Keskenmenon jälkeen kuumeilevat - kevät 2017

Paljon hyviä tekstejä (y) En nyt jaksa tämän tarkemmin kommentoida. Tulin juuri ultrasta ja asia oli aivan kuten epäilinkin, eli raskaus ei ollut edennyt mihinkään suuntaan. Sain lähetteen tyhjennykseen, sieltä soitetaan jossain vaiheessa viikon sisään. Tyhjä mutta helpottunut olo, kyllä suru tuntuu kuitenkin paremmalta kuin ahdistus ja odottelu. (Tai onhan tässä vielä odottelua mutta se ei tunnu enää pahalta.)

Ajateltiin pitää elokuuhun asti taukoa, joten minut voi lisätä taustalle. Tai ei olla edes varmoja, lähdetäänkö enää ollenkaan yrittämään, mutta sen näkee sitten. Varmasti täällä kuitenkin lueskelen kesällä :)

Edit // ja siis tuulimuna oli diagnoosina, jos sen tuohon plussalistaan päivittää...
 
Viimeksi muokattu:
@Fritang päivittelin tietosi listaan. Pahoittelut nyt vielä tuulimunasta! :cry:

Ei täälläkään kyllä hyvin pyyhi. Kävin viime viikolla gynekologilla, perjantaina otettiin fsh ja eilen sitten gyne soitti. Kaikista eniten ihmetyttää ja vituttaa se, että viime viikolla se gyne oli vielä optimistinen ja sanoi, että jos se arvo on alle 10, niin se kirjoittaa mulle jouluna lähetteen eteenpäin. Arvo oli 8,3 ja viitearvojen yläraja on 8,1, niin nyt se ois kuitenkin heti tai viimeistään elokuussa tekemässä tuota lähetettä. Ilmeisesti on sitten tässä välissä konsultoinut jotain paremmin asiat tuntevaa. Yritys meillä alkoi 8/2016 ja yk5:stä tulin raskaaksi, eli joulukuussa. Masentaa niin helvetisti, onko mulla tosiaan näin huono tilanne?! Huomenna kuitenkin pyydän uuden soittopyynnön ja saa nyt sitten laittaa sen lähetteen. Ei se aika kuitenkaan kovin pian ole.
 
Kauheesti tekstiä tullut tänne :) olen lueskellut niitä, mutta on myös ollut jotenki niin saamaton/surullinen/vittuuntunut olo ettei ole jaksanut kirjoittaa :censored:

Paljon onnea plussanneille, ihanaa :love:

Ja pahoittelut @Fritang :(

On se kyllä kumma et miten joillekkin toisille lapsen saaminen tehdään niin vaikeaksi. En ymmärrä. Toiset tulee raskaaksi jo pelkästä ajatuksesta ja raskausaika menee ilman suurempia huolia/murheita. Kyllä sitä alkaa väkisinkin miettimään mitä jos ei onnistu, mitäs sit? Adoptio?

Ei olla jotenki jaksettu miettiä ovulaatiota tai mitään muutakaan sitte viime km. Mut jos nyt tässä kuussa jaksais vaikka tikutella ovista, ennen seki oli niin säännöllinen,mutta ei ole enää. o_O

Toivotaan, et kevät toisi kaikille paremman mielen ja paljon plussatuulia (y)
 
@Maaria1980 Voi kurjuus. :( Toivottavasti lääkäri pisti teidät varalta jonoon, eikä siksi että tilanne olisi ihan toivoton. Tuo arvohan ei nyt ihan mahdottomalta kuitenkaan vaikuta, mitäänhän en toki näistä ymmärrä, googletin vain :D Tsemppiä, toivottavasti saat lääkäriltä vastauksia.

Ja jos jaksat vielä päivittää sen toisen keskenmenon eli km 2/17. :)

Itse sainkin jo täksi päiväksi ajan ja kävin hakemassa lääkkeet. Itkuksihan se meni, mutta: lääkäri lupasi kysellä kollegoiltaan, pitäisikö kohtuni tähystää, kun on rakennevikaa ja sektiohaavaa ja kaksi ihan perättäistä keskenmenoa. En tiedä miksi olen niin innostunut, eihän siitä periaatteessa mitään hyötyä ole (siis ilman mitään jatkotoimenpiteitä). Ja tuskin edes tähystävät, kun pitää säästää kaikesta. :rolleyes: Mutta toivossa on hyvä elää, eikä tässä nyt oikein muutakaan odoteltavaa ole.
 
Mä kävin eilen juttelemassa työterka n kanssa, eikä siitä kyllä mitään hyötyä ollut. "ongelmahan" mulla on tällä hetkellä korvien välissä ja sitä haluaisin purkaa, mutta tää th keskitty vaan selittämään kokoajan sitä, kuinka normaalia on saada kaksi km peräkkäin "Kyllä minä tiedän, minä sain kaksi keskenmenoa jo sillä vuosikymmenellä, jolloin sinä synnyit" ja "minun miniöillä ja tyttärellä on keskenmenoja ja lapsettomuus hoitoja jajajaja.. Kyllä minä tiedän miltä sinusta tuntuu"
No eipä tarvi mennä hänen vatsaanotolle enää, nyt on lähete työpyskologille ens viikolle ja katotaan, saanko siitä mitään irti.

Kyselin äidiltäni sitä aspiriini asiaa, ja hän oli kollegojensa kanssa asiaa tutkinut ja oli kovasti sitä mieltä, että ei kannata summamutikassa ruveta sitä syömään.

Mulla oli pyha tarkoitus, että en tikuttele tässä kierrossa lainkaan, mutta mutta.. viikko sitten loppui jo vuoto ja nyt tullut ovisliman kaltaista (välillä vähän verestävää) vuotoa, toissapäivänä ovistikku lähes nega, eilen iltapäivällä lähes yhtä vahvat viivat.. Aamullakin testasin, mutta unohdin käydä lukemassa tuloksen :whistle::whistle: No ollaan kyllä nyt puuhailtu joka toinen päivä ja jatketaan miten nyt mieli sattuu tekemään, vaikka lääkäri kielsi yrityksen ennen jälkitarkastusta.
Tuskin varaan mitään erillistä jälkitarkkia, 30.5 mulla on varattuna gyne aika, ja pääsen juttelemaan kunnon ammattilaisen kanssa näistä ja siitä, mitä mieltä hän on tutkimusten osalta. Kaippa ne suostuu ruveta tutkimaan jo ennen kolmatta km, siitähän mä niille maksan..:ROFLMAO::ROFLMAO:
 
Onneksi Naadis sait kuitenkin sille psykologille ajan. Ei sulla terkka kyllä ole osannut myötäelää ollenkaan! o_O

Täällä Kp 10/28 menossa ja kp6 aloitin ensimmäistä kertaa tikkuun pissimisen. Nyt jo viidettä aamua hymynaama vilkuttelee...Laskennallisesti ovis ois ehkä 17 päivä? Otan kyllä tuon vilkuttelun jo vähän kettuiluna, "neljä hedelmällisintä päivää" just joo... :D
 
N93
@Risukko oho, mulla ei oo Koskaan tullu semmosta vilkkuvaa naamaa, vaan suoraa se pysyvä. Jännä:D

Täällä dpo 8 eikä oireita suuntaan eikä toiseen, eikä mitään testaus aikomuksia:ROFLMAO::poop: Ei varmasti ole tärpännyt . Toivois vaan et menkat tulis ajallaan ens to; ettei kierto venyis(y)
 
KESKENMENON JÄLKEEN KUUMEILEVAT (keväällä 2017)

Päivityspyynnöt korostetusti, kiitos! (värin voi muuttaa pisarasta)

- tarkistakaa iät nyt aluksi, tai voi siis jättää iän kertomattakin. :)
- selasin edellistä ketjua sivulle 54 asti, ainakin punaisella merkityt päivitykset mukana. Osan laskeskelin ja saattavat olla väärin. Nämä merkitsin vaaleanpunaisella värillä.

Kirjoittelijat

Bea.S_______34v___kkm 1/17____haaveissa 3. lapsi
BeHappy-17__26v__kkm 3/17____haaveissa 1. lapsi
Daisy85_____31v___km 3/17_____haaveissa 1. lapsi
Edith_87
felessa_____30v___kkm 12/16____haaveissa 2. lapsi
Haaveilija84_32v___ku 7/16______haaveissa 1. lapsi
Hantta81____35v___tm 10/15
heikura79____38v___kkm 11/16___haaveissa 3. lapsi
hill4_________36v___kkm 10/16___haaveissa 1. lapsi

Kapsukka___________km 2/17_____?
Kath_________32v___kkm 10/16___haaveissa 4. lapsi
KeepGoing___32v___km 1/17_____haaveissa 5. lapsi
Kinder_kitty__24v___km 6/16_____haaveissa 1. lapsi
konvehtirasia_______kkm 12/16?

Lallastiina____35v___tm 3/17_____haaveissa 1. lapsi
Leikkuri______29v___km 1/17, kkm 6/16___haaveissa 1. lapsi

Maaria1980___37v___km 2/17____haaveissa 1. lapsi
MirriX______________km 2/17?

misu74_______41v___kkm 04/16, km 11/15
Mrs.Ö________27v___rk 1/17____haaveissa 2. lapsi
muttakun_____26v___kkm 12/16__haaveissa 2. lapsi
Myrtti85______29v___km 12/16? useita km:ja

Naadis_______29v___kkm 4/17, km 10/16
Niwhai_______39v___kkm 6/13____haaveissa 2. lapsi
N93________________kkm 3/17
pavi_______________viim. 12/15 (ku), kkm 07/15
Rebfer_____________km 12/16
Risukko______29v___tm 3/17____haaveissa 1. lapsi

Tiidula_______32v___kkm 11/16__haaveissa 3. lapsi
Tiituu________33v___km 10/16___haaveissa 2. lapsi
truudy_____________viim. 10/16? useita km:ja

Tukutuku_____31v___viim. 9/16 (tm), kkm 11/13 ja 11/15 + pari kem
virvatulia_____34v___ku 5/16___haaveissa 2. lapsi

Taustalla:

Fritang_____________tm 5/17____haaveissa 2. lapsi

Plussanneet vuonna 2017:

Tammikuu: ei päivitetty

Helmikuu: ei päivitetty

Maaliskuu: 1986/13, Norway, tupuna08, Naadis (kkm)

Huhtikuu: Fritang (tm), Tiha, Äitirouva M

Toukokuu: kookospieni

Edellisen ketjun jäseniä (selvitellään ja karsitaan)

kmw2014________25v____viimeisin kkm 05/2014, useita
Vadelmanlehti____31v____kkm 08/14
Lakkani_________24v____ku 7/14, useita kemiallisia
isbee92_________23v____km 4/15
Kerttupetteri______21v___km 6/15
Miilai__________________km12/14 ja 11/15
NettA79_________36v____km 11/15
vontra_________________km 11/15
Poppana92_______24v___kkm 12/15
sanzzes__________36___ kkm 5/16 kem 6/16 kem? 7/16
MamaBoo________32v___kkm 10/15 & kkm 03/16

Bambini_________33v___km
Neiti Näpsän äiti__31v___kkm/lukuisia kemiallisia/km v. 09-15
wolt____________33v___kem 6/15
Leonella______________kkm 7/15
Unelmia2016____33v___km 02/16
Armadillo_______33v___kem 05/16, kem 07/16

pieni toive_______24v___ku 5/14, kkm 9/14
stellina_______________km /2015
pessiy__________34v___km 9/15
Kärppänä heinälatoon___tm, kem, km 12/15
Töppönen_______28v___km 04/16

titti77___________38v___viimeisin km 2015
dalmis2011______33v___viimeisin kkm 02/16
Taaperotx5 ______33v___km 5/15

PLUSSANNEET loppuvuosi 2016

Heinäkuu: Bosch, Iinaelina, KevätTähti, MeaMinnis
Elokuu: Rouva Pii Poo, minttumar, Hymynaama95, Vauveli vanhalle, ninnananna, forester
Syyskuu: Rima-89, Fujin, Ripsi83
Lokakuu: Annenna, tyyppinen, Pyllerölyllerö
Marraskuu: Hipiti
Joulukuu: Summer2, haaveilija-31, jutska, Haavekesä

Edellisiä ketjuja:

https://kaksplus.fi/threads/keskenmenon-jaelkeen-kuumeilevat-syksyllae-2016.2479239/

http://kaksplus.fi/threads/keskenmenon-jaelkeen-kuumeilevat-kesae-2016.2475097/

Lyhenteitä:

km = (spontaani) keskenmeno
kkm= keskeytynyt keskenmeno
ku = kohdunulkoinen raskaus
tm = tuulimunaraskaus
kem = kemiallinen raskaus
rk = raskauden keskeytys

(kp ?/? = meneillään oleva kiertopäivä / keskimäärin kierron pituus)

(dpo = Days Past Ovulation (päiviä ovulaation jälkeen), dpo -1 = ovisplussapäivä, dpo 0 = ovulaatiopäivä, dpo 1 = ensimmäinen ovulaation jälkeinen päivä)

(yk = yrityskierto ja kuinka mones menossa)
Moikka
Olen uusi täällä, kkm 4/17, haaveissa 1.
 
o_OJopas..onestepin testiin tuli haamu selvällä värikertymällä (kertymä siis toisessa laidassa).Voisiko olla ...ei hiivatti nyt taitaa silmät tehdä tepposia.Olisin laittanu kuvan,mutta on tuo minun puhelimen kamera niin p..stä etten saanu selvää kuvaa.
Digi ois kaapissa..tekisikö aamulla vai odottaisko vielä.Liuskatestit loppu.
Tänään dpo12 ja kp 23
EN OO IKINÄ SAANU LIUSKA R.TESTEIHIN MITÄÄN...:ROFLMAO::eek:
 
Ompa ollut inhottava käynti työterkalla @Naadis ! Ärsyttävää kun joku ei ymmärrä tai kuuntele asiaa, varsinkaan ammatti-ihminen... Kiitos aspiriini-asiasta, päätinkin jo etten sitä ala omin syömään, ettei ainakaan haittaa aiheuta.

@Risukko ollaan aika samoissa päivissä menossa, mulla kp 11/jotain. Kierron pituudesta kun ei nyt tiedä yhtään kun ensimmäinen "normikierto" km:n jälkeen. Mulla on aina ollut aika säännöllinen kierto 26-31, Ihmettelen vaan nyt että on ollut monta päivää jomotuksia, vihlontoja tms oikealla alavatsassa ja eilen tuli toooodella venyvää ja kirkasta limaa o_O ja laskurin mukaan jos normikierto on niin ovis vasta 17.5... En oo alkanut testaileen ovista, kerran yritin enkä plussaa saanut, todennäkösesti vuorotyön takia kun ei päässyt aina samaan aikaan pissaileen :D

Ja nyt mulla on "kauhia" ongelma, kun huomenna ois tiedossa isommat juhlat nii mietityttää kovasti kehtaanko ottaa siideriä vaikka aioin kyllä olla ressaamatta sen kummemmin tätä yritystä tulevissa kierroissa. Jotenkin sitä silti alkaa kauheasti miettimään että entä jos olikin ovis ja entä jos tärppäsi ja entä jos itse aiheutan vahinkoa eikä kiinnittymistä tapahdu muutaman siiderin takia(n) Juon todella harvoin normaalisti, kuukaudessa menee ehkä muutama siideri yhteensä, jos sitäkään.. Mitä te viisaammat ootte mieltä? Tai miten itse teette tällaisissa tilanteissa?
 
o_OJopas..onestepin testiin tuli haamu selvällä värikertymällä (kertymä siis toisessa laidassa).Voisiko olla ...ei hiivatti nyt taitaa silmät tehdä tepposia.Olisin laittanu kuvan,mutta on tuo minun puhelimen kamera niin p..stä etten saanu selvää kuvaa.
Digi ois kaapissa..tekisikö aamulla vai odottaisko vielä.Liuskatestit loppu.
Tänään dpo12 ja kp 23
EN OO IKINÄ SAANU LIUSKA R.TESTEIHIN MITÄÄN...:ROFLMAO::eek:
IIIK!! Apua ku on jännää! Kovasti peukkuja pystyyn ja sormia ristiin että ois nyt tärpänny :)
 
:unsure:Digi -Ei raskaana.Jotenki oon niin vihanen tuosta eilisestä innostuksestani.Mikälie viivanpaikka ollu.
Maanantaina soittoaika lääkärille.Helpottaisi jos sanoisi ihan suoraan että minun arvoilla ei enää raskaaksi tulla.Loppuisi tämä itsensä kiusaaminen.
Dpo13 ja kp24.
Testit loppu,joten kaipa se on digin vastaukseen tyytyminen.
 
Täällähän on keskustelu ollut vilkasta!

Päivitin km 2/17 sulle, @Fritang ! Ja toivottavasti tähystävät kohdun, on sulla ainakin hyvät syyt siihen! Ja lisäsin listalle sut, @Erätyttö :) Täällä saa ainakin purkaa pahaa oloa, kun/jos läheisille ei pysty niin paljon näistä asioista puhua.

Täällä mun mies meinas eilen hermostua, kun olin vasta paria juttua kommentoinut mun fsh-arvosta ja lähetteestä (hormonipoliklinikalle). Mä sille kyllä sanoin, että vasta ke-iltana oli gynen kans lähetteestä puhetta, enkä mä oo ehtinyt näinä kahtena päivänä tuota asiaa vatkata, kun olen ollut töissä. Niin ei tuo mun mielestä ollut kohtuutonta, että kolmantena iltana vielä asiasta puhun. Sinänsä kyllä hyvä, kun on ollut tekemistä. Oli siis vähän kova paikka hyväksyä, että tarvitaan apuja raskautumiseen, enkä ole kyllä täysin hyväksynyt sitä vielä. Lääkärin pitäisi soittaa uudelleen keskiviikkona, ja ilmoitan sitten, että laittaa sen lähetteen menemään. En mä varmaan sinne pääse ennen kuin joskus kesätauon jälkeen ja sitten onkin yritetty jo vuosi.

Mut positiivisena puolena, ollaan saatu jo kaksi talletusta ja ovis on luultavasti "vasta" tänään. Huomenna sit vielä yksi. Onkin suurin määrä talletteluja ikinä! En tiedä miten sain ukon suostuun joka toinen päivä -tahtiin, kun tähän asti ollaan menty joka kolmas päivä, mutta sillä siis mentiin. Se vaan, että jos nyt ei tärppää, niin joko on limakalvo liian ohut edelleen tai miehen simpoissa vikaa. Pessimisti ei pety, vai miten se meni. Kyllä ne toiveet taas nousee, kun kp:t suurenee. Se vähän mietityttää/harmittaa, kun taas lyhyt kierto tulossa, 24 päivää.

Sitten taas muuta... Oli kyllä aikamoista, @Naadis , mutta jos se vaan ajatteli että toi rauhoittaa sua, kun kuulet että muillakin on keskenmenoja. Ihan kuin et olisi täältä asiaa jo päätellyt. :rolleyes:

@heikura79 Onpa kyllä ärsyttävää, kun testit näyttää eri tulosta. Tulihan se haamu kuitenkin testiajalla? Oliko se alusta vino, jos siitä tuli toispuoleinen viiva? Mut jospa se vielä vahvistuu?

Ja @BeHappy-17 , mä arvelisin, ettei oviksen aikaan kannata ainakaan kovin paljon alkoholia nauttia, mutta ei kai joku 1-3 siideriä haittaa? Eikös isoissa juhlissa pysty ihan hyvin juomaan hitaasti, tai ottaa vaikka välillä jotain alkoholitonta? Mä ajattelin ens viikonloppuna ottaa ekaa kertaa kiinnittymispunaviinin :D Ja salaa mieheltä, kun se on niin tarkka kaikesta. Eihän ne verenkierrot tuossa vaiheessa ole yhdistyneet, niin ei siitä haittaakaan ole. Kunhan ei koko pulloa juo. Yhden lasillisen ajattelin ottaa jossain ravintolassa.
 
Huomasinkin sun viestin vasta nyt, @konvehtirasia :) Arvelinkin, että ymmärsit väärin. Arvelen, että mun mies halusi pelata varman päälle siinä, että niitä siittiöitä sitten kans olisi. Onhan se totta, että se on roimasti ylipainoinen, niin voihan siittiöiden tuotannossa olla häikkää. Nyt se on C-vitamiinia ja sinkkiä (yritin käydä tarkistamassa mitä siinä purkissa sanotaan, mutten löytänyt sitä) napsinut, ja niiden pitäisi kai auttaa siinäkin! Ehkä se siksi suostuikin tallettelemaan tällä viikolla joka toinen päivä, ja ovis on luultavasti tänään. Ovisplussa tuli eilen. Oon täällä jo parissa viestissä maininnut, että masennuin gynen lähetetuumailuista aika lailla, niin se toi vähän pakkotalletteluiden makua, mutta kai me vaan päätettiin, että nyt harrastetaan seksiä :ROFLMAO: Kyllä siitä ihan nauttikin :love:
 
KESKENMENON JÄLKEEN KUUMEILEVAT (keväällä 2017)

Päivityspyynnöt korostetusti, kiitos! (värin voi muuttaa pisarasta)

- tarkistakaa iät nyt aluksi, tai voi siis jättää iän kertomattakin. :)
- selasin edellistä ketjua sivulle 54 asti, ainakin punaisella merkityt päivitykset mukana. Osan laskeskelin ja saattavat olla väärin. Nämä merkitsin vaaleanpunaisella värillä.

Kirjoittelijat

Bea.S_______34v___kkm 1/17____haaveissa 3. lapsi
BeHappy-17__26v__kkm 3/17____haaveissa 1. lapsi
Daisy85_____31v___km 3/17_____haaveissa 1. lapsi
Edith_87
Erätyttö___________kkm 4/17____haaveissa 1. lapsi
felessa_____30v___kkm 12/16____haaveissa 2. lapsi
Haaveilija84_32v___ku 7/16______haaveissa 1. lapsi
Hantta81____35v___tm 10/15
heikura79____38v___kkm 11/16___haaveissa 3. lapsi
hill4_________36v___kkm 10/16___haaveissa 1. lapsi

Kapsukka___________km 2/17_____?
KeepGoing___32v___km 1/17_____haaveissa 5. lapsi
Kinder_kitty__24v___km 6/16_____haaveissa 1. lapsi
konvehtirasia_______kkm 12/16?

Lallastiina____35v___tm 3/17_____haaveissa 1. lapsi
Leikkuri______29v___km 1/17, kkm 6/16___haaveissa 1. lapsi

Maaria1980___37v___km 2/17____haaveissa 1. lapsi
MirriX______________km 2/17?

misu74_______41v___kkm 04/16, km 11/15
Mrs.Ö________27v___rk 1/17____haaveissa 2. lapsi
muttakun_____26v___kkm 12/16__haaveissa 2. lapsi
Myrtti85______29v___km 12/16? useita km:ja

Naadis_______29v___kkm 4/17, km 10/16
Niwhai_______39v___kkm 6/13____haaveissa 2. lapsi
N93________________kkm 3/17
pavi_______________viim. 12/15 (ku), kkm 07/15
Rebfer_____________km 12/16
Risukko______29v___tm 3/17____haaveissa 1. lapsi

Tiidula_______32v___kkm 11/16__haaveissa 3. lapsi
Tiituu________33v___km 10/16___haaveissa 2. lapsi
truudy_____________viim. 10/16? useita km:ja

Tukutuku_____31v___viim. 9/16 (tm), kkm 11/13 ja 11/15 + pari kem
virvatulia_____34v___ku 5/16___haaveissa 2. lapsi

Taustalla:

Fritang, viim. tm 5/17, km 2/17, haaveissa 2. lapsi

Plussanneet vuonna 2017:

Tammikuu: ei päivitetty

Helmikuu: ei päivitetty

Maaliskuu: 1986/13, Norway, tupuna08, Naadis (kkm)

Huhtikuu: Fritang (tm), Tiha, Äitirouva M

Toukokuu: kookospieni, Kath

Edellisen ketjun jäseniä (selvitellään ja karsitaan)

kmw2014________25v____viimeisin kkm 05/2014, useita
Vadelmanlehti____31v____kkm 08/14
Lakkani_________24v____ku 7/14, useita kemiallisia
isbee92_________23v____km 4/15
Kerttupetteri______21v___km 6/15
Miilai__________________km12/14 ja 11/15
NettA79_________36v____km 11/15
vontra_________________km 11/15
Poppana92_______24v___kkm 12/15
sanzzes__________36___ kkm 5/16 kem 6/16 kem? 7/16
MamaBoo________32v___kkm 10/15 & kkm 03/16

Bambini_________33v___km
Neiti Näpsän äiti__31v___kkm/lukuisia kemiallisia/km v. 09-15
wolt____________33v___kem 6/15
Leonella______________kkm 7/15
Unelmia2016____33v___km 02/16
Armadillo_______33v___kem 05/16, kem 07/16

pieni toive_______24v___ku 5/14, kkm 9/14
stellina_______________km /2015
pessiy__________34v___km 9/15
Kärppänä heinälatoon___tm, kem, km 12/15
Töppönen_______28v___km 04/16

titti77___________38v___viimeisin km 2015
dalmis2011______33v___viimeisin kkm 02/16
Taaperotx5 ______33v___km 5/15

PLUSSANNEET loppuvuosi 2016

Heinäkuu: Bosch, Iinaelina, KevätTähti, MeaMinnis
Elokuu: Rouva Pii Poo, minttumar, Hymynaama95, Vauveli vanhalle, ninnananna, forester
Syyskuu: Rima-89, Fujin, Ripsi83
Lokakuu: Annenna, tyyppinen, Pyllerölyllerö
Marraskuu: Hipiti
Joulukuu: Summer2, haaveilija-31, jutska, Haavekesä

Edellisiä ketjuja:

https://kaksplus.fi/threads/keskenmenon-jaelkeen-kuumeilevat-syksyllae-2016.2479239/

http://kaksplus.fi/threads/keskenmenon-jaelkeen-kuumeilevat-kesae-2016.2475097/

Lyhenteitä:

km = (spontaani) keskenmeno
kkm= keskeytynyt keskenmeno
ku = kohdunulkoinen raskaus
tm = tuulimunaraskaus
kem = kemiallinen raskaus
rk = raskauden keskeytys

(kp ?/? = meneillään oleva kiertopäivä / keskimäärin kierron pituus)

(dpo = Days Past Ovulation (päiviä ovulaation jälkeen), dpo -1 = ovisplussapäivä, dpo 0 = ovulaatiopäivä, dpo 1 = ensimmäinen ovulaation jälkeinen päivä)

(yk = yrityskierto ja kuinka mones menossa)
 
Apua...en oikein osaa kirjoitella tänne oikeeseen kohtaan, mut mulla kkm reilu kolme viikkoa sitten, ja eilen jouduin käymään sairaalassa kun hcg edelleen koholla. Siellä löytyi sitten kysta munasarjasta ja kohdussa vielä matskua. Mutta arvelivat että tyhjentyy itsestään, kohtu siis ja kystaa seurataan. Samalla lääkäri sanoi, että kohtuni on taaksepäin kallistunut. Onko muilla tämmöisiä ongelmia ja vaikuttaako hedelmällisyyteen?
 
Mulla myös taaksepäin kallistunut kohtu mutta ei ole ollut vaikutusta raskaaksi tulemisessa, tärpit tulleet yk 1-4. Pahoittelut keskenmenosta! :cry:
 
Niin minäkin ajattelisin mutta tiedossa ois polttarit joten kun koko päivä ollaan liikenteessä niin se määrä saattaisi olla isompi.. Aiemmin olin tosi tarkkana tästä etten juo ovulaation jälkeen ollenkaan mutta kun nyt on niin epävarma olo että menikö ovis jo,ja jotenkin on epäuskoinen olo että en nyt voi mitenkään ensimmäisestä kierrosta km jälkeen raskautua... Ois kyllä muutenkin ennätyslyhyt kierto ku normaalisti ovis viikkoa myöhemmin. Tietenkin kroppa ihan sekasin tyhjennyksen jäljiltä(n)
Täällähän on keskustelu ollut vilkasta!

Päivitin km 2/17 sulle, @Fritang ! Ja toivottavasti tähystävät kohdun, on sulla ainakin hyvät syyt siihen! Ja lisäsin listalle sut, @Erätyttö :) Täällä saa ainakin purkaa pahaa oloa, kun/jos läheisille ei pysty niin paljon näistä asioista puhua.

Täällä mun mies meinas eilen hermostua, kun olin vasta paria juttua kommentoinut mun fsh-arvosta ja lähetteestä (hormonipoliklinikalle). Mä sille kyllä sanoin, että vasta ke-iltana oli gynen kans lähetteestä puhetta, enkä mä oo ehtinyt näinä kahtena päivänä tuota asiaa vatkata, kun olen ollut töissä. Niin ei tuo mun mielestä ollut kohtuutonta, että kolmantena iltana vielä asiasta puhun. Sinänsä kyllä hyvä, kun on ollut tekemistä. Oli siis vähän kova paikka hyväksyä, että tarvitaan apuja raskautumiseen, enkä ole kyllä täysin hyväksynyt sitä vielä. Lääkärin pitäisi soittaa uudelleen keskiviikkona, ja ilmoitan sitten, että laittaa sen lähetteen menemään. En mä varmaan sinne pääse ennen kuin joskus kesätauon jälkeen ja sitten onkin yritetty jo vuosi.

Mut positiivisena puolena, ollaan saatu jo kaksi talletusta ja ovis on luultavasti "vasta" tänään. Huomenna sit vielä yksi. Onkin suurin määrä talletteluja ikinä! En tiedä miten sain ukon suostuun joka toinen päivä -tahtiin, kun tähän asti ollaan menty joka kolmas päivä, mutta sillä siis mentiin. Se vaan, että jos nyt ei tärppää, niin joko on limakalvo liian ohut edelleen tai miehen simpoissa vikaa. Pessimisti ei pety, vai miten se meni. Kyllä ne toiveet taas nousee, kun kp:t suurenee. Se vähän mietityttää/harmittaa, kun taas lyhyt kierto tulossa, 24 päivää.

Sitten taas muuta... Oli kyllä aikamoista, @Naadis , mutta jos se vaan ajatteli että toi rauhoittaa sua, kun kuulet että muillakin on keskenmenoja. Ihan kuin et olisi täältä asiaa jo päätellyt. :rolleyes:

@heikura79 Onpa kyllä ärsyttävää, kun testit näyttää eri tulosta. Tulihan se haamu kuitenkin testiajalla? Oliko se alusta vino, jos siitä tuli toispuoleinen viiva? Mut jospa se vielä vahvistuu?

Ja @BeHappy-17 , mä arvelisin, ettei oviksen aikaan kannata ainakaan kovin paljon alkoholia nauttia, mutta ei kai joku 1-3 siideriä haittaa? Eikös isoissa juhlissa pysty ihan hyvin juomaan hitaasti, tai ottaa vaikka välillä jotain alkoholitonta? Mä ajattelin ens viikonloppuna ottaa ekaa kertaa kiinnittymispunaviinin :D Ja salaa mieheltä, kun se on niin tarkka kaikesta. Eihän ne verenkierrot tuossa vaiheessa ole yhdistyneet, niin ei siitä haittaakaan ole. Kunhan ei koko pulloa juo. Yhden lasillisen ajattelin ottaa jossain ravintolassa.
 
Mite
KESKENMENON JÄLKEEN KUUMEILEVAT (keväällä 2017)

Päivityspyynnöt korostetusti, kiitos! (värin voi muuttaa pisarasta)

- tarkistakaa iät nyt aluksi, tai voi siis jättää iän kertomattakin. :)
- selasin edellistä ketjua sivulle 54 asti, ainakin punaisella merkityt päivitykset mukana. Osan laskeskelin ja saattavat olla väärin. Nämä merkitsin vaaleanpunaisella värillä.

Kirjoittelijat

Bea.S_______34v___kkm 1/17____haaveissa 3. lapsi
BeHappy-17__26v__kkm 3/17____haaveissa 1. lapsi
Daisy85_____31v___km 3/17_____haaveissa 1. lapsi
Edith_87
Erätyttö___________kkm 4/17____haaveissa 1. lapsi
felessa_____30v___kkm 12/16____haaveissa 2. lapsi
Haaveilija84_32v___ku 7/16______haaveissa 1. lapsi
Hantta81____35v___tm 10/15
heikura79____38v___kkm 11/16___haaveissa 3. lapsi
hill4_________36v___kkm 10/16___haaveissa 1. lapsi

Kapsukka___________km 2/17_____?
KeepGoing___32v___km 1/17_____haaveissa 5. lapsi
Kinder_kitty__24v___km 6/16_____haaveissa 1. lapsi
konvehtirasia_______kkm 12/16?

Lallastiina____35v___tm 3/17_____haaveissa 1. lapsi
Leikkuri______29v___km 1/17, kkm 6/16___haaveissa 1. lapsi

Maaria1980___37v___km 2/17____haaveissa 1. lapsi
MirriX______________km 2/17?

misu74_______41v___kkm 04/16, km 11/15
Mrs.Ö________27v___rk 1/17____haaveissa 2. lapsi
muttakun_____26v___kkm 12/16__haaveissa 2. lapsi
Myrtti85______29v___km 12/16? useita km:ja

Naadis_______29v___kkm 4/17, km 10/16
Niwhai_______39v___kkm 6/13____haaveissa 2. lapsi
N93________________kkm 3/17
pavi_______________viim. 12/15 (ku), kkm 07/15
Rebfer_____________km 12/16
Risukko______29v___tm 3/17____haaveissa 1. lapsi

Tiidula_______32v___kkm 11/16__haaveissa 3. lapsi
Tiituu________33v___km 10/16___haaveissa 2. lapsi
truudy_____________viim. 10/16? useita km:ja

Tukutuku_____31v___viim. 9/16 (tm), kkm 11/13 ja 11/15 + pari kem
virvatulia_____34v___ku 5/16___haaveissa 2. lapsi

Taustalla:

Fritang, viim. tm 5/17, km 2/17, haaveissa 2. lapsi

Plussanneet vuonna 2017:

Tammikuu: ei päivitetty

Helmikuu: ei päivitetty

Maaliskuu: 1986/13, Norway, tupuna08, Naadis (kkm)

Huhtikuu: Fritang (tm), Tiha, Äitirouva M

Toukokuu: kookospieni, Kath

Edellisen ketjun jäseniä (selvitellään ja karsitaan)

kmw2014________25v____viimeisin kkm 05/2014, useita
Vadelmanlehti____31v____kkm 08/14
Lakkani_________24v____ku 7/14, useita kemiallisia
isbee92_________23v____km 4/15
Kerttupetteri______21v___km 6/15
Miilai__________________km12/14 ja 11/15
NettA79_________36v____km 11/15
vontra_________________km 11/15
Poppana92_______24v___kkm 12/15
sanzzes__________36___ kkm 5/16 kem 6/16 kem? 7/16
MamaBoo________32v___kkm 10/15 & kkm 03/16

Bambini_________33v___km
Neiti Näpsän äiti__31v___kkm/lukuisia kemiallisia/km v. 09-15
wolt____________33v___kem 6/15
Leonella______________kkm 7/15
Unelmia2016____33v___km 02/16
Armadillo_______33v___kem 05/16, kem 07/16

pieni toive_______24v___ku 5/14, kkm 9/14
stellina_______________km /2015
pessiy__________34v___km 9/15
Kärppänä heinälatoon___tm, kem, km 12/15
Töppönen_______28v___km 04/16

titti77___________38v___viimeisin km 2015
dalmis2011______33v___viimeisin kkm 02/16
Taaperotx5 ______33v___km 5/15

PLUSSANNEET loppuvuosi 2016

Heinäkuu: Bosch, Iinaelina, KevätTähti, MeaMinnis
Elokuu: Rouva Pii Poo, minttumar, Hymynaama95, Vauveli vanhalle, ninnananna, forester
Syyskuu: Rima-89, Fujin, Ripsi83
Lokakuu: Annenna, tyyppinen, Pyllerölyllerö
Marraskuu: Hipiti
Joulukuu: Summer2, haaveilija-31, jutska, Haavekesä

Edellisiä ketjuja:

https://kaksplus.fi/threads/keskenmenon-jaelkeen-kuumeilevat-syksyllae-2016.2479239/

http://kaksplus.fi/threads/keskenmenon-jaelkeen-kuumeilevat-kesae-2016.2475097/

Lyhenteitä:

km = (spontaani) keskenmeno
kkm= keskeytynyt keskenmeno
ku = kohdunulkoinen raskaus
tm = tuulimunaraskaus
kem = kemiallinen raskaus
rk = raskauden keskeytys

(kp ?/? = meneillään oleva kiertopäivä / keskimäärin kierron pituus)

(dpo = Days Past Ovulation (päiviä ovulaation jälkeen), dpo -1 = ovisplussapäivä, dpo 0 = ovulaatiopäivä, dpo 1 = ensimmäinen ovulaation jälkeinen päivä)

(yk = yrityskierto ja kuinka mones menossa)
Miten pian ootte keskenmenon jälkeen uskaltaneet kokeilla uutta raskautumista? Pitääkö ootella ekat menkat? Itellä nyt kun tämä tuntuu pitkittyvän niin en millään malttas oottaa niin kauaa...
 
Kirjottelit tossa aikaisemmin että jotain materiaalia on kohdussa vielä ja keskenmenosta reilu kolme viikkoa? Mulla laski tm-raskaudessa hcg (joka oli 25000) reilussa neljässä viikossa niin ettei enää antanut positiivista raskaustestiä. Menkat alkoi reilun viikon myöhässä normaalista, jonka jälkeen aloitettiin uus yritys.

Halusin odottaa ne kuukautiset että kohtu ois varmasti tyhjä. Ettei sitten tulisi mitään ongelmia siitä että olisi jotain raskausmateriaalia jäänyt kohtuun "muhimaan".

Se on tietenkin jokaisen henkilökohtainen mielipide että kuinka haluaa toimia :) mulle lääkärit sanoi et heti vaan uutta yritystä, mut papereissa luki että suositellaan odottamaan ensin kuukautisia.
 
Yhteistyössä