Kesäkuun kullanmurut marraskuussa :)

Moi kaikki ja uusille tervetuloa!

Täälläpä on oiretta ja oireettomuutta jokaiseen makuun tarjolla ;). Aika usealla meistä on myös varhaisultra tällä viikolla, jännää! Ilmoitelkaahan, mitä näkyi.

Mulla tänään oli jo eka neuvola. Lähinnä juteltiin ja sain miljoona eri lippulappusta ja aikoja varattavaksi. Myös ruskeasta tuhruvuodosta mainitsin ja terveydenhoitaja totesi sen olevan NORMAALIA! Tällä ajatuksella on hyvä mennä huomiseen varhaisultraan (y)

Mullahan neuvolakorttiin merkittiin lasketuksi ajaksi 25.6 mutta tiedän itse sen olevan myöhemmin. Noo, huomenna raskauden todellinen eteneminen todennäköisesti selviää.

Inkalilja, mulla oli tuossa useamman viikon ummetusta. Josko siis tuhruvuoo tosiaan olisi tuohon yhteydessä. Nyt on helpottanut vatsan toiminta ja vuoto on ekaan päivään yli viikkoon poissa!
 
Tervetuloa uudet!
Eilen varattu eka ultra vko 12 eli joulukuun alkuun ja verikoeajatkin tiedossa. Liikunnasta kun oli aiemmin puhe, niin ite oon ajatellu liikkua täysin fiiliksen mukaan lähinnä hyvää oloa hakien. Salilla käyn 3-4 krt viikkoon ja siihen lisäksi lenkkeilyt ym ulkoilut koiran kanssa. Lautailu on mullekin rakas harrastus, mut voi olla et jää tältä talvelta. Hiihtämään aion mennä ehdottomasti, ehkäpä vähän tasaisempaan maastoon vaan:)
Täällä fiilis tänään ollu hyvin vaihteleva, aamupäivän yökin pitkin kaupungin pensaita ja pusikoita:D ilta menikin treenaillen ja siitä kummasti piristyinkin.

Milloin aiotte kertoa töissä raskaudesta?
 
Raportoinpa tätä ummetus/pinnistely/tuhruttelu mietiskelyäni, kaikkihan haluaa innoissaan tietää mun vatsantoiminnastani? :LOL:
Eilen aamulla valkovuoto ihan normaalia kunnes kävin isommilla asioilla ja kappas, alkoi verinen vuoto! Hiipui rusehtavaksi tuhrutteluksi päivän mittaan. Tänään vatsa toimikin hyvin, eikä muuten ole näkynyt minkäänmoisia rusehtaviakaan vuotoja, ihan normaalia valkovuotoa! Eli uskallan väittää olleeni oikeassa omalla kohdallani. Paitsi tietysti mietin että voiko kohdussa olla verta (menossa kesken?) ja pinnistellessä sitä sieltä tihkuu ulos?

Mulla on semmonen fiilis että mä en halua ultraan.. Miksen vaan voisi olla "raskaana" kunnes menee itekseen kesken (jos on mennäkseen).. :unsure: Ja mietin kauheasti että saanko mä ite päättää millon mä otan ne pillerit jos pitää keskeyttää lääkkeillä? En nimittäin halua että lapset on kotona silloin ja veisin vaikka mummolaan.. Kyllä mulla se pieni toive on että jos sinne olisikin jotain ilmestynyt.:oops: Mutta eihän se lääkäri antanut mitään toiveita sellaisesta.. Paljon oon lukenut nyt noista varhaisultrista ja aika monilla ollut vaan tyhjä pussi näkyvissa kun viikkoja/päiviä ollutkin vähemmän. Hitsin kohdunulkoinen, ilman sitä en todellakaan olisi noin aikaisin ultraan mennyt! Esikoisesta taisin käydä 7+ viikoilla, sanoivat suoraan silloin että aiemmin eivät ultraa. Eikä varmaan ois sitä hcg-arvoakaan mitattu ilman pelkoa uusiutuvasta ulkoisesta, se arvo kun oli se syy miksi lääkäri sanoi suoraan että pitäisi jo olla alkio näkyvissä..

Viikonloppuna oli kamala olo 2vrk, syleksin pönttöön ja yökin, mutta ei mitään tullut. Eilen olikin taas normaali päivä ja tänään kohtuullista etomista. Väsyttää..

Ajatukset pyörii vaan oman navan ympärillä, käyn kyllä usein kurkkimassa mitä muille kuuluu. (y)
 
Inkailija: (Ensin varoitus, kakkajutut jatkuu...) Mun eka keskenmenovuoto alkoi vuodolla kun olin isommalla hädällä. Iltaa kohden yltyi kyllä sitten kunnon vuodoksi muutenkin, eli kohdunsuu selvästikin aukesi... :cautious: Samoin mun epäonnistuneessa lääkkeellisen keskeytyksen yrityksessä verta tuli aina enemmän ison hädän yhteydessä, vaikka kohdunsuu oli aika hyvin kiinni ja alkio paikallaan. Kohdussa oli hematooma ja reilusti verta kohdunsuulla, jota tihkusi läpi välillä enemmän, välillä vähemmän - se isompi hätä taisi aina raottaa kohdunsuuta sen verran että verta tihkusi hieman enemmän...
 
Mulla ei oo vieläkään ollut yhtään pahoinvointia, vaikka nyt on 7+1 meneillään. Tai no viime viikolla oli lievää huonoa oloa pari päivää ennen ensimmäistä ultraa, mutta voi olla että se johtui ihan jännityksestäkin.. Pahimmat kivut olivat mulla siis ihan alkuviikoilla (ehkä 3-4). Silloin oli ummetusta, vihlontaa alavatsassa.. Nyt on enää vain tuota pientä vihlontaa ajoittain ja etenkin kun tekee äkkinäisiä liikkeitä. Mua jotenkin pelottaa, miten tää raskaus voikaan olla näin oireeton.... Vaikka viime viikolla kaikki vielä näytti olevan hyvin siellä ultrassa. Yhtenä aamuna tuli ihan pieni veritahra paperiin pyyhkiessä, mutta siinä sitten on mun tuhruvuotohistorianikin. Jänniä aikoja.
 
Mun raskaus taitaa olla taputeltu... Kauheita oireitahan mulla ei oo ollu ollenkaan, ja kkm takana ainakin 2, tästä taisi tulla kolmas... Tein viime viikolla sen digin,josta tulos 3+ ja noiden kkm pelossa ajattelin tarkistaa onko arvot laskenut ja tein nyt aamulla kaapissa olleen digin ja tulos 2-3. Eipä tässä paljon voi toivoa..... :cry:
 
Voi ikiäiti. Pahoitteluni :(

Ja tervetuloa uusille :)

Vuotojen kanssa taisteleville: toivottavasti olisi vain harmitonta. Kaverilla tuhrutteli käytännössä koko alkuraskauden ja sai terveen tytön :)

Meillä on nyt ollut vähän kiireisempää niin en ole kerennyt kirjoittelemaan. Esikoinen on kovasti taas minun perään. Yökin on liian pitkä aika olla erossa, joten olen saanut kainalokaverin joka yö. En tiedä reagoiko pieni minun oksenteluun (saattaahan se olla lapsesta pelottavaa) vai mikä nyt on. Onko teillä muilla sisarukset reagoinu raskauteen mitenkään?

Aegis 10+6
 
Hei pääsisikö sinne faceryhmään vielä mukaan? Katoin jostain vanhasta lokakuun ketjusta, että viestiä pitäisi laittaa Janehh:lle, mutta hän ei ole täällä ilmeisesti muutamaan viikkoon pyörinyt. Eli pystyykö joku muu mahdollisesti lisäämään :)?
 
Minä kans mielellään haluaisin mukaan faceryhmään! Mulla on monta keskenmenoa takana pari tuulimunaa ja kohdunulkonen mut kuopuksen raskauden jälkeen en lyö hanskoja tiskiin ennenku toisin todistetaan.koko raskauden aikana ei ollu oireen oiretta raskaudesta,alkuraskaudessa oli niin selvät km oireet heräsin yöllä ihan mielettömiin vatsakramppeihin jouduin lääkitseen itteeni na kivut oli silti kovat.aamulla alko vuoto vuodin koko päivän seuraavana päivänä oli neuvola joten päätin kärvistellä sinne vuoto loppu yöllä mut kipuja oli edelleen aikalailla aamulla itkun kans neuvolaan siellä tätsä ultras ja kaikki hyvin nyt tuo pallero on kolme..
 
tervetuloa uudet!

En oo jaksanu vähään aikaan kirjotella, mutta joka päivä luen kuitenkin teidän kuulumiset. lumi-84: ihania uutisia sait ultrasta :love: ja toivottavasti myös
Inkalilja: sinulla näkyy pikkuinen seuraavassa ultrassa :)

Mua jännittää, enää 9 päivää nt-ultraan!!(y) sen jälkeen pitäisi myös kertoa mun vanhemmille.. :eek:
 
Ikiäiti oon tosi pahoillani :(
Hippogryfi tsempit tulevaan ultraan! :love:

Minäkin käyn kyllä lukemassa täällä päivittäin, ei oo tullu hirveesti kirjoteltua nyt, riittää kiirettä harjoittelupaikassa + muut tehtävät siihen päälle..
Viime yönä heräsin kaks kertaa järkyttävän huonoon oloon :sick: inhottavaa, kun muutenkin nukkuu huonosti ja päivisin sitte väsyttää. Söin ihan hyvin kumminkin ennen nukkumaan menoa. Herääkö muita oksettavaan oloon kesken unien?
 
Pitikin sanoa että vuoto loppui, taas tulee ja punertavaa. Mulla on ollut toi oikea puoli alamahasta kipeä ja nyt todella kipeä. Oksetti töissä kun kärsin ton kivun kanssa. Mieleen tuli että mitäs jos se lääkäri ei vaan huomannut ultrassa ja munasarjassa onkin jotain extraa. (n)

Huomenna loppuu mun piina.. Itkettää jo etukäteen, taas kaikki alkaa alusta..
 
Ikiäiti ja Inkalilja, toivon todella, että teillä kaikki olisi hyvin..

Mulla tänäänkin rusehtava vuoto on jatkunut. Tänään kuitenkin myös varhaisultrassa käyty. Näkyi syke ja pieni siemen, joka oli juuri oikean kokoinen (n. 8mm) arvioimani hedelmöittymisajankohdan mukaan laskettuna. Tänään siis rv 6+6.

Ei nuo vuodot ja oireettomuus siis aina tiedä huonoa. Tällä hetkellä ainakin siis kaikki ok.
 
Ultrassa käyty. A, hyvä syke, koko vastasi tänään 9+1. B, ei selvää ja varmaa sykettä, koko vastasi tänään 6+3. Perjantaina uudestaan. Tämänpäivän ultraan teki siis vaan neuvolan terveydenhoitaja. Kovasti loivat uskoa että ainakin A vauvan vointi viittaa siihen että raskaus siltä osin tukee jatkumaan.

Minäkin olisin kiinnostunut siitä Facebookin ryhmästä!
 
Tsemppiä vuotojen kanssa tuskaileville ❤
Mulla on noita alaselkäkipuja ollu nyt jo muutaman viikon. Kävin taas neuvolassa ylimääräisessä ultrassa ja kyllä oli vauva kasvanu 10päivässä siellä se heilutteli käsiä ja päänki erotti ihan selvästi mulla on niin ihana se neuvolantäti kun mulla on se yks keskeytyny keskenmeno raskausviikolla 15 takana niin vaikka joka päivä sais käydä ultrassa jos haluais käydä varmistamas onko vauva elossa. Mutta oon aika luottavaisin mielin nyt tän raskauden suhteen kuitenkin. 1,5vkoa vielä nt-ultraan. Se on ma 23.11. Me ollaan kyllä jo vanhemmille kerrottu raskaudesta mutta näille tuleville sisaruksille sitte vasta sen ultran jälkeen.
Mä haluaisin kans sinne Facebook ryhmään??
Ludmilla ja vaavi 11+0
 
Kävin ultrassa eikä paljoa ole viisaampi olo.. Sikiöpussissa oli nyt näkyvissä myös ruskuaispussi, ehkä häivähdys jotain muutakin. Eipä paljoa kiinnostanut tota lääkäriä ultrailla sen kummemmin. Mitään vastausta en vuotoihin saanut, enkä myöskään kipuihin. Olin sisällä ehkä sen 5min mikä sisältää tietysti riisumiset ja pukemiset. Mua suututtaa! Ja tälle samalle lääkärille ois aika viikon päästä vielä. Ehei, mä taidan koittaa saada yksityiselle ajan alkuviikoksi! Vaikka olenkin nyt entistä varmempi tuulimunasta niin silti.. Tuo oli inhottava mies..
 
Huhhuh, nyt on kerrottu omille ja miehen vanhemmille ja veljelle ja sen perheelle. Eiköhän toi mun äiti hoida loput kertomiset ihan automaattisesti. Niin se kertoi ekastakin, vaikka sanoin, ettei ihan vielä tarvitse kaikille kertoa. Eipä niin.. Mut ei se osaa hiljaakaan olla.

Jos Janehh ei käy täällä, niin laittakaa vaikka mulle yv:llä nimi, niin lisään kaveriksi fb:ssä ja sitten ryhmään. Muutenhan sinne ei voi kai lisätäkään.
 
Piti jo monta päivää sitten kirjoitella oireista. Niitä on niin, että voisi muille jakaa, enkä yhtään jaksaisi niitä.

- vatsa on kasvanut niin paljon, ettei pysy enää piilossa. (2. raskaus) Housut kiristää.
- paha olo on ollut reippaasti ja se on pysynyt kurissa vain jatkuvalla syömisellä. Paino onkin noussut jo 4 kg :( Pakko syödä jotain pientä yölläkin tai tulee aamulla oksennus.
- väsymys on ollut käsittämätöntä. Haluan jo yhdeksältä illalla suoraan petiin.
- tissit, isontuneet on. Mies tykkää.
- herään joka yö pissalle (miten voi olla että jo näin alussa??)
- pystyn nukkumaan vain vasemmalla kyljellä.

Onko teillä muilla näitä samoja oireita? Erityisesti haluaisin tietää, että heräävätkö muutkin joka yö pissalle?

Olen jo ruvennut oireiden perusteella epäilemään, että on kyseesä kaksoisraskaus tai että raskaus on oletettua pidemmällä. Minkäänlaista ultraa ei ole vielä ollut. Parin viikon päästä sitten. Olisin halunnut mennä varhaisultraan, mutta 230e kirpaisi liikaa. Te, jotka olette käyneet varhaisultrassa yksityisellä, paljonko maksoi?
 
Piti jo monta päivää sitten kirjoitella oireista. Niitä on niin, että voisi muille jakaa, enkä yhtään jaksaisi niitä.

- vatsa on kasvanut niin paljon, ettei pysy enää piilossa. (2. raskaus) Housut kiristää.
- paha olo on ollut reippaasti ja se on pysynyt kurissa vain jatkuvalla syömisellä. Paino onkin noussut jo 4 kg :( Pakko syödä jotain pientä yölläkin tai tulee aamulla oksennus.
- väsymys on ollut käsittämätöntä. Haluan jo yhdeksältä illalla suoraan petiin.
- tissit, isontuneet on. Mies tykkää.
- herään joka yö pissalle (miten voi olla että jo näin alussa??)
- pystyn nukkumaan vain vasemmalla kyljellä.

Onko teillä muilla näitä samoja oireita? Erityisesti haluaisin tietää, että heräävätkö muutkin joka yö pissalle?

Olen jo ruvennut oireiden perusteella epäilemään, että on kyseesä kaksoisraskaus tai että raskaus on oletettua pidemmällä. Minkäänlaista ultraa ei ole vielä ollut. Parin viikon päästä sitten. Olisin halunnut mennä varhaisultraan, mutta 230e kirpaisi liikaa. Te, jotka olette käyneet varhaisultrassa yksityisellä, paljonko maksoi?
Täällä sit vastapainoksi yksi lähes oireeton, mutta voin kertoa että ei sekään kivaa ole. Sitä sitten stressaa, että onko siellä vatsassa oikeasti ketään. No, onneksi on kotona doppleri, jolla olen jo onnistunut löytämään sydänäänet :) Mutta joo, sellainen kultainen keskitie noiden oireiden kanssa olis aika kiva.

Mä kävin varhaisultrassa Helsingissä 6+2 viikoilla (Mehiläinen, Felicitas). Maksoi Kela-korvauksen jälkeen n. 180€. Korvauksen sain sillä perusteella, että lääkäri kirjasi lausuntoon "epäselvä raskauden alkamisajankohta", koska mulla epäsäännöllinen kierto ollut. Ja en siis tuota edes erikseen pyytänyt, vaan lääkäri oli ystävällinen ja itse sen sinne kirjasi :) Tallinnassa muuten maksaa ultraus muutaman kympin!! Siis ilmeisesti jollain 40€ saa jo 4D-ultrauksen. Eli jos sinne päin on menossa, niin ultraan vaan.
 
Takokaa mun päähän järkeä. Käväisin neuvolassa toiveen kuulla sydänäänet rv 9+1 eikä ne kuuluneet( 3 kertaa "käväisi" sekunnin murto-osan ajan ja hävisi taas) ja vaikka tiedän ettei ne välttämättä kuulu ( jossain raskaudessa saatu kuuluviin näillä viikoilla joissain ei) niin silti kerään nyt synkkää huolta :(
 
Sunya
Minä juoksen vessassa vuoroin pissalla ja vuoroin oksentamassa. Nyt viikkoja a vauvan mukaan 9+3. Ja tämä meno on jatkunut noin 4 viikkoa. Enkä voi myöskään käyttää omia farkkuja kun ne puristaa ja ahdistaa. Alkuraskauden ultrassa kävin yksityisessä neuvolassa joka kustansi 60euroa.

Tänään lääkärissä, aika meni lähinnä sen puimiseen miten saada omassa päässä ajatukset kasaan ja vastankoettu kaksos raskauden keskenmeno käsiteltyä ja sisäistettyä tämä uusi ja mahdollinen B vauvan menetys. Ultralla tänään a vauva 9+3 ja b 6+3 b vauvaa oli hankala mitata ja syke oli heikko. A vauvalla kaikki hyvin. Keskiviikkona tiedossa ensimmäinen neuvola. Ja jälleen ultra.
 

Yhteistyössä