Kaksplus-keskustelu: Lähtisitkö sijaisvanhemmaksi?

Lähtisitkö sijaisvanhemmaksi? Huostaanotot lisääntyvät, mutta perhehoitoa saa harva pienikään lapsi: Helsingissä 75 % sijoitetuista alle kolmevuotiaista lapsista joutuu laitokseen. Tampereella kaikki tuon ikäiset ovat perhehoidossa, eli alueelliset erot ovat isoja.

SOS-lapsikyläjärjestö ja moni muukin järjestö etsii sijaisvanhempia ja tukee heitä. Kiinnostaisiko sijaisvanhemmuus vai pelottaisiko kodin tarjoaminen "lainalapselle", jolla on kuitenkin myös biologiset vanhemmat?

Lisätietoa sijaisvanhemmuudesta: www.sijaisvanhemmaksi.fi -> tuolla voi myös testata alustavasti soveltuvuutta sijaisvanhemmaksi.

Kiitos mielipiteestäsi!

Saga Wiklund
Editoiva toimittaja

 

Minulla on tuo ajatus pyörinyt mielessä jo useamman vuoden ja olenkin ajatellut että sitten kun omat biologiset lapset on tehty ja ollaan "kasvettu aikuisiksi" (nyt ollaan siis 28v ja 32v ) niin sen jälkeen tahdottaisiin auttaa jotain lasta jonka vanhemmat ei hänestä pysty huolehtimaan. Meillä varmasti riittää rakkautta ei-biologisillekin lapsille. Miettinyt vaan olen tuota että kuinka pahalta se sitten tuntuisi jos lapsi olisi meillä esim kolme vuotta ja sen jälkeen hänet sijoitettaisiin takaisin kotiin.

Harkinnassa siis kyllä on ollut jo pidemmän aikaa.

 

Minäkin oon miettinyt asiaa jo pidemmän aikaa ja haluaisin tehdä konkreettisesti jotain hyvää. Ei siis lainkaan mahdoton ajatus tulevaisuudessa. Nyt kun oma lapsi on vielä niin pieni niin ehken nyt tähän ottaisi toista yhtä pientä / pienempää, mutta sitten kun tuo meidän on vaikka parisen vuotta. En pystyisi pidempi aikaiseen sijoitukseen juuri tuon "vaaran" takia että lapsi muutaman vuoden päästä sijoittettaisiin takaisin biologiseen perheeseen, kuitenkin sitä rakastuu samalla tavalla varmasti sijaislapseenkin. Mutta esimerkiksi tukiperhe homma ois meille loistava juttu!

 

Itse huostaanotettuna, sijaisperheeseen sijotettuna sanoisin että kyllä voisin hyvin ryhtyä sijaisvanhemmaksi.

 

Siitä lähtien kun sisareni ovat olleet sijoitettuna, olen miettinyt sijaisvanhemmuutta eli todella pitkään. Kun oma elämä rauhoittuu; lapset kasvavat, saan kouluni käytyä loppuun, yms, niin sen jälkeen on meidän perheessä ajankohtaista mahdollinen sijaisvanhemmuus, näin mahdollistan sen, että on aikaa sijoitetulle lapselle ongelmineen ja vanhempineen.

 

ennen olisin lähtenyt mielellään, mutta en enää. Omien kanssa liikkuminen paikasta toiseen on todella tuskallista, niin ei se sijaislasten kanssa olisi yhtään sen helpompaa. Eli en lähtisi.

 

Olen asiaa miettinyt jo jonkun aikaa ja tullut siihen tulokseen, ettei minusta siihen olisi. Tukiperheenä voisimme varmaan jossain vaiheessa toimia. Suurin syy ratkaisuumme on se, että todennäköisesti kiintyisimme lapseen kuin omaamme, erototen jos sijoitus olisi pitkä ja olisi aivan liian raskasta "luopua" lapsesta, jos hänet sijoitettaisiin takaisin biologisille vanhemmille.Olen joutunut näkemään pari tapausta, jossa lapsi on palautettu takaisin kotiin ja melko pian on ollut taas pakko puuttua tilanteeseen kotona ja lapsi sijoitettu uudelleen. En usko, että henkisesti jaksaisin tälläistä, lapsesta nyt puhumattakaan.

 

Minäkin olen miettinyt voisimmeko joskus tulevaisuudessa, kun ei ole omia ihan pieniä lapsia, ryhtyä sijaisvanhemmiksi. En ole ajatusta vielä täysin hylännyt mutta minua epäilyttää juuri tämänhetkisen lasten sijoituspolitiikan vuoksi. Olen kuullut paljon kauhutarinoita tilanteista, jossa lasta on yritetty toistuvasti aina vuoden-parin sijoituksen jälkeen "palauttaa" esim. pahasti päihdeongelmaiselle vanhemmuuteen kyvyttömälle biologiselle vanhemmalle, ajatellen liikaa vanhemman etua ja liian vähän lapsen etua. Vaikka lapseen ehtisi sijoituksen aikana kiintyä kuin omaansa, olisi hänestä luopuminen varmasti helpompaa jos voisi luottaa siihen että lapsi päätyy hyvään ja turvalliseen kotiin eikä kärsi muutoksesta. Nykytilanteessa taitaa kuitenkin usein olla päinvastoin. Toisaalta voisihan ajatella että olisi pystynyt tarjoamaan lapselle edes rajoitetun ajan turvallisen ja rakastavan kodin, parempi sekin on kuin ei mitään.
Yleisesti kannatan sitä että sijoitusten pysyvyyttä lisättäisiin (biologisten vanhempien oikeuksien kustannuksella, sääli heitä mutta lapsen etu ennen kaikkea) ja myöskin adoptoitavaksi antamista tulisi markkinoida aktiivisemmin esim. todella syrjäytyneille äideille, saada heidät näkemään teko lapsen hyväksi tehtynä uhrauksena eikä lapsen hylkäämisenä.

 

Tulevaisuudessa, kun omat lapset ovat isoja, ehdottomasti. Tukiperhetoiminnassa olemmekin jo mukana.

 

Me olisimme lähteneet mutta meitä ei huolittu. Olimme liian hyvin toimeentulevia.

 

Haluaisin kovasti, mutta lapsen huono asema on suurin este. Sijaisvanhemmuus on kaunis ajatus, mutta käytännössä sillä usein ratkaistaan vain biologisten vanhempien ongelmia ja lapsi on pelkkä heittopallo siellä jossakin välissä.

Lapsi voidaan milloin vain ottaa takaisin biologisille vanhemmilleen kun nämä vähänkin näyttävät parempaa suuntaa esim. päihteiden käytön kanssa. Sen kestäisin jos se olisi lapselle parasta, mutta harvoin niin on. Kun hyvä vaihe loppuu, moneen kertaan hylätty lapsi siirretään taas turvaan omilta vanhemmiltaan.

Ei lapsi ajattele biologisten vanhempien tai sijaisvanhempiensa luota lähtiessään, että tämä on parasta minulle. Hän kokee sarjan hylkäämisiä, jotka jättävät pysyvät arvet.

Lapselle pysyvyys ja turvallisuus on tärkeintä, ei se, että hän saa olla biologisten vanhempiensa kanssa aina silloin, kun heitä vanhemmuus jaksaa kiinnostaa.

Suomessa vanhempien oikeus lapsiinsa on suurempi kuin lasten oikeus onnelliseen lapsuuteen. Siksi minusta ei ole sijaisvanhemmaksi.

 

Ja olen miettinyt sijaisperheasiaa. Lapset niin pieniä ( 3v ja 1v) että emme ainakaan vielä, ehkä tulevaisuudessa. Mutta psyykkisesti oirehtivaa emme ota missään tapauksessa, töissä sitä lajia saa riittävästi.

 

Omat lapset riittävät oikein hyvin, en haluaisi sijaisvanhemmaksi.

 

jep. toistaiseksi rahkeet riittävät tukiperhetoimintaan, ensimmäinen lainalapsi on jo 'toimitettu' omaan elämään ikänsä puolesta. Toisen kanssa yhteistä taivalta muutama vuosi takana =)

 

Minulla on tuo ajatus pyörinyt mielessä jo useamman vuoden ja olenkin ajatellut että sitten kun omat biologiset lapset on tehty ja ollaan "kasvettu aikuisiksi" (nyt ollaan siis 28v ja 32v ) niin sen jälkeen tahdottaisiin auttaa jotain lasta jonka vanhemmat ei hänestä pysty huolehtimaan. Meillä varmasti riittää rakkautta ei-biologisillekin lapsille. Miettinyt vaan olen tuota että kuinka pahalta se sitten tuntuisi jos lapsi olisi meillä esim kolme vuotta ja sen jälkeen hänet sijoitettaisiin takaisin kotiin.

Harkinnassa siis kyllä on ollut jo pidemmän aikaa.

tukiperheenä voi totutella elämään toisen lapsen kanssa, se kuinka lapsella on ne biovanhemmat jokatapauksessa jne.

 

Sijaisperheen biologisena lapsena kasvaneena, sanoisin että voisin kyllä ryhtyä jos oma elämäntilanne sen sallisi. Sijaisvanhemmuus kyllä vaatii paljon voimia, niin fyysisiä kuin henkisiäkin ja siinä joutuu kyllä kaikki koetukselle. Siinä kun ei vaan ota sitä lasta vaan elämään tulee mukaan myös ne biologiset vanhemmat ja muu suku. Ja kun huostaanotto usein on vanhempien tahtoa vastaan niin siitä voi koitua sijaisvanhemmillekkin paljon läpi käytäviä asioita. Vaikka sijaisvanhemmuus vaatiikin paljon, niin jos olisin nyt vakaassa parisuhteessa, ei olisi enää opiskeluja ja omat biologiset lapset tehty ja koko perhe olisi siihen halukas, niin kyllä lähtisin.

 

Mielelläni alkaisin, mutta mieheni ei ole vielä ajatukselle lämmennyt. Olen jo useamman vuoden leikannut lehdestä ilmoituksen jossa etsitään sijaisvanhempia. Olen laittanut kalenteriin päivämääränkin ylös kun pitäisi mennä kuuntelemaan sijaisvanhemmuudesta, mutta aina se on vain jäänyt. Itselläni on kaksi lasta ja kyllähän tähän pari lasta mahtuisi temmeltämään. Olen sitä mieltä, että sijaisvanhemmuus antaisi, mutta toki myös verottaisi.
Itselläni opiskelut päättyvät jouluna ja perehdyn asiaan heti tammikuussa. Asia on kypsynyt jo monta vuotta ja tunnen että nyt voisi ehkä olla sen aika. Tähän ei voi lähteä noin vain, pikaisesti, ajattelematta...

 

Sijaisperheen biologisena lapsena kasvaneena, sanoisin että voisin kyllä ryhtyä jos oma elämäntilanne sen sallisi. Sijaisvanhemmuus kyllä vaatii paljon voimia, niin fyysisiä kuin henkisiäkin ja siinä joutuu kyllä kaikki koetukselle. Siinä kun ei vaan ota sitä lasta vaan elämään tulee mukaan myös ne biologiset vanhemmat ja muu suku. Ja kun huostaanotto usein on vanhempien tahtoa vastaan niin siitä voi koitua sijaisvanhemmillekkin paljon läpi käytäviä asioita. Vaikka sijaisvanhemmuus vaatiikin paljon, niin jos olisin nyt vakaassa parisuhteessa, ei olisi enää opiskeluja ja omat biologiset lapset tehty ja koko perhe olisi siihen halukas, niin kyllä lähtisin.

siun kommentilla on painoarvoa kun oot eläny siinä lapsuuttasi ja oot valmis omasi samaan laittamaan..

 

Kyllä (ehkä) lähtisin. Ajatusta on pyöritely moneen kertaan miehen kanssa.
Asiasta täytyy olla vain aivan varma jotta pientä lasta ei riepoteltaisiin enää lisää oman hätiköimisen tähden.
Parisuhde pitää olla hyvällä pohjalla ja sijaispehe "projektin" 100% molempien halusta.

 

Kyllä ryhdymme jossakin vaiheessa. Pride-koulutuksen kävimme tänä vuonna. Omat lapsemme ovat kuitenkin vielä pieniä, nuorin 2v. Tällä hetkellä olen raskaanakin, joten sijaisvanhemmuus siirtyy vielä monen vuoden päähän. Koulutus "opetti" sen verran, että haluamme omien biologisten lastemme olevan vähän vanhempia ennen kuin sijaisperheeksi ryhdymme.

 

Omissa lapsissa on tarpeeksi.en Haluaisi ryhtyä sijaisvanhemmaksi.

 

Ja olen miettinyt sijaisperheasiaa. Lapset niin pieniä ( 3v ja 1v) että emme ainakaan vielä, ehkä tulevaisuudessa. Mutta psyykkisesti oirehtivaa emme ota missään tapauksessa, töissä sitä lajia saa riittävästi.

Eikö sijoitetussa lapsissa moniongelmaiset olekkaan pääryhmä ?
Olen itse kasvanut sijaisperheessä ja nähnyt niin monta psyykkisesti vaurioitunutta lasta, joka olisi ollut estettävissä jos huostaanotto olisi tapahtunut nopeammin....

 

Kyllä on ollut puhetta että sitten kun omat ovat sen verran kasvaneet. Olen siskoni taistellut pois sijaisperheestään, missä "äiti" harrasti henkistäväkivaltaa ja lapset on siellä vain rahan takia. Nyt olen siis siskoni sijaisvanhempi, tulevaisuudessa olen valmis ottamaan jonkun lapsia viikonlopuksi ja myös omaksi.

 

Voisimme myöhemmin lähtäkkin! Nyt olen miettinyt että kun meillä lapsia useampia ja jään "pysyvästi" kotia voisin ottaa tänne maalle esim. dauntytön/pojan.. touhuamaan minun ja lasten kans ihan normaalia maalaisjuttuja! Tai mikä ettei tukiperheen lapsia.. tällä hetkellä ei vielä resursit riitä..

 

Minä olen miettinyt ja päättänyt vielä olen nuori mutta muutaman vuoden päästä.. olen ite ollu sijaisperheessä montavuotta..