~KesäMassut 2007~

ebbuliini ei tosiaan kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa. Vasta tuossa alkuviikosta kahden hyvän päivän jälkeen menin avaamaan suuni, että oiskohan pahoinvointi jo loppu... eiköhän sitten 2 seuraavaa päivää antaneet ymmärtää, että nöyrän naisen on syytä pysyä polvillaan pöntön edessä. :x Tänään ja eilen taas vähän parempi olo, eli olisko huomenna taas sitten kamalaa...

Koko tämä päivä mennyt aika pilalle. Ollut pakko yrittää tehdä inhottavaa kouluhommaa, jota en oikein osaa enkä ymmärrä, ja mies kun ystävyyttään tuli auttamaan ja hoiti homman ihan leikiten, niin tuli istten ihan mahdottoman tyhmä ja siksi kurja olo. Olen aian rakentanut itsetuntoni sen varaan, että olen fiksu ja älyllisesti pystyvä ihminen, ja nyt on jo pitempään ollut sellainen olo, että olen tyhmistynyt ihan hurjasti. Tuntuu tosi pahalta eina sanoa, "en tajua, selitätkö vielä kymmenennen kerran tämän ihan itsestäänselvän ja loogisen asian". Raivostuttavaa ja nöyryyttävää tämmöinen. :'(
 
Pikaisesti vaan tulin katsomaan onko Hiiviöstä kuulunut mitään. Ja onneksi oli hyviä uutisia! Aivan mahtava juttu, että kaikki oli kunnossa. Kyllä täällä jännitettiinkin sun puolesta.

Teppana & pikku-ukko 11+0 (ehkä)
 

Huippua, että Hiiviöllä on kaikki kunnossa!

Oletteko jo sortuneet ostamaan vauvanvaatteita tulevalle vaavelille?

Mä ostin ensimmäisen pikkuisen bodyn jo viime kevättalvena Marimekon alnnusmyynnistä. Silloin meillä ei ollut vielä vauvasta tietoakaan, kun asuttiin töiden takia eri paikkakunnilla ja ehkäisy oli käytössä. Mies oli ostoksistani vähän möksällään, kun menin sillä tavoin ennakoimaan vauvatavaraoiden hankintaa ja vieläpä ostamaan pojalle sopivan asusteen. (En kyllä sen erikoisemmin toivo poikaa kuin tyttöäkään, kumpi tahansa on tervetullut)

No, tänään kävimme Hesassa ja pyörähdimme Itiksessä. Pakkohan miun oli päästä vauva-kauppaan. Sieltä sain ihan luvan perästä eli mieheni myönnytyksellä ostaa bodyn ja potkuhousut, jotka sopivat niin tytölle kuin pojallekin. Kotimatkalla autossa piti vielä kaivaa pussukasta vaavelin vaatteet esille ja ihastella niitä. Olenkohan ihan hupsu?! Alerekillä olisi ollut suloisia vaatteita, mutta niitä ei voinut oikein harkita, kun värit passasivat ainoastaa joko tytölle tai pojalle. Olisi toisaalta kiva tietää, kumpi on tulossa nimenomaan vaatehankintojen kannalta.

Näin ensikertalaisena ei kyllä oikein ole sellaista hahmotus, mitä kaikkea aivan vasta syntynyt tarvitsee. Onhan tässä vielä reilusti aikaa otta asiasta kuin asiastakin selvää.


Untenmaat jo kutsuisivat, vaikka kello on vasta vajaa kymppi. Hyvät yöt!


Manteli ja masumatkaaja 13rv
 
elin
\
Alkuperäinen kirjoittaja 25.11.2006 klo 15:04 swerfiel kirjoitti:
Olen aian rakentanut itsetuntoni sen varaan, että olen fiksu ja älyllisesti pystyvä ihminen, ja nyt on jo pitempään ollut sellainen olo, että olen tyhmistynyt ihan hurjasti. Tuntuu tosi pahalta eina sanoa, "en tajua, selitätkö vielä kymmenennen kerran tämän ihan itsestäänselvän ja loogisen asian". Raivostuttavaa ja nöyryyttävää tämmöinen. :'(
Raskaana ollessa aivot valuvat vauvaan! Ei syytä huoleen! ;) :D
 
Ihanan paljon viestejä tullut eilisestä...

En tiedä uskallanko hehkuttaa, että etominen on ohi tässä raskaudessa, mutta eilen oli eka päivä ilman ällöttävää oloa! :)

Mulla oli hb peräti 147 ekassa neuvolassa ja ainakin th meinasi sitä tosi hyväksi. :saint:
Meidän nelivuotiaalla esikoisellakin oli hemppa 140, vaikka on muuten tosi hoikka ja aika kalpeakin iholtaan?!? :eek:
Terkkari meinasikin, että tyttö on perinyt mun hyvän veren...

Parisuhteesta sitten... Yksissä ollaan oltu tämän samaisen miehen kanssa 9½ vuotta, kihloissa lähes 9½v, naimisissa 4½v, kaksi tytärtä löytyy (4 ja 2-vuotiaat). :heart: :heart: :heart:

Ensi perjantaina on sitten vihdoin se np-ultra ja kyllä se jo jännittää jonkin verran...

Nyt hyvät yöt kaikille!

Riina-Niina + satuaarre 11+4
 
Nyt tulee lyhyesti, kun teksti hävisi bittiavaruuteen....

Eli huhuilisin Tinkerbell:iä?! Aiemmin ollut aktiivinen kirjoittaja, nyt ei ole pitkään aikaan kertonut kuulumisia... miten menee?

Laskin meidät kesämassut ja meitä on jo 86 odottajaa!! Aika huima määrä, eikös?? Suurin osa vaan on taustailijoita, jotka harvemmin kirjoittavat, mutta ihan hyvinhän tämä on toiminut näinkin.

Mä olen tänään lähdössä joululahjaostoksille ja yritän kovasti pysyä sieltä vauvanvaatepuolelta poissa.... Nyt olen pysytynyt olemaan tiukkana, mutta voin kertoa täysin varmuudella, että viimeistään alennus myynneissä mä repsahdan :whistle: :D

-Hiiviö & Elvis 11+0-
 
elin
\
Alkuperäinen kirjoittaja 26.11.2006 klo 09:28 Hiiviö kirjoitti:
Mä olen tänään lähdössä joululahjaostoksille ja yritän kovasti pysyä sieltä vauvanvaatepuolelta poissa.... Nyt olen pysytynyt olemaan tiukkana, mutta voin kertoa täysin varmuudella, että viimeistään alennus myynneissä mä repsahdan :whistle: :D
Mua houkuttelisi toi Sello ihan kauhiasti, mutta kotona ois kamalasti puuhommia... :kieh: Taitaa jääädä tontuntyöt myöhemmäksi. :xmas:
 
Noista vaateostoista..

Minäkin ostin ensimmäisen college-fleece puvun henkasta ja maukasta nyt vauvalle kun oli se ultra ja kaikki oli kunnossa.. jotenkin vaaan osu silmään se ihana pienen pieni puku. Muuten en ole vielä mitään hankintoja tehnyt, vaunuja ollaan kyllä kovasti kateltu ja mietitty..

Nyt ajattelin itseäni varten kun ollaan autolla tulossa jouluksi suomeen niin ostaan sen turvavyön alentimen, kun kuiten on matkaa kertyy kokonaisuudessaan 3 000 km autossa oloa ja jos jotain sattuu.. .On voi ehkä vauvan pelastaa sillä kuiten. Onko teillä muilla se käytössä jotka ajatte paljon?? Se maksaa täällä vaan noin 30 e joten ei musta iso hinta sille jos turvallisempi mieli tulee sitten...

Älyttömiä unia taas näen.. siis joka yö aina jotain vauva aihetta... ja nyt näitä imetys unia olen nähnyt varmaan 4 kertaa... ihan älytöntä, en muka ole muistanut imettää sitä vauvaa kuin aina eka päivänä tai ehkä en silloinkaan ja huomaan sen muka aina kun se vauva on jo muutaman kuukauden ikäinen muka.. aina hätkähdän, että herranjumala olen unohtanu imettää ja imetinköhän ollenkaan.. ja sitten saatan muka yrittää että vieläkö tulee maitoa ja välillä ei tule ja välillä alkaa muka niin hulluna lentään sitä etten saa sitä stopatuksi millään.. :LOL:

Siis onkohan mulla joku :LOL: onnistumisen pelko tuota imettämistä kohtaan kun sitä niin paljon vatvon unissani..?? Näettekö te muuta hulluja unia vielä?

Nooh tälläistä tänä aamuna tänne, ja oksennus lentää entiseen malliin...

Parempia aamuja teille!!
 
Tässä Swerfielin ukonpuolikas, vaimo itse tuossa vieressä pahoinvointisena. Tähän talouteen taisivat ensimmäiset vauvanvaatteet lähteä mukaan yhteisiltä kirpputorikäynneiltä aivan alkuvuodesta. Myöhemminkin on jotain otettu mukaan, jos kirpputoreilta on mukavia löydetty. Ehdoton ykkönen on paita, jossa on sellaiset vauhtiraidat, että oksat pois. Siinä jos ei ryömitä vähintään 10 metrin tuntivauhtia, niin ihme on.

Yleisesti olemme jotenkin ajatelleet, että ei tuo vauvan identiteetti voi mitenkään kärsiä siitä, onko vaate päällä punainen tai sininen keltaisesta puhumattakaan. Tietysti voivat leikkikentillä aiheesta kyselijät ja sukupuolen väärin arvaavat käydä rasittaviksi, mutta sen tähden emme aio heittää puolta varastoa hukkaan. Lapsi on lapsi ja vaatteet käyttötavaraa.

Täältä tähän. Kotka kuittaa.
 
elin
\
Alkuperäinen kirjoittaja 26.11.2006 klo 12:41 swerfiel kirjoitti:
Yleisesti olemme jotenkin ajatelleet, että ei tuo vauvan identiteetti voi mitenkään kärsiä siitä, onko vaate päällä punainen tai sininen keltaisesta puhumattakaan. Tietysti voivat leikkikentillä aiheesta kyselijät ja sukupuolen väärin arvaavat käydä rasittaviksi, mutta sen tähden emme aio heittää puolta varastoa hukkaan. Lapsi on lapsi ja vaatteet käyttötavaraa.
Meidän pojilla on käytetty tosi paljon (kirkkaan)punaisia vaatteita, kun väri vaan yksinkertaisesti sopii näille sälleille tosi hyvin. Vain kerran olen kuullut puolileikillään heitetyn kommentin "tyttöjen vaatteista".
Synnärillä kuopukselle piti pukea vaaleanpunainen paita, kun siniset olivat lopussa. Eivät tuon vehkeet siitä kuitenkaan surkastuneet! :D
 
Jonnakar harmailee
Kirjoitanpa minäkin pitkästä aikaa tänne.. :ashamed:

Olen vähän laiska kirjoittamaan, luen kyllä säännöllisesti muiden jutut..

Tällä hetkellä mulla ei ole lainkaan hauskaa, olen angiinassa ja sain 10pvän kuurin.. Poika toipuu parhaillaan nielurisaleikkauksesta, mikä oli paljon kamalempi kuin luulin.. :(

Niin piti sanomani myös tuohon seurustelujuttuun, että kaippa mekin aika nopeita aikoinamme olimme, ei silti että katunut olisin tai ilmeisesti mieskään, heh :LOL:

Eli me tavattiin keväällä 1999 ja seukkaamaan aloitettiin siinä heti alkukesästä, jolloin myös muutin siippani taloon asumaan. Kihlat sain Heinäkuulla ja elokuun alussa positiivisen testiin.. Eli esikoinen syntyi keväällä 2000 ja toinen syntyi 2002. Naimisiin paineltiin vasta lasten syntymien jälkeen, uudessa yhteisessä talossamme 2004. Ja nyt odotellaan kolmatta tulevaksi.. :heart:

Onnea kaikkien odotukseen!!! :flower:

T:Jonna ja "Pikkuinen" 12+1
 
Heips,
Tulinpahan pikaisesti piipahtamaan ja lyönpäs myös lusikkani soppaan. Elikkäs miehen kanssa alettiin seurusteleen syksyllä -97 ja vappuna -98 muutettiin omaan rivitalon pätkään. heinäkuussa -98 mentiin kihloihin ja kesäkuussa -00 naimisiin ja sitten esikoinen syntyikin lokakuussa -00. Ja kakkonen syntyi huhtikuussa -02. Ja sitten kun kolmas ilmoitti tulostaan niin sanoin miehelle, et nyt on aika vaihtaa isompaan kämppään. Joten kesällä -04 ostettiin talo ja kuopus syntyikin syyskuussa. Joten ollaan tässä oltu sitten (laskee sormilla :) yhdeksän vuotta ja rapiat päälle.

Ihana kuulla että hiiviöllä oli kaikki kunnossa :hug: =)
Mutta nyt katsomaan josko töllöstä tulisi mitään mielekästä!

 
Kertokaas missä pystyisin laskemaan millasta äitiysrahaa tulen saamaan?Onko se nyt ensi vuonna sitten vuoden 2005 tulojen mukaan vai kuinka?

Meillä nyt pieni kolmio 56 neliöö-olisi tarve isompi hankkia,mutta miehen mielestä ei ole varaa yli 200 000e kämppää hommata(neljän huoneen kämpät täällä TRE:n seudulla sitä luokkaa)ja meikä haluaisi kaksikerroksisen.
Tarvis kuulemma melkein 1000e lyhentää kuussa jos joskus aikoisi saada maksettua.
Mies tienaa tuplasti muhun nähden.minä noin 1200-1400e/kk..
Kuinkas muuta aikoo järjestää asumisen?Onko jo tarpeeksi iso kämppä vai mahdutteko hyvin nykyiseen?

pompula rv 12+2
 
tytsy83
heipsan kaikki!
toivottavasti kuuluu hyvää, ei kerkiä kovin juttuja lukemaan...
hiiviö,onneksi kaikki oli hyvin!

tänne loistavaa, vointi välillä mitä on, mutta ilosesti jaksaa vielä!
esikko pitää vauhdissa hieman liikaakin...

kukas se kyseli taloasioista? hmm....surkea muisti...oliko vuosi malli kuitenkin 81? minkä ikäinen miehesi on,jos meinaa että muka tonnin pitäis lyhentää,että joskus sais maksettua?
itse olen (kuten nimimerkissä) vm-83 ja mieheni on 81...
me lyhennetään lainaa n 500e kk, ja sikäli mikäli jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, ollaa viim nelikymppisinä velattomia, hieman allekkin...ollaa jo muutama vuosi lyhennetty.

kannattaa pankkiin mennä juttelemaan laina asioista ja siellä he laskevat,minkä suuruisen lainan myöntävät teille, siihen on olemassa semmonen kaava,millä laskevat,että mitä jää elämiseen yms...
ja teillä kyllä paremmat tulot kun meillä...
 
Huh! Viikonloppu mun vanhempien luona ohitte ja vihdoin kotona taasen :) Oli sellaista hössötystä siellä aina välillä tän vaavin suhteen että piti jo vähän rajoitella..Nettikin oli siellä jostain syystä poikki joten en ole täällä päässyt koko vkl käymään..hirveesti uusia viestejä taas!! :)

Kiva kun olette vastaillu noin ahkerasti siihen seurustelu-uteluuni...olin vaan ite siinä uskossa että ollaankohan me miehen kanssa ihan epänormaalin nopeita oltu mutta ei sentään, onhan täällä nopeatoimisempiakin ollut :D Kukin tyylillään, on kiva lukea teidän tarinoita!

Ninnuliko se kyseli hempoista, mulla 149 ja tosi hyväksi th sanoi vaikka näytän ihan aneemiselta ja kalpealta. Hani, mulla kans np-ultra tiistaina ja jännittää aivan hirrrmusen paljon!!!..nyt vasta jännitys iskeny kun päivä lähestyy :D Moonlight, täällä yksi joka edelleen näkee aivan hurjan kummallisia unia..jollen raskauden "syyksi" voisi pistää niin luulisin varmaan et tää on jotain hiipivää hulluutta, kyllä niin outoja ja hulluja unia sitä katsella saa!..eipähän sit tartte katsella telkkaa niin paljoa kun saa tarpeekseen komediaa/kauhua/jännitystä/scifiä jo yön aikana :LOL:

Hiiviö kauhee kun aloin lukee viestejä äsken sieltä perjantailta lähtien ja sit ei susta ollu kuulunu mitää ja kaikki oli ihan huolissaa..nii olin jo pala kurkussa että eiii..mut ONNEA hyvistä uutisista, mahtavaa!!! :)

Kiva että täällä on muitakin KOKSiin menijöitä! Oon nimittäin kuullu sieltä niin eritasoisia kommentteja etten tiiä olenko kauhulla vai hyvillä mielin sinne menossa synnyttämään...Tuolla synnytyspuolella kyselin kokemuksia ja ainakin osastolla kohtelu kuulema todella huonoa ja jopa ala-arvoista :( Mut kätilöistä pelkkää hyvää!! :)

(.) Olo on ollut tasaisen huono..aamulla olen muutaman kerran oksentannu ja loppupäivän sit vaan yököttää. Tänä aamuna kuuden aikaan iskä heräs alakerrassa mun oksennuksen ääniin :D hih..oli aika hauskaa kun alakerrasta kuulu että hyvinkö laatta lentää :LOL: Syödä joutuu vähän väliä ja vessassa saa ravata useammin kun ennen, yölläkin noin 5-7 kertaa. Ja nyt kun on ollu hirveitä kohdunkasvukipuja niin välillä kävellessä tuntuu niinku sellai pallo tuol mahassa, se niinku askeleiden mukana ihan kun heiluis..?? Juuh..

Mutta nyt menen tutimaan, huomenna täytyis jaksaa piiitkä päivä koulussa.

vauvaunelma ja pikkune 11+0 (!!!vihdoin se 12 viikko alkaa!!!)
 
Heipsan!!!
Täällä on kanssa yksi nopea pariskunta...
tavattiin 8.5.2004, yhdessä alettiin oleen heti 9.5. ja kihloihin metiinkin jo juhannuksena, kun ukkeli ehti kosia jo kesäkuun alussa, kun oltiin palaamassa miehen serkun häistä.... häitä tanssittiin 8.1.2005 ja nyt sitten isomman ja pienemmän yrittämisen jälkeen on kolme ensimmäistä raskauskuukautta takana=)

Mukavastihan tämä raskaus etenee, käsite jano on saanut ihan uuden ulottuvuuden, puoli litraa vettä kerralla ei edes ole nykyään paljon=)
Olo on kuin olisi niellyt ilmapallon, johon joku yrittää puhaltaa ilmaa ja rinnat on tulessa :LOL:

Sydänääniä en ole kyllä vielä kuullut, mutta sekin päivä varmaan tulee, ultrassa sydän sykki hyvin, että tuskin se kuulemattomuus sitten niin vaaralista on, kun niitä ei kerta ole kuunneltu.

Seuraava neuvola onkin mukavasti ennen jouluaattoa 22.12. olisi ollut kivempi jos ois ollu aiemmin, mutta kaipa tuo on ihan hyvä.

Ihana kuulla kaikkien tuntemuksia... en hirveesti ole jaksanu kenellekkään vastailla, mutta luen kyllä kuulumisianne!!!!

Terkkuja Maariana ja Iinuska 12+6
 
Hei kaikille!

eipäs ole tullut kirjoiteltua oikeastaan ollenkaan tänne kun ollut jotenkin niin epätodellinen olo etten ole uskltautunut kun oli tulimuna epäilys niin pitkään ja tosissaan!23 päivä oli kuitenkin ensimmäinen neuvola niin sanoin että mielelläni kävisin ultrassa kun on niin vahva epäilys tuulimunasta kun ensinnäkin oli paha olo heti eka viikoilla ja nyt n.2 viikkoa sitten se loppui kokonaan, välillä ihan pientä pahaa oloa jos on jäänyt syömättä...niin asiaan käytiin sitten siellä ultrassa ja siellä se meidän pikkuine taapero hyppeli siellä!oli niin onnellinen a niin sanoin kuvaamaton olo että huh huh!!!!!! :hug: :heart:

semmosta ihanaa asiaa..nyt vain saa sitten seuraavaksi odotella 12-13 viikon ultraa oysissa paremmalla ultralla josko kaikki vauvalla olisi hyvin, ettei vain sama tapahtuisi jälleen.... :'( pitää todella rukoilla ja toivoa ettei niin tapahdu!

nytpä mie kerron meidän suhteemme..aloimme seurustelemaan v.2002 menimme kihloihin 2003 ja niaminsiin tietenkiin 2004 :) nyt olemme olleet naimisissa 2 vuotta ja yksi lapsi(poika) on täällä meidän maailmassamme mukana :heart: :hug: ja toinen poika taivaassa enkelinä ja nyt jo kolmatta odotellaan :heart:

on ollut niin ihanaa ja rikasta aikaa että ei vaihtaisi millään kyllä pois!!!!!!

hiiviö mulla kans ollut niitä repimis kipuja ja joskus aina aivastaessakin tuntuu se inhottava repiminen..oli edelliseltä vauvalta kans, mutta ensimmäiseltä en kyllä muistais olevani!mutta se että ne ei ole vaarallisia helpottaa!

mutta nyt täytyy mennä nukuttamaan poikaa niin palataan!

rv.10+3

muuten ja vielä siitä että la siirtyny 21 päiväksi! =)
 
Taas on ilta ja pitäis mennä nukkumaan... Oon jo yli viikon nukkunut aivan älyttömän huonosti, nukahdan siis ihan normaalisti mutta kahden-kolmen aikaan yöllä herään ja kääntelen kylkeä levottomana pari tuntia ennenkun saan taas unta. Alkaa jo pikkuhiljaa v***ttamaan! Hermostuttaa jo nukkumaan menokin... Kupillinen kamomillateetä odottaa mua nyt tossa näppiksen vieressä, jos se vaikka vähän rauhottaisi. Oon yrittänyt välttää ylimääräisiä päiväunia vapaapäivinä vaikkakin en ole siinä aina onnistunut. Ei auta. Lisäksi tuntuu, että mahansivuja jomottelee aina pahiten iltaisin ja usein yöllä herätessä on massussa omituinen olo, vähän niinkuin olis menkat alkamassa. Onko kellään muulla samanlaisia tuntemuksia..? Tai vinkkejä hyvin nukuttujen öiden takasinsaamiseksi??
Ajattelin muuten tossa yhtenä unettomana yönä, että eikös se ole niin, että kudokset kasvaa ihmisen levätessä eli nukkuessa? Siinä vois siis olla ehkä selitys noille kipuiluille. Että siis kohtu kasvaa varsinkin öisin. Onko kellään tietoa? Noh, torstaina on se eka lääkärineuvola, sinne oonkin jo kasannut mittavaa kyssärilistaa edellämainitun lisäksi aina alaselän tatuoinnista ongelmaksi asti kehkeytyneeseen mustelmaherkkyyteen...

Hermoiltavaa riittää muutakin, sillä oon päättänyt kertoa heti sen torstaisen neuvolan jälkeen pomolle tilanteesta, sillä meillä on töissä työvaatteet ja mulla alkaa olemaan todellisia vaikeuksia mahtua mukavasti nykyisiin housuihini. Pikkupakko siis kertoa, koska uusien vaatteiden tilaamisessa ja toimituksessa menee kuiteskin ainakin viikko tai pari eli en oikeen voi jättää sitä viimetinkaan. Eihän tässä kait muuten mitään varsinaista hermoiltavaa olis paitsi että oon ollut töissä vasta kuukauden ja koeaikaa vielä reippaasti jäljellä... No, toivon ja yritän olla optimistinen, että kaikki järjestyy parhain päin!

Iloista alkavaa viikkoa kaikille kesäkuun odottajille!

Sisi ja bébé 12+4<br><br>
 
Heippa taas!

Hyvä tai ainakin huomattavasti parempi olo jatkuu edelleen! Aamut on vähän hitaita, joutuu istahtamaan ja odottelemaan heikotuksen ohimenoa vähän väliä. Muuten on ollut ihan ok olo, kun vaan muistaa työntää tasaisin väliajoin jotain suuhunsa. Suolainen uppoaa paremmin kuin makea. Tuoremehu menee alas aina, vaikka olisi jo huonompikin olo.

Ja mitäs kyselyitä...
Vauvanvaatteita ei olla tälle lapselle vielä ostettu. Esikoisellekin ostin ekan vaatteen vasta kesäkuussa, kun plussa tuli tammikuussa. Mies sortui esikoisen kohdalla kyllä jo kuukausia aikaisemmin. Nyt ei viitsisi hirveesti haalia uusia vaatteita, kun kaapit on pullollaan esikoiselta jääneitä. Suht. poikamaisia kylläkin kaikki, jos sattuu pikkuprinsessa tulemaan...

Meidän asumistilanne oli 2h+k kerrostalossa, kun esikoinen syntyi. Ja hyvin se riitti pikkuvauvaperheelle. Eniten ärsytti hissittömyys vaunujen kanssa. Keväällä ostettiin 3h+k+s rivitalosta ja tämä saa riittää meille niin kauan, kun lapsia pystyy pitämään yhteisessä huoneessa. 125t e:n lainaa lyhennetään reilulla 600 e:lla kuussa. Korot on kyllä noussut sitä vauhtia, että kohta maksetaan varmaan yli 700 e/kk :headwall:
Ainakin Nordean sivuilla on kaikenmaailman laskureita lainanottoon liittyen, kannattaa ehkä tutustua!

Jaahas. Taas ehti vuorokausi vaihtua täällä roikkuessa.. Hyvää yötä!

-ebbuliini rv 9+4 maanantaina-
 
elin
Asumisesta ja lainoista on meillä semmoinen kokemus, että esikoisen kanssa asuttiin kaksiossa. Koko sakki nukkui siis samassa huoneessa. Kuopuksen syntyessä muutettiin kolmioon, siellä esikko sai oman huoneen ja vauva nukkui meidän huoneessa.

Nyt tänä syksynä ostettiin sitten omakotitalo. 200 000?:n lainaa joudutaan tosiaan lyhentämään lähes 1000?/kk, laina-aika 35 vuotta (eli maksimi, minkä Nordea myönsi). Olen siis 59, kun laina on maksettu. Lyhennyssumma riippuu siis paljolti lainan suuruudesta.
Pitää muuten muistaa sitten huomioida se, että asumiskustannukset ei ole sama kuin lainanlyhennys. Päälle tulee vielä vedet, sähköt, jätehuoltomaksut ja kaikenmaailman veroja. Tai sitten yhtiövastike, jos asuu taloyhtiössä. Kieltämättä tämä menojen määrä ällisti keltanokan! :eek:

Niin, ja kun tähä asti ollaan asusteltu kerrostalossa vuokralla, niin tuli kaikenlaista kivaa hankintaa eteen, kuten ruohonleikkuria, lumikolaa, mattotelinettä... ... ... Lista lienee loputon! :D

Mutta tilaa on tarpeeksi niin kauan, kunnes kaikki kolme keksivät vaatia oman huoneen. Sitten pitääkin taas ihmetellä, että kuis nyt suu pannaan... :whistle:

(.) Paha olo ja väsy ovat helpottaneet hieman. Jos tää täst alkais muuttua mukavampaan suuntaan! :)

Elin ja Saara-Antero 11+3
 
Onneksi olkoon, Hiiviö! Oli varmasti suurensuuri helpotus. Viestejä oli tullut taas sen verran että hetki piti kahlata niitä läpi, kirjailenpa tähän sen mitä muistan...

Miehen kanssa ollaan oltu kimpassa muutama vuosi, tän vuoden alussa tehtiin se suurin mahdollinen sitoumus eli otettiin aika hervoton asuntolaina :) Tilaa on sen verran, että tulokas mahtuu hyvin miehen, mun ja miehen pojan seuraksi. Kihloihin ja naimisiin ei olla vielä ehditty eikä tunnettu suurta tarvettakaan (ollaan jo päälle kolmikymppisiä ja vähän kuin toisella kierroksella), pääasia että viihdytään yhdessä.

NP-ultra on torstaina, silloin viikkoja vähän päälle 12. Meilläkin siis alkaa tuo riskiraja paukkua, on sitä odotettukin. Kiva kuulla teidän muiden ultra-uutisia, en ollut jotenkin ajatellut että siellä näkyy jo kaikki noin selvästi! Meillä onkin ultraajana Aydin Tekay, jonka raskauskiekkoa ja muita juttuja olen netistä ahkerasti lueskellut. Täällä taisi olla joku muukin, joka on aikanaan menossa OYSiin synnyttämään?
 
Ei hitto, miksei voi muistaa kopioida tekstiä ennen lähetystä..Sinne hävis pitkä pätkä kirjotusta taivaan tuuliin...

pompula81 (ja muutkin)Äitiyspäivärahan määrän voit käydä laskemassa tuolla, http://asiakas.kela.fi/eprlaskenta_app/PRLaskentaApplication?EJ=VR&lang=fi
Tossa vaan kysytään 2004 tuloja, mutta laitat siihen vaan vuoden 2005 tulot, koska meillä ensi vuonna vauvan saavilla äippäraha tosiaan lasketaan v.-05 tulojen perusteella.

Asumisesta ollut juttua. Me asuttiin kaksiossa vielä kun oli jo kaksi lasta. Me ihmiset kyllä mahduttiin ihan hyvin, mutta tavarat ei. Ja liskäksi kahden pienen raahaaminen vaunuineen ja muine romppeineen hissittömän kerrostalon kolmanteen kerrokseen ei ollut kovin kivaa. Sitten kun kolmas oli tuloillaan muutettiin rivarikolmioon ja nyt ollaan vuoden verran asuttu tässä 4h+k+s talossa. Tässä nyt mahdutaan asumaan vielä jokunen vuosi, mutta kun lapset kasvaa on pakko varmaan muuttaa vielä isompaan.

Me ei olla hankittu vauvalle vielä mitään, jotenkin sitä pelkää että jos jotain hankkii meneekin jokin pieleen :/ Jos jonkinlaista hankintaahan tässä on edessä, kun meillä ei ole jälkellä yhtään mitään vauvatavaraa, ei vaatteita eikä muutakaan. Onneksi edellisistä kerroista on vähän jotain oppinut joten osaa karsia turhia hankintoja, kuten esim. hoitopöytä. Pinnasängyn hankintaakin mietin vakavasti, sillä kokemuksesta tiedän, että vauva tulee nukkuman ekat kuukaudet perhepedissä.

Omasta olosta sen verran, että tuntuu ihan siltä, että olo olisi muuten aika hyvä jollei olisi tätä kauheaa flunssaa kiusaamassa. Sen johdosta olo on nyt aivan hirveä. Mulla on helpottanut se kauhea jatkuva nälkäkin. Ainoastaan nyt on jatkuva hillitön jano. Ei jaksa edes juoda niin paljon kun tarve vaatisi. Ja nyt kun uskaltaa poistua kotoota ilman syötävää, onkin muistettava ottaa mukaan juotavaa. Eilenkin meinasin kuolla janoon kaupan kassajonossa kun ei ollut juotavaa mukana.

Ajatelkaas kohta saa avata ekan luukun joulukalenterista! Meillä pojat odottaa jo malttamattomina! Täytyy alkaa kyllä tosissaan miettiä joululahjoja ja lähteä joku päivä ostoksille. Jokos muilla on hankinnat tehty?
Ärsyttää vaan kun ei olla vieläkään saatu joulun työvuorolistoja, joten ei edes tiedä saako sitä olla joulunvietossa kotona vai joutuuko töihin. Olen kyllä toivonut aaton vapaaksi, mutta niin on melkein kaikki muutkin, joten saa nähdä kuin käy.

Eipä muuta kun mukavaa maanantaipäivää!

Teppana & pikku-ukko 11+2??
 
Moikka!

Mä nyt yritän purkaa tän kasaantuneen kommentointitilanteen, kun vihdoin saan rauhassa istua koneella. Tulee siis pitkästi... Pahoittelen! Viikonloppu meni remppaa avustellessa ja uni maistu sen mukaan... On vieläkin sellanen vetelä olo, kun herääminen on vähän kesken. Onneks ei tarvii vielä lähtee liikenteeseen.

pompula81... Älä ihmeessä heitä sitä kosahtanutta digiä pois! Yritä vaan sinnikkäästi takuun piikkiin, jos kesällä vasta menny umpeen. Ei ne saa noin pian takuun umpeuduttua hajota... Oletus on, että kestää kauemmin, joten sinne vaan rohkeesti vaatimaan korjausta tai uuttta tilalle. Kyl ne on viel velvollisia hoitamaan teille toimivan kameran. Mulla oli vastaava tilanne jonkun vempeleen kans pari vuotta sitten ja sain kyl toimivan tilalle. Sille ei kyl annettu enää takuuta, vaik oli ihan uus. Niin ja tervetuloa la 8.6. odottajiin... :)

Manteli-76 kyselit, milloin sikiö alkaa kuulla... Anni77 tuossa jo ehti vastata virallisemman tiedon... Yritin sitä äsken itsekin metsästää, mutta löytynyt ei. Vau*kirjassa taisi olla mainintaa vauvalle juttelusta ekan kerran viikon 24 kohdalla. Itse luin Kaksplussan Odotus lehdestä (5/2006 pieniin päin -palsta), että vauva alkaa kuulla jo noin viikolla 12. Sivulla ei kyllä missään tekstissä sen kummemmin mainittu, mistä tieto on peräisin. Meillä kyllä ollaan juteltu masukille jo kauan, kuuli tai ei... Musiikki on mulle itselle todella tärkeää, joten vauva kuulee siinä samalla ja totuttelee kuuntelemaan aika laidasta laitaan. Välillä teen myös rentoutusharjoituksia niihin tarkoitettujen levyjen avulla. Välillä siis raskaampaa ja välillä hyvinkin rauhallista... Ei kuitenkaan mitään klassista, kun ei sitä muutenkaan kuunnella. Gospelin soittamista myös vältetään, kun ei aiota kastaa kirkkoon... Mulla on niin huono kokemus tuosta uskonnon valmiiksi valitsemisesta ja siihen kasvattamisesta. Itse kyllä silti pidän joistakin gospelbiiseistä, ihme kyllä.

Hemoglobiinista on ollut puhetta... Itse en voi vielä kommentoida, kun en ole kokeitten tuloksia vielä kuullut. Selviää siis tuossa 15. päivä, kun käyn neuvolassa. Yleensä on kyllä ollut hyvä, siinä 130 yläpuolella ja nytkin oli tumman ja paksun näköistä. Varmaan siis ihan kunnossa.

Kysymys tähän väliin... Ymmärrän kyllä keskeytyneestä raskaudesta ja keskenmenosta puhumisen, mutta mistä tulee käsite keskeytynyt keskenmeno joka tässä foorumissa on usein tullut vastaan? Miksi se on keskeytynyt keskenmeno? Itse ymmärrän kyseisen käsitteen niin, että keskenmeno on alkanut, mutta tilanne saatu hallintaan ja raskaus jatkumaan. Kysymys on ehkä tyhmä, mut ei mene mun ymmärrykseen... Voisiko joku valaista?

Janosta on myös ollu puhetta... Mulla on sen jatkuvan syömistarpeen lisäksi myös tuo jatkuva ja käsittämätön jano. Suolaa jos enemmälti syön, tulee janosta huono olo, kun ei ehdi riittävästi juomaan... Puoli litraakerralla ei tosiaan tunnu isolta määrältä, mutta koitan juoda pienempinä erinä, kun ei keho niin suuria määriä kuitenkaan pysty kerralla hyödyntämään. Vessassa ei silti tarvitse ihan jatkuvasti rampata, ihme kyllä. Sekin varmaan sitten näkyy illan edetessä muun turvotuksen lisänä tuossa masun seudulla...

Tuosta parisuhteessa etenemisestä sen verran, että meitä nopeamman toiminan pareja on näköjään ihan reilusti ja osalla jo monia yhteisiä vuosia takana. Ei se siis aina tarkoita hätiköityjä päätöksiä ja suhteen kestämättömyyttä. Meilläkin siis eka vuosipäivä vielä tulossa, mutta ei häiritse yhtään... Yhdessäolo (kaikkine koettelemuksineenkin) on tuntunut alusta asti hyvältä ja oikealta, joten mitäs tässä jarruttelemaan. On ollut mukava lukea muitten tarinoita ja se että muillakin on asiat edenneet nopeaan on tuntunut kannustavalta... Tällaisista ratkaisuista kun usein saa kuulla ihmettelyä ja arvosteluakin. Toisille sopii hitaampi eteneminen... Mulla oli niin edellisessä suhteessa, nyt toisin. :D

Raksu81:llä oli välimatkaa... Meil oli kans päälle 140 km ja oltais muutettu aikasemmin yhteen, mut ei voitu luopua kummastakaan asunnosta... Miehen kämpässä (eli mis nyt asutaan) on määräaikanen soppari ja mun asuntoo tarvittiin miehen työkomennuksen takia. Olis säästetty, jos olisin muuttanu aikasemmin tänne, mut sit oltais oltu viikot erossa... Ei kiva. Mulla on opinnot Keski-Suomessa, mut onneks pystyn tekeen etänä... Muuten oltais kaukana toisistamme. Edellisessä suhteessa viikkojen erillä olo oli pitkään hyvä juttu vähäisen yhteisen ajan takia, kun en ollu kotona stressaamassa... Nyt en tykkäis ollenkaan, vaik erossa ollessa onkin rauhallinen ja hyvä olo. Se jatkuva reissaminen on tosiaan rasittavaa!

Onnea häitä viettäneille ja viettäville! :flower: :hug: Perässä tullaan jossain vaiheessa... :)

Ebbuliinin perheytymistarinaan kommenttia... Mä oon aina halunnu perheytyä alle 30-vuotiaana ja edellisen suhteen kariutuessa se haave romahti. En uskonu pitkiin aikoihin löytäväni mieleistäni miestä ja suhdetta, saati uskaltavani sitoutua kovin nopeesti. Toisin kävi ja 30:een on vielä sen verran matkaa, että saattaa keretä toinenkin vauveli siihen mennessä. En olis kuitenkaan ihan niin rohkee uskaltanu olla kuin sä, mut toisaalta mun tausta on tehny aika varovaiseks. Pistää aika sanattomaks tollanen, kun niin hyvin natsaa että noin uskaltaa toimia. :)

Hiiviö... Oliko se joku 4D-ultra, jossa nyt viimetteeks kävitte? Meil oli se np-ultra perjantaina, mut ei me mitään jalkateriä erotettu... Kasvoista erottuu yhdessä kuvassa nenä ja nyrkin hahmo on pään vieressä... Kyl niistä hahmottaa, mut ei ne selviä ole. Sen takia haluisin johonki tarkempaan, mut taitaa meidän rahat mennä johonki muuhun, jos ei erityistä ultraustarvetta tule.

Moonlight-80... Täällä kans ajellaan pitkää reissua jouluna. Viime kesänä tais mennä lomareissulla 200km rikki ja nyt menee ainakin 100km... Tarkkaan en vielä tiedä. Aika raskas reissu tolleen vajaan viikon sisällä... Mut silti mennään. Voimia matkailuun ja toivottavasti vältyt pahoinvoinnilta! Muuten tuntuu reissuaminen tosi kurjalta.

Pompula81 kyselit asumisesta... Kuun loppuun asti kaksio n. 40 neliöö eli perjanaina muutetaan isompaan. Sit 65 neliöö, kaksio sekin, mut lisänä neliöitten lisäks sauna ja partsi. Kolmioon olisin jo nyt halunnu, mut mun varat ei riitä tällä hetkellä... Tohon mahtuu aluks ja sit ennen kakkosen syntymää täytyy taas muuttaa, toivottavasti sillä kertaa omaan.

Sisi... Kyl se kuulemma niin on, että kudokset kasvaa yön aikana... (Keho muutenkin toimii sillon enemmän.) Ei siis mikään ihme, että unet kärsii. Ite kans heräilen paljo ja nukahtaminen on välillä vaikeeta... Tässä sitä harjotellaan yösyötöille... :D Sit on aamulla tosi väsy, jos ei saa nukkua riittävän pitkään, mut kai tähän pitää tottua. Vinkit paremman unen saamiseks on myös mulle tervetulleita! Olisko tyynyistä apua?

Vauvanvaatteita ei vielä olla osteltu, mut oon kyl käyny hypistelemässä... Alesta saatan jotain ostaa, kun en kuitenkaan malta odottaa. Leluja ja muuta oon myös katellu, mut en ostellu... Niitäkin varmaan muutamia ostan tässä vähitellen valmiiks, ainakin miehelle isyyspakkaukseen. Tarvii kiertää kirppareillakin ettimässä, kun sain kaverilta vinkin, että ne on hyviä leluja myös linnuille... On meil jo pari sellasta, mut noi tartteis uusia ja eläinkauppojen valikoimat on tosi köyhät vaikka kattois kissojen ja koirien lelut myös. Ei meinaa löytyä riittävän kestäviä ja värikkäitä. Puisia voi tehdä onneks ite.

Olikohan täs nyt kaikki mitä meinasin...? Saa kyl tällä kertaa riittää, ku on jo niin älyttömän pitkästi. Voimia vielä edelleen pahoinvoinnin kourissa taisteleville ja onnea hyviä uutisia saaneille! Onnellista odotusta kaikille! :wave:

PikkuMyy-80 ja masukki rv 12+3
 
PikkuMyy-80; Se ultra missä käytiin oli ihan perusultra. katsottiin vain onko kaikki hyvin ts. lyökö sydän. Ensi viikon torstaina mulla on vasta np-ultra. 4D ultraahan ne suosittelee vissiin n.15-25 viikoille. Maksaa vissiin n.150e kelakorvauksineen.

Kysyit siitä keskeytyneestä keskenmenosta... eli itselläni takana viime kesältä ja se tarkoittaa sitä, että sikiö menehtyy kohtuun, mutta mitään merkkejä keskenmenosta ei ole (ei vuotoa, kipuja tms.).
Eli mulla oli pieni menehtynyt jo 8+4 viikoilla ja vasta np-ultrassa 12+ viikoilla todettiin, että sykettä ei löydy. Ja mitään keskenmenoon viittavaa ei ollut.
Termiä kyllä voidaan mun mielestä käyttää myös silloin jos vuoto alkaa ja ultrassa nähdään, että on menehtynyt jo vaikka 2 viikkoa sitten.
Mutta siis, että keskenmeno tulee ja sikiö ei poistukkaan normaalisti.

Tulikohan tarpeeksi epäselvästi?? :D

Me sitten käytiin vähän tuhlaamassa eilen... Mulla on jok ikinen joululahja nyt ostettu!! :D Ja suurin osa jo paketoitukkin :whistle:

Mä odotan tosi innolla joulua, perjantaina aion laittaa jouluvalotkin, kun on ensimmäinen päivä.. Tänään tuli postissa joulukortitkin kun tilattiin pojasta sellaiset kortit.

Reilu kahden viikon päästä on sitten se ensimmäinen lääkärikäyntikin, osaako kukaan sanoa onko se ihan vaan sisätutkimus, vai...?
Mulla on niin kauan aikaa esikoisen odotusajasta, että ei tahdo enää muistaa :)

-Hiiviö & Elvis 11+1-
 

Yhteistyössä