Kesäkuun lapsettomuushoitojen plussaajat, part IV

Olen hieman sieltä täältä lukenut kuulumisia kun on tämä arki ja pyhä yhtälailla samallaista kiirettä. Uskomattomilla viikoilla sinnittelee nämä odottajat. Ei se taida olla faktaa, että hoidoilla alkunsa saaneet vauvat tulisi jotenkin etuajassa.. Voin kuvitella miltä tuntuu kun viikot paukkuu ja massu vaan kasvaa.
Amodinilla taitaa ainakin olla jo vaavi sylissä :heart: Onnea!
Innolla odotellaan uutisia!

Meidän arki on ollut työntäyteistä, vaikka kyllä hyviäkin päiviä mukaan mahtuu. Nuorempi poika huutaa 24/7 ja se kyllä syö motivaatiota ja tekee surulliseksi, väsyneeksi ja kärttyisäksi. Käytiin jo lääkärissäkin kun itku kuulostaa niin raastavan kovalta. Lääkäri epäili että yksi syy voi olla maitoallergia jota meidän suvussa on paljonkin. Määräsi kokeeksi Almido pepti nimistä vastiketta jota nyt sitten olen kolme päivää antanut. Ehkä hieman rauhoittaa poikaa. Viime yönä kuitenkin taas oli kahden tunnin itkukonsertti ja poika piehtaroi masunsa kanssa :'(
Mies onneksi koittaa auttaa parhaansa mukaan ja hoiti pojan että sain nukuttua muutama tunnin.
Otan vastaan kaikki keinot, kikat ja poppakonstit vatsavaivojen helpottamiseksi
Yksin kun kotona yrittää saada toisen pojan hiljaiseksi ja samalla syöttää toista tulee välillä aika epätoivoinen olo.
isovanhemmat ovat auttaneet ja auttaisivat enemmänkin mutta anoppi kun tulee en pysty lepäämään kun hän koittaa saada itkevää poikaa hiljaiseksi. Aikani kuuntelen itkua ja sitten on itse pakko mennä rauhoittamaan poikaa. Eli en oikein pysty univelkaani nukkumaan silloinkaan. Omaa aikaa saa kun mies vie pojat pariksi tunniksi ulos lenkille.
Toivon, että tämä elämä tästä tasapainoittuisi muutaman kuukauden aikana. Kyllä sitä jo jonkinlaista edistystä on tullut ja oma usko itseensä äitinä on hieman vahvistunut.

Pojat on jo päivisin kovin virkeitä ja katsekontakti on kirkas. Ihania poikia ovat ja olen heistä kuitenkin äärimmäisen kiitollinen :heart:

Rauhallista sunnuntaita kaikille äideille, tuleville äideille ja ihanille pikku vaaveille!
Voikaa hyvin!

Roosa ja pojat (huomenna kk täynnä)
 
Meillä on tosi rikkoinaisia yöunia siis mulla kun meidän sissi-sipuli on tosi kova poriseen yöllä, onko muiden vauvat rauhattomia ja ähiseviä/puhiseviä ja välillä ihan kun vinkuisikin yöunilla? Päivällä niinkin hiljaa nukkuu, yöllä olen joutunut nousta kattomaan että onko vauva hereillä kun niin touhuaa käsillään ja jaloillaan ja pitää tosiaan niin kovaa mekkalaa.
Mites Nampulan mies? Synnytys voi venyä tosiaankin koko yön kestäväksi niin että mies pitäisi nyt saada kuntoon.
Meillä vauva on muuten ihan erilailainen eri iltoina, eilen ei kitissyt yhtään ja toissa ilta meni kurkku suoraan huutona yli tunnin ajan. 2 päivää olen antanut d-tippoja mutta aloitin 1 tipalla kun kaveri sanoi että niistäkin voi tulla masu vaivoja.
Jaksuja odottaville!!! :hug:
Joko olette pappia varailleet? Ajattelin soittaa huomena. Entäs rota-virus rokotetta, otattako vauvalle? Kallishan se on mutta me ajateltiin ostaa, 6 viikon jälkeen sen saa antaa.
Roosa meillä tyttö ei kitise niin paljon syönnin jälkeen kun annan tosi hitaasti korviketta ja röyhtäytän neljäkin kertaa syönnin aikana. Yks mikä auttaa rauhoittumaan on tutti suussa puolimakaavassa asennossa ja kyljellään tyynyn päällä sohvalla. Myös välillä se auttaa että otan tytön mahalleen oik käden päälle ja taputan pyllystä. Näitä keinoja meillä siis ja relatipat menee joka päivä 13-15 välillä. VOIMIA! Tiedän kyllä miltä tuntuu kun vauva huutaa nuppi punaisena ja ei rauhoitu millään.

Hormonihirviö ja sissi-sipuli
 
Roosa: voimia kovasti sinne itkuisen masuvaiva vauvan kanssa :hug:
Meillä pojan kanssa on kokeiltu mm.lämmintä kylpyä ja harsovaiposta lämpimiä (ei liian kuumia ettei polta) kompresseja masun päällä.Ne helpottivat ainakin joksikin aikaa.
Sitten poika pötkölleen masulleen tuohon polvien päälle köröttelemään.Vaunuihin rauhoittui aina, eli tärisevä liike kyllä helpottaa, ja jalkojen pumppaaminen niin että enimmät ilmat tulee ulos. Korvikemerkki vaihdettiin meilläkin ja sitten annettiin sitä kamomillateetä muutaman kerran päivässa niin johan loppu itkut ja vatsanvääntelyt. Röyhtäyttämisen HH jo mainitsikin, eli yritän useamman kerran syötön aikana röyhtäytellä poikaa. Vyöhyketerapiaa kannattaa varmaan kans koittaa jos pidemmän päälle vielä jatkuu, eikä muut konstit auta.

Niitä itkusessioita kun kuuteli pari viikkoa tuli totta tosiaan kauhea huonon äidin syndrooma.Nytkin kun poika joskus innostuu karjumaan ruokaa tarpeeksi raastavalla äänellä, tulee vähän äkkiä äidin töppösiin vipinää ja kiireellä tissiä suuhun :/ Sitä huutoa on aina niin hirveä kuunnella, vaikkei se vauvaa mitenkään ''vaurioita''.

Oletteko muuten tuttia antaneet jo vauvoillenne? Mun täytyy myöntää että jo 2 vkon iässä rupesin tuttia antamaan iltaisin kun vaan kitisi eikä meinannut nukkua millään. Tuollaista HH:n kertomaa ähinää ja äherrystä ja jalkojen sekä käsien vispausta on meilläkin useampana yönä tai lähinnä aamuyöisin. Siihen olen yrittänyt vähän sylitellä ja tuttia suuhun, niin rauhoittuu taas.

Yritin profiiliin laittaa pojasta kuvaa, mutta miks ihmeessä ei suostu menemään?? No yritän uudestaan vielä. Laittakaas tekin vauvakuvia mukaan! Olis kiva katella meidän aikaansaannoksia :heart:

Kitty
 
Esinnäkin voimia ja tsemppiä arkeen edelleen!

Vai laitettiin teillä toinen Almironille :/ Toivottavasti se auttaa! Tietysti vielä parempi olisi, jos maitoallergiaa ei olisi ollenkaan...

Annan pojalle Cavisconia pienellä espresso-lusikalla, johon mahtuu ehkä 2ml kamaa (normaaliin teelusikkaan menee n. 5ml). Se helpottaa närästystä ihan heti. Sitä ennen kannattaa röyhtäyttää hyvin, ettei caviscon tule pulautuksena takaisin. Se on aika viskoosia, vähän niinkuin löysää perusvoidetta (ja siltä se maistuukin :p ) Aluksi poika ihmetteli lusikkaa ja kakoi lääkettä takaisin, mutta jo parin kerran jälkeen se alkaa sujua. Vauvat tottuu "lusikkalääkkeisiin" äkkiä. Monesti laitan Disflatyl-tipat samaan lusikkaan (ne auttaa ilmavaivoihin) ja nekin siis annan lusikalla. Disflatylille toinen vaihtoehto on Cuplaton. Sen annostusta en muista, mutta Disflatyliä saa antaa 3x vuorokaudessa 13 tippaa.

Esikkoni oli refluksivauva ja muutenkin vatsavaivainen. Tässä hyväksi havaittuja keinoja

- hyvä röyhtäyttäminen (yleensä kuplia tulee useampi kun odottelee muutaman minuutin)
- nukuttaminen sitterissä pääpuoli kohollaan (jos on löysä vatsanportti, ei nouse maito ylös niin helposti)
- Caviscon ja Disflatyl
- Maidon saostaminen, jos pulautus on herkässä. Apteekista saa kliinistä ravintovalmistetta (tai oikeastaan rakenteenmuuntajaa), Thicken Up, joka on muunneltua maissitärkkelystä. Se liukenee lämpimään äidinmaitoon tai korvikkeeseen ja tekee siitä sakeamman. Olen muistaakseni kokeillut työpaikalla saostaa myös Almiron Peptiä ja Nutri Junioria (aminohappopohjainen korvike) ja onnistui niilläkin ihan hyvin.

-Ainu MAM ilmaventtiilipullo, joka vähentää ilman nielemistä
-Imettäessä kannattaa tarkistaa vauvan imuote, että on varmasti oikeanlainen eikä vauva hotki ilmaa
-Rintareppu tai kantoliina on hyvä apuväline, lapsi on pystyasennossa ja tyyntyy tai ainakin saa lohtua kun saa olla lähellä. Samalla omat kädet jäävät vapaaksi.
-LÄmmin kylpy rentouttaa ja helpottaa kakkaamista
-Vatsan hierominen kevyin, pyörivin liikkein myötäpäivään kylkikaarien alta (eli paksusuolen hellävarainen hieronta siis, vasemmalta alhaalta hierojasta katsoen ylöspäin, kylkikaarta myöten ja oikealle alas)
- Jalkojen jumppaaminen kun vauva makaa selällään (ilma tulee ulos)
-Vauvan makuuttaminen mahallaan pylly pystyssä (ilma tulee ulos)
-Vauvan lepuuttaminen mahallaan omien polvien päällä ja kevyt polvien täristys
-"Apina-asennossa" vauva makaa hoitajan käsivarrella. Siinä voi kevyesti heijata tai hieroa vatsaa toisella kädellä


Jaahas... Maitohuuto kuuluu! Kirjoitan lisää jos tulee mieleen! :wave:

Lampukka ja Poju huomenna 4vk :)
 
Taitaa olla kaikki muut odottajat jo lähteneet synnärille. :)

Itse nyt niin järsityttävän väsynyt, että vain pikaisesti kävin kuulumisenne läpi. Mutta siis yhteenvetona täällä sitä vielä ollaan. :headwall:

Ollut kovinkin hektinen viikonloppu ja olo aikas voipunut. Tänään aamusta soittelin synnärille, kun verta tuli aikas runsaasti. Mutta taisi olla vain todellakin veristä limatulppaa. Kun ei onneksi kauheasti pöksyyn asti tule, vessan käynneillä vaan.

HH, meillä mies on kunnossa. Ei ole enää huippaillut eikä muuta. Joten oli jotain ohimenevää, onneksi. :)

Mutta nyt tarvitsee itse mennä lepäilemään ja jälleen ajoissa nukkumaan että jaksaa jos tulisi lähtö, mutta taitaa olla turha toivo. :p

Nampula 40+2
 
Nostellaan taas hieman, ettei ihan pudota. Tai siis käytännössä minä täällä yksin putoa. :p
Taitaa nyt oikeasti olla Jiksu ja Ranjakin päässyt tosi toimiin. Mites Dooris, elä vaan mene etuilemaan. :D

Juu, täällä ei liman ja veren sekaisen vuodon lisäksi mitään oireita. Minä kun jo ehdin melkein valmistautua lähtöön. No joo, pari kipeetä supparia aina silloin tällöin. Ongelmana vaan se että ne ilmenee vain kyljellä maatessa... Kun asentoa vaihtaa tai nousee ylös niin siihen sitten jääkin kaikki. :headwall:

Aamusella piti oikein kaivaa doppleri esiin ja kuulostella, kun en pientä saanut millään hereille. Äänet löytyi ja hetkeä myöhemmin alkoi pikkuinen liikehdintäkin. Mutta kyllä saa välillä nyt todenteolla laskea liikkeitä, hiljainen on kaveri aina välillä. Joten siinäkin mielessä olisi parempi kun tulisi ulos.

Mutta mukavaa viikkoa kaikille!

Nampula 40+3
 
Pikakirjoitus

Meillä on jo nimi :attn: Eli eilen pidettiin ristiäiset :heart: Neitokainen käyttäytyi oikein mallikkaasti :heart:

Rotavirusrokote on ainakin meille tulossa eli seuraavalla neuvolakäynnillä laitetaan. Käsittääkseni maksaa noin 80 eur.

Viime yö nukuttiin taas tunnin-puolentoista pätkissä joten täältä vertaistukea valvomiseen! Maha-vaivat siis jatkuvat :'(
 
Aurinkoista huomenta täältäkin;-)

Nampula:
Turha toivo/pelko... Mitään sen suuntaisia oireitakaan ole vielä ollut, eilen äiti sentään sanoi, että minun mahani on sentään edes laskenut... Varmasti tässä menee vielä se neljä viikkoa, ennen kuin mitään tapahtuu... :/ Täytyy myöntää, että odottavan aika on tuskaisen pitkä |O

Viipukka:
Kiva, että ristiäiset menivät nappiin :hug:

Ei tässä ihmeempiä kun koitan keksiä jotain tekemistä taas tällekin päivälle, josko vaikka lähtisi kanssa vähän ulos tuon koiran kanssa ;)

Dooris ja Väinö 37+5
 
Ranja
Pikainen tervehdys.

Meille syntyi täydellinen poikavauva perjantaina 14.3 rv 41+3. Synnytys oli helppo, kipuihin riitti pcb ja ilokaasu. Ponnistusvaihe kesti kokonaisen minuutin :whistle: Päästiin kotiin jo eilen, huomenna käydään vielä osastolla tarkastuksessa ja otetaan vauvasta verikoe keltaisuuden varalta. Imetys sujuu jo hyvin, poika on oikea tissitakiainen. Oma maito riittänyt onneksi alusta saakka.

Tuntuu niin uskomattomalta että meillä on nyt vauva, niin ihana että pakahduttaa :heart:

Kirjoitan synnytyskertomuksen kun ehdin.

Nampulalle ja Doorikselle voima :hug:, toivottavasti pääsette synnyttämään pian. Kaikki odotus palkitaan moninkertaisesti kun vauva nostetaan ensimmäisen kerran rinnan päälle.

Ranja ja pienimies 3pv
 
Onnittelut Ranja pikku-pojasta :flower: :heart:

Täällä myös rähjäävä pikku mies =)
Ilmavaivat vaivaa pikkuista... jalkajumpat auttaa aika hyvin. Öisin tosiaan sängystä kuuluu kauheeta ärinää ja örinää. Jalat ja kädet viuhtoo menemään.
Huomenna on neuvola ja täytyy kysyä mitä ne täällä antaa masuvaivoihin ja sit kiireen vilkkaan apteekkiin hakemaan helpotusta vaivoihin.
Nykyään herätään 1-11/2 välein syömään, aika lailla on tällä äitillä univelkaa. Tutia on yritetty tarjota mut eipä sitä kauaa ime ku sylkäsee pois suustaan.

Jaahas nyt kutsu käy taas... =) palaan taas paremmalla ajalla kirjoitteleen.

Profiilissa on kuva meidän aikaan saannoksesta :heart:

Mai
 
Onnea Ranja!!! :flower: :flower: :flower: :heart: :heart: :heart: Kateellisena luen noita helppoja synnytyksiä, pitäs varmaan kirjoittaa munkin synnytys tarina mutta taidan laittaa sen vasta sitten kokonaisuudessaan kun kaikki on saaneet vauvansa syliin...ei ole kovin mukavaa kerrottavaa se loppuvaihe.
Ole onnellinen että tisumaitoa riittää, minä kateellesena kun neiti syö vain n.4 kertaa tisua ja muuten menee pullosta, silloin kun alkaa tisulle niin imee kyllä tyhjäksi asti eli on aivan pehmoinen tisu syönnin jälkeen.
Meillä oli tytölle annettu tutti jo laitoksella 2 yönä kun oli niin kovasti kitissyt mahaansa, tykkää kovasti tutista ja imuote on kova kun ottaa tutin pois suusta.
Miten mulla on sellanen kuva että se 2-osainen rotaviirus rokote maksaisi yli 150e, oonkohan ihan hakoteillä????

Hormonihirviö ja sissi-sipuli kohta 3 viikkoa (äkkiä se aika menee...)
 
Ranjalle hurjan paljon onnea prinssin johdosta :hug:

Me otetaan kanssa rotavirusrokote.
HH: Olet oikeassa, se on kaksiosainen ja maksaa n. 150?. Eikä mistään saa mitään takaisin, mutta silti me otetaan se. Olen nähnyt rotaviruksessa esikoisemme, niin ei kiitos toista kertaa.

Mai: Meillä auttoi masuvaivoihin Cuplaton-tipat. Ei meillä kovasti ole itketty, mutta neuvolalääkäri sanoi että täällä on ilmaa masussa, niin helpotettiin pienen oloa.
Pari tippaa nännin päähän ennen syöttöä, niin menee hienosti masuun tipat.

kuu-ukko ja poju 7viikkoa
 
Oltiinpas pudottu jo toiselle sivulle.....
Jokos olette vauvoja nukuttaneet ulkona? Meillä neiti nukkuu tänään ekaa kertaa viileämmässä eteisessä, laitetaan patteria pienemmälle niin ei ole liian raaka alku pienille keuhkoille enkä jos veis suoraan ulos vaikka täällä onkin nyt aika lauhaa siis jopa 3 astetta lämmintä.
Ajateltiin mennä pääsiäisenä ekoille kyläily reissuille anoppilaan ja mun vanhemmille, neuvolassa mennään käymään torstaina. Kuinka useasti noita neuvola käyntejä alkaa olemaan?
Kuu-ukko mää sain noita cuplaton palleroita sairaalassa kun leikkauksen jälkeen masu turposi ja oli kipeä, pitää ostaa vauvallekkin noita tippoja jos niistä on kerran apua. Samalaista tuotetta on muuten myytävänä halvemmalla eri nimisenä sanoi kätilö siellä sairaalassa.
Meillä on hyvä puoli että kaupunki antaa vauvalle 400e lahjakortin niin ostetaan se rotaviirus rokote sillä, on muuten suun kautta annettava ettei tarvi pistää.
Varasin eilen papin ristiäisiin, on ollut meidän kummankin rippipappina ja vihkiny meidät (ja sukua haudannut)
Nyt vauva kutsuu...

HH
 
Sylin täydeltä onnea Ranjalle pikkumiehestä ja helposta synnytysestä! Kyllä se on vaan niin maailman pysäyttävä hetki ku senoma käärön syiin saa ensimmäisen kerran :heart: Ihanaa vauav-arkea teidän perheeseen.

Jokohan Amodini kotiutuu pian....ja Jiku ?

Nampula : VIELÄ SIELLÄ :eek: ja limatulppaakin tullut jo monta päivää.....no ei pitäs kyllä tuosta kauaa enää mennä. Hus hus siitä..kohta Doors kiilaa susta ohi :x

Mai: oih miten ihana lutunen poitsu sulla prohviilissa :heart: Teilläpä heräillään usein syömään :headwall:

Mulla näyttää siltä että oikean rinnan maidontuotanto on tyrehtymässä :'( en tiedä mistä voisi johtua.Päivät yritän imettää normaalisti, mutta poika ei jotan syystä vaan saa siitä rinnasta mitään irti, ja karjuu sitten nälkäänsä ja on pakko vaihtaa toseen tissiin ja vielä monesti saan antaa 50ml lisämaitoa pullosta päälle että on tyytyväinen´. Jopa yönkin jälkeen tuo oikea rinta on edelleen ihan pehmeä/tyhjä kun taas vasen on ihan maitoa tännä :/ Tietääkö kukaan mistä voi johtua. Rintapumpulla olen yrittänyt stimuloida päivälläkin mutta ei sieltä sa pumppaamallakaan kui korkeintaan 20m.

Rotavirus rokottetta harkitaan täälläkin.Täytyypä ottaa selvää mitä maksaa

Kitty ja minimies 5vkoa+ 4pv

 
Kitty Mulla on kans oikea rinta outo. Se on pienempi ja löysempi kuin vasen rinta. Sieltä kuitenkin maitoa tulee, kun tuo liivinsuojus on aina märkänä, kun olen toisesta imettänyt.
Vaavi jotenkin karsastaa sitä rintaa ja alkuun, nokkii ja hakee tissiä ja kun on sen suuhunsa saanut, irvistelee ennen kunnon imua.

Mikähän aiheutaa kovan puklimisen? Vaavi puklii välillä tosi runsaita määriä, mutta ei sentään ihan kaaressa.
Pitääkö tässä vielä alkaa cavisconia (?) antamaan?

Haalistunut ja Vaavi
 
Heissan! Pikaisesti koitan kirjoitella. Toinen poika makaa sylissä tyynyn päällä ja toinen pötköttää sängyssä.
Ensinnäkin Ranja Onnittelut ihanasta pojasta koko perheelle :heart: :heart: :heart:
Poikavalta näköjään on täällä meidän ketjussa.
HHkyselit nukutaanko ulkona. Olen joskus lenkin päätteeksi jättänyt kopat terassille pöydälle kun meillä ei tuplarattaat mahdu pihan portista =) Terassi onlasitettu ja pikkuisen ulkoilmaa lämpimämpi muttei paljon. Kyllä pojat siellä viihtyy. Tosin meillä etelässä ei ole enää pakkaskelejä juuri ollut.
Hui, puhuitte ristiäisistä. Me käytiin viime viikolla isyyden tunnustamisessa ja ristiäisiä ei ole edes suunniteltu. Pitää kai alkaa seurakuntaan soittelemaan.
Vatsavaivoija on edelleen täälläkin mutta hiukan on rauhoittunut. Cuplatonia annan ja eilen ostin vielä gavisconia kun toinen poika pulauttaa reilusti kaiken syömänsä.
Mulla on kova imetysstressi kun toinen syö nyt Almiron peptiä niin toiselle koitan ahkerasti antaa rintaa. Joskus vaan käy niin, että ei ole yksinkertaisesti aikaa imettää jos on yksin. Toisen raastava itku ei ole kivaa kuunneltavaa kun toinen on rinnalla. Silloin kun molemmat pojat on nälkäisiä annan toisellekkin pullosta NANNIA.
Nyt meillä on hiukan ummetusvaivaakin.. Onko vinkkejä helpottamaan pikkuisen ummetusta?
Haalistunut Tuo pukliminen voi olla jonkinsorttista refluksi vaivaa. On yleisempää poikavauvoilla kuulemma. Kaverin vaavi sai siihen prepulsid nimisen kuurin ja se helpotti. (reseptilääke, tarvii lääkärin tutkimuksen) Hotkiminen voi myös aiheuttaa vaivan. Niin ja eikös kunnon röyhtäyttäminen myös auta pukluihin?
Mai ja kitty Kerrassaan ihanat ulkosuomalaiset pojat teillä :heart:

Onkohan Nampula jo päässyt tositoimiin? Tsemppiä vielä kaikille mahan kanssa oleville.
Kohta on kaikilla vauvat kainalossa ja päästään tosissaan keskustelemaan ihanasta ja joskus myös raskaasta vauva-arjesta.
Meillä on muuten mennyt yllättävän hyvin kolmisin poikien kanssa tämä viikko :) :)

ROOSA JA POJAT
 
Heippa!

Mulla kanssa maidon tulo näyttää hiipuvan...
Ostin eilen rintapumpun ja siinä toivossa että saisin pakkaseen maitoa ja että voisin yöllä syöttää pullosta kun tissillä syödessä menee koko yö...
Sain vain pumpattua molemmista rinnoista 20milliä maitoa. Sehän on aivan onneton määrä mitä sieltä tulee. Ei ihme että meillä on yölläkin herätty tunnin välein syömään kun poika ei saa tarpeeksi maitoa.
Viime yö meni syöttäessä ja koko aamu 7-12 syötin poikaa ja aina vaan tuntu olevan nälkä.
Soitin miehelle ja se lähti töistä kesken kaiken tuomaan vastiketta NAN- nimistä ja poju veti sitä 100milliä. Reppana ollut nälissään yön ja koko aamun. Nyt se nukkuu tyytyväisenä ja masu täynnä.
Mistähän moinen maidon tyrehtyminen/vähentyminen saattaa johtua?

Saatiin masuvaivoihin Semper magdroppareita, jota annetaan 5 tippaa/päivä.

Me saatiin varattua kirkko ristiäisiin 26. huhtikuuta. Meinas olla vaikea saada, täällä ollut baby puumi ja kirkko oli aika varattuna. Saatiin järjestettyä Suomea puhuvan papinkin meille.
Nimi asia päätettiin eilen. Täällä on tapana että vauvalla olisi nimi valmiina jo ennen ristiäisiä. Joka paikassa sitä jo kysellään neuvolassa ja isyystunnusta tehtäessä olisi pitänyt niille nimi jo antaa ja se täti on soitellut jo kaks kertaa meille että joko se pojan nimi on päätetty. Eilen sit saatiin tosiaankin se asia päätettyä että sai lähettettyä pojun nimet sitä tarvitseville. Täällä ollaan aika hätäsiä nimen suhteen, en muista että suomessa olisi samaa kiirehtimistä.

Eilen oli neuvola ja poju painaa jo 3915g ja 53cm pitkä =)
Me ollaan käyty viikon välein neuvolassa. Kai ne kerrat kohta alkaa harvenemaan, alkuun käyntejä on useampia.

Eilen tuli IVF:ltä kysely että kuinka synnytys meni,milloin syntyi,vauvan mitat,vauvan nimi! jne...
Laitoin heille vastaukset menemään ja kuvan pojusta. Ja mä onneton lahopää unohdin laittaa kiitokset menemään heille eli vastasin vaan pelkkiin kysymyksiin. Täytyy varmaan laittaa erillinen kirje/kortti menemään ja kiitellä jälki käteen.

KITTY: Sulla kanssa ihana nappisilmä profiilissa :heart:

Laittakaan muutkin kuvia, niitä olisi kiva katella.

Mai + poju 3vk+3pv
 
Valtavasti onnea Amodinille tytöntylleröstä :saint: :heart: Ihanaa kun saatiin lisää vaaleanpunaista ''tyttöenergiaa'' tähän pinoon =)
Tulehan kertomaan kuulumiset kun kerkeät. Tuttua on nuo hormoonien heittelyt... mulla on monesti tippa silmäkulmassa kun ihastelen nukkuvaa ja tuhisevaa pikkuista, ja nuuhkin sitä ihanaa vauvan tuoksua. Ah, nämä viikot menee tosi nopeesti, ja mua on ruvennut jo ahistamaan töihin paluu toukokuussa.Ei raaskis millään jättää toista toisten hoidettavaksi :'(

Hirveä päänsärky vaivannut tänään.Poika tankkaa päiväunta jo 4 tuntia putkeen, ja mä vaan roikun täällä koneella kun en osaa nukkuakaan, ja illalla pari tuttavaa tulossa poitsua kattomaan.Pitäis jaksaa siivota ja käydä edes suihkussa mutta olo on niin vetelä :/

Olen yrittänyt tankata vettä joka välissä,ja kaivoin jopa kaapin pohjalle unohtuneen Weledan imetysöljyn, josko niistä olisi apua maidon herumiseen. Kyllä ihmetyttää minuakin moinen tyrehtyminen.Täytyy ilmeisesti soittaa kätilölle ja kysyä kun täällä ei ole sitä neuvolaakaan mistä kysyä asiaa.

jospa sitä ottaisi sitten itteään niskasta kiinni ja rupeis tässä luuttuamaan nurkkia. :/

Kitty
 
Onnea Amodinille tytöstä! :flower: :heart:

Te, joilla tuntuu tyrehtyvän maidontulo, oletteko kokeilleet mammateetä? Siitä on kuulemma hurjasti apua maidon nousuun.

Meillä oli tässä neuvola ja Vaavin paino oli hurjasti noussut viime kerrasta ja pituutta tullut 3 senttiä lisää. Ihan hurjalta tuntuu, että noinkin hyvät tulokset pelkällä tissimaidolla.

Masuvaivoihin neuvottiin Disflatyl-tippoja. Kuulemma ruokakin pitää pureksia todella hyvin, koska minun nielemät ilmat myös menevät maitooni. :LOL:
Ja minulla kun on ollut tapana hotkia ruuat, kun pikkuinen on huhuillut minua usein juuri ruoka-aikaan. :eek:

Saatiin Rotavirusrokotteeseen resepti. Saa nähdä kuinka paljon ne täällä apteekissa maksavat. Se rokote annetaan ensi kuussa.

Haalistunut ja Vaavi
 

Yhteistyössä