Kaksikymppiset toiveilijat 2013

Kiitos Sun onnitteluista :) Niitä tulikin eilen niin useita, että tulee jo ihan korvista ulos! onneksi ei tarvitse kuin kerran vuodessa juhlistaa itseään! :D

Täällä odotellaan ens viikkoon lekurin soittoa että millon niitä teroja uskaltaa taas napsia, tyhmä minä kun ei voinut tehä niinkun lääkäri sanoi., turhaa vaivaa taas kerran!

eilen en saanut testiä ostettua, tänään ostan!

plussa tuulia kaikille! :) <3
 
Moikkeliskoikkelis!

Toivottavasti saan liittyä mukaan tähän ketjuun! 22v muikkeli, 2,5v tytön äiti ja toisesta haaveileva. Ite tällä hetkellä dpo 6 tai 7 ja alkanu tulemaan jo oireita ja yksinkertaisesti semmonen olo, että nyt on asiat toisin kuin ennen. Jännä tunne. :) Ajattelin tossa ensviikolla tehdä testin, mut jotenki vaan semmonen fiilis, että kyllä täällä mahassa jotain on. :)
 
Hei pitkästä aikaa :) En ole tietokoneella ollut laisinkaan hetkeen! Ollaan saatu tehtyä terassi takapihalle ja laitettua jo joitakin kukkia, tärkeintä kuitenkin että saatiin muuta ajateltavaa kuin vauvoja :)

Tänään siis kp 6 ja eilen loppui punkkupäivät. Tilasinpa ovulaatiotestejä, jos alkaisin sitä bongailemaan paremmin. Harmittaa vain suuresti kuin itsellä alkaa pääsykokeet ensiviikolla ja kauhea stressi päällä ja miehelläkin on rankat työpäivät edessä. Toivottavasti tässä kierrossa ollaan hieman rauhallisempia, eikä mietitä päitämme puhki vauvakuumeen takia :)

Taidanpa lukea taaksepäin, mitä teille muille kuuluu!
 
Ihanaa, onnea kaikille plussanneille <3


Täällä ei menkkoja kuulu eikä näy. :( Raskaana en testejen mukaan (myöskin veritesti) ole, eikä ole edes sellaista tunnetta. Ne vaan nyt on jäänyt jonnekin. :( Ens viikolla vielä lähete tk:hon uuteen testiin, ja kun sekin nega niin sitten vissiin aletaan tutkia mihin ne oikein jäi. Älkää siis poistako mua listalta vaikka KP:t vaan paukkuu! ;) Luen joka päivä kyllä ketjun läpi ja mielessä olette, en vaan aina ehdi/jaksa/kykene kirjoittamaan.

Nytkin tuossa lattialla on menossa poitsun ääniharkat, nyt on opittu kirkumaan, ei siis itke eikä oo pahalla päällä mutta ääniala nouseeeeeeee! :D Tää äippä lähtee siis lattiatasoon katsomaan kun poika kohta 6kk KIRKUUUUU! :D
 
Oi ihania uutisia, onnea Helena2013 ja Mamiksi! :)

ON: Ihan järjetön stressi ollut koko tän työharjottelun ajan ja en yhtään ihmettele, ettei tällä kierrolla tärpänny! Menkat siis alkanee huomenna aamusta, koska tiistaina ke tekemäni testi (dpo12) digi oli nega. Tää kierto siis menetetty ja uuden testin tosiaan teen su ellei menkat ole alkaneet. Mutta ei se loppujen lopuksi harmita kauheesti, koska meiän piti alunperin alkaa nyt seuraavasta kierrosta vasta yrittämään, jotta ehdin olla töissä sen puoli vuotta. Ja tosiaan tämä vasta eka yrityskierto oikeestaan, koska viime kuussa mies ei ollut vielä mukana täysillä, mutta tää kierto kyllä tehtiin ovistestejä ja käytettiin ovisplussa hyväks. Niin ja meinasin eka et jätetään tää kierto väliin, ettei tulis sitä kaurislasta :D Eli nyt sitten seuraavasta tärppi jo varmasti käy, hyvin vahva tunne siitä. Ens kuussa niin paljon kaikkee kivaa luvassa, kun valmistuminen ja koulu loppuu vihdoin! Eiköhän se plussakin sinne mahdu :heart:

Mutta joo, päivitellään sitten huomenna sitä uutta kiertoo, jos ja kun menkat alkaa ja vihdoin vois muuttaa kierron pituudeksi sen 29pvää ;)
 
Clearbluen digi näytti "raskaana 2-3" (apteekin oma oottaa kaapissa) mut kyl mä tän taidan nyt uskoa ja toivon, etten tälle palstalle palaa piinailemaan ainakaan ennen ensivuotta. :) la. On näillä näkymin 31.12 :)

Tsemppiä teille kaikille ja kiitos seurasta (vaikka enemmän taustailin ja luin teidän juttuja) toivottavasti muutki pääsee plussakerhoon pian!

Ja helena, tiedän tunteen, outoa se on ku mäki oon 10kktta niitä negoja tehny. :) tsemiä!

Mamiksi kiittää ja kuittaa <3
 
Täälläpäs tapahtuu, kun ei hetkeen käy lukemassa...

Mutta ainakin onnea plussanneille ja synttäreitä viettäneille :flower:, tervetuloa uusille :wave: ja :hug: uuteen kiertoon joutuneille ja muuten sen tarvitseville.

kesäsuunnitelmista kyseltiin... Me ollaan kovia reissaamaan, joten eiköhän me taas maailmalle lähdetä, kun vielä on mahdollisuus, ennen kuin noi tulevat hoidotkin sitten alkaa. ja jos niin onnekkaasti kävisi, ettei ensi vuoden kesänä reissaamaan pystyisikään lähteä sattuneesta syystä ;) mutta rakastan myös ehdottomasti Suomen kesää mökkeilyineen jne.

Mukavaa viikonlopun alkua kaikille!
 
hellou pitkästä aikaa! :)

pieni pika kirjoitus!

Ensinnäkin sydämmelliset onnittelut kaikille plussanneille!!! todella ihanaa että on olemassa kuitenkin paljon naisia kenellä kroppa toimii ja raskautuminen ei tuota suurempia ongelmia, se antaa kuitekin aina valoa tähän omaankin risukasaan :)

tervetuloa myös uusille kuumeilijoille :heart:

omaa napaa sen verran vaan, että kierto venyy ja venyy ilman teroja, kp jotain yli 40 eikä oviksestakaan varmaa havaintoa, limoja ja nippailuja joo, mutta ovis plussaa ei, joten ei taaskaan tiedä missä mennään.. viikonlopun ajattelin ootella vielä ja maanantaina alottaa terot (5. terokierto..) ja soittaa varmaan jo tonne väestöliittoon ja kysellä että miten tässä kannattais menetellä.... jos vaan uskallan! koska onhan sitä yritystä takana jo 1 vuosi ja muutama kuukausi eikä loppua näy.. että jos nyt sitten johonkin jonoon jo menisi, vaikka ne tutkimukset aika lailla pelottaakin....
seurailen täällä teitä kaikkia, mutta palaan itse listoille varmaan vasta kun pääsen uuteen kiertoon, koska en jaksa näitä yli 40 pvn kiertoja enää pahemmin seurata ja laskeskella... :/

viikonloppuja ja kevään jatkoja kaikille!

:heart::llä
Melody
 
KAKSIKYMPPISET TOIVEILIJAT



SUNNUNTAI 28.4.

Nimimerkki.........kp.................ikä.........yk(ya).................toiveissa

Kp 31 ->


~Pähkinä.........kp85/28............21v.........yk1...................1.lapsi
Lauramom.......kp62/30-35........19v.........yk4...................2.lapsi
memsie...........kp54/37-38........22v.........yk12(ya3/12)......2.lapsi
Iippari............kp41/27-30.........21v.........yk4..................2.lapsi
Caro..............kp38/31-41.........21v.........yk9(3/12)..........1.lapsi
haaveilija93.....kp37/27-29.........20v........yk4(ya 10/-12)....1.lapsi
sinsa..............kp35/30.............20v........yk4....................1.lapsi
jonnamo..........kp33/30-33........20v........yk2....................1.lapsi
Anlii...............kp31/27-30(54)...23v........yk19(ya3/2011)....1.lapsi
Alexandra89....kp31/28-30.........23v........yk4....................1.lapsi

Kp 21-30


Grill...............kp28/29-32.........22v.........yk19(ya09/11).....1.lapsi
Merkillinen......kp27/29-36........23v.........yk1.....................2.lapsi
Divinee...........kp24/34.............24v.........yk6....................1.lapsi
Sunflower11....kp21/25-30........24v.........yk30(ya12/10)......3.lapsi
Mijau.............kp21/29.............23v.........yk2(ya3/13).........1.lapsi

Kp 11->20


Nuttis............kp20/29-30........21v..........yk9(ya(8/12).......1.lapsi
tarana...........kp18/26-28........25v..........yk14...................1.lapsi
pantera.........kp15/27-33..........20v........yk9....................1.lapsi
Naspu...........kp14/28...............24v........yk2.....................2. lapsi
Henksuliini93...kp14/28-30..........19v........yk11...................1.lapsi

Kp 1-10


lilja. .............kp11/30-33..........23v........yk5.....................1.lapsi
-es-..............kp10/27-29.........22v.........yk26...................1.lapsi
Mojito............kp10/30-35.........26v.........yk15(ya12/11).....1.lapsi
Toivepulla.......kp8/28-31.........20v.........yk1....................1. lapsi
Millinkäinen.....kp8/25-50.........23v.........yk13(ya4/12).......1.lapsi
Nyu...............kp6/27.............24v.........yk7....................1.lapsi
jenniii90..........kp2/29.............22v........yk3(ya03/13).......2.lapsi
Miwwi.............kp1/30-36........22v........yk4(12)(ya2/12)...1.lapsi

Piinailijat:popcorn:

Nimimerkki.........dpo........jännäpäivä
Alexandra89.....dpo15...........30.4
Caro................dpo8.............4.5
Divinee............dpo5.............7.5
Sunflower11.....dpo5


Mukana menossa
-es-, Leva, nnela, Ansku-89, kinuzki, Melody89, MaailmaOnMeidän, Minnah88


Plussanneet




2011
mimmiih, hensq, Ippe89, petrra, Laretzki, Nomppeli, Zenpu, Hömelö, Epa-88, Kekkuvekku, Icy, Bubble89, Bela88, Lintsa, Princessa, Sanyo, SeInka, Poikka, Emby^, funny87, Kaarnikka, pampulainen87, Jaanel, minea_, mamiia, Mesikämmen, Vanilja 87, äippä-88, Johanna88

2012
KaisaKaisanen, nellinu, ttty, pikkumyy1, Annie24, neonroze, Iippari, Jnni, ikuinenkuumeilija, Maija-tyttö, Ain00, Hukkapiru, Vilmaliini, Amore, Naspula, AnnisK, Ruby 88, murkku, Henkari, nanna_, BDU, Mosmos, Pamsku, JeNski91, Niiu, AnnuLiisa, Punnabis, Taru_

TAMMIKUU
Skeggo
Supermassive
piupiuu
Mona Lisa
Hopeakissa

HELMIKUU
(Nyu)
josmu
icy
Miramei
(verppu)
Kyyneltenhymy
susupala

MAALISKUU
tipunen8
(Minnah88)
hensq
Aadaz
Laurushka

HUHTIKUU
verppu
Mopsukka
Mamiksi
Helena2013



Plussanneiden oma ketju:
Kakskymppisistä toiveilijoista plussanneet 2013


Yritys-/raskausblogeja:

odotan. (Yritysblogi/lapsettomuus Grill)
haaveissa oma pieni (Odotusblogi Pamsku)
Onnenpotkuja odotellessa (Odotusblogi Lumihiutale92)
Ei niin yksinkertaista (Odotusblogi Taru_)
Se haaveiden taivaan kirkkain tähti (Odotusblogi Hopeakissa)
Rakkauden Melodiaa.. (Yritysblogi Melody89)
Elä unelmilla (Yritysblogi Millinkäinen)
Erilainen Päiväkirja (Yritysblogi Alexandra89)


Muutospyynnöt listaan:

Punaisella ja lihavoituna.
Kun kiertopäiviä yli 60 eikä mitään kuulu, lisätään "mukana menossa" -listalle.

Kiitos! :flower:
 
Viimeksi muokattu:
Pahoittelut Miwwi :hug: Mulla myös viime kierrossa kemiallinen ja tiedän miltä tuntuu :( Tässä kierrossa ei ollu sitäkään mutta seuraavasta sitten tärppää toivottavasti meillä molemmilla :)

Toivottavasti toukokuu on meidän kuu ja saadaan paljon plussia tänne!
 
KAKSIKYMPPISET TOIVEILIJAT



MAANANTAI 29.4.

Nimimerkki.........kp.................ikä.........yk(ya).................toiveissa

Kp 31 ->


~Pähkinä.........kp86/28............21v.........yk1...................1.lapsi
Lauramom.......kp63/30-35........19v.........yk4...................2.lapsi
memsie...........kp55/37-38........22v.........yk12(ya3/12)......2.lapsi
Iippari............kp42/27-30.........21v.........yk4..................2.lapsi
Caro..............kp39/31-41.........21v.........yk9(3/12)..........1.lapsi
haaveilija93.....kp38/27-29.........20v........yk4(ya 10/-12)....1.lapsi
sinsa..............kp36/30.............20v........yk4....................1.lapsi
jonnamo..........kp34/30-33........20v........yk2....................1.lapsi
Anlii...............kp32/27-30(54)...23v........yk19(ya3/2011)....1.lapsi
Alexandra89....kp32/28-30.........23v........yk4....................1.lapsi

Kp 21-30


Grill...............kp29/29-32.........22v.........yk19(ya09/11).....1.lapsi
Merkillinen......kp28/29-36........23v.........yk1.....................2.lapsi
Divinee...........kp25/34.............24v.........yk6....................1.lapsi
Sunflower11....kp22/25-30........24v.........yk30(ya12/10)......3.lapsi
Mijau.............kp22/29.............23v.........yk2(ya3/13).........1.lapsi
Nuttis............kp21/29-30........21v..........yk9(ya(8/12).......1.lapsi

Kp 11->20


tarana...........kp19/26-28........25v..........yk14...................1.lapsi
pantera.........kp16/27-33..........20v........yk9....................1.lapsi
Naspu...........kp15/28...............24v........yk2.....................2. lapsi
Henksuliini93...kp15/28-30..........19v........yk11...................1.lapsi
lilja. .............kp12/30-33..........23v........yk5.....................1.lapsi
-es-..............kp11/27-29.........22v.........yk26...................1.lapsi
Mojito............kp11/30-35.........26v.........yk15(ya12/11).....1.lapsi

Kp 1-10


Toivepulla.......kp9/28-31.........20v.........yk1....................1. lapsi
Millinkäinen.....kp9/25-50.........23v.........yk13(ya4/12).......1.lapsi
Nyu...............kp7/27.............24v.........yk7....................1.lapsi
jenniii90..........kp3/29.............22v........yk3(ya03/13).......2.lapsi
Miwwi.............kp2/30-36........22v........yk4(12)(ya2/12)...1.lapsi

Piinailijat:popcorn:

Nimimerkki.........dpo........jännäpäivä
Alexandra89.....dpo16...........30.4
Caro................dpo9.............4.5
Divinee............dpo6.............7.5
Sunflower11.....dpo6
Mijau...............dpo??...........7.5


Mukana menossa
-es-, Leva, nnela, Ansku-89, kinuzki, Melody89, MaailmaOnMeidän, Minnah88


Plussanneet




2011
mimmiih, hensq, Ippe89, petrra, Laretzki, Nomppeli, Zenpu, Hömelö, Epa-88, Kekkuvekku, Icy, Bubble89, Bela88, Lintsa, Princessa, Sanyo, SeInka, Poikka, Emby^, funny87, Kaarnikka, pampulainen87, Jaanel, minea_, mamiia, Mesikämmen, Vanilja 87, äippä-88, Johanna88

2012
KaisaKaisanen, nellinu, ttty, pikkumyy1, Annie24, neonroze, Iippari, Jnni, ikuinenkuumeilija, Maija-tyttö, Ain00, Hukkapiru, Vilmaliini, Amore, Naspula, AnnisK, Ruby 88, murkku, Henkari, nanna_, BDU, Mosmos, Pamsku, JeNski91, Niiu, AnnuLiisa, Punnabis, Taru_

TAMMIKUU
Skeggo
Supermassive
piupiuu
Mona Lisa
Hopeakissa

HELMIKUU
(Nyu)
josmu
icy
Miramei
(verppu)
Kyyneltenhymy
susupala

MAALISKUU
tipunen8
(Minnah88)
hensq
Aadaz
Laurushka

HUHTIKUU
verppu
Mopsukka
Mamiksi
Helena2013



Plussanneiden oma ketju:
Kakskymppisistä toiveilijoista plussanneet 2013


Yritys-/raskausblogeja:

odotan. (Yritysblogi/lapsettomuus Grill)
haaveissa oma pieni (Odotusblogi Pamsku)
Onnenpotkuja odotellessa (Odotusblogi Lumihiutale92)
Ei niin yksinkertaista (Odotusblogi Taru_)
Se haaveiden taivaan kirkkain tähti (Odotusblogi Hopeakissa)
Rakkauden Melodiaa.. (Yritysblogi Melody89)
Elä unelmilla (Yritysblogi Millinkäinen)
Erilainen Päiväkirja (Yritysblogi Alexandra89)


Muutospyynnöt listaan:

Punaisella ja lihavoituna.
Kun kiertopäiviä yli 60 eikä mitään kuulu, lisätään "mukana menossa" -listalle.

Kiitos! :flower:
 
Viimeksi muokattu:
Miwwi ja Sun:: :hug:

Mietin tossa että mut vois nyt ekaa kertaa lisätä piinailijoihin. Tuli kamala hinku tehdä testi ja aattelinkin että menkkojen alkamispäivänä vois kattoa jollei sitten ole vuoto ehtinyt jo alkaa. Elikkä dpo?, jännäpäivä 7.4. Saa nähä jaksanko odottaa sinne asti, voi olla että teenkin jo sunnuntaina :LOL:
 
ON: Äh täällä murjotetaan vieläkin omalle tyhmyydelle! menkkoja ei näy eikä kuulu, sain varattua soittoajan samalle lääkärille jolta hain viimeksi terot, josko saisin selvyyden siitä milloin uskallan alottaa uuden kuurin! menkka kivut tuli taas ihan tuttuun tapaan, ei vaan halua vuotaa ollenkaan -.- !

En tiedä mikä tässä keväässä taas on, mutta vauvakuume vaan kasvaa kasvamistaan, siitä on tullut jo melkein pakkomielle! tahtoisi jo.. niinkun me kaikki! <3
Onneksi mieskin on kivasti mukana tässä touhussa, suunitteli työvuoronsakkin niin, että tekee päivä vuoroa oletetun oviksen aikaan, että ollaan samaan aikaan kotona niin pääsee heiluttelemaan peittoa ! Muuten kun mennään niin ristiin yön ja päivän kanssa ! :s

Plussa onnea plussanneille, halit tippuneille ja aurinkoista kevättä kaikille! :) <3
 
Kp16 eikä ovistesti oo tummentunut _yhtään_. Just ja just nähtävää viivanalkua, edellisen tetin tein viime viikolla. Tuleekohan tästä joku megakierto vai eikö testit vaan näytä... Harjottelua kuitenkin on, kun tänään/huomenna pitäis olla oletettu ovis :D

Flunssaki iski vihdoin päälle, eihän se tehny ku pari viikkoa tuloaan...
 
Tänne saapi päivittää kp1 ja yk20. Kierto ei olekaan jäänyt alle 30 päivän sitten yk9 jälkeen, mutta kyllä tää kroppa ihan oikein pelittää sillä dpo:t uskoakseni täsmää mun normaaliin. 7. päivä sitten lääkäriin.
 
Pahoittelut uuteen kiertoon joutuneille :hug:
Ja Grill, onneksi teillä on lääkäri sitten pian edessä :hug:

Meillä on toinen lääkäriaikamme takana ja kaikki meni tosi kivasti :) Kirjoitin pitkän sepustuksen tuonne lapsettomuuspuolen hoitountuvikko- pinoon. esim. mun kokemuksia aukiolotutkimuksesta ja enempi meidän jatkosta. En tänne jaksa nyt millään kopioida. Siellä puolen nykyään muutenkin enempi pyörin, kohtalotovereiden kanssa.

Mutta jatkohoitona meillä nyt clomit ja inssi. Eli ens kierron alusta eikun folliultraan aikaa ja clomia nassuun :p

Mukavia keväisiä vappupäiviä kaikille toivottelen! :)
 
Tsemppiä uuteen kiertoon joutuneille ! :hug:

Täällä päästiin siis ensimmäiseen luonnolliseen kiertoon ja nyt siis kp 5 :) Vähän jännittää että millainen kierto tulee olemaan... vai tärppääkö heti ensimmäisestä, tuskinpa sentään ! Kuume on kova, oon miettinyt jo uutta sisusta että saataisin tähän kaksioon tilaa myös kolmannelle jäsenelle.

Kaikille oikeen hauskaa vappua :) Meillä tiedossa rauhallinen vappu, keskiviikkona lähdetään pienelle ajelulle ympäri etelä-suomea !
 
KAKSIKYMPPISET TOIVEILIJAT



TIISTAI 30.4.

Nimimerkki.........kp.................ikä.........yk(ya).................toiveissa

Kp 31 ->


~Pähkinä.........kp87/28............21v.........yk1...................1.lapsi
Lauramom.......kp64/30-35........19v.........yk4...................2.lapsi
memsie...........kp56/37-38........22v.........yk12(ya3/12)......2.lapsi
Iippari............kp43/27-30.........21v.........yk4..................2.lapsi
Caro..............kp40/31-41.........21v.........yk9(3/12)..........1.lapsi
haaveilija93.....kp39/27-29.........20v........yk4(ya 10/-12)....1.lapsi
sinsa..............kp37/30.............20v........yk4....................1.lapsi
jonnamo..........kp35/30-33........20v........yk2....................1.lapsi
Anlii...............kp33/27-30(54)...23v........yk19(ya3/2011)....1.lapsi

Kp 21-30


Merkillinen......kp29/29-36........23v.........yk1.....................2.lapsi
Divinee...........kp26/34.............24v.........yk6....................1.lapsi
Sunflower11....kp23/25-30........24v.........yk30(ya12/10)......3.lapsi
Mijau.............kp23/29.............23v.........yk2(ya3/13).........1.lapsi
Nuttis............kp22/29-30........21v..........yk9(ya(8/12).......1.lapsi

Kp 11->20


tarana...........kp20/26-28........25v..........yk14...................1.lapsi
pantera.........kp17/27-33..........20v........yk9....................1.lapsi
Naspu...........kp16/28...............24v........yk2.....................2. lapsi
Henksuliini93...kp16/28-30..........19v........yk11...................1.lapsi
lilja. .............kp13/30-33..........23v........yk5.....................1.lapsi
-es-..............kp12/27-29.........22v.........yk26...................1.lapsi
Mojito............kp12/30-35.........26v.........yk15(ya12/11).....1.lapsi

Kp 1-10


Toivepulla.......kp10/28-31.........20v.........yk1....................1. lapsi
Millinkäinen.....kp10/25-50.........23v.........yk13(ya4/12).......1.lapsi
Nyu...............kp8/27.............24v.........yk7....................1.lapsi
jenniii90..........kp4/29.............22v........yk3(ya03/13).......2.lapsi
Miwwi.............kp3/30-36........22v........yk4(12)(ya2/12)...1.lapsi
Grill...............kp2/29-32.........22v.........yk20(ya09/11).....1.lapsi

Piinailijat:popcorn:

Nimimerkki.........dpo........jännäpäivä
Caro................dpo10.............4.5
Divinee............dpo7.............7.5
Sunflower11.....dpo7
Mijau...............dpo??...........7.5


Mukana menossa
-es-, Leva, nnela, Ansku-89, kinuzki, Melody89, MaailmaOnMeidän, Minnah88


Plussanneet




2011
mimmiih, hensq, Ippe89, petrra, Laretzki, Nomppeli, Zenpu, Hömelö, Epa-88, Kekkuvekku, Icy, Bubble89, Bela88, Lintsa, Princessa, Sanyo, SeInka, Poikka, Emby^, funny87, Kaarnikka, pampulainen87, Jaanel, minea_, mamiia, Mesikämmen, Vanilja 87, äippä-88, Johanna88

2012
KaisaKaisanen, nellinu, ttty, pikkumyy1, Annie24, neonroze, Iippari, Jnni, ikuinenkuumeilija, Maija-tyttö, Ain00, Hukkapiru, Vilmaliini, Amore, Naspula, AnnisK, Ruby 88, murkku, Henkari, nanna_, BDU, Mosmos, Pamsku, JeNski91, Niiu, AnnuLiisa, Punnabis, Taru_

TAMMIKUU
Skeggo
Supermassive
piupiuu
Mona Lisa
Hopeakissa

HELMIKUU
(Nyu)
josmu
icy
Miramei
(verppu)
Kyyneltenhymy
susupala

MAALISKUU
tipunen8
(Minnah88)
hensq
Aadaz
Laurushka

HUHTIKUU
verppu
Mopsukka
Mamiksi
Helena2013
Alexandra89




Plussanneiden oma ketju:
Kakskymppisistä toiveilijoista plussanneet 2013


Yritys-/raskausblogeja:

odotan. (Yritysblogi/lapsettomuus Grill)
haaveissa oma pieni (Odotusblogi Pamsku)
Onnenpotkuja odotellessa (Odotusblogi Lumihiutale92)
Ei niin yksinkertaista (Odotusblogi Taru_)
Se haaveiden taivaan kirkkain tähti (Odotusblogi Hopeakissa)
Rakkauden Melodiaa.. (Yritysblogi Melody89)
Elä unelmilla (Yritysblogi Millinkäinen)
Erilainen Päiväkirja (Yritysblogi Alexandra89)


Muutospyynnöt listaan:

Punaisella ja lihavoituna.
Kun kiertopäiviä yli 60 eikä mitään kuulu, lisätään "mukana menossa" -listalle.

Kiitos! :flower:
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä