***Joulukuun Pikkutontut ELOKUUSSA***

Tirppa Onnittelut puolivälistä =)

äitiyspakkaus rahana otetaan. Kaikki on tallessa ekasta.

Mulla ei oo ketään läheisiä ystäviä tällä hetkellä raskaana. Kaikilla on vielä aika pieniä lapsia,mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Itsekin tulee osteltua kirppiksiltä ja huuto.netistä tavaraa esikoisellekin ja tällekin vauvalle alan katsella pikku hiljaa. Niin ja toki alemyynneistä.
 
Iltaa mammoille :)

Täällä yksin kotona istuskelen, kun mies keskiviikkona lähti taas maailmalle. :( Onneksi porukat asuu lähellä ja näin viikonloppuisin käynki siellä syömässä, seurustelemassa jne.. Yhdelle tuntuu niin typerältä alkaa laittaan ruokaaki.

Piti alkaa kommentoimaan tuota voimavara-kyselyä. Me saatiin sellaiset, molempien piti täyttää omat ja viime neuvolassa sen pohjalta keskusteltiin n. 30-45min. Vähän tuntu kyllä näin esikoisenki odottajalle erikoisilta kysymykset tyyliin: "ymmärrän, että vauvan syntymä muuttaa elämäämme".. Vähän oli sellanen olo, että aijaa, enpä ois kyllä arvannu. :D Mutta toki ymmärrän, että on myös niitä ihmisiä, jotka tätä kyselyä tarvii ja varmaan tällä neuvolatätit saa jotain osviittaa siitä, mitä ihmisten päässä liikkuu.

Fantaihana oli kaatunu. Onneksi ei käyny pahasti!! Koitetaanpas kaikki olla varovaisia, varsinki sitten ku liukkaat alkaa. Meidän talo on rinnetontilla, tontin "huipulla", eli joka päivä kiipeilen portaita, jotka syksyllä/talvella tuppaa olemaan aika helkkarin liukkaat.. Pelottaa kyllä jo valmiiksi ja oonki tässä harkinnu kaikenlaisia turvavälineitä ja alasmenokeinoja.

Väsymyksestä oli myös ollut puhetta. Täälläkin havaittavissa veto-pois oloa. Tänä aamuna mietin, että imuroisinko vai leikkaisinko nurmikon.. En tehnyt kumpaakaan :D Huomenna taitaa olla pakko leikata jo tuo nurtsi, kun ens viikolle on luvattu sadetta.

Eilen kävin hakeen postista Eisbärchen-lämpöpussin, jonka tilasin. Se on kyllä tosi ihana ja toivottavasti myös toimiva sitten kun vauva syntyy.. Onko jollain kokemuksia näistä lämpöpusseista??

Jeps, taidanpas siirtyä tästä sänkyyn ja lueskella vielä vähän. Vauva alotti taas iltareenit, niin kiva tunnustella ja fiilistellä vauvan liikkeitä. Tänään mun äiti ja sisko tunsi ekaa kertaa vauvan potkut ja olivat aivan innoissaan.. :heart:

Illat pimenee ja kohta voi alkaa polttaan takkaa ja kynttilöitä, ihanaa..

Hyvät yöt kaikille!

MiMa ja Bebé 22+3
 
Heh, eilen alko tuntumaan vauvan potkut korkeammalla ja kovempaa, siis PALJON kovempaa. Istuttiin koko perhe tos sohovalla ja naurettiin ku maha heilu puolelta toiselle ja minä säpsähtelin ja lapset yritti ottaa kiinni vauvan potkuja :D Vauva on ollu ny muutaman päivän pää alaspäin. Hikka tuntuu selvästi tuolla häpyluun kohtiilla ja potkut potkitaan navan korkeudelle ja vähän ylikin. Olis vaan kiva tunnustella kauemminki,mutta ku on tää supistusherkä kohtu niin siihen se sitten menee,että rupeaa supistelemaan ja ottamaan kipeää jne... :/
Mutta tää oli tällänen pikanen... nyt lähen töihin --->>>>>
 
Iltaa mammoille :)


Eilen kävin hakeen postista Eisbärchen-lämpöpussin, jonka tilasin. Se on kyllä tosi ihana ja toivottavasti myös toimiva sitten kun vauva syntyy.. Onko jollain kokemuksia näistä lämpöpusseista??

MiMa ja Bebé 22+3
itsellä ei ole vielä lämpöpussia ollut aiemmin mutta hankittiin nyt kun on kaksi tuttua joilla tämä ollut talvivauvoilla ja helpottaneet elämää kovasti,ei ole niin pakusti tarvinnut pukea vaunuihin kun lämpöpussi on ajanut samaa asiaa,eli kevyempi puku on riittänyt päälle lämpöpussin kanssa. Tätä toivon minäkin,koska on tosi hankala kun joutuisi kaksi pukua laittamaan ulos lähtiessä vaunuihin. meillä on sellainen musta jossa lampaankarva sisällä. ja koko etuläpän sa tarvittessa pois.


on kiva huomata että tuosta voimavaralapusta on niin rilaisia kokemuksia ja neuvolassa on tosiaan niiden pohjalta keskusteltu,meille sanoivat suoraan ettei ole vielä päätetty miten sitä käytetään.

sunnuntai,menipäs ne vapaat nopeesti.

EevaN ja pieni 23+2
 
Onpa hyvä kuulla että lämpöpussi olis hyödyllinen ostos - itsekin olen miettinyt sellaisen hankintaa :)

Äiti oli tilannut mulle Vauva-lehden ja mukana tulee tilaajalahjana itkuhälytin, Philips Avent-merkkinen - onko kokemuksia? Vauvalehtiä ja muitakin oon innoissani ahminut lähes joka päivä. Kaikki on kyllä niin uutta ja ihmeellistä etää huh huh... mitähän kaikkea sitä unohtaa tässä äitiydessä ;)

Mulla ei oo läheisiä ystäviä enää raskaana yhtäaikaa. Paras ystävä oli mutta sai vaavin jo kesäkuussa. Pari kaukaisempaa tuttua on kyllä ja on aivan hauska jakaa kokemuksia silloin tällöin, varsinkin kun toinen menee aivan samoilla kuin mä :) Olispa kyllä ihanaa jos olis oikein "mammakerho" omasta takaa eli parhaimmista ystävistä vaikka! Mä tosin olen vähän myöhäisherännäinen eli nyt 31.v joten suurimmalla osalla kamuista on jo perhettä ja jopa perheluku täynnä. Mutta eihän sitä koskaan voi tietää... ;)

Lueskelin eilen yhtä iki-ihanaa suosikkiblogiani ja siellä oli raskaana olevalle blogin pitäjälle pidetty IHANAT vauvakutsut!!!!!!!! IIIIIIIK!!!!!! Tahtoo sellaiset :p
Onko teille pidetty sellaisia koskaan tai oletteko itse olleet pitämässä? Aivan ihana perinne tuolta rapakon takaa jonka kyllä soisi rantautuvan oikein kunnolla tänne kotiSuomeenkin :)

Täällä masussa voidaan hyvin ja potkitaan minkä keretään :heart: Vatsa on viime aikoina ollut sekaisin, varmaan edelleen noista rautalisistä mutta toivotaan että nyt rauhoittuisi kun aion vaihtaa merkkiä. KIITOS teille hyvistä vinkeistä!!!!!!!

Kyselin joskus aikaisemmin maksaläiskistä kasvoissa, onko jollain muulla tullut? Miten ootte saaneet pois? Mulla aurinko aiheutti melkoiset kartat varsinkin otsaan vaikka kyllä koitin suojautua auringolta ja uv-säteilyltä parhaani mukaan. oon kyllä kuullut että ne vaalenisivat pois, toivotaan siis näin!

Sunnuntai rullaa sateisena, taitaa olla siivouspäivä tiedossa.... tai sitten vain makoilen ja myhäilen... ;)

Miimau & masuasukki 19+5
 
noista täytettävistä lapuista tuli vaan mieleen kun viime raskauden aikana olin tosi masentunut ja noi laput oli yhtä tyhjän kanssa. Vasta kun esikoinen oli syntynyt niin pääsin psykologille istuskelee muutamaksi kerraksi. Ei se synnytyksen jälkeinen aika ollut raastavaa vaan se raskausaika jolloin tuntu että olis jäänyt yksin. Tätä ei kyl ole enää onneksi ole tän seuraavan kanssa ja ne kyllä neuvolassa tietää siitä joten ne aina kyselee että alkaa jo raivostuttaa :)
 
Tirppa on ainakin saavuttanut puolivälin ONNEA=)

Fantaihana Onneksi selvisit tosiaan vain säikähdyksellä kaatumisessasi.... Hurjan kuulosta ja nyt ollaankin sitten varovaisia :hug:

Voimavarkyselyä en itse ole ainakaan vielä saanut eikä tuosta ole ollut puhettakaan. Keskiviikkona olisi neuvola niin josko sitten sen saan, jos saan...

Miimau Mullekin äiti tilasi tuon Vauvalehden mutta tilaaja lahjaksi saan hoitolaukun (olisin halunnut itkuhälyn nyt kun sanoit itse saavasi...). Tuosta itkuhälyttimestä en osaa sanoa mitään mutta Avent on muuten kyllä hyvä merkki :)

(.)
Supistelut jatkuvat edelleen ajoittain...Ultrassa olivat sitä mieltä että kun on jo kolmas tulossa niin varmasti on myös supistelua ja tarvittaessa sitten näytille...
Nyt on alkanut selkä vihoittelemaan ja KUNNOLLA! Todella kipeä kaiken aikaa. Kävely alkaa olemaan jo aika ankkamaista ja ajoittain nuo liitoskivutkin nostavat päätään... Että aletaan olla ns.sillä loppusuoralla kun alkaa vaivatkin nostaa päätään :)
Heh, onko muilla alkanut ns.naksumaan tuolla jossain lantion seudulla? Ihme naksahdus kuuluu aina välillä kun lähtee liikkeelle tai vaihtaa asentoa.... :) Ilmeisestikin lantion löystymistä vaan mutta jännän tuntuista.
Väsymystä ei mulla ainakaan vielä ole tai sitten en ole vain kerinny huomata sitä :D

Jaahas, kai se on taas mentävä kun alkaa meno kuulostamaan siltä noilla lapsukaisilla :)

¨¨Vauvahai & vaavi 20+1¨¨ Eilen sitten POKSui puoliväli :) *POKSut siis sille *
 
Kiitän :)

Mäkin mietin tuota lämpöpussia, mutta taidetaan säästösyistä mennä samoin kun poikien kanssa, lampaantalja vaunuihin ja villahaalari ja toppahaalari ja tarpeen mukaan vielä peitto vaunukopan päälle. Helpompi kyllä ois tuo pussi mutta jaksoinhan mä turata kahellekin tuon jumalattoman kerrospukeutumissatsin vaunuihin niin kait sitä sit yhellekin :D

Miehen sisko on raskaana kanssa nyt, ja juuri syntyi vauva sukuun. Ei kylläkään ihan hirveasti olla tekemisissä. Ystävällä meni kesken raskaus ihan vasta joten mieluiten etenkin hänen seurassaan vältän koko aihetta. Jotenkin vähän kyllä hankalaa kun itestä tuntuu ettei oikein kärsi mainita omista vauvajutuista mitään, vaikkei ystäväni varmasti pahastuisikaan vaikka miten puhuisin. No, eiköhän tuo tuosta kun pääsee pettymyksestä ohi, tosi pahalta kyllä tuntuu kun tietää miten paljon hekin vauvaa toivovat ja kovasti ovat yrittäneet. Ja onneksi on kaksplus :D

Eilen tuntui ekan kerran oikein kunnon potkut vatsan päältä, pari viikkoa on mukutellut suoraan alaspäin ja eilen sitten sen verran kääntyi että tuntui päällepäinkin muutakin kun vaan hipasua. Harmi kun oli mies jo nukkumassa, aamulla kun sanoin niin oli vissiin vähän harmistunut kun ei itse päässyt kokeilemaan.

On tässä tullut yksi uusi raskausoire :D Ei nimittäin enää hiukset rasvoitu ensinkään :D Normaalisti on PAKKO pestä vähintään joka toinen päivä, nyt meni jo neljä päivää ja sitten pesin vaan kun oli jo sellanen olo että pakkohan ne on jo pestä, ei sillä että ois vieläkään olleet likaiset :D Ei kyllä haittaa yhtään tämä oire, jotain positiivista kömpelyyden ja virtsankarkailun ohelle..

Vauvakutsuista ei ole mulle järjestetty, enkä oo koskaan osallistunut. Täällä savonmaalla on niin vahva tuo rotinaperinne että ei täällä kai kovin paljon vauvakutsuja järjestetä. Ite en kyllä haluiskaan, kun tosiaan kaikki tulevat kuitenkin rotinoille ja mieluummin annan vauvan olla juhlinnan keskipisteenä kun ite siinä olisin :D

Nyt siirryn nauttimaan tyhjästä huushollista ja hiljaisuudesta, iskä lähti viemään poikia mummille yökylään ja oon tässä piiiiiiiitkästä aikaa itekseen kotona :)

Tirppa ja HerttaMartti
 
Heipähei!

Kirjoittelut on taas hieman unohtunut, vaikka olenkin lähes päivittäin käynyt lukemassa kuulumisia:)

Onnittelut kaikille jotka ovat jo ultrassa käyneet, hirmuisen paljonn on tyttöjä lupailtu tulevaksi:) Itsellä olis ultra 9.8 eli tiistaina, ei enää montaapäivää kun päästään näkee pieni <3
Mun äitini sanoi, että hän haluaisi meidän mukaan ultraan, mutta ehkäpä menemme ihan kahdestaan:)

Eilen poksui puoliväli täälläkin, jee!!

Ideh ja Murunen 20+1
 
  • Tykkää
Reactions: Kahlan
Morjensta!
Täälläkin kirjottelut hiukan jääneet vähemmälle, kun olen vaan keskittynyt jännittämään tuota 9.8 olevaa rakenneultraa..Kumpa kaikki olisi hyvin :heart:
Sitten uskaltaakin jo hivenen huoahtaa ja ehkä jopa lähteä kaverin kanssa tutkiskelemaan Ikean lastentarvike tarjontaa :) Eilen juhlittiin porukalla ystäväni ja hänen miehensä kihlajaisia! Meno oli kova ja selväpäisenä väsyinkin helposti seuraamaan, hivenen humaltuneiden pippalointia ja siirryin karaoken alkaessa sisälle lueskelemaan uutta Vauva-lehteä :D
Loppujen lopuksi oikein onnistuneet juhlat ja uskoisin, että kaikki nauttivat toistensa seurasta!!
Isäntä nugguilee "juhla-fiilistä" vielä pois ja itsellä alkaa tylsyys iskemään päälle...Vois kiusaks mennä pusimaan sitä hiukka :D

Kahlan ja rakkain rv.20+4
 
moi

Miimau Me ihan vasta pidettiin yhelle ystävälle yllätyksenä vauvakutsut ja mukavaa oli :D Oli oiken iloinen yllätyksestä ja tykkäsi kovasti. Itekki halusin semmoset olis niin ihanaa :)

Ystäväpiirin raskauksita Mun pikkusisko on kans raskaana ja eroa LA:n välillä on vaan 4pvää hänen edukseen,mukava et on sit seuraa ku pitkästyn yksikseni aika helposti. Kummallakin kun miehet viettää 8h päivästä koulussa on hyä et on seuraa toisesta ja voi jakaa kokemuksia :D Muutama ystäväkin on raskaana ja toinen kohta saakin jo vaavan toinen vasta alkuvuodesta :)

Nyt pittää koittaa alkaa ihmismäistyyn yövuoron jäljiltä :)

Mukavaa päivää kaikille :)

höyhen ja tonttu 23+1 :heart:
 
Vauvantavaroista Hankkimatta on edelleen vaunut ja sänky, pinnasuojus sänkyyn ja turvakaukalo, lisäksi jotain pienempiä juttuja kuten harsoja jne. Mua melkein harmittaa kun anoppi hommaa sängyn, ei muuten mutta en voi hoputtaa sitä ja mieli tekisi jo päästä väkertämään tosta meidän makuuhuoneen nurkasta "vauvanurkkaa" Meille tulee anopin kaverilta hoitopöyt ja pitää kuulemma olla sit samaa sarjaa Brion sänky kans niin anoppi ostaa sen sängyn.

Meille tulee tohon "vauvanurkkaan" sänky, hoitopöytä ja seinään kiinni pieni hylly hoitopöydän yläpuolelle. Valmiina on jo ihanan pehmeää valoa antava pupun muotoinen lamppu sinne hylylle, mukava valo sitten illalla ja yöllä jos tarvii vaipanvaihtoon tms.

Ärsyttää välillä kun noiden meille saapuminen ei ole nyt omasta aikataulusta kiinni eikä pääsee niiden kanssa nyt hääräileen. Voin sit laittaa kuvaa kun nurkkaus on joskus valmis.

Vaunuja ei olla vielä ostettu, varmaan ostetaan ne ABC Designet, mutta ei vielä kun ne on sit eteisessä pölyttymässä. Kai ne kuukauden, parin sisään meille tulee, itse olen malttamaton mutta mies on käytännöllisempi.

Turvakaukalo-asiaan ollaan perehdytty. Meille tulee varmaan Maxi Cosi oli niin kevyt, suht edullinen 120€ ja miellytti meitä. Ilman telakkaa ostetaan kun se telakka maksaa enemmän kuin kaukalo!

Äippähousut on olleet jo hyvän aikaa käytössä, tavalliset ei enää mahdu paitsi jotkut lökökotihousut joita voi roikottaa palluran alla. Paidat alkaa käydä lyhyiksi, pitäisi käydä shoppaileen pitkähihaisia trikoopaitoja joissa olisi pidempi helma.. Onneksi on muutama pidempi toppi joita sit oon kierrättänyt käytössä. Yksi pesussa, yksi kaapissa ja yksi päällä :D

Kaikinpuolin hyvä olo odotuksesta, on tämä vaan aika kutkuttavan ihanaa. Tuolla se nykerö nytkin tökkii masussa. Ihaninta on olla tässä odottamassa yhdessä tuon ukkelin kanssa :heart:
Joskus olo on malttamaton, olisi jo joulukuu, mutta toisaalta haluan kokoa ja painaa mieleen tästä odotuksesta joka hetken.

Huomenna neuvola, pitänee kysyä tota neuvolalääkäri käytäntöä, että onko sellaista täälläpäin. Ja jee, me saadaan kelalle ne todistukset nyt ja äippäpakkaus saadaan tilaukseen!

Mutta nyt suihkuun ja kotipitsaan, ukolla on pitsanälkä kuulemma, mahtaako eiliset tuparit vähän painaa? :) Illalla ehkä ihan leffateatteriin voitaisiin poiketa.

Susimieli ja Pieni 22+0 (POKSUU POKSUU!)
 
Äitiysvaatteet: Eilen sain kolmet housut ja kasan paitoja ja puseroita kaverin siskolta, joten tänään sain käydä vaatekaapin läpi ja pakata "pieneksi jäävät" varastoon. Oli juuri sopiva hetki, tavalliset housut menivät vielä viikko sitten (nappi auki tosin) jalkaan, nyt ei enää edes niin. Ja monet paidat alkavat jäädä lyhyiksi, tosin on minulla sellaisiakin, jotka menevät malliltaan ihan loppuun asti.
 
Täällä taas. Olen vauvanhuonetta alkanut sisustelemaan. Meillä siis vasta remontoitu huone odottaa poikaa, ja siellä on harmahtavat tapetit jossa menee lattiasta kattoon vaaleita lehtiköynnöksiä. Huonekalut ostetaan valkoisena. Brio two pinnis, Ikeasta Expedit hylly (8 lokeroinen) + mustia Drönä laatikoita. Hoitopöydäksi ajateltiin Ikean Hemnesiä, johon on lisäosana hoitotaso.

Kun vauva kasvaa, hoitotason saa pois ja jää vain normaali valkoinen lipasto. Ns. sisustusvärinä näille harmaille ja mustille toimii vihreä, ja sitä on esim. harmaan nojatuolin tyynyt, matto, verhot ja hoitopöydän korit. Seinälle tulee veljeni vanha taulu jossa puput ajaa lentokoneita, taulussa on yllättäen paljon vihreää ;) Lisäksi raaskin ostaa vihreän Puppy tuolin
.

Vaatteita olen haalinut kirpputorilta. Esikoinen kun on, niin mitään ei tosiaan löydy kaappien kätköistä. =)

Omasta kuvasta olette myös jutelleet. Minä nautin kun on joku syy olla isomahainen ;) hehe.. Joskus tosin menee peilin edestä ja tulee sellainen "kuka toi on"- fiilis. Poju potkii nytkin kovasti ja eniten äitiä kiusataan aina öisin ja iltaisin. Joskus jopa niin että pelästyn ;)

Äitiysvaatteet tällä ollut käytössä suht. ajoissa. Itseasiassa pidän niistä, olen varmaan vähän pimeä? :vampire:

Hyyppis+Poju 22+0 (jee, uusi viikko alkoi taas :saint: )
 
Kahlan mulla on ihan sama, et kirjoittelut on jotenkin jäänyt pienemmälle kun odottelee niin jännäillen sitä rakenneultraa:)

Hei onkos muita ketkä kirjoitteli blogia?? Olis kiva lueskella ja seurailla muidenkin blogipäivityksiä.
 
Siitä onkin aikaa kun olen ehtinyt tänne kirjoitella. Juuri palailtiin parin viikon autolomareissulta. Mukava reissu oli ja säät suosi! :)

Äitiysvaatteista. Äippähousut on olleet käytösäs jo pitkään, paidatkin pikkuhlijaa. Tykkään kovasti äippävaatteista kun ei kiristä ja niitä on tullut haalittua aika lailla jo esikoisen odotukseen, lähinnä huuto-netistä. Sieltä hankin juuri talvitakinkin halvalla, ja hyvältä vaikuttaa.

Vaunuista. Esikoisella käytössä teutonian spirit s3- vaunut ja todella loistavat! Hankittiin myös Teutonian tuplayhdistelmät huutonetistä kun ikäeroa tulee 1v 7kk. Vielä ainakin esikoinen viihtyy rattaissa hyvin.

Oma kroppa. Mulla on painoa tullut jotain 2kg vasta tähän mennessä, joten ei ole läskiä kauheasti. Tykkään kuitenkin pyöreästä vatsastani vielä tässä vaiheessa. Sitten kun maha alkaa ahdistaa ja ei pysty tekemään mitään kun vauva painaa, niin se on sitten eri asia. Mutta raskausvartalo on muuten ihana.

Rakenneultraa täytyy malttaa vielä odotella toista viikkoa. Saa nähdä miten käy vahvan tyttöoloni. Toisaalta toivon kyllä poikaa, jotta esikoisen vaatteet kävisi myös nuoremmalle eikä tarvitsisi ostella kauheasti uusia kirpparilta.

Lumine 19+2
 
Heipä hei :)

Meillä ollut lämpöpussi suuressa suosiossa! Minä tykkäsin kovasti ja nyt hommaan turvakaukaloon oman pussin.

Vauvakutsut ollaan järjestetty kaikille kavereille ja itsekin olen kutsut saanut. Aina on ollut ihanaa herkutella ja hypistellä vauvantavaroita ja ennen kaikkea viettää aikaa ystävien kesken.

Mulla pari kaveria odottaa samaan aikaan ja toista lasta kuten minäkin. Paljon ollaan tekemisissä kun suht lähekkäin asutaan. Mulle on ollut todella tärkeää mammakavereiden seura. Onneksi moni ystävä on samaan aikaan lasten kanssa kotona!

Pitää lähteä äitiysvaate ostoksille, koska tänään kuului ainuista mammapöksyistä rits, ja reikähän se päätti piristää työpäivän alkua :D Parit liivitkin pitäs hommata, kun ympäryksestä alkaa kiristämään. Kalliiksi vaan tulee jos taas tarvitsen odotusajalle ja imetysajalle omat liivit. Edellisen odotuksen liivit on liian pienet kupista ja imetysajan alkaa kiristää ympäriltä... Mun on pakko asioida liivikaupassa, jotta saa oikean kokoset liivit. Mulla kun on ympärys 70/75, mutta kuppi pitää olla jotain g/h.

Rakenneultra ens viikolla ja huomenna puoliväli, jee!

Mango ja Kieppuli 19+6
 
Ja täälläki vielä yks ultraa jännäilevä. Huomenna olis meno ja kyllä tätä on odotettu ja pelättykki vähän. Iloisesti vatsassa kuplii joka ilta ja se kyllä rauhoittaa mieltä:heart: Mieskin jo muutamasta liikkeestä päässy osalliseksi. Tyttölupauksia on ollu kyllä paljon että saa nähdä miten meidän poikaolon huomenna käy :D

Kirpparit ja käytetty tavara on kyllä meidänki juttu. Kaiken lähes meinaan sieltä etsiä ku on niin hyvää tavaraa ja taitaa kasvaa kaikesta ulos niin nopeesti. Tuosta vauva-lehdestä sen verran että itekki tilasin sen jo alussa ja on siitä jotain iloa ollu. Mukana piti tulla kantoliina jota ajattelin jopa kokeilla mutta kappas ei ole näkyny ?? Ehkäpä soittelen perään jos ei ala kuulumaan.

Neuvola paikoissa näkyy olevan hurjia eroja. Mulla ei ole tota lääkärineuvolaa ollu tietääkseni ku sillon 11 viikolla, eikä ole ollu kyllä puhettakaan. Myöskään virtsaa ei ole katottu ku kerran sillon alussa. No nyt onki sit heti ens viikolla myös se kelaneuvola ku meni tää rakenneutra näin pitkälle.

Nyt lämmintä mustikka piirakkaa vanilijakastikkeella ja huomista odotteleen:p saa nähdä tuleeko painosta noottia:D

Bellaella & Siemen 22+0 POKSISTA VAAN TAAS!
 
vauvantavaroita alkaa tulla pikkuhiljaa meillekin päin kun 'viimeset' saa tietää vauvasta. kauheasti syyhyää päästä kirppareille etsimään kaikkea. Kirpparilta muuten löydettiin turvakaukalo britax römer baby safe onko kellään kokemusta kyseisestä kaukalosta?? ihan ehjä ja siisti ja maksoi vain 40e (omasta mielestä löytö :) )

Vaunut päätettiin ostaa lähes ainoona ihan uutena, että kun tulee lisää lapsia niin on sitten vaunut jota tietää itse miten on pidetty. en kyllä vielä tiedä millaset vaunut olis parhaat, vinkkejä? kun pitäs olla sellaset näppärät joilla pärjää kaupassa ja voi sitten kävelläkin sen pitkän matkan sinne kauppaan :)

oma kuva ei tosiaan ole ongelma ;) rakastan (ainakin toistaseks) tota vatsakumpua ja mieskin tykkää kovasti :) äitiysvaatteita en oo käyttäny kun kuminauhavyötäröllisiä farkkuja toistaseks kun jotkun omatkin housut menee vielä jalkaan, ja ostin sellasen bellybelt-jatkeen (ei ihan kauheen hyvä mut toimii)

pesänrakennusviettiä kovasti kaipaisin tännekin suuntaan kun niin moni kaappi on vielä muuton jäljiltä tyhjänä ja ne tavarat lojuu lattialla ja joka paikassa. tai sitten oon vaan saamaton ;)

( . ) perjantai lauantai välisenä yönä kotiuduttiin mökiltä ja sitten onkin ollu veto ihan pois. viikko oltiin ja aivan ihana reissu oli, päästiin saunomaan ja uimaan eikä sen lisäksi tehty oikeestaan muuta. tiistaina meillä on se kela-neuvola, pitää muistaakin palauttaa se voimavarakysely. ja ennen sitä meen fysioterapiaan kun toi selkä vaivaa. ihanat vauvan liikkeet tuntuu selkeästi jo vatsan ulkopuolellekin, mies ihan innoissaan kun koko vatsa tosiaan hytkyy kun Tipi innostuu.


Kista & Tipi 22+3
 
Heips!

Minä pidän tästä nykyisestä muuttuneesta kuvastani.Tykkäsin myös esikoisen aikaan ja tykkään myös nytkin.Voisin olla aina raskaana :p.Minusta tuo kasvava masu on aivan ihana,jopa ihan loppumetreillä,vaikka vaivoja varmaan onkin jo sitten.

Ystävien yhtäaikaisista raskauksista.Yksi tuttuni odottaa yhtäaikaa...meillä on jopa samana päivänä LA :D.Hirveästi ei olla tekemisissä muuta kuin miestemme kautta,mutta silloin tulee aina sitten höpistyä ja kuulumiset vaihdettua odotukseen liittyen.Ollaan monesti naurettu,kun ultrat ja kaikki osuvat aina samoille päiville.Me varmaan sitten kilpaa synnytelläänkin vierekkäisissä huoneissa :LOL:.

Täällä meillä otetaan joka neuvolakäynnillä kaikki jutut mitä siihen kuuluukin.Eli pissa,hb,verenpaine,paino ja tietysti kuunnellaan sydänäänet(öö,tulikos tuossa jo kaikki).

Juu ja tänään sain viimein päätettyä,että äitiysavustus otetaan rahana.Päätös oli kyllä äärimmäisen vaikea :rolleyes:.Täytyy huomenna kipittää kelaan ja viedä se ihan paikanpäälle,kun yksi kohta jäi hieman epäselväksi.

Tuosta lämpöpussista piti kysyä,että kun aika tietämätön olen niiden suhteen,että miten se toimii sitten kaukalossa?Niissä pusseissa kun on se "reikä" mistä saa kaukalon vyöt kiinni,niin eikö se ole muka hankala?Jotenkin tuntuu niin hankalalta,niin siksi haluaisin kuulla käytännön kokemusta joltakin,jos kokemusta olisi.Älysköhän kukaan edes mitä tarkoitan :ashamed:?


adalmiina ja sitso 23+4
 
Hei taas kaikille!

Täällä odotellaan innolla kela-neuvolaa mikä on tunnin päästä!
Eilen mieskin tunsi potkut ensimmäisen kerran ja se oli kyllä jotain aivan mahtavaa!
Olen pari viikkoa niitä itse tuntenut mutta on se ihanaa kun mieskin pääsee tunnustelemaan.. :)
 
Huomenta! :)

Mulla on pari ystävää samaan aikaan raskaana, talvella on jokaisella meistä La:t. :) En oikeastaan näe heitä edes usein, facebookissa jutellaan melkein joka päivä :)

Mä ainakin tykkään vielä itseni ulkonäöstä, sivulta näkee vasta et oon raskaana, kun ei noita kilojakaan ole tullut vielä lisää :)

Eilen illalla makoilin sängyssä selällään ennenkun nukkumaan mentiin ja pidin kättä masun päällä, ni johan pikkunen potkas. Tuntu aivan ihanalta, huusin sit mun miehenkin kokeilee ja sekin ne tunsi :heart: En ole ennen kädellä niitä potkuja tuntenut, ja nyt tiedän ihan selvästi miltä ne tuntuu :)

Äitiyspakkauksesta me aiotaan se ottaa, koska tämä on meidän esikoinen. Ja on siellä ihania vaatteitakin. Toivottavasti nyt sit saatas poika, on aika poikapainotteinen väreiltään se pakkaus. :D

Viikon päästä on rakenneultra, voi että jännittää. No onneks on tekemistä tälle viikolle ni menee aika nopeempaa :)

- Sokruli ja Napero 20+0 *Poks Poks* :heart: -
 
Adalmiina Mä olen ymmärtänyt, että se turvakaukalopussi on kaukalossa aina kiinni (ei tarvitse vöitä pujotella joka kerta), sitten vain vauva kaukaloon (pussiin) istumaan, vyöt kiinni ja lopuksi pussi kiinni. Vauva pysyy lämpimänä ilman toppahaalaria ja vyöt istuu paremmin ja on turvallisemmat, kun välissä ei ole paksuja vaatteita.

Hippuliinu ja viimeinen villahousu 19+6
 
Hippuliinu ehti ensin vastata, mutta juuri noin se on. Meillä oli kuopuksella tuo turvakaukalopussi ja oli kyllä tosi kätevä, kun autolla tuli kuljettua paljon. Vietyä isosiskoa kerhoon jne. Ei tarvinnut joka reissuun pukea toppahaalaria, riitti kun laittoi pipon päähän ja vauvan pussiin :) Meillä on myös sellainen Eisbärchenin vaunuun tuleva pussi. Sitäkin tuli käytettyä, kun oli niin kylmä talvi. Ja pikkupakkasille riitti ohut vanupuku ja lämpöpussi.

Onnea kaikille taas tuleviin ultriin, tänäänkin monella H-hetket Meillä ultra on keskiviikkona heti aamusta. Hiukan alkaa jo jännittää! Potkut kyllä on vahvistunut ja tuntuu jo ulospäinkin, joten sinänsä ei hirveesti huolestuta.

Vauvakutsut on aivan ihania! Mulle on pidetty molemmista ja todennäköisesti tämänkin kohdalla pidetään. Saa herkutella ihanaa ruokaa ja nauttia ystävien seurasta. Ja sitten saa vielä ihania lahjoja pikkuiselle! Ja meillä on usein ollut jotain piniä leikkejä tai kilpailuja myös.

Yhdessä odottamisesta mun kaveripiirissä tuntuu olevan oikein babyboomi! 3 mun parhaimmista kavereista on yhtäaikaa raskaana. Lasketut ajat on 2 kuukauden sisään. Lisäksi miehen parhaan kaverin vaimo odottaa myös. Ja lisäksi vielä ainakin 3 hiukan etäisempää kaveria. Joten vauvoja syntyy!!! Toivottavasti tämä mun vauva syntyy vasta ens vuoden puolella niin pääsee samaan aikaan muiden kanssa kouluun tms. Joten ei ole puutetta vauvajuttujen jakajista :)

Pesänrakennusvietistä voisin joltain ottaa pienen osan ;) Oon jotenkin työpäivän jälkeen niin poikki ettei jaksa mitään muuta kuin sohvalla röhnöttää. Ja kun ei ole oikein mitään uutta laitettavaa niin ei kauheesti kiinnosta. Kaikki on aiemmilta perittyä tavaraa. Esikoista odottaessa oli kyllä aikamoinen pesänrakennusvietti ja oli ihanaa laittaa vauvalle nurkkausta ym. kun kaikki oli uutta. Tai ei uutta, mutta uutta meille. Mulla olikin varmaan nurkkaus valmiina jo reilusti ennen raskauden puoliväliä ;)

Oma kroppa on tuntunut ihan kivalta. Mukavaa kun on syy olla paksu ;) Mä oon kyllä aina ihan nauttinut raskausajasta muutenkin.

Niisku 20+5
 
Ultrasta kotiuduttu ja niinhän se mun poikaolo vain piti paikkansa, eli vahva poikalupaus saatu. Vaikka oletinkin vauvan olevan poika, on olo silti jotenkin omituinen! Jotenkin en ole ikinä osannt ajatella itseäni pojan äitinä:eek: No, eiköhän siihen poikienkin ajatusmaailmaan pian pääse sisälle. Ultrassa pojalla oli jo oikein miehekkäitä elkeitä, esitteli haukkariaan ja rapsutteli myös takapuoltaan...Kaikki rakenteet olivat myös kunnossa eikä mitään muitakaan huolenaiheita ei näkynyt. Painoarvio oli 376 g. Vauva vastasi tarkalleen päiviä. Sain myös ajan synnytystapa-arvioon ja ultraaja piti erittäin todennäköisenä, että minun (ja sukuni) historialla tullaan silloin sopimaan sektiopäivä!

Esikoiselle hankimme lämpöpussin ja olimme siihen ihan tyytyväisiä. Tosin silloin kevät koitti aika aikaisin ja vaunuaikana emme sitä sitten enää käyttäneet. Rattaissa käytimme sitä sitten seuraavana talvena. Pussissa on selkäpuolella reiät rattaiden valjaita varten. Varmaan tulemme sitä nyt tämän vauvan kohdalla käyttämään enemmän, jos sen jostain vain vielä löydän...Meillä on myös Maxi Cosi-turvakaukalossa oma pussinsa, se on kyllä ollut kanssa todella kätevä. Vauvalle ei tarvinnut laittaa niin paljoa päälle ja varsinkin pisemmillä matkoilla, kun auto oli jo lämmennyt, oli pussi helppo aukaista, jottei pienelle tule hirveän kuuma.

Mä olen myös saanut kasvoihini rieskaksi maksaläiskiä. Ne ilmestyivät esikoisen imetysaikana eivätkä ole kokonaan sen jälkeen lähteneet. Tai ovat kyllä oikeastaan vaihtaneet paikkaansa. Aluksi molemmilla poskilla oli läikät, mutta nyt pigmenttimuutos koristaa lähinnä vain otsaani:mad: Talvisin ne ovat aika huomaamattomat, mutta näin kesällä ovat kyllä kivasti esillä. Ehkä en ole jaksanut suojautua auringolta tarpeeksi hyvin. Muutamia pigmenttiä vaalentavia voiteita olen kokeillut, tuloksetta...Täytyy joskus käydä testaamassa saiskiko jollain KUNNON ihonkuorinnalla värieroja edes tasattua.

Yhden ystäväni kanssa olemme raskaana samaan aikaan. Hänellä LA noin 3 vkoa ennen minua. Asumme eri paikkakunnilla, joten emme näe kovin usein, mutta bookissa tulee kuulumisia aika usein vaihdeltua. Myös kahdella serkullani on LA:t aika lähellä meitä, mutta heidän kanssaan en juuri ole tekemisissä. Onhan se sitten joskus kivaa tavata sukujuhlissa, kun lapsilla on kovin samanikäistä leikkiseuraa. Oma siskoni sai pojan keväällä, joten hänestä poikani saa sitten mummolaan kunnon kaverin.

Tulipas taas stooria...

miira ja poika 20+4
 

Yhteistyössä