Kesäkuun kastehelmet 2012

Tervetuloa Jenna mukaan! Eeville ja koko teidän perheelle isot tsempitykset, paljon on teillä haasteita, mutta asenteesi tuntuu olevan ihanan positiivinen!

Mä sain vanhalta neuvolaterkalta vinkin kun vauva on pakkasella vaunuissa. Kannattaa tehdä äp-makuupussista sellainen kunnon tötterö, ei kaikki vetskarit kiinni. Ja sit voi vauvan nukkuessa levittää yksinkertaisen harson tötterön suuaukolle, niin sisään muodostuu lämmin "mikroilmasto". Onhan se toki vähän karua, kun vauvan naamaa ei näy.

Maikki ja pikku-H 4,5 kk
 
  • Tykkää
Reactions: Tiituliini
Jennan unelma: tervetuloa mukaan :) Teillä on ollut pienellä rankka alku. Tsemppiä!

Pakkasesta: meillä on itkuhälytin, jossa on lämpömittari. -5 pakkasasteessa vaunuissa oli kuitenkin sisällä vielä +7 asteista, vaunut olivat vähän tuulensuojassa terassilla, siis seinän vieressä mutta ei missään lasitetulla terassilla vaan ihan avoterassilla. Eli vaunuissa on jo itsessään aika paljon lämpimämpää, ihan vain harso mulla oli vaunukopan edessä. Sää oli melko tyyni ja mulla oli sadesuoja vielä vaunujen päällä. Mielenkiintoista sitten nähdä kovemmilla pakkasilla, minkälainen lämpötila vaunuissa on sisällä.

Äp:n makuupussi on kyllä tosi lämmin, ja olen tehnyt siitä sellaisen pussin niin, että vauva on kokonaan pussissa mutten kyllä ole ajatellut, että pussin suuaukonkin voisi vielä peittää harsolla.

Tytöllä oli taas tänään vatsa löysällä ja ilmaa vatsassa. Maitoa en tietoisesti ainakaan ole syönyt, eilen tosin söin täytetyn patongin, joka myyjän mukaan piti olla maidoton. Toisaalta allergiaa saattaa aiheuttaa jokin muukin ruoka-aine. Eikä se maitokaan ole vielä satavarmasti todettu. Unet meillä paranivat huomattavasti, kun korvatulehdus todettiin ja tyttö sai ab-kuurin. Pitkään oli sellaista yöllistä nuhaa vain, viimein neiti tuli niin kiukkuiseksi ja lopetti syömisenkin, että korvatulehdus todettiin. Lääkärissä olin kyllä nuhaísuudenkin vuoksi kerran aiemmin jo käyttänyt, silloin korvat ok. Ehkä kirjoittelinkin jo tästä. Ei harva pää tahdo enää muistaa, mitä kenellekin on puhunut/ kirjoittanut...
 
Oho, ompa aika mennyt nopeasti enkä ole saanut aikaiseksi kirjoittaa tänne mitään.

Kuulumisia: Poika on täyttänyt neljä kuukautta. :) Nyt on alkanut viihtymään lattialla, tänään oli siellä lähes tunnin leikkimässä/seurailemassa mun touhuja. Muutenkin on päivisin aktiivisempi, ja se näkyy sitten tiheämpinä yöheräilyinä. Kun ei ehdi päivällä tankata niin paljon niin syö sitten enemmän yöllä. Varmaan tuo lisääntynyt liikunnallisuuskin on osasyynä useampiin heräilyihin/havahtumisiin. On nyt kuitenkin nukkunut vähän pitempiä pätkiä kuin vähän aikaa sitten. Onneksi mua ei ne heräilyt haittaa kun nukun poika vieressäni enkä itse yleensä edes herää kunnolla saati sitten aamulla muista montako kertaa poika on herännyt. Unirytmikin on nyt parempi ja tasaisempi - vihdoinkin. Nukkumaan menee n klo 22-23 ja herää n klo 9:30-10:30. Päivällä nukkuu parit 1-2,5 h päikkärit, ja illalla ottaa yhdet tai kahdet lyhyemmät torkut. Joskus päivä saattaa kuitenkin mennä ihan pipariksi eikä millään nuku kunnon päikkäreitä, onneksi sellaisia päiviä on nyt ollut vähemmän.

Kiinteistä Ompa monet jo aloitelleet niitä. :) Mun mielestä ei muuten ole arvostelua jos toteaa, ettei rintaruokitut kiinteitä yleensä tarvitse ennen 6 kk ikää, faktahan se on. Ja toki jokainen tekee omat päätöksensä tässäkin asiassa. :) Mä oon ehkä outo mutta nyt jo tuntuu haikeelta ajatella että kohta poika syö muutakin kuin rintamaitoa. :/ Aika menee niin nopeasti.
Ai niin, kasvukäyrän tasaantuminen/taantuma rintaruokituilla 3-6 kk iässä on normaalia. Se ei tarkoita että kiinteitä pitäisi aloittaa, jos ei halua. Harvemmin ne painoon vaikuttavatkaan tuossa iässä. Itse odotan jännityksellä 4 kk neuvolaa. Tähän asti painoa on tullut ihan hyvin, eikä meidän neuvolan täti käyristä ole yhtään mitään puhunut. Katsoo nyt mitä tällä kerralla. :)

Pakkasesta: Mä en uskaltaisi laittaa mitään harsoa makuupussin suun eteen, enkä usko sen olevan tarpeenkaan. Kunhan ei pese vauvan kasvoja tai rasvaa niitä ennen ulos vaunuihin laittoa niin en usko poskien paleltuvan. On se vaunukoppa aika suojassa kuitenkin. Mun pojalla ei ole ollut posket kylmät vielä.
 
Olen uusi tulokas näillä foorumeilla joten nöyrimmin pyydän Saako liittyä joukkoon? Olen siis 25v, poika syntyi 28.6 rv 40+3, 3650g ja 51cm :)
En ihan koko ketjua kerinnyt lukemaan mutta yritän päästä tilanteen tasalle..

Meillä poika ollut alusta asti huono nukkuja..ensin 3kk koliikki, kaikki keinot kokeiltu..vyöhyketerapiasta ei meidän tapauksessa ollut hyötyä lainkaan..uset kerrat käytiin ja kotona jatkettiin..mahavaivat kun hellitti kaikki uudet opitut jutut sitten valvottaa kaiket yöt..ensin löytyi kädet, sitten pyörähettiin selältä mahalleen n.3kk iässä ja heti perään löytyi omat varpaat jotka on niin mahottoman ihanat että yötämyöten niitä tuijotellaan ja yritettään suuhun saada :D meidän vakiintunut yörytmi on 30min unta, tunti hereillä, 30min unta, tunti hereillä aina aamuun asti..omat unet jää n.2h koko yön aikana ja päivällä nukutaan yhdet 2h unet vaunuissa ulkona, jos ne on liikkeessä koko ajan jotenka univajetta kertyy..viimeisen kk ajan ite nukun siis 2h vuorokaudessa..ja se alkaa näkyä naamasta, pandakarhu ilmiönä ja suurina silmäpusseina :/
Tuttia ei ole poika oppinut syömään lainkaan eikä pullokaan kelpaa, oli siinä sitten omaa maitoa tahi korviketta..ei siis isästä juuri apuja yöllisiin heräilyihin..

rintaruokinnalla mennään ja pikkusen on soseita alettu maistella..peruna-porkkana ja maissi toi mahavaivoja joten vaihdettiin hedelmiin..päärynä on parasta herkkua eikä aiheuta vaivoja :)

Onko kenelläkään mitään hyviä nukutuskikkoja yötävasten saati hyväksi havaittuja keinoja saada nukkumaan pitempää unipätkää? :)
Poika nukkuu ensin omassa sängyssään..sitten otan viereen..ennen onnistui nukkua tissi suussa..enää ei sekään auta...
 
emjm, kuulostaapa rankalta teidän yörytmi. Jaksamisia! Mulla ei oo oikein mitään hyviä vinkkejä antaa. Ootko kysynyt neuvolasta?

Meilläkään ei vauva syö pullosta, mikä on välillä tosi turhauttavaa, kun ei oikein mihinkään voi mennä yksin tai esikoisen kanssa kahdestaan. Kiinteitä ei vielä oo aloitettu.

Meillä ei tyttö vielä käänny selältä vatsalleen, eikä tunnu olevan edes kiinnostunut moisesta puuhasta. Hyvin kyllä jaksaa olla vatsallaan kyynärnojassa ja välillä keikkuu "lentokoneasennossa" =)

Maikki ja pikku-H, 4 kk 3 vkoa
 
Tervetuloa uudet mukaan!!

emjm kovalta kuulostaa teidän yöt! Vaikka itelläkin tuntuu, että yöt ovat tosi katkonaisia, niin ei meillä ihan noin mennä. Meillä poika tankkaa 1-2h ennen nukkumaanmenoa tissillä, eli nukahtaa rinnalle ja siitä kannetaan sänkyyn. Meillä on nyt kahtena päivänä ollut kanssa ongelmia päiväunien kanssa, ei nuku poika enään niitä 3-4h pätkiä ei...nyt on nukkunut parina päivänä kolmet n. 1,5h unet päivässä, toivottavasti on vain joku "vaihe" ja alkaisi nukkua taas sellaisia pitkiä pätkiä, turha varmaan toivoa, mutta katellaan...:whistle:

hemutus meillä ensimmäinen bakteeri oli silloin syyskuussa e-coli ja se meni heti antibiootilla ohi. Nyt löytyi pissasta tällainen kuin pseudomonas aeruginosa bakteeri, joka on siis vaikeasti häädettävissä oleva bakteeri ja siihen syödään nyt tuota antibioottia vielä tämä viikko. Ei osannut lääkäri kertoa, että mistä tuo bakteeri olisi voinut tulla pojalle ja oireita tästä ei tullut, vaan pissakokeesta löytyi tämä. Toivon vaan sydämeni pohjasta, että tuo bakteeri olisi sitten häädetty tämän kuurin jälkeen. Meillähän estolääkityksestä huolimatta tämä bakteeri tuolla jylläsi, eli siihen ei käy oikein mikään antibiootti tuota häätämään. Marraskuun lopussa meillä on sitten tuo varjoainekuvaus edessä.

jkoo + pikku-ukkeli 4kk + 1vko
 
ääk.. Meillä on varmaan miljoonas räkis menossa esikoisella tänä syksynä (+ kesänä).
Käsistä lähtee iho, kun pesen niitä jatkuvasti, kun yritän varjella baabia taudilta.
Varmaan turhaa, kun tossa nytkin köllivät vierekkäin ja suukottelevat toisiaan.
Hauskaa muutenkin seurata noiden touhuja, kun vauva tarraa varpailla isosiskon (3v) housuista kiinni ja käsillä tukasta ja isompi kiljuu että "Älä revi.." ja sit taas kuitenkin halitaan, jne. :heart: :heart: :heart:


Jaahas, taas lainehtii lattia aivastuksen jälkeen... :headwall:


Älkää peittäkö vauvojen päätä millään! Ei edes harsoilla tai neuvolan tätien ohjeistakaan.
:attn:

Tämä on nyt kauhukuvien maalailua seinille, mutta
yksi kätkytkuolemien "syy" on liian suuri hiilidioksidi pitoisuus ilmassa.
Usein kätkytkuolleiden lasten kasvojen päällä on ollut peitto tms, vaikka kuolisyy ei olekkaan tukehtuminen ko. esineeseen.
Myös ilmanvaihdon *muoks. (ei ilmastoinnin)* puute on yksi tunnettu riskitekijä, eli vaikka ilma kulkee harson / kankaan läpi, niin en missään nimessä suosittele kokeilemaan mainittua kikkaa!

Nyt on pakkaset olleet niin lauhoja (alle 10 astetta) että riittää vallan mainiosti, että vaunujen suulle laittaa harson tai muun suojan tuulta vastaan. Mutta siinäkin kannattaaa muistaa, ettei saa tehdä lian tiivistä suojaa, sillä siinä piilee sama riski.

Sori, jos liian saarnaava sävy, mutta kuulosti omaan korvaan vaaralliselta vinkiltä.
En tarkoita mitenkään väheksyä, etteikö jokaisen oma maalaisjärki pelaisi, mutta varoitan vain :)

Toivottavasti noi inhottavat antibiootti kierteetkatkeisivat nyt virtsis potilailta! On varmasti tosi kurjaa hommaa! Tsemppiä teille!
On aina inhottavaa kun pieni sairastaa.

Yksinäisille ja siksi itsensä ajoittain tunteville voimia! :hug:

Onhan se rankkaa, jos ei ole seuraa. Menee oma aikansa tottua myös siihen, että suurimman osan ajasta seura on vain kuolaava ja hymyilevä (ihana!) pallero, joka ajoittain toki itkee ja syö vain.
Äidin päivään kun ei kuulu edes niitä lakisääteisiä kahvitaukoja, ruokatunnista puhumattakaan ;)
Mutta suosittelen lämpimästi hakeutumaan perhekerhoihin ja seurakunnan toimintaan rohkeasti, vaikka ajatus tuntuisikin vieraalta, sillä siellä on ihan samanlaisia äitejä valmiina antamaan iloa ja seuraa toisilleen.

Tilanne helpottaa viimeistään kun lapsi kasvaa ja saa pikkusisaruksen,
saa enemmän järkevää puuhaa päiviin ja rytmin (aamupala, imetystä, vaipanvaihtoa, pyllyn pyyhkimistä, lounaan valmistelua, lelujen siivoamista, ulkoilua, piirtelyä ja muovailua, yms ja niiden siivoamista, lounas, pyykkiä, nukutusta, tutin etsimistä, taas siivoamista, välipalaa, lisää ulkoilua, illallisen valmistusta, syöttämistä, tiskaamista, ja taas nukutusta ym ym :D :wave: )

No, joo...
On se ihanaakin :heart:
Toivottavasti löydätte äiti kavereita, se on korvaamatonta arjessa! Vaikka täältä?
 
Viimeksi muokattu:
emjam Tervetuloa mukaan! Jaksamista sinne,rankoilta yöt kuullostavat. :hug: Jospa neuvolasta osaisivat auttaa?


Yksinäisyydestä Niin,onko täällä tosiaan äitejä Kuopiosta??


Pakkasesta Meillä ora saaga vaunut,joissa fleecestä kantokopan sisus sekä kuomun sisäpuoli. Ja siis suomi-vaunut suomalaisiin olosuhteisiin..
Kuitenkin,tytöllä on monesti semmonen nalle-puku jossa ihan puuvillainen sisus ja päällinen "karvaa". Kypärämyssy päässä ja puvusta huppu tietysti.
Makuupussissa tyttö on,vedän vetskarin n. tytön rinnan kohdalle asti. Sitten vaunujen päällinen eli onko se nyt jalkapeite tms. joka siis on kopan päällä,jossa on se läppä jonka saa kiinnitettyä ylös esim. tuulen suojaksi,niin se pystyyn ja erittäin vanha,satatuhatta kertaa pesty harso,josta näkyy siis läpi,siihen kuomun eteen. Pidän päällä vielä ötökkä verkkoa kun noita lintujakin tuppaa lentelemään pihalla etteivät nyt ihan suorilla pääse vaunu koppaan lentämään. Jätän tietysti harsoa kopan reunoilta raolleen jotta ilma kuitenkin kiertää,muttei kumminkaan pääse tuulemaan vauvan kasvoille.En kyllä itsekään uskaltsi peittää vauvan päätä tai kasvoja millään. Saan slaagin jo siitä kun kypärämyssy on hieman nenän edessä :) Käyn katsomassa tyttöä vaunuissa n. 10-15min. välein ja itkuhälytin on täysillä vieressä eli pienikin tuulen henkäys tai lehden maahan tippuminen kuuluu miljoona kertaisena mun korvaan :)


Mä taidan lykätä nyt kiinteät tuonnemaksi,jos suinkin mahdollista, niin aina sinne 6kk asti. Tyttö vaikuttaa ihan erilaiselta kun syö pelkkää tissiä kuin kiinteitä.. Mutta jotenkin must atuntuu ettei tuota maitookaan ole enää niin kuin aiemmin. Entäs sit jos mun maito alkaa ehtyä eikä tyttö syö pullosta korvikettakaan..?


Mitäs te teette vauvojen kanssa kotona? Lähinnä nyt esikoisten äidit. Musta tuntuu etten keksi tytölle virikkeitä tarpeeksi. Leluja on vaikka millä mitalla mutta tuntuu että tyty nopeesti kyllästyy. On sitterissä leikkikaarta ja on leikkimattoo. On soivia leluja,värikkäitä,räpiseviä,kirjoja,puruleluja yms yms. mutta silti tuntuu,että neiti pitkästyy. Liinassa ei suostu olemaan,mutta sitterissä otan mukaan kun pyykkiä laitan kuivumaan tai syön itse tms. Köllötellään sängyllä ja katsellaan ikkunasta ja kävellään tässä mini-kaksiossa.. Lorutellaan ja laulellaan.. Muttamutta,jotain puuttuu. Toki me vaunuillaan mutta nyt haluankin tietää mitä kotosalla puuhastelette :)




Tipetsu ja Eltsu
 
  • Tykkää
Reactions: murukka
Onko mulla ollu ihan väärä kuvitelma että kätkytkuoleman riski loppuisi jo tohonn 4kk ikään? oon ollu niin huojentunu siitä :(

Onko kukaan kellä sängyssä kovasti liikehtivä vauva kokeillu näitä unipusseja jos olisi hyötyä? ainakaan ei luulis jalat liikkuvan niin kovasti eikä varpaita pääse syömään ellei sitten hermostumista aiheuta. Meillä mies valvoi viime yön että sain edes vähän enemmän nukuttua, huomasi varmaan että alan olla jo aika ärtyisä :)

Oletteko jo antaneet kaksi soseateriaa päivässä? meillä on nyt maisteltu mangoa porkkanaa ja maissia ja vissiin kun yli viikko on menny voisi kaksi kertaa antaa, nyt ei ole mahakaan mistään oireillut. Mihin aikaan annatte soseita? Olen nyt antanu vaan 11-12 aikaan, yheksän aikaan illalla tuntuu vähän liian myöhäseltä musta ja oon antanu velliä sillon. Painoa vaan tullut niin vähän, huomenna toivottavasti lääkärineuvolassa oikea punnitus.
 
Piiiitkästä aikaa saan ehkä edes jotain raapustettua...

Meillä ei ollut refluksia, oli korvatulehdus pikkasella 5 viikon ikäisenä :(
Nyt on ikää 4,5kk ja taas epäilen korvia ja mennään tänään tsekkaamaan. Nukkuu kyllä suht hyvin yöt mutta päivällä herää koko ajan, ei kyllä ikinä oo hyvin nukkunut päivisin.

4kk neuvolassa oli 6,9kg ja 63,5cm. Täysimetyksellä täälläkin vielä mennään enkä vielä oo kiinteitä miettinyt! Tyttö syö vaan kerran yössä ja aika harvoin päivälläkin. En mäkään sitä ota arvosteluna jos sanoo että maississa on ravintoarvo nolla kun niinhän se on ja siis täyttää vaan vatsaa tärkeimmiltä ainesosilta...ymmärrän että tää on herkkä aihe ja kaikki sitä miettii että teenkö nyt oikein ja sitten ottaa sen arvosteluna kun joku vaan ilmaisee mielipiteensä.

Kätkytkuolemasta sen verran että sen useimmiten se tapahtuu 3kk iässä mutta riski on vuoden ikään asti. Jopa senkin jälkeen mutta se on äärrimmäisen harvinaista. Mäkään en uskaltais peittää edes vaunua millään, siitä oli just yhdessä ruotsalaisessa lkehdessä että on vaarallista ja aika uusi ilmiö että vaunukoppa peitetään harsolla tai vastaavalla.

Meillä pyörähdettiin selältä masulle 3,5kk iässä ja nyt tyttö tekee sitä koko ajan, hermostuu vaan heti kun ei sit takaisin osaa mennä :)

Nyt ei enempää ehdi kirjoitella!

Mukavaa viikkoa kaikille! :)
 
Soseet/Ruokailu: Joku näytti kyselevän monestikko päivässä soseita muut antavat, niin meillä ruokailu siis näin, aamulla klo 8 saapi riisipuuroa ja maitoa, lounaaksi n. klo 11 kasviksia ja maitoa (nyt aloiteltu ottamaan broileri mukaan), välipalaksi klo 14 maitoa ja marjoja, päivälliseksi kasviksia ja maitoa klo 16.30 ja vielä illalla klo 19 hedelmää ja maitoa. Jos väleissä nälkä on niin sitten maitoa. Yleensä ei maitoa kiinteiden välissä pyytele. Maito määrä meille soseiden kanssa 100ml joka kerta, soseita menee kerrallaan nykyään 1/2 purkkia.

Liikunnallinen kehitys/Fysioterapia:
Nyt ollaan siis käyty kahdesti ja kehitys on HUIMA! Poika kannattelee päätään sylissä nyt täysin, lattialla masullaan nostaa pieniksi hetkiksi oikein tomerasti päätään ylös. Edelleen kuitenkin helposti menettää masullaan hermonsa. Mico osaa myöskin nyt kierähtää itse kyljelleen.

Muu kehitys:
Poika haalii leluja ympäriltään itselleen, niin riippuvat kuin maassa sivuilla olevat lelut saavat kyytiä. Mico tunnustelee kovasti leluja suullaan ja kuolaan kamalasti.

Ollaanpa me saatu jo ensimmäinen hammaskin, puhkesi 28.10, tai silloin huomasin sen. Näkyypi nyt millin verran. Alhaalla yksi etuhampaista siis.


Terveys: Saadaan nyt sitten 23.11 tietää kuin tuon sydämen kanssa käy, kutsuuko meitä leikkaus vai säästytäänkö siltä...
 
:wave:

Mitenkäs, suuttuuko tein muiden lapsukaiset, kun laittaa pipon päähän?
Mein V saa aivan järrrrrkyttäviä raivareita välillä. Siis on hyvin harvinaista, jos ei hermostu.. : / Aika tylsä juttu, kun se pipo kuitenkin on aikalailla pakollinen näin talveen päin ko mennään..

Emby^ ja V 4kk ja pari päivää vaille 3vkoa
 
Hei,meidän tytön posket punottaa. Mistä johtuu? Söin eilen itse tomaattia ja mulla oli lapsena tomaattiallergia ja poskien punoitus oireena. Itseasiassa,raskausaikanakin mun huulia alko kihelmöidä tomaatin syönnin jälkeen.
Millastas on maitoallergisen kakka? Meillä keltasen erisävyjä,välillä vihertävääkin ja niitä ryynejäkin on. Mutta tänään oli melko vetistä ja vaippa imi sen aika hyvin,eli eikai nyt vaan maitoallergiaa ole?!
 
Tipetsu posket voi punottaa ihan pakkaskelien kuivattaman ihon takia, tai jos johtuu tomaatista, niin pelkkä poskien punoitus ei ole syy välttää mitään ruoka-ainetta, eli ihan huoleti voit seurailla.

Tosta kakka asiasta, eli vauvan kakkahan voi olla mitä vain keltaisesta vihreään, ryynimäisestä limaan ja limasta litkuun, eli vasta kun kakka on huolestuttavan vetistä pitkään niin reagoisisn.

Sitten jos epäilee allergioita, niin suosittelen hakeutumaan asiansa osaavan allergia-lääkärin luo, sama homma kaikissa muissakin pienten lasten vaivoissa. Mä ehdottomasti suosittelen hyödyntämään ne vakuutukset ja käymään aina pediatrilla ja kunkin alan erikoilääkärillä. Säästää monta turhaa tutkimusta ja väärää diagnooisia.
 
Meillä soseita maistellaan x2 päivässä ja ihan vaan muutama lusikallinen vaikka poika vetäs vaikka purkin jos sais :) ekan kerran 12 aikaan ja toisen kerran vielä 18-19 aikaan..hedelmä soseita vaan nyt kun perunat, maissit ja kasvikset toi mahavaivat takaisin..

Joku kyseli unipussin käytöstä..Meillä poika oppi niin monta uutta asiaa kerralla ettei öistä tule oikein mitään,ensin löytyi ne kädet, heti perään hoksattiin miten pyörähtää selältä mahalleen ja sitten ne varpaatkin löytyi ja kaikki tämä n.3kk iässä.. ja unipussi ollut käytössä jo pitkään..siitä huolimatta varpaissa kiinni ja syö pussia sitten kun ei niin helposti pääse varpaisiin tarttumaan..mutta kuitenkin mielestäni vähän rauhoittaa kovasti liikehtivää lasta yöaikaan..

Meillä kaamea flunssa ja kuumekin nousi eilen illalla pojalle..yö oli aivan mahdotonta itkua ja kiukkua, nukuttu ei juuri lainkaan..täytyi turvautua suppoon jotta sai kuumeen laskemaan yöllä..nyt tilasin ajan illaksi mehiläiseen ja käydään korvat tarkistamassa..on tuo flunssa jo ollut lähes viikon ja nyt pukkasin tuon pirun kuumeenkin :(

Ei meillä poika ole moksiskaan pukemisesta..tosin päiväunien aikaan alkaa jo valmiiksi pieni nitinä kun tietää mitä tulossa ja ei millään haluaisi nukkua kun maailma on niin ihmeellinen paikka :)
 
murukka Mä muuten maistatin tytölle eilen porkkana-perunaa ja sen jälkeen posket helotti punasena. Nyt ei mitään,eli porkkana taitaa olla syypää.

Ja tytön kakka on ollu tähän asti keltasta velliä,eilen oli tuo vihertävä lälli.

Noh, seuraillaan ja onneka meillä on lapsivakuutus niin voi tosiaan viedä alan lääkärille jos tarvis.

Meille sit satoi lumet tänne yöllä,yäk! En tykkää talvesta.
 
Niin ja kysymykseen mitä tehdään päivät..
Aamu alkaa ja päivä loppuu aina samoilla rutiineilla ja päiväunet suurinpiirtein samaan aikaan..muut ajat sitten poika touhuilee itekseen leikkimatolla ja tutkailee lelukaarta ja omia varpaita..yhdessä sitten toisiamme tuijotellaan ja rintarepussa viihtyy niin että selkä on omaa rintaa vasten niin näkee ympärille ja näin ulkoillaan ja käydään kaupassa jne. eipä sitä ihmeempiä ohjelmia ole keksinyt..:)
 
Täällä soseita 2-3kertaa päivä+ iltapuuro (riisi).. Nyt alettu nukkuu 3 päikkärit ja iltasinkin nyt menny ilman kitinöitä nukkumaan. Yöunet edelleen kadoksissa, maksimissaan 3h putkeen.. Mihin jäi se ihana 5h putkeen...?

Tänään käännyttiin ekan kerran kunnolla selältä mahalle, niin ettei käsikään jääny alle. Mahalta selälleen käännyttiin jo aikasemmin mut sen jälkeen ei kiinostanukkaan enää kääntyillä muuta kun nyt viikon verran ähissy koko ajan kylelleen ja puolix mahalleen.. Istumaan pyritään koko ajan, leluja haalitaan käsiin ja suuhun..

Ja kontrolliaika sen kun lähenee.. Ens tiistaina pitäs käyä keskussairaalassa ja suoraan sanottuna minuu hirvittää!!! Siis vaikka onkin ihan normaalilta kaikki näyttäny, mut silti..
 
Olipa kurja neuvolalääkäri kokemus tänään :( hoitajakaan ei ollut oma vakkari joten minkäänlaisia apuja uniongelmiin ei tullut. Paino oli edelleen laskusuunnassa vaikka ruoka maistuukin, toivottavasti nyt soseista on apua siihen.
Onko kellään kokemuksia leikkikehästä? esikoisella ei ollut mutta nyt ajattelin vauvalle hankkia heti kun lähtee liikkeelle.
 
Meillä on tuo unipussi ollu käytössä ja kyllä se mun mielestä on yötä hieman rauhottanut. Pissat tuli läpi joten unipussi nyt pesussa ja yöt ollu hieman levottomampia.

Onhan se totta että on normaalia että kasvu hidastuu 3-6kk iässä, mutta meillä tytön koko pienen ikänsä kasvanut nippanappa riittävästi. Sekä pituus että paino menee miinuskäyrillä. Itse olin kyllä ajatellut täysimettää sinne 6kk ikään mikäli tyttö ois kasvanu riittävästi. Nyt ollaan sitten maisteltu perunaa neljän päivän ajan, pitkäänhän se on tosiaan maistelua joten imetän ihan yhtä paljon kuin ennenkin. Mutta nää on tosi yksilöllisiä asioita, toinen tekee toisin ja toinen toisin.

Meillä oli yhdessä vaiheessa tosi säännöllinen rytmi, mutta nyt parin viikon ajan se on alkanut vaihteleen jonkun verran. Iltaisin tavoite on että nukahtais klo 21-22, mutta aika useasti on mennyt yli klo 22. Aamuisin herätään vaihtelevasti, toisinaan hieman 7 jälkeen ja toisinaan jopa klo 9.30. Hereillä on noin kaksi tuntia jolloin menee ensimmäisille unille. Aikasemmin pystyin melkein varmasti sanomaan että tyttö nukkuu aluksi sen 2-3 tuntia, mutta nyttemmin päiväunien pituudet on vähän mitä sattuu ja nykyään saatta nukkua 2-5 päiväunet päivässä. En tiedä onko jokin välivaihe sitten meneillään ennen kuin taas rytmi tulee säännöllisemmäksi. Aamut yleensä menevät niin että heti herättyä syötän tytön, tehdään tytön aamutoimet, , syön itse, käyn nopsasti suihkussa. Toisinaan tyttö touhuaa laittalla minun syödessä ja toisinaan taas istuu sitterissä ruokapöydän vieressä. Sitten imetän uudestaan ennen kun laitan tytön päiväunille. Kun tyttö nukkuu puen itse päälle, petaan sängyt ja teen muita kotitöitä jos jaksan. Jos väsyttää niin yritän itse nukkua samaan aikaan kun tyttö nukkuu. Kun tyttö herää niin syötän, vaihdan vaipan ja sitten tyttö leikkii lattialla niin kauan kuin jaksaa ja sen jälkeen otan tytön syliin ja kävellään ympäri asuntoa, jutellaan tai lauletaan kunnes on taas aika mennä seuraaville päiväunille. Taas syötän tytön ja laitan päiväunille. Suunnilleen tällaista tahtia mennään koko päivä jos ollaan kotosalla. Pari-kolme kertaa viikossa käydään jossakin; kavereilla, perhekerhossa, sukulaisilla tai kaupungilla.

Minäkään en uskaltais peittää vaunuja tai makupussin suuaukkoa millään. Vaunuihin olen harsoa laittan hieman vaunujen suuakon eteen, niin että reunoille kuitenkin jää ilmarajot.
 
Päiväunista ja päivärytmistä "kiva" kuulla,että muillakin muuttunut nuo päiväunet. Meillä kanssa poika menee heräämisestä n. 2h kulluttua ensimmäisille unille ulos, eli n. 10 aikaan ja on ennen nukkunut 3-4h unet, mutta nyt tosiaan jo muutaman päivän ottanut pitkin päivää vain sellasia 1,5h unia!! Tosiaan, niin kuin jo aiemmin sanoinkin, niin toivon, että on vain joku vaihe! : / Kun me lähdetään koko porukka, siis minä ja esikoinen heti siinä 10ltä sitten itekin pihalle ja mennään tuohon esikoisen vanhaan hoitopaikkaan, perhepäivähoitajalle, leikkimään. Ja siinä ulkoillaan se pari tuntia, mutta katsellaan miten menee kun nuo päikkärit on mitä on. Nyt ollaan siitä muutamana päivänä lähdetty aikaisemmin kotiin, kun on alkanut sataa ja poika on herännyt heti tuossa meidän pihassa. Ennen sain vielä syödä esikoisen kanssa rauhassa ja vähän askarrella tai piirellä, mutta nyt poika on tosiaan heti herännyt.
Meillä on aikalailla samaa kuin muumimammalla.
Aamulla syötän pojan, sillä välin esikoinen syö kanssa aamupalansa, välillä poika ei heti halua herättyään syödä, joten minä syön sitten siinä välissä. Sitten vielä ennen päiväunia syötän pojan. Nukkumisen jälkeen vaipanvaihtoa, kasvissosetta ja leikittelyä ja sitten taas parin tunnin päästä ekoista unista takaisin ulos nukkumaan. Nukkuu mitä nukkuu, eli sen n.1,5h-2h, sitten taas samaa. Illemmalla en nyt ole vienyt ulos nukkumaan, ellemme lähde iltakävelylle (nyt ollut niin sateista ettemme ole ulkoilleet siellä illalla), joten poika nukkuu rinnalla n. 30min tirsat. Muuten ulkona nukkuisi pidempään. Sitten iltatoimia ja n. klo 20.30 alkaa tankkaamisen yötä varten, katselen siinä samalla tvtä ja poika menee n. 22 nukkumaan.

Yöt ovat olleet nyt ihan hirveitä!! Viime yönäkin heräs ekan kerran klo 24, siis 2h siitä kun meni nukkumaan, eikä millään nukahtanut uudelleen, joten otin tissille ja siihen nukahti. Vitsit, kun oon poikki! Sitten loppuyö onkin niin rikkonaista, etten tosiaan tiedä kuinka paljon nukuin yöllä. Poika syö 3-4 krtaa yleensä, mutta muuten heräilee jatkuvasti ja alkaa leikkimään tuttinsa kanssa!! Ottaa sitä pois suusta ja rähisee kun ei saa takaisin, joten pakko ottaa poikaa aina viereen öisin nukkumaan, niin helppoa siinä sitten laittaa tuttia. Olen antanut pojalle myös rättiä ja unilelua, että voisi niitä käsillään näperrellä, koska kaipaa jotain käsiinsä selvästi, jotta nukahtaa, mutta nyt ei nekään auta, vaan repii vaan sitä tuttiaan, eikä saa sitä vielä oikein suuhunsa takaisin :kieh:
Onneksi ma. on neuvola, voi siellä sitten jutella, tuntuu että kuolen tähän väsymykseen. Onneksi saan huilailla, kun mies tulee töistä. Ja tuntuu mysö, ettei poika nukahda muuta kuin rinnalle. Viime yönä tarjosin joka tuhinaan rintaa, kun ei leikki vaan sen tuttinsa kanssa ja sillä sain hänet nukahtamaan, ei oikein syökkään, vaan kaipaa vaan sitä nukahtaakseen...esikoinen ei ollut kyllä näin tissiriippuvainen ja alkoikin jo lakkoilunsa 4kk iässä ja hänen imettäminen jäi siihen, mutta tämä on selkeesti riippuvaisempi rinnasta, kaipaa sitä yöunilleen mennessä ja sitten yöllä, en tiedä onko niinkään nälkäkään hällä. Mutta aika hulabaloota yöt kyllä täällä :whistle: Korvat vois ainakin neuvolatäti katsoa, ei kyllä muuten oireile mitenkään...ja korvatulehduksista ei kokemusta, kun esikoisella ei ikinä ole ollut. Moni kyllä sanoo, ette kyllä sen sitten huomaa jos korvissa on tulehdus, että se on niin kipeää, että kyllä vauva huutaa sitten...tai sitten on vaan tosiaan joku vaihe menossa, joka nyt vaikuttaa uniin.
Unipussia voitais mekin kokeilla, kun pyörii tuo poika ja ähisee muutenkin yöllä :)

jkoo + poika 4kk + 1,5 vkoa
 
Viimeksi muokattu:
Unista: Tää unijuttu on kuulemma vaihe, joo. Mut näitä huonounisia vaiheita voi tulla useampia... Tai sitten on tulematta. :D Meillä oli joku viikon, parin ajan sellanen vaihe että unet oli todella huonot, eli vauva heräsi välillä ihan kunnolla valvomaan, eli ei auttanut tissi eikä mikään muu kuin sylissä pitäminen siihen asti että taas tuli väsy ja mentiin takaisin nukkumaan. Vielä herää useita kertoja yössä, mutta nyt riittää se, että syö ja nukahtaa sit aina rinnalle (onneksi ei ole tuttia...). En aamulla muista montako kertaa on syönyt tai koska, onneksi saan hyvin nukuttua poika vierelläni.
Päiväunet on tällä viikolla olleet huonommat, ei oo vaunuissa nukkunut kuin korkeintaan tunnin unia... Nyt taitaa nukkua tänään vähän pidempään, jee. :)

Onko muuten ketään muuta, jolla on jo vauvakuume? Mulla on ikävä vauvamahaa ja synnytystäkin...
 
Samaa kaikua tulee täältä. Päivärytmit kadonnu täysin. Ainut joka on varmaa on ekat päiväunet alle 2h päästä heräämisestä. Yöt parin kolmen tunnin välein tutin laittoa, syö vain kerran.. Nukahtaminen vaikeaa hyörii pyörii ja muklaa sitä tuttia.. tänään menin makaa sohvalle selälleen pimeeseen huoneeseen poika kainaloon puoliks vartalon päälle, hyräilyä keikuttamista ja tiukka syli johon tyynty nopeesti. Valot päällä olkkarissa - turha kuvitella nukahtamista saati tissille, hyvin harvinaista.

Aamulla syötän sängyssä jos en jaksa nousta, välillä teen pojan aamutoimet ja oman aamupalan ja syötän samalla kun syön ite. Poju leikkii yksin niin kauan kuin jaksa sen jälkeen liityn seuraan tai otan mukaan touhuihin eli kodin huoltoon. Tosiaan lapsen unien aikaan tjatkan touhujani ekan tunnin ajan ja sitten lähen lenkillle. Herätyksen jälkeen vaipat/leikki/syönti ja tän jälkeen nykyään nukutaan 3-5h päästä. Toki teen ruokaa välillä ja mies ehtii kotiin ym. kyläillään paljon viikon aikana. meillä on 2 eri lattia leikkipaikkaa missä molemissa hyvin vähän leluja. Mä vaihtelen leluja muutaman viikon välein, eli kaikki ei oo esillä koko ajan. tänään luettiin kans kirjaa tai loruja jonka aikana höpöttti hyvin ahkeraan.

En kanssa suosittele laittamaan makupussin päälle mitään vaunuissa kun ilmatila jää niin pieneksi, vaunukopan suojaksi uskaltaa kyllä laittaa jollei jätesäkkiä sentään teippaa. Tuo hiilidioksiidin kertyminen on vaarallista ihan aikuisillekkin.. Meillä on vaunusuojakäytössä jonka laitan tuulisella säällä.

Mulla itellä joku väsyminen menossa aika pahasti. Johtunee kelloista ja samaan syssyyn poikanen alottanu tän maratooni valvomisen päivisin. Oon hiukan flunssanen vielä niin ottaa koville. Onks muilla imettävillä haluttomuutta miestä kohtaan? En ehkä halua vielä raskaaksi, mutta ikävöin kyllä ihan pientä vauvaa vaikka pikkainen toinen vieläkin on...
 
Monilla on rytmit muuttuneet,jaksamista! Meillä tyttö käy illalla 21 maissa nukkumaan ja herää aamulla 09 aikoihin ja yhdellä tai kahdella syötöllä yöllä,luksusta! Tuttia kun ei ole koskaan huolinut,niin ei senkään kanssa ole mitään tuhtailuja yöllä.

Aamulla kun ollaan heräilty ja leikitty ja syöty,tyttö menee 2h heräämisestä ekoille unilleen ja nukkuu sen 30min-45min. Sit taas köllitään,leikitään,vaihdellaan vaippaa ja syödään,kunnes unien aika n. 12:30 ja nukkuu sen 1,5h-2h.
Sit taas n. 15 maissa 30min. unet ja sit taas 17 ja 19 ja sit 21 yöunille.

Ja kyllä,tyttö on ollut niin helppo että kyllä vauvakuumetta alkaa taas olla ilmassa,sektiota en kylläkään kaipaa yhtään eli mahdollisesti siihen joutuminen hieman pitää suurinta vauvakuumetta loitolla : /

Itse haluan miestäni enemmän varmaan kuin mies minua. Mies ehkä pelkää uutta raskautta,eikä siksi ole niin aktiivinen. Hän kun ei haluaisi käyttää kumia,enkä kyllä mäkään ja kun tytön alkuun saaminen vaatii 1000e:lla hormoneita ja epäonnistuneen IVF:n punktion komplikaatioineen sekä korpihotelli -viikonlopun,niin äkkiä tuntuu että miksi pitäisi ehkäistään kun yksi munasarjakin vain toimii..:rolleyes:
Ja siis yhdet menkathan mulla on ollu, että siinä mielessä kai uusi raskaus ois jo mahdollinen. Mutta jos järjellä aattelee,niin meidän kämppä on todellakin liian pieni jo meille 3 ihmiselle saati sit 4 ihmiselle ja kun miehen työt on mitä on,niin kolmioo/neliöö saati omakotitaloja ei pystytä hankkimaan ja mua surettaa ihan sikana tämä :(
Haluaisin kuitenkin toisen lapsen mahdollisimman pian ja kun ei voi tietää miten hankalaksi taas sekin menee ja kun endo jyllää sisuskaluissa,niin saisivat sitten poistaa kohdun pian kun toinen lapsi on saatu.Poikaa tietysti toivottas mutta toki toinen tyttö on yhtä rakas..


Nyt kahvia.



Tipetsu ja Eltsu
 

Yhteistyössä