kamalinta synnytyksessä

mun mielestä ehkä kamalinta oli se hetki kun vauva tuli kokonaan ulos!tuntu et se ois ollu hevosen kokonen!!

 

Mun mielestä kamalaa oli ne viimeiset kipeät supparit ennen kuin sai puudutusta. Myös se kun tehtiin sisätutkimuksia ja katetroitiin Ja sit se siirtymävaihe avautumisvaiheen ja ponnistusvaiheen välillä, kun ei saanut ponnistaa täysillä

 

no se loppuvaihe kun pää oli jo tuskasta kiemurrellen tullu ulos ja aattelin että pahin on takana niin eikö 2 kätilöä survo kätensä mun sisuksiin ja revi pojan hartiat ulos!!! Meinas kyllä tajua lähteä ja sillon huusin! Muuten en meteliä pitäny vaikka sattukin, mutta se oli niin järjetön tuska että uudestaan en semmosta kokeile! :/

 

Ehdottomasti kaamee tuska ponnistusvaiheessa (45min.). Huh huh! \|O

 

siis kun näitä juttuja luen niin kiitän luojaa että ei tarvii synnyttää alakautta, nostan kyllä hattua teille jotka sen kokevat loppuun asti :flower: :flower: :flower: :flower: :flower: :flower:

 

kun kätilö tunki sormet sisuksiin ja auttoi kohdunsuuta avautumaan --olin auki jo lähes 10cm.Eli viimeiset sentit,kun olis ponnistuttanut,mutta vielä ei saanu ponnistaa.

 

ehottomasti ponnistusvaihe..epiduraali helpotti tosi paljon supistuksiin ja oisin kuollu ilman sitä, mut sittenkun alko ponnistusvaihe ja epiduraalia ja muita mömmöjä mitä ne mulle syötti vähennettiin että tuntisin sen luontaisen ponnistuksen tarpeen niin kivut oli niin sietämättömät! myös se oli inhottavan tuntusta kun kätilö paineli kohtua synnytyksen päätteeksi, tartuin jo kätilön käteenki kiinni ja huusin vaan että antakaa jo mun olla..taisin olla aika rasittava potilas...=)

 

Ehdottomasti ponnistusvaihe, joka mulla kesti 1h 10min, tuntui että voimat loppuu kesken ja taju lähtee.

 

ekalla kerralla ponnistusvaihe nelikiloinen tyttö kun oli. toisella kerralla jälkisupistukset. Mä oisin halunut siihen ilokaasua!!

 

Samat sanat kuin monella muullakin, pahinta oli se odotus ennenkun sai ponnistaa. Varsinkin kun piti vielä odottaa että pää kääntyy tarjoutumaan oikein päin. Hui! Huusin kyllä tosi kovaa ilokaasunaamariin...! Mutta se on totta että kivut loppui kuin seinään heti kun vauva on ulkona. Istukka ja ompeleminen ei ollut mitään enää edelliseen verrattuna.

 

Esikoista kun punnersin 41 minuuttia, niin kamalinta oli se toivottoman turhautunut tunne mikä tuli, kun tunsin että pää liukui ponnistusten välissä takaisin sisälle päin. Silloin tuntui, että tää ei lopu ikinä...

 

Olen erittäin onnellinen sektio-äiti lukiessani näitä teidän juttujanne. Onneksi sain valita synnytystapani!

 

\

siis kun näitä juttuja luen niin kiitän luojaa että ei tarvii synnyttää alakautta, nostan kyllä hattua teille jotka sen kokevat loppuun asti :flower: :flower: :flower: :flower: :flower: :flower:

Itsellä myös kolme sektiota takana. Ensimmäinen oli erittäin dramaattinen, jonka seurauksena lapsi joutui teho-osastolle ilmarinnan vuoksi ja itse luulin kuolevani kun spinaalipuudutus meni liian ylös ja lamasi hengityksen. Tämän seurauksena tuli kamala sektiokammo. Toisella kertaa tosin jouduin sektioon niin yllättäen etten ehtinyt jännittämään. Kolmannella kerralla jo odotin sairaalassa päivää ennen sektiota, joka oli paha homma kammoiselle ihmiselle. Jännitin tosi paljon, mutta jännitys helpotti kun suggestoin itseäni. Siitä sain rohkeutta ja voimaa leikkaukseen ja kaikki meni loistavasti. Nyt en enää voi tehdä lapsia, onneksi. On ihan riittämiin. Ensimmäisellä kerralla tosin koin avautumisvaiheen melkein loppuun saakka, 9 cm, tästä tilanteesta leikkaussaliin. Synnytys oli käynnistetty ja erittäin tuskallinen, pitkäkestoinen. Toisella kerralla koin supistuksia vain pari tuntia lapsivedenmenon jälkeen ennen leikkausta. Eiköhän meillä kaikilla ole jotain sanottavaa näistä synnytyksistä. Mitä hirveimpiä tarinoita. Olisi ollut tietenkin hienoa pystyä samaan kuin normaalisti synnyttäneet äidit. Tosin onhan sitä kipuja reilusti leikkauksen jälkeen ja toisinaan pitkänkin aikaa.

 

kamalinta oli kuunnella viereisen synnytyssalin äänet, jossa syntyi vauva joka ei hengittänyt, paniikissa oleva äiti ja lääkärien kiireiset toimenpiteet ja elvytykset.. Siitä sitten itse parin tunnin päästä ponnistamaan ja vauva teholle heti syntymän jälkeen Voisi olla sairaaloissa paremmin äänieristetyt salit..!

 

Ponnistus vaihe(joka kesti 1 1/2 tuntia).

 

minulla molemmat synnytykset aika nopeita ja " helppoja ".
Etukäteen pelkäsin eniten epiduraalin laittamista, mutta heikko luonne, kun olen niin nopeasti sitä kuitenkin pyysin.
Kyllä se kamalaa olikin, kun supistuksen aikana ois pitäny olla
ihan paikallaan, että anstesialääkäri sai hommansa hoidettua.
Toisella kertaa ( synnytys vajaa kolme tuntia ) sain epiduraalin lisäksi
myös spinaalin ja olin kuin taivaassa. Ponnistusvaihekaan ei tuntunu miltään.
Huippuna aivan mahtava kätilö, joka osastolla lopuksi vielä halasikin :flower:

 

Vauvan pään ulos ponnistaminen. Onneksi kesti vain hetken.

 

\

kamalinta oli kuunnella viereisen synnytyssalin äänet, jossa syntyi vauva joka ei hengittänyt, paniikissa oleva äiti ja lääkärien kiireiset toimenpiteet ja elvytykset.. Siitä sitten itse parin tunnin päästä ponnistamaan ja vauva teholle heti syntymän jälkeen Voisi olla sairaaloissa paremmin äänieristetyt salit..!

Meillä kävi melkein samoin...
Viereisestä huoneesta kuului aivan lohduton itku ja tuolla saleissa kun on monitorit missä näkyi muidenkin salien vauvojen sydänkäyrät,niiden vielä ollessa masuissa..Oma poika syntyi;synnytys meni hyvin.Naapurisalissa monitorin mukaan ei ollut sikiön sydänäänissä singnaalia enää;tuleva äiti itki hysteerisenä..Itellä tosi paha olo siitä ja onnellinen omasta pojasta,joka joutui salista kuitenkin samantien verensokerien alenemisen takia teholle sokeritippaan...
Meillä kuitenkin kaikki meni lopulta hyvin..toisin taisi käydä siellä toisessa salissa...
Siinä ajattelin kanssa,että voisi ne salit kyllä olla kunnolla äänieristetyt...

 

sisätutkimukset synnytyksen aikana.

 

\

Mulla kan srunnottiin jälkeiset ulos ja se sattus ihan törkeesti, ennemmän kuin synnytys. Hyvä etten murtanut mieheni sormia tai kälön rannetta, johon ekana tartuin...

Jälkeiset runnottiin myös minultakin ulos, ei ollut yhtään kivaa. Ja ilokaasun voimalla vielä puskettiin synnytys läpi.

 

Niin kauhee vauvakuume on ettei tule mitään kamalaa synnytyksestä mieleen. Kyllähän se sattuu mutta mä otan sen ns. ihanana kipuna. En kuitenkaan siis nauti siitä. Olihan mulla ompeleminen ilman puudutusainetta ihan tuskaa, mut mun mielestä synnytys on vaan niin ihana tapahtuma, etten koe mitään synnytyksessä kamalana. Toki jokainen synnytys on omanlaisensa ja aina täytyy toivoa et kaikki menis hyvin yms... Ja ymmärrän tapauksia jotka inhoavat koko tapahtumaa, tiedän niitäkin. Musta se vaan on niin "mukava" tapahtuma...

 

Ponnistusvaihe, 37 minuuttia... tuntui että repeän ihan kokonaan, vauvan painoarvio n. 3,5 kg, mutta sieltähän tuli reilusti yli 4 kg:n painoinen kaveri ja epparikin piti tehdä (parempi niin, ei ois muuten mahtunut tulemaan). Ja lopulta tuli pieni repeämäkin ja tikkejä tarvittiin - en muuten edes tiedä montako... pariin viikkoon ei pystynyt istumaan.

Kaikesta huolimatta jäi positiivinen fiilis synnytyksestä =)

 

Aika kamalaa oli wc:ssä käynti avautumisvaiheessa. Aina kun pöntölle istahti niin alkoi supistaa ja ne oli kipeitä supistuksia. Ja juuri ennen ponnistusta supistukset, kun ei saa supistaa ja tuntuu että on ihan pakko :headwall: :headwall:

 

En muista oliko mikään aivan kamalaa,mutta oksentaminen oli inhottavaa,varsinki kun ei enää tullu mitään...

Eikä sekään ollu kivaa kun ei heti saanu ponnistaa,en tiiä miksi,olin täysin auki.Tosin saatoin olla sen verran huuruissa ilokaasusta,että jotain meni ohi korvien...

Vaikka ponnistusvaiheessa tuntu että ei kestä enää,ajattelin vaan että tän jälkeen se on ohi ja PONNISTINNNGGHH!!

 

Ponnistaminen ehdottomasti on kamalinta. Pärjäsin ilokaasulla koko avautumisvaiheen mutta auta armias kun piti alkaa ponnistaa!