***Kesäkuun Vauvat 2008***Tammi

Heippa pitkästä aikaa vai kenties ihan ekaa kertaa?!

Viikkoja nyt 16+5 tai 17+1 riippuen uskonko itseäni vai ultraa :D Liikkeitä ei tunnu, vaikka tämä on toinen lapsi (4.raskaus). Olen käynyt lukemassa teitä, mutta en muista olenko kirjoitellut ollenkaan. Keskenmenon jälkeen plussanneiden ketjussa olen jonnin verran kirjoitellut.

Laskettu aika on 18.6. ja synnytyssairaala NKL. Esikoisella ikää 1v8kk. Ikäeroksi tulee 2v1kk.

Ultrassa olen käynyt jo 3 kertaa (varhais, neuvolalääkäri ja np). Ja sydänäänet kuullut kolmesti ja ne hakkaa sellaista 150x/min.

Meillä oli tässä hieman vaikeita aikoja perheessä joulun aikana ja paino putosi useita kiloja ja olen nyt aika tarkalleen samassa kuin ennen raskautta kun lähti alkuturvotuksen tuomat kilot pois ja ehkä vähän enemmän. Maha on aika pieni, makuulla on kyllä jo navan korkeudella kohdun pohjama. Esikoisesta olinkin ihan valas ja painoa tuli 20kg joten jotain rajaa voisi ollakin tällä kertaa. Tosin kyllähän ne kilot kuitenkin ajan mittaan lähti.

Esikoista imetin 8kk, josta täysimetystä 4kk. Maitoa tuli runsaasti, vaikka synnytys käynnistettiin ja päättyi sektioonkin kaiken lisäksi. Esikoinen oli ja on todella terve ja helppohoitoinen kaveri, toivottavasti toinen samaa luokkaa ;)

Supistuksia on ollut pari viikkoa varsinkin seksin/orgasmin jälkeen. Muista esikoisesta saman kun maha vetää aivan kivikovaksi möykyksia, ne on niitä harjoitussupistuksia kai. Tosin ekasta ne alkoivat vasta varmaan viikolla 25+.

Toivottelen kaikille ihania talvipäiviä masuja kasvatellen!
 
Venla-05: Sehä siin etten tiiä onko suppareita...vaik tää 4 raskaus nii miul ei keltää aikasemmi oo ollu tällast.Ei liitoskipui nää ollenkaan.
Sain lähetteen virtsakokeeseen jos vaik tulehdus ja jos pahenee kivut nii sit päivystyksee.
Nyt on selkäkin jo kipee,mut se varmaa kipeyty miun hiippailusta ku joudun kävelee ihan varoen joka askelta miettien.

Nyt kittaan teetä jotta iskis pissihätä ja pääsisin sen näytteen antamaan :D
 
Ursulainen: toivottavasti kaikki hyvin. Just jostain tollasesta tulehduksestahan voi supistuksia tulla. Toivotaan, että teillä pikkunen vaan kasvaa kovasti. Ja ei nyt tähän varmaankaan liity, mutta meidän kaikkien tulevaisuutta ajatellen mun kaveri kerto hyvän vinkin. Eli jos pikkasen supistelee ennen aikasesti, kannattaa kokeilla juoda vettä. Nestehukka aiheuttaa nimittäin supistuksia. Oli minulle ihan uusi tieto.

Rypäle: Mä tunsin esikoisesta liikkeet tosi aikasin varmaan rv15-16. Nyt mulla on rv16+5 ja todella todella pieniä häivähdyksiä vain yhä edelleen. Näitä pikkusia hipasuja on tullu jo monta viikkoa, mutta eivät yhtään voimistu. En tiedä, että onko istukka edessä kuten Venlalla, mut pikkasen alkaa pelottaa. Neuvolaki on vasta ens viikon lopulla. En olis yhtään huolissaan jos en viimekskään olis tuntenu aikasin. Sehän on ihan normaalia, että liikkeet tuntuu esikoisen odottajalla vasta rv20. Eli sulla ei varmasti syytä huoleen.

Muuten täällä elämä kulkee samaa rataa. Tyttö on 10,5kk ja on nyt alkanut pikkasen kävelemään. Kohta saan siis mahani kanssa juosta pää kolmantena jalkana sen perässä. On nimittäin todella kova menijä.
Eipä tuo tyttö osaa aavistaa, että kesällä meille muuttaa uusi ihminen ja huomio puolittuu. Saa nähdä miten meitin käy.

Mukavaa viikon alkua kaikille. Ja särkyilijät ja kipuilijat toivon teille kivutonta viikkoa ja tietenki muillekkin. Niin ja tietysti paljon ihania sydänääniä, ultrakuvia ja potkuja masuista kaikille.

emilija 16+5
 
Ursulainen:toivottavasti kaikki on hyvin :hug:
Ja jos yhtään tuntuu siltä niin mee vaan päivystykseen,vaikka vaan oman mielenrauhan takia!

Meillä olis ylihuomenna rakenneultra...Miten noi ultrat aina jännittääkin näin paljon.

Bamse 18+3
 
Heippa :wave:

Selkä juilii, enää ei kye kumartumaan eteenpäin,
kun jokin on jumissa... ugh... ihana yrittää nostaa
jotain taikka siivota.
Meidän apina on aika levoton matkustaja..
Aika useasti liikkuu, taitaa olla nappula
isänsä kaltainen :heart:
Oli kyl mukava, kun tuo ukkokin kotiutu eilen,
hassua vaikka se oli hetken poissa
ni kerkes jo ikävöidä.. :)
Sainpa kuitenki siivottua kämpän katosta lattiaan,
mä kun en osaa tehdä mitään jos herra on kotona...

Ursulainen: toivotaan, että kaikki on hyvin :)

Vivvi :heart: puhna 18+1
 
kaikille uusille tervetuloa mukaan:D

isomman naikkosen synttärit vietetty viikonloppuna ja vieraita tasan 1 joka vei neitokaisen kaupungille syömään,muut vaan vaivautuivat lähettämään paketit.. :/ noh ehkä tää välimatka tekee sen kuitenkin ettei tänne viitti niin "usein" lähteä...

meillä alotettiin tänään nuorimmaiselta tuon pullon vierottaminen ja hienostihan tuo äsken (kylläkin vasta..) nukahti omaan sänkyynsä ilman kitinöitä..saas nähä miten sen yöpullon kanssa.. :whistle:

puuduteista/kivunlievytyksestä oletteko aatelleet mitä otatte??

mulla on olly esikoisesta ja kolmannesta se epiduraalipuudutus ja sitä sai kiljua koko ajan lisää.tokasta kerittiin kerran antaa kohdunkaulan puudutus mutta sen vaikutus oli kerinnyt lakkaan kun likan pöngersin pihalle :/ neljännestä sain sen spinaalipuudutuksen ja sen on hyvä..aattelin sen ottaa se nimittäin vie kivut sitten ihan kokonaan pois..suosittelen ;)

ursulaiselle halaukset :hug: toivottavasti kaikki on hyvin..

rypäle mä tunsin esikoisen liikkeet vasta rv 19 ja tokasta+kolmannesta 17 neljäs oli 15 ja tää viides nyt jo 14 :heart: :heart: :wave:

tuire ja mini 16+3 :heart: :heart:
 
Tänään on neuvolassa käyty ja sydänääniä kuunneltu :heart:
Neuvolatäti siinä pikkaisen jo tyttöä veikkaili :D Saa nyt sitten nähdä.
Kaikki oli hyvin, hemoglobiinikin pysyny kohtuullisena niin ei tarvia ainakaa vielä huolehtia lisäraudasta. 60kg on nytten sitten saatu rikki, huhhuh, tuntuu hurjalta vaikkei painoa kovinkaa paljoa oikeasti ole lisää tullut :D

kivunlievityksestä En oikein tiedä :O Esikoinen kun on kyseessä niin en oikein osaa edes kuvitella millaisia kipuja sitä joutuu sietämään. Lähinnä kuitenkin kivuista pelottaa repeämiskivut jostain syystä. Pelkään tuota repeämistä ja välilihan leikkausta muutenkin todella paljon :( En sitten tiedä mikä kivunlievitys noihin mahdollisesti auttaisi. Onneksi tässä on kuitenkin vielä aikaa.

Menhit ja Ella-Viljami rv 19+0
 
Helou :wave:

En tainnut vielä eilen kirjoittaakaan, eilen tuntuivat ensimmäiset KUNNON tömäytykset massusta :heart: Tytön (ja miehen ;) ) päiväuniaikaan katselin telkkaria ja sitten se alkoi, viisi varsin napakkaa tömäytystä ihan yhteen kohtaan. Hymyssäsuin kuljin sitten loppupäivän :)

Kivunlievityksestä en osaa sanoa vielä mitään, esikoisesta sain epiduraalin "alkuannoksen" ja anestesialääkäri aikoi hetken kuluttua tulla laittamaan kipupumpun jatkoa varten, vaan eipä tuota oo näkyny vielä tänäpäivänäkään :D En oikein osaa sanoa, kuinka paljon tuossa puudutuksessa oli enää (tai vielä ) ponnistusvaiheessa ytyä jäljellä, sen muistan, että mulla supistukset siirtyivät sitten nivustaipeeseen, tuntui ihan kuin joku yrittäisi repiä jalkaa irti aina supistuksen tullessa :/ Mutta oikeastaan sekin tuntui vaan inhottavalta, ei sattunut tms. Tulevaa synnytystä en ole vielä miettinyt, katsellaan sitten mitä tarvitaan vai tarvitaanko mitään ;)

Kohta pitäisi lähteä viemään miestä lentokentälle, lähtee taas viikoksi työmatkalle. Ihan hyvä vaan, saanpahan nukkua rauhassa :ashamed:, mies nimittäin kuorsaa mahdottomasti.

Hulda rv 16+0
 
Kiitoksia kaikille huolehtimisesta ja haleist yms :flower:

Käin pissiin purkkiin ja huomen saan vastaukset. Tän pvän oon huilinu ja melkei maannu,mut aina kävelles alkaa noi kivut. Ehkäpä ne sit on vaa jotai kohdun kasvukipui....toivotaan.
Meen päivystykseen jos olo pahenee tai jotai muuta ilmaantuu.

Mymmy myy: Meil kerra käi typyn synttäreil nii ettei tullu yhtään vierasta...ooteltiin vaa pvä herkkujen kaa kun kaikki ei ees vaivaantunu ilmottamaan jotteivät tuu :(
Tyttö tais olla sillo eskarilainen joten ymmärsikin jo asian...tais jopa äitiltä itku päästä typyn puolesta.

Nyt heittämään halkoi kattilaan jotta torppa pysyy lämpösen ja sit taas jalat oikoselleen ja lepoa.
 
Heippistä!

Tänne tuli vihdosta viimein talvi, kyllä on ihanata kun lumi valaisee ja pääsee ipanaisen kanssa pulkkailemaan :D
Masussa koputellaan ja tömistellään. Liikkeet tuntuvat etenkin kohdun sivuilla mutta myös päällä :heart: Kyllä tää on ihan parasta! Näistä ensi hipaisuista ja selvemmistä liikkeistä tuonne lähemmäs rv 30 on helppo nauttia, kun tulokas ei vielä murjo kylkiluita hajalle :xmas:

Synnytyksen kivunlievitystä en oo vielä suuremmin miettinyt... Esikoista pukatessa aloitin ilokaasulla ja lopulta sain epiduraalin kahteen otteeseen, joka olikin kuin taivas maan päällä, kovat kivut poispyyhkäistyt. En pistä tälläkään kertaa vastaan jos sitä troppia tunnen tarvitsevani... Spinaali toki vois näin uudelleensynnyttäjänä olla toinen varteenotettava vaihtoehto. Katsotaan kuinka akan käy sitten kesäkuussa =) Sitä kun on mahdoton ennustaa kuinka synnytys etenee ja siksi en sitä suuremmin suunnittele. Tällä kertaa vaatimaton toiveeni olisi kyllä, että vaavi päättäisi tulla maailmaan lähempänä rv 40:ä kuin rv 42:a ja painokin vois alkaa kolmosella.

Pitänee masukuvaa päivitellä tänään illemmalla, kasvaa silmissä :D

Tyttö kiukuttelee joten :wave:

Kylkiluu ja masumuumi tasan 17
 
Tänään oli neuvola ja paniikki hellitti kun hoitsu oli niin rauhallinen. Sanoi vaan että on aikaa ostella kaikki tarvikkeet ja että ens neuvolakäynnillä täytetään kelan paperit...
:)

Voi että... me ollaan muuttamassa toukokuun alussa johonkin (?) ja tekis niin mieli ostella jo kaikkia tavaroita ja muuta mut ei hirveesti ainakaan kalusteita voi kun ne pitää kuitenkin sit muuttaa... hoh. Mut jos mä tänään menisin ostamaan jotain kivaa... vaikka jonkun pinen bodyn... :p

Vaunutkin pitäis ostaa... mut ei mitään hajua et minkälaiset olis hyvät? Mä ajattelin et sellanen pehmee kantopussi olis hyvä mut nyt täällä on paljon kovan kantokopan puolestapuhujia...

Tänään neuvolassa kuunneltiin pikkuisen sydänääntä ja kuulu taaskin hiljaa.. mutta todennäköisesti istukka on edessä ja siitä syy. Kovasti odotellaan että eskomarjatta alkaisi liikkua niin että äitikin sen tuntisi... :heart:
 
ElinaMaria: minä kannatan pehmeää kantokoppaa vaunuihin. Minusta mukavampi pienen vauvan maata pehmeälaitaisessa. Meidän neiti kyllä oli pitkään sirpakka, ja mahtui siihen pehmeäänkin kauan makaamaan.

Mulla eilen ja tänään omituisesti vihlonut molemmista nivusista ja on pientä kipua myös istuinluissa? vai mitkä lienee tossa ihan alhaalla... välillä täytyy ihan koukussa kävellä vähän aikaa. Oisko ne niitä liitoskipuja? Tietäskö joku. Mulla neuvola keskiviikkona, niin täytyy kysellä. Tauno kovasti liikuskelee.

Venla ja Tauno 19+1
 
Täällä on koko perheen voimin podettu flunssaa ja palstan eurailu on jäänyt.En sit jaksanut kaikkia tarkkaan lukea kun pikkumies on itkuinen..Lyhkäsesti.
Kestovaippailua en aio kokeilla, en jaksa!!
Vauvan vaatteita en aio hommata ennakkoon...sillä sukupuolihan meillä selviää vasta synnärillä..Jos sattuis tyttö niin sit kipin kapin kauppaan :)
Painoa tullut ehkä noin 4 kg...varmaan neuvolan tädistä liikaa..hihhih..
Ja ehkäisy...no jaa..ajattelin pyytää sterilisaatiota, koska ikä ja lapsi luku sit täynnä.Sekin tuntuu aika kornilta sillä takana lapsettomuutta liki 10 v.Mutta sepä jää sit nähtäväksi..
Olikohan siellä vielä muuta ;)
Joo ja tuplarattaat ostetaan sit kun vauva sylissä sekä autoon kaukalo.
Ei varmaan muuta paitsi hoitopöytä tai sängyn päälle laitettava taso.
Mutta nyt pojulle puuroo.....

Ansku rv 17+1-
 
Heippa!!
Ihmettelin kovasti kun kukaan ei muka kirjoitellut mitään viikkoon mutta tänään vasta hokasin että ollaan siirrytty eri paikkaan, tammikuuhun!!! Monesti päivässä kävin tuolla "joulukuun osastolla" toivoen että joku olisi jotain kuulumisia kirjoitellut... Ja täällähän on tekstiä monta sivua :)
Liikkeet tuntuu itselläkin päivä päivältä voimakkaammin, ja pientä supistelua olen havainnut töissä. Kahdesta edellisestä lapsesta ei vaan supistellut yhtään ennen synnytystä, on nämä raskaudet niin erilaisia...
Onko jollain muulla tullut jo tässä vaiheessa suonikohjuja?? Mulla ne vaivaa jo nyt, ja siitä on "siellä..." Varsinkin rasituksessa ne jomottaa inhottavasti ja tuo painon tunnetta koko alapäähän.
Mulla on aina raskaana ollessa kauhea stressi painosta, ja silti kun tulen raskaaksi, alan syödä kaikkea epäterveellistä paljon enemmän kun normaalisti. Painoindeksi oli nyt 22 joten suht normaalipainoinen olen mutta raskauskiloja kertyi aiemmista raskauksista 20!!! Sain ne kyllä pois mutta työtä se vaatii. Samoin liikuntaa harrastan koko raskauden ajan tosi paljon mutta kyllä painoa vaan tulee sittenkin koska syö epäterveellisesti. Nyt on 17. viikko menossa ja 3 kg tullut.
Tein kyllä uuden vuodenlupauksen: koitan olla koko tammikuun ilman karkkia ja pullaa/leivonnaisia, jätskiä saa pienen palan ottaa kun oikeain sokerihammas kolottaa. Nyt on 7. päivä ja hyvin on pitänyt, toivottavasti mulla on niin hyvä itsekuri että jaksan kuun loppuun ja siitä eteeen päinkin makeaa kohtuudella.
Vatsa on kasvanut jo paljon mutta mulla se alkaa niin ylhäältä että mammahousut ei oikein pysy vielä ylhäällä ja tavalliset housut on epämukavat jalassa. Pitää varmaan kulkea muutama viikko jumppatrikoissa ja miehen verskoissa.
Kolmas neuvola parin päivän päästä, toivottavasti kaikki siellä hyvin!!!
Onko joku käynyt rakenneultrassa 4D:nä? Mua jotenkin se kiinnostaisi kun en ole aikaisemmista ollut ja ajattelin että tämä olisi viimeinen lapsi. Mies haluaisi tietää sukupuolen ja itse ehkä en, mutta se varmaan selviää väkisinkin 4D:ssä, vai kuinka?? Kahdesta vanhemmasta lapsesta ei sukupuolta edes kysytty missään ultrassa ja kun meillä nyt on jo poika ja tyttö, sen periaatteessa voisi nyt kysäistäkin...
Hyvää alkanutta vuotta 2008 kaikille minunkin puolestani!!!!
Valmet 16+3
 
Alkuperäinen kirjoittaja Miss Piggy:
Alkuperäinen kirjoittaja wiivi84:
oonko mä ollu liian kauan poissa kun mut on poistettu listaltakin!?!?

no eip siin mitään.
Kyllä siun nimi on tuolla listalla. Niitä listoja on vaan nykyään kaks, kun nimiä on jo niin paljon. (ekassa listassa la 1-15.6 ja tokassa 16-30.6)

:D
kiitos tiedosta...en löytänyt meinaan toista listaa...tai huomannu
 
oon vaan käyny lueskelee teijän juttuja mut en sitten oo oikeen muistanu/ehtiny ite kirjotella joten nyt ajattelin vähän mäkin kirjotella..

mistäs kaikesta täällä on ollu puhetta...niin no vaatetta oon alkanu vähän kirppiksiltä ja ale-myynneistä hommailee ja pieni laatikollinen on jo bodeja ja puolipotkiksii kaapissa :D
sitterin huusin huutonetistä aikas halvalla ei oo vielä tosin tullut,toinen sitteri saadaan veljeltä niillä kun ei sille enää ole tarvetta..(meillähän siis tulossa kaksoset että sen takii kaikkee tarvii tuplate ;) )
vaunut ois varmaan seuraava isompi hankinta muutama vaihtoehto on tai sit käytettynä jos löytyy, en tiiä missä vaiheessa ne kannattais ehkä odottelen vielä muutaman viikon jos sitte rakenneultran jälkeen.. =)
kaikkea pitäs ostaa ja vielä tuplaten ja toisaalta ei vielä uskaltais ku on kuitenkin vasta puoliväli menossa.
mitäs jos loppuvaiheessa joutuu vaikka vuodelepoon eikä voi enää sillä tavalla pyöriä kaupoissa..no on tää vaikeeta :p
kestovaippailuun en taida lähteä oon sen verran laiska ja mukavuudenhaluinen :D sori kestoilijat!
.....nii ja jos pääsen synnyttää normaalisti otan kaiken kivunlievityksen mitä tarjotaan :D
eiköhän tässä nyt hetkeks..en osaa näköjään kirjottaa lyhyesti!
 
Tarkistakaa teitonne...

Eli tervetuloa tänne kesäkuisiin ja tosiaan kaikki uudet ja kaikki päivitystä tarvivat, mulle yv:nä...

On niin kiwaa ku tämä porukka suurenee!!! :heart:
Mun piti jo tehdä uusi toinen sivu että mahtuu....
Merkatkaa otsikkoon kumpaan listaan kuulutte, baby vai baby2...niin olis helpompaa... =)listat menee pvm kohtasesti, eka 1-15-6, toinen 16-31.6


http://www.geocities.com/kesavauvat08/baby
http://www.geocities.com/kesavauvat08/baby2

 
mulla alkoi perjantaina 7päivän loma kun töissä huoltopäivät, eli koko paikka kiinni ma-pe...mutta mulla oli vapaa vkloppu, niin sain pari päivää lisää =)

Täällä kaikki on kyllä menny erittäin hyvin ja masu vaan kasvaa...eipä oikein muuta oireilua ole ollut kun pieni päänsärky...jota en edes jaksa edes miettiä..
On tämä kyllä uskomatonta, kolmen viikon päästä olen puolessa välissä!!..
Meidän kotidobblerilla on kyllä kiwa kerran viikos aamull kuunnella kuinka se taavi-onni-lotta sielä liikkuu, ihania tömähdyksiä kuuluu ja tietysti ne sydänäänet :heart: :heart:
Liikkumisen tuntoja mulla kyllä on mutta ei vielä niin että kädellä tuntuis...
 
en miä ainakaan löytäny sua listalta...mut eiköhän sydänkäpynen sen hoida =)

tein eilen ekan kestovaipan. Se oli S-kokoo, mut minusta siitä tuli hirveen iso...meni just hätään meidän 3-v neidillekin päälle? Mistähän löytyis sen XS-koon kaavat? Ja kannattaako se lisäimukerros, jonka meinasin tehä harsosta, tehä suorakaiteen muotoseks vai tiimalasin muotoseks? Oon ihan käsi näissä hommissa mut onhan täs aikaa viel opetella :ashamed:

Venla ja Tauno 19+2
 

Yhteistyössä