❃ Kauan plussaa odottaneet (vuosi →) ❃

Täällä alko menkat ja yk 10. Lasken kyllä kp 1 alkavan huomenna, kun menkat alko vasta nyt illalla enkä osaa sanoo lähteekö vuoto nyt kerralla käyntiin vai tiputellen kuten aikaisemmissa kierroissa. Omegaa ja vitskuja haettu kaupasta ja vitexit tulee varmaan alkuviikosta. Ja tosiaan viimenen luomukierto ennen clomeja. Ja parasta tässä oli tietty se, että kierto kesti vaivaiset 29 päivää, mikä on siis lyhyin kierto koko yritysaikana! :giggle:
 
Voih tää aika menee niiiiin hitaasti kun ei ole mitään jännäiltävää! Nyt on tosiaan kp5 ja tämä kierto menee lomailessa kun klinikka on kiinni lähes koko heinäkuun. Tänään kävin sen verran piipahtamassa että katsottiin edellinen kierros ja suunittelemassa seuraava. Nyt seuraavaan kiertoon nostettiin pistosannoksia ja sain myös nyt jonkun kolmannen siihen lisäksi. Myös kaikki lääkkeet vaihdettiin toisiin :)
 
Kaipailisin vähän tulkinta apua. Tein illalla jälleen kerran siis ovistestin, jota en sitten käynyt kurkkaamassa kovinkaan pian ja testi ehti oikeasti kuivua. Sen verta kurkkasin yhdessä vaiheessa että tiedän ettei se plussa ole. Kaiken kukkuraksi testit loppui, joten on varmaan haettava tänään lisää.. Veikkauksia että oonko vaan kerrankin jäämässä ilman ovisplussaa/ovista ja jonkunlaiset menkat alkaa tyyliiin ensi viikolla vai olisko se kuitenkin vielä tuloillaan? Luonnossa testi näyttää vahvemmalta, mutta heti kun pistin kameran eteen niin haaleni..

http://aijaa.com/6lDfAX
 
@Nonsk on kyllä aika paksu viiva! Toki mullakin on kyllä aina jonkinlainen hailura testeissä, muttei noin vahvaa jos ei ole plussaa tulossa/menossa. Eikä ainakaa ne perushailurat säästy aamuun asti vaan katoaa aika hyvin. Eli ehkä se on sieltä tulossa?
 
@Nonsk anteeks en muista, mut ootko tikutellut ovista aikasemmin miten paljon? Onko sillon ovisplussa ollut miten vahva? Mulla on ollut kierto tai pari sellasia, että ovistesti on lähtenyt tummumaan, mutta ei oo tummunut plussaks asti. Samoin kaikki ovioireet jäi silloin uupumaan eikä sitä ovista tapahtunutkaan, vaan tuli taas pitkä kierto...
 
@Jennipä oon tikutellut vissiin joka kiertoon nyt vuoden ajan. Yleensä oon käyttänyt raskauskeijulta tilattuja herkkiä ovistestejä. Sit jos ne loppuu kesken ni haen kaupasta rfsu:n ovistestejä. Herkillä ovisplussa on aina ollut vahvempi kun kontrolli ja rfsustakin oon saanut muistaakseni aina vahvemman kun kontrolli.

@Josia Nojoo, itsekin mietin että oisko jo plussaksi luettavissa mutta vähän mietityttää onko oikeasti kun haaleni niin paljon kuvaan. (n)
 
Jos yhtään muita ovisoireita, niin tulkkaisin plussaksi :) Oisko se vaan varulta käytettävä tilanne hyödyksi @Nonsk :D
Myöhään illalla saattoi olla mielikuvituksen aikaansaamaa (koska näin sen kuivuneen testin) kauheaa jomottelua kun yleensä oviksen aikaan, illalla ja tänään ollut alaselkäkipua (ei mulle tyypillinen oire ovulaatiosta) ja tänään ollut vetisehkön ja venyvähkön välimuotoista valkovuotoa. Tällä hetkellä kroppa tuntuu taas normaalilta. Mutta täytyy saada suostuteltua vähän lempeä, ei kehtaa alkaa pukeutumaan kummoisempiin viettelyvaatteisiin kun miehellä kaveri kylässä :whistle: Mutta tommosii oireita mulla saattaa olla jo viikko ennen ovista, että ota tästä nyt selvää. Toivoisin vaan että pääsis jo uuteen parempaan kiertoon
 
Dpo7 ja päivät jatkaa matelua. :barefoot: Johtuuko kesälomaa edeltävästä väsymyksestä vai mistä tämä ajanhitaus. Ainoa poikkeuksellinen oire on se ettei palele. Ovulaatiosta pari päivää ja normaalisti on syväjäässä menkkoihin asti.

Eilen olin vähän hassu, verkkokaupassa sattui silmiini ihania kestäviä ja laadukkaita vauvan vaatteita. Olisin halunnut tilata, kun olivat niin sikaedullisia! Kysyin mieheltä olisko tyhmää tilata ym. Mies oli jotenkin niin lempeä, kun sanoi, ettei kannata höpsötellä. Meinasi sydän särkyä, tottahan se on :( Olin vähän hupsu.
 
Täältä nyt pikainen omanapainen päivitys töistä. Meillä oli vieraita viikonloppuna ja en ehtiny asiaa edes ajatella, mut eilen tajusin että menkat on 5 päivää myöhässä, tein testin ja plussa sieltä pärähti :love: En oikeen vielä luota tohon mut kahdella eri testaillä ja eri vessakerralla :LOL: on vähän sulateltavaa kun olin ihan jo seuraavaan kiertoon varautunu. Mut kai se on pian alettava uskoa et me onnistuttiin viimein.

Toivotaan että kaikki menee hyvin mut ainakin oon oppinu tästä kierrosta että
1. Dpo10 ei välttämättä vielä näy plussa
2. Tiputtelu ei automaattisesti tarkoita että on pelistä pois, se kp1 olikin vaan joku viimeinen tippa ja aamusta ei ollu enää missää mitää
 
@rosmarin ihanaa onnea! :love:

ON:
Mä oon nyt kuitenkin jatkanut testailua noilla rfsu:n tikuilla, jotka ne vaan jaksaa hämmentää. Jossain vaiheessa niihin tuli jonkunlaista viivaa aina kun tein, mutta sitten alkoi tulla vaan sillon kun oli ovis. Nyt vaihtelee melko vahvan ja hailuran välimaastoa, riippuu pidätyksen määrästä. Mun salakavala mieli on jo alkanut maalailla ovista johkin aiemman kierron vaiheeseen jonne oon pistänyt alavatsan kipuilua ja näiden testien merkitsevän jotain muuta :whistle:
 
Täältä nyt pikainen omanapainen päivitys töistä. Meillä oli vieraita viikonloppuna ja en ehtiny asiaa edes ajatella, mut eilen tajusin että menkat on 5 päivää myöhässä, tein testin ja plussa sieltä pärähti :love: En oikeen vielä luota tohon mut kahdella eri testaillä ja eri vessakerralla :LOL: on vähän sulateltavaa kun olin ihan jo seuraavaan kiertoon varautunu. Mut kai se on pian alettava uskoa et me onnistuttiin viimein.

Toivotaan että kaikki menee hyvin mut ainakin oon oppinu tästä kierrosta että
1. Dpo10 ei välttämättä vielä näy plussa
2. Tiputtelu ei automaattisesti tarkoita että on pelistä pois, se kp1 olikin vaan joku viimeinen tippa ja aamusta ei ollu enää missää mitää
Paljon paljon onnea!!!! :love::love::love: Mitäs lääkkeitä teillä tässä plussakierrossa oli? Ei vitsit oon onnellinen teidän puolesta <3
 
@Nonsk mikäs kiertopäivä sulla on nyt menossa? Onks ne haalentunut niistä edellisistä melkovahvoista viivoista vai onko edelleen aika samaa?

Kiitos <3 Meillä oli käytössä letrot 2,5mg kp3-7. Onhan tätä vähän vaikea uskoa näin 1,5 vuoden yrityksen jälkeen. Odotellaan nyt varhaisultraan ennen kun aletaan kertomaan tästä eteenpäin sukulaisille. Jään kyllä seurailemaan keskustelua, mut siirryn varmaan tonne toiselle puolelle.

Toivotaan että täältä tulisi muitakin juhannusylläreitä!
 
@rosmarin ihan mahtavaa!! :) ❤❤❤ onnea tosi paljo ja peukut pystyssä että kaikki menis hyvin :)

Ollu viikonloppu sellasta haipakkaa että häävin kerenny käyä lukemassakaan saati perehtyä mikä tilanne kelläki. Pikkusen ollu taas epäonnea matkassa ku ulkomaanmatka peruuntu viime hetkillä. Mies joutu kirurgin veitsen alle, ei mitää vakavaa mutta ei kuitenkaa reissuun voi lähtee. Pettymyksestä jokseenki toivuttu, täytyy lähtee sitte syksymmällä jonnekki. :D
 
Paljon onnea @rosmarin ! Paljon tarrasukkia, liimaa ja kaikkea hyvää matkaan! :love:

Täällä olen käynyt lähes päivittäin lukemassa teidän kuulumisia ja aina toivoo, että tulisi niitä kaikkein onnellisimpia. Niitä on tässä ketjussa niin kovin ihana kuulla!

Mulla on alkanut jo masu tuntumaan ja pikkuhiljaa myös näkymään. Pienen liikkeitä oon tuntenut jo parin viikon ajan silloin tällöin. :love:

Ihanaa kesää tänne kaikille! :)

Nanna rv 16+4
 

Yhteistyössä