Kesäkuun kastehelmet 2012

Täällä eka neuvola takana tänään: painoa jätkällä nyt 4780g (synt.paino 4,1kg), eli hyvin on painoa tullut! Pituus 53,5 cm :)

Neuvolatädille kerroin tuosta imettämisestä ja siitä kuinka jätkä tissillä välillä 2-3 h putkeen ja että korvikettakin saa välillä lisäksi. Ja nyt kun luin tuon edellisen kommentin, niin sehän kumosi sen mitä neuvolatäti sanoi, hän sanoi, ettei vauvan tarvi olla tissillä noin pitkiä aikoja ja että siitä jää helposti tapa ja että vauva vain nautiskelee siinä, kun noin kauan on. Sanoi siitäkin, että eihän se imettäminen tosiaan voi viedä tuollaisia aikoja, kun kerran esikoisenkin kanssa on jotain tehtävä. Se itseäkin kaikista eniten tässä harmittaa, että kun pitää jakaa sitä huomiota ja tehdä esikoiselle ruokaa ja viedä sitä ulos, niin en voi vaan tissitellä montaa tuntia tuossa vauvan kanssa, olisi eri asia jos olisi vain tämä vauva :ashamed: Ja täti sanoi myös, että maito kyllä riittää kun sitä tarjoaa ja vaikka antaisi korvikettakin. Sanoi vain siitä, ettei anna vauvan "notkua" rinnalla ja nukahdella siinä, että antaa sen verran kuin vauva syö ja ottaa hänet sitten pois. Kun meillä ainakin poika tekee juuri sitä, että nukahtelee rinnalle ja "lussuttelee" sitä :) Olin itsekin vähän ihmeissäni tädin sanoista, kun oletin että saan kauheaa paasaamista korvikkeen annosta. Vaikka sitä vähän joutuu onneksi vain antamaan, koska nyt olen kerinnyt imettämään näitä maratoneja vauvan kanssa, kun mies hoitanut esikoisen, mutta kun hän menee töihin, niin en vaan voi istua koko päivää imettämässä.

Vatsa täälläkin tuossa "roikkuu" tollanen pehmeä lössö ja iho on tummempi, kyllä se siitä vetäytyy...kai :whistle:

Vaunuilemassa oltiin kun vauva oli muutaman päivän ikäinen. Neuvolasta sanoi, että kesävauvan kanssa saa mennä heti ulos, varsinkin tuollaisen 4 kiloisen kanssa, vissiin ihan pienillä, siis alle 3 kiloisilla voi olla eri säännöt, kun ei sitä omaa rasvaa ole niin paljoa vielä. Täällä ainakin jätkä nukkuu paremmin huomattavasti tuolla raikkaassa ilmassa, samoin teki esikoinen.
 
Hei pitkästä aikaa!

Haluun mukaan kanssa. Oon käyny välillä kurkkaamassa ja kiva kun perustit, kiitos siitä. =)
Vauva-arkea tässä on elelty jo 5 viikkoa, olen alkanut tuntemaan lapseni itkut, pieniä hymyjäkin ollaan jo saatu. Meidän 2 v vaan on alkanut nyt osoittamaan mustasukkaisuuden merkkejä, saa olla silmätkin selässä jos hetkeksikin vauva jää esim. sitteriin, osaa kyllä silittää nätistikin, mutta sitten saattaa olla samassa hetkessä "silittämässä rajummin"
Esikoinen taas on aivan myyty vauvasta, ja haluaisi kokoajan hoitaa, mutta hän onkin jo 4 v.
Kyllä äitiä nyt revitään joka suuntaan, ja huomio pitäisi jakaa kaikille kolmelle ja miehellekin pitäs vähän hitua, ettei parisuhde kärsi :) Aina sitä energiaa jostain repii vaikka olisikin vain silmäyksen nukkunut.

Meillä alkoi d-vitamiinin jälkeen masuvaivat ja vaihdoin öljypohjaisen vesipohjaiseen, ja olo helpottui, masu meni myös niin kovalle että kakka kovettui..onneksi nyt helpottunut! Rintamaidolla ollaan pelkästään, olen kyllä lypsänyt että sen verran on pullosta syönyt, että ollaan kerran elokuviin ja syömään päästy miehen kanssa. Muuten on aika kortilla, hieman helpottaa kun mies jää lomalle ensi viikolla.

Muuten tyttö on todella tyytyväinen oloonsa, viime neuvola mitat 3 viikkoisena oli 4kg ja 52,3 cm.. 6-viikkois lääkäri on ensi viikolla, kiva taas tietää miten on painoa ja pituutta kertynyt.

Itse olen hyvin palautunut synnytyksestä, inhottava jälkivuotokin loppui viime viikolla.
juu vatsa nyt roikkuu hieman, mutta kai se vielä saakin :)

Nauttikaa vauva-ajasta, se on niin hitsin lyhyt.. meilläkin tyttö kasvaa ja muuttuu ihan silmissä :)

t. Enisa ja tyttö 5 vko :heart:
 
  • Tykkää
Reactions: Sandrastiina
meillä syö tuttii aina välil...iha laitokselt asti on syöny...
meillä toi tissin syönti ei lähteny ollenkaan käyntiin vaik yritin tehä kaikkeni... hiuka on lutkuttanu mut sitte suuttuu ja loukkaantuu tissist et on pakko antaa pullost..nyt on ollu 4 päivää kunnon vattavaivoi sällil ja tissi ei sitte kelpaa yhtään!!! viime yönäki sällil oli kovat vaivat et itki vaan...itel on olo ku olis kännis ku en oo saanu nukuttuu.. olen käyny lukemas viestei mutten oo meinannu jaksaa kirjoitella ite ollenkaan..meil kävi nii et ku kotiuduttiin synnärilt ni äijä lähti töihi joten olen ollu kahden Jäbän kaa (ajaa rekkaa joten kotona on harvoin)
nyt onnex Jäbä koisaa tossa tyytyväisenä :) ite yritän jotain saada kirjoitettuu mut ajatus hukkuu koko ajan :(
Tiituliini ja Jäbä 3viikoa <3
 
Täällä syljetään tutti pois suusta oon vähän yrittäny kun tuntuuu vaan kaipaavan sormiaan suuhun..
Iltakitinä alkanu kun tissit tosiaan tyhjät ja töitä joutuu tekee.. Päivät ja yöt syö kauniisti noin 2-3 tunnin välein. Ruokaa-ritinää-simahdus-miehelle-kakkaa-seurustelua ja sama uusiksi. Nyt meni sitten se 3 tuntia tähän. Antakaa välillä se vauva miehen syliin, mun lähellä ei oo muuta elämää kuin ruoka joten turha edes kuvitella käyvänsä vessas vauva sylissä ilman, että se kuolaa keinolla millä hyvänsä mua. Sama homma päivisin toisinaan . Oon lakannu kellon tuijottamisen yöllä ihan sama monelta imetän ja kauan se vie. Teen sen niinkauan kun yhteistyö pelaa tänkaverin kanssa.

mupelo laita vaan tulee lista mulle laitan etusivulle!

Vaunuilemassa oltiin heti 4päivän ikäisenä ja ravintolassa syömässä 5pvä ikäisenä, kantoliina kävelemässä 6pvä ikäise. Vettä en oo antanu kun maito riittää ja vauva kyllä osaa juoda tarpeeksi.. Täällä nukutaan pitkähihaisella bodylla ja potkii pussilakanan pois päältään. Kyllä vauva kitisee jos paleltuu tai on kuuma. Paino oli syntyessä 3870 ja 2vkona paino 4410. Seuraavaksi sitten lääkärineuvolassa painoa, mutta kyllä käsissä tuntuu paino. 56cm vaatteet alkaa olee nafteja.. :( mitä vielä joo painoa tosiaan tuli 17 kg ja nyt jäljellä 4kg ja pieni löysyys vatsalla on. Syön kun hevonen ja karkkia varsinkin ihan s i k a n a nälkä on kokoajan karmea...

Nukkua pitäis aina kun mahdollista ja mä oon niin kauhee äiti, että heti ku käydään kylässä vanhemmilla niin meikä painelee nukkumaan ja vauva saa kiertää käsissä.. Käyvät herättämässä sitten kun kaipaa ruokaa.en muista enempää..

Ai niin me tehtiin pinniksestä sivuvaunu meidän sänkyyn kun niin herkästi varoin vauvaa. Nukkuu siinä.hyvin kun syötön jälkeen takasin siihen nostan eikä rutise tai kitise. Nukkuu muutenki missä tahansa kunhan saa kädet oje nettua pään jatkeeks . Oon jopa laittanu korvtulpat korviini etten heräis kun kovimpaan meteliin vain.
 
Viimeksi muokattu:
Mikä yö takana!!!! Poika piereskelee kun iso mies ja se huuto ennen pierua on sydäntä särkevää! Tää vaiva alkoi eilen illalla, mies kävi ostamassa apteekista relatippoja joita sitten laitoin nannin sekään. Mutta ei mitään apua!! Tuntu että oireet vaan paheni!! Onko mitään keinoa tai apua jolla toista voi auttaa?
..kakka on muuttunut sellaiseksi keltaiseksi ryyniksi...

Eilen oltiin ekaa kertaa liikenteessä, herra 7vrk:n kanssa. Miten sitä voikin jännittää etenkin autolla liikkumista.. Kaupassa käytiin mikä oli ihan liikaa koko perheelle vielä.. Minä väsyneenä stressaannuin siitä että vauva herää ja mies sitten meistä. :D

Leikkaushaava on oik puolen tosi kipeä. Ei ulkoisesti punnita/kuumota mutta sisältä sattuu..

Th tulee tänään kotikäynnille. Saan tikit pois.. Jospa sitä tekis pienen vaunu lenkin illalla :) jännä nähdä myös vauvan painon kehitys.

Tuttia kyllä meidön poika lutkuttaa :D

Kahtena viime yönä ollaan annettu Nannia. Sen vuoksi että minä saan nukkua edes vähän ja mies on sitten syöttänyt.. Oon yrittänyt punpata omaa maitoa mutta en saa maitoa riittävästi ja toisaalta pelkään myös sitä että pumppaan ja kohta Maitoa tulee yli tarjonnan..

Hemutus ja Hulihuli 8 vrk
 
Cuplatonia tai Disflatyliä voi antaa vauvalle vatsavaivoihin. Joitakin auttaa, joitakin ei, mutta voi kokeilla. Olen kokeillut kumpaakin ja Cuplaton on meillä jokapäiväisessä käytössä. Cuplatonia annetaan jokaisen ruokailun yhteydessä kun taas Disflatyliä kolme kertaa päivässä, eli Disflatyl on siinä mielessä helpompi, mutta koska sitä annettiin kerralla niin monta tippaa niin ilmeisesti meillä nousi helpommin vatsahapot kurkkuun.

Mä jännitin myös liikkumista kauppoihin jne.. Mutta liikkelle lähdettiin kuitenkin per heti. Kaupassa aina jännitin, että entäs jos alkaa parkua kurkku suorana jne. Ihan kun ihmisille tulisi jotenkin yllätyksenä, että vauvat itkee. Enää ei jännitä, nyt ollaan käyty jo vaikka missä. :)
 
Hemutus meil on noi cuplatonit käytös ja maanantaina aloitin ja eilen Jäbä oli jo ku eri äijä kun ei vatsa vaivannu!!! ku kävin apteekis ni ne suositteli tota cuplatonta ennemi ku relaa...
meil on tänään neuvola, saas nähä paljonko on Jäbä kasvanu....
tosta kaupas käynnist yms. ite menin Jäbän kans aikast pian...ei tullu jännitettyy siin muuta ku huomasin et ihmiset katto ja tokaski et onpa pieni, onko keskone?? välil tuli kyl siinä olo etten olis joidenki mielest saanu liikkuu ostoskeskukses noi pienen kaa..tai sitte vaa itest tuntu silt :/
ainut ongelma mitä oon huomannu ni laiminlyön itseäni..unohdan syödä, toi suihkus käymine on haaste...yms. vastaavat
Tiituliini ja Jäbä tänään se 3 viikkoa <3 (olin eile torstaissa)

Paino on 3540kg (2810kg) 50cm (47cm) oli tänään neuvolas..eli kasvetaan ja hyvin :) ens viikol taas uudestaan ton pienen syntymäpainon takii..en kyl pistä pahax et seurataan noin tarkkaan ;)
 
Viimeksi muokattu:
Tiedättekö voiko ja kannattaako enää cuplatonia antaa jos vaavi saa jo rela tippoja? olen antanu relaa lääkekuurini takia mutta ei ole ilmavaivoihin yhtään auttanu, varmaan pahentaa kun ei osaa useinkaan röyhtäillä syönnin jälkeen ja voi kai D-vitamiinikin nyt vaikuttaa. Ei kylläkään kovin kipeältä vaikuta.
Onko muuten muita jotka huolehtii ihan kokoajan? jos en pelkää että pieni on kipeä niin sitten jotain muuta.
 
Kyllä mä luulen että voi. Mä annan pojalle Gefilus D-tippoja 5 per päivä ja cuplatonia joka ruokailun yhteydessä ja eikös tuo Rela oo samaa tavaraa kuin Gefilus?

Juu juu, kysy vaan kuinka monta omaa diagnoosia olen Googlen avulla tolle pojalle näiden viikkojen aikana tehnyt. Ja mitään hätää sillä ei kertaakaan ole ollut. Oon siis ennättänyt huolestua puklailuista, ilmavaivoista, nukkumisesta, valvomisesta, kakan väristä JNE. :ashamed: Mut nyt oon alkanut relata hieman kun poika on 6 viikkoinen ja on niin tyytyväisen näköinen. Kaipa tuo huolehtiminen on ihan normaalia, äitiyttä. :)
 
Mä olen nyt ainakin antanut molempia sekä gefilustippoja että cuplatonia ja ei tilanne tästä ainakaan pahemmaks ole tullut. Meillä ainakin pätkä oikein nautiskelee kun saa cuplatoneja kun ne maistuu niin hyvälle :) siis olen niitä suoraan suuhun niitä laittanut vaikka ohjeessa kehotetaankin sekoittamaan nesteeseen, mutta kun imettää ni mihis niitä sitten sekottais?

Ja jes ihanaa pätkä on tänään nukkunut monet päikkärit eikä ole roikkunut koko päivää tissillä!! Meillä seuraava neuvola vasta kahden viikon päästä mutta ei tarvii kyllä miettiä onko pätkälle tullut lisää painoa... Mun mielelestä se painaa kaks kertaa enemmän kun syntyessään.
 
Hain kanssa cuplatonit ja mietin uskaltaisko suoraan suuhun tiputella..
Mä oon ihan yli googlettaja ja se pitäisi lopettaa. Oon jo ihan varma siitä miten huono äiti olen kun raivaritissin päälle mies otti syliin ja poika nukahti heti. Epäilen jo pakko syöttäneeni parit illat poikaa kun diagnosoin vaan sen syömisiä vaikka syö hyvin ja pulleroituu vaan eikä rutise turhia.... Todella surkeat fiilikset itsellä. Mies kyllä lohdutti, että imettäminen vaikuttaa niin raskaalta hommalta valvomisineen ettei pidä tommosia miettiä ainakaan näin illalla.. Pitäis vaan relata. Tuntuu ihan sekoomiselta tää mun touhuni täällä...

meillä eka kerran poika mummin kanssa lenkillä tunnin ajan. Käytiin saunassa ja istuskeltiin pihalla. Tuntu aivan mahtavalta olla hetki kaksin.
 
Viimeksi muokattu:
Moipa moi!

Kiva että meillä on tällainen pino :)

Tänään pojilla oli 2kk neuvola. He ovat kasvaneet tosi hyvin, mitat a-vauvalla 4840g ja 58cm, b-vauvalla 5250g ja 59cm. Nyt syövät siis pelkästään korviketta, imetys loppui pari viikkoa sitten ku rintamaitoa ei enää tullut. Rotavirusrokote annettiin suun kautta, nyt jännitetään milloin mahavaivat alkaa :/

Tuttia pojat syö kyllä ihan mielellään, joskus ei :) ensi viikolla he saavat nimen, vihdoinkin :) kaikki kyselleet jo milloin kastetaan.

Yöllä nukutaan muuten tosi hyvin, heräävät syömään 3-5 tunnin välein. Nukkumaan mennään 9-11 aikaan illalla ja herätään 8-10 aikaan aamulla :) Lastenhuone on yöllä aina pimeä ja hiljainen.

malendra + pojat pari päivää vailla 2kk
 
  • Tykkää
Reactions: Alma78
Täällä vauva arki sujuu tosi hyvin :)

vauva siis 5vk

pullo ruokinnalla ollut alusta asti, mitä nyt synnärillä imetin, mutta sai sielläkin myös pulloa. Itse en vaan tykkää antaa rintaa. Tuntuu pahalle, kun olen muutenkin herkkä ollut aina rinnoista.

Mutta nyt siis jotain synnytyskertomusta tässä:

4.6 alkoi tuntua klo 22 illalla pieniä supistuksia, lähinnä tuntui semmoiselta mahakipuvaivalta, mutta lievältä. mies saapui n. 22.20 iltavuorosta kotiin. Syötiin siinä illalla vielä ranskalaisia ja mies kysyi siinä kun lopetin hetkeksi syönnin että eikö mulla olekkaan nälkä tj sinnepäin. Sanoin siihen sitte että ei pysty ku supistaa vähä. Se ilme miehellä oli siinävaiheessa mahtava ku mua tuijotti XD sanoin sille sitte että ei mua ku iha vähä vaan. No syötiin siinä ja mies alko kattoon tv. Aloin siinä sitte miettiä että jospa meen nukkumaan ja mennee tuo mahakipu ohi.. noh olin jo yövaatteita vaihtamassa ni aloin miettiä että hei nää kivuthan vaan voimistuu ja on lopen alusta asti ollu vaan 3.5min välein!!! siinävaiheessa mä vähä säikähdin että ei saateri täsähä tulee pian muuten kiirekki jos heti noin lyhyellä supparivälillä!
Tällöin kello alkoi olla jo puolenyön paikkeilla!
Mies siinä jo useampaan kertaan sanoi että eikö meiän pitäis alkaa sitte jo lähteä ku tuntu että mulla kipu vaan yltyy. Kävin vielä suihkussa ja lähdettiin siinä yhden aikaan yöllä ajamaan sairaalaan. Sinne noin 30min matka. Ja se matka alko tuntumaan melko pitkältä ku muutaman min välein supisti ja muuten melko lujaa.

Sairaalassa oltiin n1.35. ja suoraan siellä vaihtaan vaatteet ja käyrälle. Hoitajakin totesi että melko tiheään tulee jo supparit. Siitä sitte suoraan saliin ja klo tällöin n.2. olin jo muuten 4cm auki.
Kipuja kestin vielä hyvin, kun mulla on melko korkea kivunsieto. Käveleskelin salissa ja heijasin välillä itteä sängynpäätyä vasten sekä sain lämpöpussin mahaa hautomaan. Hieman ennen kolmea sanoin miehelle että nyt tuntuu että alkaa käymään sen verran kipeää ettei enää kärsi pelkällä kävelemisellä olla. Hälytettiin sitte kätilö paikalle, oltiin siis miehen kans tällöin kaksistaa salissa.
Kätilö totes että ollaanki jo 7,5-8 senttiä auki! Eli tässävaiheessa ei enää kerkeä spinaalin korkeintaan kun näin nopeaa aukeaa ja vähä reunaa kuitenki oli jäljellä. Tässävälissä otin ilokaasua. Siinä sitte äkkiä hälytettii anestesialääkäri paikalle ja kerkesi just spinaalin laittaa. Tällöin klo 3.10.Tämä hidasti jonkuverran synnytystä ja istuskelinki jumppapallonpäällä ja väliin seisoskelin ja punnasin että lapsi laskeutuisi alemmas. siinä viiden aikaan aloin kunnolla ponnistaan ja 5.20 syntyi vauva maailmaan. pisteet 9-9-9.

Että tämmöinen tarina täällä.. suurinpiirtein kun sen vielä muistan.
 
Sandrastiina Oon alusta asti 'tiputtanut' cuplatonit suoraan suuhun, helpompaa. Ja hei, et tosiaankaan ole huono äiti. Väsymys, hormonit ja uusi tilanne saa pään sekaisin ja mielialat heittelee. Se helpottaa kyllä, lupaan. ;)

Mandeliini Paljonko sun vauva syö korviketta per kerta? Kyselen vaan mielenkiinnosta, kun mun jannu vetää ihan hervottomia määriä jo.

Nukkuuko teidän vauvat samassa huoneessa kun te, vai omassa?

Mun pieni mies on nyt parina yönä herännyt neljän aikoihin 'juttelemaan'. Ruoka ei kelpaa, mutta jutella pitäisi. Tosi mukava aika jutteluhetkelle. :)
 
Meille synty poika 4.7.2012 klo 20.36. Pituutta oli 52cm ja painoo 3810g, pipo 35cm.

Tässä meidän stooria..

Me lähdettiin maanantaina synnärille ku mä heräsin päänsärkyyn viiden aikoihin aamulla. Särkylääkeet ei auttanu ja kipu ylty..katoin paineet ja ne oli koholla. Soitin svo:lle ja kysyin neuvoo, ja kehotti lähtemään sinne. Lääkäri katto tilanteen ja totes myrkytykseks ja me jäätiin sitte osastolle käynnistykseen.
Päivällä sain sytotecia, ja siitä pian sain allergisen reaktion; oksensin naama, silmät ja kieli turpos, puhuminen muuttu vaikeeks.. Mutta ei tietty kuitenkaan varmaks, että tuliko reaktio sytotecista vai tramalista mikä iskettii kankkuun päänsäryn taki. Tämän takia ei uskaltanu lisää antaa. Vaihdettiin käynnistystapaa pallonkiin, joka oli maanantain. Tiistai aamulla se lähti ja olin 3cm auki. Tiistaina päivällä lääkärin kierrolla kuitenki lääkäri teki päätöksen koittaa sytotecia uudestaan, koska epäili allergisen reaktion johtuneen tramalista. Sain pienen annoksen 25mg, ja olin tunnin seurannas kaiken varalta.. Mitään reaktioo ei kuitenkaan tullu, joten näillä jatkettiin.

Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä 1.30 alko säännölliset supistukset! :) Jee! Siitä avauduttii puoli kymmeneen aamulla ja sitte olin 4-5cm auki ja päästiin saliin. Siä olin tunnin ammees. Tän jälkeen alko olee kivut sellasia, että kutsuttiin anestesia paikalle laittaan epiduraali, ja Huh sitä odotusta, Olin kyllä Tosi kipee! Mutta, sitte taivas aukes ja anestesialääkäristä tuli mun henkilökohtanen supersankari! :D Nukuinki hetken! Avauduin hyvää tahtia ja ku sain viimisen epiannoksen nii olin lähes auennu, mutta vauvan piti viä aavistus laskee.. Sitte alko ponnistus! Se meni tosi hyvin, pieni viilto piti tehdä ponnistusvaihees.. Vauva synty 20.36 ja sillä oli ihana paksu tukka (kyllä sillä närästyksellä :D).
Vauva kerkes oleen n. 5min rinnalla ku istukka saatiin pihalle ja sitte oliki menoo.. Aloin vuotaa rajusti.. Yhtäkkiä sali oli täynnä väkee ja mut siirrettii toiseen sänkyyn, kätilä hyppäs mun päälle ja paino kohtuu ja kuus ihmistä juoksi vieden mun sänkyä leikkuriin! Mies ja poika jäi saliin kaksin niin ku nalli kalliolle.. Tajuis pysyin nippanappa leikkuriin asti ja seuraavaks heräsin teholta. Sielä olin sitte seurannas torstain ja torstai iltapäivällä pääsin osastolle. Pojan näin ke-to yöllä puolen yön aikaan ku isäntä kävi sen kans teholle ku mä heräsin.. Olin rytäkäs menettäny 3,5l verta..

Se torstai päivä oli kauhee, olin tosi kipee ja makasin sängys kipeenä. Olin jo niin kyllästyny oleen kipee.. Illasta sain viä jonku ihme kipukohtauksen kylkeen, 30-40min yhtäjaksosta Kovaa kipua! Olin ihan poikki. Vauva oli seuraavan yön hoitajilla ja mä sain huilata miehen kans. Meille järkättiin tilanteen takia perhehuone, ettei mun tarvii olla yksin, eikä ainakaa huonekaverin kans.. Siitä sitte alko pikku hiljaa kuntoutuminen. Perjantai oli jo tosi hyvä päivä. Kipulääkkeitä meni, aika vahvoja, mutta niiden voimalla kävin suihkus. Aaah mikä ihanuus, elämän Pieni/ISOJA ILOJA!

Maanantaina sitte päästiin kotio. Poika olis ollu jo aikasemmin kotiutuskuntonen, mutta äitee ei.. Nyt kotona totuteltu uuteen arkeen ja ihanaan PikkuMieheen. :heart:Mielettömiä määriä jätkä syöö.. 1vko vanhana 1,5dl. Mutta ottaa kai painoo kiinni ku se laski sen sallitun määrän. 2pv oli paino noussu 200g, neuvolatätsy vaa totes, että toi riittäis heittämällä viikkopainonnousuks.

Nopeesti selasin (silmäilin) läpi tekstit, ja noihin vauvan vattavaivoihin sen verran, että meille synnärillä sanottiin, että äidin ottamat maitohappotabl. vaikuttaa paremmin myös vauvaan ku vauvojen omat relatipat..

PikkuMyy87 ja PikkuJätkä 9vrk
 
Viimeksi muokattu:
Auttakee!!!
Siis niin jumalaton väsymys ja jaksamattomuus ettei mitään rajaa. Ensin kun neiti viikon laitoksella olon jälkeen pääs kotiin niin imetin, sitten korviketta lisäx, sen jälkeen vaipan vaihot ja nukkumaan, ja vielä rintojen pumppaamista. Ja niin hän siinä kävi että kummasti tuo tuttipullo alko löytyy useemmin kun tissi. En ota paineita tai koe itseäni huonoksi vaikka imetys jäikin, koska tärkeempää silti että mielenterveys säilyy ja jaksaa hoitaa pientä. Miehen 6v kun tuli meille jo silloin kun peikko oli ollut vasta viikon kotona ja siitä sitten alkoi rumba etten saa nukuttua päivällä päikkäreitä peikon kanssa, koska uni on muuttunut hirveen keveäksi ja herään pienempäänkin ääneen. Itku-kohtauksia tulee päivittäin ja itken kun en yksinkertaisesti jaksa kuunnella 6veen ininää ja valitusta, onnex kohta lähtee kotiin (ollut kohta 3viikkoo meillä). Mies kyllä ymmärtää ja useesti sanonukkin että mun pitää antaa levätä ja olla hiljaa jne ja hoitanut yösyöttöjäkin että saisin nukuttua. No nyt sitten yllättäen saikin työpaikan ja ei voi nyt niissä auttaa ja ei ole edes isompaa komentamassa päivällä... Ja tämän kaiken kruunaa peikon mahavaivat. Nyt ei kaki kun kerran päivässä ja jumalattoman huudon kera. Ei kuitenkaan ole kovalla vaan sitä vaan tulee niin paljon. Myös ilmaa kerää mahaan ja piereskelee mahdottomasti, neuvolassa neuvoivat cuplatonia (tänään pitää hakea) ja luumuvettä jos ei meinaa kakkia. Muut joilla on pienellä mahavaivoja niin miten teillä?

Muuten maailman ihanin pakkaus jota en kyllä vaihtaisi mihinkään <3

Nyt heräs syömään joten jatkan myöhemmin.

väsynyt Roki ja masuvaivainen peikko
 
Onnittelut Pikku Myy! rankka reissu oli sullakin.

Tietääkö joku voiko D-vitamiini aiheuttaa vauvan kakan muuttumisen ihan vetimäiseksi? on nyt pari päivää ollu isoja määriä ihan vetimäistä ja vatsavaivat lisääntyneet, pulautteleekin kauheesti. Jätin tänään antamatta jos muuttuisi, onneksi maanantaina neuvola.
toivottavasti ei ole alkavan uupumuksen merkkejä kun itkettää useesti eikä mikään oikein huvitakaan paitsi syöminen, varsinkin makeeta tulis ahdettua koko ajan :(
 
Heippa!!

Neiti on sitten kuukauden vanha painoa nyt on 4.5 (3.6) ja 52cm (50)
Eli ihan suht hyvin.. Neiti syö nyt miten syö. Ei oleile tissillä pitkään tai niin mutta tyytyväinen aina on.
vaunuilu on vasta meille tullut uudeksi asiaksi, koska meillä oli tytön kanssa infektioriskit ja itse olen ollut todella kipeä. Vielä edelleen särkylääkettä menee. Pikkusia ulkopyrähdyksiä ollaan tehty ja tyttö tykkää olla kyydissä. Odotan kunnon lenkkejä kuhan tästä vähän vielä vähän paranen. Nyt nukkuu tyytyväisenä toista tuntia.
Nimeä ollaan mietitty ja päätöksiä on syntyny mutta kastejuhla on vasta ensi kuussa.
Nyt mies tuli töistä joten..

TSEMPPEJÄ KAIKILLE


SaaraW ja neiti 1kk1pv
 
  • Tykkää
Reactions: Sandrastiina
Nyt kerkesin lukemaan loputkin tekstit mitkä jäi aikasemmin lukematta..
Tutti ei täällä kelpaa lainkaan ja vaunuilemaan lähettiin kun neiti oli n 1,5viikkoo, oli sen ekan viikon osastolla. Mulla jäi kyllä tosta synnytyksestä joku trauma, välillä nään painajaisia siitä ja kiitän ettei peikko ollu yhtään isompi tai ois voinu käydä todella huonosti. Pääsen tos 3kk pääst juttelee tost synnytyksest ja samoin 3kk päästä olis peikolla kontrolli osastolle ja niin toivon ettei mitään yllätyksiä ilmene.

Teris toivotaan ettei ole uupumisen merkkejä, tiedän miltä tuo tuntuu kun itse kyllä selvästi olen uupunut ja yritän nyt taistella vastaan ettei mene pahemmaksi.

ja ai juu tuosta mahavaivoista vielä, onko kenenkään vauvalla muuttunut kakki vihreäksi (mutta kiinteää, ei ripulia) ?? D-vitamiinii en oo nyt antanu pariin päivään, näkee jos ne aiheuttaa vaivaa..

Täällä syntymä mitat oli 2826g ja 49cm, pipo 30cm ja 3vk tarkistuksessa 3500g ja 51,3cm, pipo 34,9cm, syntymän pieni päänympärys johtu niistä useista imukuppiveto-yrityksistä jotka muokkas pään ihan soikeeksi

Roki ja peikko
 
Viimeksi muokattu:
Onnea pikkumyylle!
Roki82 oon kuullut, että korviketta syövillä vauvoilla voi olla vihreetä kakkaa, mut siitä ei olis mitään haittaa. Meijän pojalla muuttu kakka vihreeksi NAN-merkkisestä korvikkeesta.
Teris En tiedä D-vitamiinin vaikutuksesta mutta välillä täälläkin on todella vetistä kakkaa, mutta ei aina. Synnärillä sanottiin, että kaikki on hyvin vaikka kakka olisikin vetistä jos on 'ryynejä' joukossa
 

Yhteistyössä