***Joulukuun Pikkutontut MARRASKUUSSA***

Hurrrjasti onnea Fantaihanalle ja Adalmiinalle!! :flower::heart:
täällä on paikat ollu arkoina eilisen tutkimuksen johdosta ja hiukan jännitellään, et tuleeko lähtö..Mut toistaiseksi ei mitään erikoista tuntemusta! Pientä polttelua silloin tällöin selässä ja alavatsalla+nivuset arat..Mut ehkä ihan normaaleja tuntemuksia :)
 
:flower::flower::flower: Garden, Fantaihana ja Adalmina ihan mahottomasti onnea ihka uusista ihmeistä. Komeasti pino korkattu! Ja viikonloppukin vasta edessä, mitäköhän tuo tullessaan :popcorn:

Viena ja juniori 35+5
 
Paljon onnea fantaihana ja adelmiina. :flower:

Tänään täällä oli neuvola. Kaikki oli hyvin. Paino arvio hieman yli kaksi kiloa. Nyt vain toivoisi, että pari viikkoa vielä kasvaisi, jonka jälkeen voisi syntyäkin.

Täällä taas ja pikkuinen 35 + 6
 
Täällähän on iloisia uutisia! Onnea kovasti Adalmiina ja Fantaihana!:flower:

Marraskuussa ehtinee syntyä vielä jokunen tonttu, isolla joukolla on jo menossa rv 37 parempi puoli. Hmm.. 3 on nyt syntynyt, veikkaisin että 6 syntyy vielä tän kuun aikana. Eli yhteensä 9 koko tän kuun puolella.

Omaa napaa viimeyönä sain paremmin taas nukuttua, onneksi. Tosin taisin nukkua aika pitkälle samalla kyljellä, vasen lonkka/alaselkä meni jotenkin jumiin ja yöllä vessassa käydessä tuntui että pettää jalka alta kun niin vihloi. Edelleen vähän jomottaa.
Toinen tän päivän "vaiva" on äkillinen huimaus, oltiin lenkillä ja tuli oikein otettua sivuaskel kun heitti varoittamatta päässä. Onneksi sain ukkoa hihasta kiinni, muuten olisin kellahtanut katuun. Ihme juttu, kerran vaan heitätti ja muuten olo on ollut ok koko päivän.

Kohta ollaan täysiaikaisia täälläkin :)

Susimieli ja Pieni 36+6
 
Viimeksi muokattu:
Kiitos kaikille onnitteluista! =)

Ja onnittelut vielä Fantaihanalle ja Adalmiinalle omista nyyteistä! =):flower:

Synnytystarinaa tiedossa...

Eli aivan puun takaa tuli lähtö sairaalaan keskiviikon vastaisena yönä, kun vedet menivät puol 3 yöllä. Ei mitään ennakko-oireita sen kummemmin ja niinkuin itse kirjoittelin vielä silloin päivällä, että olen varmaan ylätiesynnyttäjä, kun mahakaan ei ole laskeutunut...
No kuitenkin, herätin miehen ja sanoin et soittaa mummun hoitamaan lapsia. Odoteltiin puolisen tuntia mummun saapumista ja lähdettiin. Siinä vaiheessa oli alkaneet jo sellaiset pienet supistukset...
Perillä sairaalassa olin 2cm auki ja otettiin käyrää + sun muut jutut. Jonkin aikaa siinä käytävällä tepsutettuani alkoi olemaan pahempia supistuksia ja sanoin yököille, että haluan saada ajoissa kivunlievityksen, kun edellisestä en ehtinyt saada mitään. Tämä tarkasti alakerran tilanteen ja sitten mentiin synnytyssaliin odottelemaan kivunlievitystä ja synnytyksen edistymistä.
Sain spinaalipuudutuksen ja sen jälkeen oli ihana odottaa edistymistä. Kun sain luvan alkaa ponnistamaan, niin poika lumpsahti syliin kahdella puskulla. Kokonaisaika synnytykselle oli ihanteelliset 4h ja itse olin kokoajan tilanteen tasalla. Pojalla olivat matalat verensokerit ja niitä seurattiin seuraava vuorokausi. Myös bilirubiiniarvo oli hieman nousussa ja siitäkin otettiin testiä...

Eilen kotiuduttiin ja rinnat huutaa hoosiannaa tuosta maidonnoususta. Muuten olo on ihan jees ja vauvakin rauhallinen tapaus. Omat haasteensa tuo keskimmäinen ja vanhempi lapsi, joille pitää myös jakaa huomiota eli opettelua on taas uuteen arkeen. =)

garden ja poitsu 3vrk :heart:
 
Ihanaa, lisää vauvoja:heart:

:heart:Onnea Onnea Adalmiina ja Fantaihana:heart:

Tuskin malttaa odottaa omaa tonttuaan vaikka toivoisinkin vauvan syntyvän vasta lasketun ajan tienoilla=)

Angeleyesille onnea vakipaikasta:flower:

Mä voisin veikata kolmen tai neljän totntun syntyvän marraskuun puolella=)

Omaa maanantaista lääkäriä odotan enemmän kuin koskaan että saisi asiat rullamaan ja pääseehän sitä samalla kurkistamaan ultralla pikkuistakin:heart:

äitsy ja muru 35 ja risat:heart:
 
Oikein paljon Onnea Adalmiina ja Fantaihana! <3

Voi ku sais jo itekin vauvan syliin..mutta parempi olis odotella vielä muutama viikko. Voiko supistus tuntua oikeastaan vaan alaselässä ja pienenä paineena masun puolella? Mulla tulee sellasia tuntemuksia, että alaselkään sattuu niinku menkoissa, vähän polttavasti ja masun puolelle tulee paine -ei kovin kivulias, mutta puhaltamaan joutuu..ja välillä tulee lämpöaaltoja..Mää ku oon ensikertalainen ,ni ei oo kauheesti aikaisempia kokemuksia :)

Susimieli ja muut k-sks:ssä synnyttävät oletteko käyneet painoarvioissa, monestikko on ollut lääkärineuvola jne? Mulla ollut lääkärineuvola vain kerran ja seki oli varmaan 5:ssä minuutissa ohi, sillon rv 27.

T & E 34+5
 
Tarantella Käyn tuolta tammikuisista lukemassa tein pinoa, niin ajattelin vastailla siulle että miulla ei nuo "the" supistukset ole koskaan tuntuneet vatsassa vaan juurikin selässä ja reisissä sitten loppua kohti mentäessä. Joten hyvinkin voi olla että lähtö on lähellä, itse ainkin noista tiesin että kohta on vauveli maailmassa.

MLM ja Kukkis tammikuisista

p.s. Onnea paljon jo vauvan saaneille. Antaa meillekin toivoa tuolla tammipinossa. :)
 
Oikein paljon Onnea Adalmiina ja Fantaihana!

Täällä viikko taas vaihtuu nyt mennään sit jo 38.

viimeyönä taas selkää särkeny koko yön mut mittään muuta oiretta ei sit ole ollu tuskin siis vielä tänhäänkään pääsee lähteen :(

höyhen ja HP 38+0 :heart:
 
Viimeksi muokattu:
Paaaaljon onnea Adalmiina ja fantaihana :heart:

iski jotenki paniikki ku yhtäkkiä tajusin et jo 3 joulutonttua on syntyny... melkeen koska vaan voi olla oma vuoro.. :p

supistuksia tulee useammin.. kävely ei enää onnistu ilman et vihloo ja polttelee.. eilen kävelin reilu kilometrin jonka aikana jouduin pariin otteeseen pysähtymään ku teki niin kipeää..

( . ) torstaina tuli käytyä siellä neurologilla ja se passitti mut eilen pään magneettikuvauksiin.. maanantaihin pitäs odottaa et saa tietää onks siel jotain poikkeavaa.. ite en usko et siel mitään on, mut kauheen ressaavaa tän pääkivun kanssa on.. tänäänki oon ottanu panacodia eikä tunnu tekevän muuta ku pistävän pään sekasin.. pää särkee edelleen..

sairaalakassi alkaa olla pakattu.. eväät vaan puuttuu.. en uskalla sinne mitään karkkeja viel hamstrata ku syön ne kuitenki :D muutenki alkaa kaikki olla pikkuselle valmiina.. viel pitää pinnis pedata ja kaukalon kankaat pestä.. ainii.. ja kotiinlähtövaatteet pitäs ostaa tai ettiä jostain :)

oli viel kaikenlaista asiaa mut pää lyö nyt ihan tyhjää.. palaan siis myöhemmin jos/kun muistan mitä piti kirjottaa :)


Plikka & mini 35+2
 
adalmiinalle ja fantaihanalle suuret onnittelut pikkuisista tytöistä :heart:

Mä veikkaisin että marraskuun puolella syntyy yhteensä ainakin 10 tonttua, ehkä lähemmäs 15.

Tietokoneessa asetukset mozillassa ihan sekaisin, joten exploreria joutuu käyttämään. Toivottavasti päivitykset on suunnilleen oikein etusivulla, tää kun ei toimi ihan samalla tavalla kuin mozilla...

Siivouksesta tullut selkäkipu helpottanut, joten kävely taas huomattavasti helpompaa. Ei olisi kyllä ollut kiva synnyttää sellaisissa tuskissa, tai ehkä se selkäkipu olisi poistunut kun olisi tullut pahempia kipuja :xmas:

Näin viime yönä ensimmäisen synnytysunen, ihan hirveän sellaisen. Vauva syntyi kahdessa osassa ja kuoli n 5-6h päästä syntymästään. Annettiin tytölle nimeksi Lumi, koska sinä yönä oli juuri satanut ensilumi. Heräsin jossain vaiheessa ja itkuhan siinä tuli kun tuntui niin kauhealta :snotty:

Poppeliini ja tyttönne 37+5
 
Viimeksi muokattu:
Supistukset sitten ne mitkä oikeesti tekevät jotain niin tuntuvat mulla kanssa enemmän selässä niinkuin mulla tuntuu menkkakivutkin selkäkipuna. Nyt ei oo kyllä niitä tuntunut vaan on ollut niitä ärsyttäviä harkkasuppareita jotka saattavat nipistää mahasta tai sitten tehdä sen, että on vaikea hengittää ja liikkua, mutta aina sitä odottaa että milloin ne alkavat siirtyä selkään ja reisiin, että koska on lähtö lähellä....

Gardenin synnytys kuulostaa juuri nappi synnytykseltä :)

Mä nukuin viime yönä todella huonosti, osaks noiden ärsyttävien harkkasuppareiden ja osaks sen takia että mies oli ärsyttävä :) Laiteltiin viestiä kun luulin että sen keikka oli loppu ja sitten sieltä ei enää kuulunutkaan mitään, se sanoi että laittoi mulle viestiä takaisin että jää vielä sinne soittamaan (oli kysellyt multa ettei mulla oo mitään hätää jne. aiemmin jo) kun maksavat sitten extraa, no mä en sellasta viestiä ikinä saanut joten mä sitten oottelen ja oottelen ja välillä yritän soittaa että missäköhän on niin sitten saan lopulta kiinni ja selvyytttö asiaan niin kello on jotain 2 (puol yhen aikaan olin vielä vakaasti siinä luulossa että on tulossa kotiin kohta) kun sain ukon kiinni. En tiiä mitä aikaa tuli sitten loppujen lopulta, mä oon ite nukahtanut joskus kolmen aikaa ja musta tuntu että se tuli melkein heti perään, mutta sänkyyn se on tullut vasta kuudelta kun satuin kattoo kelloo kun se sinne tuli. Vähän olin vihainen yöllä kun olin yrittänyt soittaa ja vaikka olin sanonut ettei oo mitään hätää niin kyllä tossa puolessatoista tunnissa olisi voinut sattua jo ihan mitä tahansa. Eli tää päivä on mennyt nukkuessa ja ukolle luimuillessa.

Muoks. vielä Vauvan liikkeistä kun mulla on ollut noita harkkasuppareita nyt varmaan kolme päivää aika tavalla niin musta on hassua että vauva on liikkunut tuon kolme päivää aika paljon enemmän kuin ennen... Kun joku kauhukuva siitä että vauvalla on napanuora kaulanympäri ja sitten kun tulee supistus niin sitä ahdistaa ja supistuksen jälkeen niin liikkuisi että pääsee hankalasta olosta eroon. Voiko tuommoinen edes olla mahdollista???
 
Viimeksi muokattu:
Onnea Adalmiinalle ja Fantaihanalle!

Liikunnasta joku kyseli. Koitna käydä joka päivä n. kilometrin kävelyllä. Kerran viikossa on tullut käytyä uimassa kilometrin verran. Vedessä on ihanan kevyt olo. Edellisessä raskaudessa jatkoin uintia limatulpan lähtöön asti, eli muutama päivä ennen synnytystä piti lopettaa uimiset.

Sellasta piti kysellä, että toivooko joku poliklinistä synnytystä? Eli että lähtis kotiin heti vauvan 6h lääkärintarkastuksen jälkeen. Itse haluaisin kotiin mahdollisimman nopeasti, mutta eihän tuota voi oikein suunnitella. Edellytyksenä on, että kaikki kunnossa ja 2vrk tarkastus järjestyy vauvalle polilla. Mutta jos vaan päästävät, niin haluaisi heti kotiin sairaalasta. Tietenkin siihen pitää varautua että joutuu olemaan pidempään.

Sisarusten hoito synnytyksen aikana. Meillä isoäiti asuu ihan lähellä ja 1,5v esikoinen on mielellään hänen hoidossaan. Asiassa on vaan pari muttaa... isoäiti ei suostu tulemaan meille, joten poika pitää viedä hänelle hoitoon. Isompi ongelma on, että isoäiti ei saa poikaa nukkumaan päiväunille, yöhoidossa ei ole koskaan ollutkaan. Sairaalaan on yli tunnin matka, joten mies ei äkkiä poikkea nukuttamaan esikoista. Syöminen on myös huonoa isoäidin luona ja omat ruuat pitää laittaa mukaan. Kuitenkin ollaan ajateltu että esikoinen menee isoäidille hoitoon ja vaikka sitten valvoo sen aikaa että vauva on syntynyt. Kai sitä jossain vaiheessa alkaa väsyttää niin paljon että nukkuu.

Lumine 34+1
 
Täällä valvottu viime yö supistusten kanssa, illasta jo alkoi ja kun yritin puoliltaöin käydä nukkumaan niin just kun oli nukahtamaisillaan pukkas aina supistuksen päälle, näin meni koko yö aamu 06.00 asti ja sit loppu :) Kolmen mais otin panacodia kipuun mut ei mitään vaikutusta. Ei ihan viel tarvis kyllä syntyä, tosin eiköhän tää ala olemaan jo ihan hyvän kokonen kun kuukaus sitte painoarvio oli sen 2kg... Mut luulenpa että kuitenkin ainakin joulukuun puoliväliin saa odotella ennenku neiti tahtoo masusta pois :) (eikä oikeesti kiire olekkaan.)

Täällä veikataan et 8 tonttusta saadaan marraskuun aikana pois masusta :xmas:

Tänään menee esikoinen mummalle yökylään, saadaa hetki omaa aikaa ja lepoa vielä tässä ennen tän masumönkijän tuloa :heart:


Astre ja vauveli 34+6
 
Lumine kyllä teillä varmaan esikoinen nukkuu sitten kun ei enää jaksa yksinkertaisesti valvoa ja sama on tuon ruokailun suhteen, kyllä sitten syö kun on tarpeeksi nälkä. Meillä tuo pienempi on tehnyt kerran tai pari sen että kun on nukkunut aamulla jonnekin yhdeksään ja sitten ollaan oltu reissun päällä niin että ollaan aateltu että nukahtaa autoon muttei olekkaaan sitten nukahtanut ja päikkärit on jääneet välistä, niin kyllä se on sitten seitsemän aikaa mennyt yöunille ja nukkunut aamuun asti.

Toivottavasti Astern tonttu viihtyy mahassa vielä vähän aikaa.

Olikos se niin että keskoseksi lasketaan vauvat jotka ovat syntyneet ennen rv 35 tai painavat alle 2,5kg ja ennenaikaisia ovat sitten viikoilla 35-36+6 syntyneet?

Polikliinista synnytystä oon miettinyt, mutta enköhän mä käytä kuitenkin sairaala ajan hyödyksi ja yritä nukkua vaan siellä, kun kotona tuskin malttaa :)
 

Yhteistyössä