"kaljalle töiden jälkeen"

Taitaa muijalla olla jonkilainen riippuvuusongelma,hae apua siihen viel kun pystyt.

Niin, kauniisti sanottuna tuo KPA kuulostaa kyllä vähän omituiselta (että pitäis aina vaan rientää kotiin eikä ois mitään sosiaalisia suhteita parisuhteen ulkopuolella.)

kyllä se vaan on niin, että ainakin meidän työpaikalla (ei oo mikään supermarketti vaan paikka jossa tehdään tärkeetä ja haastavaa, vaihtelevaa ja vastuullista työtä) työt ikäänkuin vuotavat yli vapaa-ajalle, ja ihan omasta yhteisestä tahdosta. On kiva vaan rentoutua sen viikon jälkeen ja puhua viikon tapahtumat pois niiden kanssa joiden kanssa asioita on hoitanut.

Mutta kuten sanottu, on varmaan parempi jättää vastaisuudessa kokonaan väliin, niin pääsee helpommalla.

 

kyllä se vaan on niin, että ainakin meidän työpaikalla (ei oo mikään supermarketti vaan paikka jossa tehdään tärkeetä ja haastavaa, vaihtelevaa ja vastuullista työtä) ...

Joka työpaikalla tehdään tärkeää työtä jne. Eihän sellaisia työpaikkoja ole, jossa toimii vain itseään varten.

Taidat olla vielä aika nuori?

 

Jos puolisoni haluaa käydä nollaamassa viikko ulkona kavereiden kanssa perj. töiden jälkeen tai vaikka lauantaina, niin tottakai hän voi mennä. Mykkäkoulu olisi lapsellista. Rakkaudessa täytyy nähdä toisen tarpeet ja tukea niitä. Minusta olisi typerää luopua omasta tahdosta toisen takia. Parempi olisi keskustella ja miettiä mitä kumpikin tahtoo.
Ja vielä. Vastuullinen työ, vastuullinen työntekijä. Vastuullinen voi olla missä tahansa työpaikassa, ja se tekee mielestäni työntekijästä hyvän.

 

Itse en haluaisi olla kumppanin kanssa joka käy joka perjantai tai usein baarissa nollaamassa työrupeansa. Kun työ vie muutenkin niin suuren osan yhteisestä ajasta ja jos ihmisellä ei ole muuta rentoutumiskeinoa kuin se kaljatuoppi tyäkavereiden kanssa, hieman pateettista. Liikunta auttaa nollaamiseen ja vaikkapa lasillinen viiniä tai olutpullo oman kullan kainalossa. Pitääkö sitä baarissa istuskelua harrastaa noin usein? Toki pitää tavata kavereita ja välillä käydä viihteelläkin mutta ei joka viikko. En miehenä haluaisi baarikärpästä enkä kyllä naisenakaan.

 

Taitaa muijalla olla jonkilainen riippuvuusongelma,hae apua siihen viel kun pystyt.

Niin, kauniisti sanottuna tuo KPA kuulostaa kyllä vähän omituiselta (että pitäis aina vaan rientää kotiin eikä ois mitään sosiaalisia suhteita parisuhteen ulkopuolella.)

kyllä se vaan on niin, että ainakin meidän työpaikalla (ei oo mikään supermarketti vaan paikka jossa tehdään tärkeetä ja haastavaa, vaihtelevaa ja vastuullista työtä) työt ikäänkuin vuotavat yli vapaa-ajalle, ja ihan omasta yhteisestä tahdosta. On kiva vaan rentoutua sen viikon jälkeen ja puhua viikon tapahtumat pois niiden kanssa joiden kanssa asioita on hoitanut.

Mutta kuten sanottu, on varmaan parempi jättää vastaisuudessa kokonaan väliin, niin pääsee helpommalla.

Eikös miehesikin ole silloin vähän omituinen kuulostava? Häntähän juuri tuntuu tämä tapasi nyppivän. Ja pystyn ymmärtämään hänen "puoltaan" paremmin, kuin sinun. Tekeekö se omituiseksi, että asettaa puolisonsa työkaverien edelle? Tai se, että itsekin olen vapaan alkaessa mieluummin puolisoni kanssa, kuin menen nollaamaan viikkoani työkavereiden kanssa. Työkavereiden, joita joka tapauksessa näen 8 tuntia lähes joka päivä.

Kai se on sitten nykyajan parisuhdetta, että puoliso kulkee jossain takavasemmalla, jota ei tarvita kuin hädän hetkellä, ja silloin syypäänä ongelmiin. Oma ura, harrastukset ym. menee aina yhteisen hyvän edelle. Muuten ei ole "omaa elämää". Olen kai vanhanaikainen, kun pistän parisuhteen ja molempien hyvinvoinnin elämässämme kaiken muun sähläämisen edelle. En koe luopuvani mistään, en ainakaan mistään salaperäisestä "omasta elämästä", josta nykyään usein puhutaan. Saan paljon enemmän, kuin joudun antamaan ja lopputulos on enemmän, kuin osiensa summa. Kuten sanottu, olen kai vanhanaikainen.

 

Eikös miehesikin ole silloin vähän omituinen kuulostava? Häntähän juuri tuntuu tämä tapasi nyppivän. Ja pystyn ymmärtämään hänen "puoltaan" paremmin, kuin sinun. Tekeekö se omituiseksi, että asettaa puolisonsa työkaverien edelle? Tai se, että itsekin olen vapaan alkaessa mieluummin puolisoni kanssa, kuin menen nollaamaan viikkoani työkavereiden kanssa. Työkavereiden, joita joka tapauksessa näen 8 tuntia lähes joka päivä.

Kai se on sitten nykyajan parisuhdetta, että puoliso kulkee jossain takavasemmalla, jota ei tarvita kuin hädän hetkellä, ja silloin syypäänä ongelmiin. Oma ura, harrastukset ym. menee aina yhteisen hyvän edelle. Muuten ei ole "omaa elämää". Olen kai vanhanaikainen, kun pistän parisuhteen ja molempien hyvinvoinnin elämässämme kaiken muun sähläämisen edelle. En koe luopuvani mistään, en ainakaan mistään salaperäisestä "omasta elämästä", josta nykyään usein puhutaan. Saan paljon enemmän, kuin joudun antamaan ja lopputulos on enemmän, kuin osiensa summa. Kuten sanottu, olen kai vanhanaikainen.

Niin. Itselläni ei siis ole mitään harrastuksia eikä rientoja kodin ulkopuolella, jos kuukaudessa on 21 työpäivää, niin 19-20 niistä tulen suoraan töistä kotiin käymättä edes kaupan kautta (siellä käydään yhdessä). Joka ilta istutaan yhdessä kotona, eikä mennä minnekään ilman toista (ei tietoinen valinta, molempien "harrastukset" vaan ovat sellaisia kotonaharrastettavia, eikä yleensä juurikaan viitsi lähteä muualle sen työpäivän jälkeen)

Mieskin sanoo, että ne pari kaljaa on ok, kai sitä pitää uskoa kun se niin sanoo? Silti joskus tuon parin tunnin venähtäminen saa aikaan katastrofin...

Mies ei myöskään valita jos lähden kavereiden kanssa ulos vaikkapa lauantaina, tai perjantaina, jos kyseessä ovat tyttökaverit eikä työkaverit. Joten kai se jotain mustasukkaisuutta sitten on niistä miespuolisista työkavereista.

En oikein osannut muotoilla tuota työpaikkaani koskevaa kuvausta, en kuitenkaan halua tulla tunnistetuksi Siis yritän uudestaan: temme pienenä porukkana työtä, jonka onnistumisesta riippuu tuhansien muiden ihmisten töiden onnistuminen. Välillä on kovinkin hektistä ja ongelmia pukkaa useampia samaan aikaan. Meillä tehdään työtä myös viikonloppuisin tarvittaessa, juuri edellämainitusta syystä, ja siitä että olemme ylpeitä tehokkaasta toiminnastamme ja koemme suurta vastuuta ja onnistumisen iloa siitä mitä teemme. varsinkin kun emme tee sitä suurten rahojen toivossa tai jotta työantajamme ansaitsisi suuria voittoja, vaan ihan yhteisen, ikäänkuin jalomman päämäärän takia.

Kuulostaa mahtipontiselta, mutta näin se on, olemme siinä mielessä yhtä suurta perhettä että pidämme yhteyttä myös läpi viikonlopun eri tavoin, siis myös vapaa-aikana. En ole ikinä ollut näin loistavassa paikassa töissä!

Käytkö KPA muutoin kavereidesi kanssa jossain, viihteellä tai harrastuksissa? Onko se vaan tuo perjantai-illan kaljat ja nimenomaan työkavereiden kanssa, joka on EI ?

 

Liikunta auttaa nollaamiseen ja vaikkapa lasillinen viiniä tai olutpullo oman kullan kainalossa. Pitääkö sitä baarissa istuskelua harrastaa noin usein? Toki pitää tavata kavereita ja välillä käydä viihteelläkin mutta ei joka viikko. En miehenä haluaisi baarikärpästä enkä kyllä naisenakaan.

No mitenkäs ruodit ensi viikon palaveriaiheita miehesi kanssa? Mitenkäs pohdit sen kanssa järjestäväsi jonkun markkinointikampanjan ja kuka siihen tulee mukaan, tai että kuka ottaa hoitaakseen työt jotka tuolta yhdeltä jää sen siirtyessa toiseeen firmaan? Toki nämä kaikki pitäisi hoitaa työaikana, mutta kyllä se vaan kummasti on mukavampaa siellä tuopposen ääressä istuessa..

 

"olemme siinä mielessä yhtä suurta perhettä että pidämme yhteyttä myös läpi viikonlopun eri tavoin, siis myös vapaa-aikana. En ole ikinä ollut näin loistavassa paikassa töissä! "

Jos tuota ryhmää kutsutaan perheeksi, niin mikä siellä kotona on? Elämä on valintoja. Asioita laitetaan tärkeysjärjestykseen.

 

Kai se on sitten nykyajan parisuhdetta, että puoliso kulkee jossain takavasemmalla, jota ei tarvita kuin hädän hetkellä, ja silloin syypäänä ongelmiin. Oma ura, harrastukset ym. menee aina yhteisen hyvän edelle. Muuten ei ole "omaa elämää". Olen kai vanhanaikainen, kun pistän parisuhteen ja molempien hyvinvoinnin elämässämme kaiken muun sähläämisen edelle.

Tähän täytyy sanoa, että minun hyvinvointiani parisuhteessa lisää nimenomaan se, että kumppanilla on myös omia ystäviä, harrastuksia yms. Olen kerran seurustellut ihmisen kanssa, jolla ei ollut oikeastaan mitään parisuhteen ulkopuolista elämää, paitsi työ. Hän olisi halunnut viettää kaiken vapaa-aikamme yhdessä (asuimme yhdessä ja meillä oli samanlaiset työajat, joten vapaa-aikamme oli samaan aikaan). Jos menin jonnekin ilman häntä, herra näytti aina hapanta naamaa. Kohta en enää käynytkään missään yksin, kun tiesin, että siitä kuitenkin tulisi riitaa. Minua ahdisti sellainen takertuvaisuus ja syyllistäminen. Vaikka miehessä oli paljon hyvääkin, seurustelumme kaatui lopulta siihen, että minä en vaan enää pystynyt/jaksanut olemaan suhteessa, jossa en voinut tuntea itseäni vapaaksi. Olen muutenkin sellainen ihminen, joka tarvitsee keskimääräistä enemmän omaa aikaa ja tilaa, eikä exäni koskaan ymmärtänyt näitä tarpeita, vaikka olisin kuinka yrittänyt sitä hänelle selittää.

Eikä asioita voi noin yksiselitteisesti laittaa tärkeysjärjestykseen tyyliin "Jos menet työkavereiden kanssa kaljalle, he ovat silloin sinulle tärkeämpiä kuin minä." Eiköhän Siepon puoliso ole hänelle yhtä tärkeä riippumatta siitä, käykö hän työkavereiden kanssa kaljalla vai ei. Tuollainen syyllistäminen on ärsyttävää. Tottakai voi olla yhtäaikaisesti monia ihmissuhteita, jotka ovat tärkeitä mutta eri tavalla. Ei se ole mitenkään puolisolle annetusta rakkaudesta pois, että on muitakin tärkeitä ihmissuhteita. Mutta näköjään tätä on joidenkin vaikea ymmärtää.

 

Merlot kirjoitti: "Eihän tässä nyt valita JOKO työkavereita TAI puolisoa. Kuten lumi totesi, täytyyhän parisuhteessa hyväksyä toiselle myös muitakin ihmissuhteita kuin parisuhde."

"Varsinkin uudessa työpaikassa on tärkeää luoda sosiaalisia suhteita. Jos tuntee ihmisiä vähän muussakin roolissa kuin työkaverina, on paljon helpompaa pyytää toista vaikka kahville tai syömään. Ja siinähän sitä sitten on mahdollista tosiaan luoda niitä ihan aitojakin ystävyyssuhteita; työkavereista voi tosiaan löytyä vaikka sielunsisko, muttei sitä välttämättä huomaa työpaikalla, koska kaikilla on tietynlainen työhön sidottu rooli."

Olen aivan samaa mieltä!

 

lumi:

"Eikä asioita voi noin yksiselitteisesti laittaa tärkeysjärjestykseen tyyliin "Jos menet työkavereiden kanssa kaljalle, he ovat silloin sinulle tärkeämpiä kuin minä." Eiköhän Siepon puoliso ole hänelle yhtä tärkeä riippumatta siitä, käykö hän työkavereiden kanssa kaljalla vai ei. Tuollainen syyllistäminen on ärsyttävää. Tottakai voi olla yhtäaikaisesti monia ihmissuhteita, jotka ovat tärkeitä mutta eri tavalla. Ei se ole mitenkään puolisolle annetusta rakkaudesta pois, että on muitakin tärkeitä ihmissuhteita. Mutta näköjään tätä on joidenkin vaikea ymmärtää."

Tuo oli ilmeisesti tarkoitettu minulle.
Johonkin on raja vedettävä. Olen edelleen sitä mieltä, jos työpaikalla on niin mahtava porukka, että sen kanssa on säännöllisesti mentävä oluelle viikonloppuisin, niin kyllä minä ainakin tuntisin mustasukkaisuutta tuota ryhmää kohtaan, johon minä en mahtuisi mukaan. Olen sitten varmaan outolintu, kun en noin sosiaalista työyhteisöä ymmärrä ja tuntisin itseni ulkopuoliseksi. Nököttelisin sitten kotona?, vaikea olisi minun sopeutua.

 

Sieppo, lapsiltakin odotetaan, että luvatut aikataulut pitää, niin eikä olisi yksinkertaista, että opettelet pysymään siinä parissa tunnissa. Ajattelet sen niin, että jos et siinä pysy, niin sitten et käy ollenkaan, tai seuraava kerta jää väliin. Eli siis rankaiset itseäsi venymisistä.
Kyllä kavereitakin pitää olla. Jutut käy vähiin, jos ainoa aikuinen, jonka kanssa vapaa-aikaa viettää, on puoliso. Meillä ainakin puolisostakin huomaa, että hän on virkeämpi, jos on ollut muidenkin kanssa tekemisissä. Vaikka hän väittää, ettei olisi niin väliksi tavata muita. Mutta jos on pitempään vain kotosalla ja omissa porukoissa, on hiljaisempi ja vakavampi. Tuuletusta tarvitaan. Ja ei sen tarvitse aina olla ryyppäämistä. Esim. urheillakin voi kavereiden kanssa.
Meillä on myös vastuullista työtä (ihme ja kumma ). Ja isomman projektin jälkeen lähdemme juhlimaan, tosin vain n. 5 kertaa vuodessa. Mutta siinä ei ole ongelmaa, koska mieheni kuuluu samaan porukkaan. Jos mieheni lähtisi yksin viikolla kaljoille, ottaisi minua pattiin. Mutta ymmärtäisin, jos hän olisi esim. kokouksessa tai koulutuksessa, ja sellaisen jälkeen menisi kavereiden kanssa paukuille. Ja sitten kiltisti kotiin.

 

[quote="Sieppo
Kuulostaa mahtipontiselta, mutta näin se on, olemme siinä mielessä yhtä suurta perhettä että pidämme yhteyttä myös läpi viikonlopun eri tavoin, siis myös vapaa-aikana. En ole ikinä ollut näin loistavassa paikassa töissä!

Käytkö KPA muutoin kavereidesi kanssa jossain, viihteellä tai harrastuksissa? Onko se vaan tuo perjantai-illan kaljat ja nimenomaan työkavereiden kanssa, joka on EI ?

[/quote]

Itse en henk.koht. halua olla missään tekemisissä työni kanssa sen jälkeen, kun maksettavat tunnit ovat täynnä. Niihin kuuluvat myös ihmiset, joiden kanssa töitä teen. Haluan pitää työn ja vapaa-ajan ehdottomasti erillään. Olen ollut nykyisessä työpaikassani kohta seitsemän vuotta ja _kertaakaan_ en ole ollut missään saunailloissa tms. kissanristiäisissä. En vain edes halua tehdä tuttavuutta työkavereihini. He eivät vain yksinkertaisesti kiinnosta. En osaa oikein astua sellaisen ihmisen saappaisiin, joilla työn ja vapaa-ajan rajat ovat tavalla tai toisella hämärtyneet. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö töitäni hoitaisi hyvin. Jos en sitä tee, puhutaan hyvin nopeasti hyvin suurista summista. Siltikään en uhraa ajatustakaan työhöni liittyviin asioihin tai ihmisiin tuntien täytyttyä.


Harrastukseni ovat aika erakkomaisia mm. valokuvaus ja moottoripyöräily. Kummankaan parissa en kaipaa ketään ajatuksiani häiritsemään. Ja kun olen kotona, yritän olla läsnä puolisolleni. Viikonloppua en halua missään nimessä aloittaa kenekään muun seurassa kuin puolisoni. Teemme molemmat inhottavia vuoroja ja kun vapaat alkavat, ei tulisi mieleenkään kenenkään muun seura. Minulla on ikävä puolisoani työviikon jälkeen. Vaikka päivittäin näemmekin, se ei ole sama, kuin vapaiden alkaessa. Ei tarvitse tosiaan kytätä kelloa herätyksineen tms. tylsää, kuten itsekin kerroit. Ehkä olen läheisriippuvainen puolisostani. Ehkä en. Sen kuitenkin voin kertoa minulle hoitoa suositelleelle kirjoittajalle, et ainakaan en riippuvainen ystävistäni, enkä perjantaikaljoista. Enkä ole naimisissa sen vuoksi, että saisin maksimoitua "omaa tilaa" eikä kotini ole koskaan ollut minulle paikka jossa kaikki muu ahdistaa, paitsi nukkuminen. En tarvitse "hovia" ympärilleni, tunteakseni olevani olemassa. Parhaiten rentoudun pyöräni satulassa, pitkiä sinisiä ajatuksia pyöritellen. En savuisessa baarissa kuunnellen pikkupöhnäisiä nousuhumalaisia työkavereitani. Koska kiintymyksestä on tullut negatiivista? Ilmeisesti samaan aikaan kuin se, että työelämässä ei riitä omien töiden hoito, vaan pitäisi olla ultrasosiaalinen ja "tiimin" jäsen. Jopa vapaa-ajallaan. Arvot ovat jotenkin kummallisia minulle. Toisen puhelimeen tuskin saa koskea joissain perheissä ja kaikki muukin on tiukasti rajattu "omaksi alueeksi" johon toisella ei ole mitään asiaa. Eipä ole ihme, että parisuhteiden pituudet ovat usein lyhyitä. Jos pitää tiukasti kiinni omasta reviiristään, miksi edes aloittaa parisuhdetta?

Miehesi ehkä hermostuu juuri siitä, että sanot meneväsi parille, ja kuitenkin ilta päättyy maanitteluun ja ajanpeluuseen, koska mieluummin kertomasi mukaan jatkaisit iltaasi työkavereittesi seurassa kuin miehesi kanssa. Aikuisella pitäisi olla sen verran itsekuria, että lähtee oikeasti silloin kun on luvannut. Nyt ilmeisesti leikitte samaa piirileikkiä kotiinlähdöstä kerta toisensa jälkeen. Ja miehelläsi on kuppi nurin. Minä tiedän ehdottoman vastaukseni kysymykseen "luopuisitko ystävistäsi vai puolisostasi?" Tiedätkö sinä?

 

Artisti- ja julkkispiireissä ap:n tapa on ongelma. Siellä tuo suuri perhe on todellisuutta ja menee useimmilla oman perheen ohi. On hienoa kuulua johonkin mahtavaan. Tästäkin asiasta voi vetää linkin itsetuntoon. Jotenkin sitä huonoa itsetuntoa on pönkitettävä: mamoilu puolison kanssa ei ole katu-uskottavaa.

Ennen kuin vedätte hernettä nenään, niin työkavereita voi tavata ja heidän kanssaan voi ottaa pari olutta, mutta sitten kun se on säännöllistä suurta perhettä, niin asia on parisuhteen kannalta ongelmallisempi.

 

Artisti- ja julkkispiireissä ap:n tapa on ongelma. Siellä tuo suuri perhe on todellisuutta ja menee useimmilla oman perheen ohi. On hienoa kuulua johonkin mahtavaan. Tästäkin asiasta voi vetää linkin itsetuntoon. Jotenkin sitä huonoa itsetuntoa on pönkitettävä: mamoilu puolison kanssa ei ole katu-uskottavaa.

Ennen kuin vedätte hernettä nenään, niin työkavereita voi tavata ja heidän kanssaan voi ottaa pari olutta, mutta sitten kun se on säännöllistä suurta perhettä, niin asia on parisuhteen kannalta ongelmallisempi.

Muistuu mieleen lehtijutut Anna Hanskin ensimmäisestä avioerosta, kun oli tullut riitaa miehen kanssa siitä, että kaverit tunkivat joka aamu prunssille. Hän kun oli niin tottunut siihen, että kaverit hengaavat jatkuvasti ympärillä ja ihmetteli miehen yksityisyyden kaipuuta kotonaan.

Tää on tätä nykyaikaa. Perhe ja puoliso tulee siellä jossain. Muut asiat ovat tärkeämpiä.

 

[
Miehesi ehkä hermostuu juuri siitä, että sanot meneväsi parille, ja kuitenkin ilta päättyy maanitteluun ja ajanpeluuseen, koska mieluummin kertomasi mukaan jatkaisit iltaasi työkavereittesi seurassa kuin miehesi kanssa. Aikuisella pitäisi olla sen verran itsekuria, että lähtee oikeasti silloin kun on luvannut. Nyt ilmeisesti leikitte samaa piirileikkiä kotiinlähdöstä kerta toisensa jälkeen. Ja miehelläsi on kuppi nurin. Minä tiedän ehdottoman vastaukseni kysymykseen "luopuisitko ystävistäsi vai puolisostasi?" Tiedätkö sinä?

Aivan oikein tiivistetty, siinähän se on se ongelma että itsellä ei oikein pysy hanskassa nuo parit kaljat (eikä toinen sitä voi ymmärtää kun ei ole ensinkään niin viinaanmenevä kuin itse olen). Totta tuokin että pitäisi ryhdistäytyä ja kehittää jotain itsekuria Silti kysymys ei kai loppupeleissä ole siitä että vietän iltaa mieluummin työkavereiden kuin puolison kanssa, vaan ilmeisesti siitä, että viettäisin mieluummin aikaani kaljatuopposen ääressä iloisesti humaltuen (aivan sama kenen kanssa )

Mutta päätinhän jo, että saavat nuo kaljoitteluit nyt sitten jäädä, kun kerran katastrofin ainekset ovat aina noissa tilanteissa kasassa.

Kysymys luopuisitko ystävistäsi vai puolisostasi: aika paha kysymys. Vastaus on tietenkin en kummastakaan! Jos olisi pakko valita (utilitaristiseen tyyliin vaikkapa asetellen kysymyksen näin: jos sekä ystäväsi että puolisosi olisi hukkumassa ja ehdit pelastaa vain toisen, kumman pelastaisit?)
Tietenkin pelastaisin puolisoni. Ja muutenkin puoliso tulee ensin, mutta ei se sitä tarkoita, etteikö voisi joskus käydä ystävien tai työtovereiden kanssakin jossain.

 

Artisti- ja julkkispiireissä ap:n tapa on ongelma. Siellä tuo suuri perhe on todellisuutta ja menee useimmilla oman perheen ohi. On hienoa kuulua johonkin mahtavaan. Tästäkin asiasta voi vetää linkin itsetuntoon. Jotenkin sitä huonoa itsetuntoa on pönkitettävä: mamoilu puolison kanssa ei ole katu-uskottavaa.

Ennen kuin vedätte hernettä nenään, niin työkavereita voi tavata ja heidän kanssaan voi ottaa pari olutta, mutta sitten kun se on säännöllistä suurta perhettä, niin asia on parisuhteen kannalta ongelmallisempi.

No höpöhöpö, mitäs se itsetunto tähän liittyy? Ai että vastentahtoisesti menen mukaan työkavereiden kanssa kaljalle kun on niin huono itsetunto, vaikka mieluummin oikeasti istuisin kotona mamoilemassa sen puolison kanssa? Voi hyvää päivää. Kai nyt keittiötsykolooki voi väittää että ihan kaikki johtuu huonosta itsetunnosta... se on tän päivän muotioire se.

 

Kyllä huomaa, että ap on aika vastikään aloittanut työssään. Kuinka kauan oikeasti uskot jaksavasi tuota upeaa työtäsi, jossa vapaa-aikakin sekoittuu jo työasioihin? Itsekin teen varsin haasteellista ja tärkeää työtä, mutta osaan kyllä erottaa työ- ja vapaa-ajan. Minulla on hyviä työkavereita, joiden kanssa kyllä vietän silloin tällöin vapaa-aikaanikin, mutta aika harvoin. En halua vapaalla miettiä työasioita, niistä on vaan pakko oppia irtautumaan.
Ex-mieheni tapasi harrastaa ex-temporee kaljoittelua työkavereittensa kanssa töiden jälkeen. Aluksi siinä ei ollut mielestäni mitään pahaa, mutta pitemmän päälle alkoi ärsyttää ja paljon. Koskaan ei tiennyt, tuleeko mies kotiin töistä perjantai-iltana vai ei ja jos lähti baariin lupasi kyllä tulla "ihan just" tai "tunnin päästä", mutta aika venyviä käsitteitä tuppasivat nämäkin olemaan. Mielestäni jotain on pielessä niin alkoholin käytössä kuin parisuhteessakin silloin, kun a) työkavereitten kanssa täytyy pakollisen työajan lisäksi viettää vielä vapaa-aikaakin yhdessä ja b) on säännöllisesti päästävä "parille" baariin eikä sitten pysty pitämään kiinni lupauksistaan. Kun työkavereitten kanssa viettää enemmän aikaa kuin puolisonsa tai muiden ystäviensä, jäävät nämä väistämättä suurelta osin ulkopuolisiksi Sinun elämästäsi. Kannattaisi ehkä harkita vakavasti, että kumpi onkaan tärkeämpää...

Ja ihan oikeesti, tuskin se sinusta huonompaa työntekijää kenenkään silmissä tekee vaikket joka toinen perjantai dokaisikaan työkavereittesi kanssa. Pikemminkin päinvastoin.

 

Aivan oikein tiivistetty, siinähän se on se ongelma että itsellä ei oikein pysy hanskassa nuo parit kaljat (eikä toinen sitä voi ymmärtää kun ei ole ensinkään niin viinaanmenevä kuin itse olen). Totta tuokin että pitäisi ryhdistäytyä ja kehittää jotain itsekuria Silti kysymys ei kai loppupeleissä ole siitä että vietän iltaa mieluummin työkavereiden kuin puolison kanssa, vaan ilmeisesti siitä, että viettäisin mieluummin aikaani kaljatuopposen ääressä iloisesti humaltuen (aivan sama kenen kanssa )

Mutta päätinhän jo, että saavat nuo kaljoitteluit nyt sitten jäädä, kun kerran katastrofin ainekset ovat aina noissa tilanteissa kasassa.

Eipä se kivaa ole, jos itselle ei alkoholi maistu ja toisen on helppo keksiä itselleen selitys juomiseen; milloin juhlitaan, milloin poistetaan stressiä, milloin muuten vain rentoudutaan. Ja aina kyytipoikana alkoholi. Kun itse on selvänä, niin mikään ei juurikaan ole ärsyttävämpää, kuin viinalta haiseva "henkeviä" keskusteleva ihminen. Voi sitä paatosta, mitä juttu usein on. Miehesi ei ehkä sitä osaa käsitellä, vaan ahdistuu ja sitä kautta hermostuu tilanteesta. Varsinkin, kun alkoholin käyttöösi liittyy kiinteästi lupauksien pettäminen. Yksi ainakin jonkinasteisesta alkoholismin tavaramerkeistä. Toinen on se, että et pysty lopettamaan ennalta ajateltuun määrään. Määräsi ovat ehkä pieniä, mutta käytöksesi tilanteessa kertoo enemmän.

Kummasta luovut mieluummin, puolisostasi vai kaljottelusta samanhenkisten kavereittesi kanssa?

Oletteko liian erilaisia arvoiltanne ja näkemyksiltänne, miten elämää "kuuluisi" kummankin mielestä elää? Uskallatko kysyä asiaa, edes itseltäsi?

 

Minä näkisin tuon niin, että vahvalla itsetunnolla tuntee olevan tärkeä ja pidetty työpaikalla ilman, että sitä tunnetta pitää käydä pönkittämässa työkavereiden kaljapalaverissa. Heikko itsetunto ei uskalla olla menemättä kaljoille, koska pelkää silloin jäävänsä työpaikalla ulkopuoliseksi. Mutta, vaikka käykin kaljoilla työporukoiden kanssa, ei se tarkoita huonoa itsetuntoa. Asia pitää olla vain selvä oman pään sisällä.

 

"No höpöhöpö, mitäs se itsetunto tähän liittyy? Ai että vastentahtoisesti menen mukaan työkavereiden kanssa kaljalle kun on niin huono itsetunto, vaikka mieluummin oikeasti istuisin kotona mamoilemassa sen puolison kanssa? Voi hyvää päivää. Kai nyt keittiötsykolooki voi väittää että ihan kaikki johtuu huonosta itsetunnosta... se on tän päivän muotioire se. "

Höpö vaan itselles. Kyllä itsetunto on tärkein tekijä siinä miten suhtautuu alkoholiin. Vahva ihminen osaa ja uskaltaa sanoa ei. Varsinkin nuorilla tämä tulee esille ja silloin jo opetellaan tapoja käyttää alkoholia ym.

Vahva ihminen osaa sanoa ei.

En minä kiellä työkavereiden tapaamista, mutta rajansa kaikella. Vaikuttaa siltä, että ap:n ongelma on juuri alkoholi. Minä olen varma ihminen, enkä oikeastaan voisi kuvitellakaan, että tarvitsisin alkoholia sosiaalisuuden vuoksi, oikeastaan päinvastoin haluan nauttia ystävistä ja uusista tuttavuuksista täysillä ja selvänä. Yömyssyt voin sitten ottaa vaikka pimeässä.

 

Miehesi käy takuulla vieraissa. Etkö jo ole huomannut? Voiko olla noin typerää ihmistä.

 

Itse olen huomannut työpaikan illanviettoihin osallistumisen parantavan omaa työssä viihtymistäni. Perjantaikaljoitteluja työkavereiden kanssa en kylläkään ole harrastanut, mutta kun muutaman kerran vuodessa on järjestetty yhteisiä illanviettoja (pikkujouluja, saunailtoja yms.), niihin olen mennyt mukaan. Kun olen viettänyt mukavan illaan työkavereiden kanssa, olen saanut siitä uutta energiaa myös itse työhön. Usein työkavereihin myös tutustuu paremmin tällaisissa illanvietoissa. Itse ainakin pystyn olemaan niissä tietyllä tapaa rennompi ja avoimempi kuin työpaikalla, ja saman olen huomannut monissa muissakin. Eikä siihen tarvita alkoholia (vaikka toki sekin usein kuuluu illanviettoihin) vaan ihan jo ympäristön vaihdos riittää, kun vaihtaa tunkkaisen toimiston saunamökkiin, jonka ikkunasta näkyy kaunis järvimaisema. Samoin se kiireettömyys, kun voi kerrankin jutustella kaikessa rauhassa, ei tarvitse katsoa kelloa, että nyt pitää mennä jatkamaan töitä. Mutta tietysti jos työkavereihin ei halua tutustua, eihän tällä silloin merkitystä ole.

KPA kirjoitti: "En tarvitse "hovia" ympärilleni, tunteakseni olevani olemassa."

En minäkään tarvitse. Kyse onkin siitä, että minulla sattuu olemaan hyviä ystäviä, jotka ovat käyneet tärkeiksi ja rakkaiksi, olleet tukenani monina vaikeina hetkinä, kuten myös minä heidän, samoin monia hauskoja hetkiä on yhdessä vietetty. Miksi ihmeessä heistä pitäisi luopua aloittaessaan parisuhteen? Olisi todella julmaa vaatia sellaista, se ei ole rakkautta.

"Koska kiintymyksestä on tullut negatiivista?"

Ei tietenkään kiintymys ole negativista. Sen sijaan pidän negatiivisena sitä, jos ei ymmärretä, että ihminen voi olla kiintynyt useampaan ihmiseen samanaikaisesti, ilman että se olisi puolisolta pois. Ja väännettäköön nyt vielä rautalangasta, jos joku tähän lauseeseen takertuu, että puhun nimenomaan ystävyyssuhteista (ym. platonisista ihmissuhteista), pettämistä en hyväksy.

Olet KPA kertonut, miten haluat viettää kaiken mahdollisen ajan puolisosi kanssa. Ilmeisesti se on teille molemmille sopivaa ja oikeaa elämää. Mutta uteliaisuudesta kysyn silti sinulta: Sallitko/sallisitko itse miehellesi sen, että hän haluaisi tehdä vapaa-ajallaan muutakin. Onko/olisiko sinulle ok ystävien tapaamiset ilman sinua, omat harrastukset tai vaikka ne perjantaikaljat työkavereiden kanssa?

 

Itse en haluaisi olla kumppanin kanssa joka käy joka perjantai tai usein baarissa nollaamassa työrupeansa. Kun työ vie muutenkin niin suuren osan yhteisestä ajasta ja jos ihmisellä ei ole muuta rentoutumiskeinoa kuin se kaljatuoppi tyäkavereiden kanssa, hieman pateettista.

Tänkin takia meitä on moneen junaan. Sä haluat toisenlaisen kumppanin, mä kestän hyvin baarissakävijöitäkin. Kyse on kokonaisuudesta eikä mistään siitä miten toinen haluaa välillä nollata tilanteen. Jos mies vaikka haluis lähtee vuodeksi kiertämään maailmaa purjelaivalla niin mikäs siinä. Sun mielestä "kiitos ei" olis varmaan parempi käydä salilla nollaamassa elämää silloinkin? Elämässä kun on niin monia asioita joita voi tehdä. Ei se tarkota että joka viikko joka vuosi. Kausia menee ja tulee, ja elämäntavat muuttuu, itse jokaisella.

 

Mä en ymmärrä miks työkaverit ei voi olla OIKEITA kavereita? Miksi muiden kavereiden kanssa saa viettää aikaa mutta työkavereiden ei? Ja tähän samaan asiaan liittyen en myöskään ymmärrä miksi töissä ei saisi viihtyä. Jos on mukava työporukka, viihtyy töissä niin ett