Kesäkuun kastehelmet 2012

Meillä mennään samassa tahdissa kuin Tielsan poika. Poika täyttää viikon päästä 10kk ja nousee joka paikassa pystyyn, kävelee sujuvasti brion taaperokärryllä ja konttaa kovaa. Taputtaa osaa ja heiluttaa myös. Pinsettiote puuttuu meiltäkin vielä. Pölisee ja pärisee, muttei sanoja vielä tule. Tätätää- tavuja vaan :)

Meillä nukutaan klo 20-max. 7 yöunia. Edelleen aamuyöstä alkaa ihme ähinä ja möyrinä ja levoton uni, en tiedä mikä siinä on. Eli n. 5stä asti alkaa ja sen jälkeen en itekään nuku kunnolla, olen niin herkkäuninen. Meillä on vain 2 makkaria, joten en viitsi poikaa esikoisen "riesaksi" pistää, niin on vain nukuttava samassa huoneessa. Päiväunia nukutaan aamupäivällä n. 1,5-2h ja iltapäivällä vielä toiset n. 1,5h unet. Poika on nyt just toisilla unillaan.

Pukeminen on tuskaa, poika ei tykkää siitä lainkaan. Kauhea huuto ja rimpuilu,huh. Tulee aina hiki, kun puen pojan :D

Mites ensiaskelkengät? Itse tilasin tänään pojalle Kavat ensiaskelsandaalit kesäksi ja toivon, että ne mahtuvat pojan pulleaan jalkaan :whistle:
Hankitteko jo tähän kevääksi jotkut kengät?

Me ollaan maisteltu tällä viikolla muutamia lusikallisia viiliä ja raejuustoa ja maistoi poika vähän makaroonilaatikkoakin, minkä olin siis muulle perheelle tehnyt ja maustanut. Mitään oireita ei ole tullut näistä.

Meillä on ensi viikolla neuvola, mutta meidän vaaka antoi pojan painoksi 11,5kg! :p Hurja lukema....poika ei ole pullea, vaan lihaksikas ja harteikas. Meillä menee 80cm vaatteet nyt.

Tipetsulla on hankala tilanne ja minulla ei ole mitää oikeita neuvoja antaa :ashamed: Ensimmäisenä mieleeni tulee imetyksen lopettaminen, jos se aiheuttaa tuollaista "riippuvuutta" ja sitten se unikoulu, johon et jaksa lähteä mukaan ja ymmärrän sen hyvin. Itekin toimisin niin, että saisin vain enemmän nukkua. Kun väsymys painaa, ei siinä muita vaihtoehtoja jaksa ajatella. Kokeile sitä, että laitat tytön sitten vasta myöhemmin yöunille. Ja mitä jos kokeilisit antaa vain tuttipulloa siinä ekalla herätyksellä. Harmi kun miehelläsi on tuo tilanne, muuten ehdottaisin sitä, että mies hoitaa sen ekan herätyksen, mikä on jo siinä 30min. päästä. Antaisi pulloa tai sitten kokeilee vain huudattaa. Raastavaa se on, mutta selkeesti haluaa sut siihen ja sitten tissiä, niin ei siinä oikeen muu auta, kuin antaa vain muutaman illan huutaa tai laittaa mies sun tilalle tilanteeseen. Voimia teille!! Toivottavasti joku ratkaisu löytyy pian! :(

Muuta en nyt keksi, tässä vähän meidän kuulumisia :)

jkoo + poika viikon vajaa 10kk
 
Viimeksi muokattu:
Heippa:)

Toivottavasti ei kokonaan ketju hiljene....

Tipetsu, teillä hulina yöt siis jatkuu. Voimia :) Neuvoistani ei juuri taida olla apua, mutta kokeillaan. Vaikuttaisi että teillä perus asiat niinkuin päivärytmi, tarpeeksi virikkeitä, ruokailu ym kunnossa. Ilmeisesti ongelmana tuo tissin jota ilmeisemmin käyttää tuttina tarve. Saisitko päivällä nukuttua niin että illalla/ yöllä et olisi niin väsynyt että jaksat kuunnella huutoa, mikä varmasti tulee jos et anna tissiä. Tämä kuitenkin jossain vaiheessa varmasti edessä. Itse en kyllä kannata huuto unikouluja, mutta kyllä pienen hetken voi antaa itkeä ja änistä. Pikku hiljaa kun tajuaa että tissiä ei tule niin lopettaa. Joo tiedän helpommin sanottu kuin tehty. Itse kestän todella huonosti itkua.

Meillä opittu seisomaan noin pari viikkoa sitten. Tämä vaikuttanut päiväuniin niin että ne nukutaan yleensä vaunuissa koska muuten vaan seisoa möllöttää pinnasängyssä. Yö unille rauhoittunut suht hyvin, mutta välillä vähän itkeskelee tai no aika paljonkin jos totta puhutaan. Mies sanoo että anna sen vähän huutaa, itse aika herkästi käyn nostamassa syliin....olen kuulemma pehmo, mutta mikäs teet.

Ympäri kämppää konttailee aikamoista vauhtia. Koira saa kyytiä. Kaikki kielletty tietysti kiinnostaa. Ja joka paikkaan noustaan seisomaan. Nyt ymmärrän miksi kaikki silloin sanoi kun toinen köllötti paikoillaan, että nauti kun se ei vielä liiku. Nykyään sais olla silmät selässäkin.

Meillä semmoinen ongelma, kun neidille ei kelpaa nuo 8 kk soseet. Ruoka pitää olla sileetä tai muuten ei syödä. Sormiruokailu sujuu jo aika hyvin. Mites teillä muilla? Lopetin soseiden teon kun ruoka ei aina kelvannut, niin turhautti tehdä ruokaa roskiin. 4/5 kk soseet maistuu hyvin.

Mua on ruvennut ärsyttämään tytön molemmat mummot. Aina jotain napinaa milloin mistäkin. Onko vaatetta liian vähän vai liian paljon. Syökö, nukkuukko tarpeeksi/ liian vähän. Yritän kohteliaasti vastata näihin kommentteihin mutta kyllä ärsyttää. Varmasti ajattelevat tytön parasta, mutta eiköhän homma ole aika lailla hallinnassa. Ehdotin jo äidilleni että alkaa ostaa tytölle vaatteet ni tulee ainakin oikein puettua....


Noh... Eiköhän siinä taas tärkeimmät. Vaikea keskittyä kirjoittamaan kun toinen roikkuu kokoajan jalassa.

Äippä ja neiti 9 kk ja 1 vko
 
Eksyin tänne teidän keskusteluun ihan muuta kautta mutta sinulle tipetsu minun on pakko kommentoida kun kuulostaa niin tutulta tuo tarinasi. Minulla on hieman reilun vuoden ikäinen poika ja ilta- ja yömenot kuulostaa ihan meidän touhulta vielä jokunen aika sitten. Samaa äninää ja oli tottunut tissille nukahtaan. Ei nukkunut kuin pieniä pätkiä. Olin ihan lopen uupunut. Sitten keskustelin tilanteesta loppujen lopuksi neuvolassa ja sain apua. Sattui olemaan ihana sijainen neuvolantätinä. Hän selitti minulle että kun lapsi on oppinut nukahtamaan tissille, hän tarvii tissiä myös yöllä aina herätessään, kun unisykli vaihtuu. Vauvojen unisykli on sen 40-60 minuuttia, jotain tällä välillä. Siinä välissä uni on kevyempää ja jos lapsi on tottunut illalla nukahtaan tissi suussa, hän tarvitsee sen unisyklin vaihtuessa, jotta pystyisi nukahtaan uudelleen tai pysyyn unessa. Oravanpyörä on valmis... Sijainen sanoi, että hän suosittelee ihan jo pienestä vauvasta niin, että ei nukuteta tissille tai hytkytellä tms. Vaan käytetään pelkästään unilelua lapsen turvana nukahtamiseen. (Unilelun lapsi löytää sängystä helposti omin voimin, kun havahtuu syklin välissä.) No, se oli meillä jo myöhäistä tuossa vaiheessa... Joskus kuuden kuukauden iässä meillä nämä uniongelmat alkoi...

Neuvolassa sitten neuvottiin, että alamme vain harjoitella tätä itsekseen nukahtamista. Eli yötissittelyt pois täysin. Eikä iltaisinkaan saa nukahtaa tissille. Vaatii itkun kestämistä jonkin verran, mutta kannattaa pidemmällä tähtäyksellä. Hermot kun oli ihan riekaleina ja aika hassuja ajatuksia välillä jo päässä... Meidän poika oli aina helpoiten nukahtanut vaunussa, niin aloitin sillä. Laitoin lapsen päiväunille vaunuun, en keinuttanut, en kärrytellyt, vaan odottelin, että nukahtaa sinne itsekseen. Sai aluksi kauheita raivareita, mutta aika nopeasti (parissa päivässä) oppi hiljentymään itsekseen vaunuun. Sitten aloitin iltaharjoittelut. Iltarutiinien jälkeen vein sänkyyn, toivotin hyvät yöt ja jätin sinne. Neuvola sanoi, että silloin meidän 9 kk:n poika pitäisi antaa olla ensin 20 minuuttia yksinään vaikka huutamassa ja sitten, jos ei enää jaksa kuunnella, mennä taputteleen sinne sängyn viereen häntä kunnes on unessa. Ekana iltana meni 2 h. Korvatulpat äitillä korvissa. Ja aattelin, ettei tuu mitään. Yöllä alko taas poraan, mutta en mennyt kuin vasta 20 min päästä taputteleen. Joka ilta ja yö oli hieman helpompaa. Meni 2 viikkoa, niin poika nukkui katkeamatta 11 h yöunet.

Voiko sun tilanne mennä enää huonommaksi öiden suhteen? Jos kokeilisit kuitenkin? Tai saisitko teille esim mummoa tai muuta läheistä ihmistä yöksi tai pariksi auttaan tässä? Se kannattaa, voin sen vannoa. Nyt jaksaa jo pojasta nauttiakin.

Voimia, elät raskasta aikaa.

Saanaliina (ketjun ulkopuolelta)
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Emby^
Tipetsu: Ei teillä sit mitään korvatulehdusta, allergiaa tai muuta vaivaa vois olla? Meillä nyt tytöllä oli sen verran noita korvatulehduksia että sai tuubit pari viikkoa sitten. Meillähän oli hiukan sama tilanne kuin teillä että nukahti tissille ja vaati sitä sitä useita kertoja yössä ja oli/on todella herkkäuninen. No mä tein sellasen lempeän tassutteluunikoulun (kun en voisi huudattaa) että en antanut nukahtaa tissille ja se kesti vissiin pari päivää eikä silloin illalla kauan itkenyt kun kunnolla paijas vaan. Yöimetyksistä päästiin kuitenkin eroon vasta noin kuukausi sitten ja heräilee kyllä vieläkin mutta rauhaoittuu kun laittaa käden päälle. Tytöllä tosiaan ollut noita tulehduksia korvissa ja keuhkoputkissa että se on vaikuttanut öihin ja nyt epäillään jotain allergiaa kun painokäyrä sen kun laskee ja iho lehahtelee....itse tein sen "virheen" että kuuntelin yhtä lääkäriä joka sanoi että lopetat nyt ne yöimetykset niin kyllä se yöheräily loppuu ja tyttö alkaa syömään kunnolla, sanoi vielä että juu, korvat ovat terveet. No lopetin yösyötöt mutta tytöllä olikin liimakorva....onneksi yösyötöt kyllä loppui helposti ja liimakorvakaan ei ilmeisesti satu. Mutta siis pointtina vaan se että selvittäkää ensin että tytöllä kaikki hyvin ennnen kuin aloitatte mitään unikouluja tai vastaavaa. Ja lisättäköön että meidän tyttö on YLI iloinen päivisin eikä uskoisi koskaan että olisi yhtään mitään (muuta kuin ruokaillessa huutaa...)

Tää oli tällanen nopsa postaus taas, toivottavasti sai jotain selkoa! :)

Meillä siis tyttö huomenna 10kk ja on 72 cm ja 8,1kg. Oli kahden kuukauden aikana PUDOTTANUT painoaan 60g...
 
Heipä hei pitkästä aikaa!

Meillä poika 9,5 kk. Meillä ryömitään,kontataan ja kävellään tukea vasten. Omat lelut ei kiinnosta pätkääkään,vaan tietenkin kaikki kielletty. Laatikoita on kiva availla ja tyhjentää.

Meillä sanotaan suurimmaksi osaksi tavuja. Kerran on sanonut selkeästi Äiti (muuten tulee ätä) ja iti (isi) on sanonut muutaman kerran. Päristely on kivaa varsinkin ruoka suussa. Vettä on ihan turha tarjota,päristelee kaikki pois.

Meillä yöt nukutaan edelleen hyvin. Ainut ongelma on nyt unille laitto,sekä päivällä että illalla. Poika ei nyt malttaisi millään käydä unille, vaikka onkin väsynyt. Nukahtaminen kestää aikansa ja joka päivä joutuu kuuntelemaan kitinää ja itkua. Mutta lopulta rauhottuu nukkumaan.

Ensiaskelkengistä. Itsekin olen miettinyt tuota kenkäasiaa. Kuulin jalkaterapeutilta,että paras lapselle (niinkuin aikuisellekin ;) ) olisi antaa kävellä mahdollisimman paljon paljain varpain. Ja muuten,jos on pakko laittaa jotakin jalkaan niin kuulema sisätossut tai vastaavat. Terapeutti ei suositellu ensiaskelkenkiä. Itse vielä tässä pohdin hankinko tossut,kengät vai molemmat.

Oletteko hankineet jonkinlaista ulkohaalaria nyt keväälle/kesälle? Itse olen katsellut välikausihaalaria,mutta noita vaihtoehtoja on aikalailla. Olen samalla miettinyt tulevaa syksyäkin. Poika menee silloin hoitoon ja tarvii viim.silloin kunnon ulkohaalarin.

Ihanaa,että kesä tulee ja päästään kohta kiikkumaan ja ehkä hiekkalaatikollekin istukelee :)
 
Viimeksi muokattu:
Ensiaskelkengistä parastahan tosiaan on antaa mennä paljain jaloin. Mutta joka paikassa ulkona ei voi antaa mennä varpaisin, joten silloin itse ainakin suosin kenkää. Hyvää ensiaskelkenkää, mikä tukee nilkkaa ja joustaa hyvin. Meillä ainakin pojalla jo nyt kauhea hinku päästä pois rattaista, joten esim. leikkipuistossakin saa sitten seisoskella vaikka rattaita vasten, niin pitäähän siinä kenkä olla, tossukin on minusta vähän huono tuollaisilla paikoilla :) Sisällä ja turvallisilla ulkoilupaikoilla, esim. omassa pihassa saa meillä ainakin poika painaa sitten paljain jaloin. Nytkin on näin suurimmaksi osaksi kotona :)

Keväthaalarin olen minä ainakin pojalle hankkinut. Meillä on Ticketin välikausihaalari sellainen baby malli. Kyllä saa meillä päin ainakin jo ihan pian siirtyä kevyempään haalariin ja me ainakin ulkoillaan niin paljon, että poika istuu rattaissa (ei vain nuku), joten halusin, että haalarissa on jo tuulen- ja vedenpitävyyttä. Jos ei muuten paljoa ulkoile, niin varmaan riittää joku fleece tai sen tyyppinen haalarikin.
 
Vielä noista kengistä. Kyllä varmasti itsekin hankin jotkut kengät,joita pitää huonommalla säällä (sadesäällä jne). Ei tosiaan joka paikassa voi mennä avojaloin taikka pelkillä tossuilla. Jos terapeutilta kysyisi mitkä kengät ois hyvät aikuiselle,niin varmaan kaikki minun kengät joutais romukoppaan :D
 
Moi pitkästä aikaa!

Meillä on välikausihaalari (suprafill) ja kurahousut kooa 74 käytössä, koska esikoisen kanssa ulkoillaan paljon ja tyttöä oon laittanut ulos myös maahan istuskelemaan ja konttailemaan. Oon laittanut jalkaan kumpparit tai sitten vettähylkivät töppöset. Kumpparit on vielä isot (koko 21), mutta oon tunkenut niiden sisään äp-töppöset ja näin pysyvät hyvin jalassa.

Meidän tytöllä oli eilen neuvolassa kasvukontrolli 10 kk. Nyt en muista tarkkaan pituutta (kun mies kävi neuvolassa tytön kanssa), mutta käyrällä -1.7 mennään, on koko ajan "tippunut käyrällä" alemmaksi. Kasvirasvoja pitää lisätä ruokavalioon ja hapanmaitotuotteet myös, ja lääkärin mielipide kasvusta kuullaan vielä perjantaina. Muuten on ihan normaalisti kehittynyt, konttaa, nousee seisomaan, ottaa askeleita tuettuna ja on utelias ja reipas.

Töissä olen ollut pari viikkoa, mies on isäkuukaudella. Hyvin on mennyt, olen imettänyt aamuisin ja töiden jälkeen.

Maikki ja pikku-H 10 kk
 
Maikki: Oho, siis puuttuivatko jo tuohon käyrään? Meillä ollaan sitten jossain katastrofaalisissa lukemissa kun käyrä on -12....ja joulukuussa oli vielä +4...

Täällä kontataan, noustaan seisomaan joka paikkaan ja tänään otti pari askelta sohvaa vasten. Sanoja tulee kolme ja siinä ne osaamiset sitten tais olla :) Niin ja ymmärtää kyllä sanat: taputa, vilkuta, tule kun niitä sitten "tottelee"!

Onko kellään vinkkejä miten asia vähennettyä ettei ihan kaikki menis suuhun? Tutti olisi hyvä mutta kun ei ota....
 
Kiu
Voi tipetsu!! olen elokuisen 2010 ja 2012 äiti ja pakko on kommentoida tilanteehesi. tosi tosiraskasta tuo jatkuva ähinä ja heräily. Minulla esikoisen kanssa sama koettu ja syyksi paljastui ruoka aine allergiat, mutta toisaalta hän oli vauvasta asti hyvin ihottumainen. onko teillä ihottumia tai suolisto oireita? ripulia/ummetusta??sama heräily ja ähinä ongelma meillä oli myös tämän kuopuksen kanssa, mutta häneen näyttää auttavan imetyksen "kieltäminen" nukahtamis tilanteissa. eli siis lopetin pojan nukuttamisen tissillä. jos näytti nukahtavan niin eikun ylös ja humputi humputi hereille samalla ilmat ja röyhtäykset pihalle ettei ne ala kiertää ja ähisyttää kohta mahasa ja ettei niihin herää. sitten ihan millä muulla tavalla vaan unille kun tissillä, ettei lapsi yhdistä nukahtamusta tissiin ja maitoon. laskin sänkyyn ja kun ei rauhoittunut niin taas syliin ja sänkyyn kun oli rauhoittoittunut niin tutti suuhun sänkyyn ja harso käteen uirievukski. joskus ährää ährää ja lopulta nukahtaa. jotkut hetkuttavat vaikka vaunuissa jotta oppii nukahtamaan ilman tissiä. meillä myös joskus mahallaan nukutus ja pepusta heijjaus auttaa. kunhan oppii nukahtamaan ilman tissiä niin uni välit pitenee ja ongelma helpottuu. yritä jaksaa kokeilla tätä. olen varma että tämä auttaa. ensin suosittelen varaamaan lastenlääkärille vaikka yksityiselle ajan ja sanot ongelman ja että halyat varmistua ettei syynä ole mikään elimillinen syy. sanot että tutkii koko lapsen. huom korvat! Jos syytävtai vaivaa ei lääkäri löydä niin sitten ei ole muuta vaihtoehtoa kun lopettaa tissille nukahtelu. en halua olla törkeä ja anteeksi kun tänne tuppaudun. mutta oma tilanteeni oli muutama viikko sitten samanlainen, mutta nyt helpottaa. mielestäni ei haittaa vaikka lapsen syöttää kerran tai kaksi össä kunhan lapsi ei nukahda siihen. sitten kun aika kypsä niin jättää syötöt pois. toiset jättää syötöt samoin tein pois ja kertoo että lapsi nukkuu täydellisesti tämän jälkeen. mutta esim omat rinnat olisivat räjähtäneet lopetuksesta noin vain jatkuvan yö luputtelun jälkeen!!tsemppiä tsempoiä. alku tuntuu raskaalta mutta kun saa ekat monen tunnin unibpätkät niin alkaa huomata miten helpottaa!!
 
Tipetsu meillähän tosiaan oli aika samankaltainen tilanne ja pidin pojalle noin kuukausi sitten tuota tassuttelu unikoulua ettei nukahtais tissille. Noin viikossa hokas et kun laitan paidan kiinni ni tissi ei tuu enään esiin, mut valitettavasti ei se oo ainakaan meidän uniin ihan hirveesti vaikuttanu. Muutama viikko meni et nukkus nukahtamisen jälkeen noin 2 tuntia ennen ekaa heräämistä, mut nyt on alkanu heräämään taas tunnin päästä nukahtamisesta ja itsekseen ei nukahda uudestaan. Tää eka herääminen menee ilman tissiä et sit vasta toisella herämisellä saa tissiä. Ja heräilee edelleen monta monta kertaa yössä syömään.

Kun joka puolella vaan sanotaan et jos ei nukahda tissille ni yöt menee niin paljon paremmin, et ei kyllä sitten pidä paikkaansa. Itse en pidä vaihtoehtona yötissittelyn lopettamista, vaikka siihen meitäkin neuvolassa kohotettiin, kun haluan kuitenkin jatkaa imetystä lapsentahtisesti. Itse saan kuitenkin nukuttua kohtalaisen hyvin nyt kun poika nukkuu sivuvaunussa oman sänkyni vieressä tai siis niitä muutamia hetkiä kun ei oo tississä kiinni. Mut kyl jos olisin todella väsynyt ja loppu ni varmasti harkitsisin yöimetyksen lopettamista.

Meillä kans pojan kasvukäyrä painon osalta meni aikamoista alamäkeä (jossain -10 paikkeilla) et rasvaa kehotettiin lisäämään ruokaan. 10kk mitat oli 74cm ja 8.9kg. No poika ei oo hetkeäkään paikoillaan. Meillä siis melkein kävellään, mut tosiaan mitään sanoja ei viel tuu.

Ja ai että sentään et rupee oleen kauhee vauvakuume!!

*Madde ja Casper 10kk*
 
Soitin ke neuvolaan ja käytiin sit to terkan juttusilla. Oli sitä mieltä että on unikoulun aika ja vähän päivärytmiä muutetaan samalla yötä silmällä pitäen. Eli kun meillä herätty yleensä 9 maissa ja sit 9:30 puurot jne. ja unille 11:30 eli meillä jäi aina lounas välistä. Söi siis ekan aterian vasta unien jälkeen 14 maissa,niin nyt sit saatiin yksi ateria lisää ja kun tankkailee päivällä niin ei yöllä ainakaan nälkäänsä huuda. Ja reippaasti tyttö söikin tänään :heart:

Eli tassuttelusta terkka puhui. Mua ei oo koskaan se kiinnostanu ja sanoinki ettei tule mitään kun ei tyttö pysy mahallaan/selällään ja sitä vaan ärsyttäs kun kättä pitää..
Me sit päätettiin miehen kanssa että kokeillaan pistäytymis-systeemiä,kaverit saivat poikansa muutamassa yössä nukkumaan sillä.

Meillä sitten eilen alotettiin pistäytyminen miehen toimesta. Annoin tissin sohvalla ja isi luki makkarissa sadun ja laittoi tytön sänkyyn ja tuli pois huoneesta. Tyttöhän tietty itki ja mies odotti 1min. ja meni tytön luo, toivotti hyvää yötä jne,viipyi minuutin. Sitten odotti 3min.,sitten 5min.sitten 8min,sitten 11min. ja kun 14min. odotusaika oli menossa,tyttö nukahti tse n. 10 min. kohdalla!
Tyttö nukkui putkeen 1h15min. heräsi itkemään,mutta nukahti taas itse. Isi nukkui makkarissa,mä sohvalla. Tyttö heräsi ähisemään n. 30sek. klo. 02:45,mies sanoi että käy nukkumaan,ei hätiä ja tyttö nukahti. Seuraavan änähdyksen kuulin 03:45 mutta mies kuorsasi ja tyttökin jatkoi uniaan! Tyttö nukkui ilman tissiä 22:45-08:15,jolloin herätin hänet :) Ihan ihmeellistä! Miten voikaan olla näin nopea vaikutus,varsinkin meidän tissitakiaiseen :) Suosittelen kaikille,kumpa vaan itsekin olisi "uskaltanut" aloittaa jo ajat sitten. Itse halusin saada neuvolasta ns. kehoituksen aloittaa,etten tee mitään väärin tai liian aikaisin tms.
Nyt tyttö on ollut sängyssään 30min. mies käynyt 3 kertaa,ääntä ei kuulu. Tyttö nukkuu. Eilen illallakin nukahtamiseen meni n.40min :)
Sovittiin terkkarin kaa to,että soittaa maanantaina miten meillä menee. Ja jos menee huonosti tms. varataan neuvolalääkäri aika ja mietitään porukalla. Myös sairaalaan voi mennä unikouluun tai baby-blues -työntekijä voi käydä kotosalla.
Kiva kertoa että hyvin menee :) Ainakin yksi yö meni hyvin,saa nähdä mitä tänä yönä tapahtuu..

Eli rohkeasti vaan,isi asialle pistäytymään ;) Itse voi painella hyvillä mielin vaikka baanalle tyttöjen kanssa ja hotelliin yöksi :D

Ja siis tyttö oli 71cm ja 8230g. Paino on nyt -5 käyrällä,ei paniikkia. Jossain kohtaa se oli +15 :)
Ai,niin Kiu tyttö ei vaikuta kipeältä tms. kaipa terkkari ois huomauttanu ja käskeny lekurille..? Meillä ei ole onneks ollu korvien kanssa ongelmia,flunssa oli 2vkon iässä,ei pahemmin onneks masuvaivaakaan tms. Ihoa kehuttu aina ja vitsailinkin alkuun,että tokihan iho on hyvä kun äiti on kosmetologi ;) Ketään ei kylläkään naurattanu ikinä..:confused: :D


Että näin. :)

Ja juuh,vauvakuume on ja pyssyy. Mutta jospa kesän malttas ootella ja nauttis kesästä kesäisesti ja sit kun syksyn tuulet alkaa ja kylmä vaivaa,niin voi viettää ukkelin kanssa pupustellen lämpimissä vällyissä :p ;)


Huojentunut Tipetsu ja ihana,reipas E 10kk6pvää :)
 
Viimeksi muokattu:
Neuvolalääkäri sanoi meillä perjantaina, että ei huolta/erityistoimenpiteitä kasvun kanssa (paitsi sitä öljyn lisäämistä). Maya, meidän tyttö oli 10 kk tarkastuksessa 69,5 cm ja 7970 g ja tuo -1,7 on siis niitä SD-arvoja, ei prosentteja. Mutta tosiaan kasvua seuraillaan seuraavan kerran 1 v neuvolassa.

Tipetsu, hienoa että unikoulu otti heti tuulta alleen!

Eroahdistusta on meillä ilmassa ollut erityisesti nyt kun olen päivät töissä. Päivät menee isin kanssa hyvin, mutta heti kun minä tulen iltapäivällä näkösälle, tyttö saa hillittömiä nyyhkytyskohtauksia eikä päästäisi minua silmistään. Mies on kyllä tosi innoissaan isäkuukaudesta ja minä taas nautin töissä olosta. Vapaa-aika kotiin tultua menee sitten vauvaa pussaillessa :heart:

Maya, meillä on kans koko ajan kaikki asiat suussa, eikä huoli tuttia. Vähän väliä saa ronkkia suusta paperisilppua, kiviä, lattialta poimittuja ruoanpaloja jne. Esikoisella en muista tällaista ollenkaan, mutta voi olla että aika on vain kullannut muistot...

Maikki ja pikku-H 10 kk
 
Tipetsuhienoa että saitte apua ja asiat järjestyy.

Meillä haetaan nyt ilmeisesti uutta rytmiä. Parin viikon ajan päikkäreitä nukutaan yhdet tai kahdet. Useimmiten enään yhdet.... Apuva. Luulin että yhdet päikkärit tulisi kuvioon vasta yhden vuoden iässä. Oma aika jää vähille.... Mites teillä muilla uni maittaa päivällä?

Äippä ja neiti 9.5kk
 
Äippä26 hei just tänään totesin, että taitaa pian rytmit muuttua, kun poika ei meinannut aamupäivällä nukahtaa unilleen ulkona. Kökki vaan ylhäällä rattaissa, kunnes kyllä sitten torkahti hetkeksi :D
Esikoisella muuttui rytmi juurikin tässä 10kk iässä ja alkoi nukkua yhdet unet, joten tähän olen vähän varautunut. Omalla ajalla ei oikeestaan merkitystä, kun ulkoillaan aina se aamupäivä, niin ihan sama nukkuuko poika rattaissa sen ajan vai onko hereillä.
Niin meillä ainakin nyt muutama päivä menty, että aamupäiväunet ovat lyhentyneet, eli max. 1h ja iltapäivällä nukkuu pidemmät, n. 1,5-2h. Kun vielä hetki sitten meni toisin päin.
Kai sekin on niin yksilöllistä miten nuo päikkärit muuttuvat, toisethan jättävät kokonaan päikkärinsä pois jo 2,5-vuotiaana ja toiset nukkuvat tyytyväisinä vielä melkein 5-vuotiaanakin pienet torkut :) Toiset taas nukkuvat kahdet unet vielä vähän yli 1-vuotiaanakin. Katellaan siis miten menee jatkossa. Itse ainakin tykkään, että unet siirtyisivät yksiin, jos ne vaikka olis sitten yhdet pitkät unet, näin esikoisella ainakin meni :D
Kiinnostais kanssa kuulla miten muilla päikkärit nyt menee?

jkoo + pikku ukko 10kk + 1pvä
 
Viimeksi muokattu:
Täällä sama juttu. Välillä nukkuu yhdet ja välillä kahdet. Viime aikoina omaan sänkyyn nukuttuminen päikkäreille on ollut hankalampaa. Vaunuihin nukahtaa onneksi helpommin. Olen myös huomannut,että päiväunien laatu on parantunut. Nukkuu siis pidempiä unia ja mielestäni syvempää unta. Meillä ei ole koskaan nukuttu mitään 3-4h unia, joten meillä pidempi uni tarkoittaa 2 h unia :)

Täällä ajatukset on karkaillu viime kevääseen. Tuntuu niin kaukaiselta ajatukselta,että vuosi sitten oli iso masu ja ei vielä tienny mitä edessäpäin. Mitä lähemmäks poitsun 1v synttärit lähenee,niin sitä enemmän varmaan miettii "vuosi sitten sitä ja tätä..." :D
 
Heippa kaikille!

Törmäsin tähän ketjuun sattumalta,mutta aika sopivasti sillä täällä hyöriskelee reilu 10kk neitonen kanssani :) Synttäreitä vietetään 7.6 eli ihan kohta,hui! Aika menee nopsaan - liian nopsaan!

Itse olen 26-vuotias kolmen prinsessan (5v. kohta 3v. ja 10kk) äiti,joten aika ei ole oikein riittänyt näihin nettikeskusteluihin. Esikoisen kohdalla harrastin ed.toimintaa kyllä ahkerasti :)

Kommentoimaan tulin,koska luin (kylläkin vaan viimeisen sivun) teidän kirjoituksianne ja jollain oli ollut uniongelmia mihin apu saatiinkin,hyvä!
Meillä on unikouluja pidetty tytölle jo muutama,tasaisin väliajoin ;) Välillä nukkuu oikein hyvin,sitten tulee taas joku uusi asia tms.mikä valvottaa. Nyt ollaan nukuttu enemmän ja vähemmän huonosti jo viikko,unta keskimäärin yössä muutama tunti :/ Liekö nyt sitten syynä hampaat,en tiedä.

Olisi mukava käydä lueskelemassa ja välillä kirjoittelemassakin täällä,jos vain sopii :)

Keväisin terveisin
Aleida ja prinsessat
 
Kaipa se munkin on jonkinlaisia kuulumisia kirjoiteltava pitkästä aikaa. Harvemmin aika riittää enää täällä hyörimiseen.

Meillä syödään edelleen öisin, iltasin ja päivisin nukahdetaan tassuttelun avulla omaan sänkyyn ja syödään samaa ruokaa koko perhe.

Ollaan jouduttu hieman tekemään kompromissejä kun aloitin työt torstaina, eikä päiväkodissa ole tarjolla pelkästään vajaa 11 kk ikäselle sopivaa ruokaa, joten siirryin sitten antamaan samaa ruokaa meidän kansa. Hyvin kelpaa :) Ja usein tulee huuto, jos ei saa samaa.

Imetän edelleen ja terkka neuvolassakin oli sitä mieltä ettei nyt kannata kaikkia muutoksia tehdä yhtä aikaa.

10 kk neuvolassa mitat olivat 74,7 cm ja 10,1 kg eli pieni pullukka tytö, joka on kyllä jo hoikistunut alkuajoista. Neiti kävelee tukea vasten, konttaa kovaa vauhtia ja nousee ilman tukea pystyyn. Hampaita on 7.

Suht terveenä ollaan pysytty. Yksi oksennustauti iski pääsiäisenä ja pari vko sitten oltiin flunssassa.

Aurinkoista kevättä mammat!

Mupelo ja neiti reilut 10,5 kk
 
Mupelo, meillä kans on tytöllä kauhea annoskateus päällä, huutaa ja hosuu kun ei saa samaa ruokaa kuin muilla. Varmaan oikein hyvä ratkaisu, että jatkat imetystä, niin ei tuu liian montaa muutosta kerralla. Mites teillä päiväkodin aloitus meni, kuinka pitkän tutustumisjakson piditte? Minkälainen ryhmä on?

Mä oon ollut nyt kuukauden töissä ja imetän aamuisin ja iltapäivisin + iltaisin niin että imetyskertoja tulee 5 päivässä. Yöllä en maitoa anna, vaikka usein tyttö herää klo 4 märkään vaippaan, eikä vaipanvaihdon jälkeen meinaa heti rauhoittua nukkumaan. Oon vaan rauhoitellut ja tassutellut takaisin sänkyynsä ja sinne on itkeskelyn jälkeen nukahtanut.

Meidän tyttö ei huoli edelleenkään korviketta eikä pumpattua maitoa pullosta/nokkamukista, joten imetyksellä on vähän pakkokin mennä. Vettä kyllä juo itse nokkamukista päivisin.

Mies on ollut tosi innoissaan isäkuukaudella ja hienosti on mennyt kahden muksun kanssa. Mulla työt jatkuu vielä kuukauden, sit on pitkä (opettajan) kesäloma ja syksyllä molemmat lapset menee päiväkotiin.

jkoo kysyit päiväunista. Meillä tyttö nukkuu kahdet päiväunet: aamupäivällä 1-2 tuntia ja iltapäivällä 14-17 välillä 0,5-1,5 tuntia.

Maikki ja pikku-H 10 kk 3 vkoa
 
maikki: Pk:n aloitus meni ihan hyvin. Esikoinen on ollut koko ajan samassa paikassa 10 pv/kk, joten se on Teallekin "tuttu" kun oli usein mukana esikoista haettaessa. Alkuun oli kaksi päivää muutaman tunnin aamupäivällä hoidossa eli hain ruoan jälkeen pois ja sitten oli yhden melkein täyden päivän ennen kuin aloitettiin kokopäivähoito. Nyt on ollut siis vasta kaksi normipäivää hoidossa. Ryhmässä on yhteensä 14 lasta. On yksityinen ryhmis, joten paljoa enempää sinne ei tulekaan. Hoitajia on kolme. Imetän kanssa aamulla, alkuillasta ja illalla sekä pariin otteeseen yöllä. Päivällä koittaa juoda tavallista maitoa.


jkoo: Päiväkodin aloittamisen myötä rytmiä on hieman jouduttu muokkaamaan ja hiljalleen ollaan menossa siihen, että neiti nukkuu vain yhdet unet 12-14. Tänään tosin nukkui vain tunnin unet ja ihmeen pirteä oli vielä seiskan aikaan illalla, kunnes väsy iski ja unille nukahti 19.45. Aamulla oltiin herätty 5.37. :)

Neitonen päätti eilen ottaa muutaman haparoivan ensiaskeleen ilman tukea. Tästä se hiljalleen lähtee.
 
Heippa naiset..

Mitenkäs, kun te joiden pikkaset on päiväkotiin menneet (miksi ei muutkin), ni miten se maidon juonti? Joko annatte ihan normaalia maitoa?
Pitääkö se alottaa pikkuhiljaa, kerran päivässä pieni määrä ja siitä suurentaa määriä vai.. häh? Kyselee tyhmä..

Meilläkin V menee päiväkotiin elokuussa.. Mun pitäis sitte palata töihin..

Kuumeisesti yritän keksiä jotain muuta työtä, kuin se mun vakityö, mikä mua odottaa. En halua palata enää kyseiseen paikkaan..

Meillä nukutaan 1 - 3 päiväunet, riippuu vähän kaikesta. Mihin aikaan herätty, syöty, touhuttu yms..

Emby^ ja V muru (kohta 11kk)
 
Mupelon tytölle onnittelut ensiaskeleista! Mahtavaa!

Emby, meillä ei oo vielä aloitettu tavallista maitoa, mutta hapanmaitotuotteita on jo kehissä. Oon laittanut raejuustoa ruokien sekaan ja antanut jugurttia. Tavalliseen maitoon aletaan totutella kesällä, varmaan just niinkuin sanoit, että ensin yhdellä aterialla vähän tavallista maitoa ja sit vähitellen lisätään. Ajattelin suoraan mukista alkaa tarjota.
 
  • Tykkää
Reactions: Emby^
Heippa :)

Nyt tarttis hyviä neuvoja/kokemuksia. Meidän muksu teki lusikkalakon noin viikko sitten. Kääntää pään pois kun yrittää lusikalla lähestyä. Ei syö enää puuroa, tai muutakaan sose ruokaa. Silloin tällöin saan puolikkaan hedelmä/marjasoseen alas. No ollaan sitten sormiruokailtukin, mutta määrät ovat niin pieniä että hirvittää. Välillä saan huijattua syömään muutaman lusikallisen ruokaa. Luonnonjugurtti kelpaa, leipä ja erilaiset hedelmät. Maito kyllä kelpaa ja sitä joisi vaikka kuinka paljon. Soitin neuvolaan, oletti että omatahto tullut ruokapöytään. Hampaista en usko johtuvan, niitä on jo puhjennut ennen tätä 8! Ääähh oon niin lopun kyllästynyt tähän pelleilyyn. On päiviä kun ruoka maistuu paremmin, mutta sitten taas niitä päiviä kun syö aamupalaksi vähän leipää, lounaaksi pari hassua makaronia ja sitä rataa....

Onko kellään muulla ollut tälläistä...

Äippä ja neiti 10 kk
 
Heippa kaikille pitkästä aikaa :)

Uniongelmia tuntui olevan täällä, kiva että alkaa jo helpottaa! :) Tiedän tasantarkkaan miltä se valvominen tuntuu kun nukutaan vaan 30min pätkissä..meille unen toi vasta sairaalaunikoulu mistä aijemmin kirjoittelinkin tuolla :)

Ei oikein tahdo aikaa riittää kirjoitteluun kun poika menee kuin salama ja ei tykkää äitin koneella istumisesta lainkaan :D

Äippä26..tuo ruokailu kuulostaa niin tutulta..meillä tosin aina ollut ongelmaa myös sillä saralla..paino ei nouse koska poika liikkuu niin mahottomasti ja syö kuin hiiri..välissä paastoaa päivän pari kokonaan ja käy tissillä vaan hetkisen..sitten tulee parempi päivä ja ruoka maistuu ja taas paastotaan..10kk 75cm ja 8880g..mennään painon osalta -9 käyrällä ja aina noottia neuvolasta painonnoususta tai sen vähäisyydestä :/
Itse kuitenkin ajattelen että hätää ei ole koska poika jaksaa höyrytä ja on virkeä ja hyväntuulinen ja nukkuu hyvin..

Poika kävelee tai juoksee kärryjen kanssa ympäri kämppää ja seisoo tuetta..on jopa onnistunut ottamaan askeleen tuettakin kun nousee jatkuvasti ilman tukea ja kovasti yrittää liikkeelle..välillä onnistuu ottaa yksi askel :) Sanoo äiti ja mitä..ja kun on vailla jotain alkaa mammammammamma..olen päätellyt sen tarkoittavan anna anna :D

Oli myös ollut puhetta ensiaskel kengistä..pojalla kesäksi superfit sandaalit kokoa 21..niihin jää just se 1,5cm tilaa..on tuolla pojalla vaan iso jalka jo! yhset lenkkarit myös ollut käytössä jo ne kokoa 20..niihin tilaa ei jää kuin 1cm verran mutta nyt vielä käy ihan hyvin..tosin poika ei oikein ymmärrä kenkien päälle ja hankalalta tuntuu ajatus kävellä kenkien kanssa :D

Tämä varmasti on jo kysytty täällä mutta..onko tällä ryhmällä omaa facebook ryhmää?

ja mites teillä nukutaan päiväunia?
Meillä nukutaan 2x 30min-1h..
 

Yhteistyössä