Keskenmenon jälkeen kuumeilevat TALVI 2015

Mamaboo toivotaan, että vuoto on kuitenkin harmitonta. Peukut pystyssä. (y) Silti.. tiedän, että kaikki vuodot raskausaikana on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin ärsyttäviä.

Hattarah ihan normaalia sinänsä olla huolissaan ja tarkkailla, kun varmakaan ei oikein voi olla. Jatkuu niin pitkään (ainakin), kunnes vauva alkaa liikkua niin, et sen tuntee. Mut toisaalta siihen on löydettävä joku oma sisäinen tasapaino. Mulla se syntyi aiemmin ainakin siitä, että tiedän, et oireita ei voi tuijottaa. Mun eka tm oireili paljon enemmän ja koko ajan voimistuvasti kuin syntyneet lapset. Varsinkin tuo kuopus oli oireiltaan semmonen, että ne tuli ja meni. Välillä ihan oireeton, välillä sitten iski ihan hirveät oksut jne. Yleensä oireetonta kautta seurasi kahta kauheemmat oireet. ...toki ne oireiden katoamisest voi olla huonokin merkki, mut kun. On vaan opittava olemaan tuijottamatta niitä.

Bettinah mulla oli kanssa tässä kierrossa melko paljon menkkajuilintaa läpi kierron. Mietin, et mahtaako nyt tosiaan nämä hormonimuutokset sen aiheuttaa.

Mun oma ovis vissiin sitten tuli loppujen lopuksi viime to-pe-la-akselilla eikä viikkoa aiemmin, kuten sen kalenterin mukaan ois pitänyt olla. Hoksasin kyllä torstaina jo, että limaa tulee, mut oli niin vähäistä verrattuna normaaliin eikä himojakaan hirveästi ollut, et ajattelin oviksen olevan vasta tulossa päin. Perjantaina sitä oli enemmän, mutta edelleen toooooooooooosi vähän normaaliin verrattuna, yhä odotin voimistumista. To ja pe oli muutenkin semmoset päivät, et ei sänkypuuhiin ois aika ja energia riittänyt. Mutta kauhistuneena hoksasin lauantaina, että limat on ohi menossa eikä voimistumassa. Joten pikapikaa aamuherätys ukolle. :whistle: En sitten tiedä, ehdittiinkö tähän kiertoon mukaan vaiko ei. Yhtään en muista, mikä päivä se oli viikolla, kun edelliset simpat on matkaan laitettu, joten en tiedä, oisko niissä ollut vielä riittävästi virtaa. Luulen, että ei. Vuosien aikana on niin monta kertaa todistettu, että mua ei yli 2 vrk vanhat simpat hedelmöitä.

Joten omaa testiäni siirrän nyt viikolla aiemmasta ajankohdasta eteenpäin ...tai no, sitä takarajaa. Tottahan toki se testaaminen pitää alottaa ihan liian aikaisin. :ROFLMAO: Katsotaan. En voi sanoa, etteikö ovis oiskin ollut jo silloin viikko sitten, jotain tuntemusta ja oiretta oli silloin jo. Mut ainakin naama (tai enemmän kaula) alkoi kukkia oikein urakalla vasta viime viikonloppuna (finnit yleensä iskee oviksen tienoilla, tosin nyt niitä tuli jo jonkin verran kyllä viikkoa aiemminkin).
 
Päätin kirjoitella pitkästä aikaa... Sylittäin onnea kaikille plussaneille:love: ja pahoittelut uuteen kiertoon joutuneille ja ihan uusille!
Lukemassa oon käyny jatkuvasti teidän höpinöitä, mutta on tuntunu junnaavan oma tilanne niiiiiin paikallaan ettei ole viitsinyt kirjoitella. Silloin lokakuussa sain kkm ja sen jälkeen on yritetty tuloksetta. Ja ai että miten pohjamutiin sitä aina menkkojen alettua pääseekään :(
Mutta nyt menkkojen pitäisi alkaa loppu viikosta, mutta hätäilijänä olen kerinnyt jo testiä tehdä.... ja sinne pieni haalea viiva ilmestyy. Nyt jännittää, että onko se oikeasti vai vaan joku viivan paikka (n)o_O
 
Moi, miekipä kirjottelen välistä. Onnea hirveästi kaikille plussanneille!!!

Sitä itekki tässä nyt kauheasti toivosin, mut pahalta näyttää. kp 27 ois menossa ja ruskeaa vuotoa tullu jo pari päivää... mullahan ollu ongelmia tuon keltarauhasen kanssa, mut en nytkään muistanu alottaa niitten syömistä sillo 15.kp... joten tässä sitä taas todennäkösesti ollaan et tää tiputtelu vuoto alko taas jo nyt. Mulla siis normaalisti on 35pv kierto.

Aika pohjilla täällä kans mennään... Keskenmenosta ois nyt kohta se kaheksen kuukautta ja ei voi olla meittimättä kuinka ihana raskausmasu sitä oiskaan nyt jos kaikki ois menny hyvin. :(

Jouduttiin odottaan esikoistakin 2,5v. ja tuntuu tosi masentavalta jos tätäki joutus nyt sit oottaan niin kauan. Ja inhosin sillonki tätä paskan odottamis-elämää: ootat ko kuuta nousevaa että saat testata ennen menkkoja, teet testin ja petyt pahasti, ootat ovulaatiota, ootat taas että saat testata ja taas petyt ja taas ootat......!!!!! Niin rasittavaa!

Joo valivali... sori,mut aika paska fiilis täällä vaan.
 
Me kerettiin vaan kerran touhuilla viime viikolla, koska meillä oli yövieras 2 yönä niin ei kehdattu siinä sitten mitään tehä :D ..mut uskon et ihan hyvään ajan kohtaan touhuttiin kun seuraavana päivänä ovis tikkuun tuli selvä positiivinen :) toivotavasti natsaa! Eipä tässä tän enempää enään tehdä tällä kiertoo muutaku oottaa ja kattoo miten käy.
 
  • Tykkää
Reactions: iinaalisa
Peikko86 ai että kun varmasti harmittaa tuollainen unohdus. Muistan kun piti kanssa aloittaa Primolut-kuuri aikoinaan, ja lääkäri oli sekoillut reseptin kanssa ja jäi lääkkeet saamatta, niin etten niitä ehtinyt sitten siitä kierrosta aloittaakaan. Kyllä otti päähän. Mutta siitä kierrosta tulin kuitenkin raskaaksi 10 kuukauden yrittämisen jälkeen, tsemppiä sinne!

Kävin äsken luontaistuotekaupasta ostamassa sitä vehnänalkioöljyä, jonka on kehuttu palstoilla pidentävän luteaalivaihetta, katsotaan nyt kuinka pahaa on:censored:. Sitten vielä greippimehut kehiin;)
 
Kauan teillä kesti keskenmenon jälkeen, että kuukautiset on alkanu? :)
Kaavinnan jälkeen aikoinaa käynnisty kierto ihan normaalisti. Oisko ollut sen 28 päivää? En muista enää tarkalleen.

Nyt joulukuussa alkio tuli ulos 6.12., menkat alkoi 5.1. Tosin mä en nyt sitten tiedä, mikä päivä lasketaan keskenmenon ekaksi päiväksi. Olin tuossa vaiheessa vuodellut jo viikon ja nelisen päivää kait. Kovempaa vuotoa tossa vaiheessa neljä päivää.
 
Hei jos ovistestiin tulee kaks viivaa mut se toinen ei niin tumma vielä mut selkeä niin meinaako se et ovis lähellä vai tuleeko siihen aina niin? :D en osaa näitä juttuja yhtään :D

Mulla tänään tuli kova pistos kohdun (omasta mielestäni) kohdalle :eek: en tiedä mikä se oli.

Ainiin ja oikein oikein paljon onnea plussanneille ♡♡ mulle tulee aina itku kun täällä on joku plussannut. Niin onnellinen olen kaikkien puolesta. ♡
 
Mähän kanssa plussannut muutama viikko sitten, en tainnut pyytää että voi lisätä etusivulle.

Oon kyllä nyt niin paniikissa. Huomenna varhaisultra rv 7+1 ja pelottaa niin ollaanko siellä elossa vai ei. Edellinen kkm todettiin just näillä viikoilla.. Sitä edellisestä en mitään varhaisultria edes ajatellut vaan onni päättyi nt-ultraan. Apua. Kumpa kaikki näyttäisi hyvältä <3
 
Onnea plussanneille! :)

Mulla tästä km:sta tais tulla ihan suht "normaaliin" aikaan menkat. Sitä ennen kun oli myös kaavinta, kesti monta kuukautta että ylipäätänsä alkoivat ja oli aivan sekaisin pitkän aikaa. Jospa sulla iinaliisa kierto heti normalisoituis. :)

Hirveesti tsemppiä sheldon huomiselle!! Inhottavaa kun pelottaa niin paljon, tiedän tunteen :( Toivottavasti kaikki on nyt kunnossa ja jatkossa myös!
 
  • Tykkää
Reactions: iinaalisa
Sheldonkin nyt lisätty plussanneisiin :) Varmasti huominen ultra jännittää! Tsemppiä - eiköhän kaikki ole tällä kertaa kunnossa <3

Mulla nyt kp2. Olin suorastaan helpottunut, etten raskautunut keskellä tätä kuolemantautia (pitkittynyt flunssa, kova kuumeilu, särky). En kaipaa mitään lisäämään km tai kehityshäiriöiden riskiä..

Toisin kuin väitin ja uskoin, en luopunutkaan "vauvaprojektista" (projekti, voiko niin sanoa?). Tilasin raskauskeijulta Pre seediä ja herkkiä r-testiliuskoja. Nähtäväksi jää, onko raskautumisen kannalta mitään hyötyä tuosta liukkarista. Onko teillä tiedossanne muita kotikonsteja, joilla hedelmöittymisen mahdollisuuden voisi maksimoida? Raskautumisessahan ei aiemmin ollut "mitään" ongelmaa ts. 1./2. yk tärppäsi joskin menivät kesken kummatkin. Ainakin pidän mielessä sen, että peittoja olisi syytä heilutella oviksen tienoilla vain joka toinen päivä, ei useammin.
 
Sheldon on ihan luonnollista, että pelottaa. Aina se pelottaa, saati sitten, jos taustalla on huonoja kokemuksia. Pidetään peukut kuitenkin pystyssä. (y):love:

Mrs.80 greippimehuhan on yksi. Sen pitäs lisätä ovislimaa, joka puolestaan jeesaa simppoja.

Mulla on nyt kovin vahva epäilys, että kaikesta huolimatta tärppi ois käynyt. Mun maha ei ole normaali. Siis alamaha. Koitan kovasti toppuutella itseäni ja uskotella, että tämä on vain nyt hormonisekoilua ja ja ja... Mutta fakta on, että tuo nyt aristaa. Mitään muita oireita ei kuitenkaan oikeastaan ole, joten pelkään kuvittelevani tuon.

Mut mä mietin kuitenkin, et huomenna voisin testata. Tai sitten pitäs odottaa. Joka toinen sekunti muutan mieltä. :whistle: Aikaisin ovismahdollisuus ois niin, et menkat ois alkaneet nyt sunnuntaina. Myöhäisin ovismahdollisuus oli, että se oli viime lauantaina (mutta voisko silloin jo alamaha aristaa? :unsure:). Joten oikeesti ei ois järkeä testata vielä huomenna. ...eihän?
 
Bettinah mulla ainakin tulee kaksi viivaa ovistestiin kierron vaiheesta riippumatta. Mulla liuskatestissä testiviiva on vähän kontrollia vaaleampi siinä vaiheessa, kun digi näyttää jo ovisplussaa. Sitten seuraavana päivänä testiviiva on kontrollia vahvempi ja sen jälkeen haalenee taas nopeasti. Mutta näissä on kai aika paljon yksilöllisiä eroja.

Sheldon onnea ultraan! Toivotaan, että tulee hyviä uutisia. :)

ON: Kävin pari päivää sitten lääkärillä ja se aiheutti kyllä enemmän huolta kuin siitä oli apua. Ei siis vielä oikein selvinnyt mitään, kun on niin aikainen vaihe. Otettiin kuitenkin verikoe ja ultra, huomenna verikokeen kontrolli ja perjantaina saan vastauksen onko hcg noussut normaalisti. Tää jo tuomittiin keskenmenoksi matalan hormonitason takia, mutta lopulta sain väännettyä rautalangasta että ovisplussasta on hädin tuskin kahta viikkoa niin ei se nyt kovin korkea voi mun logiikalla olla. Ei meinannut millään mennä lekurille perille että ovisplussa oli vasta kp 19-20. Ihan ihmeellinen oli se lääkärikäynti. Phuh. Tänään on kuitenkin eka täysin vuodoton päivä, joten oottelen nyt suht rauhallisin mielin niitä verikoetuloksia.

Edit. Lisäyksenä siis, että kun tosiaan oli vuotoa ja alavatsan kipuilut jatkuu edelleen niin oon kyllä varautunut myös siihen, että kesken menee. Yritän nyt toivoa kuitenkin parasta!
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Bettinah
Nyt siis niiin pelkkää omaa napaa.. tää tytskä on nyt sekaisin kun seinäkello:confused:.
Mistä alottais.. no siis dpo 7 mullahan alkoi jo vuoto. Ajattelin että tosi kiva, menkat alkoi nyt reilun viikon etuajassa:mad:. Niukahko vuoto kesti kolme päivää ja sitten tuli parin päivän tauko, jolloin alkoi uudelleen ja nyt ihan normaalin oloisena menkkavuotona. No tuota vuotoa kesti pari päivää ja nyt hiipumaan päin, eli nyt on tasan viikkoa ensimmäisestä vuotopäivästä.

Eilen pistin siinä sitten lapsia sitten nukkumaan kun rupesin kuulostelemaan että alavatsalla sellaisia ovismaisia kipuja:alien:. Ajattelin että jos seuraavakin kierto on superlyhyt, niin voisiko sitten ovis jo kolkutella ovelle vaikka menkat vielä??
Tein piruuttani ovistestin ja siinä melkein kaksi tasavahvaa viivaa. Olin että ahaa...:sleep: . Tänään sitten tein uudestaan aamusella, ja uitin sitten sekä ovistikkua ETTÄ r-testiä, ja dadaa, kumpaankin viivat!! Ovikseen tasavahvat ja toiseen r-testiin haalea mutta ihan selkeä PLUSSA kuitenki:eek::eek::eek:!! (Olin siis aamuyöstä ehtinyt käymään pissalla jo, ja tuo oli ollut rakossa pari tuntia.)

SIIS WHAT!! Mitä tää on?? nythän mentäisiin siis kp 29 jotain..ja kierron pituudet on mulla heitelleet KM:n jälkeen.
Tein siis sellaisen "roskishaamujen roskishaamun" jo maanantaina, mutta koska käytössä erittäin herkät testit, ajattelin että se oli vaan joku hipaisun aiheuttaman "väärä hälytys".

Mä ole nyt tätä pähkäillyt.. voisiko olla että se eka vuoto oli kiinnittymisvuotoa (sopisi ajankohdan puolesta) ja sitten tuli se parin päivän väli, ja sitten olisi alkanut "menkat" kp 26 (nyt muutaman kuukauden kierto ollut 24-26), joista huolimatta kuitenkin raskaana??
Mullahan siis esikoisen kanssa kävi niin että oli yhden menkat (niukemmat tosin) ja olinkin silloin myös raskaana:). Että ei tää nyt ihan uusi juttu..

Mä olen nii pyörällä päästäni:LOL:. Mullahan on varattuna siis gyne ens tiistaiksi, mietin että pitäisikö se perua ja mennä sitten parin viikon päästä, koska eihän ne siellä mitään nyt näe vieläo_O. Toisaalta, voisi antaa jotain selkoa tähän tilanteeseen..ja mähän olen siis ihan varma että keskenhän tää menee :unsure::(.
Älkää vielä laittako plussanneisiin, mä teen tänään vielä digitestin:p.
 
MeaMinnis mulla tuli just viime raskaudessa vuotoa (normaaliin tapaan) ovulaation jälkeen. Eli lh-huippu oli la, ovis oletettavasti su tai sitten maanantaina, mutta veikkaan sunnuntaita. ma, ti, oliko vielä ke tuli hiukan vuotoa (mulla on ollut tätä useammissa kierroissa. Tutkittu, johtunee vain luomukierroista). Sitten oli täysin vuodotonta seuraavan viikon tiistaihin. Oireita oli, mutta tiistaina tuli hiukan punertavaa vuotoa. Tein silti testin, haamu. Vuotoa tuli hiukan vielä myös keskiviikkona, oliko ripaus torstaina (tai sit ei, en muista enää). Mutta sen jälkeen ei mitään. Plussa vahvistui koko ajan ja raskaana olin. :)
 

Yhteistyössä