ja kääntyi nyt sitten uudestaan "oikein päin". Lasketun ajan ylittämisestä ja käynnistämisestä juteltiin ja sanoin, etten halua käynnistystä vasta parin viikon päähän, koska arvio vauvan painoksi laskettuna päivänä on 4 kg, eikä minua oikein innosta ajatus 4,5 kiloisen vauvan synnyttämisestä. Terv.hoitaja laittoikin nyt sitten ensi tiistaille lääkäriajan ja yritetään saada käynnistysaika (ellei vauva synny ennen sitä) viikon päähän lasketusta ajasta. Samalla lääkäri voisi tarkistaa kohdunsuun tilanteen (vaikka ronkkia vähän kovakouraisemminkin, sekin voisi sitten edistää tilannetta). Myös vyöhyketerapiasta juteltiin, siitä voisi myös apua synnytyksen käynnistymiseen. Pitänee soittaa ja varata aika, jos vaikka viimeistään perjantaille saisi ajan. Monella on kuulema synnytys käynnistynyt vuorokauden sisällä vyöhyketerapiasta :)
Viime yönä minulla särki päätä tosissaan, piti ottaa 2 särkylääkettä ja istua ihan paikoillaan.. makuuasento teki olon heikoksi. Valvoin kolmatta tuntia, ennenkuin särky hellitti sen verran, että sain unen päästä kiinni :( Ehdin jo miettiä raskausmyrkytyksestä lähtien kaikkea, mutta ilmeisesti syynä särkyyn on kovasti jumissa olevat hartiat..
Kovasti lähtöä odottelen, vaikka nyt ei kyllä ole mitään "oireita" lähdöstä. No, äkkiähän se sitten tapahtuu..

Mukavaa alkanutta joulukuuta kaikille! Ja tsemppiä kaikille la:n saavuttaneille (sekä kohta puoliin la.n saavuttaville.. )

Nipsu + muru 39+5 :heart:
 
Mamadread kiitos uudesta pinosta!! ja jee, meijän kuu!!!!!
Marrarille hurjasti onnea tyttövauvasta!
fanttomilla kiva neuvolakäynti:)aika omalaatuinen tuo sun neuvolatäti...

Hitsi että on jännää aina tulla lukemaan että onko uusia vauvoja syntynyt! ihan varmaan mä täällä oottelen omaa syntyväksi vielä kuukauden päästäkin:) ei yhtään ole tunnetta että tää täältä itekseen tajuais tulla...
mimmi+toukka 37+3
 
Terve taas!

Ja mukavaa joulukuuta! kiitokset uudesta pinosta!

Kävin tänään neuvolassa, kaikki ok. Tosin oli sijainen, joka ei noihin rytmihäiriöihin paljoa kantaa ottanut. Helpottavaa tietää, että epätodennäköisesti synnytyksessä ongelmaksi muodostuvat kuitenkaan! Verenpaine oli onneksi laskenut vähän, eikä mitään muita raskausmyrkytyksen oireita ole.

sf mitta oli pienentynyt! Ihmeellistä.

Saisi vauva jo syntyä! Ja toisaalta kauhistuttaa että nytkö jo.

painoarviota mulle ei oo tehty ollenkaan, mutta neuvolassa ovat sanoneet ettei mikään jättiläinen ole. Ei sitä taida saada kuin ultrassa?

Mukavaa iltaa! Täällä on ihme mylläys mahassa käynnissä, ei moneen päivään samanlaista.

donter 38+4
 
Viimeksi muokattu:
Ria88 kyselit tosta vauvan laskeutumisesta ja kiinnittymisestä. Sen verran mitä oon ymmärtänyt oman kokemuksen ja kuulemani perusteella niin ensisynnyttäjälle ne eivät ole merkkejä siitä että synnytys olisi lähellä. Itselläni viimeksi vauva laskeutui jo joskus rv32 ja kiinnittyikin rv36 mutta synnytys lähti käyntiin tasan laskettuna päivänä eli 4 viikkoa sen jälkeen kun pää oli kiinnittynyt.
Sen sijaan uudelleen synnyttäjillä vauvan pää ei ylensä kiinnity kuin vasta synnytyksessä. Ai niin ja en kyllä muista tarkalleen että oisin itse sitä kiinnittymistä mitenkään huomannut esikoisesta, tosin sekin varmasti on yksilöllistä. Vois kuvitella ainakin että pissaamisen tarve tihenisi entisestään... mutta kukapa tässä ei jo muutenkin käy vessassa vähän väliä ;)
 
täällä lääkärineuvola takana...
vauvan painoarvioksi saatiin 2750g..kohdunsuu oli kiinteä,auki 1cm ja pituutta 3cm..olen siis aika varma että kaveri pysyy masussa vielä tammikuussakin.. lääkäri siinä vaan totesi että vauva niin vaikeassa asennossa mitata,että painoarvio voi jonkin verran heittää, mutta sanoi että multa tulee vaan pikkusia vauvoja (esikoinen syntyi rv 41+4 3330g 48cm ja kuopus rv 40+1 3220g 48cm, että eiköhän aika samoihin nytkin mennä) niin ja pojalta näytti edelleen :heart:
mulla tullu painoa itellä se 1kg/vko nyt tullut alusta siis jo 17kg :ashamed: turvotukset + RR 129/70 pissa puhdas Hb 115

lumi-enkeli ja aarre 37+1:heart:
 
Kiitos Mamadread uudesta pinosta! Mahtavaa, nyt on meidän kuu!! Uskomatonta, miten nopeasti aika menee.

Ja hurjasti onnea vauvautuneille!!!! :flower:

Kaalinlehtiä suositeltiin meille kanssa perhevalmennuksessa, terkkari vannoi ihan täysin niiden nimeen, ja kehotti hankkimaan valkokaalin valmiiksi jääkaappiin. Ite sen meinaan ainakin hankkia, kun siitä kerran apua on.

Azalea, Kampin Bebesissä on myynnissä Boopin huppareita (ja tietty muitakin Boopin vaatteita). Hinta oli vissiin 69 euroa, kun eilen siellä kävin. Mä tilasin sen hupparin netistä, ja se vaikuttaa kyllä tosi kivalta. Sinne siis vaan sovittelemaan!

Painoarviota ei tehdä meilläkään, terkkari kokeilee ja kertoo tuntuuko vauva jättiläiseltä vai ei. Mulle se tehtiin, kun piti käydä muuten äippäpolilla, ja siinä yhteydessä ultrattiin.
 
Onpas täällä ihanan aktiivisia kirjoittelijoita :) paljon on juttua taas tullut!
Oikein paljon onnea kaikille vauvan jo saaneille, on se jännää, että nyt on se niin odotettu joulukuu =) alkaa vauvoja tupsahdella...
Kiitos tervetulotoivotuksista, mukavaa, että joukkoon mahtuu!
Itse olen odotellut huomista neuvolaa kuin kuuta nousevaa, odotan pääseväni tästä kakkosestakin painoarvioon. Esikoisen synnytys käynnistettiin jo rv 38, kun epäiltiin suurikokoiseksi. Olikin yli nelikiloinen jo silloin, eikä tämä toinenkaan tunnu pienemmäksi jäävän :whistle: Sitten sitä olisi enemmän tietoinen tuleeko eteen taas käynnistys vai jännätäänkö luonnollista synnytyksen alkamista. Mielellään sitä kokisi sen luonnollisemman versionkin tästä touhusta.
Mulla joululahjahankinnat jää vähiin tänän vuonna tai ainakin netin varaan, koska liitoskivut on olleet riesana tässä raskaudessa. Kävely lyhyitäkin matkoja on melko mielenkiintoista touhua. Paljon olisi vielä tekemistä, muttei jotenkin saa tartuttua mihinkään.
Muutaman päivän on supistellutkin enempi, muttei vielä kovinkaan kipeästi. Oikeastaan odottaa, että supistuksiin alkaisi tulla vähän "potkua" :)
Kaipa sitä pitäisi yrittää unta, neuvola on heti aamusta onneksi.
Yöunet on pitkään olleet tosi katkonaisia, hyörimistä ja pyörimistä tai sitten valvon tunti tolkulla ja joskus aamuun asti muutaman tunnin unien jälkeen...
Tsemppiä ihan jokaiselle, tässä vaiheessa tuntuu, että odottavan aika on pitkä, kun alkaa siihen H-hetkeen valmistautua!

Elovena 36+0!
 
JOULUKUU ihanaa!!! :heart: Kiitos uudesta pinosta mamadread!
Mulla on ollu viime päivät ihan totaalisen paska olo :( Päätä särkeny nyt ainakin viikon verran päivittäin ja särkylääkkeet ei tahdo auttaa... jopa Panacodia olen välillä ottanut ( lääkäri sitä määräsi aikaisemmin iskiaskipuihin ) mutta ei sekään vie kipua kunnolla pois.. Yöt on ihan yhtä *piiiiiiip* ! Alkuyöstä juoksen vessassa tunnin välein ja loput yöstä menee etsien asentoa jossa ei satu tai närästä... Toi närästys on ihan kauheeta! Tulee siis vatsahappoja suuhun asti, joita saa yökkien nieleskellä takaisin päin.. Rennietkään ei auta kun sen hetken.. Väsyttää aivan jumalattomasti ja päivällä pitäis kuitenkin jaksaa tota vilkasta esikoista viihdyttää! Ulos en ole jaksanu moneen päivään... ARGH! :kieh:

Eilen oli neuvola. RR oli 130/80, pissassa protskut +/-, turvotukset -, painoa 160g/vk yhteensä painoa tullut n 8kg, Sf 30, vauvan sykkeet 145. Eli kaikki siltä osin kunnossa, mutta tää mamma alkaa ole aika rikki! Ens viikolla olis viimenen neuvolakäynti ja siinä samalla pojan 2-vuotis tarkastus. Sitten seuraava etappi onkin sektio 17.pvä...

meillä miehen rooli synnytyksessä on pitää mua kädestä ja olla pyörtymättä :D ja rauhotella mua etten joudu paniikkiin siinä leikkauspöydällä...

Nyt ei jaksa kommentoida enempää... pahoittelen omanapaista valitustekstiä :ashamed: Pitää lähteä kasaamaan petiä tonne sohvalle, johon saa vähän paremman puoli-istuvan asennon kuin sänkyyn + mies saa edes nukkua yön rauhassa, enkä ole vieressä pyörimässä ja ähkimässä..

Voikaa hyvin! Kohta varmasti vauvoja alkaa tulla rytisemällä! :) Ihanaa :heart:

Kipuinen Sapis ja sintti 36+5
 
Azalea täällä kukkuu keskellä yötä ja on ihan huuli pyöreänä...:eek:

Illalla nukkumaanmennessä taas menkkajomottelit etenkin selkään. Heräsin about klo 2.00 vessaan ja tunsin, että oho onpa housut märät eli että pissaa tullut. Yleensä en laita valoja yöllä vessaan mutta nyt laitoin ton märkyyden takia ja kas kummaa pyyhittäessä paperiin jäävä jälki on lohenpunainen. Parikin paperia siinä täysin. Siinähän sitä virkosi ja puolisen tuntia tärisin + yritin saada tunnettua vauvan liikkeitä. Soitin sairaalaan ja käskivät laittaa siteen ja soittaa aamusta uudelleen - tod näk pitää lähteä kattomaan, onko kyse lapsivedestä. Nukkumaan tässä välissä...no sängyssä alan sitten tuntemaan kivuliaita supistuksia (ihan kun joku vääntelisi puukolla selässä, mutta ihan siedettävä kipu eli ei mikään tuskanhuuto :) ) ja niitä tuli sen verran, että en kyllä unta saa joten nousin pakkaamaan sairaalakassin :D Hyvä tässä vaiheessa...Supistukset jatkuu ja pakko nousta tästä penkistä kesken kirjoittamisen kävelemään aina kun se tulee, kun sattuu kyllä, mutta ei edelleenkään silleen, että tarttisi huutaa tms. Kai sitä pitäisi alkaa kellotella, mutta kun ei ole sekuntikelloa :eek: Onpa sitä ihmiellä suuret ongelmat.

Mutta joo, jotenkin sellainen olo, että ei se kyllä vielä menoa ole eli että väärä hälytys on kyseessä. Ainoa mikä mietityttää on toi lohenpunainen (ei veriviiruja vaan tasaisen punertava) neste, jota tuli paperiin ja siteeseen taas pissalla käynnin jälkeen. Mutta yritä nyt sitten tässä nukkua ;)

Pehmopää Azalea keskellä yötä + Luru 36+5
 
Azalealla taitaa olla lähtö lähellä ellei ole jo lähtenyt, jännää! Taitaa olla lapsivettä mitä tulee, aika selkeesti =)

Mulla oli eilen neuvola, hb oli noussut itsekseen 120, aiemmin keikkunut 112 paikkeella lisäraudalla. Nyt rauta loppui muutamia päiviä sitten eli ei tarvi ostaa lisää. Muillakin on näköjään hb noussut näillä viikoilla.

Painoarviota ei meillä täällä tehdä. Lääkärin mielestä se on turhaa, sillä kokenutkin kätilö erehtyy usein. Tämä taitaa kyllä olla ihan totta, mutta mitään jättiläistä en kuulemma masussani kasvattele. Sf-mitta menee siinä keskikäyrän alapuolella. Esikoisen kanssa oli isompi maha ja hän oli syntyessään 3,5 kiloinen. Keskikäyrä on kuulemma 3,5 kilosen ja yläkäyrä 4 kilosen. Alin on 3 kiloisen vaavin käyrä. Paino mulla oli pysytelly suurinpiirteen samassa, 200g/viikko tullu lisää. Sf mitta oli myös sama, mikä pari viikkoa sitten. Se oli siis tipahtanut keskikäyrän alapuolelle, mikä on normaalia. Vauvan pää oli kiinnittynyt sivusuunnassa, ei enää liikkunut. Mutta yläsuunnassa saattaa vielä vähän liikkua. Sykkeet oli alkuun kovat, koska vauvaa tutkittiin ja päätä puristeltiin, mutta rauhottuivat sitten.

Jaa että uudelleensynnyttäjillä kiinnittyminen enteilee synnytystä.. enpä tiedä, ei tällä enää mikään kiire tunnu olevan :p

Eilen saunassa alavatsaa pisteli kovasti, mutta sitten loppui. Nyt on tullut näitä, mutta taitaa johtua vauvan liikkeistä, se jotenkin puskee tuonne alas, auh!!

Mukavasti sain nukuttua yön, mullakin menee välillä yöt harakoille, kuten kovin monella muullakin.

Ja onnea kovasti kaikille vauvautuneille!!!

Anabela 36+6
 
Ooo, vauvoja tulossa :)

Kunpa olisi täälläkin - kookospähkinä jalkojen välissä on niin hankalaa olla. Lapsi on valunut entistäkin alemmas, ja ihmettelen, miten sillä ei mene niskat poikki sellaisessa solmussa! Ei supista vaan viiltelee, siispä vadelmanlehtien hankintaan... Kiitos vinkistä! :wave: Koko ajan on jotenkin hätä siitä, onko kaikki pienellä ok, kun potkut ovat vaihtuneet mönkimiseksi. No, neuvolassa ainakin pitäisi kuulla sydänäänet tänään.

Vaukirjan kiva, ilmainen vauvakirja tuli postissa, ja sitä miehen kanssa täyteltiin - ja tapeltiin siitä, tuleeko lapselle paineita, jos sinne kirjoittaa aidosti niitä haaveita, mitä lapsen suhteen on raskausaikana ollut :p. En ole kuulunut mihinkään kirjakerhoon, joten katsotaan, miten tämän Vaun kanssa nyt käy. En tykkää siitä, että käyttävät vauvojen kirjoissa niin hempeitä värejä: pieni näkisi kukertavan kirjavat, isot kuvat niin paljon paremmin. Annoin pikkusormen, se vei koko käden... Ainakin seuraavan paketin kävin heti perumassa. Onko joku muukin liittynyt ja millaisia ovat kokemukset?

Lohduttavaa, että en ole ainoa tylsistyjä. Olen poistanut pahinta seinähöperöyttä pakkaamalla joululahjoja lahjapaperiin ja postipaketteihin sekä askartelemalla kaapista löytyneistä jämämateriaaleista hymynaamaisen ja sydämisen pinnasuojuksen. En kyllä ole mikään käsityöihme, mutta ehkä se kangas pari viikkoa kestää pikku kätösten aktiivista tutkiskelua. Yritin valita erilaisia värejä ja pintamateriaaleja ja luoda korkeuserojakin vanun avulla, jotta olisi jotain ihmeteltävää. Taitoin myös tietokoneelle jonkinlaista kastejuhlakutsukortin ja joulukortin yhdistelmää (ei voi tulostaa, ennen kuin tiedetään, minkämerkkinen sieltä mahasta pulpahtaa ja milloin :D), ja kuoret voisi yrittää kirjoitella tänään, jahka haen ne ensin kaupasta. Digikameraa voisi myös tarkastella ja kehitellä kuvia. Mitäs sitä vielä voisi tehdä? Siivoaminen ja ruuanlaitto ei kyllä innosta :D

Olen myös saanut äitiysloman sijaisen - oltuani siis pois jo kuukauden. No, ei ainakaan työt lopu kesken, jahka sorvin ääreen palaan :'( Eri esimiehet ovat sitten soitelleet ja sijainenkin vähintään kahdesti päivässä, mutta parempi niin. En halua käydä töissä, kun pitäisi bussilla mennä. Sijainen ehtii oikeisiin töihin vain viikoksi ennen joulua - joten periaatteessa työni ovat tekemättä 1,5 kuukautta. Lapsiparat työpaikalla, kyllähän niitä rakastaa melkein kuin omiaan... Mutta ne ei kyllä mua kaipaa, iloitsevat vain vapaudestaan :D
 
Azalealle täältä kanssa tsempitykset. Kyllä toi kuvaus kuulosti ihan lapsivedeltä!

painoarviosta, viimeisin kunnon painoarvio saatu raskauden puolessa välissä rakenneultrassa. sen jälkeen kerran, kun oli eri neuvolantäti paikalla käsikopelolla arvelivat n. 3,7 kg (silloin oli viikot 38+). SF mitta ei ainakaan mulla ole kertonut mitään lapsen koosta, lähinnä on mun omaan ruumiinrakenteeseen liittyvä. Molemmista raskauksista sf mitta on huidellut yläkäyrän yläpuolella ja silti esikoinen oli viikoilla 38+5 syntyessään 3,2 kg hoikka pieni päinen poitsu. Nyt kyllä jännittää, minkä kokoinen tapaus täältä on tulossa, kun maha olut selvästi isompi ja vauveli tuntuukin isommalta ja viikkoja tullut esikoisen syntymään verrattuna jo 2 lisää ja taitaa mennä siihen takarajaan ja käynnistykseen, kun ei vieläkään mitään oireita ole...

k&iso-ruu 40+6
 
Viimeksi muokattu:
Uuuu.. Azalea on varmaan tositoimissa! Onnea koitokseen!

Mä olen saanut painoarvioita silloin siellä kohdunsuun ja -kaulan kontrolleissa, mutta viimeisin oli viikolla 32 ja se oli silloin reilu 1900g eli ihan keskikokoinen lapsi olisi tulossa tuon perusteella (jos nyt laskee että tulee keskimäärin 200g/viikko, niin rv 40+0 ois paino 3400g). Mulla myös kyllä sf-käyrä huidellut siellä ylhäällä, mutta ei näytä viittaavan vauvan kokoon.

Mulla ei kyllä tää raskausaika ole mennyt mitenkään nopeaan - tuntuu etten oo ikinä elämässäni (edes esikoista odottaessa) jotenkin niin intensiivisesti seurannut viikkojen kulumista kuin nyt. Alkuraskauden monen viikon verenvuodot säikäytti ja itkin jo vauvan monta kertaa kuolleeksi. Keskellä oli sit tyynempi fiilis ja viikolta 26 lähtien jännäsin syntyykö meille pikkukeskonen. Oikeastaan vasta nyt tuntuu, että voi jotenkin varmoin mielin odotella ja nauttia raskaudesta kun vauva on jo iso ja muutaman viikon päästä täysiaikainenkin! Toisaalta vaivoja alkaa olla jo monenmoisia ja mieli aika malttamaton että pääsisi tähän uuteen tyyppiin tutustumaan.

Eilen meni vähän yli toi pesänrakennusvietti. Kävin kaupoilla ja ostin niin paljon tavaraa et jouduin tilaamaan taksin päästäkseni kotiin - en jaksanut kantaa tavaroita bussipysäkille. :LOL: No, onneksi ei olleet mitään heräteostoksia, vaan sellaisia tarpeellisia asioita jotka oli vielä hankkimatta..

mamadread ja ihme 34+6
 
huomenta! mä aloin miettiä tuota kun oon puhuttu et uudelleensynnyttäjällä vauvan kiinnittyminen tapahtuis ihan lähellä synnytystä ni joskohan mä saisin pian lähteä=) huomasin tänää et maha on paaaaljon alempana ku vielä hetki sitte ja jotenki muuttanu muotoaan.eilen illalla särki selkää ja reisiä ihan törkysen paljon ja aamulla herätessä sama juttu,supisteleeki huomattavasti enemmän.ei ne vielä sillai kipeitä oo mutta nii napakoita et vaikea hengittää kun supistaa.tarttis varmaa se sairaalakassi pakata valmiiks. tiiän kyllä et jos nyt alan aatella et tää syntys ennen laskettua aikaa ni varmana menee sen 2 viikkoa yli:D Azalealla taitaa olla lähtö lähellä ellei oo lähteny jo!

murunen&nappula 37+0 poksista!!!!
 
Lillikka
Huu Azalea taisi tosiaan päästä jo hommiin, tsemppiä vaan sinne!
Kadak vai on sulla jo iso-ruu :heart: ihana!

Jääräpää Ai flunssat on yleisiä tässä loppuvaiheessa? No ihan kiva kuulla, että asialle voi olla muukin selitys, kuin että miten sitä osaakaan olla basillimagneetti aina tässä kalkkiviivoilla. Koko syksy mennyt tosi terveenä ja nyt sitten tää on tätä. Mä psyykkaan täällä itseäni, että joojoo kyllä vauva saa kohta tulla, mutta ei IHAN VIELÄ kun äiti on vielä vähän puolikuntoinen. Alkuviikosta päätin, että torstaina olo kohenee ja perjantaina sitten saa syntyä, eli saa nähdä, onnistunko =) Tänään nenä on ollut jo vähän kuivempi ja ilma kulkee jotenkin. Tai siis niistämisestä on jotain hyötyä. Joka aamu oon tällä viikolla vaan siunannut, että hyvä, ettei tullut lähtöä yöllä, on ollut sen verran tukkosia ja ahistavia öitä.

Mulle on alkanut tulla samanlaista kävellessä tuntuvaa jomotusta tonne istumaluiden kohdalle, kuin mistä esikoisen kanssa kärsin lopussa, en kyllä muista miten lopussa... Mutta anyway, ihan kiva saada jotain oireita =) Sukkapuikkoja tulee harvakseltaan edelleen. Vauvan laskeutuminen on kyllä helpottanut oloa aika lailla, mutta ihme ja kumma, ettei se tämän enempää ahista tonne alakertaan. Ota näistä sitten selvää.

Kukas teistä juttelikaan jotain, että voi esikoisparkaa, kun on saanut olla kukka kämmenelllä tähän saakka ja nyt tuleekin joku vauva sekoittamaan pakan. Mua huolettaa ehkä eniten se, että miten tuo pieni mies tähän kaikkeen sopeutuu. Vaikka rajoja asetellaan täällä ihan oppikirjojen mukaisesti ;) niin joka tapauksessa me ollaan miehen kanssa molemmat edelleen ihan pää pyörällä, miten ihana pieni ihminen meillä asuukaan. Varmaan ihan turhaa huolta tää on. Kai sitä on aikaa uppoutua ihanaan vauvahöpinään ja silti huomioida tota poikaa yhtä lailla kuin tähänkin asti.

Nonniin nyt menen pienen ihanan ihmisen kanssa syömään keittoa ja sitten meidän yhdessä taiteilemia pipareita. Joululaulut raikaa ja kaikki on hyvin :heart: :heart:

Hyvää vointia kaikille taas!
Lillikka 40+3
 
Oon koko aamun odottanut jännityksellä, että pääsen pojan päiväunien aikana kurkkaamaan mitä täällä on tapahtunut. Ja olihan täällä!

Onnea Azalealle matkaan! Taidat tulla seuraavan kerran vauvauutisia kertomaan. :heart:

Maikkuson Mä liityin Uppo-Nallen kirjakerhoon. Poika on 1 v 4 kk. Ns. vauvakirjakerhoista ei oo kokemusta. Tykkäsin tuosta kerhosta siksi, kun siellä on paljon Astrid Lindgrenin kirjoja. Just tilasinkin Eemelin-kirjan ja ihka ensimmäisen äänikirjani. Tai siis pojallehan se tulee. :) Ajattelin hurahtaa niihin. Noissa Lindgrenin äänikirjoissa on lukijana se Inkeri Wallenius, joka on esim. kertojana peukaloisen retkissä ja taotaossa. Oih. Odotan innolla tilaustani. :D Heh, ehkä taitaa äiti olla alkuun innokkaampi tän kerhon suhteen kuin poika.

Lillikka Täällä vähän samat fiilikset esikon suhteen kuin siellä. Mutta oon yrittänyt tsempata, että kyllä se siitä...

Tänne ei mitään uutta. Join eilen eka kertaa sitä vadelmanlehtiteetä ja ajattelin hörppiä sitä aina tässä päivällä samalla kun luen palstaa. Ja toisen kerran iltapalalla. Katotaan. Hyvää se ainakin on. :)

Mandy ja pallero 35+6
 
Viimeksi muokattu:
Pikaterkut neuvolasta, kaikki ok. Soitin sitte samalla jo polille ja sain ensi viikon keskiviikolle yliaikakontrolliajan ja pahimmillaan siis käynnistävät vasta viikoilla 42+1 reilun viikon kuluttua lauantaina ja jos se käynnistys vaikka kestää pari vuorokautta niin ollaan jo Lucian päivässä. Hoh. En ollut yhtään asennoitunut, että menisi oikeasti joulukuun puolelle tai varsinkaan puoleen väliin joulukuuta tämä pikku(iso) nyytti :)

Lillikka ja Mandy, mä oon ainakin niin tykästynyt meidän esikoiseen, etten ymmärrä, miten sitä tunnetta ja huolenpitoa riittää tähän uuteen tulokkaaseen. Eli pikemminkin pelkään, että syrjin vauvaa enkä taaperoa :) Joka tapauksessa olen huolissani myös esikoisesta, kun en haluaisi, että hänelle tulee sellainen olo, että äiti ei välitä ja jää jotenkin syrjään, kun on kumminkin paljon pakollista hoitotouhua, jota sitten uuden tulokkaan kanssa tekee. Mutta kai se luonto pitää näistä kaikista asioista huolen ja esikoinen ja äiti tottuu tilanteeseen ja uusi tulokas saa tarpeeksi äidin huomiota perushuoltotoimenpiteiden lisäksi. Oon etukäteen ajatellut, että pyhittäisin ihan suunnitellusti osan ajasta pelkästään esikolle iltaisin, kun hän kumminkin jää päiväkotiin ja päivällä voin keskittyä täysin vauvaan ja vauvaa pidän varmaankin paljon kantoliinassa ja yritän imettää, eli vauva saa joka tapauksessa paljon läheisyyttä. Isukille illalla pikkunyytti ja sitten puuhaan esikon kanssa jotain ihan kaksin (jos nyt huolii mut leikkikaveriksi, yleensä leikkii muiden kanssa ja äiti on huoltohenkilökuntaa) :)

Halauksia kaikille kipuilijoille!
 
Viimeksi muokattu:
Azalea tsemppiä!!

Tänään oli neuvola ja kaikki arvot ok. oli kyl ihme ettei ollut pissassa sokereita kun join tuoremehua ja söin banaanin ennen kuin lähdin ja mulla siis rd. Laittoi lähetteen yliaikaiskontrolliin ja toivon et pääsen jo ens viikolla koska haluun siihen kovakouraiseen sisätutkimukseen jotta lähtis synnytys alkuuun. Oon niin malttamaton ja kärsimätön jo etten tiedä miten päin olisin. Ja mitään merkkejä synnytyksestä ei ole. Tuli mieleen kauhuajatus että mitä jos tämä menee jouluaattoon asti!!!?

Tänään maagiset rv 40!
 
Kylläpä oli taas tekstiä tullu.

Azalea taitaa tosiaan olla jo synnyttämässä =) Tsemppiä sinne :heart:

Tulin vaan pikaisesti käväseen ja kertomaan että MÄ SAIN JOTAIN AIKASEKS =) =) =) Eli tein vihdoin ja viimein joulukalenterin =) JIPPII!!! =) =) Kyllä sitä voi olla pienestä ilonen. Nyt täytyy lähtee laittaan vähän naamaa ja tukkaa kuosiin ku lähetään miehen kanssa ulos syömään ja juhlimaan ens viikon vuosipäivää =)

fanttomi & 37+0 POKS!!! :heart: Vihdoinkin täysaikasia =)
 
Nopeasti lukaisin kaikki tekstit läpi, mutta mitään ei oikeen jäänyt mieleen, muuta kuin Azalea taitaa olla jo vauvanhakureissulla. ihanaa :flower:

Mul tuli eilen törkeän huono olo ja sama jatkuu. Sydän hakkaa täysillä, paleltaa, oksettaa ja mahaan sattuu...ns.alkurask oireet palanneet. on kuulemma normaalia.
Kävin kuitenkin tänään siellä Salossa ultrassa ja luojan kiitos vauva oli kääntynyt RT!! kokoarvio oli 2930g. pissa ja RR molemmat ok. Nyt saa odottaa rauhassa että vauva on valmis syntymään.

pahoinvoiva auringonpilkku ja virkeäliikkeinen Uuno joka vois jo laskeutua. rv36+6.
 
Mä en auringonpilkku tiennytkään että noi alkuraskauden oireet voi palata lopussa. :O Mut se selittää ehkä miksi on parina aamuna ollut tosi paha olo ja on saanut taistella et onnistuu syömään aamupalaa..

mamadread ja ihme 34+6
 

Yhteistyössä