Jumissa vauvan kanssa..

Olen kotona puolivuotiaan vauvan kanssa. Nautin kotona puuhailusta ja vauvan kanssa seurustelusta ja leikkimisestä, käydään muutamassa vauvakerhossakin. Kotona olemisessa ei siis sinänsä ole mitään vikaa, mutta vauvan tulon jälkeen olen joutunut luopumaan kaikista harrastuksista ja se on alkanut harmittamaan yhä enemmän. Olen harrastanut ja kilpaillut koirieni kanssa, käynyt kuntosalilla ja juossut pidempiäkin matkoja. Tuntuu että kaikki työ mitä olin vuosien ajan tehnyt koirien kouluttamiseksi ja oman kuntoni eteen valuu nyt hukkaan kun en pääse tekemään mitään..

Periaatteessa mies voisi hoitaa lasta, samoin vartin ajomatkan päässä asuva anoppi, mutta kumpikaan ei osaa hoitaa vauvaa niin että pidemmäksi ajaksi voisin vauvan hoitoon jättää. Vauva on ollut isän hoidettavana ja anoppilassa hoidossa lyhyitä n. tunnin aikoja kun olen käynyt kampaajalla tai lyhyesti lenkillä, ja aina jos vauva on alkanut jostain syystä itkemään, kumpikaan ei ole saanut rauhoitettua vauvaa vaan vauva on huutanut suoraa kurkkua siihen asti että mä olen palannut. Eikä vauva sinänsä ole edes mitenkään hankala luonteeltaan, hän on ollut hoidossa omien vanhempieni luona puoli päivääkin ongelmitta. Ongelma on että omat vanhempani asuvat 400 km päässä..

Kun vauva itkee, miehellä ja anopilla on tapana vain lähinnä kommentoida vauvalle että "noh eihän sulla nyt mitään hätää ole" ja heiluttaa vähän kättä tai jalkaa.. Ja kun vauvan huuto vain yltyy, yrittävät jollain loruleikillä saada ikään kuin vauvan unohtamaan hätänsä. Miestä olen neuvonut ottamaan vauvan tiiviisti rintaa vasten ja puhumaan rauhallisella matalalla äänellä jolloin vauva kyllä nopeasti tyyntyy, mutta mies enemmänkin loukkaantuu mun neuvoista eikä tosiaankaan tee niin kuin neuvon. Anopille en tiedä miten asiasta kohteliaasti sanoisin.. Muutenkaan en oikein luota kumpaankaan vauvan hoidossa, omat vanhempani keskeyttävät muut puuhansa heti kun vauva alkaa itkemään, mutta mies ja anoppi menevät vauvan luokse sitten kun muilta töiltä ehtivät, jolloin vauvan itkukin on jo ehtinyt yltymään pienestä kitinästä suoraksi huudoksi (näin on usein käynyt esim. silloin kun mä olen ollut suihkussa).

Mulla ei siis käytännössä ole vauvalle mitään hoitopaikkaa, että pääsisin rauhassa käymään kuntosalilla tai koirien kanssa treeneissä. Kaukaisemmilta tuttavilta tuntuu vaikealta pyytää apua, kun en voi kertoa ettei mies vain osaa hoitaa vauvaa ja mun pitäisi keksiä tekosyitä niin molemmille osapuolille, ettei mies/anoppikaan loukaannu etten luota heidän hoitoonsa..

Onkohan muilla ollut samanlaisia ongelmia...?

 

Tekstisi oli erittäin surullista luettavaa

ei sen takia, että et pääse harrastuksiin, vaan sen takia, että et pidä lapsen toista vanhempaa kyvykkäänä hoitamaan omaa lastaan.
anopista viis, mutta miehesi on vauvan isä, samaa verta, vauvalle läheinen.
Olette perhe

Ei se mies opi vauvan kanssa olemaan, jos kohtelet miestä kuten jotain vierasta, joka tulee hoitamaan lasta.
puhuit, että jätät miehelle tai anopille lapsen hoitoon, niin ei hyvä.
MUTTA kun se on eri asia, anopille lapsi menee hoitoon, ei miehelle, mies on lapsen vanhempi, aivan kuten sinäkin.

Jos olet ominut lapsen liikaa mieheltä, niin nyt aloitat miehen kanssa toisen tavan.
annat miehelle aikaa oman lapsensa kanssa.
älä ole heti hyysäämässä, jos mies ei tee kuten sinä.
miehellä on vaistonsa ja hän rakastaa lasta kuten sinäkin.
anna hänen olla vanhempi

hyvä siitä vielä tulee, kun muistat, että miehellä on yhtä suuri oikeus omaan lapseensa kuin naisellakin.

Mies ei ole lapsen hoitaja, vaan tasavertainen vanhempi naisen kanssa, yhdessä huolehditaan lapsesta
opeta häntä, mutta kunnioita myös hänen tapojaan

 

No mä annan vauvan miehen hoidettavaksi noiksi lyhyemmiksi hetkiksi säännöllisesti, vaikka tiukkaa tekee.. Viime viikollakin kysyin mieheltä että onko tämä sisällä sen aikaa että katsoisi vauvan perään kun itse kävisin pesemässä yläkerran vessan. Vauva alkoi vessaa pestessäni itkemään, mies oli alakerrassa, ja meni lähemmäs viisi minuuttia ennen kuin isä meni lohduttamaan lasta. Mä kuuntelin yläkerrassa itsekin melkein tippa linssissä vauvan huutoa ja sain todella taistella itseni kanssa etten mennyt väliin. Mulla ei vaan sydän kestä kuunnella vauvan parkua, varsinkaan kun tiedän että se itku loppuu sillä sekunnilla kun vauvan nostaa syliin ja puolen minuutin "sylitankkauksen" jälkeen vauva on taas pitkään tyytyväinen omissa leikeissään..

 

Harmi että tunnet olevasi jumissa kotona. Minulla jo viisivuotias lapsi ja oikeastaan olen vieläkin jumissa. Toisinaan tuntuu nimenomaan siltä, toisinaan ei ollenkaan. Elämä vaan muuttuu lasten myötä.

Olen ratkaissut lenkkeilyn niin että vauvan kanssa juoksin vaunuja pukaten ja kävin pitkiä lenkkejä myös ilman vauvaa. Pumppasin maitoa jääkaappiin ja sinne jäi isänsä kanssa. Ei meillä itkenyt kovasti kun oli erossa äidistä, mutta en kyllä antanut isälle mitää "oikeita" ohjeitakaan. Kuulostaa oudolta, että oma isä ei saa lastansa tyyntymään. Sylissä pidellen ja pullosta maitoa jos on nälkä.. Pakko kysyä, hoidatko sitten lasta "yksin" kotona normaalisti tai oletko sinä aina se joka vastaa lapsesi itkuun? Ja miten vastaat siihen? Kuinka nopeasti?

Meillä vauva-aikana mummolla oli täysin erilaiset otteet hoitaa vauvaa ja saattoi itkeä, kun lähdettiin mieheni kanssa lenkille tai kaupungille ja hän jäi mummon syliin. Kun palattiin yleensä nukkui onnellista unta mummun sylissä. En edes kysellyt kuinka paljon itki. On osannut hoitaa mieheni aikoinaan ja koko lapsikatraan. Onnellisena otin avun vastaan.

Toivon äitinä että saat nauttia äitiydestä ja myös omasta ajasta. Ihminen väsyy, äitikin, jos ei pääse lenkille tai saa muuten hengähtää.

En tarkoita olla töykeä, mutta oletkohan turhan holhoava ainakin miestäsi kohtaan? Jos hän ei saa omalla tavalla hoitaa lastaansa niin aika surullista on. Vähän kummastelen myös tuota, että lapsen itku ehtii kiihtyä niin kovaksi, että vaikea saada rauhoittumaan. Isä ei ilmeisesti koskaan saa vastuulleen normaalissa arjessa tyynnyttelyä vai puuttuuko sieltä silloin se rinta, jota annetaan joka välissä?

Hienoa että tunnet kuitenkin että joku muukin osaa hoitaa lastasi vaikka kaukana ovatkin eivätkä osa arkea. Voimia ja isälle vastuuta!

 

O
Periaatteessa mies voisi hoitaa lasta, samoin vartin ajomatkan päässä asuva anoppi, mutta kumpikaan ei osaa hoitaa vauvaa niin että pidemmäksi ajaksi voisin vauvan hoitoon jättää.

No hyvä, että itse olet niin täydellinen ja osaava vauvan hoitaja . Ihan oikeesti, ei se vauva mene rikki vaikka joku muukin sitä hoitaisi. Anna miehen hoitaa omalla tavallaan, äläkä ole koko ajan neuvomassa häntä - ei sinun tapasi ole ainoa oikea.

 

No hyvä, että itse olet niin täydellinen ja osaava vauvan hoitaja . Ihan oikeesti, ei se vauva mene rikki vaikka joku muukin sitä hoitaisi. Anna miehen hoitaa omalla tavallaan, äläkä ole koko ajan neuvomassa häntä - ei sinun tapasi ole ainoa oikea.

olisin voinut kirjoittaa nämä samat sanat. hoida itse, eihän siihen muu auta, jos muut ei osaa, ja et edes luota

 

Pakko sanoa, että pitkälti olet itse itsesi tuohon tilanteeseen ajanut. Rivien välistä ei voi muuta lukea, kuin että olet ominut lapsen itsellesi ja sinun tapasi hoitaa häntä on ainoa oikea tapa. Et ole antanut isälle tilaa hoitaa häntä ja pidät häntä ulkopuolisena hoitajana. Ehkä ei ole vielä liian myöhäistä muuttaa tuota. Nyt isälle ja lapselle yhteisiä rutiineja ilman, että olet koko ajan naputtamassa, miten se pitää tehdä. Meillä esimerkiksi lasten iltapesut on ollut isän "tehtävä" heti kotiintulosta saakka.

Samaten voit miettiä noita harrastuksia, miten saat ne yhdistettyä lapsen kanssa. Jos juokseminen on tärkeää, niin hanki kunnolliset juoksukärryt ja voit harrastaa sitä lapsi mukana. Koirien kanssa voi puuhailla, kun saa lapsen nukahtamaan vaunuihin ja jättää niissä vähän sivummalle.

 

Siis sinänsä ei ole minusta erikoista, että harrastukset ja muut omat menot jää vähiin vauvan ollessa pieni. Imetyksen takia ei välttämättä pysty paria tuntia pidemmäksi ajaksi vauvasta irtaantumaan täysimetysaikana. Mutta mahdollisesta imetyksestä huolimatta on tärkeää pitää isää kaikilta muilta osin tasavertaisena vanhempana ja antaa hänen hoitaa vauvaa myös yksinään, ilman valvontaasi. Ja nythän vauva jo varmasti syö muutakin kuin tissiä, joten pääset pikkuhiljaa pidemmiksikin ajoiksi omiin menoihisi. Jos vauva syö (myös) pullosta, ei imetys ole toki mikään kynnyskysymys ollutkaan.

Noilla main vauva alkaa myös vierastamaan. Jos vauva alkaa vierastamaan isäänsä, se on kyllä merkki siitä että isän osallisuus ei ole ollut riittävää. Eikä toki rohkaise lisäämäänkään isän vastuuta, jos vauva ei tyynny isän kanssa. Anopin yms. ulkopuoliset hoitajat voi vierastusvaiheessa unohtaa ja antaa heille vauvaa hoitoon vasta kun pahin on taas ohi. Mutta isä on tärkeää pitää koko ajan niin tiiviisti vauvan elämässä mukana, ettei tuota vierastusta synny ja jos syntyy, niin lisätä vaan silti isän osallisuutta, vaikka vauva alkuun huutaisikin isän hoidossa. Oletko varma, ettei kyse ole vaan siitä, ettei vauva rauhoitu isänsä sylissä? Jos olet kokonaan pois kotoa, niin kai isä kuitenkin ottaa vauvan syliin ennemmin tai myöhemmin? On varmasti tosi kurjaa miehelle, jos vauva häntä vierastaa eikä sinun pidä häntä syytellä, vaan rohkaista ja kannustaa.

 

Kyllä meilläkin on tullut riitaa siitä, että tietyissä tilanteissa mies antaisi vaan vauvan huutaa. Jos hän ei ymmärrä mikä on hätänä ts ei ole hänen mielestään mitään hätää. On vähän huono lohduttamaan ollut aina, mut pikkuhiljaa oppinut oman tyylinsä. Eikä vieläkään ymmärrä sitä, että ei kannata päästää itkua hysteriaan asti kun sitten ei hevin rauhoitu... eikä sitä että yliväsyneen lapsen kiukkuun ei pätkääkään auta mitkään uhkailut ym eli joissain tilanteissa toimii ihan tyhmästi mielestäni.

Olen itse kyllä aina silti jättänyt lapset isänsä kanssa kaksin. Ei ne oikeasti rikki mene vaikka joskus minä en ole hoitamassa ja asiat tehdään eri lailla. Ja vaikka itse en kestä huudattaa lasta, niin ei siitä nyt varmasti mitään traumoja tule vaikka isän lohdutus ei ihan niin hyvin toimisikaan. Oppii se lapsi jossain vaiheessa isäänkin luottamaan ja omat jutut mitkä toimii isän kanssa.

 

Minulla on vauva 10 kk, ja voin lohduttaa että hiljalleen se helpottaa. Meidän vauva vierasti tosi paljon ja itki, eikä hyväksynyt muita kuin äidin. Nyt rauhoittuu jo isälle ja mummille, eikä enää pelkää ihmisiä. Pian vauvasta tulee taapero joka nauttii myös muiden ihmisten kanssa leikkimisestä.
Alan jo innolla haaveilla tulevista kuntosalireissuista.

Jos vielä 5-vuotiaankin kanssa on vankina kotona niin silloin vika löytyy kyllä peilistä.

Aloittajan on hyvä ymmärtää että nuo elämän ensikuukaudet ovat tosi intensiivisiä vauvanhoitokuukausia. Älä liikaa ota paineita koska tämä eka vuosi on haastava kaikille äideille. Pian symbioosi alkaa helpottaa ja lapsi alkaa viihtyä enemmän yksikseen sekä muiden kanssa. Ja siitä, vuosi vuodelta, lapsi alkaa ottaa askelia poispäin sinusta kohti täydellistä itsenäisyyttä. Ota tämä hetki teille, muista että se kestää vain nyt, pian vauvasi jo juoksentelee ulkona kaverien kanssa ja huikkaa että äiti älä pussaa äläkä hali, yäk.

 

Ap, nyt kannattaa kurkkia peiliin. Itse itsellesi "häkin "olet rakentanut.

Kukaan ei ole kyllin hyvä, paitsi tietysti ne jotka kuuluu SINUN sukuun. Ajatteleppa, anoppisi on aikanaan saannut pidetyä miehesi hengissä, tämän ollessa vauva. Ilmeisti moukan tuuria...tai mitäs jos sittenkin hänKIN on osannut olla äiti yhtä losytavasti kuin sinä?

Kuinka miehesi voi oppia? Hän ei opi lastaan tutnemaan sinun kautta. Heille tulisi syntyä oma suhde. Mutta voiko sellaista syntyä jos vain sinun tapasi on oikea? Kuten joku sanoi, lapsi ei mene rikki itkusta. Toki pitkässä juoksussa kyllä - jos lapsen itkuun ei koskaan vastata ja tämä on normaalin arjen kuva. Mutta se että lapsi ja isä opettelee yhteistä "vuorovaikusta" ei häntä riko. Koitahn muistaa että vauvan itku ei aina ole merkki jostain äärimmäisestä hädäsät. VAAN se on vauva ainoa tapa kommunikoida. Olipa hätä hyvin pieni tai suuren suuri.

Ota nyt siis uusi asenne lapsen isään. Hän ei ole mikään "hoitotäti" vaan tasavertainen vanhempi. Ja jos lapsellesi et pahaa halua, ehdoin tahdoin, ÄLÄ tee itsestäsi korvaamatonta. EN keksi mitä hyötyä lpaselle on siitä että hänet totutetaan siihen että elämässä on vain yksi ihminen joka osaa hänetä hoitaa. Mä liputan usemman turvaisan aikuisen rinkiin, se on lapsen oikea etu. Toki ymmärrän että itsensä nostaminen korvaamattomaksi hivelee itsetuntoa. Mutta nyt yritetään puhua lapsen parhaasta.

 

Mitä ihmettä täällä teilataan ap:ta, ei varmaankaan ole itse pelkästään tilannetta rakentanut vaan kuulostaa että mies on oikeasti tumpelo pienen kanssa, ei osaa helliä tai lohduttaa ja vastata vauvan tarpeisiin niin kuin isät normaalisti. Kuka hyvä äiti pystyy kuuntelemaan vauvan parkunaa, jos vastuussa oleva vanhempi ei älyä edes nostaa syliin. Eri asia jos vauva huutaa ja toinen tekee parhaansa. Käden heiluttelu tai sanomiset ei paljoa auta pienelle lapselle, ne ei ole ääniohjautuvia. Kuka tietää, mies voi olla erilainen kun lapsi kasvaa ja on selkeämpää mitä tehdä. Jos mies ei ymmärrä ohjantaa( ota lapsi syliin on aika neutraali, järkevä ja usein ainoa oikea neuvo...) ja lapsi ei tule hyvin hoidetuksi niin mitä vaihtoehtoja on kuin itse hoitaa ja helliä vauvaa kuten kuuluu.

 

Ei hyvältä vaikuta jos vauvalle ei edes isi kelpaa. On taidettu vähän mokata

 

Mitä ihmettä täällä teilataan ap:ta, ei varmaankaan ole itse pelkästään tilannetta rakentanut vaan kuulostaa että mies on oikeasti tumpelo pienen kanssa, ei osaa helliä tai lohduttaa ja vastata vauvan tarpeisiin niin kuin isät normaalisti. Kuka hyvä äiti pystyy kuuntelemaan vauvan parkunaa, jos vastuussa oleva vanhempi ei älyä edes nostaa syliin. Eri asia jos vauva huutaa ja toinen tekee parhaansa. Käden heiluttelu tai sanomiset ei paljoa auta pienelle lapselle, ne ei ole ääniohjautuvia. Kuka tietää, mies voi olla erilainen kun lapsi kasvaa ja on selkeämpää mitä tehdä. Jos mies ei ymmärrä ohjantaa( ota lapsi syliin on aika neutraali, järkevä ja usein ainoa oikea neuvo...) ja lapsi ei tule hyvin hoidetuksi niin mitä vaihtoehtoja on kuin itse hoitaa ja helliä vauvaa kuten kuuluu.

Se on hienoa kun teitä korvaamattomia äitejä on. Se on teidän etu. Ei lapsen. Ei isän. Mut ei sen niin välii. Kun on täydellinen äiti niin mitä muuta maailmassa tarvitaan?

 

Mitä ihmettä täällä teilataan ap:ta, ei varmaankaan ole itse pelkästään tilannetta rakentanut vaan kuulostaa että mies on oikeasti tumpelo pienen kanssa, ei osaa helliä tai lohduttaa ja vastata vauvan tarpeisiin niin kuin isät normaalisti. Kuka hyvä äiti pystyy kuuntelemaan vauvan parkunaa, jos vastuussa oleva vanhempi ei älyä edes nostaa syliin.

Ja miten sen miehen voisi olettaa oppivan, jos hänelle ei edes anneta tilaisuutta? Harjoittelemalla sitä oppii. Jos toinen tekee aina kaiken, niin miten siinä oppii. Ei ruokaakaan opi tekemään istumalla aina valmiiseen pöytään.

Kun perheessä on useampia lapsia, niin silloin hyvä äiti pystyy kuuntelemaan sitä vauvan itkuakin, on tulee tilanteita, että on pakko priorisoida juttuja. Parempi hoitaa se isomman kakkapeppu loppuun ja antaa pienemmän parkua sen aikaa. Ap:n vauva on jo puolivuotias, joten kyllä sen ikäinen hetken kestää itkuakin.

 

Taitaa olla esikoinen kyseessä?

Enkä sano pahalla, kyllä mulla oli ihan sama syndrooma. Tuntui maailma suunnilleen kaatuvan jos minä en ollut paikalla lohduttamassa heti kun vauva kitistää, ja melkein sydänkohtaus koitti jos vauva huusi kovaa kauemmin kuin minuutin.

Eihän se vauva oikeasti siitä rikki mene vaikka huutaa. Ja ei ole yhtä ainoaa tapaa lohduttaa lasta, se että reagoi lapsen itkuun vaikka ei sitä saisikaan loppumaan, on ihan riittävä ja lapselle turvallinen keino. Esikoinen huusi kolikkiaankin, eikä se huuto mistään kikasta loppunut eikä lapsi silti piloille mennyt.

Lapsen omiminen on sekin niin helppoa. Tottahan se on että jos itse viettää vauvan kanssa 24/7, niin osaa vastata tämän tarpeisiin parhaiten. Katsot vieressä kun muut kiemurtelee eikä heti "osaa". Mutta se vaan kuuluu kuvioon. Isälle pitää antaa tilaa, jolloin hän oppii ja keksii OMAT lohdutus ym. keinot lapsensa kanssa. Ei isän tarvitse toimia samalla tapaa kuin sinä toimit. Lapsen ja isän välille on tarkoituskin muodostua ihan omanlaisensa suhde. Ja kokeilun/ erehdyksen kautta sinä itsekkin opit lastasi hoitamaan ja kasvattamaan, ei kukaan osaa kaikkea täydellisesti ekalla kerralla eikä koskaan tule olemaankaan täydellinen vanhempi.

Eli tule itse ulos sieltä häkistä minkä olet itsellesi rakentanut. Anna lapsi isälleen ja mene harrastukseesi.

 

Vauvasi on puolivuotias, n.6kk siis. Hän on VAUVA ja vielä hyvin PIENI ja hän saa vaatia äitinsä läheisyyttä ja hoivaa ja syliä ja turvaa. Siksihän hän tyytyy parhaiten vain sinun hoivaasi, koska hän tarvitsee sitä! Tarvitsee kehittyäkseen ihanaksi ja terveeksi ihmiseksi. Ihmislapsi kehittyy hyvin hitaasti.
Jos vauvasi ilmaisee,että hän haluaa olla sinun lähelläsi, anna hänelle siihen mahdollisuus. Vauvat ovat viisaita! Jos se, mitä hän eniten tarvitsee ei tule hyvällä niin huutamalla sitten.
Sinä itse olet uudessa elämäntilanteessa, ja muutos ,vaikkakin kuinka positiivinen ja mukava asia elämässäsi, niin se tuo myös stressiä. Asiat on nyt tästä lähin ajateltava lapsen kannalta, ensisijaisesti. Se voi nuorena äitinä tuntua rankalta, mutta kannattaa. Ehdottomasti kannattaa!
Tietenkin sinä voit käydä koiriesi kanssa iltalenkillä ilman vauvaa ja miehesi hoitaa häntä sen ajan jne. Mutta ei välttämättä ole ollenkaan miehesi tai anoppisi huonon hoidon syy,että vauva itkee heillä helposti. Hän vain ikävöi äitiään, emoaan ja vaatii sitä parasta mahdollista hoivaa itselleen mihinkä on tottunut ja mikä tuo hänelle turvaa. Jos sinä stressaannut siitä,että et pääsee enää samalla lailla menemään kuin ennen äidiksi tuloa, niin vauvasi stressaantuu myös, kun äiti ei ole saapuvilla.
Kannattaa kuunnella vauvaa herkällä korvalla! Jos hän ei ole vielä valmis pidempiin eroihin äidistään, niin sitten siihen ei häntä pakoteta. Siedättäminen noin pienen lapsen kohdalla ei auta yhtään mitään, päin vastoin, vain pahentaa tilannetta. Lapsesi turvattomuus lisääntyy ja hän ei kohta luota enää sinuunkaan.
Lapsen kehitykseen kuuluu turvallinen kiinnittyminen häntä hoivaavaan ihmiseen ja luonnollisesti ja parhaassa tapauksessa se on oma äiti.
Kun lapsi saa kiinniittyä turvalliseti, myös irrottautuminenkin on mahdollista.
Lapsi on silti pieni vain hetken, vaikka ymmärrän ettei sinusta siltä tällä hetkellä välttämättä tunnu. Mutta näin kun asioita katsoo jo taaksepäin niin todellakin..vauva-aika menee nopeasti..liian nopeasti. Sinä ehdit vielä harrastamaan.
Ja ota vauva mukaan aina kun voit. Voisitko ottaa miehesi ja vauvasi yhdessä mukaan koirakentälle? Lapsikin tykkää nähdä äitinsä iloisena harrastuksen parissa. Ehkä sinun lapsesi on tähän vielä pieni,mutta kun kasvaa niin teillä on ihanat yhteiset harrastushetket odottamassa.

 

Kuka hyvä äiti pystyy kuuntelemaan vauvan parkunaa, jos vastuussa oleva vanhempi ei älyä edes nostaa syliin. Eri asia jos vauva huutaa ja toinen tekee parhaansa. Käden heiluttelu tai sanomiset ei paljoa auta pienelle lapselle, ne ei ole ääniohjautuvia. Kuka tietää, mies voi olla erilainen kun lapsi kasvaa ja on selkeämpää mitä tehdä. Jos mies ei ymmärrä ohjantaa( ota lapsi syliin on aika neutraali, järkevä ja usein ainoa oikea neuvo...) ja lapsi ei tule hyvin hoidetuksi niin mitä vaihtoehtoja on kuin itse hoitaa ja helliä vauvaa kuten kuuluu.

No kyllähän 6 kk ikäisen vauvan kitinässä/itkussa on usein kyse ihan tylsistymisestä, johon se koskettelu, juttelu ja loruleikit voi hyvinkin auttaa. Ei toki silloin, jos vauva vierastaa kovin sitä viihdyttäjää. Mutta vierastamisesta ei pidä hoitajaa syyllistää. Ja jos vauva vierastaa isäänsä, ei tosiaan ole oikea ratkaisu, että äiti vaan entistä voimakkaammin omii vauvan.

Minusta on ihan ymmärrettävää, että toinen vanhempi loukkaantuu jos toinen käskyttää häntä oman lapsensa hoitoon liittyen. Asiat voi sanoa monella tapaa, tietysti ystävälliseen sävyyn tehtyjä ehdotuksia pitäisi toisen sietää, mutta sinunkin käyttämääsi käskymuotoa on minusta syytä välttää.

 

Mitä ihmettä täällä teilataan ap:ta, ei varmaankaan ole itse pelkästään tilannetta rakentanut vaan kuulostaa että mies on oikeasti tumpelo pienen kanssa, ei osaa helliä tai lohduttaa ja vastata vauvan tarpeisiin niin kuin isät normaalisti. Kuka hyvä äiti pystyy kuuntelemaan vauvan parkunaa, jos vastuussa oleva vanhempi ei älyä edes nostaa syliin. Eri asia jos vauva huutaa ja toinen tekee parhaansa. Käden heiluttelu tai sanomiset ei paljoa auta pienelle lapselle, ne ei ole ääniohjautuvia. Kuka tietää, mies voi olla erilainen kun lapsi kasvaa ja on selkeämpää mitä tehdä. Jos mies ei ymmärrä ohjantaa( ota lapsi syliin on aika neutraali, järkevä ja usein ainoa oikea neuvo...) ja lapsi ei tule hyvin hoidetuksi niin mitä vaihtoehtoja on kuin itse hoitaa ja helliä vauvaa kuten kuuluu.

Kuka määrittää ettei vauva tule hoidetuksi? Äiti. Ja tässä kuulosti siltä että ainoa tapa hoitaa lasta on se tapa miten ÄITI hoitaa (hyvin tyypillistä joillekin naisille).

Isä ei koskaan opi jos siihen ei anneta mahdollisuutta. ÄITI on monta metriä edellä kun on kantanut lastaa ja sitä kauttakin saannut valmistautumiseenkin etumatkan. Ja hulluinta, mikäli nyt anoppi on kuvioissa mukan, on olettaa ettei hänkään osaa hoitaa. Vaikka todellisuudessa anoppi on saattanut aikuisuuteen jo vähnintään sen yhden lapsen, ap:n miehen, tässä kohtaa. Ja AP kokemus vanhemuudeta on kestänyt VASTA 6kk. Se on vähän sama kuin 6kk töissä ollut kävis aukoon 30 vuotta työtä tehneelle että et sinä mitään osaa....

 

Joskus vauvoilla on niin, että vain äiti kelpaa. Todennäköisimmin silloin, jos äiti on maidontuoksuisena lähietäisyydellä. Välillä tulee sitten niitäkin kausia, jolloin isän syli on parempi. Tosin siihen tosiaan vaaditaan sitä läheisyyttä. Tosiaankin, anna isän harjoitella omalla tavallaan. Anna vaikka kylvettää vauvaa tästedes tai kun alkaa syömään kiinteitä, isä antaa iltapuuron? ihan rutiininomaisesti joka kerta. Tämä sen lisäksi tienekin, että muutenkin osallistuu.

Vauvan kanssa väsyy. Mutta et sinä todellakaan ole jumissa! Jos olet jo usamman kerran päässyt tunnin lenkille itseksesi, onhan se aika luksusta vauvaperheessä. Jos anoppi viitsii hoitaa, antakaa ihmeessä silloin tällöin vauva hänelle.

 

Ymmärrän ap:tä aivan täysin. Meillä vauvan isä ei halua hoitaa lastaan, kun "sitten ei voi samaan aikaan tehdä mitään muuta", kuulemma.

Kun olen ollut pois kotoa esim pari tuntia, on kotiin tullessa vastassa väsynyt mies ja täyttä kurkkua huutava vauva. Mies sanoo yrittäneensä kaiken, mutta mikään ei kuulemma auta. Tähän kaikkeen ei kuitenkaan koskaan sisälly vaipan vaihtoa tai lapsen ruokintaa. Sama kuvio on toistunut ainakin 10 kertaa. Ehkä kaikista ei vain ole lapsenvahdiksi?

 

Ymmärrän ap:tä aivan täysin. Meillä vauvan isä ei halua hoitaa lastaan, kun "sitten ei voi samaan aikaan tehdä mitään muuta", kuulemma.

Kun olen ollut pois kotoa esim pari tuntia, on kotiin tullessa vastassa väsynyt mies ja täyttä kurkkua huutava vauva. Mies sanoo yrittäneensä kaiken, mutta mikään ei kuulemma auta. Tähän kaikkeen ei kuitenkaan koskaan sisälly vaipan vaihtoa tai lapsen ruokintaa. Sama kuvio on toistunut ainakin 10 kertaa. Ehkä kaikista ei vain ole lapsenvahdiksi?

Ei kun kaikista ei ole isäksi ja joskun mietinkin miksi näiden kanssa lisäännytään....

 

muutama vuosi takaperinhän neuvolatkin ohjeisti antaa lapsen vain itkeä ensin, että kyllähän kaikki virheistä oppii. Mies voi silti luulla tehneensä parhaansa.

 

Ei kun kaikista ei ole isäksi ja joskun mietinkin miksi näiden kanssa lisäännytään....

..tai sitten lapsen -- ja ainakin vauvan hoito on ensisijaisesti äidin tehtävä. Minulle henkilökohtaisesti tämä biologinen ja historiallinen tosiasia sopii mainiosti.

 

..tai sitten lapsen -- ja ainakin vauvan hoito on ensisijaisesti äidin tehtävä. Minulle henkilökohtaisesti tämä biologinen ja historiallinen tosiasia sopii mainiosti.

Ja silti symppaat ap:ta joka kokee olevansa häkissä? tooosi tyytyväiseltä kuulostaa