***Joulukuun Pikkutontut MARRASKUUSSA***

Onnea Jennynny!

Sid-84 Mullakin jostain syystä sattui viimeinen sisätutkimus. Koskaan ennen ei ole sattunut ja meillä aivan superhyvä neuvolalääkäri, mutta jotenkin eri lailla paineli ja tutki kun teki sen synnytystapa-arvion. Voin myös kertoa sellaisen ällöttävän yksityiskohdan viimeisestä sisätutkimuksesta että oli kyllä niin lähellä ettei tullut paskat siihen tutkimuspöydälle :ashamed: Että en enää ihmettele jos synnytyksessä niin käy kun meinas jo siinä käydä.

Ällöttävyyksistä siirrytään vauvan vaatteisiin sen verran että minkä kokoinen talvipuku kannattaisi olla?
 
Jennynnylle paljon onnea!!!!!!!!!!!
HildaEmilia sulle myös paljon onnea tytöstä!!!

täällä on kanssa 38+3 ja muutaman päivän on supistellu mut jäänyt sit siihen. Eilen kävi ystävä tutustumassa esikoiseen jota sitten katsoo sen aikaa kun ollaan sairaalassa. Sairaalakassi on pakattu ja kovasti ajattelin mennä samoilla kivunlievityslinjoilla.

Eilen tuntu kyllä "mirrissä" kun tyttö kai yritti kaivaa itseään ulos! Hyvähän se olis jos ei tarvis odotella sinne 41+5 kuten esikon kohdalla. Ooon jo niin valmis!!! :xmas:
 
Viimeksi muokattu:
Onnea taas uusista perheenjäsenistä!!! :heart:

Minä oon ihan unohtanut jo ketä kaikkia on tullut onniteltua jo, joten yhteisesti onnea kaikille :)

Täällä on koitettu keksiä ajanvietettä mammaloman puhteiksi. Tai no, kai noita hommia olis ku vaan viitsis. Pienelle on pinnikseen laitettu äp-loota ja pedattu sekin valmiiksi. Tuli aika nätti kun sain yhdeltä tutulta siihen nätin reunuksen, niin ei näy pahvia mistään. Vaatteet on kaapissa viikattuna ja sairaalakassissa on jo jopa hammasharja :D

Noh, pitää loppuviikosta keskittyä tuohon kassin pakkaamiseen viimeistään, kun tullaan anoppilasta. Mennään sinne vielä yökyläilemään tuossa vajaan 200 km päähän kun vielä kahden päästään menemään. Tänään suunnittelin tehdä vielä liivinsuojia ja jos löydän kätköistä sopivaa kangasta niin suunnittelisin imetystyynyä myös. Kaavat pitäs neuvolasta saada joskus mut ovat kuulemma lainassa jollain muulla vielä. En taida jaksaa odotella, vaan kehitellä itse. Ei se niin paha rasti voi olla, kun muoto on selvillä.

Mulla oli yks päivä vaaleapunaista pikkuhousunsuojassa! En tiedä sitte mitä oli. Valkovuotoa on kyllä tullut välillä runsaammin ja välillä jonain päivänä ei yhtään. Vointi täällä on erinomainen. Vauva mukeltaa niin runsaasti ja vielä niin ikävän tuntuisesti, että se on vähän inhaa, mutta ei edes ole niitä harjoitussupista niin usein kun pari viikkoa sitten vielä. Kunhan pääsis sitten laitokselta jouluksi kotiin, niin olis kiva, muuten ei kiirettä.

Minä tiedän, että mulla katsojia sairaalassa piisaisi ja oon kyllä melko sosiaalinen luonne mut voi olla ettei ehdi ja malta seurustella muuta kuin vauvan kanssa ja opetella ukkokullan kanssa uutta vastuuta. :) Mun mielestä on hyvä kun on rajoitettu TAYSissa tuota vierailua. :) Mua ei kyllä haittaa vaikka mahdollisen naapurin pedin mamman mies kuulee miten mun vuotoni ja perseeni voi, kun veikkaan ettei sitä kuitenkaan vois vähempää kiinnostaa miltä se näyttää ja mitä sieltä tulee. :D Ehkä se vieras mies on kuitenkin siitä enemmän noloissaan ku minä. :D Ja saattaa sillä olla jotain muutakin mietittävää siinä ohessa, kun on todennäköisesti omakin puoliso samassa veneessä ja itselläkin isyys ehkä jopa täysin uuttakin. Että en stressaa itse henkilökohtaisesti tuosta. Toki ymmärrän että on ihmiset erilaisia ja ajattelee asioista erilailla, eikä siinä mitään väärää ole. Uskon, että oma ukko painelee huoneesta oma-aloitteisesti ulos, kun naapuria ruvetaan ronkkimaan :D

Jaahas, meitsi taitaa pistää nyt sen ompelukoneen surraan sillä välin ku odotan isäntää kaupasta ja tuo mulle vihdoin glögiä.. Minä oon pidätellyt itseeni sen suhteen, koska tiedän että kerran kun sitä ostaa niin sitä pitää sitte olla loppiaiseen asti vähintään ja joka päivä. Alkuun mun piti odotella että joulukuu vaihtuu, mut en enää malta.. :)

-moksukka ja vauveli 37+1
 
  • Tykkää
Reactions: Miimau
Onnea HildaEmilia prinsessasta :flower:

Talvipuku vauvalle, olen ostanut 62cm puvun (oli musta reilu). uskon että riittää talven läpi, ellei niin otan vanhan äp puvun käyttöön loppu ajaksi.

Mutta nyt poikaa viemään uimakouluun!
 
HildaEmilia onnittelut! :flower:

Ensku Kyllä meinas miultakii tulla paskat siinä tutkimuksessa. |O Eikös siinä pitäs muuten tutkia "nyrkillä jotain luita", että mahtuuko tulemaan? Kyllähän tuo kuitenkin sano että alakautta synnytät, sit ku synnytät. Eli ilmeisesti mahtuu.

Talvipuvusta, en oo hankkinu. Oon ostanu lämpöpussin, juurikin tuon koko asian takia. Sillä meinasin ekan talven pärjätä.

Sori Jennynnylle, mokasin tuon siun nimimerkin aikasemmin. Mutta Onnea!
 
Talvipuku meillä on kirpparilta ostettu reiman 56. Nehän on kooltaan reiluja joten uskon että menee tosi pitkälle. Sitten löytyy eripaksuista fleecehaalaria, joka varmaankin jo ihan kevättalvesta makuupussin kanssa voi riittääkin.
 
No olihan meitsin pakko tulla tänne vain kurkkimaan ja kommentoimaan...
Onnea Jennynny ja HildaEmilia!! :heart:

Neuvola kuulumisia...Eli mulle annettiin nyt lupa sitten reuhoa ja yrittää saada synnytystä käynnistymään :D
Kaveri vihjaili 3:sta S:stä ja sanoin, että mikään niistä ei kiinnosta tällä hetkellä :D mutta katsotaan jos se yksi S:ssä pitäisi hommailla... :p
Vai pistänkö ukkelon nypertämään nännejä :D :D

Tänään sain myös viestin kaveriltani jolla laskettu aika 21.11, että heille on syntynyt poika tänä aamuna!! :heart:
Uskomatonta, että (hyvällä tuurilla meidän muksuilla saattaa olla hyvinkin pieni ikäero) :)

Niiiin ja sitten uuden asunnon (toistaiseksi nykyinen asukas) laittoi viestiä, että voisimme jo saada avaimet!! =) Aivan mahtavaa!! Pääsen laittamaan vaatekaapit kuntoon siellä!! Ihanaa!!

*Happy, Happy Joy!!!*
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Miimau
Yritin käydä kännykällä kirjoittamassa päivällä, mutta lähettämisen sijaan se kadottikin kaiken tiedon. :'(

Onnittelut Jennynnylle ja HildaEmilialle! Niinhän se meni jo rikki mun 9 tontun ennustus, taitaa tulla muutamaa muukin bonus-tonttu vielä tässä parin päivän aikana.

En kuollaksenikaan muista mitä kaikkea ehdin päivällä kirjoittaa, ainakin siitä että googlettelin sitä migreenijuttua josta eilen kyselin, osalla se on ennustanut synnytystä, ja tolla lukemisella selvisi myös että moni hormonimigreeniin taipuvainen kokee kovan migreenin synnytyksen jälkeen.. Ei kyllä nappaisi sairaalan hälyssä olla oksennut kurkussa ja pääkainalossa. Toivottavasti vältyn siltä.

Viime yö meni ihan harakoille, ei supistanut tai sattunut mutta lantiossa oli taas sellainen jännä olo ja tuntui että jotain tapahtuu. Hetken olin jo toiveikas että jos alkaisi tapahtua mutta pihkat, ei mitään. Kerran kuului mahasta sellainen kova napsahdus, että piti varovasti hivuttautua seisaalleni ja varmistaa ettei se ollut vesien menosta kertova ääni. Jotenkin kyllä luulisin että kohta alkaa tapahtua, on vain sellainen olo. Vauva on vähän rauhoittunut, vaikka hyvin liikkuukin ja tuntuu poraavan tonne lantion uumeniin koko ajan.

Onko joku muuten suojannut sänkyä jotenkin, noin niinkuin sitä vesien menoa ajatellen? Ei hirveenä houkuta ajatus että koko kallis sänky uisi lapsivedessä. Vaikka eihän se varmaa ole että ne meneekään kotona.

Talvipuvusta ostin kätettynä kokoa 62 olevan puvun, aika pienen näköinen, ja ei hirveen paksu, mutta meillä on kaukaloon lämpöpussi ja vaunuihinkin tulee pakattua sit muuta vaatetta haalarin alle ja on toppapussia jne. Sit jos toi käy pieneksi tai tuntuu että ei mahdu alle tarpeeksi niin vaunuhaalarina voi hyvin olla äitiyspakkauksen haalari.

Äh, ei nyt leikkaa mitä piti kirjoittaa. Palaan astialle myöhemmin. Tsemppiä niille kellä oli synnytys ihan lähitulevaisuudessa!

Ja olkaa varovaisia ettette liukastele! Itse venäytin nivusta vähän kun meinasin kaatua, onneksi sain ukkoa hihasta kiinni.. Mutta vähän se kirpaisi.

Susimieli ja Pieni 38+1
 
Sängyn suojaamisesta, olen kanssa miettinyt mutten saanut aikaiseksi. Ekalla vedet lähtivät yöllä ja vähän ehti sänkyyn lorahtaa ennen kuin tajusin juosta pää kolmantena jalkana kylppäriin. Toisen kanssa ei sänky kastunut vaikka yöllä kanssa vedet meni, sellainen hassu olo tuli eka ja olin ehtinyt nousemaan ylös, lattia ui senkin edestä ja koko matkalta kylppäriin :D
Mun piti jo eilen etsiä sellainen lasten pissasuoja (jäänyt lapsilta) jonka ajattelin laittaa lakanan alle. Suojaa ainakin pahimmalta plus mä vuodan synnytyksen jälkeen kuitenkin kuin seula joten se suojaa samalla myös vereltä ettei patjat ole kirkuvan punaisena ;)

3 ässää, täällä ne ei ainakaan tuo mitään oloon. Vai onko tarkoitus suorittaa kaikki kolme samana päivänä? :D Eka siivota, sitten saunoa, sitten muhinoida ja sitten suihkuun- voisihan tuota yhdistelmää kokeilla, tosin mulla on sitten 4 ässän juttu :whistle:

Rauhallista yötä kaikille :wave:
 
HildaEmilialle onnea nyytistä:flower:

Toppapuvusta meillä on kirpparilta vauvalle ostettu 56cm puku ja lisäksi meillä on 62 toppapussi joka on käy kaukaloon ja sillä voidaan jatkaa jos käy niin että tuo käy pieneksi ja onneksi on aina olemassa äp:n toppauku jos on pitkä ja kylmä kevät.

Sängyn suojaaminen meillä on parisängyssä patjansuojus joka ei läpäise nestettä,ihan hyödyllinen muutenkin lapsiperheessä vaikka lapset ei meidän viressä nukukkaan,mutta niistä ei ikinä tiedä ja kun meidän paksusta sijauspatjasta ei saa päällistä pesuun niin pysyypähän patjakin ja puhtaanpana pidempään ja raikkaampana.

neljäskö mullakaan nuo s:t ei tuota tuloksia edes samana päivänä suoritettuina toissa viikolla nimittäin kävi niin että aamulla siivosin hullun raivolla,sitten kävin ystävän kanssa reippaalla kävelyllä,illalla saunottiin kunnolla ja vielä lakana valssia päälle mutta ainoa mikä oli vaikutus niin nukuin seuraavan yön kuin tukki:D

Kahlan hienoa että pääset laittelemaan tavaroita kaappeihin iiteen kotiin:)!

Sisätutkimuksesta meillä lääkäri teki sen hyvin nopeasti ja hellävaroen eikä se tuntunut kun tavallisen epämukavalta.Monesti kun muut lääkärit on sen tehnyt niin on kyllä ollut ikävä kokemus saa nähdä miltä se tuntuu sitten äippäplilla,yök!
 
hei

Paljon onnea Höyhen, Jennynny ja Hilda emilia

Meille syntyi 24.11 tytttö paini 2500g ja pituus 48 cm vk 36 + 5

Synnytys oli nopea. Sairaalaan mentiin klo 17 ja tyttö syntyi klo 19. Kivunlievitystäkään en ehtinyt juurikaan saada, kun kaikki meni niin nopeaa. Synnytys kesti yhteensä vajaat viisi tuntia. Erilainen kokemus ja toipuminen sujui huippu hyvin, kun epiduraalia ei ehditty laittaan. Tietysti viimeisen vaiheen kivut olivat ihan järjettömät, mutta nyt erittäin tyytyväinen.

Tänään ollaan kotiuduttu pikku nyytin kanssa. Vielä on hyvin epätodellinen olo.
 
Viimeksi muokattu:
Onnea HildaEmilia ja tääl taas pienestä prinsessasta :flower:

koko ajan käyn täällä kyttäämässä vaan että onko uusia tonttusia syntyny :)

3 ässää käytössä vaihtelevasti, kun toi siivoominen ei vaan nappaa tän mahan kanssa, saunaan pääsin pitkästä aikaa eilen kun sain tikit perjantaina pois ja se mukavin on sellasta kerta/vkooon luokkaa. täällä ei minkäänlaisia oireita mihinkään suuntaan, kaikki aikanaan vaikka en kyllä haluais olla jouluna sairaalassa. tänään kävin pitkällä kävelyllä kun oli niin ihana ilma, vähän aurinko paisto eikä haitannu vaikka vähän tuuli.

keskiviikkona aika ä-polille tutkimuksiin. vauvan asentoa ja lantion kokoa kattovat.

talvipuku ostin kirpparilta sellasen 56cm toppapuvun ja sitten on sellanen 62cm reiman eiköhän niillä pärjätä :)

sisätutkimus ei ole kyllä missään vaiheessa sattunut, ihan varovasti ja nopeasti on ollu ohi.

sänkyn suojaaminen on täällä vasta ajatusasteella.

hyvää alkanutta viikkoa kaikille.


Kista & Tipi 38+4
Tuskin saan unta kun just hetki sitten heräsin päikkäreiltä miehen kans kun se lähti yöks töihin :)
 
Viimeksi muokattu:
Oho, onpa tullut vauvoja!! Onnea Höyhen, Hilipatuinen, Jennynny, HildaEmilia ja tääl taas! Ihania vauvantuoksuisia päiviä kaikille! Kiitos myös synnytyskertomuksista, niitä on niin kiva lukea.

Mä täällä pähkäilen että petaanko vauvalle pahvilaatikon vai pinnasängyn ja että pitäiskö ostaa kehto kun sellainen ois ehkä saatavilla. Mites kokeneemmat, onko vinkkejä? Onko jollain kehtoa, onko millaisia kokemuksia? Talvikamojen kanssa sama juttu, toistaiseksi ei ole kuin äitiyspakkauksen toppapuku ja sillä meinataan hakea vauva kotiin, sit jos se on aivan liian iso niin sit ostetaan pienempi. Jotenkin luotan että kauppaan ja kirppikselle pääsee viel sittenkin kun vauva on syntynyt =)

Susimieli mä ajattelin laittaa sänkyyn nyt tollasen muovifroteen, tuli sama mieleen.

Tänään oli 39+0 ja neuvola. Kaikki normaalisti ja vielä ei tunnu että synnyttämään lähtö ois lähellä, sanoinkin että varmaan nähdään viikon päästä ja että kyllä tää yli menee niin että paukkuu. Terkka kannusti tekemään kaikkea sitä mitä on tähän mennessä välttänyt eli mikä tekee kipeäksi (en varsinaisesti kutsuis sitä supistuksis et on vaan selkä ja maha kipeenä). Niinpä sitten kävelin varsin reippaasti neuvolasta kotiin ja nyt selkää jomottaa ja ehkä vähän jaksoissa - ehkä tää kipu sit tekee hyvää :LOL:

Tuisku ja Papu 39+0 POKS!
 
HildaEmilia Onnittelut!! :flower:

Tääl taas Onnittelut!! :flower:

Mun arvaus 9 vauvaa,meni sitten jo pieleen. :) Tässä on vielä pari päivää aikaa. Vilske käy.

Sisätutkimus Viimeksi on sattunut esikoista odottaessa,kun lääkärikäynti oli rv 36 naikkarilla ja senteki mieslääkäri.

Tänne ei siis mitään uutta. VAuva myllertää mahassa minkä ehtii. :)

Jos la-su välisen yön nukuin kun unelma niin viime yö meni sitten ihan päinvastoin. Asennonvaihto oli niin hankalaa.

Anopilla on kovat toiveet,että vauva syntyisi tällä viikolla. On itse anopilla synttärit ja myöskin mieheni isosiskolla. Mulla kun ei oo niin väliä noista,että on tarve saada synttäripäivä samaksi.

Toppapuku on kokoa 62cm.
 
Paljon onnea taasen vauvautuneille:flower:

Paljon on vauvoja syntynyt ja ehtii vielä ainakin tämä meidänkin marraskuulle, se on aika lailla varmaa ;)

Toppapuvusta, meillä on ensialkuun sellainen 56cm joka alaosasta pussi, ei ole kylläkään kovin isoa kokoa kun oli pikkupojalla jo ja aika nopeasti jäi pieneksi vaikka poika oli syntyessään 2,5-kiloinen. Ostin kirppikseltä lisäksi Reiman 62cm haalarin joka aika reilukokoinen ja höm..vielä yhden 68cm "kaiken varalta" kun oli ihan uusi ja nätti ja maksoi pari euroa ;) Eli onpa meillä ainakin haalareita joka kokoon..

Huomenna sitten olisi meidän pienen syntymäpäivä, aamulla pitäisi olla 7.15 Tayssissa ja leikkaus alka yhdeksän maissa ellei satu olemaan mitään kiireellisiä edellä. On tässä hieman jännitystä ilmassa, eniten taitaa jännittää se meneekö kaikki leikkauksessa ihan yhtä hyvin kuin edellisillä kerroilla.

39+1
 
Balleihana mille osastolle muuten menet huomenna?

tääl taas onnittelut pienestä tytöstä!

Mun veikkaus taitaa mennä lähimmäksi (?), sillä arvelin että ainakin yli 10 tonttua syntyy, ehkä lähemmäs 15 :xmas:

Sisätutkimus ei ole varsinaisesti koskaan sattunut. Mua ei edes haittaa vaikka vähän kovakouraisemmin huomenna paikkoja tutkisikin, jos vaikka saisi jotain lisää aikaiseksi :p

Nyt aamusta vauva ollut hiljaisempi. Pitää tunnustella että alkaa liikkumaan enemmän nyt päivän aikana.

Poppeliini ja tyttönen 39+1
 
Onnea tääl taas =) on kyl ihan älytön vauhti tontuilla =) mä luulen et ainaki pari viel ehtii tälle kuulle =)

sängyn suojaamista oon itekki miettiny.. mulla ois joskus vuonna nakki lahjaks saatu pvc-lakana... pystyisköhä sellasen kans nukkumaan jos se ois normilakanan alla?

Nyt parina iltana on supistellu säännöllisesti n.10 min välein.. osa ollu kipeempiä ja osa ei niin kipeitä.. hyvä ettei ukko oo ollu jo ovella menossa sairaalakassi kourassa :D

meil on toppapuku kokoa 62.. tai oikeestaan niit on 2. mulla oli jääny esikoiselta yks ruskea, mut en malttanu olla ostamatta sitä toista ku oltiin ruottissa kesällä =) se vaan oli niiin ihana.. sit löytyy viel äp-puku jos tuntuu et noi käy pieneks.

Huomenna olis taas neuvola.. kattoo mitä paineet näyttää ja jännitttää toi hemoglobiiniki ku en oo oikeen muistanu ottaa rautaa *lahopää* :D
 
Onnea uusille jakautuneille! On tämä raskaus lahontanut päätä entisestään niin ei tahdo nimimerkit pysyä mielessä :)
Oonkohan ihan hölmö kun en oikein osaa synnytystä edes jännittää, yleensä hermoilen pienimmistäkin asioista. Tarkoituksella olen yrittänyt olla huolehtimatta asiaa etten ole ihan hermoraunio näinä viimeisinä viikkoina.
 
:heart:Onnea lämpimästi HildaEmilia ja Tääl taas:heart:

Eilisessä neuvolassa kaikki hyvin, tällä kertaa ei onneksi painokaan ollut noussut yhtään=)

Meilläkin melko uusi sänky joten tuo sängyn suojaaminen taitaisi olla asiaa itselläkin.

Josko sitä tänään saisi vauvanvaatteet laatikoista pesuun, edes osan ja sairaalakassiakin pitäisi varmaan pikkuihiljaa alkaa ajatella. Nauroin yhtenä iltana miehelle että jos tämän jälkeen vielä lapsia tulisi niin seuraavalla ei mitään olisi valmiina ennen syntymää:D

Ihan hurjaa ajatella että meidän kakkonen syntyi tästä viisi päivää eteenpäin. Nyt ei kyllä mitään sen suuntaista ole ilmassa, enkä kyllä näillä viikoilla toivoisi vauvan vielä muutenkaan syntyvän. Mutta se tieto ja tunne että koska tahansa voi alkaa tapahtua on melko jännittävää=)

äitsy ja muru 37+0:heart:
 
Onnea paljon oman tontun saaneille! :flower: Oon tipahtanut jo laskuista, että ketä olen onnitellut ja ketä en...:ashamed:

Meillä valohoidot takana ja tavisarki edessä... On tässä taas opettelemista uusille rutiineille. :D

garden ja juniori melkein 2vkoa :heart:
 

Yhteistyössä