kamalinta synnytyksessä

mulla oli eka synnytys sinänsä helppo mutta lopulta otettiin imukupilla ja sillon rupesin kirkuu, repesin samalla kamalasti vaik oli väliliha leikattu ja olinkin sit hirveillä mustelmilla reiteen asti. mut toinen synnytys oli koko ajan tuskaa, hirveet kivut ja jouduin ponnistaa vähän liian pikaisesti kun vauvalla olikin napanuora kaulan ympärillä ja repesin todella pahasti. se oli niin tuskaa! sit kaks kätilöö tutki mun vauriot ja toinen totesi, et no säilyhän sulla suoli ehjänä vaikka siis muuten repesin peppuun asti... tikkaus oli vielä täyttä tuskaa, osittain ilman puudutusta. ja kivut kesti todella pitkään. nyt tulee 2 vuotta kuopuksen synnytyksestä, ja vieläkin muistan ton kivun kuin eilisen päivän! mutta onneksi saatiin terveet lapset ja kuopuskin sai ensin vähän lisähappea mut sit kaikki heti ok.
 
minä harmaana
kamalinta oli kun lapsen pää oli puoliksi ulkona ja supistus loppui ja kätil ö sanoi että nyt vedä syvään henkeä ja sitten ponnista... kun yritti vetää henkee niin tuntui kuin olisi ilmat lyöty pihalle..
 
Jos täytyy valita jotain niin se paikalla olo epiduraalipuudutuksen
aikana..

Mutta yleisesti ottaen ei mikään ollut hirveän kamalaa koko synnytyksen aikana.
Niin positiiviset kuvat jäi kummastakin,että olisin saman tien voinut
synnyttää uudestaan.
Kummatkin ovat olleet todella helppoja synnytyksiä.
Tokaa kun synnytin niin en olisi tarvinnut epiduraalia olleskaan,
mutta en uskonut/luottanut kätilöön kun sanoi,että
pian on lapsi pihalla..
Olin vaan just joo justhan mä olen tänne tullut,että tuskimpa vaan ja mä haluan nukkua :D
Kuinkas kävikään en kerinnyt nukkua,kun sain alkaa ponnistaa..
:LOL:
 
äiskis
Kamalinta taisi olla esikoisen syntymisessä kun oli jo liki 20 h pakertanut ja kätilö sanoi lääkärille,nyt on verenpaine niin korkea,ettei voi ponnistaa,pitäisikö leikata.Lääkäri vastasi:minun työ vuoroni loppuu nyt ja en ala enää leikkaamaan,pistä äiti vaan ponnistamaan. Tuli toinen,lapsenkasvoinen nuori mies,joka katsoi kerran minua ja vauvan sydänkäyrää ja sanoi,nyt on KIIRE,imukuppi heti.En tuntenut mitään kun olin puoli pökrässä,mutta näin miten veri roiskui kun lääkäri kaksinkäsin survoi imukuppia sisään(mies oli ajettu ulos).Poika pääsi ulos ja miä makoilin,ja aloin nähdä käkikelloja ja seeproja,kätilö huusi,mistä tuo veri tulee? Lääkäri hätiin ja ompeli kasaan 37 tikillä.Verta hulahti lähes 1,5 litraa.Oli hieman heikko olo,kun seuraavana päivänä piti nousta ylös.Tämä tapahtui tayksissa.
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.03.2006 klo 11:22 Uska kirjoitti:
Jos täytyy valita jotain niin se paikalla olo epiduraalipuudutuksen
laiton aikana..

Mutta yleisesti ottaen ei mikään ollut hirveän kamalaa koko synnytyksen aikana.
Niin positiiviset kuvat jäi kummastakin,että olisin saman tien voinut
synnyttää uudestaan.
Kummatkin ovat olleet todella helppoja synnytyksiä.
Tokaa kun synnytin niin en olisi tarvinnut epiduraalia olleskaan,
mutta en uskonut/luottanut kätilöön kun sanoi,että
pian on lapsi pihalla..
Olin vaan just joo justhan mä olen tänne tullut,että tuskimpa vaan ja mä haluan nukkua :D
Kuinkas kävikään en kerinnyt nukkua,kun sain alkaa ponnistaa..
:LOL:
pieni korjaus vaan..
 
Supistukset avautumisvaiheen loppupuolella, siis en tiedä tarkkaan paljonko olin avautunut siinä vaiheessa kun nämä kamalaakin kamalammat kivut alkoivat mutta parisen tuntia kesti, kai. Ja ilman mitään kivunlievityksiä synnytin. Seuraavaa synnytystä odotellessa :heart: Ihanaa se on silti!!!
 
Esikosta kun ensin nyhdettiin kohdunsuuta et lähtin kunnol aukeemaan (avautuminen pysähtyi 3cm kohdalla) sit laitettii tippa ja siitä alko järkyt kivut, sain sentää kohdunkaulan puudutuksen, sit ponnistusvaihees ku kätilö tunki molemmat kädet sisuksiin kääntääkseen tytön hartioita etteivät tule yhtäaikaa.
Tokassa vika 25min kun puudute ei oikein enää vaikuttanut ja paikat aukes 6,5cm 10cm ja ponnistinki pojun pihalle siin ajas. Eipä meinannu kätilö ehtiä mukaan, kun kutsuttii huoneeseen ni kyseli vaa et mikä on hätänä kaiuttimen kautta kun oli lähtenyt huoneesta n.7minuuttia sitten, ni rääkäsin ettei taida kaikki olla kohillaan ku kirvelee nii keletanan kovaa joka supistuksella tonne värkkiin.. Tuli kattoo ni pää oli jo huulilla tulos. Ja se toinen kätilö mikä tuli mukaan synnytykseen, ei käyny esiittelee itteesä, pysy selän takana ja märis ettei tässä oo koko päivää aikaa odottaa, pitää ponnistaa kunnol, ku toinen just oli sanonu etten saa ponnistaa kovaa kun lähti repeemään \|O ponnistin siis polvillani siin sängyl. No kun homma oli ohi, oma kätilö heitti sen "vauvanhoitajakätilön" pihalle, tiuskas vaa et sä voit häipyy sua ei tarvita. :whistle: Eli kipu ei ollu pahinta vaan sen kätilön käytös, siinä ku makasin sit poju rinnal tikattavana ni kävi pari kertaa muual, ei voinu vetää verhoo oven eteen ja ovi oli sitä mallia että kun akka sen aukas ihan kokonaa ni sillä meni kaaauan aikaa mennä kiinni. Ja kun ei todellakaan oltu ainoita sinä päivänä jotka oli synnyttämässä..
Ekaa tekeville tiedoksi: Kätilön voi vaihtaa jos ei synkkaa!
 
Kamalinta oli synnytyksessä tulleen II-asteen repeämän tikkaaminen- tuntui että taju lähtee! Tuntui kamalalta kivuttoman synnytyksen jälkeen (hallelujaa epiduraalille!)

Aika kamalaa oli sekin kun yritti synnytyksessä ponnistaa ja ponnistaa- tuntui ettei millään jaksaisi saattaa vauvaa maailmaan. Hengitystekniikka oli ihan pielessä ja ponnistus loppui aina vähän kesken!

Onnistuin kaikesta huolimatta ja tuloksena oli ihana poika!
 
-Tumpula-
Kamalin oli se hetki kun pojan sydänäänet romahti toisen kerran ja sillä kertaa pahasti. Pelko matkalla leikkaussaliin oli jotain niin kamalaa että 36 tunnin avautumisvaiheen kivut unohtui hyvin äkkiä...
 
Minä olen pelännyt synnytystä koko ikäni ja ajatellut että en ikinä pysty siihen. Pelkäsin sitä raskaana ollessani ja vielä tänä päivänäkin. Meille tyttö syntyi sektiolla,koska oli sitkeästi istuma-asennossa. Peloistani huolimatta olisin NIIN kovin halunnut synnyttää "normaalisti" ja kun sitten selvisi etten ehkä voikaan niin tehdä,se oli ns.pettymys.Itkin koko illan. Sektiosta jäi todella positiivinen mieli!!! Mutta kivuliainta minulla oli kun vauvaa odotusaikana masussa yritettiin kääntää!!!!Aivan järkyttävää,jos jollakin joskus edessä ulkokääntöyritys ÄLKÄÄ SUOSTUKO!!! Hattua nostan teille jotka ovat saaneet omat kullannuppunsa maailmaan ns.omin avuin!! =)
 
minä 82
kamalinta mun mielestä on siis aivan ehdottomasti ponnistusvaihe,se kun lapsi liikkuu alaspäin synnytyskanavassa ja tuntuu et HALKEAA..toki myös loppuvaiheen supistukset on ollu ihan helvetistä ja olenkin ollu ihan hysteerinen,huutanu ja itkeny ja sätkiny jne.jälkeen päin on kyllä hävettäny kun mies on niitä juttui puhunu,ite oon ollu varmaan jossain shokissa kun en muista synnytyksistäni muuta kun alku vaiheet(ensimmäinen alko itestään kaks seuraavaa käynnistettiin)kolmannen synnytys oli kyllä jotain ihan kamalaa,koko synnytyksen kesto oli vaan 1h20min mut älkää hyvät ihmiset erehtykö luuleen et nopee synnytys on yhtä kun helppo..voi varmaan ajatella et jos kroppa tekee tunnissa työn johka on tarkotettu kuluun monta tuntia niin kipu on sen mukasta..mua siis niin v#%#% kun ihmiset kommentoi et pääsit sitten helpolla..voin sanoa et rauhallinen eteneminen on paljon mielekkäämpää mut en tietenkään tarkota et jos ihan paikallaan junnaa,tosin semmotteesta ei kokemusta.mulle muuten sanottiin et tod.näkösesti synnytys tulee aina oleen käynnistetty kun varsinkin viim.oli niin huippu nopee..yheksältä menin saliin sain peräruiskeen jne.kohdunsuu oli auki väljästi kahdelle sormelle ja lääkäri tuli puhkaseen kalvot kätilö sanoi tulevansa hetken päästä laittaan lääkärin kanssa sen tipan joka aikaan saa supistukset,oltiin n.20min.huoneessa kaksistaan miehen kanssa kun rupesin tunteen HIRVEETÄ poltetta alapäässä kiljuin ku hullu ja kätilö tuli kattoon et mikä tilanne ja sano et saa ponnistaa,mies sano et huusin vaan etten halua ;)ja ponnistin silti..se on kauhea se kiristävä polttava tunne kun se pää syntyy..no joka tapauksessa poika oli just syntyny ja mun rinnan päällä kun lääkäri tuli kattoi ja sanoi et mitä ihmettä täällä on tapahtunu?onnitteli ja lisäs viel et täällä ei kait sitten enään tarvitakkaan sitä tippaa. :LOL:
 
ninttu
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.10.2004 klo 22:34 Pilvi kirjoitti:
Kun vauva ei mahtunut tulemaan ja repesin todella pahasti. Oli sellainen olo että synnytän piikikkään melonin. Ompelu kesti yli tunnin ja puudutus oli riittämätön....
Epiduraalin laitto oli mulle ihan kamala, kun ei menny ekalla kerralla kohdalleen ja sitä laitettiin varmaan kakskymmentä kertaa (halusin olla jo ilman). Synnytyksessä epiduraali vei kaikki muut kivut, mutta ei painetta peräsuolesta. Vauvan sain ulos omin avuin ja luulin selvinneeni repeytymättä. Totuus olikin se että repesin todella pahasti, peräsuolta myöten. verenvuodon tyrehdyttämisleikkaus siis alapäähän heti synnytyksen jälkeen ja kun sillä ei saatu vikaa korjattu, seuraavana aamuna kirurgi hälyytetty paikalle tekemaan oikein kunnon korjausoperaatio. Puoli vuotta kuulemma menee ennen kun kudokset alkaa olla entisellään. Alakautta en voi enää koskaan synnyttää...
 
mamiska
henkinen puoli:eli heti epin jälkeen mut nukutettiin ja tehtiin hätäsektio mutta ne muutamat minuutit kun ei kukaan kertonu mitään,"hosuivat vaan" ja me miehen kanssa seurailtiin kun sydänäänet vaan laskee..siinä nous sellanen hätä ettei mikään fyysinen kipu enää tuntunut miltää..
nyt terve,tyytyväinen pian 2.vpoitsu :hug:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 09.03.2006 klo 11:26 äiskis kirjoitti:
Kamalinta taisi olla esikoisen syntymisessä kun oli jo liki 20 h pakertanut ja kätilö sanoi lääkärille,nyt on verenpaine niin korkea,ettei voi ponnistaa,pitäisikö leikata.Lääkäri vastasi:minun työ vuoroni loppuu nyt ja en ala enää leikkaamaan,pistä äiti vaan ponnistamaan. Tuli toinen,lapsenkasvoinen nuori mies,joka katsoi kerran minua ja vauvan sydänkäyrää ja sanoi,nyt on KIIRE,imukuppi heti.En tuntenut mitään kun olin puoli pökrässä,mutta näin miten veri roiskui kun lääkäri kaksinkäsin survoi imukuppia sisään(mies oli ajettu ulos).Poika pääsi ulos ja miä makoilin,ja aloin nähdä käkikelloja ja seeproja,kätilö huusi,mistä tuo veri tulee? Lääkäri hätiin ja ompeli kasaan 37 tikillä.Verta hulahti lähes 1,5 litraa.Oli hieman heikko olo,kun seuraavana päivänä piti nousta ylös.Tämä tapahtui tayksissa.

Niin onni ja autuus aina alakautta pakertaa väkisin. Siis onneksi selvisitte.
 
perhoinen84
musta ei oikein mikään ollut aivan kauhean kamalaa synnytyksessä, supparit oli kivuliaita mutta ei ne nyt kuitenkaan kauhean kamalia ollut. ehkä eniten on jäänyt se huono olo mieleen lääkkeistä kun joutunut oksentamaan niiden takia, hullulta kuin kuulostaakin :D
eikä ponnistuvaihe ollut kauheeta ainakaan esikoisen synnytyksessä.
 
Nimetön

Kamalinta mun mielestä oli ekaksi epiduraalin laitto, kun piti olla paikallaan vaikka supisti kovaa, sit kun alkoi ponnistuttaa eikä saanut vielä lupaa..eikä se ponnistusvaihekaan hirmu kivalle tuntunut, kun kun 1½ tuntii ponnistin eikä vauva vaan tullut ulos. Voimat oli ihan loppu ja imukuppia siinä sit tarvittiin, sitä en oikein edes huomannut, enkä myöskään välilihan leikkausta, kiitos epiduraalin. No, palkinto oli kyllä todella ihana, melkein 4,5 kiloinen tytöntyllerö =) Eli ensisynnyttäjälle ihan "riittävän" suuri.
 
kaikki 3 syntyi luomuna kun ei ehditty antaan kivunlievitystä/ en tarvinnut. Olisin halunnut kokeilla ilokaasua mut ei annettu kun lapsi oli jo syntymässä. Ensimmäisestä synnytyksestä leikattiin väliliha niin kamalinta mulle oli ne muutamien tikkien laitto =)

 

Yhteistyössä