***Joulukuun Pikkutontut SYYSKUUSSA***

sokerirasituksesta joku kyseli. Itse ainakin jouduin sukurasitteen vuoksi,koska isälläni ja veljelläni on diabetes. Muistaakseni täällä pk-alueella joutuu myös jos on just BMI liian korkea ja äidin ikääkin katsotaan.
 
AAAAAARGH! Kela ärsyttää mua suunnattomasti! Sain päätöksen vain äitiyspäivärahasta vaikka olen hyvin varma, että ruksasin myös kohdan vanhemapainpäiväraha. Ei muuta kun uutta hakemusta kehiin. Hain etuuksia samalla palkkatulolla kuin esikoisesta, mutta tässä päätöksessä se palkkatulo olikin muutaman satasen pienempi kuin esikoisen päätöksessä. WTF? Oon kuullu, että jotain indeksikorotuksia vois tulla, mutta onko mulla jotain vähennyksiä? Laitoin jo kyselyä sinne päin menemään. Ei ois kyllä eka kerta, että keksii päästään nuo luvut kelassa. Kotihoidontukea haettaessa oli perheen tuloiksi merkitty n. 1000€ pienemmäksi ku oikeesti oli.:stick: Mites te muut jotka olette hakeneet samoilla tuloilla kun edellisestä, onko summat olleet samat?

Muisku taitaa riippua kunnasta millä perusteilla rasitetaan. Joissain rasitetaan kaikki ja esim. meillä Vantaalla kaikki yli 25v, bmi yli25 tai sukurasite/muu syy. Terkan mukaan vieläkin ollaan tiukentamassa noita ehtoja.

Moksukka tsemppiä remppailuun! Se monesti tuppaa kiristelevän välejä aina jossain kohden... Meillä rempattiin tätä kämppää ku esikoinen oli vauva ja se oli kyllä aika huono ajankohta...

Ensku toivottavasti saatte asiat selviteltyä miehen kanssa! Ehkä tää pieni ero on antanut molemmille aikaa miettiä asioita.

Meilläkin on ollu tosi hiljasta seksin saralla, kun mulla ei tee yhtään mieli. Mä kyllä hoitelen välillä miehen muilla keinoilla ;) Niin tuo mieskin jaksoi mun edellisen raskauden aikana avustaa mua, kun mulla oli paljon enemmän haluja ku sillä. Meillä on toiminut näin hyvin, kun halut ei tunnu kohtaavan. Molemmat pidetään seksiä tärkeänä osana parisuhdetta ja ei toinen jää ihan yksin, kun toista ei haluta.
 
Heipä hei!

Äippäpolilla käyty ja vauvan painoarvio 1207 g, eli ihan keskikäyrillä kasvetaan. Ja raivotarjonnassa kellittiin. :) Istukkka oli ilmeisesti kohdun suun edestä noussut, mutta ensi kerralla tarkastetaan sekin sitten uudestaan emättimen kautta. Neljän viikon päästä siis uusi käynti.

Apua, mistä täällä nyt oltiinkaan keskusteltu. Ku piti kommentoida moneen asiaan...
Äh, ei tuu mieleen nyt. :ashamed:

simuli 28+1
 
Tervehdys pikästä aikaa. En ole saanut oikein kirjoiteltua tänne, vaikka lueskelemassa olen
käynyt.

Uusille tervetuloa!

Täälläkin toinen lääkärineuvola takanapäin. Kaikki oli hyvin. Sokerit näytti plussaa, mutta
vielä ei tarvinnut mennä siihen rasitukseen. Aikaisemmissakin raskauksissa minulla herkästi
mennyt plussalle normi ruoalla. Verenpaine oli hyvä ja siitä tosi tyytyväinen. Aikaisemmissa
raskauksissa tähän aikaan tullut äitiyspoli käynti ja nyt säästyin siltä. Itsestä paljon kivempi
käydä tuolla neuvolassa, kun äitipolilla. Synnytystapa arviointiin äitiyspolille en halunnut.
Viime raskaudessa se tehtiin ja tuskin tuo lantio siitä kaventunut on.

Tänään tuli minullekin tuo äitiyspäiväraha laput. Itse odottelin, että pitää lähetellä vielä
uudempia työtuloja, mutta olivat onneksi jo laskeneet sen.

Lääkäreistä on ollut puhetta. Minulla on aina ollut naislääkäri. Ainoastaan sektion aikaan
pörräs miehiäkin. Mieslääkäri minusta tuntuis tosi oudolta, mutta kait siihenkin tottuis.
Yleensä, jos valinnanvaraa on valitsen ehdottomasti naislääkärin.

Täällä on monet jo laittaneet lähes kaiken valmiiksi vauvalle. Minullakin nuo hankinnat ovat
tehty pinnansängynsuojaa lukuunottamatta. Kaikki on tuolla kasassa laatikossa. Kaappeihin
en ole järjestellyt, kun meillä asunto myynnissä ja mikäli ostaja löytyy pitää vielä muuttaa.
Ei kyllä järin innostava ajatus.

Niin ne viikot vain vierähtää, kun joillakin poksuu jo 30. Täällä olis vielä 10 viikkoa jäljellä,
jos aikaisemmat merkit pitävät paikkansa.

täällä taas ja pikkuinen 27 ja risat
 
Mies on yläkerrassa koonnut pinnasänkyä, kaappia ja hyllyä kohta kaksi tuntia... Saa nähdä, millä tuulella se tulee nukkumaan.

Joku puheli sänkyhommista ja haluttomuudesta. Mulla on ihan päinvastoin, koko ajan vaan haluttaisi :snotty: Vaikka se on tavallaan kauhean vaivalloista aloittaa kaikkine tyynyvuorineen mutta ikinä ennen se ei ole ollut niin hyvää kuin nyt.

Lääkärineuvolaa mulla ei ole vielä kertaakaan ollut, tulee vasta viikolla 34-36. Jännä miten eri tavalla asiat eri paikkakunnilla on! Samoin sokerirasitusta ei kukaan ole edes ehdottanut, vaikka painoa on tullut jo 13kg sitten ensimmäisen neuvolamittauksen. Tosin eipä mulla taas sitten mitään riskitekijöitä taida ollakaan.

Hirmuisesta mahasta ja painonnoususta huomitta neuvolan terkkari oli tunnustelemalla sitä mieltä, että ei kovin isolta tunnu vauva. Mukavaa vaihtelua siihen, kun eri terkkari edellisessä raskaudessa pähki aina mahaa koetellessaan, että "onkohan tämä peppu vai pää?", "kyllä se varmaan pää alaspäin on, niin ne yleensä on", "taitaa olla selkä tännepäin, voi kyllä olla ettei olekaan".

Jälkivuodosta ja siteistä: sairaalasta taisi pari megasidettä lähteä mukaan, muuten olen pärjännyt ihan tavallisilla yösiteillä. Yhtään en muista miten pitkään vuoto on milloinkin kestänyt, jokusen viikon, ehkä viikon verran enempi, sitten lähinnä tuhrien.

Vanhemmiten olen tottunut siihen, että lääkärikin voi olla mies. Esikoisen kohdalla oli vielä kauhusta jäykkänä kun sisätutkimuksen teki mieslääkäri ja melkein pakenin paikalta, mutta nykyään sillä ei enää ole niinkään väliä, enempi kiinnitän huomiota siihen, miten se lääkäri potilaaseensa suhtautuu.

Työnantajaltakin oli tullut postia. Minulle on myönnetty äitiysloma. Oli oikein kolmella eri ihmisellä käynyt anomus. Jokseenkin huvittavaa, ei kai sitä voi oikein olla myöntämättäkään?? Työnantaja oli myös vihdoin saanut aikaiseksi toimittaa sen Kelan lomakkeen Kelalle, ei siinä mennytkään kuin vajaa kuukausi, sama aika kun olivat pähkineet sitä äitiysloma-anomusta. Luulisi, että työnantaja, jolla on satoja työntekijöitä, joista suurin osa naisia, osaisi nuo hommat hoitaa aika sujuvasti :rolleyes:

Tsoink ja vauveli joka juuri poksahti viikolle 30+0
 
Solis taas siivottava, mutta ku pitää vaan keksiä kaikkia muuta tekemistä... :)

Täällä fiilistelen esikoisen syntymähetkiä. Tänään illalla 18.50 tulee kuluneeksi viisi vuotta siitä kun sain vihdoin pienen 3080 grammasen tyttöseni maailmaan puserrettua imukupin avulla. :) Voi kyllä se aika vaan kultaa muistot. Ei ajattele enää niin kauhulla niitä hetkiä :) Mieleen vaan tulee ne hienot ja maailman ihanimmat hetket. No sepä siitä.

Seksistä ollut puhetta. Meillä on ollut aika vaihtelevaa, välillä haluttaa ja välillä taas ei. Väsymys on ollut suurin syy miksei halua, tai siis oikeastaan ku vaan ei ole jaksanut, edes miestä tyydyttää vaikka hän olisi halunnut :ashamed: Tuntuu itsestä pahalta, kun toinen haluaa ja itse ei vaan yksinkertaisesti jaksa...

Äitiyspäivärahaa en ole vielä saanut haettua, pitäsköhän pikkuhiljaa...

Mulla on kans ollu naislääkäreitä, kun sisätutkimuksia on tehty. Onneksi, en ole kovin innostunut mieslääkäreistä niissä tehtävissä...

Vauvalle en ole saanut minäkään laitettua mitään valmiiksi. Kaikki muukin homma on vielä kesken. Vaatteet olen saanut hankittua talon sisäpuolelle kuiten. Pesuhommat odottas, mut ku pitäs miettiä mihin ne laittaa sit. Vaatehuone pitäs saada järjestettyä tai sitten olen suunnitellut, että laittaisin nyt ensin makkariin lipaston jossa on vaatteet ni pääsis hieman helpommalla, ku olis käden ulottuvilla kaikki. Pinnasänky on kokoamatta. Vaunut mies huusi nyt netistä. Ei enää viitsi ostaa kalliita uusia vaunuja, kun tietää, ettei niillä tämän lapsen jälkeen ole käyttöä.

Ei se auta siivoamaan on alettava, ei vaan huvita. Olen huomannut, että mie en muuta nykyään teekään kuin siivoa siivoa siivoa, mä joka päivä siivoa, ja kaiken teen mä siksi vain, että sotkea sais uudestaan....

simuli
 
Käytiin maanantaina mieheni kanssa 4D ultrassa Kaarinassa. Mieslääkäri tuntui olevan oikein asiantunteva ja selitti kaikki asiat meillekin niin, että varmasti ymmärretään mitä kuvassa näkyy ja mitä hän katsoo ja miksi. Käynnistä jäi todella hyvä maku suuhu! =) Vauva vastas viikkoja ja kaikki rakenteet on kunnossa ja istukka kuulemma toimii juuri niinkuin pitääkin. Vauvan painoarvio oli n.1kg ja syntymäpainoksi arvio 3,8kg. Tuo syntymäpaino voi vielä hyvin muuttua, katsotaan sitä sit uudelleen raskauden lopussa neuvolan painoarviossa. Saatiin sukupuolikin selville kun ei sitä rakenneultrassa näkynyt. Saatiin tyttölupaus:heart:Olinkin jotenkin toivonut tyttöä, koska esikoinen on poika ja suunnitelmissa on jättää lapsiluku kahteen.

jenzka 26+5
 
Viimeksi muokattu:
heips kaikille!

Omaa napaa: Alkaa olla ihan kauhea norsumeininki... :D Eilen mittasin vatsanympäryksen ekaa kertaa tälle raskautta ja se oli 114cm! Eli siis juuri saman verran kuin ensimmäisellä kerralla kun lähdettiin SYNNYTTÄMÄÄN:O

Helkutti, mä todella työnnän mahaani kottikärryillä loppuajasta, jota voi siis olla vielä yli kaks kuukautta. Oumaigaad!!!

Lääkäreistä Kerroinkin alkuraskauden lääkärineuvolasta, jossa lääkärinä oli paikkakunnan tuttu vanha mieslääkäri. Ei siinä mitään, on tavattu ennenkin samoissa merkeissä, mutta tällä kertaa sillä oli joku erikoistuva nuori mieslääkäri mukana, ja ne ronklas sitten vuorotellen molemmat silleen " kokeilepa, kyllä se on niin ja näin, blaa blaa" oli todella mahtava maata siinä sorkat levällään ja kuunnella niiden juttuja. :wave: Mutta ei mulla (enää)mitään mieslääkäreitä vastaan ole, useampi synnytys ja aika hoitanut tehtävänsä!

Jälkivuodosta
en keksi muuta kommenttia kuin että siihen kannattaa varautua, varsinkin ekapäivät ovat sellaisia "ylösnousu ja holahdus" meininkiä... Lisäksi aina imettäessä (siis mulla ainakin) tulee sellainen holahdus myös...
Ekakertalaisille muistutus liivinsuojista synnärille, kun maito alkaa nousemaan niitä todella tarvitsee. Itse en eka kerralla ollut tajunnut, mutta mies kävi ostamassa :ashamed:

Ai niin, Jennynny ja neljäs 29+4 muoks...
 
Viimeksi muokattu:
Heipsan kaikki Mammat piiiiiitkästä aikaa!
Oon ollu kauheen laiska kirjottelemaan, mutta ahkerasti oon lueskellu teidän juttuja!

Tervetuloa uusille Mammoille :)

Sykkeistä on ollu puhetta. Täällä siis tyttölupaus ja sykkeet ollu kokoajan 146-153.

Hankintoja meillä ei vieläkään ole, kun vaatteita. Edes äitiyspakkaus ei ole tullut. Huonekaluja en ole vielä ostellut, kun pitää saada molemmat makkarit rempattua ennen niiden hankkimista. Oon ihastunu yhteen lastenhuonesarjaan, johon kuuluu pinnasänky, hoitopöytä-lipasto ja korkea kaappi, ne aijon sitten hankkia, kun huoneet on rempattu.

Mulle on aina sattunu naislääkäri. Nyt vähän jännittää ens viikon eka lääkärineuvola, kun se nainen on tosi pieni, ni kuin kauheesti se joutuu pikkukätösillä sorkkimaan :O Mut varsinaiseen sorkkimiseen on kyllä noiden lapsettomuushoitojen takia tottunut.

Meillä jännätilanne sit joulunaikana, kun mies päivystää auraushommia, talossa on kolme heppaa (joilla ei ole varsinaisia hoitajia, itse ollaan hoidettu) ja neljä koiraa, että miten saadaan asiat järjestymään kun mieskin on innostunut lähtemään synnytykseen :p Tarhassa koirulit asustaa päivät, mut jjos on kauheet pakkaset, ni eihän niitä siellä voi tuntitolkulla pitää.

ON: Töissä eli seisomahommissa ei oo enää hyvä olla. Yksin päivä joutu irvistämään asiakkaan ollesssa tiskin toisella puolen, kun sivuttaisliike sattu melkoisesti. :( Myös selältään ylösnoustessa on melko vaappumista muutama askel..Eli kohtalaiset kovista liitoskivuista täällä kärsitään. Mulle on tullut aamupahoinvointi takas..jos vaik juon aamulla mehulasin ja meen takas nukkuun, niiin suussa on ihan kauhee maku kun uudestaan herää. Samoin söi tai ei, niin aamupäivällä vaivaa pahaolo..mistä lie johtuu. :$ Vitamiinien syönnin oon nyt vasta alottanu, eli multitabsia kävin hakemassa. Närästystä myös muutamana iltana ilmassa ja röyhtäilystä ei välillä meinaa tulla loppua :D

T & Elli 26+3

P.s. Millos se raskauden viimeinen kolmannes oikein lähtikään käyntiin?
 
tervehdys kaikki,
Sokereista.... täällä pääkaupunkiseudulla sokerirastiutkseen joutuvat tai mielestäni kyllä ennemminkin pääsevät kaikki yli 25vuotiaat. Itselläni bmi 20,5 ennen raskautta, ei sukurastitusta tms. mutta niin vaan kaikeksi yllätykseksi kiinni jäätiin. Suosittelen toooodellakin että kaikkien kannattaa siellä käydä. Nyt kun olen vielä entisestäänkin tarkentanut ruokavaliota on olo tosi hyvä ja näin ollen varmaan myös beibellä :)

olin eilen ekalla raskausdiabeteshoitajan tapaamisella äitiyspolilla ja se oli kyllä huippuhyvä. Mulla on painoa nyt tullut vaan joku 100gr viikossa ja sokerit pysyny ihan kurissa. Se että joku noista arvoista hälyyttää (mullakin oli vain yksi hieman koholla) ei ole tosiaankaan mikään vain ylipainoisten diabetessuvun juttu, vaan homma perustuu siihen että odottavan äidin insuliinitarve nelinkertaistuu raskauden aikana. Kaikkien insuliinituotanto ei pysy balanssissa, mutta kun ruokarytmiin ja laatuun kiinnittää huomiota saadaan homma usein pelittämään :)

Mulle eilen kerrottiin että usein sokerit lähtee nousuun vasta myöhemmin raskaudessa tyyliin rv30 jälkeen eli kyllä kannattaa tarkkaan omia oloja tunnustella. Kysehän on vain vauvan hyvin voinnista, joka näkyy sitten vastasyntyneen koossa.

Viena ja juniori 27+3
 
  • Tykkää
Reactions: Poppeliini
jos sitä itekki päivittelis pitkästä aikaa :)
Eilen oli ensimmäinen neuvolalääkäri.. aivan ihana täti oli siellä vastassa.. oli mukava jutella ensimmäistä kertaa ihan rennosti.. oman neuvolatädin kanssa en pysty keskustelemaan.. en pysty yhtään rentoutumaan ja tuntuu että neukkatäti ei oikeen ees tiiä mitä tekee.. vastailee kysymyksiin ympäripyöreesti jne. välil tuntuu et se on valinnu itelleen ihan väärän ammatin.. sopivampi ois joku ravintoterapeutti :D yli puolet ajasta menee aina kuunnellessa sitä et miten paljon paino on noussu ja mitä sais ja mitä ei sais syyä.. vartti katsasteltiin netissä sitä et onko oivariinin käyttö sallittua :D
painoa on tull hurjat 7kg. lääkärin mielestä ei ollu paha mut neukkatäti meinas repiä pelihousunsa :D onko teillä kokemusta siit et oisitte vaihtanu neuvolatätiä ku ei kemiat natsaa yhtään?

maanantaina ois sit sokerirasitus.. jännittää ihan kauheesti ku kärsin vieläkin pahoinvoinnista aamuisin.. varsinki jos en syö melkeen heti ku herään ni huono olo tulee helposti ja saattaa joutua halaamaan pönttöä..

pikkaselle ollaan hankittu jo kaikkea kivaa.. ruotsista löysin edullisesti tosi ihanan toppapuvunki edullisesti :) pinnasänky ollu kasattuna jo muutaman viikon.. viikonloppuna kävin kaverilta hakemassa ison pahvilaatikollisen pojan vaatteita ja sitterin.. oli siinä pinnasuojaa ja muutaki kivaa.. hintaa tuli tälle paketille 60e.. :) vaunut ja kaukaloki on jo pesua vailla valmiita :)

viikon päästä ois kontrolli-ultra mis katotaan onko istukka noussu kohdunsuulta ylös.. pääsee taas kurkkimaan et miten pikkunen voi masussa :)

laitanki tähän lisäks kuvan mun "pienestä" yksiöstä :) viikkoja kuvassa 26+0 eli tasan viikon takaa...
katso liitettä 13838


Plikka & MasuTonttu 27+0 *POKS*
 
Kirjoittelin illalla pitkät pätkät mutta pitikin kesken sen homman lähteä poikia nukuttamaan kun eivät iskän kaa suostuneet unille ni se siitä sitten.. Tosiaan, sokerirasitukseen täällä pääsee ainakin riskiraskausäipät, yli 25v, jos lähisuvussa on diabetes tai edellisessä raskaudessa on ollut vaikka vaan sokerien kotiseuranta. Niin ja vissiin lähtöpaino sekä raskausajan kova painonnousu ovat myös pääsylippuja sokerirasituksiin.

Painon kanssa taistelijat, tsemppihalit jokaiselle :) Mullakin on se n. 20kg tai reilu ylipainoa mutta annoin itelleni armahduksen raskauden ajaksi, laihdutan sitten kun kerkiän ja imettäessä paino putoaa herkästi. Tosin, olen nyt syönyt ilmeisesti ainakin jossain määrin fiksummin kun ennen odotusta kerta ei se paino ole vielä noussut raskausaikana.

Ei ole meillä seksiä ollut moneen kuukauteen noiden minun alakerran oireiden takia. Haluttaisi kyllä mutta kun ei oo paikat kunnossa ni ei ei. Tosin, nyt se lääkärin määräämä voide on auttanut joten voisi jopa harkita peiton heiluttelua kuhan ukko tulee reissusta.

Tissit on alkaneet herua saunan jälkeen. Aika vähän mutta kuitenkin. Eipä varmaan taaskaan tule olemaan maidon riittävyyden suhteen ongelmia :D Mullakin on jotain aamupahoinvoinnin tynkää ollut parina aamuna, ei tahdo aamupala maistua kun etoo. Onneksi ei samanlaista ole kun alkuraskaudesta, saan kuitenkin syötyä ja kahvikin menee.

Muutoin kaikki ok. Eka päivä monesta poikien kanssa keskenään, huoh...
 
Vois täs vähän kirjotella tännekkin puolelle, eikä vaan esikoispinkkaan :)

Seksistä Mua ei vaan haluta, sattuu ja ei vaan jaksa. Toi mun mies haluis saakeli joka ilta, mut minkäs teet ku en vaan jaksa. Ja pelkään et satutan pikkusta, kun tosiaan verta tulee pikkusen aina seksin jälkeen.

Painosta Mulla ei oo paino viel noussu ku kaks kiloa lähtöpainosta. Alussa lähti niin paljon painoa pois, hyvä vaan. Helpompi sit alottaa salilla käynti taas maaliskuussa. :D

Tisseistä tulee jotain sekavaa maidon ja veden sekotusta koko ajan, pitää jo alkaa ostamaan liivinsuojuksii. Tähän asti pärjätty ihan vanulapuilla, mut ei enään. Ja kuppikoko kasvanu hurjat kaks kokoo jo :D

Jälkivuodosta riittääkö ihan yösiteet, vai mitä mun kannattas ostaa aluksi? Täällä esikoisen odottaja, ja oon ihan pihalla kaikesta. Neuvoja saa antaa. :)

- Sokruli ja pikku tytteli 26+3 -
 
Hmm...Eihän se nyt tarkoita sitä että...Kun mulla ei vielä ole tullut minkäännäköistä nestettä rinnoista...että maitoa ei sitten tuliskaan synnytyksen jälkeen?
Mä jo sitä olen huntsinu hädissäni, et olenko jotenkin..Viallinen versio? :ashamed:

Painosta... se on noussu mulla ihan hurjasti ja nyt olen turvonnut vielä isommaksi pökkelöksi...Jotenkin hämäävää, kun taas useat tuttavani ovat kehuneet, että olempa saanut hyvin pidettyä painon kurissa ja että kaikki on muka kertynyt vaan vatsaan....Yeah right!! :kieh:

Vaunujen kangasosien pesusta
...Onko kellään kokemusta? Äipyrin mukaan meitin ostamien vaunujen vaaleat osat vaatii pesua...Annetaanko ne sitten ihan kaikessa rauhassa kuivata? Tuskimpa niitä kosteina läijätään vaunujen päälle takaisin? 30 asteessa oli ainakin Hartan Racereitten ohjekirjassa suositeltu niitä pestäviksi ja hienopesu ohjelman kanssa...

Jälkivuotoihin ajattelin varautua yösiteillä...Saa nähdä pitävätkö sitten mitään...Nimim. esikkoa kun ootellaan niin....Pco:n takia noihin koviin vuotoihin ainakin tottui, koska hanuri vuosi pahemmin kuin niagarat konsanaan..

Jep...hiukan tekis mieli oikaista soffalle ja vetästä semmoset kevyet päikyt...

Kirjailemisiin:

Kahlan ja maailman ihanin joululahja rv.27+1 :heart:
 
yhä hengissä ja paremmin voivana :)

jälkivuodosta mulle valitettavasti tuli kohduntulehdus jolloin suojiin solahti kunnon hyytymät :( ne ei todellakaan olleet kivat!! jotenkin ainut asia jota ajattelee oudon varautuneesti on just toi.. tuleeko se taas vai ei!

seksi mua kun haluttaa mies nukahtaa ja sitten se menee toisinpäin.. eli aika hiljaista on! toivottavasti vilkastuu nyt kun 3-vuorotyö muuttuu 2-vuoroon.

huomenna poksuu 29!!!!! :O :heart:
 
Kahlan et oo mikää viallinen versio vaikkei tissit vuodakaan vielä :D En tiiä vuotaako ees kaikilla ennen varsinaista maidonnousua. Mulla alkoi viimeksikin vuotaa loppuraskaudesta, ihan viimeisen kuukauden aikana tuli suihkuamalla ku kävin saunassa tai kuumassa suihkussa. Ja maitoa riitti sitten niin hyvin että täysimetin kaksosia muutaman kuukauden. En tiiä onko mitään tolla etukäteen vuotamisella ja maidon tulolla oikeesti mitää tekoa keskenään mut mulla meni näin.

Minä annoin kuivaa kunnolla vaunujen kankaiden ennenku laitoin takasin. Eipähä ainakaan metalliosat ruostuneet :)

Jälkivuotositeitä varmaan ehtii enemmänki haalia sitten kun se on ajankohtaista, mulla on tuolla vajaa paketti jotain yösiteitä ja sit ihan normaaleja siteitä. Silleen että nyt ainakin jokusen päivän niillä pärjää, koska aattelin käydä kyllä kaupassa senkin jälkeen kun vauva syntyy ;)
 
Kahlan ei huolta lainkaan, ei minullakaan ole yhdenkään raskauden aikana tullut tipan tippaa mitään rinnoista ja siitä huolimatta olen synnytyksen jälkeen vuotanut tisseistä kuin niagaran putous, ihan parin päivän jälkeen synnytyksestä. :) Ei siis ole ollenkaan siitä kiinni tuleeko tisseistä jotain jo ennen kuin lapsi on edes syntynyt.

simuli
 
Kahlan Kyllä sää ihan terve ensisynnyttäjä olet! :D
Ei mullakaan heru kuin oikein lypsämällä kirkasta nestettä pari tippaa, ja eka raskaudessa en muista edes ajatelleenki koko asiaa. Voi olla ettei olis tullut yhtään mitään vaikka olisi kuinka vetkuttanut... :LOL:

Seksistä Ihan pikkuisen raotan meidän tilannetta. Meillä mies haluaa aina ja kokoajan. Nyt raskaana ollessa se sentään ymmärtää jos mä en halua/voi, mutta normaalisti me käännetään tän asian tiimoilta peistä aika paljon. Mä en muista milloin mua olisi oikeasti haluttanut viimeksi, ihan jees tuota on harrastaa, mutta voisin olla ilmankin... ainakin jonkin aikaa. Mies harrastaa sitten syyllistämistä asian tiimoilta (välillä tahallaan, välillä ajattelemattomuuttaan). Edellisten raskauksien aikaa kun muistelen, en muista mitään painetta tältä taholta olleen, eli taitaa olla tässä kuopuksen jälkeen tullut tämä "seksimania" ukolle ( kolmenkympin kriisi??? :rolleyes:)
 
sokerirasituksesta täällä siihen joutuu/pääsee kaikki uudelleen synnyttäjät ja ensi synnyttäjätkin herkästi painon,iän tai sukurasituksen takia.Mulla yks kaveri narahti siitä vaikka on hyvin hoikka ja syö hyvin terveellisesti mutta ei se nähtävästi ollenkaan katso sitä.

seksistä on ollut kohtalaisen hiljaista.Meillä on miehen kanssa niin eri elämän rytmi että mä nukun jo kun se tulee nukkumaan ja se on jo lähtenyt töihin kun mä herään.mutta ei se mua oo haitannut, ei noita haluja oiekin ole... Olo on kuin valaalla niin ei sekään juuri lisää halukkuutta:/

jälkivuodosta mulle on aina riittä nyt pari pakettia yösiteitä ja sitten oon jo pärjännyt ihan normaaleilla siteillä.

Maito rinnoista en tiedä nyt tuleeko sitä,en oo puristellut mutta alussa sitä ainakin tuli.Esikoista odottaessa muistin että sitä ei juuri tullut mutta imetyskin loppui hyvin lyhyeen,joka e kylläkään johtunut tästä asiasta mitenkään.Uskon ettei asialla oo mitään merkitystä.Pääasia että maitoa tulee sitten kun vauva on syntynyt:)

Paino mulla on tätä ylipainoa jo ennestään mutta silti oon antanut itseni nauttia syömisestä raskauden aikana enkä kyttää kilojeni perää koska niistä pääsee eroon kyllä kunhan odotusaika on ohitse.Ei tuota painoa ole tullutkaan vielä kuin 4kg vaikka syön hyvin ja myös herkut maistuu.

Lääkärin sukupuoli mulla on pääasiassa ollut naislääkäreitä mutta myös miehiä on mahtanut sekaan enkä oo antanut asian häiritä.Ne tekee vaan työtään ja näkee työssään varmasti vaikka mitä kummallisempaakin kuin minut ;)

(.) Tänään aloin pestä ja laittamaan vauvanvaatteita ja varusteita valmiiksi:)Juuri piippas kone joten toinen satsi ois puhtaana:)Ois myös ollut aivan ihana alkaa siirrellä huonekaluja mutta en oikein tinnyt että minne niitä siirtelisin niin se jäi sitten tekemättä.
Mua jotenkin tylsistyttää ja ois kivaa keksiä jotain jännittäävää ja kivaa tekemistä esim.joku äkkilähtö lämpimään tai sellasta vielä ennen kuin vauva syntyy.Mut en tiedä mitä jännää sitä keksis... jotenkin tää syksyn harmaus ja sade masentaa:/
Mutta nyt meen noiden vauvan vaatteiden kimppuun:wave:

Metsätähti ja möykky 28+1 (oonkohan laskenut viikot oikein vai onkohan toiveajattelua?)
 
Kahlan Ei sinussa vikaa ole,vaikka maitoa ei vielä olekaan tullut.Ei ole tullut vielä minullakaan.Välillä ahdistaa lukea,kun tuntuu,että kaikki täällä kirjottavat maidon tihkumisesta.Ei mulla vaan tullut esikoisen odotusaikana yhtään ainoata tippaa,eikä ole tullut nytkään.Kyllä sitä sitten kerkeää kun vaavi on sylissä =).

Seksistä...mitä se on???Täällä sitä ei ole alkuraskauden jälkeen harrasteltu.Eli viimeisin kerta oli monta,monta kuukautta sitten.Ei vaan yksinkertaisesti tee mieli.Näin meni esikoisenkin odotusaikana,mutta kyllä tämä tilanne taas sitten korjaantuu.Täytyy sitten ihan loppuvaiheessa raskautta kuitenkin ottaa se yhtenä S:nä käyttöön,kun vaavi halutaan masusta ulos :whistle:.

Painoa on tullut kaikenkaikkiaan 3kg.Johon olen erittäin tyytyväinen.Nekin kaikki 3kg tuli parin viikon sisällä,kun meinasin alkaa liikaa herkuttelemaan.Vielä niitä kiloja kerkeää tulemaan,kunhan kunnon loppuajan turvotukset pukkaa päälle.

Vatsan ympärysmitta on täällä jo huimat 120cm.Joku kirjoitteli täällä kun oli mitannut,niin piti ihan itsekin kaivaa mittanauha esiin ja mitata.Meinas silmät tippua päästä kun tuon luvun näin,mä muistutan jo totaalisesti jumppapalloa :ashamed:.

Vaatteiden pesun ja tavaroiden laiton esille ajattelin aloittaa ensi viikolla.Silleen pikkuhiljaa ja vähitellen.Esikoisen huoneeseen saadaa huomenna uusi vaatekaappi,jonne siis siirretään pojan vaatteet meidän makkarista.Sitten tulee tilaa vauvan vaatteille ja niitä saa sitten alkaa pesemään pikkuhiljaa.Pinnasängyn ja hoitopöydän kasaus parin viikon sisään.Oon mä malttamattomana odotellutkin ja vihdoin niitä saa sitten alkaa työstämään.

Jälkivuotoa ei minulla ollut kuin ehkä viikon- tai pari.Mutta esikoinen syntyikin sektiolla.Kauhulla minäkin odottelen jo mitä se vuoto tulee olemaan,jos normaalisti saan synnyttää.


adalmiina ja sitso 30+1
 
Ihanaa laatuaikaa itseni kanssa muutama tunti :) Vanhin tytär kaksivuotiaan kanssa leikkipuistossa, mies lähti hirvikärpästen syötiksi kalastelemaan. Harvinaista kun saa olla ihan yksin kotona joten siitä täytyy nauttia!

Sokerirasituksia täällä kaksi takana ja arvot onneksi kohdillaan, ylipainoa sen verran reippaasti sekä sukurasitetta että jännityksellä niitä aina odotellut..

Kokovartalopuutuminen vaivannut kovasti viime aikoina, pari päivää on ollut pakko olla töistä poissa kun ei jalat toimi kunnolla. Yöllä heräilen monta kertaa kun koko kroppa ihan puuduksissa tai sitten jalat kramppailee. Jalkapojatkin koko ajan kipeät suonenvedon vuoksi, banaaneja olen koettanut syödä ja juoda magnesiumvettä, ei kyllä mitenkään menestyksekkäällä lopputuloksella. Tuntuu että mahakin olisi puuduksissa koko ajan. Varsin n tuskainen olo koko ajan ja hirvittää vähän jos tätä vielä jatkuu ihan loppuun saakka!

Petipuuhat ovat taasen olleet varsin aktiivisia koko odotusajan, enemmän on tullut touhuttua mitä yleensä. Hassua kun sitä on raskauden myötä löytänyt miehen kanssa ihan uusia juttuja jotka toimii (ja uskoisinpa että raskauden jälkeenkin..), ihan vain siksi kun on maha tiellä ;)

mokusukka, meillä kannettiin vesi saunasta pihan toiselta puolelta ja kuumaa sai kun lämmiteltiin padassa yli viisi vuotta, nyt keväällä muutimme "ihmisten ilmoille" joten tiedän tunteen :D

Selkä ei tykkää koneella istumisesta joten takaisin vaakatasoon...

Belleihana ja potkuttelija 29+4
 
Minäkin voisin liittyä mukaan, jos vaan mukaan mahtuu!

24.12 Sid-84 MKS esikoinen poikalupaus

Kiitokset Poppeliinille pinosta ja tarvike listasta! Monta hyödyllistä löyty heti.

Tirppa82:lla sama la, taitaa tulla treffit synnärille! =)

Omaa napaa ja muuta valitusta:

Erityisäippälomalla plussasta asti, työn "vaarallisuuden vuoksi".

Ristiäisiä ei tule, jonkun sortin nimiäiset pidetään, meistä kumpikaan ei kuulu kirkkoon. Kummeista ei vielä tietookaan.

Kelan paperit ja pakkaus vetämässä (viimein), voi kun pääsisi jo hypistelemään niitä.

Sokerirasitus ja rakenneultra käyty, kaikki pitäisi olla kunnossa.

4D:hen haluaisin mutta ei taida olla täälä Mikkelissä mahollista..? Jotenkin pieni huoli että mitä jos kaikki ei sittenkään ole kunnossa.

Närästys on jotain ihan uskomatonta, ei paljoo renniet auta. :mad:

Pahoinvointi on tullu takasin, tai lähinnä se kuvottava olo, aina ruokailun jälkeen. (Ruokaa ei muuten uppoo enää kovinkaan paljoo, outoo, mutta toisaalta hyvä.)

Yöllä vessassa ravaamisen jälkeen ei meinaa uni tulla enää millään, ärsyttävää pyörimistä, muutenkin jatkuva väsymys ettei jaksa mitään tehdä.

Painoa tullut alusta +10kg (oujeah) niin, eipä tartteis valmiiks ylipainoisella nousta yhtään, mut minkäs teet ku maistuu.

Suonikohjut jaloissa on jotain ihan uskomattomia makkaroita, mitähän kävisi jos nuppineulalla vähän tökkäisi? :LOL:

Harjotussuppareita tulee päivittäin, eniten silloin kun "rehkii" eli imuroi tai jotain. Varmaan ihan normaalia?

Ja se synnytys, pelottaa. Jotenkin houkuttaa sektio (ilmeisesti en siitä vielä mitään tiedä). :attn:

Sänkyhommista ja haluista, mitä ne on??

Ihanaa, jos joku jaksoi lukea. Ystävissä ei ole yhtään vauvallista, joten kaikki tulee uutena ja ihmeellisenä. :ashamed:

Loppuun vielä tyhmä kysymys, mutta mistä tietää miten päin se vauva tuolla masussa viettää aikaansa??

Pitänee rullailla sivuja taaksepäin että oppisi paremmin tuntemaan teitä! Ihanaa syksyä kaikille! :flower:

- Sid ja pikkuPentti 26+5 -
 
Viimeksi muokattu:
heissan piiiitkästä aikaa!
taustaillut olen,mutta paljon muuuta ei olekkaan ehtinyt ja jaksanut. aika mennyt kuopuksen psykiatrisesssa hoitojakson kanssa,vie mehuja aika kovasti. Sairaslomalla olen ollut syyskuun alusta asti,supistusten takia.
Olen nyt kärsinyt supistuksista jo toista kuukautta mutta tilanne hyvällä mallilla edelleen,lisänä tulleet liitoskivut jotka pitää tahdin tasolla SLOW...:headwall: tarpeen tulle olen käynyt päivystyksessä kun supparit olleet kipeitä ja eivät levossakaan ole laantuneet,siellä saanut lääkitystä ja homma saatu pysäytettyä...:)
ystävän synnnytyksessä olin tukihenkilönä viikko sitten ja oli voimaannuttava kokemus ja odotan entistä enemmän omaa synnytystäni..:)
Vauvalle kaikki valmiina,joten hankintojen puolesta ei tarvi ressata,sairaalakassia varten olen listan tehnyt mutta kassiin ei ole vielä mitään laitettu..:)
synnytysvalmennus on meillä 24.10 haikarassa. samassa kätilötapaaminen ja synnytyskeskustelu.

makuuhuonejuttuja ei meilläkään harrasteta,touhu saa aikaan kivuliaat supistukset,joten miesressu joutuu uhrautumaan..:/


muuten ei ihmeempiä...:) vauvaa odotetaan kovasti jo..:)

EevaN ja Pieni 29+6 (huomenna PokSuu! rv 30!)
 

Yhteistyössä