~~Keskenmenon jälkeen kuumeilevat~~SYKSY/TALVI 2013-2014

Mulle voi murheen murtamana päivittää KP 3.. menkat siis tulivat n. viikon myöhässä "kiertopäivänä" huikeat 40 ja harmittaa ihan pirusti. Onnea kuitenkin kaikille plussanneille ja uusia plussia kehiin vuonna 2014 vaan kaikki! Harkitsin jo ehkäisylaastarin aloittamista sillä tuntuu että joko on varma ehkäisy ettei tarvitse jännätä onko tärpännyt vai ei TAI sitten jatketaan tjottailua, ei vittu menee hermot suoraansanottuna. Puhuin äitini kanssa ja hän kertoi että hänellä itsellään oli yksi selkeä keskenmeno ennen kuin sai 3 tyttöä ongelmitta. Lisäksi hän kertoi että hänen kiertonsa on aina heitellyt miten sattuu ja PMS on tuttua juttua, lieneekö periytyneet! Mukavaa viikonloppua kaikille ja pysytään hyvinä, kai sitä jaksaa kun on muuten asiat ihan ok. :snotty:
ainiin: olen testannut viimeisen viikon aikana 4 kertaa raskautta mutta negaa on tullut.
ovistakin olen kahdesti huvikseni tikuttanut ja tulokseksi on tulleet haaleat haamut.
 
Viimeksi muokattu:
Keskenmenon jälkeen kuumeilevat



Torstai 2.1.2014



Mariah33____34v____KM 5/13________________________KP 4/27-30
evaparadise___24v____KKM 6/13______________________KP 27/30
VanillaLady___27v____KM 8/13________________________KP 9/26
Tuuuli+____21v____KM 9/13__________________________KP 3/29
Tähtisilmä*____26v____KKM 10/13_____________________KP 17/30-32
Pinkula____24v____KM 10/13__________________________KP ?/?
neitiina19____20v_____KM 10/12, KEM 4/13______________KP 3/29-37
Miminda____31v____Ennenaik. synn. 9/13________________KP 42/28
Ellukana____24v____TM 3/11, TM 6/11__________________KP 36/28
Kataja82____KM 9/12,KM 4/13,KKM 7/13,KKM 11/13________KP ?/?
Sunflower86____27v____KM 5/13, KKM 12/13______KP ?/?
Ambrosia____28v_____RK 4/13, KKM/KU 12/13___________KP 14/30-32
*Stina_______25v__________KM 12/13______________KP 11/33-35



Mimmimiina___33v_____KKM 9/13______________________KP 9/?
Kirppu.81______KKM 08/13___________________________KP 14/30
bilingualmama____24v____KM 7/13_____________________KP 18/26-27
Maarii______KM 10/13, KM 11/13______________________KP 34/?



sydäntähti__27v__KM 9/07,12/07,8/13,KEM 3/13ja12/13___KP 22/34
KoiKoi___32v_____KM-08,KU 8/13_____________________KP 13/28
toive3<3___26v____KM 10/13_________________________KP 24/28
Alinna____35v____KM 7/01,TM 6/03,KKM 12/03,KM 9/07,KM 3/12,KM 4/13,KKM 9/13_______________________________________KP ?/?
väpä___35v______KKM 11/13_________________________KP ?/?



Riiviöiden äippä________30v_______KKM 12/13_________KP 4/29



Emotar____KM 7/13, KKM 11/13______________________KP 14/28-32



Emotar dpo 8
Tähtisilmä* dpo 3





TAUSTALLA/KATEISSA:

Bambini
_Kenguru_
espe--
Hanttuliini84
Minel83
Taru81
KoiKoi
Esteri1
Hipsunpöpsy
Emeli-
Markke
Nipsu74
NtiKesäheinä
Minus
carolina30+
Silvia Logo
sapu
illushia




PLUSSANNEET 2012

Tammikuu: Koski, adora, Riikka90, _Lumi_, Fantteli
Helmikuu: Unelma kolme, Micaela, Johnu, Idylli?
Maaliskuu: Nellielli, Ipna, rontti1, Missa-76, Daizy06, Jenksula(tupla-KM rv18+)
Huhtikuu: mame31, malttamaton, Wandii, tiiru, vaavimasu, meadow, Lynette, Suerte, m1n1
Toukokuu: zoobles, *kenguru*, adora, Aniit, diiselikissa, Pink89, Sirel, Toivotonko
Kesäkuu: Tuuliannaliina, Neiti-81, Sanniz, cannes, mamiksi monelle, kodehu, heidukka, Jiiii, Suikkis, Missa-76
Heinäkuu: kwaidan, Whisky Peat
Elokuu: Naneni, Sussu -72, Hanne_, tiinelli, Mimmiel
Syyskuu: Quu, mumina, Scarleth, P12
Lokakuu: Emppuli83, kultakimpale2, iitu85, Lilleri82, heisu81, Haaveissani, Tanita, piuu, Lapinmaria, Tartsu74, tillukas, Taivaanrannan maalari
Marraskuu: Mosmos, Simpu83
Joulukuu: EVO, KattiKoo, Pintsu, Nöhvi1, lauru, hanja


PLUSSANNEET 2013

Tammikuu: Miima81, suhveli, zapata, rupeltaja, Marsilio, rakkaudesta äiti, Essence
Helmikuu: Marlin, Miramei
Maaliskuu: Stellini, p.ö.m.p.p.i.s, Taike80, kanella, Pippari
Huhtikuu: Miirabell, Equus, verppu, Alexa, mamuska7
Toukokuu: Praia, zannukka, miss_piggy
Kesäkuu: katrinainen, Pikkusukka
Heinäkuu: niiskunenä, Eleonoora86, dyddö, Spirit, ralliruutu
Elokuu: Fujin, Miwwi, PiipaKaa, Dorian, coffeeBreak
Syyskuu: Ollakovai...?, kukkurukuu, Niwhai, Joosukka
Lokakuu: Väpä08, bumbis, Minnah88, Sanna-M, sunflower86, Jetta, eltsu81, alien_1, Pölö-
Marraskuu: -pansku-, Syssy^^, kaarina80, Pippuri85*, pauliinak, Yemina, Madeia, Ambrosia85
Joulukuu: aada78, MiNalo, Viivi__, tyntti, Susan86, millamaria14, Rosuliina, Maikkki, verppu, eemiliah



Linkit edellisiin kuumeilukeskusteluihin:
TALVI 2012-2013
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/vauvakuume/2220012-keskenmenon-jalkeen-kuumeilevat-talvella-2012-2013-a/sivu41.html
KEVÄT 2013
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/vauvakuume/2251418-keskenmenon-jalkeen-kuumeilevat-kevat-2013-a/
KESÄ 2013
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/vauvakuume/2266342-keskenmenon-jalkeen-kuumeilevat-kesalla-2013-a/

Linkki odotuspuolelle siirtyneisiin:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2315779-keskenmenon-jalkeen-plussanneet-talvella-2013-2014-a/

Lyhenteitä:
KM = (spontaani) keskenmeno
KKM = keskeytynyt keskenmeno
KU = kohdunulkoinen raskaus
TM = tuulimunaraskaus
KEM = kemiallinen raskaus
RK = raskauden keskeytys
KP ?/? = meneillään oleva kiertopäivä/keskimäärin kierron pituus
dpo = Days Past Ovulation (päiviä ovulaation jälkeen), dpo -1 = ovisplussapäivä, dpo 0 = ovulaatiopäivä, dpo 1 = ensimmäinen ovulaation jälkeinen päivä
JP = "jännäpäivä" (raskaustestin tekopäivä)


Päivityspyynnöt korostetusti kiitos!
(Kun kp:si paukkuvat yli 60 etkä ole hetkeen ilmoitellut itsestäsi, sinut siirretään taustailijoihin. Toki huikkaamalla pääsee aina takaisin listalle! :))

 
verppu kiitos tsempeistä, toivon todella että pääsisin sun ja muidenkin plussanneiden perässä jo pian täältä pois. Johan on tullut täällä aikaa vietettyä kohta 7kuukautta.

neitiina19 pahoittelut uudesta kierrosta. Toivottavasti kierto nyt tasoittuisi eikä tarvitsisi ihmetellä tuollaista pitkää kiertoa. Jaksamista sinne ja parempaa onnea tälle vuodelle =)

Viikonloppuna pitäisi sitten testailla. Kyllä nyt jännittää. iltaisin vatsaa turvottaa.. ja ne nännit kun kipuilee aina vain enemmän ja enemmän. Vaikka koitan ajatella pessimistinä että äh tässä mitää raskaana olla nii silti pieni toivo jostain nostaa päätään näiden "oireiden" takia. Koitan nyt kuitenkin malttaa muutaman päivän.
 
  • Tykkää
Reactions: Silvia Logo
evaparadise: Täälläkin peukut pystyssä sun plussaamisen puolesta! Hyvä, että on oireita.

ON. Olin jo varma, että ovis olisi ollut tiistaina. Silloin kovat kivut oikealla puolella ja märkä olo ja kahtena edellisenä päivänä ns. himot päällä. Tänään taas ihan kamalia menkkakipuja ja pahoinvointia heti aamusta. Saattoi olla jo yöllä, kun nukuin taas niin huonosti. Nää olotukset on sitä luokkaa, et en kovin montaa ovis-aikaa haluaisi olla raskautumatta. Kipuilu ja pahoinvointi häiritsee jo työntekoa.

Onko muilla näin vahvoja oireita oviksen aikaan?
 
Hei kaikille!

Pääsisinköhän mukaan? Olen teidän keskusteluja aina välillä lukenut, ja nyt voisin uskaltaa tunnustaa itsellenikin että yritys on taas käynnissä.

Olen reilu kolmekymppinen yhden lapsen äiti. Takana on lapsen lisäksi kolme keskenmenoa ja useita kemiallisia. Koska välissä syntyi tuo lapsi niin tutkimuksiin ei vielä ole "päästy". Nyt toisen yrittämistä on takana vuosi, josta seurauksena km kesäkuussa viikolla 7+ ja keskeytynyt km syksyllä. Koska vatsa kasvoi + sikiö oli vastannut viikkoja alkuraskauden ultrassa en osannut pelätä kovinkaan paljon, vaikka alitajuisesti olin päättänyt olla "uskomatta" lapseen ennen kuin nt-ultra on ohi. Ihan siihen saakka ei ehditty ennen kuin niukka vuoto paljasti tilanteen.

Nyt on menossa kierto nro 4 tyhjennyksen jälkeen. Ja alkaa tuntua siltä että uskallan taas toivoa olevani raskaana. Ei ehkäisyä käytetty ennenkään, mutta mitenkään en laskeskellut ovista jne. Ajatus raskaaksi tulemisesta oli jotenkin liian ahdistava ( pelkoa keskenmenosta). Mutta nyt olisin valmis varmaan jaksamaan senkin, siis sen pelon. Olisi kiva jatkaa tätä yritystä vertaistuen kanssa.

Lueskelen tässä ketjuanne tarkemmin kun ehdin. Plussaonnea kaikille!

tv.

haaveissa toinen

Mäkimeirami____________ KM 6/11, 5/13 KKM 10/13_________ KP 13/22-30

 
Pahoittelut mutta lämpimästi myös tervetuloa kaikille uusille. Ja oikein isot onnittelut kaikille joilla on tärpännyt! Toivotaan meille muille samanlaista onnea tälle vuodelle! :)

Täällä ei uutta, huomenna taas ultrataan miltä munasarjat näyttää pistoksien seurauksena. Toivotaan parasta, mulla kun siellä joko ei tapahdu mitään tai sitten tapahtuu liikaa. Kultainen keskitie ei vissiin ole mun munasarjojen juttu :D

Jään lomalle pariksi viikkoa ihan just joten aloitan pikkuhiljaa radiohiljaisuuden. Oikein hyvää ja hedelmällistä uutta vuotta kaikille!
 
Hmmm... Kukahan saa vuoden ensimmäisen plussan? :popcorn: Oletkohan se sinä evaparadise? ;) :D Kovasti täällä peukut pystyssä sulle ja tietysti kaikille muillekin! :) Mä en ehdi varmastikaan olla eka kun mun kierto on vasta niin alkuvaiheessa, mutta TOIVOTTAVASTI mullakin tämä olisi nyt jo se kierto! :) Mulla oli km 6.5. ja kesäkuun alussa löysin tieni tänne, joten onhan täällä kuumeilemassa jo oltu ihan tarpeeksi... Olis kiva päästä jo plussanneiden junaan! :heart: Viime vuonna menkat alkoi 17.1. josta kierrosta sitten plussasin.. Uusi vuosi, uusi mahdollisuus, I hope. :)
 
Viimeksi muokattu:
Keskenmenon jälkeen kuumeilevat



Perjantai 3.1.2014



Mariah33____34v____KM 5/13________________________KP 5/27-30
evaparadise___24v____KKM 6/13______________________KP 28/30
VanillaLady___27v____KM 8/13________________________KP 10/26
Tuuuli+____21v____KM 9/13__________________________KP 4/29
Tähtisilmä*____26v____KKM 10/13_____________________KP 18/30-32
Pinkula____24v____KM 10/13__________________________KP ?/?
neitiina19____20v_____KM 10/12, KEM 4/13______________KP 4/29-37
Miminda____31v____Ennenaik. synn. 9/13________________KP 43/28
Ellukana____24v____TM 3/11, TM 6/11__________________KP 37/28
Kataja82____KM 9/12,KM 4/13,KKM 7/13,KKM 11/13________KP ?/?
Sunflower86____27v____KM 5/13, KKM 12/13______KP ?/?
Ambrosia____28v_____RK 4/13, KKM/KU 12/13___________KP 15/30-32
*Stina_______25v__________KM 12/13__________________KP 12/33-35



Mimmimiina___33v_____KKM 9/13______________________KP 10/?
Kirppu.81______KKM 08/13___________________________KP 15/30
bilingualmama____24v____KM 7/13_____________________KP 19/26-27
Maarii______KM 10/13, KM 11/13______________________KP 4/31
Mäkimeirami_________KM 6/11, 5/13, KKM 10/13_________KP 14/22-30



sydäntähti__27v__KM 9/07,12/07,8/13,KEM 3/13ja12/13___KP 23/34
KoiKoi___32v_____KM-08,KU 8/13_____________________KP 14/28
toive3<3___26v____KM 10/13_________________________KP 25/28
Alinna____35v____KM 7/01,TM 6/03,KKM 12/03,KM 9/07,KM 3/12,KM 4/13,KKM 9/13_______________________________________KP ?/?
väpä___35v______KKM 11/13_________________________KP ?/?



Riiviöiden äippä________30v_______KKM 12/13_________KP 5/29



Emotar____KM 7/13, KKM 11/13______________________KP 15/28-32



Emotar dpo 9
Tähtisilmä* dpo 4





TAUSTALLA/KATEISSA:

Bambini
_Kenguru_
espe--
Hanttuliini84
Minel83
Taru81
KoiKoi
Esteri1
Hipsunpöpsy
Emeli-
Markke
Nipsu74
NtiKesäheinä
Minus
carolina30+
Silvia Logo
sapu
illushia




PLUSSANNEET 2012

Tammikuu: Koski, adora, Riikka90, _Lumi_, Fantteli
Helmikuu: Unelma kolme, Micaela, Johnu, Idylli?
Maaliskuu: Nellielli, Ipna, rontti1, Missa-76, Daizy06, Jenksula(tupla-KM rv18+)
Huhtikuu: mame31, malttamaton, Wandii, tiiru, vaavimasu, meadow, Lynette, Suerte, m1n1
Toukokuu: zoobles, *kenguru*, adora, Aniit, diiselikissa, Pink89, Sirel, Toivotonko
Kesäkuu: Tuuliannaliina, Neiti-81, Sanniz, cannes, mamiksi monelle, kodehu, heidukka, Jiiii, Suikkis, Missa-76
Heinäkuu: kwaidan, Whisky Peat
Elokuu: Naneni, Sussu -72, Hanne_, tiinelli, Mimmiel
Syyskuu: Quu, mumina, Scarleth, P12
Lokakuu: Emppuli83, kultakimpale2, iitu85, Lilleri82, heisu81, Haaveissani, Tanita, piuu, Lapinmaria, Tartsu74, tillukas, Taivaanrannan maalari
Marraskuu: Mosmos, Simpu83
Joulukuu: EVO, KattiKoo, Pintsu, Nöhvi1, lauru, hanja


PLUSSANNEET 2013

Tammikuu: Miima81, suhveli, zapata, rupeltaja, Marsilio, rakkaudesta äiti, Essence
Helmikuu: Marlin, Miramei
Maaliskuu: Stellini, p.ö.m.p.p.i.s, Taike80, kanella, Pippari
Huhtikuu: Miirabell, Equus, verppu, Alexa, mamuska7
Toukokuu: Praia, zannukka, miss_piggy
Kesäkuu: katrinainen, Pikkusukka
Heinäkuu: niiskunenä, Eleonoora86, dyddö, Spirit, ralliruutu
Elokuu: Fujin, Miwwi, PiipaKaa, Dorian, coffeeBreak
Syyskuu: Ollakovai...?, kukkurukuu, Niwhai, Joosukka
Lokakuu: Väpä08, bumbis, Minnah88, Sanna-M, sunflower86, Jetta, eltsu81, alien_1, Pölö-
Marraskuu: -pansku-, Syssy^^, kaarina80, Pippuri85*, pauliinak, Yemina, Madeia, Ambrosia85
Joulukuu: aada78, MiNalo, Viivi__, tyntti, Susan86, millamaria14, Rosuliina, Maikkki, verppu, eemiliah



Linkit edellisiin kuumeilukeskusteluihin:
TALVI 2012-2013
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/vauvakuume/2220012-keskenmenon-jalkeen-kuumeilevat-talvella-2012-2013-a/sivu41.html
KEVÄT 2013
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/vauvakuume/2251418-keskenmenon-jalkeen-kuumeilevat-kevat-2013-a/
KESÄ 2013
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/vauvakuume/2266342-keskenmenon-jalkeen-kuumeilevat-kesalla-2013-a/

Linkki odotuspuolelle siirtyneisiin:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2315779-keskenmenon-jalkeen-plussanneet-talvella-2013-2014-a/

Lyhenteitä:
KM = (spontaani) keskenmeno
KKM = keskeytynyt keskenmeno
KU = kohdunulkoinen raskaus
TM = tuulimunaraskaus
KEM = kemiallinen raskaus
RK = raskauden keskeytys
KP ?/? = meneillään oleva kiertopäivä/keskimäärin kierron pituus
dpo = Days Past Ovulation (päiviä ovulaation jälkeen), dpo -1 = ovisplussapäivä, dpo 0 = ovulaatiopäivä, dpo 1 = ensimmäinen ovulaation jälkeinen päivä
JP = "jännäpäivä" (raskaustestin tekopäivä)


Päivityspyynnöt korostetusti kiitos!
(Kun kp:si paukkuvat yli 60 etkä ole hetkeen ilmoitellut itsestäsi, sinut siirretään taustailijoihin. Toki huikkaamalla pääsee aina takaisin listalle! :))

 
Tervetuloa kuumeilemaan tänne Mäkimeirami kovin monta menetystä olet sinäkin joutunut kokemaan.

VanillaLadylle tsempit ultraan!

Mariah33 totta, ei ole vielä kukaan nyt uuden vuoden puolella plussannut. Itse ajattelin tehdä testin huomenna. Katsotaan miten käy.. Kyllä tällä palstalla on tullut roikuttua aika pitkään, itsekkin kesäkuussa tänne liityin kuumeilemaan. Plussasta alkaa oleen myös aikaa jo 9 kuukautta :|
 
  • Tykkää
Reactions: Mariah33
Täällä odottelen kanssa kuka seuraavaksi siirtyy plussanneisiin ja avaa toivottavasti runsansplussaisen (ja pysyvän) vuoden :)

Täällä kärvistelen ovisoireissa. En ole testannut, mutta oireet kyllä tahtovat puhua kovasti puolestaan. Olo on aika hämmentynyt.. kuitenkin oon asennoitunut vähän sillä viissiin että tää eka kierto venyis - lääkärikin kun sanoi että on varsin tavallista että keskeytynyt kierto kestää sen 6viikkoa helposti..
Noh, jännäks käy! Kai se pitäis testata ovis ihan varmuuden vuoksi ;)
 
  • Tykkää
Reactions: Mariah33
Pikaisesti vaan omaa napaa, lueskelen kuulumiset ajan kanssa. Olen pitänyt vähän taukoa palstailussa. Nyt menossa kaavinnan jälkeen ekat menkat ja kp on 2/28-30. Lapsettomuusklinikalta aika ultraan varattu ja se on 13.1. Toivottavasti tämä pas onnistuu. Pelottaa ja samaan aikaan toivon..

Onnellista ja plussarikasta vuotta 2014 kaikille!

Ai niin, minut saa siirtää taustailijoista pois, toiveissa 3 lapsi :)
 
Nipsu74 Laitatko vielä tietoja mulle tähän kun en laiskana jaksa hakee niitä tuolta aiemmista kirjotuksista, eli ikä ja keskenmenon ajankohta nii saan kaikki tohon listalle ylös, kiitos! =)

Kyllä jännittää kun huomenna pitäisi testata, jotenkin kuitenkin tuntuu että turhaan intoilen, ei tässä mitään raskaana voida olla. :|
 
Heippa naiset!

Päätän radiohiljaisuuteni muutaman kuukauden ajalta ja ilmoittaudun taas mukaan menoihin :D

Nyt saa lisätä tuonne listoille minutkin kohtaan Toinen haaveissa Jetta____29v____KM7/13 ja KM10/13____ Kp 11/30

Tässä on pitänyt käydä aikamoista taistelua pääkopan kanssa, että jatketaanko vielä vai onko nämä muutama km nujertanut mut täysin ja saanut yliotteen. Keskenmenon jälkeen laitoin meidän esikolta säästetyt yhdistelmät myyntiin ja turvaistuimen. Se tuntui jotenkin oikealta juuri siinä kohtaa. Mieskin sanoi, että myydään pois vaan nyt kun niille kerta ostajakin löytyi. Onhan ne kuitenkin jo meillä ollut 6 vuotta, joten ihme vaan kun niistä vielä jotain rahaa sai. Jos sitten tuleekin vauva niin aina me voidaan ostaa sille sitten tarvittavat tavarat.

-Jetta-

Jotenkin yllätyin loppujen lopuksi siitä, että mulle tuli jotenkin rauhallinen ja huojentunut olo tuosta vaunujen myynnistä. Aivan kuin taakka olisi pudonnut pois harteilta ja kaikki alkaisi puhtaalta pöydältä taas.

Mieleen on myös hiipinyt ajatus kaksosista nyt viime aikoina. Olin niin varma, että tuo ensimmäinen keskenmennyt raskaus oli monikko ja nyt on vaan mielessä, että jos raskaudun jossain vaiheessa niin ihme jos siellä on sitten vain yksi. Meillä ei kummallakaan ole suvussa kaksosia, mutta jotenkin se ajatus on vaan iskostunut nyt mun päähän.
 
Hyvää ja onnellista alkanutta vuotta jokaiselle! Tuokoon uusi vuosi mukanaan plussaiset tuulet. <3

Mukavasti tuli plussia joulukuussa. Toivottavasti jatkuu samaan malliin! Paljon onnea plussasta aada78, MiNalo, Viivi__, tyntti, Susan86, millamaria14, Rosuliina, Maikkki, verppu ja eemiliah! <3

Pahoittelut km:n kokeneille. Tervetuloa joukkoomme saamaan ja antamaan vertaistukea. <3

Mulla lopulta joulupäivänä (6 viikkoa cytoteceista) oli ovismaiset tuntemukset, ja viime viikon perjantaista asti on lämmöt ollu koholla. Elikkä ovis vissiin tapahtu. :) Eilen kävin labrassa hcg:n määritystä varten. Harmi ko nlat on kii 7.1. asti, niin en saa tietää hcg:n määrää heti.

Eilen aamulla tein pregent stick- merkkisen Prisman testin. Sillä testasin viime perjantaina että hcg on pois. Ei tullu haamun haamua tuolloin. Mutta tännään siinä näky selkeä, ohut ja himmeä viiva. Vissiinki vaan viivan paikka. Ostin myös Pregcheck-testejä, ja labrasta tultua tein semmosenki. Siihen tuli selkeä haamu! En silti usko mittään. Luultavasti se on vanhaa hcg:tä.

Höhhh. Mutta joka tapauksessa, tänään tein taas Pregcheckin. Siihen tuli viiva 3 min kuluessa, kun eilen se viiva vaati 5min. Tänään se viiva oli jo selkeä 5 minuutin päästä. En tiiä itekkää mitä aatella. En voi uskoa että oisin raskaana. En kai ookkaa. Oireita ei oo. Paitsi janottaa. Ja pissattaa usein. Mutta joskus mua pissattaa usein ilman raskauttaki. Janoa en yleensä tunne ko urheilun aikana... Nyt iltaisin, öisin, aamuisin. Mut en anna mielikuvitukselle valtaa. Testaan joskus uudelleen. Tai jos pääsen kolmanteen hcg-määritykseen, nii sithän se selviää.

En siis oo kokeillu noilla Pregcheckeillä hcg:n poistumista, niin ei oo aavistustakaan, että oisko neki näyttäny negaa sillon viikko sitten ko muut näytti. (Pregent Stick ja David.) Eli jännitys ja epätietoisuus jatkuu.

Epätietoinen Emotar
 
Kiitos kaikille kun ootte täällä jännittäneet mun testausta ja oireita.. no selvä nega siihen testiin tänään tuli, olin siitä jo aika varma. Vaikka aiemmin elättelin toivoa, eilen illalla jotenkin iski tunne että ei tässä ole tärpännyt vieläkään. No nyt odottelen vaan uutta kiertoa ja ihan hyvillä mielin. Myönnän että punnitsin myös sitä vaihtoehtoa, että ovis oli myöhään.. että kierto ei tällä kertaa olekaan 30päivää koska enää ei ole hormonit käytössä pitämässä kierron tuon mittaisena. : /
 
Keskenmenon jälkeen kuumeilevat



Lauantai 4.1.2014



Mariah33____34v____KM 5/13________________________KP 6/27-30
evaparadise___24v____KKM 6/13______________________KP 29/30
VanillaLady___27v____KM 8/13________________________KP 11/26
Tuuuli+____21v____KM 9/13__________________________KP 5/29
Tähtisilmä*____26v____KKM 10/13_____________________KP 19/30-32
Pinkula____24v____KM 10/13__________________________KP ?/?
neitiina19____20v_____KM 10/12, KEM 4/13______________KP 5/29-37
Miminda____31v____Ennenaik. synn. 9/13________________KP 44/28
Ellukana____24v____TM 3/11, TM 6/11__________________KP 38/28
Kataja82____KM 9/12,KM 4/13,KKM 7/13,KKM 11/13________KP ?/?
Sunflower86____27v____KM 5/13, KKM 12/13______KP ?/?
Ambrosia____28v_____RK 4/13, KKM/KU 12/13___________KP 16/30-32
*Stina_______25v__________KM 12/13__________________KP 13/33-35



Mimmimiina___33v_____KKM 9/13______________________KP 11/?
Kirppu.81______KKM 08/13___________________________KP 16/30
bilingualmama____24v____KM 7/13_____________________KP 20/26-27
Maarii______KM 10/13, KM 11/13______________________KP 5/31
Mäkimeirami_________KM 6/11, 5/13, KKM 10/13_________KP 15/22-30
Jetta_________29v_____KM 7/13, KM 10/13______________KP 11/30



sydäntähti__27v__KM 9/07,12/07,8/13,KEM 3/13ja12/13___KP 24/34
KoiKoi___32v_____KM-08,KU 8/13_____________________KP 15/28
toive3<3___26v____KM 10/13_________________________KP 26/28
Alinna____35v____KM 7/01,TM 6/03,KKM 12/03,KM 9/07,KM 3/12,KM 4/13,KKM 9/13_______________________________________KP ?/?
väpä___35v______KKM 11/13_________________________KP ?/?
Nipsu74_________________TM 11/13____________________KP 3/28-30



Riiviöiden äippä________30v_______KKM 12/13_________KP 6/29



Emotar____KM 7/13, KKM 11/13______________________KP 16/28-32



Emotar dpo 10
Tähtisilmä* dpo 5





TAUSTALLA/KATEISSA:

Bambini
_Kenguru_
espe--
Hanttuliini84
Minel83
Taru81
KoiKoi
Esteri1
Hipsunpöpsy
Emeli-
Markke
Nipsu74
NtiKesäheinä
Minus
carolina30+
Silvia Logo
sapu
illushia




PLUSSANNEET 2012

Tammikuu: Koski, adora, Riikka90, _Lumi_, Fantteli
Helmikuu: Unelma kolme, Micaela, Johnu, Idylli?
Maaliskuu: Nellielli, Ipna, rontti1, Missa-76, Daizy06, Jenksula(tupla-KM rv18+)
Huhtikuu: mame31, malttamaton, Wandii, tiiru, vaavimasu, meadow, Lynette, Suerte, m1n1
Toukokuu: zoobles, *kenguru*, adora, Aniit, diiselikissa, Pink89, Sirel, Toivotonko
Kesäkuu: Tuuliannaliina, Neiti-81, Sanniz, cannes, mamiksi monelle, kodehu, heidukka, Jiiii, Suikkis, Missa-76
Heinäkuu: kwaidan, Whisky Peat
Elokuu: Naneni, Sussu -72, Hanne_, tiinelli, Mimmiel
Syyskuu: Quu, mumina, Scarleth, P12
Lokakuu: Emppuli83, kultakimpale2, iitu85, Lilleri82, heisu81, Haaveissani, Tanita, piuu, Lapinmaria, Tartsu74, tillukas, Taivaanrannan maalari
Marraskuu: Mosmos, Simpu83
Joulukuu: EVO, KattiKoo, Pintsu, Nöhvi1, lauru, hanja


PLUSSANNEET 2013

Tammikuu: Miima81, suhveli, zapata, rupeltaja, Marsilio, rakkaudesta äiti, Essence
Helmikuu: Marlin, Miramei
Maaliskuu: Stellini, p.ö.m.p.p.i.s, Taike80, kanella, Pippari
Huhtikuu: Miirabell, Equus, verppu, Alexa, mamuska7
Toukokuu: Praia, zannukka, miss_piggy
Kesäkuu: katrinainen, Pikkusukka
Heinäkuu: niiskunenä, Eleonoora86, dyddö, Spirit, ralliruutu
Elokuu: Fujin, Miwwi, PiipaKaa, Dorian, coffeeBreak
Syyskuu: Ollakovai...?, kukkurukuu, Niwhai, Joosukka
Lokakuu: Väpä08, bumbis, Minnah88, Sanna-M, sunflower86, Jetta, eltsu81, alien_1, Pölö-
Marraskuu: -pansku-, Syssy^^, kaarina80, Pippuri85*, pauliinak, Yemina, Madeia, Ambrosia85
Joulukuu: aada78, MiNalo, Viivi__, tyntti, Susan86, millamaria14, Rosuliina, Maikkki, verppu, eemiliah



Linkit edellisiin kuumeilukeskusteluihin:
TALVI 2012-2013
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/vauvakuume/2220012-keskenmenon-jalkeen-kuumeilevat-talvella-2012-2013-a/sivu41.html
KEVÄT 2013
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/vauvakuume/2251418-keskenmenon-jalkeen-kuumeilevat-kevat-2013-a/
KESÄ 2013
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/vauvakuume/2266342-keskenmenon-jalkeen-kuumeilevat-kesalla-2013-a/

Linkki odotuspuolelle siirtyneisiin:
http://kaksplus.fi/keskustelu/lapsen-saaminen/odotusaika/2315779-keskenmenon-jalkeen-plussanneet-talvella-2013-2014-a/

Lyhenteitä:
KM = (spontaani) keskenmeno
KKM = keskeytynyt keskenmeno
KU = kohdunulkoinen raskaus
TM = tuulimunaraskaus
KEM = kemiallinen raskaus
RK = raskauden keskeytys
KP ?/? = meneillään oleva kiertopäivä/keskimäärin kierron pituus
dpo = Days Past Ovulation (päiviä ovulaation jälkeen), dpo -1 = ovisplussapäivä, dpo 0 = ovulaatiopäivä, dpo 1 = ensimmäinen ovulaation jälkeinen päivä
JP = "jännäpäivä" (raskaustestin tekopäivä)


Päivityspyynnöt korostetusti kiitos!
(Kun kp:si paukkuvat yli 60 etkä ole hetkeen ilmoitellut itsestäsi, sinut siirretään taustailijoihin. Toki huikkaamalla pääsee aina takaisin listalle! :))

 
Mä jätin nyt testailut kokonaan pois tästä kierrosta. Nyt tais ovis olla ehkä eilen, mut en hyppää piinailulistalle :) Jotenkin nyt on hirmu hyvä fiilis kun on saanu suurimmat stressit oikeesti karistettua ja miettittyä "pikkasen" jotain muutakin :D

Nyt sit vaan rauhassa odotellaan ja ihmitellään ja puhallellaan meille kaikille plussatuulia :)
 
  • Tykkää
Reactions: Mariah33
Riiviöiden äippä - mä joskus tilasin netistä ja negatiivista näytti (onneks). Jälkeenpäin vasta oon tajunnut että kuinka idiootti ihmisen pitää olla että rahansa sellaseen testiin laittaa ? Entä jos se olisikin ollut positiivinen ?!
Hoidoissa kuitenkin kun noi asiat selvitellään takuulla syvemmin kuin mitä joku testi tekee.

Teilläkin kun kuitenkin lapsia on, niin väitän että kannattaa sijottaa rahat mielummin vaikka ässäarpaan :D negatiivisen tuloksen saisitte jokatapauksessa :)
 
  • Tykkää
Reactions: KoiKoi
Onnellista uutta vuotta kaikille ja paljon vauvapölyä, myös itsekkäästi itselleni! :D

Joulunaikana tuli luettua kirja Puolinainen (kirjoittaja) Eve Hietamies
Suosittelen kaikille lukemista harrastaville, jotka on jo jollain tapaa päässyt yli omasta keskenmenon aiheuttamasta päällimmäisestä surusta. Tuo kirja oli hauskasti kirjoitettu hömppäkirja naisesta, joka saa toistuvia keskenmenoja. Mustaa huumoria vakavasta aiheesta, mutta minua se kirja jollain tapaa jopa piristi.

Nyt uudella onnella tähän vuoteen ja otetaan uudella voimalla vastaan kaikki mitä annetaan!! :)
 
Nyt on tämän naisen pää pyörällä! Voisko olla voiko se olla? Ovis jo meinaa!!!! Tänään nippailua alavatsalla ja säteillyt selkään... Kirkkaasta venyvää limaakin tullut kivasti.... Hmm... Ovistestejä ei ole enkä ajatellut hankkia mutta miltä teistä kuulostaa? En koskaan oo ovista ennen bongaillut vaikka kakkosta tehtiin 4-vuotta ja lääkäri totesi neidin olevan kkm... Nyt jo 7v reipas koululainen tämä tapaus. En uskonut lääkäriä ja pidin pääni ja oikeassa olin
 

Yhteistyössä