~KesäMassut 2007~

Heipä hei TOSI pitkästä aikaa kaikille! Niin suureksi on joukko kasvanut etten ihan kaikkia viestejä käynyt lukemassa, vielä ainakaan. Uusille tervetuloa minunkin puolesta ja ONNITTELUT! Täällä mennään lievistä pahinvoinneista kärsien, yhdeksäs viikko pyörähti käyntiin. Väsymys on edelleen kova ja nälkä myös. Ja täytyis kai alkaa kaivaan 1.raskauden aikaisia rintsikoita esille, NYT JO!! Ja vatsakin on pyöristynyt(turvotusta). Samojen pelkojen(km+ym.) kanssa painin kuin moni muukin teistä, mutta nyt on ehkä vähän alkanut hellittään ja olen ajatellut että jos jotain sattuu niin ei sitä voi etukäteen kuitenkaan murehtia. Eli parempi nyt vain alkaa nauttimaan raskaudesta täysin rinnoin.

NetskuliOlen juuri miettinyt samaa kanssasi että meillä tuntuu olevan todella mukavia ja asiallisia kanssasisaria tässä ketjussa. Aikaisemmin on pitänyt oikein miettiä, viitsiikö jonkun kysymyksen heittää ilmaan ja sanoa omaa mielipidettä. Tässä ketjussa annetaan kyllä tilaa jokaisen ajatuksille ja mielipiteille, toivotaan että jatkossakin on näin. Loistavaa!

Teppana :hug: Toivotaan että teillä menisi niin kuin ystävälläni. Epäiltiin tuulimunaksi, mutta olikin nuorempi sikiö mitä luultiin(vai miten se nyt sanotaan) Toivotaan todella, että ensi ultran jälkeen saisit tulla kertomaan meille iloisia uutisia.

Tinkerbell Tämä on juuri oikea paikka purkaa noita tuntemuksia, ei tarvitse pyydellä anteeksi. Ja kun ne saa purettua, johan helpotaa. Koita jaksaa!
Meillä toinen ultra käynti ens torstaina, että sitä odotellessa...ja jännittäessä :wave: :wave:
 
elin
\
Alkuperäinen kirjoittaja 21.10.2006 klo 13:52 raksu81 kirjoitti:
Olo on kuin olis jatkuva krapula ja päivät menee kuin unessa... En osaa edes kunnolla iloita raskaudestani, kun olo on kokoajan niin huono.
Aika osuvasti ilmaistu! Jatkuva väsy, päänsärky ja kuvotus kyllä antavat aivan aidon krapulaolon! Puuttuu vaan vanhan viinan maku suusta ja tupakanhaju vaatteista! :D

Teppanalle voimia! :hug: Toivottavasti siellä myöhemmässä ultrassa kuitenkin näkyisi vauva...

Uusille sylin täydeltä tervetulotoivotuksia! Meit[ alkaakin olla jo ihan komia sakki kasassa! :)
 
odottelija77
Hei Raskautuneet!

Mulla olisi kysymys. Minulle istutettiin ivf-hoidon tulos 11.10. Raskaustesti tehdään naistenklinikalla ensi keskiviikkona. Tänään alkoi pientä tihkuttelua, eli vähän niin kuin menkat tekisivät tuloaan. Kuinka yleistä on, että tulee yhdet "valemenkat", vaikka olisikin raskaana. Tässä yrittää itseään tsempata, että tää on ihan normaalia, ei vielä heitetä kirvestä kaivoon jne.....

 
Kiitos kaikille kannustuksesta :heart: Onhan se tietysti mahdollista, että sikiö oliskin varhaisemmilla viikoilla kun menkkojen mukaan olis menossa. Mutta en elättele juurikaan toiveita sen suhteen, että siellä ketään näkyy seuraavallakaan kerralla. Menis nyt vaan äkkiä kolme viikkoa niin pääsis asiassa eteenpäin. Nyt on ilmaantunut pahoinvointikin kehiin ja on todella raskasta kärsiä näistä oireista aivan turhaan.

 
Mati-83-
Hei kaikille!
Teppanalle tsemppiä ja toivotaan että kaikki menee kumminkin hyvin.
Täällä olisi meneillään ilmeisesti 9 vko. en ole kyllä ihan varma.. torstaina olisi ensimmäinen neuvola aika, sit saa ehkä tietää vähän enemmän. Koko päivän on nyt mulla ollu etova olo ja varsinkin sitten kun nälkä pääsee yllättään. hirmunen väsymys vaivaa ja teen vielä kolmivuorotyötä. mä laitan sitten uusia kuulumisia kun on käyty neuvolassa.
ONNEA KAIKILLE UUSILLE PLUSSANNEILLE! :heart: =)
 
Nosto...

Mulle on kehittynyt oikea supernenä, kun tuntuu että haistan mitä ihmeellisemmät tuoksut jo kaukaa?! ;)
Vähän kyllä hirvittää, jos osuu vaikka kaupassa samalle käytävälle jonkun puliukon kanssa, niin kyllä sitten meikältä laatta lentää! :x

Vaikka mulla on kokemusta kahden lapsen odotusajasta, niin yksi uusi alkuraskauden oire on myös ilmestynyt; satunnaisesti vasemman puoleisesta nivustaipeesta reiteen tuntuu omituinen hermopinne ja se menee ohi joskus äkkiäkin, joskus taas kestää minuuttejakin. Kyse ei siis ole suonenvedosta tai lihaskrampista... :eek:

Etominen tuntuu lisääntyvän kaiken aikaa, mutta vielä on kahvi maistunut. Sitten kun kahvi ei mene enää alas, olen kyllä vaarassa paljastua sukulaisille ja ystäville, että vauva on tulossa.
Olemme aika varhaisessa vaiheessa sanoneet edelliskerroilla kaikille, mutta nyt olen ajatellut pitää odotuksen salassa mieluumin jouluun asti. :saint:

Riina-Niina rv6+4
 
TUTTUvieras
:'( Minä joudun tiputtautumaan tästä ketjusta pois.
Toivotan kaikille Onnea odotukseen ja enkeleitä matkaan mukaan.

Meidän pikkuinen ei nyt sitten tulekaan... eiliset vatsakivut olivatkin jotain muuta kuin normaalia raskausoireilua, tänään aamulla aloin vuotamaan kovasti kirkasta verta että isoja hyytymiä ja klönttejä.
 
TUTTUvieras; otan osaa suruusi.... ja paljon voimia :hug:

Mulla ei tänään ole ollut oikein oireita, ainoa että tullut nukuttua aika paljon.... tänäänkin nousin vasta puoli 12, nukuin siis 12h.... ja eilen nukuin 3h päikkärit jne. Eilen aamulla kun ei heti syönyt niin oli tosi paha olo, oikein oksetti. Onneksi iltaa kohti helpotti.

Mä huomasin tänä aamuna, että mun nännipihat olis suurentunut ihan älyttömästi.... rinnoissa ei niinkään ole mitään eroa mutta toi ero on mun mielestä ihan huomattava, onko kellään mulla ollut tälläistä? Vaiko kuvittelen vaan?

-Hiiviö & Elvis 6+0-
 
Annmari76
Osantottoni, ja halaukset teille tippuneille !!! Itsellänikin on kaiken aikaa pelko että mitäs jos kaikki ei olekaan kohdallaan.

Taidan olla vähän liian hysteeerinen, mutta menin epähuomiossa ostamaan mehua johon lisätty mm a-vitamiinia (huomasin vasta tänään tuon merkinnän)... ja sitä hörpin eilen ison ison lasillisen ja vasta tänään huomasin ttä purkin kyljessä lukee että yksi desi on 79 prossaa päivän suosituksesta (a-vitamiinin osalta) !!! Kääk ! Mitä mieltä olette, olenko ylihuolestunut... a-vitamiiniahan on siis paljon myös maksassa, ja sitä erityisesti välteltävä!

 
Tuitsu harmaana
heippa kaikille.

mä tulin ihan vaan kattomaan. tällä viikolla on tehtynä kolme haamua mutta en vielä halua pillastua.
ensimmäistä yritetty jo seitsemän kuukautta ja se aika kyllä karsii mukavasti villiintymisiä.
JOS meille olisi vauva tulossa niin la olisi 22.6
Mutta tuun myöhemmin juhlimaan jos siihen on aihetta...
Nyt vaan kurkin ovelta.

Toivottavasti nähään :D
 
TUTTUvieras iso :hug: ja osanottoni sulle ja paljon voimia :heart:

Mulla ollut tänään taas kaikki mahdolliset oireet, olinki niitä jo kaipaillu. Aamulla en päässy sängystä ylös ilman puolikasta vesikeksiä ja klementtiiniä :D oivoi..nytkin vähän meinaa etova olo olla. Just äiskän kanssa jtustelin ja sillä ollu joka raskaudessa alusta asti viidennelle kuulle hirveet pahoinvoinnit ja oksennus on lennelly vaikka minne "mukaviin" paikkoihin :) ..toivottavast ei oo perinnöllistä...

Hiiviö mulla on ihan selvästi nyt viikonlopun aikana suurentunu nännipihat..ihan silmissä laajentunnu, mieskii huomas :) että kai se ihan normaalia on! niin ja mulla on myös sellasii niinku ihan pieniä "nystyjä" nännipihoissa, jotka tosin nyt on ihan ihon tasossa kun on toi "laajennus" tapahtunnu :)


vauvaunelma & tilliäinen 6+0
 
ipu
heippa kaikki taas pitkästä aikaa! Onko kellään mitään hyviä pahoinvointi vinkkejä?? Pistin johonkin viestiin että tuc-keksit ja rusinat ennen sängystä nousua aamulla auttavat....mutta nyt nekin vain oksettavat (on kai tullut syötyä vähän liikaa :$ ). Mulla on paha olo melkein koko ajan ...blääh... herään jopa öisin pahaan oloon..

Mulla olis kysymys niille joilla on jo ennestään lapsia; muistatteko miten isoja olitte jo viikolla 21? Meillä on nimittäin häät tammikuun lopulla, ja hääpuku ostettu ennen kuin tiesin olevani raskaana :eek: nyt hieman huolestuttaa että mahdutaankohan me kaksi sen puvun sisään...


ipu ja mifu
 
TUTTUvieras :hug: Paljon voimia sinulle!


Annmari76 En kyllä usko että sinun tulisi olla huolissasi mehun juonnista. Itse söin 1.raskauden aikana multitabseja joissa on A-vitamiinia ja vasta 1.neuvolakäynnin jälkeen tiesin lopettaa syömisen. ja kaikki meni hyvin.

Tuitsu Toivottavasti liityt "virallisesti" seuraamme pian =)

ipu Minulle auttoi ainakin kun joi jääkylmää vettä johon puristi reilusti sitruunaa ja sitten näkkärit/hapankorput. Myös jäiset marjat olivat loistavia. Ja sitten hääpukuun mahtumisesta...Minulle oli tullut kiloja lisää kokonaiset 1,2kg (vko 24)ja eikä muutenkaan vatsaa paljoa ollut. Tietysti pientä turvotusta ja farkuista ylin nappi auki. Eli pitkälti riippuu puvustasikin miten antaa periksi. Toivotaan nyt kuitenkin ettei tarvitsisi uutta hommata :)

Muuten täällä mennään enää oikeastaa huimasta väsymyksestä ja ajottaisesta nälästä kärsien(oudoista mieliteoista). Vähän tuntuu oudolta että ei ole sellaista pahoinvointia kuin esikoisesta ja samalla pieni huoli että miten nyt voi näin aikaisten loppua. Niin ja vatsa on aina iltaisin todella turvoksissa ja oikein pistäviä kipuja tuntuu. Ehkä se kohtu vaan kasvaa. No, kyllä kaikki on hyvin! :flower:
 
elin laiskana
Lohtu- ja voimahali tippuneille :hug:
Ikävää, kun tällaista tapahtuu... :'(

En usko, että vitamiinimehusta on haittaa, jos ei litrakaupalla päivittäin kittaa.

Mulla on tähän mennessä paras pahoinvointilääke ollut Lidlin appelsiinimehu, jossa on paljon hedelmälihaa. Ihan jääkylmää mehua, niin taas elämä voittaa -hetkeksi ainakin!

Kiinnostaisi näin "gallupina", että mille viikolle a) ensisynnyttäjät b) uudelleensynnyttäjät ovat saaneet ensimmäisen neuvola-ajan?
Jotenkin hämmästyttää vieläkin, että mun eka neuvola on viikolla 11+1! Onko muilla näin myöhään? Np-ultrakin on jo heti siitä seuraavana päivänä. :/
 
Eka neuvola on mulla viikoilla 8+4 ja ainaskin viimeksi meillä (Keravalla) vilkaistiin nopeesti lopuksi ultralla, että onko siellä joku vai mitä. Eka oikee ultra ja lääkäri on viikolla 12. Myöhemmin on vielä se rakenneultra joskus 18. viikolla. Todella outoa mun mielestä miten paljon käytännöt vaihtelee eri alueittain, pitäis kai nää palvelut olla ihan samat koko maassa? Vaikka toisaalta pitäis olla onnellinen vaan, että meillä yleensä on mitään palveluja = koko neuvolasysteemi. Monissa maissa ei oo mitään ja kaiken maksat itse yksityisellä jos haluat. Näin ainakin meidän toisessa 'kotimaassa' Sveitsissä, josta siis mun mies on kotoisin ja ollaan siellä asuttu jossain vaiheessa. Tää oli yksi suurimmista syistä miksi päätettiin asettua tänne suomeen, koska elämä lapsiperheille on täällä hyvin järjestettyä (neuvola, äitiysavustukset ja ihanan piiitkä loma, päivähoito, lapsilisät...) ja muutenkin elämä on helppoa ja halpaa (asunnot, vakuutukset, joukkoliikenne, terveydenhuolto...). Hallelujah ja kiitos Kela!

Sisi ja bébé 7+4
 
Päivää! :)

Ipu; En halua huolestuttaa sua ton hääpuvun kanssa, mutta mulla oli edellisessä raskaudessa jo viikoilla 20 tosi iso maha, ihmiset jo silloin kyseli että laskettu aika on varmaan lähellä.... ja sitten kun kertoi että vielä 4 kuukautta aina ilmeet kirkastui että kaksoset vai...? :D että sillein. Tietty sae on tosi yksilöllistä, mutta kannattaa varmuuden vuoksi laatia suunnitelma B.

Ensi viikolla olisi se ultra, jännittää jo jonkun verran, oireita ei ole ollut taas oikein minkäänlaisia, ainoa että tullut nukuttua paljon. Eihän se tietty mitään takaa jos siellä kaikki hyvin, mutta luulisi kummasti rauhoittavan mieltä.....

-Hiiviö & Elvis 6+1-
 
Teppana: Haleja sulle! :hug: Tule kertomaan, kun asia selviää.

Tuitsu: sut otettais kyllä mielellään tälle listalle.


Ei voi mitään, mutta kyllä sitä ensimmäistä ultraa jännittää ja odottaa. Kuinkahan sitä ennen vanhaan, kun ei ultrattu ollenkaan. Silloin sitten vaan odoteltiin ja jännitettiin. Vaikka eihän tuo ultrakaan mikään ihmeiden tekijä ole. Sen jälkeen voi tapahtua vielä vaikka mitä.

Mulla tuli lauantaina ensimmäisen kerran huono olo. Eilen oli myös ja nyt sitten tänä aamuna. En ole tottunut syömään aamuisin kovin paljoa, yleensä vain kupillisen teetä. Nyt on sitten opeteltava uusi tapa: pahoinvointi pahenee, jos ei syö jotain heti aamusta.

Hiiviö: mulla on kyllä selvästi nännipihat suurentuneet, tosin myös koko rinnat. Parit liivit ei mahdu enään päälle.

Meillä kans häät ensivuoden alussa. Se puku tosiaan vähän mietityttää. Aikomuksena kun oli alunperin pudottaa pari kiloa, mutta nyt se ei oikein tunnu ajankohtaiselta.
 
Meillä oli ensimmäinen neuvola jo viikko sitten rv5+2 oli silloin..vaihtelee varmaan paikkakunnittain. :) Mulla pahoinvointiin auttaa vesikeksit ja jäiset vadelmat :)

äh, pitäis kouluun lähtee vaikka väsyttäis aivan kamalasti :D
 
Moi, voisin kans liittyä letkaan. Rv 8,5, la 1.6.07. Heikottaa, pyörryttää ja on melkein koko ajan vähän paha olo. Tulokas olis meidän perheessä kolmonen. Edeltäjät poikia -01 ja 04, itse mulla on ikää 35v joten ajateltiin miehen kanssa että jos vielä kerran lähdetään leikkin niin ei vitkutella enää vuosikausia. Onko täällä muita samanikäisiä odottajia?
 
tytsy83
heipsan, täällä on tosiaan monta kesä masua!!!
juttuja tulee niin,ettei kerkiä lukemaankaan... :D

hei,vauvaunelma, mainitsit jäiset vadelmat....
jos niitä napostelet, onhan kotimaisia....
ulkomaiset vadelmat täytyy kuumentaa, kun on listeria vaara...
(en tarkota nyt piikitellä, listeria on vaan aika vakava...ja huolestuin)

täällä voidaan hyvin ,väsymys edelleen jatkuvaa ja huono olo tulee js ei kerkiä ajoissa syömään, vessassa saa kipittää jatkuvasti jne...
mutta nää oireet on niin siedettäviä,että olen vaan onnellinen,sen verran kauan taas yritetty....
 
tytsy.. mitäs sitten kun asut norjassa ja ostat täältä vadelmia.. onko silloin kotimaisia vai ulkomaisia :/ ?? Minä nyt ainakin olen sitten vedellyt noita norjan vadelmia. . kai ne on sitten norjan kotimaisia.. en ole katsonut kyllä..hmm..

Ja teille jotka noista pahoinvoinneista myös kärsitte.. Älkää vaan sitä vettä juoko tyhjään mahaan, se oksettaa ja sitten tulee vaan enemmän paineella ulos! Näin neuvoi lääkäri.

Sanoi että parasta olis just joku pommac tai omenamehu ja vichy sekaisin tai just keksit ja Coca colaa ihan vaan lusikallisia alussa jos ei pysy mikään sisällä.
Mä oikeesti olen tästä nyt kärsinyt puolitoista kuukautta... Ja sitten kun meni 5 vrk, huonoilla juomisilla niin aloittivat postafen pahoinvointilääkkeen. Täällä se on normaalia ja lääke soveltuu raskaana oleville. No mutta joka tapauksessa nyt menee 4 päivä ilman lääkettä ja yököttää toki, mutta ei lennä ulos asti.. paitsi tänä aamuna kun luulin,että olen jo vahva ottaan lasin vettä.. mutta se sitten lensi paineella ulos. :x

Meillä on kans häät joulukussa, joten mietityttää kans kovin tuo puku, kun nyt jo niin mahaa turvottaa ja iltaa kohden aika kiva pallo. Hyvä olis tosiaan suunnitelma B..

Nyt menossa siis 10+2, mutta lääkäri tiputtaa jossain vaiheessa tänne kesäkuisiin, kun meinas ultrassa että 2 viikkoa voi vähentää..

Nyt kaikille kivaa päivää!
 
tytsy83
hmm... no jos norjassa asuu ja ostaa siellä kasvatettuja vadelmia, eikös ne sillon oo kotimaisia...hyvä pointti,muuten!!!!
itte ravintola-alan koulutuksen saaneena "lämpimien maiden" vadelmat on semmosia, missä tuo listeria bakteeri voi olla..samatenhan tuo pätee muihinkin pakaste juttuihin kasviksiin yms, mutta ketä nyt pakstekasviksia kypsentämättä söis....
 
äiti4
\
Alkuperäinen kirjoittaja 23.10.2006 klo 13:49 heikkopeikko kirjoitti:
Moi, voisin kans liittyä letkaan. Rv 8,5, la 1.6.07. Heikottaa, pyörryttää ja on melkein koko ajan vähän paha olo. Tulokas olis meidän perheessä kolmonen. Edeltäjät poikia -01 ja 04, itse mulla on ikää 35v joten ajateltiin miehen kanssa että jos vielä kerran lähdetään leikkin niin ei vitkutella enää vuosikausia. Onko täällä muita samanikäisiä odottajia?

Täällä yksi 36v. viidettä odotellaan. Lapset poika -03, poika -00, tyttö -94 ja poika -92. Oireita ei vielä kummemmin, rinnat arat ja väsymys on aivan valtava. Mutta eipä kai mene kauaa kun pahoinvointikin tulee mukaan kuvioihin, sillä muissakin raskauksissa olen kyllä voinut todella pahoin!


TEPPANA: Haleja! :hug:
 
moik!

tulen tänne nyt sitten.
yöllä testasin ihan kunnon viivan ja tänään on ollut pahaa oloa...
viikkoja on vissiin4+5
esikoinen ja ikää mulla 26 v, pääkaupunki seutu.

mahaa juilinut tänään ja lonkat vihloo.
Mutta, tänään tuli vähän vaalean russkeaa valkkaria.
Onhan se normaalia onhan...
en hirveesti pillastunut kun oon kuullu että on ihan normaalia, mutta kertokaa toki mulle kokemuksia.

neuvola 14.11 ja sinne asti pitää ootella että uskois tän...
 

Yhteistyössä