Ka a k k o i s s e u d u n v a u v a t :)

  • Viestiketjun aloittaja EnTahdoOllaPrinsessa
  • Ensimmäinen viesti
Kiitokset kahvitteluista, ihan kivaa oli :)

Käytiin vielä iltapäivästä ostamassa esikoiselle kevät kengät ja Hemtexissä piti käydä myös, siellä oli kaikki puoleen hintaan ja vähän sisustusjuttui tarttuikin mukaan...

Taas aivan ihana kevätpäivä joten aletaan lähteä lasten kaa pihalle.

Nessie
 
Rankka alkuviikko takana, nyt vedetään henkeä ja yritetään palata normaaliarkeen...

Tänään oli kuopuksen 6 kk neuvola, mainittiin tomeraksi pojaksi neuvolakortissa :) Hyvin on edelleenkin kasvanut, 10,2 kg ja pituus jotain omituista, eri mittaaja kuin aiemmin. Rintamaidolla ollaan menty, kohta puoleen olisi bataatin kokeilun aika. Sitä ennen saapi pikkuinen isäntä testata tuota apteekin maitoa, tuleeko siitä millainen elämä. Maitoallergiahan hänellä on ja minulla hyvin rajalliset syömiset.

On muuten ihanat aurinkokelit, mutta lupasi viikonlopuksi kylmenevää..
 
Hellu, mä olen koko ajan miettinyt, kun olit niin tutun näköinen. Mutta mun huono muisti vaan väläyttää, että kaipa olen siellä teillä käynyt, muttei muuta... :ashamed:

Sanmar, mä olen käyttänyt tota Tiimaria aika paljon, mutta jos jotain on uupunut, niin olen tilannut slojd detaljerista.. en muista nettisivun osoitetta, googleta. Sieltä löytyy kaikki maan ja taivaan väliltä.

Myö saatiin sairaalareissulle aika Hkiin.. ei ole ensi reissun kanssa samalla vaan toukokuun lopussa... :( Joten taas täytyy mennä useaan otteeseen...

melle
 
B) Viikonloppua odotellessa..

Tänään olin keskussairaalassa, ajat reilun tunnin verran myöhässä.. Lääkäri joutui vastailemaan puhelimeen ja puhui samaan aikaan saattohoitovaiheessa olevan munasarjasyöpäpotilaan tai sen omaisen kanssa, kun mie olin siinä huoneessa..Vähä semmoset p*skat fiilikset siitä, miten juostenkustu se lääkärin vastaanotto loppupelissä oli. Olisin odottanut rauhallisempaa tilannetta, jossa saapi jutella rauhassa. No, nyt odotellaan tuloksia koepaloista ja verikokeesta...

Meillä pikku Edviniä on ollut hoitamassa esikoisen isän sisko, elikäs täti. Se on helpottanut vähän arkea, kun on joutunut pitkin kyliä juoksentelemaan ja lääkärissä jonottelemaan ja sit kun on ollu kamala olo. Joskos tää tästä joku päivä menis ohi. Niin ja saatas nimikin miun kasvaimelle. :whistle:

Nytkös se sen takatalven paukaseepi tänne...?

Käytiin muutes uuden puutarhamyymälän avajaisissa... En ees kehtaa sanoa miten paljon ostin sieltä kaikkee...


Heili :ashamed: :whistle:
 
Hauskaa tulevaa viikonloppua kaikille!

Mekin käytiin eilen siellä Plantagenin avajaisissa ja tarttuihan sieltä vähän kaikkea mukaan..on kyllä paljon kaikkea kivaa siellä. Eilen käytiin muutenkin kaupungilla ja tulihan sieltä kaikkea pientä osteltua.

Heili olipas sulla ikävä tuo lääkärireissu. Nyt vaan toivotaan, että kasvain on vaan joku aivan harmiton!!


Pikku mies hermostuu sylissä joten mentävä.

Nessie
 
Pupu Tupuna
Heilille :hug: , toivotaan parasta ja hyvä että olet saanut apuvoimia kotiin! meillä ei varmaan vastaavassa tilanteessa löytyisi ketään.. :/

niin ja toi että ostoksia kerty Plantagenilta, kuulostaa hyvältä ja aikas toiveikkaalta,noinniiku sun mielialan kannalta ;)

Mulla on vielä se paikka koluamatta, ajateltiin lauantaina käydä kun on ton ekaluokkalaisen salibandyturnaus siellä lähistöllä. Miten lie toi meidän eemu jaksaa ne turnauksen rasitukset,kun pitää katsomossa viihtyä.. :kieh:

eipä täs ihmeitä, pitäs vähän pyykkiä pestä ja laittaa koti vkl-kuntoon, tyttö meneekin tänään mummilaan yöksi,vähän rauhaisampaa siis tiedossa.

Hyvää viikonloppua :wave:

ps. Heili, muistatko niitä mustia rautajuttuja? en oo kehdannu nyt sulle niistä alkaa jauhaa,mutta laitahan yytä jos/kun jaksat tai kiinnostaa :)
 
Mie ajattelin huomenna raahata miehen Plantagenille.. Se kun inhoaa shoppailua ja minä ryysistä, niin ajattelin jättää avajaispäivän väliin ja mennä jonain muuna päivänä... Voisi samalla käydä siinä lähellä yhdessä toisessa liikkeessä, on vähän hevoskuljetuskoppikuume iskenyt... :whistle:

Muoks: Heili Sie olit kiinnostunut army-langasta.. Sattui osumaan silmiini Anttilassa Novitan Santorini-lanka. Kerässä on vihreää, harmaata ja valkoista.. Ostin muutaman kerän Hipun housuihin ja vaikka myssyyn ja vielä johonkin, ol niin kivan näköistä. Ei kyllä sovellu vaippahousuihin, mutta myssyihin ym. vaatteisiin..<br><br>
 
tänään olis sitten pakattava puolentoista viikon kamppeet porukalle, huomenna perheuinnin jälkeen auton nokka suunnataan kohti pohjoista
=) Onneks siinä huoneistossa mihin mennään on pesukone niin ei tartte hirveetä määrää vaatetta ottaa.

Mie en viel tonne Plantageniin ole uskaltannu mennä, kun tiiän että kaikkee kivaa löytyy pihaa varten mut viel ei pääse pihaa laittamaa. Jospa sit pääsiäisen jälkeen menis :D

Nyt Eevi hermostuu, joten eipä muuta kun suklaisaa pääsiäisen aikaa :D Palaan astialle reissun jälkeen :wave:

Ukkis ja Eevikäinen viikkoa vajaa 7kk :heart: :D
 
Pupu joo muistan edelleen ne mustat jutut, mutta ne on vieläkin harkinnassa. Mie kun en uskaltanu avata sitä Mian tilaamaa pakettia silloin ja "sovittaa" niitä meille... :ashamed: :whistle: Mut, ehkä siellä voipi tulla vielä lisää erilaisia semmosia, vai siis onko tullu jo?
Melle kiitti lankavinkistä. Pittää käydä ens kerralla kurkkaamassa, että saisko siitä langasta ideoita..

Ukkis ootko muuten miettiny sitä Raitavaarahommaa jo, että minkälaista laitetaan?

ja jos joku muukin on kiinnostunut tilaamaan www.raitavaara.fi sivustolta löytyviä kivoja juttuja, niin ottaapi minuun yhteyttä!!!

Meillä onpi vieraita tulossa viikonlopuks, tännään pitäs siivota ja mennä kauppaan ja tehdä kaikenlaisia esivalmisteluja..Hirvee homma siis. ja väsyttää ihan tautisesti. Ja kasvainkin vihottelee edelleen, välillä meinaa lähteä jalat alta kun sattuupi.

Heili
 
Eipä oo mitään kummosta sanottavaa. Kotona ollaan vaan oltu ja tuossa meijän pihalla. Tänään pesin meijän eteisen maton heti aamusta kun Manu vetäs isot peet siihen :eek: Ja hetkeksi laskin vaan pojan maahan peppupesun jälkeen...Oli kyllä erikoinen mattopesu kun tungin tuon ison maton vessaan pestäväks, alakerran mattopesula oli varattu. Siinä samalla tuli sitten vessakin pestyä ihan perusteellisesti :D

Minkäslaisia pääsiäissuunnitelmia teillä muilla on? Myö ollaan vaan kotosalla ja syödään herkkuja B) Oispa kivat ulkoiluilmat niin vois grillaillakin, vaikka ne tais kyllä lupailla kylmää ja lumisadetta...

Nyt paistaa niin kivasti aurinko että myö lähetään Manun kanssa ulos, tytöt siellä jo onkin, ne suurinpiirtein asuu ulkona keväisin ja kesällä :D

Hellu ja Manu
 
Heippis vaan! Eipä oo tullu paljon kirjoiteltua..Näissä mie oon niin onneton:( ei vaa muista käydä ees joka päivä koneella. Juu Plantagen oli ihan kiva paikka tänne, mukaan tarttu halpa orkideakin, varmaa kestää hengissä ehkä pääsiäisen yli miun käsittelyssä... Meillä pidettiin muuten tossa 9 kk päivien korvilla pienoista unikoulua, kun neiti imeskeli tisua n. kolme kertaa yössä. Päätettiin kokeilla ja oon tosi yllättynyt miten helposti se loppujen lopuksi meni:) Eka yönä mies rauhoitteli ja antoi lopulta vettä pullosta, rauhoittui siihen. Kaks kertaa heräs ja kolmannella annoin maitoo, eli puol seiskalta. Seuraavana yönä heräs mut rauhoittu itekseen vähän ajan kuluttua ja näin on jatkettu muutama päivä. Pikkasen varmaa taantumusta tuli pienestä flunssasta, mikä tietyst iski just tähän saumaan.. Mut tuntuu kun uus elämä alkais kun saa melkeinpä nukkua koko yön:)

Muuten nää pääsiäiset on ihan hanurista sen puolee ku kaapit pursuaa esikoisen virpomispalkkoja, suklaata yms. Eikä yhtään himottais syödä niitä...nooooo pääsiäinen on vaan kerran vuodessa, (niinkuin joulukin ja juhannus....) Ehkä sitten vaa ulkoiluttamaan vaunuja vähän useammin!

Heilille lähettää positiivista ja tervettä energiaa *viuuuuuuuuuh*

Palaillaa mamuskit!
 
Pupu Tupuna
Moikka,

eipä tännekään ihmeempiä. Aloitin laihduttamisen toden teolla. Tosi "järkevää" pääsiäisaikaan.... mutta kypsyttää kattoa tota pelastusrengasta ja kesävaatteet ei mahtunu päälle lähimainkaan. Eli nyt ois sit urakkaa edessä!

Kh-tukihakemuksen täyttelin, vauva-aika on sit kai kohta jo taaksejäänyttä elämää... :)
 
Meillä on sairasteltu. Poitsu oksensi lauantaina illalla kun oli jo mennyt nukkumaan. Yöllä vielä tuli kerran oksennus, onneksi jäi siihen. Ruoka ei ole vain maistunut muutamaan päivään. Nyt tänään näytti ainakin puuro maistuvan paremmin. Onkin menty taas enimmäkseen rintamaidolla kun muu ei kelpaa.
Meinasin pestä vaunujen kankaat, mutta onneksi en kerennyt vielä. Taitaa tulla uudestaan kurakelit. Eilen käytiin jo pieni lenkki ja tänäänkin ois tarkoitus ulkoilla. Jospa se ruokakin alkaisi maistua paremmin. Vauhtia kyllä löytyy, ja joka paikkaan olisi päästävä. Tänään onkin sitten iihtä sanottu koko aamu. Tarkoittaakohan se isää?! On oikea isin poika meillä.
 
Aurinkoiset terkut täältä Levin hohtohangilta B) Pöösin nettiin, kun täs meitin lukaalissa on yhteys =)

Mukavaa on ollu ,mut viime yönä Eevi alkoi yskiä ja oli kuuma kun mikä, tytöllä on lievää kuumetta nytkin :/ Onneks ruoka maistuu mut muuten on kiukkuinen enempi.

suklaista ja aurinkoista pääsiäistä :D

Ukkis ja muu perhe =) B)
 
Olipa meijän pino pudonnut kauas, piti tulla nostamaan :D

Melkeinpä helpottunut oon kun pääsiäinen kohta ohi, tulee loppu suklaansyönnille ja tuo mies lähtee töihin. Mies on sotkenut taas ihan kiitettävästi tätä meijän päivärytmiä...ja muutenkin on ominut taas tän meijän ainoan kunnossa olevan läppärin itelleen :eek: En ole juurikaan koneelle päässyt.

Heili sen verran kävin kyllä koneella että sun blogia kerkesin kattoon, kivoja juttuja oot taas tehnyt ja kantopussikin tais onnistua ;)

Hellu ja Manu 8kk
 
Tulin vähän nostelemaan, oli taas pudonnut niin alas...

Me oltiin pääsiäisenä vähän kyläilemässä kivaa olikin olla välillä vähän poissa kotoa. Meillä pikku mies kovasti vaan kaivelee suuta ja vähän ärtynytkin ollut, hampaat siellä varmaan tekee tuloaan...yöt onneksi on kuitenkin nukkunut ihan hyvin.

Tänään sitten alkoi sataakin tuota lunta oikein kunnolla :( Tulisi äkkiä kevät!!!

Heili kävin katselemassa sinun blogiasi, kaikkea kivaa olet tehnyt, voi kun itsekin osaisi :)

Taas mentävä pikkumies taitaa heräillä...

Nessie
 
Mulla kans on aloitettu blogi, mutta kerron osoitteen sitten kun saan tänään pääteltyä nuo pojan housut... ;)

Olen suunnitellut lähteväni töideni kanssa Joulumarkkinoille.

Hirveä ilma ulkona!!! Esikolla on jotakin mahavaivaa ollu eilen ja mun olis tänään pitäny viedä se labraan! No en takuulla lähteny siihen tuiskuun aamulla, mutta mies sitten kahvitauolla käytti. Oli reipas poika ollunna. :)

melle + hippu melkeen 3 kk
 
Teret :wave: Aamulla 7 aikaan oltiin takas Lappeenrannassa. Mein piti olla reissussa torstaihin asti mut Ukko sai Levillä aivotärähdyksen eikä se meinannu parantua niin eilen piti lähtee sit yötä vasten ajamaan kotiin. Vielä eilen Ukko oksensi ja valitti kovasti pääkipua :/ Käytiin jo Levillä lääkärissä ja diagnoosi oli aivotärähdys. Tänään sit käytettiin uudemman kerran lekurissa, laittoi lähetteen polille mutta seuraillaan vielä tilannetta, kun reipastui kummasti tänne tultua ;) Jos alkaa vielä oksennella, niin sitten on mentävä polille ja pää kuvataan. Toivon kyllä, ja uskonkin että paranee kunhan malttaa levätä.

Eevikin sai räkätaudin reissussa :kieh: Yskä on kova ja limainen, mut muuten likka aikas hyväntuulisena pysynyt =)

Kyllä oli mukavaa ajella yli 1000km Lapista kotiin, kun tuuli oli älyttömän kovaa ja lunta tuprutti välillä niin kovaa, että näkyvyys nollassa :whistle: Mutta perille päästiin onnellisesti.

Paluu arkeen käy pikkuhiljaa, miehellä tää viikko vielä lomaa.

Eipä tässä kummempia, jos taas kaffetreffeille on halukkuutta niin mie ja Eevi tullaan mieluusti :D

Ukkis ja Räkä-Eevi 7kk
 
Heippa,

Mie jäinkii vauvelin kanssa kahden! Isommat "pojat" lähtivät reissuun ja tuleevat pe-la välisenä yönä myöhään..

Niin.. MITES OIS KAFFITTELUT PERJANTAINA KLO 10 tai 11?

Oiskos innokkaita tulijoita?

Melle nyt mie löysinkin kahdenlaista maastokuvioista lankaa.. Ja villahousut tekeillä toisesta. :D


Heili
 

Yhteistyössä