Keskenmenon jälkeen kuumeilevat TALVI 2015

Sen verran kans tuohon menkkakeskusteluun sanoakseni että km jälkeen ne on olleet kyllä melkoisen erilaiset kuin ennen. Vuodan paljon enemmän kuin ennen ja ovat aika kivuliaat. Nyt kuitenkin jo neljät km jälkeen. En tiedä mistä johtuu

Omaa napaa myöskin, tänään dpo 11 ja sain apteekin omaan testiin valkoisen viivan. oli siis selkeästi valkoisempi kuin muu osuus. Kontrolliviiva punainen. Oli vissiin kuuluisa viivanpaikka. :D:D En oo ennen saanut mitään näkymään. Toki viimeksi plussasin kyseisellä testillä, ensin haamujen haamun ja siitä vahvempi. Oon sanonut aina että naiselle pitäis kasvaa vaikka ylimääräinen sormi merkiksi että on raskaana niin ei tarvis arvuutella ja testailla :LOL::LOL:
 
Voi Kalabaliikki olen pahoillani sun puolesta! Sulla on sellainen menetyslista takana, että olisi se jo nyt saanut onnistua.

Pahoittelut Keltaiselle Seepralle vielä tätäkin kautta. Meitä lokakuisia on täällä ihan liian monta.
 
Suureen menkkakeskusteluun osallistuakseni, mullakin on olennainen muutos tapahtunut tm:n jälkeen! Ennen menkat alkoi kertarysäyksellä ja heti ihan kunnolla tosissaan mutta nykyään saattaa tuhrua tulla jopa 4-5 päivää ennen varsinaista vuodon alkamista. Ja se on ihan SAIRAAN RASITTAVAA. Kuitenkin olen ymmärtänyt että uusi kierto lasketaan alkavaksi vasta ekasta kunnon vuotopäivästä eli kierron viimeiset päivät menee aina jo valmiiksi vittuuntuneena tuhruttelua sietäessä. En osaa arvella onko tällä tuhrimisella vaikutusta raskaaksi tulemiseen, tuskin, mutta on se kyllä ärsyttävää.
 
Mulla on ollut pillereiden poisjätön jälkeen tuhruvuotoa 2 päivää ennen menkkoja. Kierto on ollut 24-26 päivää eli olisiko se sitten niinkin lyhyt kuin 22-24 päivää? :eek:

Ovisplussat ovat tulleet kp 14-16, joten jää kyllä tosi lyhyeksi luteaalivaihe. Silti näemmä jo kerran raskauduin, joten toivottavasti onnistuu jatkossakin yhtä helposti.

Mää luin viimeisintä päivystyskäyntilappusta. Siellä lukee, että endometriumkaiku ad 10 mm. Mitäköhän mahtaa tarkoittaa?

Mulla ei ole tänään tullut yhtään vuotoa! Tyhjennys oli viime torstaina, voisiko vuoto loppua jo näin äkkiä? Tai sitten se ailahtelee, niin kuin lääkäri sanoi monella käyvän. Mää vaan niin jo odotan niitä menkkoja, vaikka ne on sitten varmaan superrunsaat ja kipeät :mad:
 
Noin. Nyt on otettu verinäytteitä varmaan pitkälti yli 5 putken verran: kromosomitutkimus, hyytymistekijät ja ehkä jotain hormoninäytteitäkin. Ultrassa kaikki näytti normaalilta, limakalvo ehkä hieman epätasaiselta ja jos verikokeet eivät näytä mitään voidaan tehdä tarkempi tutkimus. Ei kuitenkaan taustani perusteella arvellut sen olevan vikana.

Viikon parin sisään sitten tuloksia.
 
  • Tykkää
Reactions: Vauveli vanhalle
Ailahtelee vuodot joo. Luulin jo, että minulta olisi ollut tuulimunan jälkeinen vuoto loppumassa. No ei ollut. Viikko oli vain vähäistä tuhruvuotoa ja nyt sitten taas kunnon vuotoa. Blaah! Kalabaliikille kovasti voimia ja Kevättähti, hyvä että tutkitaan.. Nyt vain tuloksia odottelemaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Vauveli vanhalle
Suureen menkkakeskusteluun osallistuakseni, mullakin on olennainen muutos tapahtunut tm:n jälkeen! Ennen menkat alkoi kertarysäyksellä ja heti ihan kunnolla tosissaan mutta nykyään saattaa tuhrua tulla jopa 4-5 päivää ennen varsinaista vuodon alkamista. Ja se on ihan SAIRAAN RASITTAVAA. Kuitenkin olen ymmärtänyt että uusi kierto lasketaan alkavaksi vasta ekasta kunnon vuotopäivästä eli kierron viimeiset päivät menee aina jo valmiiksi vittuuntuneena tuhruttelua sietäessä. En osaa arvella onko tällä tuhrimisella vaikutusta raskaaksi tulemiseen, tuskin, mutta on se kyllä ärsyttävää.
Just näin!! Just niinku mulla mutta ei mikään uus juttu vaan ollu lähes tulkoon aina tuollaset menkat! Rassaavaa oottaa tuhruttelun kans 4-5pv ennen ku vuoto alkaa!!!! Äh. Mutta onni on se ettei ikinä oo mitää menkkakipuja ja vuoto melko vähäistä aina niin eiköhän näitä kestä:)
 
  • Tykkää
Reactions: Vauveli vanhalle
Mulla on ollut pillereiden poisjätön jälkeen tuhruvuotoa 2 päivää ennen menkkoja. Kierto on ollut 24-26 päivää eli olisiko se sitten niinkin lyhyt kuin 22-24 päivää? :eek:

Ovisplussat ovat tulleet kp 14-16, joten jää kyllä tosi lyhyeksi luteaalivaihe. Silti näemmä jo kerran raskauduin, joten toivottavasti onnistuu jatkossakin yhtä helposti.

Mää luin viimeisintä päivystyskäyntilappusta. Siellä lukee, että endometriumkaiku ad 10 mm. Mitäköhän mahtaa tarkoittaa?

Mulla ei ole tänään tullut yhtään vuotoa! Tyhjennys oli viime torstaina, voisiko vuoto loppua jo näin äkkiä? Tai sitten se ailahtelee, niin kuin lääkäri sanoi monella käyvän. Mää vaan niin jo odotan niitä menkkoja, vaikka ne on sitten varmaan superrunsaat ja kipeät :mad:
Tuosta vuodon pituudesta. Mulla alkoi silloin itsekseen kunnon vuoto torstaina iltapäivällä ja pari tuntia tuli reilusti, sit sen jälkeen vähäisempää vuotoa lähinnä vain pyyhittäessä ja seuraavana tiistaina ei enää mitää. Jospa sulla olis ohi nyt:)
 
  • Tykkää
Reactions: Vauveli vanhalle
Jutska en osaa sanoa onko normaalia, kun itse kanssa oon miettinyt tässä ensin alkuraskauden, mikä on normaalia ja sitten km:n jälkeen.

Mulla tuli taas vähän vuotoa nyt illalla, että juhlin turhan aikaiseen. Mutta oon ehkä vähän yllättynyt siitä, että vuoto niukkeni näinkin nopsaan.
 
Pahoittelut kalabaliikki :( Siitäkin, että kun päivittelin nopsaan omia kuulumisia niin jäi vastaamatta viestiisi...

Täällä kp 10 ja lämmöt niin matalalla, että veikkaisin oviksen olevan tulossa ajallaan viikonloppuna. Eilen ultrassa ei ikävä kyllä katsottu follikkeleiden kokoa. Koska mun ei periaatteessa pitäisi tulla raskaaksi, sillä tukostaipumuksen varmasti määrittämiseksi pitäisi ottaa toiset verikokeet 3kk päästä. Mutta nytkin jos niissä on häikkää voidaan lääkkeet määrätä ja sitten varmistaa diagnoosi raskauden jälkeen... Joten en jaksa odottaa.

Ultrassa kuitenkin näkyi kaksi samankokoista, omaan silmään reilun kokoista follikkelia (kohtu vertailukohteena), joten joko irtoamiseen olisi kuitenkin vielä aikaa ja jompikumpi ottaa spurtin, tai sitten jospa irtoaisi peräti kaksi...
 
Olenkohan nyt huomannut päivittää etusivua kaikilta osin? Huhuilkaa ihmeessä, jos jotain tietoja on jäänyt välistä tms. :)

Tervetuloa uusille: uskon, että tästä ketjusta saa korvaamatonta apua keskenmenoon liittyviin tunteisiin. Tää ketju on myös mun turvaverkko. Jos tämä nykyinen raskaus (9+3) menee kesken, niin tiedän ainakin, missä mua ja tilannetta ymmärretään. Kun oon tän pitänyt mielessä, on voinut paremmin hyväksyä sen, että sille ei mitään voi, jos kesken menee ja tämänkin lapsen menetän. Yksin ei kuitenkaan tarvitse jäädä <3

Odottelen täällä ensi viikon neuvolan kontrolliultraa (10+0) ja seulontaverikokeiden ottoa. Nt-ultra olisi 21.4. jos sinne asti päästään. Toivon niin!!

Mietin myös, olisiko kuumeilijoille hyvä perustaa jo uusi kevään ketju? Löytyisikö vapaaehtoista etusivun päivittelijää?
 
  • Tykkää
Reactions: MeaMinnis
Mrs.80, varmasti siellä masussa on kaikki ihan mallillaan. Ymmärrän kyllä tietysti huolesi, kun tietää mitä voi tapahtua niin helpostihan sitä alkaa murehtia ja hätäillä. Onnea ultraan ja odotukseen muutenkin!

Mä alan kyllä täysin kyllästyä tähän että pitkin kiertoa tuntuu jonkinlaista kipuilua alakerrassa. Ei tämä voi olla enää normaalia. Seuraavien menkkojen jälkeen (plussaahan ei taatusti ole tulossa..) meen kyllä varmasti gynelle! Tänäänkin kp23 ja jatkuvaa paineentuntua ja vihlontaakin nivusten seudulla ja häpyluulla.
 
Mrs.80 Uskotaan ja toivotaan että nyt kaikki menee onnellisesti :).

Täällä on ollut hyvä kirjoitella ja saada ihan lukemallakin vertaistukea.

Mullakin sellainen tilanne ettei ole tullut kerrottua keskenmenoista kuin parhaalle ystävälleni. Omassa tuttavapiirissä kun ei ole ihan vastaavassa tilanteessa olevia, joko on lapsiluku juuri saatu täyteen tehtyä ja isoon ääneen puhallellaan onnellisena kun saa vauvatavaroita pistettyä jo pois ja ei tarvitse enää kuunnella vauvojen itkuja. JA että "miten joku vielä jaksaisi tässä iässä" ( on siis jo kolme lasta heillä) Toiset ovat taas tilanteessa jossa kärsitään lapsettomuudesta.. että joo, mene sitten hakemaan myötätuntoa kun ei tule kolmatta, Että "hei, me kyllä yritetään vielä saada kolmatta mutta tuppaa että menemään keskeno_O". Tulee kyllä jotenkin tosi ulkopuolinen olo tollaisissa tilanteissä. Vaikka tekisi jossain vaiheessa mieli kertoa omasta tilanteesta, niin noiden kommettien jälkeen menee kuitenkin vähän fiilis sitten..:unsure:.

Olenkin miettinyt että jos tässä vielä onnistuu, paljonkohan onnitteluita satelee... voi olla laimeeta:rolleyes:.
 
Täällä menossa kp33. Toisia menkkoja odotellaan alkavaksi tammikuisen keskenmenon jälkeen minä hetkenä hyvänsä.
Mitään oireita ei kyllä ole. Normisti kierto on epäsäännöllisen säännöllinen, mutta noin 32.
Uskaltaisko testata......pitänee miettiä. Kaapista ei valmiina testiä löydy.
 
Täällä on km:stä viikko ja yksi päivä. Pärjään jo pikkuhousunsuojalla eli vuoto on niukkaa. Saisi jo loppua. Mää niin odotan omaa kiertoa, peittojen heiluttelua ja tärppäämistä.

Tällä viikolla on joka päivä ollut päänsärkyä. Mulla oli pillereiden tauon aikaan migreeniä ja nää päänsäryt ovat olleet myös toispuoleisia. Ilmeisesti mun elimistö on ihan sekaisin? Jos syön 2-3 viikkoa (eli jälkivuodon ajan) lääkkeitä joka päivä, niin seuraavaks on joku särkylääkepäänsärky. Lääkettä on pakko ottaa, koska kipu on niin kova ja en pystyisi sitten tekemään muuta kuin makaamaan.

Jos päänsäryt jatkuvat, on pakko ottaa yhteyttä lääkäriin. En mää kestä tällaista viikko tolkulla. Onko muilla ollut vastaavaa?
 
Mä menisin kyllä lääkecoktailiin päivystykseen. Mulla oli hormonikierukan aikana ja sen jälkeen paljon migreenikohtauksia jotka ei menny ohi sit millään. Pahin kesti 3 päivää kunnes sit menin ottaa sen coktailin ja voin kertoo et kyllä oli pää hellänä sen jälkeen. Sen jälkeen jos on kova migreeni ollut ni olen suosiolla mennyt lääkkeelle! Tsemppiä ❤ ihana kuulla et haluat yrittää heti uudelleen, varmasti tuottaa pian tulosta (y)
 
  • Tykkää
Reactions: Vauveli vanhalle
Catrahin en mää vielä vahvempaa droppia tarvitse, kun Miranax riittää. Päänsärky menee välillä pois, mutta on kuitenkin jokapäiväistä. Lähinnä mietin, etten saa mitään särkylääkepäänsärkyä jatkossa.

Uutta yritetään heti kun mahdollista. Ensi perjantaina otetaan verikoe, toivottavasti arvot on laskenut. Sitten ne yhdet menkat tai oikeastaan kahdet, jos kerta ekasta kierrosta ei voi yrittää. On siis sanottu, että yhdet pitää tulla, en tiedä voiko siitä kierrosta silti jo yrittää. Pitää kysyä neuvolassa ensi perjantaina.
 
Yhteistyössä