Käytättekö siveysvyötä miehellänne?

  • Viestiketjun aloittaja "Tiinu"
  • Ensimmäinen viesti
cb-6000
Minä olen ollut lukittuna siveysvyöhön noin vuoden nettipornon vuoksi. Alkuun vaimo oli paljon aktiivisempi ja sain seksiä useasti viikossa, mutta nyt vaimon into tuntuu lopahtaneen ja yli kuukauden on siveysvyö pysynyt päällä. Pikku hiljaa alkaa ahdistamaan vaikka olen jo tottunut vyöhön hyvin
 
cb 4 life
Minä päätin aloittaa siveysyön käytön, koska halusin lopettaa runkkaamisen. Tosin minulla ei ole kelle antaa avainta, niin se tulee otettua liian helposti pois, mutta pyrin aina pitämään sitä vähintään viikon ja usein se onnistuukin, ennätys on yli 2 kuukautta. Alkuun siveysvyö tuntui oudolta, mutta nyt se tuntuu hyvältä ja tulen luultavasti käyttämään sitä loppu elämän. Avaimen haltija olisi vaan hyvä löytää.
 
CB-6000
Pitkän tauon jälkeen taas aloin käyttää siveysvyötä. En edes muistanut millaista tuskaa ensimmäinen yö ja aamu oli, se aamu stondis kun ei tahdo loppua. Nyt muutaman päivän jälkeen alkaa helpottaa ja siveysvyö alkaa tuntua mukavalta ja tuntuu, että tällä kertaa siveysvyö tulee pysymään lukossa vähintään juhannukseen
 
CB-6000
Vessassa voi käydä aivan normaalisti, jos, jorman saa asetettua siveysvyöhön oikein niin ei tarvi istua. Minulla ainakaan ei vessassakäynti ole ongelma paperia kyllä vähän tarvii.
Noista vyö malleista en tiedä. Minulla on cb-6000
 
Onko isollekin
Meillä Curve ollut joskus käytössä, mutta siinä sama vika kuin muissakin. Se on liian pieni.
Useimmat siveysvyöt on sunniteltu paitsi estämään laukeaminen, myös estämään erektio (ja kiihottuminen, tarvittaessa jopa tekemällä se kivuliaaksi lisäosilla). Erektion estyessä jatkuvasti, peniksen fysiologia muuttuu ja vahvan erektion aikaansaaminen heikentyy. Jos miehestä on tarkoitus tehdä aisankannattaja, tämä lienee ok.
Käsittääkseni kuitenkin useimmat haluavat vain estää koskemasta penikseen ja orgasmin saaminen ilman omaa naista. Esim. aamuerekstion saaminen ja kunnolla kiihottuminen myös siveysvyössä ollessa vain lisää miehen kiimaa omaa naista kohtaan. Siispä siveysvyön tulisi olla niin iso, että penis mahtuu sinne erektiossa. Me ei olla vielä löydetty tällaista siveysvyötä. Kertokaa, jos tiedätte. Ihaninta on (molemmille!), kun - heikentämättä peniksen erektiokykyä - kiima ja seksuaalinen energia kasvaa, kun laukeamiseen on vain yksi tapa - oman naisen kassa. Minusta on äärimmäisen kiihottava asia jo ajatuksenakin, että koko seksuaalinen energiani on mahdollista purkaa vain vaimolleni.
 
"Pekka"
Samasta syystä tuomittu pakkoselibaattiin 19-6-2014aika toistaiseksi,vyö on rautaa siinä pysyy varmasti.On hyvä ja tehokas konsti joten varmasti putoo paino,suosittelen jokaiselle.
 
avaimenhaltiavaimo
Pari vuotta sitten sain siveysvyön polttarilahjaksi tyttökavereilta. Siitä lähtien mies on ollut lukittuna suurimman osan ajasta. Luonnollisesti edellytän kaikkien kotitöiden tekoa, jotta saa helpotusta oloonsa ;)
 
"poikamies"
Olen sinkku, mutta käytän siveysvyötä. Miten saada tyttö ystävä kun kerran käytän siveys vyötä? ja mitä nainen ajattelisi jos ensi kertaa seksiä alettaessa harrastamaan näkisi sen. Olen todella ujo naisten suhteen
 
Karo37
Kyllä niitä käytetään mutta ei niistä ääneen juuri puhuta. Ne ovat yleensä pariskuntien kahdenkeskisiä ja miestä alistavia juttuja joten ei miehet niistä hirveästi kylillä huutele. Naiset kun ei enää nykypäivänä siveysvöitä käytä vaan miehet ;) Käsittääkseni miesten siveysvyöt ovat olleet kaalimatojen ja käsirautojen jälkeen heti seuraavaksi yleisin myytävä "seksilelu" mikäli sitä sanamuotoa haluaa käyttää. Käytön syyt vaihtelevat. Yleensä niillä pidetään yllä seksuaalista jännitettä pariskunnan välillä jotta seksi olisi illalla kivempaa ja lukitus on vain lyhyt aikaista, tunti pari. Dominoivampi puoliso voi haluta vain pientä kontrollia mieheensä (kuten minä) ja se tuottaa minulle pientä mielihyvää kun voin hallita miestäni ;) Tämä leikki on 24/7/365. Leikkimme on toki molemmin puolista joten mistään pakosta ei ole kyse... Joillekkin se on avain luottamukseen jolloin tyttöystävä voi antaa poikaystävänsä käydä esim viikonloppuisin baareissa pelkäämättä tulevansa petetyksi. Joissain suhteissa tämä voi ehkä toimiakkin...? Toiselle se voi olla keino sitoa puoliso itseensä ja kiristää sillä esim kotipalveluita tai seksiä.... tunnustan... tähän minäkin sorrun ;) Tiskaa tai olet viikon ilman!! =D Mutta se voi tosiaan olla myös keino oikeasti fyysisesti ja henkisesti alistaa miestä jos vain lukko on muuta kuin muovinen lelu... kuten meillä ;)

Nauttikaa elämästänne!!! =)

-Karo37
 
orjana
Mulla on ollut jo pari vuotta my-steelin siveysvyö. Sitä ennen oli noita muovisia leluja. Kyllä kallis on laadukas tässä tapauksessa. My-steelin vyö on jämäkkä ja istuu päällä todella hyvin. Ei aiheuta hiertymiä eikä purista. Silti estää koskemasta ja näkemästä jalkoväliä ja tärkein estää saamasta orgasmia.
 
"anonyymi"
Minä ostin miehellä ja tovin suostui sitä käyttämään, mutta tuossa meidän mallissa pissa valui alakautta ulos ja se alkoi haisemaan jos ei sitä pessyt päivittäin. Lisäksi miehen iho hankautui taipeista rikki ja tulehtui, joten käytöstä luovuttiin yhtä nopeasti kuin aloitettiinkin.

Lisäksi kerran sanoi juuri tuolla viikolla olleensa vähällä joutua käymään poliisiasemalla työasioissa, mutta oli jonkun toisen saanut sinne. Tuossa paikallisella asemalla kun on kaikille sisääntulijoille metallinpaljastin.
 
"anonyymi"
En ole kokeillut my steelin kaltaisia siveysvyötä. Minulle käy tosi hyvin CB-6000s jota olen pari vuotta käyttänyt. Pidemmätkin jaksot onnistuu hyvin, parin päivän totuttelun jälkeen minulla ei hankaa.
 
turkulaispoika
Tämähän on loistava ketju, ihan varoen piti lukea, ettei olisi housuihin tullut! :-D

Itse en elä parisuhteessa, mutta haaveena olisi tyttöystävä, jolla olisi määräysvalta tulemiseeni. Siveysvyönkin laittaisin jos hän vain pyytäisi. Yksinään ei ole moista tullut kokeiltua, kun tuntuu, ettei moisessa olisi oikein pointtia.

Itse asiassa eniten saan kiksejä ajatuksesta siitä, että tuleminen olisi minulta kokonaan kielletty, mutta tyttöystävälle luonnollisesti niitä pitäisi nuolla säännöllisin väliajoin, silloin kun hän niin haluaa. Tai oikeammin kai käskee. :)

Jäin nimittäin parin säädön tuloksena koukkuun tulemattomuudesta ja siitä aiheutuvasta jatkuvasta kiihottuneisuuden tilasta, ja jatkoin viimeisintä tulemattomuuskieltoa yksinäni. Vastikään juhlin 400. päivää, vuosi tuli täyteen marraskuun alussa.

Mutta onhan tämäkin sellainen projekti, ettei tuosta oikein kylillä kehtaa huudella, oli varsinaista fyysistä turvavälinettä kulkusten ympärillä tai ei. Sikälikin oli ilo löytää tällainen ketju, jossa ihmiset suhtautuvat aiheeseen näin rennosti, pelkkiä trollejakaan kun kaikki eivät voi olla. :)
 

Yhteistyössä